maanantaina, elokuuta 30, 2004

Kuntien ja kaupunkien määrä tulee vähenemään...

Kenelle:
Nelonen/ aluetoiminta, ajankohtais- yms.

Taustaa:
Suomessa on n. 400 kuntaa/ kaupunkia ja suurin osa suomalaisista ei tunne niistä kovinkaan montaa. Suomalaiset ovat kilpailuhenkistä ja kotiseuturakasta kansaa niin maalla kuin kaupungeissa. Olemme myöskin kunnostautuneet monissa raskaissakin koitoksissa hyvällä yhteishengellä ja yrittämisellä epätoivoisissakin tilanteissa.
Suomea vaivaa väestön pakkautuminen muutamiin keskuksiin, siten että toisilla paikkakunnilla tuskaillaan koko ajan lisääntyvien päivähoitokotien ja koulujen yms. yhteiskunta infrastruktuurin rakentamisen suhteen kun taas toisilla paikkakunnilla myydään kouluja pilkkahintaan kysynnän puutteen vuoksi.
Suomi lähestyy ns. suurien ikäluokkien eläkkeellelähtöön; tämä saattaa aiheuttaa muuttopaineita kotiseuduille tai muutoin luonnonläheisimmille ja rauhallisimmille asuinsijoille. Toisaalta meillä monilla on vahvat joskin venyneet juuret tukevasti maaseudulla. Osa suomalaisista haluaa kuitenkin olla kaupungeissa.
Suomi on osa EU:ta ja olemme globaalissa maailmantaloudessa niin hyvässä kuin pahassa ja mieidän oma identiteettimme on koetuksella niin EU:n kuin kaukoidän haasteissa. Kansallinen eheys ja yhteishenki on se tae, millä me pärjäämme kilailussa uusia EU maita kohtaan kuin myös suuremmissakin koetuksissa lähinnä kaukoidän osalta. Ei lasketa osaajiamme maailmalle vaan tarjotaan heille mahdollisuuksia maamme sisällä.

Synty:
Katselin YLE/aamutv:een ohjelmaa niin Kouvolasta kuin Mikkelin maatalousnäyttelystä ja tästä juontuikin idea uuden tyyppisestä koko kansaa koskettelevasta ohjelmasarjajasta, joka olisi niin informatiivinen, hauska kuin myös kilpailullinen ja musiikillinen. Ajatus perustuu alueelliseen yhteishenkeen ja tsemppiin, jolla kaikki me puolustamme aina omaa asuinkuntaamme. Samalla lisätään eri alueiden ja kuntien tunnettuutta vaihtoehtoina ehkä moniinkin eri tilanteisiin.

Rahoitus:
Tämä ehdotus ei ole pelkästään kaupalliseen menestykseen tähtäävä, vaan kansallisesti informatiivinen ja yhteis- ja kilpailuhenkeä lisäävä kansalaisohjelmasarja, joka tulee myös tuottamaan muita tuloja, jotka jaetaan kahdelle taholle: lasten sairaanhoitoon ja sotaveteraanien hyvänmielen nostattamiseen. Tuloutuksen osalta esim. tekstiviestien lähetys saattaa muodostua suureksikin tulonlähteeksi kuin myös nettipohjaiset sponsoroinnit ja kunta-avustukset kunkin kunnan kilpailujoukkueelle. Jokaisen kunnan alueella oleva yritys voi myös sponsoroida oman kuntajoukkueensa kuluja, kuitenkin siten, että se ei ”kilpalaulannan kenttä”, mutta kunnan sisällä yritystä informoivaa ja tunnetuksi tekevää. Muutoinkin mainonta on hillittyä ja sopivasti näkyvää; arvot ovat itse kilpailussa ja niissä kokonaishyödyissä, mitä kunta/ kaupunki itselleen hakee ja muille tarjoaa. Nelosella on yksi erinomainen valtti; kumppanuus Hesarin kanssa.

Fix idee:

Jokainen suomalainen kunta ja kaupunki asettaa valtuustonsa järjestämänä suunnittelujoukkueen, jossa on ainoastaan yksi ehto: ryhmään tulee kuulua peruskansalaisia, jotka edustavat nuoruutta, varttuneisuutta, veteraaniutta, yrittäjyyttä, maataloutta sekä paikallista seurakuntaa, yhteistä heille pitäisi olla innovatiivisuus ja yritteliäs henki, jolla ajetaan reippaasti oman kotikunnan etuja niin leikkimielisesti kuin vakavastikkin.

Ryhmän tulee miettiä yhdeksän perusasiaa, jotka toteuttaa oman kunnan kansalaiset:

· mitkä ovat oman kunnan vetovoimatekijät, sisältäen yhden superlatiivin Suomen oloissa
· millä keinoilla houkutellaan kuntaan muuttajia sekä lomalaisia
· mitä kunta haluaa tarjota sisäänmuuttajilleen ja lomalaisilleen
· minkälaista yhteistyötä kunnan yrittäjät/teollisuus haluaa tarjota ja odottaa saavansa

· esittää omaa paikkakuntaa koskevan kaskun, tarinan tai vitsin
· suorittaa kolmen minuutin mittainen ”myyntipuhe” omasta kunnasta
· lasten vapaamuotoinen esitys, kolme minuuttia
· veteraanien/ lottien viesti nuorille



Ohjelmasarjan suojelijat:
Sarjan ollessa kansallinen ja koko maata koskeva, on syytä saada suojelijoiksi esimerkiksi Tasavallan presidentti Halonen, eduskunnan puhemies Lipponen, pääministeri Vanhanen ja varapääjohtaja Niinistö ja kansanedustaja Hautala sekä Yrittäjien puheenjohtaja kuin myös MTK:n puheenjohtaja. Vähintäänkin kultakin taholta haetaan mielipiteitä ja sponsorointia ohjelmasarjan tekoon ja ideointiryhmän kokoamiseen. Suojelijajoukko on ehkä hiukan ideaalinen!

Itse ohjelma:
Ensi alkuun Nelonen esittelee n. 10-15 minuutin brieffin joka lähetys (aamu olisi hyvä, mutta Nelosellahan ei toistaiseksi tälläistä foorumia ole) jokaisesta Suomen kunnasta/ kaupungista. Työ on suuri, koska kuntia on n. 400 ja jokaisella tulisi olla yhtäläinen mahdollisuus tulla esittelyyn, esittelyjärjestys tulisi ehkä arpoa, koska asioilla on aina taipumus kehittyä eli ensimmäiset ovat huonommassa asemassa kuin viimeiset tai päinvastoin. TV-ryhmän tulisi käydä jokaisessa kunnassa tekemässä kuvaus. Ensimmäisen kierroksen jälkeen suoritetaan äänestys ja arvostelu, jossa kunnat laitetaan mm. tuomariraadin myötä ”järjestykseen”. 20 parasta pääsee loppukilpailuun, jossa valitaan Suomen innovatiivisin, houkuttelevin ja hauskin kunta/ kaupunki. 20 parasta saa lisäksi loppukilpailuun tv-aikaa 4:n kanavalta kerrallansa 30-60 minuuttia, jossa terävöitetysti ”markkinoidaan ja kilpaillaan” voitosta. Lisäksi suoritetaan yhteisesiintyminen ja innovatiivisuuskilpailu.

Aloitus:
Valittu raati arvostelee kaikessa hiljaisuudessa jokaisen kunnan nettisivut ja antaa niille pisteet, jotka ovat pohjana itse kilpailussa; raati tulisi olla kattava ja ammattitaitoinen. Seuraavaksi lasketaan kunnille tasoituskertoimet, koska kuntien asukasmäärä on suuresti vaihteleva aina Uukuniemen 800:sta ja Helsingin 500.000 asukkaaseen. Tasoitus laskettaisiin viimeisten kolmen kunnallisvaalin keskiarvo äänestysprosentistä sekä myöhemmin kuntalaisten kannustustekstiviesteistä, joiden tuotto jaetaan myöhemmin ed. mainituille yhteishyvällisille tahoille. Myöhempien tekstiviestien määrä suhteututetaan kunnan väkilukuun.

Informaatio kansalaisille:
Valtiollinen ”monopolilupamaksu” YLE operoi mielestäni hyvin suosituimman suomalaisen äänestyksen viime vuonna; nythän loppuvuodesta tulos julkistetaan. Tämän kaltaista informointia voitaisiin suorittaa laajasti ja uskoisin, että paikallinen lehdistö tulee ”talkoisiin” innokkaasti mukaan, koska ohjelmasarja luo intressejä tiedoitusvälineille. Nettiin tulisi myös avata keskustelufoorumi, sekä kansalaisten suoran vaikutusmahdollisuuden, tästäkin uskoisin Nelosella olevan kokemusta.

Informaatio itse kunnille:
Nelonen lähettää kunkin kunnan/ kaupungin valtuustolle kirjeen, jossa kerrotaan perusidea, jossa kunta saa esittää haluamallaan tavalla mutta kuitenkin sääntöjen mukaan oman näkemyksensä ”markkinoinnista” kunnan etujen ja tavoitteiden mukaisesti. Tässä yhteydessä valtuuston toivotaan avustavan vapaaehtoista ryhmään muodostamaan itse esityksen. Valtuustolla on luonnollinen intressi edesauttaa kuntansa esilletuontia valtakunnallisessa kilpailussa.

Yrittäjät:
Kaikki hyvinvointi ja yrittämisenhenki lähtee liikkeelle työstä ja mahdollisuudesta olla mukana tuotantologistiikassa, josta palkkana on kullekkin sopiva kulutuspanos niin kuntansa kuin valtakunnallisellakin alueella. Ohjelmasarjan eräs peruspilari on yrittämisen henki eli pitkälti yrittäjätoiminta pk-sektorilla, sillä heillä on työllistämisen avaimet hallussaan ja tätä kehitystä tulisi avustaa kaikin keinoin. Ohjelmasarjassa tuodaan esille yrittäjyyden hedelmiä kustakin kunnasta eli menestystarinoita, jotka myöskin raati ja kansalaiset arvostelevat ja se on osa kokonaiskilpailua. Huomattavaa on, että maatalous on myöskin yrittämistä ja sillä sektorilla voidaan verkostoitumisen myötä saavuttaa kilpailuetuutta kiristyvässä markkinataistossa. Kunkin kunnan/ kaupungin työryhmässä/ joukkueessa voisi olla Yrittäjien edustaja mukana.

Lopputulos:
Tällä ohjelmasarjalla saavutetaan koko maan kattavuus kuin myös mielenkiinto, koska nyt otetaan mittaa laajasti ja tasapuolisesti ja kaikilla on mahdollisuus osallistua. Voisin arvata, että ohjelmasarjan edetessä katsojamäärät voivat kasvaa hyvinkin suuriksi. En ole aiemmin nähnyt valtakunnallista kilapilua kuntatasolla.
Ehkä tärkeimpänä tavoitteena on kuitenkin konkreettinen tieto mahdollisuuksista niin asumisen kuin työtehtävien osalta ja ennenkaikkea verkostoituminen à yrittäjät/ yritykset haastetaan verkostoitumaan eli etsitään osaamiskumppaneita kokonaislogistiikkaan ja markkinointiin. Projekti tuottaa myöskin nettisivuston, jossa kaikki kunnat/ kaupungit ovat mukana, sivuston ylläpito ja perusvalmistelu tehdään ohjelmasarjan ”ehdoilla”, mutta kuntien innovaatioista ja ennen kaikkea keskinäisideoinnin pohjalta.

Missio:
Haaste, joka koskettelee koko kansaa ja saisi menestyksen ja innon kuten esim. Idols-äänestys, kuitenkin sillä erolla, että tässä on mukana tosi haasteet ja mahdollisuudet, jolla me pärjätään kilpailussa ja vahvennamme identiteettiämme sekä saisimme keskinäishyväksyntää maaseudun ja kaupunkien välille, sillä viime kädessä olemme yksi Suomi ja yhteishengellä ja tsempillä voitamme kiristyvät haasteet ja pidämme ”päämme pinnalla”.

Tässä olisi tälläinen esitys, joka ideoitui YLE/aamutv:n katsomisesta ja autoajelusta Helsingistä 365 kilometrin päähän läpi Itä-Suomen Pohjois-Karjalaan Kesälahdelle lomakohteeseeni Puruveden rannalla. Ajomatka oli suppea läpileikkaus Suomesta ja kun ensimmäisen kerran seurasin mitä kuntia läpiajoni koski, niin huomasin, etten tuntenut niistä kuin muutamia ja ajattelin, että tuollakin on ihmisiä, joilla on vähintäänkin yhtä voimakkaita ajatuksia ja tunteita kuin minulla itselläni.

Ei kommentteja: