maanantaina, huhtikuuta 04, 2005

Vihreiden tuleva puheenjohtaja voisi olla Anni Sinnemäki

Vihreiden tuleva puheenjohtaja voisi olla Anni Sinnemäki

On kannustettavaa että Vihreät voisivat saada myös nuorennusleikkauksen kuten kyykyssä oleva kykypuolue sai Kataisen. Vihreiden osalta voisi sanoa, että luonnonmukaisesti älypuolue voisi saada oman nuoren innostajansa. Nykyinen puheenjohtaja Osmo Soininvaara on tunnetusti fiksu ja älykäs mies. Vihreäliike on vedenjakajalla; tuleeko siitä (vai onko tullut jo?) tavallinen "tasaistunut" puolue muiden joukkoon vai ottaako se irtioton todellisiin haasteiden ratkaisuihin.

Anni Sinnemäki edustaa luovaa ajattelua. Sinänsä luonto ja luonnon ymmärtäminen ei vaadi luovia ratkaisuja, koska harmoniassa ei spekulointeja tarvita, kaikki on jo kirjoitettu luonnon omaan käsikirjaan. Annin tehtävä luovuudellaan olisikin selostaa tämä luonnonymmärrys itse ihmisille! Me emme oikein tahdo ymmärtää mitä ympärillämme tapahtuu puhumattakaan siitä mitä teoillamme aiheutamme nyt ja vastaisuudessa. Luonnon käsikirjan selostus kuluttajille on ensiarvoista ja tähän Anni voisi olla oikea henkilö.

Vihreän puolueen voittokulkua ei lasketa markkinaehdoin; se lasketaan kestävinä ratkaisuina itse kokonaisharmoniassa ja ihmis- ja eläinkunnan hyvinvointina luonnonmukaisesti elämisen tasona eikä kulutusjuhlana. Niin Vihreät kuin ihmiskunta elää veitsenterällä; nyt ei enään kommunikeamietinnöt ja juhlalliset lausumat tee kesää. Nyt on tekojen aika. Vihreiden irtiotto voisi tapahtua dynamiikalla ja informaatiolla jopa eduskuntavaalien äänimäärän laskun uhalla. Väittäisin kuitenkin, että kansalaiset tiedostavat paremmin tulevat ympäristömme uhkatekijät kuin keskivertoiset poliittiset päättäjät. Vihreiden tosiasioihin perustuva informaatio ja toimintatapa tekoineen (so. aatteen julistus, koska nykyinen Vihreiden poliittinen valta ei riitä konkreettisiin tekoihin) toisi lisää kansanedustajia eduskuntaan tekemään myös oikeita ja konkreettisia päätöksiä. Anni Sinnemäki voisi olla se airut, joka voisi ravistella ja herättää äänestäjät. Tarvittava karisma kasvaa sitten tekojen mukana ja "Itsevaltiaat" auttaa omalla puolellaan.

On myös muistettava, että vihreät ajatukset eivät ole Vihreiden yksinoikeus; myös muut puolueet ovat heräämässä ympäristön tilaamme ja elämisen tasomme tasapainoiseen arvioimiseen luonnon harmonia näkökulmasta. Toivotan Annille voimaa tehdä päätös lähteä oman puolueen puheenjohtaja kisaan!


(kirjoitettu ma. 4.4. klo 8:50)

Ilkka Luoma

Ei kommentteja: