torstaina, syyskuuta 22, 2005

Vastine suomalaiseen biopolttoainekeskusteluun

Pisaralla pisimmälle - oli takavuosien kampanjointia pienimmästä yhteisestä jaettavasta, PYJ:stä (joka muuten ei ole se kuuluisa pieni pullo Rio ja Tintoa punaviiniä, kuten kaikkien tuntema Pastori Savonlinnassa tokaisi 1970-luvulla, kun opettaja matematiikan tunnilla asiaa kysyi), siis Pisaralla pisimmälle - oli pienimmällä polttoainemäärällä niin kauas kuin mahdollista. Vihreä on yhdistetty lyijyttömään polttoaineeseen ja bio onkin saanut jo vihreätkin liikkeelle. Tosiasia on se, että polttoaine saastuttaa aina ja muuttaa ihmismäisesti luonnon materiakulkuja.

Kuvassa puhdas vesipisari (tai oikeastaan siinäkin on jo saastepäästöjä mikromuodossa, siksi elintasoista kaupunki-ilma jo on), lehdellä oleva vesipisara on kuvattu Helsingissä 1. heinäkuuta 2005, kello 22:11. DSC_6594.JPG. 1/60s, f4.2, 90mm. Nikon D70+micro-nikkor 60/2.8 AF. Photo by Ilu 2005.

Vastineeksi on todettava, että Neste Oil:lla on merkittävät tuotekehityshankkeet biopolttoaineiden tuottamiseksi. Lisäksi on muistettava, että polttoaineessa on edelleen yli puolet veroja, jotka valtio tarvitsee huutavan kipeästi länsimaalaisen demokratian tulontasaukseen ja hoivayhteiskunnan ylläpidon yrityksiin.

Biodiesel Neste Oil:ssa on suomalaiskehityksessä ehkä maailman parhaita, soveltuen myös lähitulevaisuudessa massatuotantoon. Mistä raaka-aine? No pelloiltapa tietenkin; ulkomailta vai kotimaasta? No, kotimaastapa tietenkin, kunhan kaikki ympäristövaikutukset on tutkittu. Neste Oil yhtiönä ja henkilöstönä ei varmaankaan pane pahakseen aidon kotimaisen raaka-aineen käyttöä jalostuksessa; onhan saanti varmenpaa.

Kuinka itse valtio menettelee, onkin juttu erikseen; perin selvästi Pekkarinen maaseutumiehenä ja Kepun palopuhevaraston hoitajana ja keskisuomen monitoimimiehenä hoitelee maaseudun etuja parhain taidoin, säilyttäen valtion ikimuistoisen veronkanto-oikeuden myös biopolttoaineista, sillä autoilu ei saa olla liian halpaa. Autoilun (poislukien ammattiautoilijat) pitääkin olla arvokasta, jottei ylen turhuudella ruuhkauteta säästökuurilla olevia teitämme; autoilu kallis - lihasliikunta halpa"

Ilkka Luoma

Ei kommentteja: