sunnuntaina, lokakuuta 16, 2005

Vapaa luonto voi yhdistää yksinäiset kokemaan yhteenkuuluvuutta


YLE esitti luonnon oman sinfonian kaiken kokeneille ihmisille ihmishyörinän keskeltä. Sunnuntaina TV:ssä oli ainutlaatuinen mahdollisuus kokea luonnon voimaa ja elon ehdottomuutta. Suurkaupungeissa elää ympäri maapallon miljoonia lähes täysin yksinäistyneitä ihmisiä, joille yhteenkuuluvuuden kokemus on jäänyt historiaan. Uteliaisuus, luonnon oman elämännäytelmän seuraaminen ja samaan kiinnostuneiden yksilöiden yhteenkuuluvuuteen voi herätä riemusta kokien jotain vilpitöntä, jossa täyttyy elämän jatkumon vahva voima ja huolehdinta. Ihmisillä oli aitiopaikalta mahdollisuus seurata amerikan hiirihaukkapesueen toimintaa New Yorkin keskuspuistossa.

Kaupungistuminen on vienyt ihmiset etäälle luonnon omista jatkumoista. Eläinkunnan keskinäishuolehdinta ja perhekeskeisyys ihmetytti kyseisessä TV1:n luontodokumentissa kaiken jo nähneet ja kokeneet newyorkilaisihmiset. Dokumentti hahmotti yhteishengen synnyn ja innokkaan uteliaisuuden kehittymisen luonnon oman näytelmän edessä. Näytelmän kiintotähti haukkauros eli ihmisten mielestä täysin epäsopivassa ympäristössä yli 14 vuotta huolehtien yli 23 poikasta jatkamaan luonnon ikiaikaista harmoniaa täydentämään luonnon sopusointuisuutta.

Kyseinen haukkapariskunta yhdisti ihmisiä; he halusivat seurata luonnollisinta näytelmää, mikä oli jo heiltä asfaltoitunut piiloon metelimuurien taakse. Elämän väkivahva ote ja jatkuvuus luonnonkiertona luonnollisti ihmiset ymmärtämään syödyksi tulemisen "ihmeen" luonnolle jokapäiväisenä toimena toimeentulosta. Ihmiset riemuitsivat luonnonkehityksestä; kuinka haukkapoikaset oppivat lentämään ja hankkimaan jokapäiväisen ruokansa ympäristöstä, jossa niiden ei olisi tullut olla.

New Yorkin keskuspuiston laitamilla tapahtunut lintujen pesintä yhdisti ihmisseuraajansa koulutukseen, sosiaaliluokkaan tai ihon väriin katsomatta. Luonnon näytelmä herätti ihmisissä harmonian kaipuuden ja luonnon hyväksynnän harvinaisuutena, mitä ei olisi pitänyt siellä tapahtuman. Ihmiset kokivat luonnollista yhteenkuuluvuutta ja me-henkeä tapahtumien kestäessä ja kehittyessä.

Ihminen on myös osa luontoa ja meillä on sijamme kokoinen paikka. Dokumentissa haukkapariskunta toi viestin harmoniasta, jossa kaikille lajeille on sijansa, myös ihmisten valloittamilla alueilla. Luonnonnäytelmä yhdisti ja ihastutti. Useat yksinäistyneet ihmiset löysivät "riippuvuutta" toisistansa, yhdistävän elämäntapahtuman todistajina. Dokumentti oli rikas esitys vähintäänkin ohikiitävästi, kuinka mieliin voisi syttyä näkemys harmoniasta ja kunnioituksesta elämää kohtaan, oli se sitten lähtöisin mistä tahansa. Haukkaemo kuoli myöhemmin syötyään ihmisten myrkyttämän kyyhkysen; villi luontokappale menehtyi ihmisen itsekeskeisen valtapyyteen edessä.

Ilkka Luoma

9 kommenttia:

Sonyfan kirjoitti...

Maybe Bush should try writing his own blog Bushisms Spread to Gal Pal
News Item: Wil Wheaton Dot Net www.wilwheaton.net , ranked by the number of sources that link to it, falls from the 16th most important blog in the world to an all-time-low 37th most important blog in the ...
Enjoyed my visit to your blog; I'll come again next week.

Spent ages getting this currency exchange site/blog.
Everyone needs currency exchange at a fair price.
Worth a few minutes of your time.

Joe Powel kirjoitti...

Permalink
MILLER AND FITZGERALD.... Hold on a second. I've now read several blog posts speculating that Judith Miller managed to scam Patrick Fitzgerald when she negotiated her agreement to testify before the grand jury.
Find out how to buy and sell anything, like things related to private road construction on interest free credit and pay back whenever you want! Exchange FREE ads on any topic, like private road construction!

Rod Pendergrass kirjoitti...

I enjoyed reading some of your posts. I have a
movie downloads site. In addition to movie downloads, you can find options for downloading various movie players. Come and check it out if you get time :-)
Rod

Susan Hanson kirjoitti...

How Weblogs Inc Games Technorati
Nathan posts a good observation on how Weblogs Inc games Technorati with it's "Best of.." posts that pop up once a week or so.
Find out how you can buy & sell anything, like things related to private road construction on interest free credit and pay back whenever you want! Exchange FREE ads on any topic, like private road construction!

the hotspot kirjoitti...

Hey, great blog you got here. I've bookmarked it for future reference. I should probably spend more time writing my own blogs and things, but I find I get drawn into reading other peoples.

anyway, as most people are lookgin for ways to make money online, I thought I'd help you out with a site that has some great tools.

Incredible strategies for online money making

Not bad to sit around doing nothing while your bank balance keeps growing. :)

tysurfer kirjoitti...

Well, this blog post is interesting...
I bookmarked you. Hope you don't mind. Is it okay to tell a friend about your blog?
I really like it! I'm just learning about blogs so mine is still under development.

If you have any tips, please share...
I'm always looking for advice when surfing blogs. I have other sites but they're nothing special - Rash Guards | Kissing Tips
Thanks again for making this blog.
~ bye.

Jessica Klarkson kirjoitti...

Christian bloggers gather at university
The gathering features commentary on faith, church and politics. Gillian Flaccus | the Associated Press Posted October 16, 2005 LA MIRADA, Calif.
Find out how you can buy and sell anything, like things related to private road construction on interest free credit and pay back whenever you want! Exchange FREE ads on any topic, like private road construction!

Limousines in Los Angeles kirjoitti...

U.S. Conservatives Blog
Today and yesterday are days of Michigan fall glory at its finest. Sunny, 66 degrees, and I sit in my treehouse office, up in the treetops, writing.
This is pretty good. Keep up the good work. I have a student loan, site. If you should ever need a student loan or stuff like that, then please feel free to take a look!

Seva Alieva kirjoitti...

Bootleg blog-only Yahoo search
Ha, I've gotten my wish - Threadwatch has cooked up a blog-only Yahoo search that takes you directly to the blogs/Flickr/My Web 2.0 search result set instead of having to click through from the news/blogs ...
Find out how you can buy and sell anything, like things related to private road construction on interest free credit and pay back whenever you want! Exchange FREE ads on any topic, like private road construction!