maanantaina, helmikuuta 03, 2014

Kuinka valtionyhtiöidemme siivet kantavat?





Presidentti Urho Kekkonen halusi, että maallamme on väkevä valtionyhtiöpolitiikka. Kansalaisomisteiset yhtiöt olivat suuria, strategisilla aloilla toimivia, siis merkitykseltään pitkäkestoisia ja merkittäviä työllistäjiä. Urho oli aina sitä mieltä, että kansalla pitää olla Johtaja ja työtä. Nyt meillä ei ole johtajaa, eikä kohta työtäkään.



Nyt mahtava valtionyhtiöfilosofia on raiskattu – lähinnä Kokoomuksen toimesta

Nyt pelaa markkinatalouden säännöt ja kansainvälinen isänmaaton rahapeli, jossa eläinkunnan lakien mukaan vahvat syövät heikot tai nopeat nappaavat hitaammat. Jos heikko ja hidas tulee syödyksi, sen se myös ansaitsee.

Onkin eri asia miten väliaikaisesti heikkoa syötetään takaisin vahvaksi ja hidasta organisoidaan vikkelämmäksi. Valtionyhtiömmekin olisivat voineet harjoittaa jopa agressiivista laajentumispolitiikkaa!



Valtion yhtiöt olivat puskureita ja vakauden ilmentymiä,

jotka tarjosivat työtä työuran alusta loppuun – ja Kekkonen sijoitteli kavereitaan johtajiksi – menestyksellä ja epäonnella (Raade – Mattila). Kääntyileekö Kekkonen nyt haudassaan – Rautaruukkikin meni, etä kohta Enso-Gutzeitin jälkeläinen Stora-Enso? 1]



Lennämme vielä ”omilla siivillä”!

Meillä on sinivalkoiset siivet – Finnair, kansallinen ylpeys turvallisuuden osalta – ehkä turvallisin lentoyhtiö maailmassa, tai toiseksi …? Finnair oli kotimaan monopoli, lentoliput olivat usein kalliimpia kuin kilpaillut lennot muualle Eurooppaan. Ei ollut saneeraustarpeita. Nyt ollaan täydessä kilpailussa, mitä tehdään? No – Finnairilla on kaukoidän – ja tarkemmin sanoen erittäin tuottoisat Kiinan lennot.

Finnair osasi pääjohtaja Keijo Suilan aikana nauvotella erinomaisesti kiinalaisten kanssa 2] – neuvottelumenestys kulminoituu osaksi Kiinan Kulosaaren suurlähetystön pitkäaikaiseen kaupallisen osaston päällikköön, herra Li Guangyun´ hin – hän osasi järjestellä tilanteita, joissa Finnair lentää Euroopan yksiä lyhimpiä vuoroja useisiin kiinalaisiin suurkaupunkeihin.

Merkittävää on se, ettei Helsinki-Vantaan lentoasemalla näy Air China´n 3] tai muitakaan kiinalaisten lentokoneita, tosin jotkut Finnairin Kiinan vuoroista lennetään niin kutsuttuina Air China -lentoina. Air China on kasvamassa ehkä maailman suurimmaksi lentoyhtiöksi?


Kiinalaisten lentokoneostot ovat olleet tuhansissa – ja konetarpeeksi vuoteen 2025 lasketaan olevan uskomattomat 8000 suihkumatkustajakonetta, jotka nyt ovat pääsääntöisesti eurooppalaisia Airbus – ja amerikkalaisten Boeing koneita – mutta ei enää kohta ---



Finnairin etu on suorat Venäjän ylilennot

Näistä oikeuksista on koko systeemi kiinni – sillä Siperian ylilennot tekevät käytännön matkasta lyhimmän ja turvallisimman – ei juurikaan meren ylityksiä. Olemme siis riippuvaisia Venäjän ylilentolupapäätöksistä eli vallitsevista mielialoista.



Finnnairia ollaan myymässä, koska se ei yksin pärjää

Finnairille paras kumppani löytyy juuri Kiinasta ja se yhtiö on Air China [tms.!], sillä kiinalaisten voima on neuvottelukyky venäläisten kanssa, ja jos Air China allekirjoittaa itselleen Siperian ylilentoluvat – eivät he Finnairia tarvitse, sillä Pietari ottaa mieluusti Kiinan Euroopan lentojen jatkoyhteyksien solmukohdan.



Toivottavasti EU-Bryssel ei sotke Finnairin mahdollisuuksia!

Suomalaisten kannattaa EU-Brysselissäkin pitää puolensa, ettei mikään päätös sotke tai vaikeuta Finnairin pyrkimyksiä, sillä Finnairin kiistaton voima on nämä Kiinan lennot. Kiinalaiset tietävät, että heidän matkailuinto kasvaa nopeimmin maailmassa ja he haluavat lentää omin siivin.

...
Olisi viisasta, jos Finnair saisi nopeasti loppuun osakasneuvottelut Air China´n [tms.!] kanssa, ennnekuin jotain bryssel_dramatiaa tulee sotkemaan asiat. Mikäli Air China omistaisi 49 prosenttia Finnairista – toisi se Finnairin neuvotteluaseman siksi vahvaksi, ettei sitä enää noin vain ohiteta!


VIITTEET
1] Toivottavasti Stora-Enso saadaan yhdistettyä UPM-Kymmeneen ja saataisiin valtiollemme merkittävä vähemmistöosuus muodostuvasta yhtiöstä. Melkoinen uutispommi olisi, jos valtiomme avustuksella osuustoiminnallisen Metsäliiton yhtiörakenne saataisiin Stora-Enson tai UPM:n ostajaksi – tosin osuustoimintamiehiltä eivät pääomat yksin riitä, mutta jos valtio tekisi nyt radikaalin siirron ja junailisi rahoituksen, näin varmentaisimme Stora-Enson/ UPM:n pysymisen suomalaisten käsissä … tämän jälkeenhän sillä olisi voimaa sulauttaa UPM tai Stora-Enso itseensä! Joskus on vain tehtävä kovia ja raakoja toimenpiteitä. Tosin nykyinen tem-ministeri Jan Vapaavuoren hartiat eivät riitä näin väkeviin toimiin, puhumattakaan hartiattomasta Jyrki Kataisesta. Entä Juha Sipilä Keskustasta – riittääkö terveys näin ronskiin operaatioon?
2] Merkittäviin johtajiin kuuluivat myös Gunnar Korhonen ja Antti Potila ~ http://fi.wikipedia.org/wiki/Finnair -
3] Air China ~ http://en.wikipedia.org/wiki/Air_China -

...
Ilkka Luoma
http://jontikka.blogspot.fi
https://www.facebook.com/first.ilkka

AL US Vf IL BLOG 30307
---02022014---

doc.: valtionyhtiot_03022014.doc – OpenOffice Writer

581 | 4980

2 kommenttia:

Ilkka Luoma kirjoitti...

HS: Tibet Airlines alkaa lentää joka viikko kaksi kertaa Helsinki-Vantaalta Jinaniin – Mistä ihmeestä on kyse?

~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006061795.html -

...
Ilkka Luoma 6.4.2019 - 19:43:

Takana Air China vaikuttaa voimakkaasti. On ollut vain ajan kysymys, jolloin Kiina alkaa lentää omilla koneilla Suomeen - Finnairille on ollut täyspottinen Lotto-voitto nämä Kiinan lennot. On toki selvää, että Venäjän kanssa on pitänyt myös sopia asioista - se taas ei ole Kiinalle mikään ongelma. Toisaalta useat Finnairin vuorot Kiinaan ja erityisesti Kiinasta ovat olleet Finnairin koneilla Air China -lentoja.

Finnairin omistuslaajennus itään! -- Finnair saneerataan myyntikuntoon!

Muutoin voidaan todeta, että Finnairille hyödyllinen omistuskumppani olisi kiinalaisten Air China, sillä Kiinassa on lentokonepula, Helsinki on hyvä välietappi muualle Eurooppaan, Finnair osaa kaukoidän eurooppalennot ja Finnairilla on paljon teknologista turvallisuusosaamista, mitä ei saata niin paljon olla Air China´lla [?] - ostaako Air China Finnairista vähemmistöosuuden ja kuinka suuren?

[2014] Lennämme vielä ”omilla siivillä”!

Meillä on sinivalkoiset siivet – Finnair, kansallinen ylpeys turvallisuuden osalta – ehkä turvallisin lentoyhtiö maailmassa, tai toiseksi …? Finnair oli kotimaan monopoli, lentoliput olivat usein kalliimpia kuin kilpaillut lennot muualle Eurooppaan. Ei ollut saneeraustarpeita. Nyt ollaan täydessä kilpailussa, mitä tehdään? No – Finnairilla on kaukoidän – ja tarkemmin sanoen erittäin tuottoisat Kiinan lennot.

Finnair osasi pääjohtaja Keijo Suilan aikana nauvotella erinomaisesti kiinalaisten kanssa 2] – neuvottelumenestys kulminoituu osaksi Kiinan Kulosaaren suurlähetystön pitkäaikaiseen kaupallisen osaston päällikköön, herra Li Guangyun´ hin – hän osasi järjestellä tilanteita, joissa Finnair lentää Euroopan yksiä lyhimpiä vuoroja useisiin kiinalaisiin suurkaupunkeihin.

Merkittävää on se, ettei Helsinki-Vantaan lentoasemalla näy Air China´n 3] tai muitakaan kiinalaisten lentokoneita, tosin jotkut Finnairin Kiinan vuoroista lennetään niin kutsuttuina Air China -lentoina. Air China on kasvamassa ehkä maailman suurimmaksi lentoyhtiöksi?

Ilkka Luoma kirjoitti...

Finnair on täysin riippuvainen Aasian lennoista ja erityisesti Kiinan operaatioista - Helsinki on erinomainen lähtö- ja tulokenttä Kiinaan ja Kiinasta. Nyt, kun Kiina kielsi vastuullisesti omiensa ryhmämatkat Kiinasta- torpatakseen Koronan leviämisen - ajoi se Finnairin ahtaalle - lippuja ei myydä Kiinaan eikä Kiinasta Suomeen.

Finnair on pieni lentoyhtiö, jolla on poikkeavan hieno sopimus myötälennosta Venäjän läpi Kiinaan. Tuolla sopimuksella on arvonsa, tosin sopimuksessa on pykäliä, jotka eivät anna Finnairin tehdä mitä tahansa. Mikäli kiinalainen lentoyhtiö ostaisi merkittävän osuuden - vaikkapa enemmistöosuuden Finnairista, avaisi se Venäjän ylilennot uuteen tarkasteluun, mutta ...!

Nyt jo osa Finnairin lennoista Kiinasta Venäjän läpi Suomeen ovat kiinalaisen lentoyhtiön Air China' n vuoroja, ja näin Venäjä on tavallaan hyväksynyt myös kiinalaisten lennot maansa yli Suomeen - kunhan kone on Finnairin. Tämä antaa Finnairille pelipaikan, jos on kohta pakko etsiä suurta omistajakumppania turvaamaan sinivalkoiset siivet.

Finnairin oman valitun strategian myötä tuo kumppani voisi loogisesti olla Kiinasta. Eikä Air China' lla ole tarpeellista maalauttaa noita Suomelle henkisesti tärkeitä sinivalkoisia siipiä ... Ehkä Finnairille eli valtiollemme tulee pakkorako tehdä päätöksiä, ja tässä kohdin, juuri nyt olisi viisautta nähdä kauko-itä pidemmässä lennossa oikeaksi ilmansuunnaksi.

Venäjä hyväksynee myöntämänsä ylilentoluvan voimassaolon, vaikka Air China omistaisikin yli puolet Finnairista.