torstaina, huhtikuuta 10, 2014

Suomenkielenpäivä

Tänään nautimme suomalaisuuden päivästä – omasta pääkielestämme suomesta. Olimme Ruotsin kuninkaiden vallan alla veronmaksajina ja uskollisina kuninkaan sotilaina monissa kuninkaan aloittamissa sodissa ja hyökkäyksissä. Ruotsin luovutettua meidät puskuriksi 1] itsensä ja Venäjän tsaarin väliin 1809 – alkoi siitä suomalaisuuden ja itsenäisyyden tie.


Suuriruhtinaskunta-aikana tsaarit kannustivat meitä suomalaisuuteen ja suomenkieleen. Siirsivät jopa pääkaupungin Ruotsille alttiista Lounais-Suomesta, näin Turku menetti vuosisataisen sijansa Helsingille, josta nyt katsotaan Turkua ja Tamperetta yhtä tasa-arvoisina kaupunkeina.

On hyvä havaita, että jokainen maapallon ihminen syntyy isänmaahansa, jossa juuri hän tulee parhaiten toimeen äidinkielellään – ymmärtämisestä lähtevät yhteisymmärrys, sovinto ja yhteenkuuluvuus. Ymmärrä oma äidinkielesi ja tulet ymmärretyksi isänmaassasi.


Ruotsilla on meille vankka sijansa
[ … me suomalaiset olemme niin idästä 2] kuin lännestä ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/02/reivatkaamme-kurssiamme-kohti-nousevaa.html - ]

meillä sopii erinomaisesti vapaaehtoinen ruotsi – he käyttävät sitä, ketkä sen oleelliseksi kokevat, hakiessaan omanlaistaan ymmärrystä ja joukkoon kuulumista. Emme luovu ruotsista – vaan asetamme sen oikeaan valoon – vapaaehtoisuuden valoon.


Suomalaisuus on ylpeyden aihe
[ … mikä on Sinun maanpuolustustahtosi? ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=960168 – 98/3807 ]

Me olemme kyenneet taistelemaan yksin – ilman liittoutumia. Me olemme ovelasti taiteilleet suuren varjossa – idän jättiläisen kynnyksellä hoitaen omamme sellaiseen taloudelliseen lentoon, jonka pohjabetonista nykyinen taloudellinen vauraus on kotoisin.

Me kykenemme tänäänkin suomalaisina pärjäämään, kunhan arvostamme omaa suomalaisuutta ja keskimäärin rehtiä tapaa pelata ja soljua pienenä, mutta arvokkaana pohjolan helmenä.


Helmemme voi olla vähän pölyyntynyt,

mutta kansallisen uusheräämisen myötä sen peilaama suomalainen sotilaallinen liittoutumattomuus 3] heijastavat meille huomisen tulevaisuuden itsenäisten kansakuntien joukossa – EU-brysselistä huolimatta.


Meillä on oikeutemme suojella omaa reviiriä,

omaa kieltä ja omia tapoja kuin kulttuuriamme. Tapamme ovat hengeltään rikkaat, omalla erikoisella tavalla ja meitä sitoo yhteen vaikea, mutta monivivahteinen suomenkieli. Pitäkäämme oma kielellinen osaamisemme korkealla tasolla, jotta tulemme keskenämme ymmärretyiksi, vaikeissakin ongelmakohdissa.


Kolminkertainen Eläköönhuuto Isänmaallemme ja suomenkielellemme!


VIITTEET
1] Ruotsi ei luovu puskuristaan ja tule takaamaan itärajaamme! ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/163988-ruotsi-ei-luovu-puskuristaan-suomesta -
3] Kansalaisviisaus erottaa meidät Natosta ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1029728 – [166/7372 ]


Ilkka Luoma

AL US Vf IL BL BLOG 33871
---09042014---

doc.: mikael_acricola_09042014.doc – OpenOffice Writer

322 | 3120

Ei kommentteja: