maanantaina, toukokuuta 26, 2014

Eurovaalien jälkihiki

Kivuliaasti yhtenevyyttä hakeva EU sai eurovaaleissa turpaansa. Suurin häviäjä oli poliittiset liikkeet ja niiden kyvyttömyys asettaa karismaattisia ehdokkaita, joilla on sanoma – jokin suuri sanoma, jolla olisi saanut ihmiset so. äänioikeutetut liikkeelle.

Suomessa äänestysprosentti oli kaamea – vain 40,9%, jokainen voi laskea millä kannatusosuuksilla mikin puolue Brysseliin nousi. Loppuviimeeksi raskaimman vastuun ja ikeen kantaa arkikansa, joka kipristelee yhtenäisyyttä tavoittelevan EU-komission lääkityksessä olla kykenevä taistelemaan 1] kaupallisuudesta USA:n ja erityisesti Kiinan kanssa.



Huono äänestysprosentti ei ole kansalaisten so. äänioikeutettujen vika tai ongelma. Eurooppa on kuitenkin täynnänsä kansallisvaltioita, jotka eivät omassa itsekkyydessään halua ruokkia heikompaa ”veljeä tai siskoa” - varsinkin, jos tukea herutetaan vilunkipelin lopputuloksena. Ylikansallista identiteettiä on todella vaikea luoda – vielä tässä vaiheessa.



Onkin aiheellista pohtia äänestyspakkoa,

kuten EU-maa Belgiassa, tai sitten jakamalla koko kansan rehellistä vaalirahaa 2] – vaikkapa 10 euroa käteen, kun lipuke uurnaan vilahtaa. Rehellinen vaaliraha voidaan kustantaa lopettamalla kaikkinainen puoluetuki – ...

esimerkiksi Suomessa se riittäisi komeasti tuomaan 80-90 prosentin äänestysvilkkauden. Voisimme arvata helposti, että poliittinen kartta muuttuisi kertaheitolla, näin todellinen demokratia toteutuisi kansaa kuunnellen.



Tunnetusti EY-Eurooppa on maailmanlaajuisessa työn uudelleenjaon taistelussa,
[ … globaali työn uudelleenjaon taistelu! ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/55488-eu-kohtaa-tyon-uudelleen-jaon-taistelun - ]

ja tämä tuottaa reviiripuolustajia poliittiselle kartalle; hyvä esimerkki on halla-aholaista linjaa vetävä Jussi Halla-aho 3] Perussuomalaisista – Jussi on oiva esimerkki reviiripuolustajasta, siksi loogisesti ja ymmärrettävästi hän selostaa maahanmuuttamattomuuden filosofiaansa. Onkin mielenkiintoista nähdä hyppääkö Hala-aho ranskalaisten Marie Le Penin joukkoihin.



Kokoomus Suomesta oli odotetusti suurin äänikalastaja

tähän löytyy erittäin looginen syy. Kokoomuslaiset ovat aktiivisia äänestäjiä ja ovat kautta-aikain ymmärtäneet kansalaisvelvollisuuden merkityksen. Mielenkiintoista on se, että he ymmärtävät vastakainasettelun itäisen kauppanaapurimme – Venäjän kanssa, sillä Kokomuksen kannatusluku on hämmästyttävän liki natojenkaajien 4] kannattajien määrää – siis noin 22 prosenttia. Tosin nytkin Kokoomus hallitsee Suomessa hallitusilmatilaa reilu 13 prosentin osuudella kaikista suomalaisista äänioikeutetuista.



EU-Euroopassa puhaltavat ääriliikkeiden tuulet,

nämä ehdittiikin jo nuijia ”suurien joukosta”, muun muassa saksalainen demari Martin Shultz piti onnettomana, että rasisitit nousivat voittajiksi ja varsinkin Ranskasta, jonka yli muuten Saksa marssi viimeeksi 1940 – valloittaen koko maan. Persujen tuplaryhmän likeistäminen Marie LePenin joukkoihin saattaa Timo Soinin 5] mielissä loppuviimeeksi kangastella. Kunnon populistina 6] Timppa selittänee asian vielä parhain päin.



Eurooppa on löytöretkeilijöiden ja siirtomaaisäntien jälkeläisten maanosa

Siirtomaat koluttiin huolella ja paljolti niiden raaka-ainevarantojen pohjalta synnytettiin eurooppalainen varallisuus ja materiaalinen hyvinvointi. Nyt, kun Kiina on ottamassa jälleen asemaansa maailman suurimpana 7], ovat eurooppalaiset kansat työttömyyden ikeessä, on tullut pää vetävän käteen.



Palkat Euroopassa eivät voi nousta taivaisiin,

vaan de facto meillä ostovoima tulee laskemaan, jotta maailmanlaajuinen tasapaino voisi pelastaa hiilielämällemme välttämättömän luonnon ja ympäristön. Kiinalaiset nostakoot omia palkkojaan ja tulkoot lähemmäksi kansainvälistä työn internationaalia, jotta tuloerot kapenevät pallollamme.



Maapallo polarisoituu

Kiina ja USA joutuvat väkisinkin kohtauslinjalle. Nyt onkin kysymys mihin kukin asemoituu 8]. EU-Eurooppa valkoisten yhdysvaltalaisten ”kotimaana” asemoituu englantilaisten johdolla jenkkikulttuuriin; ehkä Saksa laittanee kampoihin, koska he kokevat laaja-alaisen eurooppalaisuuden sisältävän myös Venäjän – maailman suurimman raaka-aineaitan.

Mikäli EU-Eurooppa ”hyljeksii” Vladimir Putinin Venäjää, on meille eurooppalaisille vaarana, että venäläiset ajautuvat kiinalaisten syliin. EU-Euroopan on löydettävä identiteettinsä kautta sopiva asema kahden suuren väliltä, vaikka EU:lla saattaisi olla kyky esimerkin antajana – numero ykkösenä, kuinka pallomme pelastetaan – ilman moni- ja tasapainoista biosfääriä elämämme ihmisinä ei ole mahdollista.


PS
Keskustan kunniapuheenjohtajan Paavo Väyrysen paluu Brysselin keskiöihin oli loistosuoritus vähän äänestäneeltä kansakunnaltamme. Paavon myötä meiltä menee Brysseliin ylivertainen idän politiikan osaaminen ja kokemus – lisäksi me muistamme sen, että Paavo kantaa niin kutsuttua ”Kekkosen perintöä” 9], joka osaa evästää ”brysselin virkarollaattoria” kuinka asioita hoidetaan joskus jukuripäisen Venäjän kanssa. Usein lännenmiehille on vaikeaa ymmärtää slaavilaisten tavoitteita ja menettelytapoja 0]. Paavo on lisäksi erinomainen ”päällystakki” arjesta ja normaalista elämästä irtaantuneelle ”me pommitamme, me tuhoamme*] äänikuningas Alexander Stubbille.

PS2
Keskusta sai uuden puheenjohtajan – nyt on meneillään trendi, jossa Keskusta oli edellisissä eduskuntavaaleissa neljäs, kuntavaaleista puolue ponnisti kolmanneksi – nyt napsahti eurovaaleista toinen sija – nouseeko Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä seuraavista eduskuntavaaleista pääministeriksi? ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=901277 – [562 | 22368]

PS3
Eurovaalit ponnistivat MM-jääkiekkofinaalin alta – odotamme atsojapaneelia, ja ehkä arvaamme kiinnostuksen kohteen, kansalaisnäkökulmasta … ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/168931-eurovaalit-jaakiekon-varjossa-leipaa-ja-sirkushuveja -

VIITTEET
1] Pakosta olla kykenevä keinotekoisesti? ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2006/10/eu-on-keinotekoinen-liitto-pakosta.html -
2] Äänestämättömyys kimpoaa kansan omaan nilkkaan! ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2010/09/06/aanestamattomyys-kimpoaa-kansan-omaan-nilkkaan -
3] Halla-aho – reviiripuolustaja numero 1! ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/38881-maahanmuuton-sijasta-kyseessa-on-reviiripuolustus -
4] Stubb´kin jenkaa Suomea Natoon ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/63526-suomea-natoon-jenkaava-vahemmisto -
5] Yksinäinen Timo Soini ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/125523-yksinainen-timo-soini -
6] Kaislikkohaukien lakritsat ja melonin kokoiset nenäherneet – populismia persupomo Soini ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2006/08/populismi-on-kirosana-mutta-oikea.html -
7] Kiinaa tarvitaan tasapainottamaan USA:n yksinvaltaa ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=954920 - [147 | 10672]
8] Talouskaava ”Kiina + Venäjä > USA + EU”, saattaa muodostua vielä sotilasvoiman kaavaksikin – Kaasua! - komissaari Putin ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/05/kaasua-komissario-putin.html -
9] Paavo Väyrynen kantaa Urho Kekkosen perintöä ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2005/10/kiistaton-suomen-valtiomies-oli.html -
0] Miksi lännenmies ei ymmärrä slaavilaista ajatuksenjouksua? ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/163481-miksi-lannenmies-ei-ymmarra-venalaista-ajatuksenjuoksua -
*] Stubbin kuuluisat lausahdukset YLE Uutisissa, kun USA ja eräät EU-maat aloittivat Libyan pommitukset tavoitteena kaataa Libyan silloinen itsevaltias Muammar Gaddafi – nyttemmin Libya on vaipumassa anarkian tielle …



Ilkka Luoma
http://ilkkaluoma.blogspot.fi
https://www.facebook.com/first.ilkka

SENT
Cc: ville.niinisto@ymparisto.fi ; erkki.tuomioja@formin.fi ; teija.tiilikainen@fiia.fi ; jutta.urpilainen@vm.fi ; lauri.ihalainen@tem.fi ; jouni.backman@eduskunta.fi ; timo.soini@eduskunta.fi ; Sasi Kimmo ; riikka.slunga-poutsalo@perussuomalaiset.fi ; taru.tujunen@kokoomus.fi ; timo.laaninen@keskusta.fi ; juha.sipila@eduskunta.fi ; anneli.jaatteenmaki@europarl.europa.eu ; paavo.vayrynen@keskusta.fi ; Olli.REHN@ec.europa.eu ; JAAKONSAARI Liisa ; antti.rinne@sdp.fi ; jyrki.katainen@vnk.fi ; presidentti@tpk.fi ; sirpa.pietikainen@europarl.europa.eu ; sampo.terho@europarl.europa.eu ; jussi.halla-aho@eduskunta.fi ; eero.heinaluoma@eduskunta.fi

Sent: Monday, May 26, 2014 9:40 PM
Subject: KANSALAISKIRJOITUS - Eurovaalien jälkihiki
...

Eurovaalien jälkihiki - tuskaa ja yhteenkuuluvuutta!

AL US IL Vf BL - BLOG 36525
~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/01/ovela-veto-parjata-vaaleissa-david.html -
---26052014---


doc.: eurovaalit_2014_26052014.doc – OpenOffice Writer

764 | 7766

Ei kommentteja: