maanantaina, elokuuta 22, 2016

Kansaedustaja Erkki Tuomioja teki odotetun ehdotuksen kansakunnan eheyttämiseksi


(Uutisointi kertoi * edustaja Tuomiojan Seinäjoella – kauas ulottuvilla lakeuksilla – esittäneen räväkän vedon; nyt on julkituotu ajatus yhdistää ensi alkuun kolmen merkittävän puolueen eduskuntatavoiteohjelmat, seuraaviin vaaleihin mennessä)

[ … kansalainen Matti on pitkään pohtinut miksi Suomessa, näin pienessä maassa on niin paljon puolueita. Suurin osa suomalaisista ei osaa tarkemmin eritellä mitä eroa on esimerkiksi demareilla, Vasemmistolla ja vihreillä. Silti eduskunnassa saadaan eripurakeskustelua ja kansa kärvistelee kasvavien tuloerojen maassa, jossa de facto työttömiä on paljon enemmän kuin virallinen tilastointi haluaa kertoa

 … kansalainen Liisa on ihmetellyt, miksi kaikki eri puolueet yrittävät pönkittää omaansa, vaikka itse kansa, joka edustajat valitsee – epätietoisina luottamuksesta, miten kukin pitää vaalilupauksia – tuskailee monien käytännön ongelmien parissa, joita voisi eduskunta kerrankin yhdessä ratkoa, ilman turhaa suuren salin pulinaa … ]


Vähemmän keskenään riidelleet – kertaa kolme

Erkki Tuomiojan yhteisohjelmaesiintymisen nosto ei ole vieras ajatus kansalaisille, siis äänestäjille, jotka seuraavat tapahtumia – niin moni on ihmetellyt juuri demareiden, vasemmistolaisten ja vihreiden blokkeja, kun heillä kuitenkin on yhteinen perussävel, jonka nyt Tuomioja toi esityksessään kirkkaasti esille. Onko yhdistämisen aika – kansakunnan edun ja hyödyn nimissä? Nyt olisi tilaus!


Nyt on yhteen hiileen puhaltamisen aika – aika on kypsä
[ … on niin paljon puoluekannastaan tietämättömiä ja äänestysprosenttikin on vain noin 70 prosenttia … ]

Tämän yhteispuhalluksen voi aloittaa yhteinen eduskuntavaaliohjelma nyt oppositiossa olevilta suurimmilta puolueilta. Tuomioja on täysin oikeassa tuodessaan kaivatun ajatuksen kansakunnan luettavaksi.

Moni olisi tyytyväinen – näin voisi äänestää, jos mieltymys syttyy tähän tavoiteltuun kolmen yhtenäisohjelmaan – Suomen ehdottomasti suurinta keskittymää, jolloin voisi syntyä jopa 35 prosentin ”puolue”, tai oikeastaan kansallinen ohjelmaliike ratkomaan liian suuriksi kasvaneita kansallisia kipukohtia.


Miten tämä yhdistäminen voi onnistua?

Helposti, jos istuvat puheenjohtajat – Antti Rinne (SDP), Ville Niinistö (Vihreät) ja juuri valittu uusi pirteä Li Andersson (Vasemmisto) – voisivat nyt katsoa henkilökohtaista tavoitettaan pidemmälle – olisihan kyse merkittävästä muutoksesta – kansaa, ja nimenomaan äänestävää kansaa ajatellen.


Mikä voisi olla este yhdistymiselle?

Kansalaisen näkökulmasta – ei mikään! Mahdollinen este voisi tulla vain puolueaktiivien keskuudesta, joille jotkin ”pyhät poliittisen pelin mantrat” ovat saavutuksia tai tavoitteita, joista ei luovuta.

Nyt yhdistävä luopuminen voisi luoda uutta toivoa äänestystuloksiin pettyneihin äänestäjiin, toisi jopa uusia ihmisiä vaaliuurnille. Mahdollisesti poliittisen tavoiteohjelman kolmikannasta syntyisi uuden kansalaisliikkeen aihio, joka voisi kasvaa jopa lähelle 101 edustajaa Arkadianmäelle!


Tuomiojan veto on loistava esimerkki kokonaisuuksia ajattelevasta politiikan hoidosta

Nyt kansalaisetkin ovat hoksanneet ajattelun tielle, siksi rujosti vaalilupauksia on petetty – vedoten sovittuihin hallitustavoitteisiin ja – ohjelmaan. Kumpi on tärkeämpää – epävarma ”yhteinen” natiseva hallitusohjelma vai valitsemiinsa edustajiin luottava yhtenäinen kansa?


Nyt toimeksi, ja kolmikantaohjelmaneuvosto kasaan

Neuvostolle pitäisi antaa täydellinen työrauha kolmeksi kuukaudeksi – julkistus 100-vuotiaan Suomen kunniaksi – 1.1.2017. Näin kaikki olisi valmista, jos ja kun nykyinen hallitus ajaa itsensä karille keväthankien sulaessa, jos lunta yleensä enää Etelä-Suomeen tulee. On osattava varautua myös ennenaikaisiin eduskuntavaaleihin, mikäli nyt syksyn 2016 tohinoissa ei synny kansalaisluottamusta herättäviä oikeita reaalimaailman päätöksiä.


Kolmikanta loisi mahdollisuudet vieläkin ytimekkäämpään uuteen hallitukseen

Tarvitaan vain kolmikanta uutena kansalaisliikkeenä ja joku muu liimaamaan eduskuntaenemmistö. Mukaan voisi tulla täysin uusia salamana nousseita uudistajia tai sitten koko maata puolustava Keskusta.

Nyt loppu poliittiselle pulinalle, tilalle yhteinen yrittämisen henki, jonka kyllä suomalaisetkin osaavat, yhteisteemalla työmobilisaatio |1, jolla ryhdytään pelastamaan aivan ensimmäiseksi noin 60.000 ajelehtivaa nuorta – luomalla mielekkäitä ’New Deal’ töitä, ohjatusti yhteiskuntahyötyä tavoitellen …

 … nyt toimeksi, puheet on pidetty, kansa odottaa tekoja!



EKSTRA 1-3

Kaksi toveria -uskollinen ja ”vähemmän uskollinen” ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2016/08/kaksi-demaria-vartiainen-ja-sailas.html -


Ilkka Luoma
Kansalaiskirjoittaja Helsingistä


...
AL | US | VU | PZ | BL | BL | BLOG 86806

DOC tuomiojan_ehdotus_ohjelmakolmikannasta_22082016 – Microsoft Word Starter
PVM 22082016




593

Ei kommentteja: