perjantaina, heinäkuuta 07, 2017

Hakeeko USA hyökkäyssyytä Pohjois-Koreaan?



Tänään Yhdysvaltain arvaamaton presidentti Donald Trump twiittaa, ettei hänen liittolaiset Japani ja Etelä-Korea enää kauaa jaksa odottaa, vaan jotain tapahtuu |1 – samaan aikaan Pohjois-Korea saanee valmiiksi oman ohjustentorjuntajärjestelmänsä |2, jota se kiihkeästi kehittää – jopa kansansa kustannuksella.


Tunnetusti Korean sota 1950 -luvulta |3 ei ole saanut rauhansopimusta, vain jäätyneen tulitauonomaisen olon. Tämän tosiasian vallassa koko Pohjois-Korea elää, muistaen, että juuri amerikkalaiset YK' n varjosta kävivät tuon sodan toista päätaistelijan roolia. Korealaiset olivat jo häviämässä amerikkalaisinvaasion, kunnes ”veljet” Kiinasta tulivat apuun ja sota jäätyi paikoilleen.

Tänään Etelä-Korea on amerikkalaisten taistelu- ja hyökkäysvoimien asevarikko – ohjustaistelujärjestelmineen ja suurine asevarikkoineen – tämänkin Pohjois-Korea synkässä epäluulossaan tietää, samalla kun perityn yksivaltiuden johtaja Kim pelkää asemansa romahduttamisesta.
|1Trumpin tulisi ymmärtää, että Kiinan tavoite on poistattaa kaikki vieraat kolmansien maiden hyökkäys- ja sotavoimat pois Korean niemimaalta. Nyt Trumpille ojennetaan oivaltajan kättä sanoista tekoihin. Kiina huolehtii amerikkalaisten poistumisen jälkeen Korean niemimaan turvallisuudesta ja päättää Pohjois-Korean ydinaseuhkailukalistelun, kun paine puretaan.”~ https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/kiina-kehottaa-kaikkia-malttiin-trumpin-pohjois-korea-tviitin-jalkeen/6492782 -


Pohjois-Korean pelotevaltaa käyttävä Kim tietää CIA' n toimet monissa luonnonvaroiltaan alikehittyneissä kehitysmaissa. Kim nuoresta iästään huolimatta on kyllästetty pelosta amerikkalaisten Vietnamin sodasta, jonka USA oman kansansa tahdosta hävisi. Amerikkalaiset olivat saaneet tarpeekseen ristiretkistä kommunismia vastaan.


Kiina ja Venäjä lähentyvät
Ennakoidusti kehittyvä yhteistyösuhde. Looginen, kaikin osin. Alkoi jo hiljaisesti vuosia sitten. Kaupalliset operaatiot lisääntyvät ja suomalaisillakin on yllättävä rooli - vihjeenä muun muassa telakat” ~ https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/xi-jinping-ennen-putinin-tapaamista-kiinan-ja-venajan-valit-ovat-parhaat-historiassa/6492358 -

Maailmastamme amerikkalaisjohteinen lännenmiehen hegemonia edustaa vajaata 20 prosenttia koko Maapallomme ihmispopulaatiosta. Kiina yksin on jo suurempi, ollen myös talouden vaikutteiltaan maailman suurin.

Kiina tarvitsee maailman suurimman tuotantokoneistonsa pyörittämiseen Venäjän Siperian raaka-aineita – niin Venäjän presidentti Vladimir Putin kuin Kiinan presidentti Xi Jinping tietävät tämän erinomaisen hyvin. Osaavatko he rakentaa yhteisymmärryksellisen konsensuksen – jää nähtäväksi.

Nyt ainakin Kiina ja Venäjä yhdessä kokevat yhteistä Korean niemimaan vakauttamispolitiikkaa |4. Kiina ja Venäjä haluavat murentaa maailmaa jäytävän lännenmiehen amerikkalaishegemonian ja maailmanpoliisiroolituksen |5.[LINK]


Maailma on muuttumassa moninapaiseksi,

arvattavasti ennalta suunnitellulla tavalla! Millaista tahtipuikkoa diilien pelimies Trump onkaan rakentamassa, kunhan pöly venäläisten vaikuttamisepäilystutkimusten päältä hälvenee. Trump ja Putin tapaavat Saksan maaperällä |6 – mielenkiintoista, sillä Saksan kolmas valtakunta oli II Maailmansodassa kummankin yhteinen vihollinen.

...
Pohjois-Koreaa kuritetaan rautahansikkain ja Israelia käsitellään silkkisin käsinein

Mitä eroa tai yhtäläisyyttä huomaamme Israelin ja Pohjois-korean välille? Miten kumpikin pullistelevat aseillaan, ja keiden toimittamien aseiden? Miksi Israelille sallitaan ydinase? Kumpiko on sotaisampi, kunpi on tappanut enemmän vastapuolen siviilejä vuodesta 1966 jälkeen – viimeisen 50 vuoden aikana? Paljon kysymyksiä – vähän vastauksia.


Otamme tähän kavalkaadin 1 - 7 suomalaisen median paatosta, tarkoitushakuisuutta ja osin yksipuolisuutta, kun projisoidumme Korean niemimaalle – täältä kaukaa Pohjolasta, idän ja lännen vedenjakajalta, jolla voisi olla taitavasti toimien välittäjän ja rauhanneuvottelijan rooli – natottomana maana, joka voisi saada Venäjän ja Kiina tuen välitystehtävälleen.

Onko presidenttimme Sauli Niinistö ajatellut asiaa? Olisiko tässä Suomelle aivan uskomaton mahdollisuus? Yllättävä pikavierailu Pohjois-Koreaan tapahtui jo toukokuussa 2017. Tästä myöhemmin lisää, mutta nyt nuo mediamme suoritukset Korean niemimaan kiristyvästä tilanteesta ---

.
1 - |1
Onko tämä ennakkovalmistelua tulevalla US-taisteluiskulle Pohjois-Koreaan? Muistamme Yhdysvaltain toimet ennen tämän taisteluhyökkäystä ja sotaa Irakiin vuonna 2003, jonka myötä on pakolaiskriisi, ISIS-terrori ja kaaoksessa oleva Irak, vielä vuonna 2017! Onko kohta Pohjois-Korean vuoro? Mitä sanovat toisiaan lähentymässä olevat Kiina - Venäjä?”

2 - |2
Toimittajalla ei käynyt mielessä, että kyseessä saattoi olla ohjustentorjuntajärjestelmän testaus. Näitä torjuntajärjestelmiä on useilla valtioilla ja niiden tuotekehitys on voimallisella tasolla, erityisesti Yhdysvalloissa ja Kiinassa. Vihollisen ydinohjukset pyritään torjumaan jo niin varhaisessa vaiheessa kuin mahdollista. On huomattavaa, että koe tehtiin Kiinan presidentin Xi Jinping' n Moskovan vierailun aattona!”

3 - |4
Kerrankin kokonaisvaltaista molempia nokittelupuolia huomioiva ehdotus, jonka perimmäinen tavoite on poistaa koko Korean niemimaalta kaikki vieraiden valtioiden sota- ja taisteluvoimat asevarikkoineen ja ohjustaistelujärjestelmineen!”

4 - |6
Toimittaja Kreeta Karvalan tulisi pohtia enemmän USA' ssa tapahtuvaa tutkimusta Trumpin edesottamuksia, ennakkotoimia ja -mietelmiä jo ennen presidenttikauttaan kohtaan! Nämä meneillään olevat tutkimukset varjostavat ja estävät Trumpin toimia Venäjän suuntaan. Trumpin on ikäänkuin nyt näytettävä, ettei hän olekaan kallellaan "tukijaansa kohtaan". Toisaalta me emme, kuten ei Karvalakaan tiedä millaista todellista vuoropuhelua Trump - Putin käyvät. Voi olla, että meno on täysin ennalta kirjoitetun käsikirjoituksen mukaista. Trump vain odottaa tutkimuspölyn laskeutumista ja tällä väliajalla nautiskelee pokeripelinsä korteista ... Ehkä Saksassa näemme jotain, ikäänkuin puolueettomalla kentällä, jota Trump on jo "miinoittanut", mutta keiden jalkojen alle?”

5
Millaista uhkaa Pohjois-Korea kokee, kun sen täytyy kehittää itsepinteisesti tämän tyyppistä pelotevoimaa? Jäljet johtavat Korean sotaan, jossa US oli toinen pääosapuoli. US on edelleen suurin hyökkäys- ja taisteluarmeijoin Etelä-Koreassa. Korean sotaa ei ole päätetty rauhansopimuksella. Miten Koreat tulkitsevat nykyistä status quo' ta?”

6
Salliiko US ydinaseistautuneen Israelin, joka aika-ajoin provosoituna iskee armeijallaan väkivaltaisesti naapureitaan?”

7
Millaisen uhan Yhdysvaltain omat mannertenväliset ydinohjukset muodostavat, jotka myös toimivat? Minkä valtion todellisuudessa käyttämät ja räjäyttämät atomiaseet ovat tappaneet eniten? Kuka kertoo?”

.
Ylläolevat mediatekstit kertovat sen informaatiomaailman missä suomalaiset lukijat elävät. Meille syötetään osittaista West trolling |* painopisteytettyä mediamanipulaatiota – johon kansakuntamme lukijoina yhä kriittisemmin asennoituu ja käyttää enemmän omaa ajatuskoneistoa sekä muitakin lähteitä saadakseen laajempaa tietoa todellisuudesta.

Me todellakin elämme idän ja lännen vedenjakajalla ja meillä on oikeus tietää enemmän kuin mitä media suo ja luo!


Entä nyt?

Saksassa tapahtuu uusi yllättävä, mutta ennakkoon suunniteltu kohtaaminen, kun kaikki kolme Kiinan Xi, Venäjän Putin ja Yhdysvaltain Trump kohtaavat – Saksan maaperällä, Saksan joka on koko Euroopan veturi [LINK] |7 – se toinen, kun Saksa oivaltaa aiemman schröderiläisyyden olevan tie kokonaisvaltaiseen eurooppalaiseen puolustukseen ja yhteistyöhän, joka ulottuu aina Venäjän Uralille asti. Kokousta mietityttää Trumpin ja Saksan liittokansleri Angela Merkelin keskinäissuhde |8.

Saksassa on nyt ensimmäisen kerran mahdollisuus tapahtua merkittävä siirtyminen ennakoivampaan maailmanjärjestykseen – sillä Trump on kahden suuren paineessa ja ilman kotona olevan venäläishakkerointitutkimusta – nythän Trump ei mennyt juuri tapaamaan Putinia!

.
Linkkinumerot tekstistä

|5 |* ”Erinomainen esimerkki West trolling periaatteen uutisoinnista. Vain pari kommentoijaa ja aimo annos toimittajan tarkoitushakuista mietelmää. Hyvin harva tietää todellisuudessa suhteiden systematiikasta. Kauppa kasvaa, mutta mitään "ilmaista" ei anneta. Yhteistyö on hyvin looginen pitkän jänteen kaavana: Maailman suurin tuotantokoneisto tarvitsee maailman suurimmat raaka-aineenlähteet, unohtamatta maailman suurinta vapaan makean veden lähdettä ja kelvollisinta peltopinta-alamahdollisuutta. Entä teknologia, siihen palaamme myöhemmin, kuten suurvaltapolitiikkaan. Lopuksi kysymys: Onko Kiina mukana maailman suurimpien teollisuusmaiden G7 tai G8 järjestössä?” ~ https://yle.fi/uutiset/3-9703612 -

|7 TEKSTI ”Saksan ote Euroopassa on luja, jopa niin vahva, että Venäjäkin kuuntelee Saksaa. Helmut Kohl oli eurooppalaisen arkkitehtuurin suuntaviitoittaja, mutta maailmalle kynän jäljet eivät ulottuneet. Maailmanjärjestyksen uudet suuntaviivat antoi osaltaan jo Kohlinkin aikana Kiinan pieni suuri mies Deng Xiaoping. Muistamme fiksuina eurooppalaisina sen, että läntinen kulttuuri edustaa vajaata kahtakymmentä prosenttia maailmanjärjestyksestä” ~ https://yle.fi/uutiset/3-9701095 -
.
|8 ”Näinköhän Trump on huomannut, että EU voi mennä menojaan Saksan johdolla? Mihin EU kääntyisi, ellei mihinkään - vaan itsenäistyisi pois USA' n määräilevän sateenvarjon alta. Ellei sitten Saksa ole pihalla (oivalla), että Venäjä on osa Eurooppaa, vieläpä suoraan aina Uralille asti. Herää kysymys Trump-taktiikan "suututa ja sitten lepytä" toimivuudesta” ~ https://yle.fi/uutiset/3-9703607 -



Ilkka Luoma
Kansalaiskirjoittaja Helsingistä


US | VU | BL | T | BL | FB | FB | BLOG 147485

DOC korean_niemimaa_05072017.doc – OpenOffice Writer
PVM 05072017







|1143_10298|

6 kommenttia:

Ilkka Luoma kirjoitti...

... Kuinka monta vieraan valtion kuolonuhria on tullut Pohjois-Korean ydinase- ja ohjuskoetestauksissa? Pohjois-Korea kokee Yhdysvallat suurimmaksi uhakseen, olihan USA' ta vastaan sota 1950-luvun alkupuolella. Kuinka monta kuolonuhria on syntynyt USA' n ydinaseilla ja ohjusoperaatioilla? Kuka kertoo?

~ https://yle.fi/uutiset/3-9747453 -
.

Ilkka Luoma kirjoitti...

... Hakeeko USA nyt vääjäämättä syytä/ tekosyytä sotilaalliselle rynnäkkötaistelun aloitukselle Irakin 2003 tavoin? Antaako tällä kertaa YK taisteluhyökkäysluvan - Irakiin ei annettu. US hyökkäsi kuitenkin, välittämättä YK kiellosta. Olisiko laiton hyökkäys tuolloin pitänyt tuomita ja asettaa US pakotteiden alle. Kirkonkellotkaan eivät lyöneet. Loppu on historiaa, syntyi muun muassa nykyinen ISIS.

~ http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201707292200293433_ul.shtml -
.

Ilkka Luoma kirjoitti...

... Hakeeko US kaikin keinoin nyt hyökkäys- ja rynnäköintisyytä Korean niemimaalla? Muistammeko US aggressiivisuuden vuonna 2003 Irakia kohtaan ja syyt/ tekosyyt siihen, jopa esitetyin valhein YK yleiskokoukselle (um. Colin Powell, joka katui myöhemmin erheellisiä sanojaan).

~ http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201707282200293350_ul.shtml -
.

Ilkka Luoma kirjoitti...

~ http://www.tiede.fi/keskustelu/72540/hakeeko-usa-hyokkayssyyta-pohjois-koreaan?changed=1503820654 -
.

Ilkka Luoma kirjoitti...

"Vakava varoitus: Sota ei ole ollut Koreassa näin lähellä 24 vuoteen

ARNO RYDMAN | 13.02.2018 | 15:33- päivitetty 13.02.2018 | 20:06 - Verkkouutiset

Asiantuntijoiden mukaan USA:n pitäisi ryhtyä sotilaallisiin toimiin vasta siinä vaiheessa, kun Pohjois-Korean hyökkäysaikeista on selviä todisteita ... "

~ https://www.verkkouutiset.fi/vakava-varoitus-sota-ei-ole-ollut-koreassa-nain-lahella-24-vuoteen/ -

.

Ilkka Luoma kirjoitti...

Trump kehui: "En antanut korealaisille mitään"*, tällöin on turha myös odottaa mitään. Toisaalta korealaiset ovat luvanneet edistää mahdollisuuksia ydinaseettomuuteen - tätä lupausta ei ole rikottu mitenkään. Emme myöskään tiedä mitä Trump lupasi edistää - ehkä taistelu- ja hyökkäysvoimien vähentämistä Korean niemimaalta? Korealaiset eivät ehkä ole havainneet mitään tuon sotajoukkojen vähentämisen edistämisen osalta? Toisaalta saattaa olla, että amerikkalaiset sotahaukat haluavat manipuloida Trump hyökkäämään, siksi juuri amerikkalaiset tiedustelu- ja vakoilulaitokset haluavat propagoida tiedustelutietoja. Muistamme Trumpin äkkipikaisuuden - Syyrian raskaat risteilyohjushyökkäykset, ilman mitään mandaattia. Nythän äkkipikaiselle Trumpille tarjoillaan jo hyökkäyskohdekartatkin valmiiksi. Saadaanko sittenkin US-taisteluohjushyökkäys korealaisten niskaan**?

...
~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005738748.html -

"Satelliittikuvien perusteella Pohjois-Korea on laajentamassa ohjustehdastaan
NBC:n tiedustelulähteiden mukaan Kim Jong-un on pyrkinyt peittämään uraanin tuotannon jatkumista neuvotteluilla Yhdysvaltojen kanssa ... " -HS

.