tiistaina, lokakuuta 24, 2017

Sipilällä hätä kädessä – Väyrynen tasapainottaa



Keskustan kannatus on alamaissa, sen kertoi muun muassa Helsingin Sanomien mielipidetiedustelu puolueiden kannatuksesta. Juha Sipilä kehottaa Paavo Väyrystä eroamaan Keskustasta.


Tämä peli pelataan uudestaan?


Tämä erokehote ei ole lainkaan kohentamassa Keskustan kannatusta – pikemminkin tuomassa keskustalaisten mukaantuloa Väyrysen kansalaiskannatukseen, joka johtaa viralliseen presidenttiehdokkuuteen 2018!

Keskustan kenttäväki yhdistyi vuoden 2012 presidentinvaaleissa – noin puolimiljoonaa ääntä Väyryselle. Nyt herää kysymys, miksi pääministeri Sipilä tarttui hätänsä hetkellä väyryskorttiin, ajatellen ehkä, että erovaade lisää Keskustan kannatusta [?]

Ei, näin se ei tee. Kansa ja keskustakenttä vaatii jämäkkyyttä – nyt tuo jämäkkyys Suomea tasapainottavana tekijänä on Paavo Väyrysessä, joka haluaa luoda Suomelle roolin tänne idän ja lännen vedenjakajalle, sillä kansakuntamme ei halua olla kallellaan mihinkään ilman suuntaan – eikä halua Natoon ---


Juha Sipilän vaade Väyryselle, että erota itse itsesti,

koska Keminmaa paikallisyhdistys ei sitä tee – Väyrynen on kiinnepiste ja vakaa tasapaino erityiseen maantieteeseemme, jolle me emme mahda mitään muuta kuin vakaina henkilövalintoina vaikuttaja-asemiin. Tämä tiedetään erityisen hyvin Lapin läänissä, jossa on syntymässä kansanliike kannatuskorttikeräykseen Paavo Väyryselle.

Kommentti linkkikirjoitukseen:
Kun katsoo Kansalaispuolueen sääntöjä, on helppo sanoa Väyrysen olevan oikeassa. Sipilällä on hätä kädessä, Keskustan kannatus laskee ja "laitetaan ukko vaihtoon", on jo lähtölaskennassa.

Väyrynen olisi ollut Keskustan presidenttiehdokkaana parempi, uskottavampi ja pätevämpi kuin Matti Vanhanen, sinällään Matissa ei ole mitään vikaa ... Nyt kerätään urakalla Paavolle kannatuskortteja! Edellisissä presidentinvaaleissa 2012 Väyrynen yhdisti Keskustaa – nyt koko kansakuntaa!
.
Lisäkommentti ylläolevaan:
Sipilä pelkää, että Keskustan kenttä siirtyy äänestämään Väyrystä Vanhasen sijasta, jos ja kun Paavo saa kansalta > 20.000 kannattajan hyväksytyt kortit!


Lisää lehtileikkeitä - 2

Kommentti ylläolevaan:
... Ensinnäkin Väyrynen ei ole vielä pykälien mukainen presidenttiehdokas, nyt kerätään vaadittava kansalaisyhteisökannatus, jotta ehdokkuus saa virallistuksen. Kansa on nyt liikkeellä, sillä Suomi tarvitsee ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan tasapainon [E. Paavo on vaaka, joka on stabiili ja luo vakaimman turvallisuusympäristön tulevana presidenttinä, täällä idän ja lännen vedenjakajalla.

Kannustan kaikkia valitsemaan turvallisen huomisen, ilman lännen sotaliittoa, Natoa, ja ryhtymään kansalaisliikkeeseen, kun kerätään yli 20.000 hyväksyttyä Paavon kannatuskorttia, vielä ennen 6.12.2017!

...On kansakuntamme etu, että Väyrynen on presidentivaaleissa toisella kierroksella istuvan Sauli Niinistön kanssa – näin syntyy varmasti syvällinen ja ammattimainen kriittisvakava keskustelu, missä Suomi on seuraavien kuuden vuoden aikana! Me ansaitsemme sen …


Miksi näin? Vastaus on helppo ja kansalaiset hyvin monin osin tietävät sen,

että Niinistön pätevyys on sitä luokkaa, että se vaatii todellista osaamista erityisesti ulko- ja turvallisuuspolitiikan osalta, sillä olemme astumassa natovaaleihin ja siinä ollaan kohtalokkaasti ja mahdollisesti Niinistön johdolla viemässä kansakuntaamme Natoon, jota me tavalliset ylivoimaisena enemistönä olemme vastustaneet jo yli 10 vuotta.

Nyt on haettava varmuus, että kansakuntamme turvallisuusnäkökulmat asettuvat sellaisiin käsiin, joihon luotetaan kaikilta ilmansuunnilta – vieläpä siten, että meidät luottamuksella unohdetaan sotilaallisena objektina ja taistelualustana. Sodan etuvartioksi joutuisimme vääjäämättä suuren uhan kanssa, mikäli vähemmistöpoliitikot Kokoomuksen johdolla jenkaavat meidät Natoon.




Nyt on käsillä se täysin todellinen valinta estämään uhkaava tulevaisuus lapsillemme ja lasten lapsillemme! [*


PS
Paavon valiintuminen presidentiksi ratkaisee myös tämän olla jäsen – ei olla jäsen dilemman, sillä valittu tasavallan presidentti on aina luovuttanut edustamansa puolueen jäsenkortin/ (jäsenkortit) takaisin puolueelle/ (puolueille) ja ryhtynyt tämän jälkeen koko kansan presidentiksi. Toisaalta Kansalaispuolue on kaikkien puolue – johon myös muut puolueet voivat liittyä – eikö?

[* ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2008/01/nato-uskovaiset-lataisivat-suuren.html - Tämän julkistuksesta tulee täyteen 10 vuotta, kun meillä Suomessa käydään kiivasta presidentinvaalitaistelua paikasta Presidentin linnaan, joka toivottavasti takaisi kansakunnallemme vakaan ulko- ja turvallisuuspoliittisen elinpiirin – myös lapsen lapsillemme!



Ilkka Luoma
Kansalaiskirjoittaja Helsingistä

US VU T BL BL BL FB FB FB BLOG 154299

DOC vakaa_väyrynen_22102017.doc – OpenOffice Writer
PVM 22102017





572_5049

Ei kommentteja: