lauantaina, helmikuuta 10, 2018

#MeToo nosti kiihkon pintaan – mikä onkaan sallittua?







Evoluutio loi lisääntymisen – monistaakseen sopeumalla ”itseään” kuolemattomaksi [1. Jotta tuo kuolemattomuus toteutuisi, kuten näyttää erinomaisesti toimineenkin – löysi evoluutio ratkaisuksi hyvän olon, jopa kiihkon tunteen – varsinkin hetkellä, jolloin se lisääntyminen on otollisimmillaan -näin oli suunniteltu jossain.

Suomeen saatiin vertauskuvallista rauhaa – pandoina Kiinasta, mikä valtiona harjoitti rajoittavaa lisääntymistä – yhden lapsen politiikkaa (tunnetuin seurauksin [2), kun oli laskelmat, että kiinalaisia tulee ”liikaa” - ei tullut, kysymys olisi ollut jostain muusta – tasapuolisesta resurssien jakamisesta, niin Kiinassa kuin muualla maailmassa.


Panda on lisääntymishaluinen vain hetken – kerran noin vuodessa – ehkä tunnin verran. Ihminen elää lisääntymisodotuksessa koko ajan – ainakin aktiivisen elämänjaksonsa ajan. Evoluutio loi bonuksena muutoin miehen fyysisesti vaativampaan elämään nähden elinikäisen mahdollisuuden tuottaa evoluutiolle kuolemattomuutta.

Nyt media, tietynlaiset ihmisryhmät ja erityisesti naiset tulivat ulos kaapista, mitta oli täyttynyt ja seksuaalista häirintää oli harjoitettu ”itsestään selvinä oikeuksina” miesten maailmasta liian pitkään.

Miehiä ajoi historian perinne, erilaiset kulttuurilliset tavat kuten ”vahvemman oikeus” pitämään itseselvyytenä saalistusta – miehet vain unohtivat (ainakin) yhden tärkeän seikan ---


Muussa eläinkunnassa urokset joutuvat useimmiten kamppailemaan oikeudesta lisääntyä!

Leijona uros kamppailee jopa henkihieveriin saadakseen tehdä sen, mitä sen geeniperimä määrää hetkellä, jolloin on haisteltavissa tarpeellinen kiima naaraalta, ... nyt olisi aika suorittaa … . Tutkimuksissa on todettu, että tuo akti, oli se sitten minkä eläinkunnan lajin tahansa, on mielihyvää tuottava – siksi se evoluutio sen halusikin!

Naaras katsoi ja tarkkaili mikä uroshirvistä oli vahvin, se tietenkin joka voitti kilpakosijat. Kun taistelu oli päättynyt – sai uroksen kiima palkintonsa, useimmiten kilpailijoista vahvimpana (ovelimpana). Voittaja oli naaraan mielestä parhaat siittiöt tuottavana mieluisa, ja siksi tilanne kohtaantui kahden yhteiseksi … ja näin evoluutio sai taas sukupolvi kerrallansa jatkoaikaa, joka on varmisteltu tuhansin lajein ja miljardein yksilöin ** ---


Niin, miten se mies – luomakunnan kruunu sitten onnistui saamaan #MeToo' n niskaansa?

Ei kaikki, vaan ne miehet, jotka olivat niin sanotusti munattomia, ja eivät osanneet sitä evoluution tarkoittamaa kilpailua osoittaa sellaista tahdikkuutta, että ihmissääntöjen mukaan nainen hyväksyi vapaaehtoisesti ja mielihyvin lähestymisen. On aniharvoja poikkeuksia, jotka haluavat ”puolittaista väkivaltaa”, mutta ne ovat poikkeus, jotka vahvistavat säännön!

Nainen valloitetaan tänään monin eri keinoin – ei väkisin, ei törkeyksin eikä mauttomuuksin. Tilanne laukeaa päälle kohteliaalla määrätietoisuudella, huomaavaisuudella – toisen huomioon ottamisella ja sellaisella itsetunnolla, joka ei näy, vaan ainoastaan vaistoontuu.

Naisten vaistot ovat valovuoden edellä miestä – mies on soturi, joka ei miehisessä keskinäisyydessään juuri valoa tarvitse, ainoastaan sellaista voimaa, jolla kilpakosija ”nujertuu” - nykyisessä maailmassa tämäkin ilman väkivaltaa.


Nainen on vertailija ja hän haluaa olla myös katseltava, mutta ei luvatta kosketeltava

Eräät kulttuurit ovat ristiriitojen tiellä, kun ”koira heiluttaa häntäänsä” [3 - näin saatetaan meidän läntisen kulttuurin naisten vähäpukeisuus ja kaaria korosteleva vaatetus ymmärtää – koiran hännän heilutuksena, että ”tule” …






siksikin eräissä maissa kauneuden herättävät sulot kätketään ”lakanoihin”, jolloin aviorikoksia, väkisinmakaamisia ja muita henkisiä solvauksia kähmintöineen vältellään – maassa maan tavalla, tai maasta ulos -näin sanoo vanha sanonta. Meillä saa kohteliaasti liioittelematta katsoa, mutta ei luvatta koskea.


Mies korskuu voitoillaan – haluaa olla enemmän usein kuin onkaan

Turhilla puheilla korostuu taidottomuus saavuttaa – suuret kalat ovat aina uineet syvissä vesissä. Hiljaiset toimijat osaavat pelin hengen. Henkeen kuuluu kunnioitus, arvostus – kuuntelun taito, ja se outo luontainen viehätyskyky, joka on tai sitä sitten ei ole.

Miehet voivat olla karismaattisia, mutta törkeys ja karisma ovat harvoin samassa kuoressa. Huomaavaisuus ja tuijottamattomuus ovat lääkkeitä, joilla voi yltää helpommin yhteisesti päätettyyn läheisyyteen ennemmin kuin härskiys ja henkistä ilmapiiriä välttelevä saalistamisen vimma.


#MeToo on saanut siivet

Ote:
” … Juontaja Sanna Ukkola oli ilmeisesti ajatellut, että kerrankin laitetaan miehet puhumaan #metoo-kampanjasta, mikä olikin hyvä idea, mutta näin lyhyellä pohjustuksella siitä ei seurannut oikein mitään, mitä ei olisi jo muualla kuultu. Harry Harkimo tuntee Lauri Törhösen, mutta ei omien sanojensa mukaan kovin hyvin. Hän sanoi yllättyneensä uutisesta ja korosti, että vastedes kampanjassa on oleellista keskittyä tulevaisuuteen. - Että näitä ei tapahdu enää, ja siihen tämä asia auttaa. Uskon, että ihmisten käytös muuttuu.” … ”

Allekirjoittaneen kommentti ylläolevaan linkkikirjoitukseen:
... Suvunjatkamisvietti on kuin veteen piirretty viiva. Evoluutio loi tarpeen monistaa puolikkaana kahdesta itseään - uudeksi yksilölliseksi kokonaisuudeksi. Luontaista se on yhteisen tarpeen ja kiihtymyksen hetkellä, jossa molempien halu yhdistyy.

Sen sijaan väkisin ja vain yhden tahon kiihko ei ollut evoluution tarkoitus! Osoittimien viisarit täytyvät näyttää yhteen yhteiseen suuntaan. Eläinmaailmassa uros tarkastaa usein yhteisen tarpeen nuuhkaisemalla - hajujen ja tuoksujen maailma edellyttää hyvin tarkkoja aisteja, ja meidän ihmisten nenä ja siihen liittyvät vaistot on moniin muihin eläimiin nähden ilmeisen vajaamittaiset.

Evoluution tärkein elossa pysymisen komponentti on kahden eri sukupuolen yhteisen kiinnostuksen sytyttäminen rakkaudeksi saakka. Tätä etenemisen tietä evoluutio on luonut viimeiset sadat miljoonat vuodet. Tosiasia on kuitenkin se, etteivät kaikki saa, ja täältä syntyvät nuo ongelmat


...
Naisten esiinmarssi, johon miehet kompastellen komppaavat, ollakseen hyväksyttyjä!

Itsenäinen mies ei tarvitse nuoleskelun aakkosia, vain sen luontaisen tahdikkuuden kunnioittaa ja arvostaa sitä tärkeitä, evoluution luomaa kahden sukupuolen järjestelmää.

Tehokkain ja toivottavasti tuottavin suvunjatkaminen saavutetaan sopusoinnussa ja yhteisyydessä lähestyä hetkeä, jossa biologinen nerokkuus luo kahdesta itsekkyydestä sen ainoalaatuisen yksilön, jonka luominen oli se evoluution tärkein tehtävä – ylläpitää hallittua sopeutumista riittävän hitaasti muuttuvassa maailmassa.

...
Lopulta on aina kysymys ”kellotaajuudesta” - miehen ja naisen kellon pitää kulkea samassa tahdissa – ikään kuin synkronoitua yhteen, oli muut tekijät liki sitten mitä muuta tahansa. Samatahtisuus takaa hetkiä, joissa ei #MeToo' ta tarvita –

Olikohan Eevan Omena se ensimmäinen tahtirikko, johon mies tarttui liian himokkaasti – ajattelematta seurauksia … mikä on tämän päivän ojennettu Omena?


Joissain kulttuureissa osataan kätkeä suloja, jottei tulkita koiran hännän heilutteluksi


Viite



Ilkka Luoma
Kansalaiskirjoittaja Helsingistä

US VU 24 T BL BL BL FB FB FB BLOG 160994

DOC metoo_04022018.doc – OpenOffice Writer
PVM 04022018

886_7393

Ei kommentteja: