keskiviikkona, huhtikuuta 04, 2018

Amerikkalainen kauppasota iskee omaan jalkaan







Protektionismi eli kaupanrajoittaminen [1 ulkomaalaisten kanssa ja erityisesti tuonnin osalta oli keino turvata omaa kansantaloutta – näin joskus kauan sitten, kun oli kykyä omavaraisuuteen.

Luotiin Gatt ja sen jälkeinen WTO estämään ulkomaankaupan rajoituksia – luoden vapaalle kaupalle edellytyksiä – kilpailutilanteiden luojana ja edistäjänä. Kilpailussa vahvat voittavat, kuten meitäkin ohjaava evoluutio on määrännyt jo miljoonia vuosia sitten---

Yhdysvaltoja on pidetty vapaan kilpailun ihannevaltiona – osin näin onkin, mutta kun kyseessä on amerikkalaisten oma etu – eivät kauppasota ja protektionismi ole olleet mitään harvinaisuuksia.

...
Suomessa kansantalouden ja talousasioiden omatuntona tunnettu ministeri Raimo Sailas sanailee ---

” … Tuskin mikään laki on tuottanut maailmaan yhtä paljon kurjuutta kuin USA:n tullimuurit 1930-luvulla, nyt on Donald Trumpin vuoro horjuttaa maailmantaloutta. Vaikka Yhdysvallat usein mielletään vapaakaupan lipunkantajaksi, se on ollut myös Trumpin edeltäjien aikana hanakka rajoittamaan tuontia hallinnollisin päätöksin … ” -HS/Mielipide -
...

Allekirjoittaneen kommentti ylläolevaan linkkikirjoitukseen:
... Elämme kiinalaisten vuosisataa [Kuva 3]. Tämän kauppasodan häviää US ja lännenmies, sillä heitä on vähemmän kuin kiinalaisia, ja koko muu maailma ei ole kauppasotimassa Kiinaa vastaan. Kiinan toimintamallista saa kuvan perehtymällä heidän kaupalliseen ja yhteistoiminnalliseen malliin – Afrikassa [2, joka on tuleva taloudellisten resurssien jättiläisvaranto ja eripuraisuudessaankin vieläkin suurempi kuin Venäjä. Nyt US pr. Trumpin aloittaman kauppasodan häviää Yhdysvallat. Venäjä seuraa tilannetta ja käy runsaasti kauppaa Kiinan kanssa
[2 ... Kiinalainen vuosisata etenee Afrikassa nopeasti. Miksi? Syy on yksinkertainen ... … ~ https://yle.fi/uutiset/3-10139395 - Ote linkin alta - ” … Zhangin mukaan Etelä-Kiinassa tehdastyöntekijöiden palkka on vähintään 600 euroa kuukaudessa, mutta Etiopian tehtaalla keskipalkka on vain 80 euroa. Ero on huima, 7,5-kertainen Tosin Etiopiassa jotkut kustannukset ovat korkeampia kuin Kiinassa, kuten logistiikka, eikä täällä olla yhtä tehokkaita kuin Kiinassa, Zhang sanoo naureskellen avoimesti. Zhang luottaa siihen, että työvoimakustannukset myös pysyvät matalina, koska tarjontaa riittää. … ” -Yle/ Mika Mäkeläinen.




Omavaraisuus on ainoa tae pysyä kauppasotien ulkopuolella

Tämä omavaraisuuden täyshallinta on yhä useammille valtioille käytännön mahdottomuus, sillä mekin tarvitsemme energiaa, ”mersuja” ja muita sellaisia tuotteita ja raaka-aineita mitä oma maaperä ei tarjoa tai tuotantokone osaa tai pysty tekemään. Omavaraisuus on pyhä yhteys omaan maahan ja edellyttää täyttä itsenäisyyttä, jota esimerkiksi meillä suomalaisilla ei ole – enää.

Kun omavaraisuuden nosto on pakkopyyde – tuli luvattua presidentinvaaleissa!

US pr. Donald Trump koettaa kaikin keinoin lunastaa lupauksiaan – presidentinvaaleista – aloittaen terästeollisuudesta, kun lupasi Yhdysvaltain ruostevyöhykkeelle työpaikkoja ja omien tuotantolaitosten paluuta – lähinnä Kiinasta.

Trumpin suunnitelma oli hieno – hän olisi halunnut parantaa Venäjän suhteita reippaasti, sillä Venäjä on yksittäisenä valtiona maailman suurin raaka-aine- ja energiavarasto, ja tätä USA' n tuotantokoneisto olisi tarvinnut – Mutta!


Amerikkalaiset sotahaukat eivät halua parempia suhteita Venäjän kanssa,

koska se rauhoittaa maailman tilannetta ja näin sotakoneet käyvät huonommin kaupaksi. Sotateollisuus on USA' ssa biljoonien business* – se työllistää – paljon, hyvin paljon amerikkalaisia. USA on maailman suurin asekauppias.

Nyt on kuitenkin käynnissä kauppasodan esialku – jonka täytyy päättyä neuvottelemalla aikaan ennen amerikkalaista trump-protektionismia, koska ---

Ote HS' sta: ” … Kiina on määrännyt tuontitulleja 128:lle Yhdysvalloista tuotavalle tuotteelle kuten jäiselle porsaanlihalle, viinille, tietyille hedelmille ja pähkinöille. Tullit ovat tuotteesta riippuen 15–25 prosenttia … ” -HS-toimittaja Katriina Pajari.

Allekirjoittaneen kommentti ylläolevaan linkkikirjoitukseen:
... US maistaa nyt omaa lääkitystä. Kiina kestää kauppasodan, koska sillä on jatkuva vientiylijäämä, maailman suurin sisämarkkina ja jättimäiset "kassavarat" - unohtamatta velattomuutta ulkomaille – ja se, että Yhdysvallat on velkaa Kiinalle käsittämättömät noin 1200 miljardia USD**


Entä kauppasodan vaikutukset esimerkiksi omaisuuden vaalijoille ja taserikkaille?

Vakaat olot ja ennustettavuus on balsamia talousmiehille, sijoittajille ja pelimiehille, jotka haluavat koko ajan lisää – enemmän ja nopeammin. Maailmalla pörssit ovat herkkiä ilmapuntareita kuvastamaan - hiukan etuajassa - mitä tuleman odotetaan tapahtuvaksi.

Taseet ovat aina kysynnän ja tarjonnan alaisia – kultakin on arvotonta, jos ravinto [3 on loppumassa – puhumattakaan, jos hengittämämme ilma tulee kelvottomaksi – ei enää ruokaakaan tarvita.


Pörssit reagoivat – hyytelönä ja sopulilaumoina

Ote yllä olevasta linkkikirjoituksesta: ” … Reutersin mukaan heikkeneminen oli seurausta jälleen voimistuneista peloista Yhdysvaltojen ja Kiinan välisestä kauppasodasta ... __ … Kiina vastasi näin Yhdysvaltain aiemmin asettamille alumiini- ja terästulleille. Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin hallinto ilmoitti maanantaina, että tämän viikon aikana paljastetaan lista uusista tuontitulleista … ”

Allekirjoittaneen kommentti yllä olevaan linkkikirjoitukseen:
... US pr. Trumpin kauppasotaharjoittelu luo suomalaisille erinomaisia mahdollisuuksia. Kiina on asettamassa muun muassa amerikkalaiselle jäädytetylle sianlihalle lisätulleja ja Suomessa esimerkiksi Atria hymyilee ***. Toisen vahinko on toisen onni


Entä nyt, kun muutoinkin on käynnissä idän ja lännen informaatiosota?

Saammeko yllätyskäänteen, kun Trump käy ensimmäiset aidot kahdenväliset Venäjän presidentti Vladimir Putinin kanssa – syy on Trumpin näkökulmasta selvä – Venäjää ei voida laskea Kiinan ”syliin”, sillä tuo itä on liian suuri ja tuolloin lännenmies häviää pelinsä ja US maailmanpoliisiroolinsa.

US poistuu Syyriasta [4 ja jättää alueen venäläisille. Ehkä Trump uuden ajan Martti Lutherina [!][E] poistuu myös Korean niemimaalta [4 – lunastaen näin vaalilupauksensa tulla maailmalta kotiin ja olla näin tyrkyttämättä sellaisia oppeja, joita ei muualla haluta.

Lännenmies edustaa Maapallon ihmispopulaatiosta vajaata 20 prosenttia - silti tämä! [kuva 4].

VIITTEET:



Ilkka Luoma
Kansalaiskirjoittaja Helsingistä

US VU 24 T BL BL BL FB FB FB BLOG 165779

DOC kauppasota_osa2_03042018.doc – OpenOffice Writer
PVM 03042018

831_7437



Ei kommentteja: