maanantaina, elokuuta 20, 2018

Repivää metsästystä – valaiden kärsimykset






Yle luontodokumentti esitti pysäyttävän luontofilmin [1 valaanpyynnistä sen islantilaisesta näkökulmasta, josta perusteeksi annettiin verrannoksi yhden valaan harppunoinnin vastaavan tuhannen lampaan teurastusta. Valaan liha Islannissa on dokumentin mukaan halvempaa kuin naudan tai lampaan liha.


Ihminen on metsästäjä luonnostaan * – ollut ainakin, ravinnonsaannon turvaamiseksi. Islannissa valaanpyynnillä on pitkät perinteet, nyt se ei olisi enää välttämätöntä, mutta!

Valas on osa biosfäärillistä eliökuntaa, josta ihminen on toinen muiden satojen tuhansien muiden lajien kanssa. Tappaminen, metsästäminen ja ravinon hankinta lihansyöjille on tappamisen kulttuuria, koska on syötävä, jotta voidaan jatkaa sukua, joka on ainoa asiakohta, jonka evoluutio on meille ja muille säätänyt.




Ihminen metsästää ja jopa tappaa harppuunaa muistuttavalla jalkajousella

Alibi -lehti julkaisi kirjoituksen [2 suomalaisesta, joka jutun mukaan kosti jotain jalkajousella, jolloin kuolema lienee ollut tuskaisa. Ehkä yhtä tuskaisa kuin valaan näkökulmasta, joka saa kehoonsa parimetrisen teräsnuolen – usein räjähdekärjellä. Islantilaiset valaanpyytäjät kertovat valaan kuolevan kärsimättä muutamassa sekunnissa – dokumentissa tuon totuus jäi todentamatta.


Mikä on rääkkäämistä, tappamisen terroria

. olisiko se tuo räjähdekärkinen (tai ilman) oleva teräsharppuuna? … Jo intiaanit käyttivät jousta ja nuolia, myös keskinäisiin sotiin muita heimoja vastaan, kun tuli riitaa reviireistä. Reviiripuolustus on vuosimiljoonainen ominaistapa [3, jolla koetetaan turvata perhe-, suku- kuin lajikohtainen ravinnonsaanto vahditulta/ puolustetulta alueelta, jonka pitäisi riittää kullekin reviiripuolustajalle.


Valaan reviiri on valtameri,

jossa tänään sen erinomaisen herkkää kuuloa sotketaan ihmisperäisten potkurien, syvyyspommien ja muin melulähtein. Valaan tunnetusti laulavat toisilleen satojen kilometrien päähän, etsiessään seuraa parittelemaan, jotta evoluution ainoa päämäärä toteutuisi … [T]


Voisimmeko jättää valaat rauhaan?

Valas [4 on ajatteleva eläin. Valaalla on eliökunnan suurimmat aivot, joista me emme tiedä juuri mitään. Emme tiedä valaan elämästä, sen ajatuksellisesta tilasta paljoakaan – voimme vain kuvitella mitä tuon inhimillisen silmän takana tapahtuu.

Valas saattaa oivaltaa ihmisten kaksijakoisuuden – tappamisen urheilun ja himon vuoksi ja osallistumisen ymmärryksellä kokemaan tätä eliökunnan suurinta lajia – jopa 150 tonninen sinivalas [5 huipullaan.

Meri mahdollisti kasvamisen meihin nähden valtaviin mittoihin – aavalle merelle mahtuu paljon valaita, joista on harppunoitu viimeisten 200 vuoden aikana noin 80 prosenttia – arviolta.

Mikä antaa meille oikeuden tuohon suhteettomaan metsästykseen – vaistomme tappaa, vai ravinnon puute – vai vain piintynyt tapa, jolle saattoi olla joskus aiheelliset syynsä – todellisena ravinnon tarpeena.


Kuinka paljon ihmiset tappavat lehmiä, lampaita, kanoja, sikoja ja toisiaan … miljardeja, joka vuosi – pitää saada ruokaa ihmiselle, joka totuttelun jälkeen tulisi toimeen myös kasvisravinnolla.

Emme ole aitoja lihansyöjiä – heille/ niille on kuitenkin osansa, ja jotenkin nämä aidot ymmärtävät suhteellisuuden, sopeutuvuuden ja sellaisen keskinäisyyden, jossa lajit tasapainottavat toisiaan – olla lisääntymättä liikaa, tai jos lisääntyvät yli ”sallitun” - syödään ylijäämä pois.


Jätämmekö roimasti vähentyneet valaat rauhaan – ja mitä merkitsee Suomessa susien metsästys, jopa salakaato? [6.

EKSTRA
” … Uutisointiin on ponnahtanut juttu eläinrääkkäyksestä, jossa ilmeisesti on ollut annos rituaalisointia ja mystisiä menoja koiran kurkkua sahatessa. Eläinlääkäri käytti 70 senttiä lankaa kuroessaan kurkkua kiinni. Viaton koiraparka lopetettiin huomattaessa elon mahdottomuuden. Minkälainen eläin on se ihminen, joka rohkeudessaan uskaltaa viiltää hännän heiluttajan kurkun auki henkisen voimansaannin toivossaan? … ”




Ilkka Luoma
Kansalaiskirjoittaja Helsingistä

US VU 24 T BL BL BL FB FB FB BLOG 177420

DOC valaiden_karsimykset_20082018.doc – OpenOffice Writer
PVM 20082018

527_4673 | 09:45_10:34

Ei kommentteja: