keskiviikkona, huhtikuuta 10, 2019

EKP painaa katteetonta ostovoimaa - Liikanen palaa huippupaikalle?



HS:

EKP:n Mario Draghin yksi sana heiluttaa maailman markkinoita ja suomalaisen asuntolainan hintaa – Miten mystiset korkopäätökset syntyvät?


...


Ilkka Luoma 

1 - Nokkela savolainen - Liikanen nousujohteessa? 

Liikanen saattoi olla liikaa, kun Suomessa meni synkeän huonosti. Erkki Liikanen jätti Suomen vuonna 1990 ja siirtyi häveliäästi Brysseliin, pian talouskatastrofimme jälkeen – Liikanen toimi Suomessa valtiovarainministerinä vuosina 1987-90. 

Nyt Erkki jättää päiväntyöt ja siirtyy armoitetuille eläkepäiville – kunniakkaassa 67 vuoden iässä, tälle esimerkille vilpitön hatunnosto – ei tarvittu mitään poliitikkojen sopeutuskorvauksia. Palaako Liikanen politiikkaan – jää nähtäväksi, Paavo Väyrynenkin on iältään kokeneempi --- 

Helsingin Sanomat suitsutti [1 kauniin taloustuhkimotarinan miehestä, jonka taustoja olisi kaikkinensa perattava tarkemmin – ei ilkeyksissään, vaan rehtiyttä kannattaen – kansakuntamme näkökulmasta. Olisi hienoa tietää, mikä oli Liikasen osuus Suomen talouskriisissa 1990 -luvun alussa ja mikä oli mahdollisesti Liikasen merkitys, kun kansakunnaltamme vietiin markka ja siirryttiin yhteisvaluutta euroon. 
… 
[1 ~ https://www.hs.fi/talous/art-2000005747069.html - Ote linkin alta: ”Erkki Liikanen oli Euroopan keskuspankin ytimessä, kun euroa ravisteli ennennäkemätön kriisi – nyt hän kertoo, mitä siitä oppi [otsikko]… Syyskuussa 2008 investointipankki Lehman Brothers meni vararikkoon. Pian sen jälkeen alkoi euroalueen pahin kriisi [lyhytingressi] … ” 

Allekirjoittaneen kommentti lähetettynä Helsingin Sanomiin: Melkoista suitsutusta häveliäästi ikäviä muistoja vältellen 1980-luvun poliitikolle, joka teki osin "esi-kataiset" ja poistui (pakeni) Brysseliin mandaattipaikalle, kun Suomessa meni surkeasti. Olisi ollut kehujen osalta hyvä kertoa myös päätöksistä, mitkä veivät Suomen 1990-luvun alun lamaan, konkursseihin ja pankki- ja velkakriisiin. 

Erkki Liikanen toimi demarileiristä valtiovarainministerinä noina epätietoisuuksien aikoina (1987-1990), oli myös eletty edesmenneen kokoomuspääministeri Harri Holkerin hallitun riskinoton aikoja. 




...
88 Helsinki

2 kommenttia:

Ilkka Luoma kirjoitti...

Ilkka Luoma 10.4.2019 - 7:15:

2 - [2012] Järeä hätäoivallus painaa bittirahaa velkaisille

Uutisointi ulvoo EKP:n oivalluksesta ostaa rajattomasti ylivelkaantuneiden maiden joukkovelkakirjoja - kierre jonnekkin on nyt näin valmis. Onko tämä taloushistorian suurin pyramidihuijaus.

[ ... kadun mies katsoi hintalappua - "onpa lihanhinta noussut reippaasti, ... ahaa, bensiinikin maksaa nyt paljon enemmän. Vuokrat ovat nousseet, palkkaa pitäisi saada lisää, että voisi ruokkia huomenna perheeseen syntyvät kaksoset. Pelko oli näin hiipunut arkikansalaisen mieliin - riittääkö ruoka, riittääkö lämmintä? Joudunko puolittamaan kulutukseni? ... ]

EKP on keksintöjen riemuliiteri. Nyt se vihdoin keksi tarkan normituksen ja valvonnan; perusteluna "loputtomalla rahanpainannalle" - samalla syntyy ote ylivelkaantuneisiin - saadaan ne ruotuun ja lujemmin keskitettyä Euro-EU-Eurooppa-akseliin, jonka pyörittäjä on Saksa, tuo voimavaihde ja -lataamo, jonka virran pitäisi riittää kaikille.

Rahaa riittää seteleinä,
(Rahaa voi olla loputtomasti, sen määrä voi kasvaa rajatta, mutta mitä sillä sitten saa, onkin aivan eri asia)

Metsät kasvavat hyvin muun muassa Suomessa, josta voidaan painaa paperille "massia ja kahisevaa" - tosin helpompaa on laskea pankkijärjestelmien verkostoihin bittirahaa. Tämä on oivalluksien isä ja keksintöjen äiti, joka nosti kauan sitten Saksan Weimarin tasavallassa postimerkin hinnan miljooniin. Tuolloin aamulla leipä maksoi kottikärryllisen kahisevaa, kun jo iltapäivällä tarvittiin kaksi kottikärryllistä - oli syntynyt nk. hyperinflaatio.

Nerokkuuden huippu! Huippuidea oli kontrolli, normisto ja säännöt. EKP loi näin mahdollisuuden Brysselille; oli syntynyt peukaloruuvi, jos ette näin, niin sitten ... . EKP oivalsi rauhoitella inflaatiopelkoiset ilmoituksella, että massivisten bittirahavirtojen ja kahisevien liikapaljous padotaan myöhemmin - vetämällä heikentynyttä ostovoimaa takaisin setelisilppumoihin - bitirahaahan on helppo poistaa - tietokoneissa on delete -näppäin.

...

Ilkka Luoma kirjoitti...

HS:
EKP:n Mario Draghin yksi sana heiluttaa maailman markkinoita ja suomalaisen asuntolainan hintaa – Miten mystiset korkopäätökset syntyvät?

Ilkka Luoma 10.4.2019 - 12:02:

Draghi: Kaksi prosenttia - vähän alle! Mitä tämä merkitsee? Se merkitsee hallittua inflaatiota, siis sitä määrää rahaa, jota voidaan puskea huoleti markkinoille, katteetta (!) - siis lisää ostovoimaa - hitaasti mutta varmasti, näinkö? ---

[2016] Eläkkeelle siirtynyt valtakunnan leikkaaja ja entinen valtiosihteeri Raimo Sailas jällen kerran toruu, varoittelee ja viittaa talouden faktoihin. Olemme syöneet enemmän kuin tienasimme. Nostimme palkkojamme liiaksi ja kilpailukyky rahdattiin Kiinaan – nostaen heidän elintasoaan, siis eräänlaista kehitysapua sekin.

Kansalainen Erkki mietiskeli velkaa ja huolestui, kun hänelle sitä ei ole ja pankissakin makaa elämänsäästöt pienistä puroista sivuun laitettuna. Veisikö velkaleikkaus ja helikopteriraha hänen vanhuuden turvan … || … kansalainen Liisa oli huolissaan lapsistaan, kun vielä aikuisiässäkin heitä pitää rahallisesti auttaa – asuminen oli muuttunut erityisesti pääkaupunkiseudulla liian kalliiksi ja nuorten ansiot ovat yllättäen vähäisemmät ostovoimaltaan kuin oli vanhempien – vieläpä nuorten paremmasta koulutuksesta huolimatta!

Taloussanomat – taloustoimittaja Jan Hurri [IS/TS] - erinomainen arvioleikkaus läpivalaisuna taloustilanteestamme ~ http://www.iltasanomat.fi/taloussanomat/porssiuutiset/art-2000001933214.html –

EKP: n avulla yleinen euromaiden velkaleikkaus ja uuden velkamäärän sopeutus kansantalouden kantokykyyn nähden – euromaittain. Seuraavaksi järjestellään epäterveen ja tasapainottoman euroalueen päättöhoito - jäykän valuuttajärjestelmän purkuna. Paluu soviteltuihin omiin kansallisiin valuuttoihin, se on siinä ja näin vältymme talousromahdukselta.

Kasvuhuuto Sailakseltakin. Miksi kaikki talousviisaat ”puttosineen, korkmanneineen, kiandereineen jne … ” hokevat talouskasvua? Kuinka pitkälle rajallinen biosfääri sallii talouskasvua, joka aina tarkoittaa lopulta lisääntyvää energian ja materiaalien kulutusta – koska me yksilöina haluamme aina vain lisää – vapaa-aikaakin. Tuo lisä on nyt otettu velkana.

...