lauantaina, toukokuuta 04, 2019

Jäähyväiset rohkeasti - Maarit Feldt-Ranta


Maarit Feldt-Ranta -kuva internetistä - Me Naiset (C)


Jäähyväiset



Ilkka Luoma 

Vähemmän suurelle kansalle näkynyt kansanedustaja - epäilemättä kuului puurtajiin, jotka tekivät sitä paljon piilossa olevaa tausta- ja valiokuntatyötä. Sopeutuja, jolle siunaantui kuuntelijankin rooli - arvattavasti, päätellen tästä julkitestamentista, jossa yhtenä pääviestinä oli yhteispohjoismainen perintö ja samankaltaisuuden kohtaannon lisääntyvä yhteistyö. Maarit Feldt-Ranta esitti asiansa rohkeasti loppusuoraltaan, joka voi myös ihmeen kanssa jatkua vielä pitkän matkan juoksuksi. 

Taustademari, jolle toveruus ja yhteisöllisyys samankaltaistensa kanssa oli ilmeinen elämäntehtävä - käsipallosta yhteisötyöhön äänestäjiensä edustajana. Vahva mielenperintötausta voimallisina vaikuttajina - työväenliikkeen alkuajoilta, joka sopi varmaan hyvin elämänasenteeseen, jolle kumpusi suuri aivan tavallisten ihmisten kunnioitus. Pidetty ihminen - pienen ihmisen asialla, jolla riitti myötätuntoa niin Jussi Halla-aholle kuin nyt mediainkvisition eteen joutuneelle toveridemari Hussein al-Taee' lle (ehkä juttu oli jo kasattu ennen al-Taee' n tekojen julkutuloa?) 

Kaunis kirjoitus, joka herätti varmasti monet miettimään mikä onkaan tarkoituksemme, tehtävämme ja lopulta osallisuutemme tässä ihmisyhteisössä, jossa tulisi olla enemmän empaattista kuuntelijan taitoa - hyväksyä toisia, kuten toivoisi itseään hyväksyttävän! Feldt-Ranta ei selvästikään viestitä mitään katkeruutta elämää kohtaan, vaan elämäniloa vallitsevista oloista loppuun saakka. Lohtuna voisi sanoa, ettei kukaan meistä tiedä huomista - kohtalo on kuitenkin varannut meille kullekin sen viimeisen lentolipun - kuvainnollisesti kunkin toiveiden mukaisesti. 

Elämä on aikajana, jolla oli alku ja jolla on pääteasema. Se kohtalo on varattuna kaikille. On herättävää kansalaisrohkeutta tulla se kertomaan julki omanaan. Ikäänkuin maalilipun heilutteluna, sillä maali on kaikille varattuna - kierroksien määrää vain emme tiedä. Toivottavasti kierrokset ovat elämänmyönteisiä, vaikka radalla on niin myötä- kuin vastamäkiä. 

Kaikkea hyvää Maaritille!

.

Ei kommentteja: