torstaina, toukokuuta 31, 2007

Kansakunta jakaantuu, mutta etsii yhteenkuuluvuutta voittojen kautta

Voidaan sanoa, että lintu oli kansankunnan kaapin päällä, tarpeillaan tai sitten ei. Tiukan paikan tullen suomalaiset tarvitsevat karismaattisen hahmon, johon turvataan ja joka yhdistää kansakunnan. Nykynuoriso tutkimusten mukaan haikailee yhteistoimintaa ja ryhmähenkeä. Missä on meidän tämän päivän Mannerheim?
Lordeja tuettiin, kun heitä lavalle saatettiin ilmaiskonserttiin, johon kerääntyi Lordifaneja jopa 80.000 - samalla muuten tehtiin karaoken maailmanennätys lukumäärässä. Lordi uudisti Euroviisut ja osoitti Euroopalle, että suomalainen innovaatio ja kokeilun into sekä - halu kantavat menestystä.
Espoossa kohoaa rakennus vailla vertaa, sen puhtaus ja valkoisuus sisältä suorastaan häikäisee yhteenkuuluvuutta. Tässä kirkossa ei ole naispappeusongelmia - siellä on sen sijaan joukko ihmisiä, jotka tuntevat turvaa omasta keskinäisyydestänsä. Oma virallinen valtion kirkkomme on ikääntyneen nahan luomisen tuskassa - karisma ja kuulijoiden sisäänvetokyky saamaan henkistä ravintoa todellisiin tarpeisiin on haennassa. Milloin alkaa uusien karismaattisten pappien uusi aikakausi, ...jotka valavat kuulijoihinsa uskoa, huomisen varmuutta ja seurakunnan yhteishenkeä?
Merkki suomalaisesta Euroviisusta 2007 on esiintyjämme markkinointi viestinviennin maksuosoitukseksi kirjeen yläkulmaan. Lordi toi Suomelle himoitun isännyyden - tämä epäilemättä kohottaa Suomen tunnettuutta Euroopassa ja maailmallakin. Hanna pääsi viidenneksi - näin ennustettuna.
Suomi on jääkiekon intohimomaa - menimme sekaisin 1995, kun ensimmäinen maailmanmestaruus syntyi - syntyykö nyt huomenna [ su. 13.05. ] toisinto, jos näin - Suomi sekoaa ja kansakunta tulee yhtenäisenä kaduille huutamaan riemuaa. Voitto on makeaa ja Maamme-laulu soljuu suloisesti korviimme.
Suomalainen ei näe kuin vilauksen formuloista, jota tämä katajainen, mutta viime kädessä hyväntahtoinen kansa rakasti Häkkisen valtakautena. Ehkä Häkkinen edusti tyypillistä suomalaista luonnetta, hän oli taistelija, joka myös osasi voittaa ja toi meille himoittua Maamme-laulua olohuoneiden sohville. Kuvassa Suomen ainut Formula 1 tapahtuma vuodelta 2006, jolloin markkinointimielessä Toyota toi sirkuksen pienoiskoossa Helsingin kaduille - ja tapahtumaa seurasi uskomattomat 60.000 katsojaa! -- Kimi Räikkönen sai Espanjasta 2007 ylimmän korokkeen - ennuste [ 12.05. ] -- meni pieleen -- merkitty 12. kesäkuuta 2007.

_________________
( kirjoitussarja jakaantuvasta yhteiskunnasta, osa 2. - voitoilla yhtenäisyyden tielle, kirj. 12.5.2007 )

[ ... jääkiekossa on kiva kuunnella Maamme-laulua ja Viisuissa isäntämaan rooli oli harvinaista herkkua. Urheilussa myös radoilla suomalainen menestyy, kansakunta saa yhtenäisyyttä voitoista - on mukavaa olla ylimmällä korokkeella ... ]

Kansakunta jakaantuu menestyjiin, toisten kustannuksella ahnehtiviin sekä peruspuurtajiin, joiden sietokykyä koetellaan syksyn palkkaratkaisuissa. Toiselle puolelle jäävät väsyneet, kaikkensa antaneet ja he, jotka eivät päässeet edes alkuun. Vanhemmat juoksivat niin kovaa menestymisen eteen, että osa jälkikasvusta jäi asemalle, josta junia lähtee harvakseltaan.

Viimeisissä tutkimuksissa nuoriso on osoittamassa vastuullisuutta ja huomiokykyä myös muualle kuin itsellensä. Jotkut kutsuvat sitä vastuulliseksi markkinataloudeksi. Oikeistopiirien viljelemä vastuullisuus on vain jäämässä puolitiehensä; pelkiksi sanoiksi - uusi vedenjakajahallitus on merkittävän suunnan näyttäjä - nyt ratkaistaan kahteen osaan jakavan yhteiskuntarailon laveneminen tai supistuminen.

Edelleen tutkimuksissa on huomattu yhteenkuuluvuuden olevan tärkeimpiä ominaisuuksia, mitä samakantainen kansakunta itselleen toivoo. Yhteenkuuluvuutta ravitaan voitoilla, menestyksellä ja tunteella, jossa huomaamme olevamme hyviä ja jopa parhaita. Suomi on sohvakaukaloiden luvattu penkkiurheilumaa. Meille menestys radoilla ja kaukaloissa kuin mäissäkin on ollut elämän "tosi on" -koitoksia.

Enemmistö uskoo kirkkoon ja haluaa maksaa veronsa turvatakseen siunatun maan viimeiseksi leposijakseen. Maallistunut ja sopeutunut valtionkirkko on aktivoitumassa huomattuaan, että tuloskatoa on havaittavissa jäsenluetteloissa. Kirkko on ottanut luontevan osuuden myös vastuullisuudessa omiin varoihinsa ja halua antaa esimerkkinsä talouselämälle, jossa qvartaalit ovat sokaisseet silmät näkemästä luonnon metsää harmonian puilta.

Nuoriso joutuu elämään vielä silloin, kun nyt suurimmat luonnontuhoajat ovat jo kirkollisverojensa myötä siunattuun maahan kätketyt. Vastuuta kantavat huomiselle eläjät, tämän päivän kiihkorytminen elämäntapa ei enää sovi vastuuta ottaville huomisen puurtajille ja hengen ravintoa kansakunnalle jakaville. Kirkko joutuu huomioimaan kansan tarpeen saada yhteenkuuluvuutta myös henkisen aterioinnin puolella - karsima kohtaa ryhmähenkeä sytyttävien osallistujien taholta. Kirkko ja uskonnot saavat aktiivisia saarnaajia kohentamaan yhteishenkeä.

Yhteishenki kasvaa myös taisteluista voitoista ja mestaruuksista. Suomessa on menossa/ oli superviikonloppu. Me saamme/saimme menestystä jäisillä kentillä ja asvalttiradoilla. Koko Euroopan keskipisteenä oleva Euroviisutapahtuma lisää tunnettuutta meistä omanlaisistamme suomalaisista, joilla on kyky tiukalla hetkellä venyä uskomattomiin suorituksiin, kuten historiammekin todistaa. Kansakunta menestyy esikuvista, joista saadaan identiteettiä ja suomalaisuutta taisteluun paikasta auringossa.

Taloudellisesti kahtiajakaantunut kansakunta tuottaa koko ajan työstänsä ja osaamisestansa mittavaa ulkomaankaupan ylijäämää, joka mahdollistaa ainakin osittaisen hyvinvointiyhteiskunnan ylläpidon. Juuri nyt vallalla oleva tehotalouden kuuri vääriin osoitteisiin kotiutuvine voittoineen jakaa kansakuntaa rahallisiin menestyjiin ja hiljaisiin, joille ei riitä notkuvista pöydistä kuin murusia. Käänne pitäisi olla tasavaltaa johtavan hallituksen käsissä. Ei tulisi unohtaa, että kansakunta jatkuu hallituksen ulkopuolellakin, kuten myös vanha sanonta kehä III ulkopuolisesta elämästä aika-ajoin viisaasti osoittaa olemassa oloaan.

Yhtenäinen kansakunta sietää vaikeita aikoja. Yhtenäinen kansakunta kykenee taistelemaan asemastaan vaikeissakin puolustustaisteluissa. Nyt puolustamme omaa suomalaista työtä, suunnittelua ja osaamista. Nyt taistelemme itsellemme menestystä myös voittajan identiteettinä niin kaukaloissa kuin radoilla.

Suomi osaa uudistua, kuten viihteessä Euroviisuvoitto 2006 todisti. Suomi kykenee tuottamaan maailman suurinta ja parasta - kuten Nokia osoittaa. Suomalaiset osaavat myös vaikeimpia ja monimutkaisimpia asioita - kuten maailman parhaat loistoristeilijät todistavat. Suomi osaa taistella sallitusti ilman väkivaltaa ja toisten tappamista. Emme tarvitse sotien liittoutumia, me tarvitsemme pinnalle pyrkivää yhteenkuuluvuutta, jota ravitaan sodista jaloimmissa - kaupankäynnissä ja urheilussa.

Kahtia jakaantuvaa kansakuntaa paikataan menestyksellä ja voitoilla. Näitä voittoja on ollut nyt tarjolla - tilaisuuksiin tulee tarttua, kuten ymmärrykseen, että kaltaisemme kulutuskäyttäytyminen levitessään koko maapallolle tuhoaa ympäristömme. Suomalainen suuri taistelu on ympäristön osaamisen kehittämisessä - se on meille uusi haaste ja uusi "nokia". Meillä on ainutlaatuinen asema olla puolueettomana suurien kauppamaiden Kiinan, Saksan ja Venäjän asiantuntijoina, jolloin meille lohkeaa juuri se asema, mikä meillä kokomme ja osaamisemme puolesta kuuluu. Voitot ovat makeita ja ilman yrittämistä ja yhteenkuuluvuutta niitä ei saavuteta.

Ilkka Luoma
ilkka.luoma@keskipiste.fi

KESKUSTELU --- TIEDE

--------------------------------
Kuvakokoelma ylläolevaan kirjoitukseen,
kuvia saa käyttää vapaasti kirjoituksen yhteydessä [ Copyright by Ilkka Luoma 2006 ja 2007 ]

Kuva 1
---
http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/494809794/ --- IMG_0845.JPG

Kuvateksti
Merkki suomalaisesta Euroviisusta 2007 on esiintyjämme markkinointi viestinviennin maksuosoitukseksi kirjeen yläkulmaan. Lordi toi Suomelle himoitun isännyyden - tämä epäilemättä kohottaa Suomen tunnettuutta Euroopassa ja maailmallakin. Hanna pääsi viidenneksi - näin ennustettuna.

Kuva 2
---
http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/494809852/ --- IMG_0224.JPG

Kuvateksti
Suomi on jääkiekon intohimomaa - menimme sekaisin 1995, kun ensimmäinen maailmanmestaruus syntyi - syntyykö nyt huomenna [ su. 13.05. ] toisinto, jos näin - Suomi sekoaa ja kansakunta tulee yhtenäisenä kaduille huutamaan riemuaa. Voitto on makeaa ja Maamme-laulu soljuu suloisesti korviimme.

Kuva 3
---
http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/494809812/ --- DSC_4532.JPG

Kuvateksti
Suomalainen ei näe kuin vilauksen formuloista, jota tämä katajainen, mutta viime kädessä hyväntahtoinen kansa rakasti Häkkisen valtakautena. Ehkä Häkkinen edusti tyypillistä suomalaista luonnetta, hän oli taistelija, joka myös osasi voittaa ja toi meille himoittua Maamme-laulua olohuoneiden sohville. Kuvassa Suomen ainut Formula 1 tapahtuma vuodelta 2006, jolloin markkinointimielessä Toyota toi sirkuksen pienoiskoossa Helsingin kaduille - ja tapahtumaa seurasi uskomattomat 60.000 katsojaa! -- Kimi Räikkönen sai Espanjasta 2007 ylimmän korokkeen - ennuste [ 12.05. ] --

Kuva 4
---
http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/494809796/ --- DSC_4605.JPG

Kuvateksti
Voidaan sanoa, että lintu oli kansankunnan kaapin päällä, tarpeillaan tai sitten ei. Tiukan paikan tullen suomalaiset tarvitsevat karismaattisen hahmon, johon turvataan ja joka yhdistää kansakunnan. Nykynuoriso tutkimusten mukaan haikailee yhteistoimintaa ja ryhmähenkeä. Missä on meidän tämän päivän Mannerheim?

Kuva 5
---
http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/494866231/ --- DSC_2248.JPG

Kuvateksti
Lordeja tuettiin, kun heitä lavalle saatettiin ilmaiskonserttiin, johon kerääntyi Lordifaneja jopa 80.000 - samalla muuten tehtiin karaoken maailmanennätys lukumäärässä. Lordi uudisti Euroviisut ja osoitti Euroopalle, että suomalainen innovaatio ja kokeilun into sekä - halu kantavat menestystä.

Kuva 6
---
http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/494866243/ --- DSC_5960.JPG

Kuvateksti
Espoossa kohoaa rakennus vailla vertaa, sen puhtaus ja valkoisuus sisältä suorastaan häikäisee yhteenkuuluvuutta. Tässä kirkossa ei ole naispappeusongelmia - siellä on sen sijaan joukko ihmisiä, jotka tuntevat turvaa omasta keskinäisyydestänsä. Oma virallinen valtion kirkkomme on ikääntyneen nahan luomisen tuskassa - karisma ja kuulijoiden sisäänvetokyky saamaan henkistä ravintoa todellisiin tarpeisiin on haennassa. Milloin alkaa uusien karismaattisten pappien uusi aikakausi, ...jotka valavat kuulijoihinsa uskoa, huomisen varmuutta ja seurakunnan yhteishenkeä?

Ei kommentteja: