torstaina, syyskuuta 20, 2007

Huomisen opettajakoulutus vaatisi erityisesti luontoarvoja, henkisyyttä ja inhimillisyyttä



*



( Savonlinnasta ollaan viemessä opettajien koulutusta pois alueelta, joka luonnostaan voisi houkutella parhaita resursseja

Tunnetusti ikäluokat ovat pienentyneet. Peruskouluihin astuu vähemmän koululaisia kuin aikoina, jolloin mm. Savonlinnaan perustettiin opettajien koulutustoimintaa. Savonlinnassa laitos on sittemmin toiminut Joensuun Yliopiston alaisuudessa. 

Savonlinnalla on pitkät perinteet opettajien kouluttamisesta - tätä perinnettä ei tule katkaista! 


Savonlinna on yksi luontoarvoiltaan kauneimmista kaupungeista

Savonlinna on puhtaiden vesistöjen ympäröimä jono saaria, joissa on hyvä asua, yrittää ja tehdä työtä. Myös opettajat, jotka opettavat uusia opettajia ovat viihtyneet rauhallisen, viihtyisän ja puhtaan luonnon keskellä. Savonlinna on luonnostaan virikkeellinen paikkakunta asua, jossa kaikki tarpeelliset palvelut ovat ruuhkattomasti "kivenheiton" päässä. 

Virikkeellisyys itselle, lapsilleen ja koko perheelle on yksi huomisen pehmytarvoista päätettäessä uutta asuinsijaa ja sijoittumista. Savonlinna on ympäristöltään houkutteleva alue. 

Savonlinna voisi innostaa opettajien koulutusalan huippuosaajia pois suurten kaupunkien ruuhkista, saasteista, melusta ja jatkuvista mieliä riipivistä kiireistä. 

Mikäli tilastot osoittavat, että opettajia tarvitaan huomenna vähemmän - on viisasta reagoida tähän säätämällä opettajakoulutuksen aloituspaikkoja, tai sitten voimme kouluttaa osaavia opettajia myös muiden maiden tarpeisiin - opetettavaa riittää maailmalla; tiedon määrä kasvaa koko ajan ja "tietämättömyyttä" on tunnetusti myös "osaavissakin" piireissä :-) 

Mikäli opettajien koulutusta halutaan taas keskittää tehokkuus - ja laatutavoitteiden vuoksi, onkin syytä harkita vakavasti, olisiko Savonlinna yksi näistä opettajien koulutuksen keskuspaikoista sen houkuttelevuusarvojen vuoksi - niin opettajia kuin oppilaitakin ajatellen. 

Perustakaamme Pro-Savonlinna Opettajia Kaikille -liike vastustamaan opettajakoulutustoiminnan lopettamista/ siirtämistä Itä-Suomen helmestä - vesistöistään, selistään ja loputtomista saaristaan tunnetusta Savonlinnasta. 

Aihe on tärkeä myös muulle pääkaupunkiseudun ulkopuoliselle suomalaisittain suurten väestökeskittymien ulkopuolisille alueille

Huomisen kehitystä ei ole yksinomainen ydinkasvukeskuksien tukeminen - huomista on harkittu ja harmoninen hajautus koko maan alueelle. Nykypäivän tietoliikennetekniikka on kutistanut välimatkat, yhteydet ja osallistumisen verkottumisena kaikkialle - minimiinsä. 


Vastustakaamme opettajankoulutuksen lopettamista ja siirtämistä Savonlinnasta!

Päinvastoin tukekaamme ympäristöarvojen kehitystä houkuttelemaan parhaita resursseja opetustyöhön yhteen Suomen ympäristöltään mielenkiintoisimmista asuinalueista. 

"Luonnostaan virikkeellinen opetus luo huomisen tarpeiden tunnistamisen opettajia ylihuomisen kasvaville haasteille" Linkki adressiin, jossa ilmaisen tukeni Savonlinnalle kamppailussa opettajien koulutuksen pitämiseksi Savonlinnassa ja sen edelleen kehittämiseksi: http://www.adressit.com/opettajia_savonlinnasta 

Linkkikokoelma: http://sokl.joensuu.fi/ [ Savonlinnan opettajankoulutuslaitos ] 

Ilkka Luoma 

KESKUSTELU --- TIEDE

..

Kirjoitukseen liittyvä kuvakertomus- ( kuvia saa käyttää vapaasti ylläolevan kirjoituksen kanssa, Copyright by Ilkka Luoma 2006

 Kuva 1 --- http://www.panoramio.com/photo/4781051 --- Teksti Savonlinna on heinäkuussa oopperan keskipiste vetten keskellä. Savonlinna on asuinkuntana rauhallinen, ruuhkaton ja puhdas ympäristöltään. Täällä on hyvä asua myös tulevien opettajien opettajat. 

Kuva 2 --- http://www.panoramio.com/photo/4781076 --- Teksti Vesi on aina viehättänyt ja rauhoittanut ihmisen mieltä. Savonlinnassa on erittäin paljon rantaviivaa. Vesi pilkistää suunnalta ja toiselta. Jukolansalossa saa oman asunnon alle 2000 eurolla neliö järven rannalta uimavesien ääreltä. Savonlinnaan on hyvä muuttaa opettamaan huomisen opettajia. 

 Kuva 3 --- http://www.panoramio.com/photo/4781104 --- Teksti Sillat yhdistävät Suomen kauneinta kesäkaupunkia. Ohikulkutie rakennetaan, tämän olisi voinut jättää tekemättä. Idylli, puhtaus, kiireettömyys ja vesien ympäröivyys voisivat innostaa huippuosaajia laajempaankin opettajakoulutukseen - Savonlinna voisi olla ylihuomisen ajattelun opettajien koulutuskeskus. 

 Kuva 4 --- http://www.panoramio.com/photo/4781133 --- Teksti Toriranta on kesäisin toiminnallinen kohtaamiskeskus. Täältä saa vantaalaisetkin sen kuuluisan Laurikaisen lihapiirakan, lupsakkaan palvelun ja pikkusavolaisen hymyn arvoituksella ulottuuko tänne saakka vastuun siirto kuulijalle. Vesi on Savonlinnassa aina läsnä. Kaupunki voi olla huomenna houkutteleva kohde opettajakoulutuksen huippuosaajille. 

 Kuva 5 --- http://www.panoramio.com/photo/4781166 --- Teksti Savonlinna tarjoaa kaikille jotain, mutta erityisesti vesillä oloa - purjehtijat saavat tilaa kulkea puhtaasti ja äänettömästi. Pieneksi vähemmistöksi jäävät motoristit mahtuvat mukaan niin kauan kuin on varaa ostaa polttoainetta :) Savonlinnassa voi harrastaa työn jälkeen kaikkea luonnossa - rauhassa, yksin, kaksin ja ryhmässä. Savonlinna on ruuhkaton mieliä kiristelemätön asutuskeskus ympärillään ainutlaatuinen suomalainen luonto, jossa ihminen voi kokea oloa luonnon kanssa sopusoinnussa.

keskiviikkona, syyskuuta 19, 2007

Isänmaamme suurmiehen Jean Sibeliuksen kuolemasta puolivuosisataa

(Kansallista uusheräämistä tavoitteleva dokumentti Sibeliuksesta esitettiin koko kansan YLE Teema kanavalta 18. syyskuuta 2007)

[ ... 50 vuotta sitten suomalaisuuden säveliä mestarillisesti tuottanut Jean Sibelius kuoli jättäen jälkeensä perinnön verrattoman - kansallinen herääminen synnytti mm. kaikkien tunteman Finlandian esikuvaksi koko kansalle, kuinka se yhtenäisenä läheni kohti itsenäisyyttään ... ]

Kansakunta on aina yhtä voimakas henkisyydessään, yhtenäisyydessään ja ylpeydestään historiaansa, kuinka hyvin se tuntee menneisyyttään, pohjaksi omille tavoitteille ja osallisuudelle nykyisyyteensä. Suomen kansan historia sävelien takaa on väkevä ja herättävä, tuoden irtiottoa tänäänkin meitä hallitsevan markkinatalouden paatoksista.

Hämeenlinnassa 1865 syntynyt Sibelius tapaili nuoresta pitäen säveliä, halusi soittaa, halusi tulla joksikin suureksi. Hänelle piirtyi tehtävä jostain merkittävästä, joka kietoi suomalaisia muitakin aikansa ajattelijoita ja taiteilijoita, siis kaikkea sellaista, jota ei aina rahassa mitattu, vaan tehtävinä, joilla oli sanomaa koko kansalle.

Aikaisia edusti Akseli Gallen-Kallela, aiemmin sanallisten sivallusten Aleksis Kivi, ... monia muitakin. Kaikilla oli vääjäämätön tahto tulla suomalaisuuden airuiksi kukin tavallansa herättämään kansakuntaa omaan itsenäisyyteensä. Aikojen koittaessa innoissaan oltiin valitsemassa itsenäisyyden lähetessä saksalaista kuningastakin. Ei kuitenkaan sentään, jäänteeksi jäi kuitenkin saksalaisen säveltajän Maamme- laulu, jota on aika-ajoin koetettu vaihtaa Finlandiaan.

Maamme-laulu soi Virossa ja meillä. 1960-luvulla pieni itsenäisyyttä tavoitellut, ensimmäisen televisio-sodan maineen saanut Biafran sota isompaansa kohtaan valitutti heiveröiselle pyrkimykselle Finlandian kansallissävelekseen. Sibeliuksen väkevä ja itsenäisyyteen tähdännyt juhlallinen ja myrskyävä teos sai tunnustuksen syvältä mustasta Afrikasta - saavuttamatta sitä, minkä esikuvana se meillä oli.

Tämän päivän Suomessa etusijalle ovat nousseet talous, taseet, voitto ja kulutuksen kasvu. Taakse ovat jääneet itsenäisyytemme suurmiehet ihanteineen - suomalaisuuden identiteettien luojat, joilta pohjilta itse omin voimin on ponnisteltu ilman liitoksia suurempiinsa. Suomen kansa on aina luottanut vaikeina aikoina itseensä, kuten sen tulisi nytkin huomiseensa luottaa.

Päivä tänään on aina pohjaumaa menneisyydestä ja niistä kokemuksista, joista on luotu vahvuudet kansalliselle tunteelle, josta huomisen ongelmatkin saavat yhteisesti toimien ratkaisunsa. Itseensä luottava kansa pystyy hoitamaan omat ja ulkoakin tulevat haasteet. Kansallinen identiteetin luonti oli tulosta päämäärän kirkastumisesta mitä tekemän piti. Päämäärät toteutuivat - joulukuun 6.:na tulee 90 vuotta täyteen. Mitkä ovat nyt kansalliset päämäärämme?

Säveltäjämestari on vielä tänäänkin yksi tunnetuimmista suomalaisista. Sibelius on esikuva edelleen sävelille, joilla uuden ajan yhteenkuuluvuutta synnytetään voimaksi kohdata huomisen vaikeudet, mihin talouskasvun ihanteet ovat koko maapalloa ajamassa. Paluu henkisyyden juurille on aktiivinen tie kohdata yhteinen osaaminen kansakunnan eduksi. Kansallisen tahdon myötä luodaan ratkaisut - itse omassa maassa, omin suomalaisin voimin - kansakuntaa hajaannuttaviin uhkakuviin.

Karjalan laulumailta inspiraatioita hakenut taloudellisesti niukkaakin elämää kokenut kansallissäveltäjä Jean Sibelius kuoli Järvenpäässä 20. syyskuuta 1957.

Ilkka Luoma
KESKUSTELU --- TIEDE

Linkki:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jean_Sibelius

-------------------------------------------------------
Kuvakertomus ylläolevaan aiheeseen-

(kuvia saa käyttää vain tämän kirjoituksen yhteydessä - kuvauksiin saatu lupa - 2005)


Kuva 1
---
http://www.panoramio.com/photo/4744515 ---

Teksti
Hämeenlinnassa sanan mukaisesti Hämeen linnassa esitettiin v. 2005 dokumenttipätkää Itsenäisyyspäivän juhlista Presidentin linnasta vuodelta 1957. Tuona vuonna syyskuussa kansallissäveltäjä Jean Sibelius kuoli Järvenpäässä kotonaan Ainolassa. Sibelius jätti väkevän perinnön Suomelle ja suomalaisille.

Kuva 2
---
http://www.panoramio.com/photo/4744529 ---

Teksti
Kerrotaan pikku Jeanin leikkineen tämän klaviatuurin? alla tapaillen säveliä projisoiden niitä maton raitoihin (YLE Teema 18.9.2007). Lieneekö soitin kuitenkaan aito ja alkuperäinen? Suurmiehen elämä ei liiaksi maallista rikkautta tuottanut, olipa joskus flyygelikin joutua vasaran alle. Taitelijat eivat aina ole parhaita markkinatalouden edusmiehiä, ...ainakaan itselleen.

Kuva 3
---
http://www.panoramio.com/photo/4744551 ---

Teksti
Hämeenlinna kaupunki on vaalinut suuren säveltäjänsä muistoa osallistumalla säveltäjämestarin synnyinkodin ylläpitoon. Kaupungissa on myös syntynyt toinen kansallinen musiikkivaikuttaja - nimittäin kansanrallien oiva ja väkevä esittäjä, liian nuorena nukkunut - Irwin Goodman eli Antti Hammerberg. Niin eri suunnista, mutta niin samankaltaisia erilaisuudessaan!

Kuva 4
---
http://www.panoramio.com/photo/4744566 ---

Teksti
Jean Sibelius kolmeen kertaan varmuudeksi itsenäisen isänmaamme kansallissäveltäjänä. Finlandia osaltansa väkevöitti kansakunnan itsenäisyyden tielle yksin, liittoutumattomana ja itseensä luottaen, tosin Saksan avulla ja tuella. Suomen kansa on kolmeen kertaan sanonut itse ei vihollisten, uhkien ja haasteiden edessä säilyttäen silti itsenäisyytensä.

torstaina, syyskuuta 13, 2007

Amerikkalainen tosivaikuttaja kävi esittäytymässä - DARPA 50 vuotta




Piirros: ~ https://www.meta-defense.fr/fi/2020/02/25/Darpa-kehitt%C3%A4%C3%A4-ilma-ohjuksilla-ja-tykkeill%C3%A4-varustettuja-taisteluheroneit%C3%A4/ - 

***







(Finlandia-talo ke. 5.syyskuuta 2007 - GIGA 1) seminaari - DARPA 2))
 

 [ ... USA:ssa presidentin hallinnon takana vaikuttaa joukko toimijoita, joista DARPA lienee yleisölle yksi tuntemattomimmista, vaikka heidän innovointi ja rahoitus mm.tietoyhteyksien osalta synnyttivät esi-internetin jo 1970-luvulla --- Suomen puolustusministeri Jyri Häkämies (kok.) kävi esitelmämatkalla Yhdysvalloissa ... ] 

DARPA:n johtaja tohtori Tony Tether 3) kertoi hyvin amerikkalaisesti mitä he tekevät, ja mitä he suunnittelevat - siis ei sanonut juuri mitään - suitsutti amerikkalaista aseistusta ja sotilastietoliikennetekniikka - välittömiä ja reaaliaikaisia eliminoimisyhteyksiä toimijoiden ja kohteiden välille. DARPA innovoi ja rahoitti internetin esiastetta jo vajaat 40 vuotta sitten. 


USA toimii kuin suuri tiedustelu- ja tuotekehityskeskus

USA käyttää, säilyttääkseen sotilaallisen hegemonian ja läsnäolon "all over the world", militariaan enemmän kuin 10 seuraavaa valtiota yhteensä. Palkkakulut armeijassa, tuotekehityksessä ja innovaatiokeskuksissa muodostavat valtavan ostovoiman markkinatalouden kulutusalttareille. 


 DARPA esiintyi Finlandia-talossa pääroolissa

DARPA suunnittelee kuinka mahdollisimman tarkasti ja hienostuneesti hoidetaan haitallisia tekijöitä pois presidentin ja tämän hallinnon tieltä. DARPA:n sormet ja innovointi ulottuvat lentokoneista satelliittien kautta kaikkialle lonkeroituviin tietolähteiden hallintamekanismeihin ja niiden suunnitteluun. Tieto on sanan mukaisesti valtaa - tämä tieto välitetään presidentille, jotta hän voisi tehdä tehokkaita (?) täsmäpäätöksiä kansallisen talousjärjestelmänsä tueksi. 

Suomalainen yleisö kuunteli haltioituneena esitystä - jossa loppukohahdukseksi esiteltiin "älykästä robotiikka" -

 .. päämääränä säästää jenkkisotilaat epämiellyttäviltä Irakin kaltaisilta operaatioilta. DARPA:n tuotekehityksessä ja innovoinnissa istutetaan tekoälyä tekojäseniin, näin saadaan kädetön kädelliseksi ja juoksematon juoksevaksi. 

Esitys luonnehti hyötyjä siviilipuolelle, kunhan ne ovat ensin testatut sotilaspiireissä palvellen suurvallan globaalipyrkimyksiä turvaksi häiriöttömille raaka-aine- ja energiatoimituksille. 


Seuraava sota käydään energiasta ja puhtaasta vedestä

Lopuksi DARPA esitti kutsun suomalaiselle osaamiselle kumppanuusohjelmiin kehitettäessä välineitä ja systeemejä länsimieliselle globaalihallinnalle. Oliko seireenikutsu puolustus- vai hyökäyssateenvarjon alle pahan akselin voimia vastaan muinoisesta Persiasta, Venezuelasta tai ehkä suurista kehittyvistä maista, jotka nousevat vääjäämättä USA:n rinnalle kilpailtaessa hupenevista energia- ja raaka-ainelähteistä. 

Mielenkiintoista oli myös se, että miltei samaan aikaan Suomen puolustusministeri Jyri Häkämies [kok.] laukaisi varsinaisen ajattelemattomuuspommin USA:ssa - oli tarpeen luetella kolmeen kertaan Russia, kun kosiskeltiin amerikkalaisia ymmärtämään, että olemme muuttuneet ja haluamme isojen poikien Nato-kerhoon. Suomen kansa ei varmaankaan antanut Kokoomukselle Niinistön ääninä tätä valtuutusta. 

 GIGA - päivillä oli myös mielenkiintoisia suomalaisia puhujia, mm. professori Hannu Kari 4), joka aiheellisesti esitti näkemyksiä internetin haavoittuvuudesta ja herkkyydestä "pahan voimia" vastaan. DARPA johtaja nukkui tai kuunteli tarkkaavaisesti silmät kiinni hyvin jäsenneltyä suomalaisesitystä. 


DARPA täytti 50 vuotta ja heillä on ilmeisemmin kilvenkiilloitusjuhlakiertue meneillään, kun myöntyvästi vastasivat Suomen TEKES :in kutsuun saapua evästämään huomisen tietoliikennetekniikka- ja yhteysmaailmaa kaukaiseen Suomeen, joka synnytti Nokian amerikkalaisten omistamaksi.

.......... 
1) GIGA, Converging Networks TEKES --- http://www.tekes.fi/giga --- 

2) http://fi.wikipedia.org/wiki/DARPA [ suom. ] --- kts. myös http://en.wikipedia.org/wiki/DARPA [ eng ] DARPA = Defence Advanced Research Projects Agency --- kts. myös http://www.darpa.mil/ --- 


4) Prof. Hannu H. Kari --- http://www.tcs.hut.fi/~hhk/ --- tuli kuuluisaksi, kun ennusti internetin romahtavan ... .......... 




Ilkka Luoma 
KESKUSTELU --- TIEDE [ 22411 ] 
.......... 



  Mielipidekirjoitukseen liittyvä kuvakertomus- (kuvia saa käyttää vapaasti ylläolevan kirjoituksen yhteydessä - copyright by Ilkka Luoma 2007

 Kuva 1 --- http://www.panoramio.com/photo/4551255 --- Teksti Tohtori Tony Tether kertoi vuolaasti ja amerikkalaismarkkinoinnillisesti DARPA-organisaation saavutuksista. DARPA on yksi USA:n presidentin taustavaikuttajista, jota täytyy kuunnella. --- 5. syyskuuta 2007, Finlandia-talo, Hki. TEKES:in GIGA Converging Networks -seminaari: http://www.tekes.fi/giga 

 Kuva 2 --- http://www.panoramio.com/photo/4551293 --- Teksti Yhdysvaltojen sotilasteknologia on informaatiologistiikkaa ja täsmäräjähdyksiä. Yhteydet pitää toimia kaikkien osallistujien kesken jäsennellysti - tuloksena tai ainakin tavoitteena on keskitetympi isku, jolloin jokaisen pitäisi ymmärtää, että USA:ta piiloon ei voi mennä (?) DARPA innovoi ja rahoitti internetin esiastetta jo 1960-luvun lopulta. Puhui Tony Tether. 

 Kuva 3 --- http://www.panoramio.com/photo/4551321 --- Teksti Huomisen sota on informaatiosotaa, jossa yritetään lamauttaa tietoliikenneyhteydet, jolloin koko talousjärjestelmä romahtaa/ pitäisi romahtaa. "Matojen maailma" - huomista slangia, aikajaksoja mitataan millisekunneissa ja kaikki vilisee bitteinä avaruuksien tyhjyyteen. 

 Kuva 4 --- http://www.panoramio.com/photo/4551347 --- Teksti Kädet ristissä tohtori Tony Tether vakuutti saarnaajan lailla - niin GIGA-seminarin puheenjohtajalle kuin tarkkaavaiselle yleisölle amerikkalaisten vilpittömyyttä haettaessa yhteistyökumppaneita DARPA-projekteihin koko läntisen maailman kauppavapauden turvaamiseksi. Meille jää todellisuudessa hämärän peittoon mitä kaikkia neuvoja USA:n presidentti/ presidentin hallinto saa DARPA-organisaatiolta. 

 Kuva 5 --- http://www.panoramio.com/photo/4551382 --- Teksti Juuri nyt suuri mielenkiinto liittyy aivokielen ymmärtämiseen, jolloin saadaan robotiikasta enemmän "apuvälineitä" suoraviivaistoimintaan maailman "turuilla ja tanhuvilla". Amerikkalaiset haluavat säästää omia inhimillisiä voimavarojaan, jolloin presidentti suurella toimintavallallaan voi helpommin operoida edistämässä omia kansallisia etujaan. USA käyttää enemmän rahaa militariaan kaikkinensa kuin seuraavat 10 yhteensä. Onko oikea "tähtien sota" lähempänä kuin arvaammekaan, vai siirtyykö sota langattomille yhteyksille, jolloin ainoastaan lamautetaan taloudellisia sidoksia ja kytkentöjä? 

 Kuva 6 --- http://www.panoramio.com/photo/4551416 --- Teksti Suomalainen yleisö kuunteli hartaasti, tarkkaavaisesti ja välillä hyrskähdellen, kun saarnamies Tony Tether värikkäästi kertoi jenkkifilosofiaa aseteknologian ympäriltä. Kuulosti kuin sota, varustelu ja konfliktit olisivat joka päiväistä toimintaa USA:ssa - ikäänkuin itsestään selvyyttä, kun omaa armeijaa harjoitetaan tositilanteissa. USA onkin sotinut/"sotinut" miltei yhtäjaksoisesti ensimmäisestä maailmansodasta lähtien. 

 Kuva 7 --- http://www.panoramio.com/photo/4551437 --- Teksti Lopuksi tohtori Tether kutsui suomalaisia mukaan yhteistoimintaan kuin "viatonta punahilkkaa suden suuhun" - aivan kuten Nokiakin luiskahti markkinatalousoppien mukaisesti amerikkalaisten rahastojen omistukseen. Ajoitukseltaan GIGA-seminaarin DARPA osuus sattui hyvin - samaan aikaan hyvin ajattelemattomasti, ikään kuin ymmärtämättä todellista diplomatiaa - Suomen puolustusministeri Jyri Häkämies laukaisi USA:n matkallaan Russia, Russia and Russia - kosiskeli mitä ja mistä? Kokoomus ymmärtämättömyyttään hylkäsi yhden suurimmista periaatteistamme - ... ei rehvastelu ja sanahelinä pyrittäessä jenkkien kabinetteihin suosiokerjäyksenä edistä kansallisia kokonaisetujamme.

tiistaina, syyskuuta 04, 2007

Kaupunkilaisen ennuste







[lisätty 21012020]

*


OSA I

[ ... nuoret stressaantuvat, vanhukset yksinäistyvät, oravanpyörässä kirittävät isät polttavat itsensä loppuun ja yksinhuoltajaäidit väsyvät talouden rattaisiin ja lasten kasvatukseen ... - pienellä korostuksella ]


Suomi muutti maalta kaupunkeihin 1950-1970 -luvuilla. Virkeät kyläyhteisöt hajosivat, kyläkaupat katosivat - henkilösiteet katkesivat. Autiot talot kylmin ikkunoin tervehtivat satunnaista matkailijaa. Suuren pinta-alan Suomi pakkautui kaupunkeihin ottaen vastaan pinnan alta kytevät ongelmat juuri näinä vuosina.

On helppoa ennustaa huomista paluumuuttoa. Verkottuva yhteiskunta sallii aika-ajoin tarvittavan "elektronisen läsnäolon" joka niemen notkosta ja saarelmasta. Paluu juurille on alkamassa. Kiinnostus omaan perunapenkkiin, lammen rantaan ja luonnon hiljaisuuteen on viriämässä jo varttuvan sukupolven mielissä paluuseen löytää ymmärrys mistä mm. ruoka ja hengen ravintona rauha syntyvät.

Kaupungit ovat taloudellisia keskittymiä, joissa tase, hyötysuhde ja tehokkuus aikayksikköä kohden ovat päätymässä omaan mahdottomaan yhtälöönsä - ei heti meillä Suomessa. Maailman jättiläiskaupungeissa "ilmaa leikataan jo veitsellä", ja ruuhkat ovat kaaosta kiristäen hermoratoja kauas siitä harmoniasta mitä eläinkunta ilman ihmistä saavutti jo tuhansia vuosia sitten.

Kasvu, kasvun hokema ja näyttötalous rusentavat mielet ja ajatukset. Ihminen vauhkoontuu, on kiire, kiireempi ja lopulta niin kiire, ettei ehdi enää huomata henkistä kaaosta hermostuneessa mielessä. Kaaos näivettää tekemisen riemun, osallistumisen ja yhteenkuuluvuuden - ei ole tekemistä, mitään tekemistä, josta nauttii - on jo liikaa vapaa-aikaakin, eräillä. 


Ostaa ei voi loputtomiin, vaikka markkinatalous keskittää hyötysuhdetehokkaasti kaiken saman katon alle loputtomien kassakoneiden syleilyyn, jolloin raha saadaan pyörimään entistä liukkaammin. Kierto on voimaa ja se synnyttää näyttötalouden vertailuikonit.


...
OSA II
Mistä kaikki alkoi...


Kaupungistuminen alkoi, kun huomattiin viljelemisen tuottavan enemmän kuin jaksoi syödä. Voidaan sanoa, että maatalous synnytti kasvun hegemonian. Jatkuvan liikkeen keräilytalouden loputtua, pysähdytti se ihmiset kehämuodostelmiin puolustamaan syntyvää omaisuutta ja toimeentuloa. Yksikään eläinlaji maapallolla ei suoranaisesti viljele - ne etsivät elantonsa miltei jatkuvassa liikkeessä.

Maaseutu oli haja-asutusta, olimme jakaantuneet fiksusti juuri sinne mihin oli kasketa/ aurata pelto - siitä syntyivät rakennukset kehiksi ja kehät kyliksi, joissa huolehdittiin talkoilla yhteenkuuluvuus ja kylähullutkin pidettiin omissa reviireissä joko ilona "terveille" tai huolena sukulaisille. Ihmiset pitivät toistensa puolta, oli vastuu, oli kateus, mutta oli yhteinen henki - kilvoitteluna, kylätappeluina, mutta ennen kaikkea tiedettiin mitä huomenna tehdään. Huominen oli nimittäin aina työpäivä, jonka katkaisivat vain kirkkomatka ja paluu metsiin pakkasilla, kun lisätienistiä piti saada emännän kretonkiin ja vanhimman pojan saamiseksi oppikoulutielle hakemaan "kaupunkilaisviisautta"..

Kaupunki tehollisti ihmiset hunajakennoihin, joissa vastakkaisen oven naapuria ei olla tunnettu viiteen vuoteen - ainoana merkkinä useasti vain huonekalujen ryske ja akan parku, kun isäntä valittuansa kurittaa - voimattomana, kun ei vaimonsa naljailua sanan säilällä jaksanut vastustaa.

Kaupunki on modernisaatio, työtehohyötysuhdeinsinöörin teknokratialuomus, jossa asfaltointi vei piiloon lasten viimeisenkin otteen luontoon, multaisiin sormiin ja kastikoihin onkiretkiä varten. Nyt lapset kaupungin rientävät steissille, kartsalle - mopoilla, autoilla - hengaavat kokeillen huumeita, piristeitä, lääkkeitä, viinaa - on vimmattu ote ja halu tunteeseen, vaikka kemialliseenkin, kunhan vain jotain "hyvää" piristeekseen saa. Riemu osallisuudesta luonnon suureen kiertoon katosi tuoksuina, väreinä ja metsän humisevana hiljaisuutena - tilalle tuli basson rytke, diskantin vongutus ja tuplapakoputkien murina renkaiden rääkyessä ulinaansa - kun piti näyttötaloutena voimaansa esitellä.

Maalla oli myös näyttötalous - se oli kalastusta, metsästystä, kylätappaluita astaloin - haavoja syntyi tuolloinkin, mutta mittelö päättyi aina työntekoon, kun kotiin palasi: kuokka lyötiin kouraan ja pellolle kävi tie - aina oli tekemistä, tiesi mitä huominen toi tullessansa.

Nykysuomi ei enää kuokkaan käy, mutta se voi palata suurin joukoin maalle, sinne mistä lähdimmekin. Meillä on maata missä lisääntyä ominkin voimin. Tunnetusti eläinkunnassakin vastuuta ja alueellista elinvoimaa luodaan reviirein, niin nytkin ja meillä. Kaupungeissa reviirit aidataan yhä korkeammilla muureilla, koska rosvojen kiipeilytaito kasvoi korkeuksiin. Maalla useasti ovet olivat ilman lukkoa, koska varas oli yhteisön pettäjä ja liian kaukaa tulleet epäluulolla karkoitettiin [ hirtehisellä huumorilla ].

...
OSA III
Kuinka meidän suomalaisten käy ...?


Onkin helppo ennustaa, että kaipuu maalle kasvaa. Se näkyy loputtomina perjantai-autojonoina 2:sta, 3:sta, 4:sta ja 5:sta pitkin kiirehtivinä oravanjuoksuaudeina, -citymaastureina ja muina näyttömerkkeinä rannoille, mökeille ja maatiloille - on kiire sinne jonnekkin, minne veto vie. Edestakaisvirta ei ole kansantaloutta, se kuluttaa turhaan sitä vähää, mitä maan alta pumpataan, on pumpattu jo liikaa - ja sitä laskua maksetaan nyt. Meidän on vähennettävä kulutustamme puoleen.
Juuriltamme löydämme rauhan, kaipuun luontoon ja ymmärryksen maahan, josta ravintomme ammennamme. Onkin helppoa ennustaa, että ajattelemattomalla innolla synnytetty biopolttoainetalous pelloilta nostaa ruokamme hinnan, poistaa maataloustuen turhana ja antaa leivälle sen arvon, mikä sillä huomaamattamme on elintoimintojemme ylläpitäjänä. Ruoka on ollut liian halpaa, jotta siihen olisi syntynyt riittävä arvostus.

Biopolttoaineautot nostavat jälleen leivän arvoonsa, siitä tulee puute, koska ajokilometrimme vain kasvavat ja elonlientä on saatava niin hybridien kuin vanhempienkin kulkuvälineiden tankkeihin. Onkin helppo ennustaa - ruoasta tulee pula ja näin viimein paluu juurille on tapahtuva - sillä jokapäiväinen leipämme on työllä ja hiellä ansaittava, siksi suuriin ongelmiin ympäristömme olemme saattaneet.

(kirjoituksen henki on korostava ei yksioikoistava, vaan painokkaasti keskusteluun kannustava - ilman pakonomaista painostusta syyllisyyteen kummallakaan asumisen laidalla ...)

Ilkka Luoma
ilkka.luoma@keskipiste.fi
http://ilkkaluoma.blogspot.com

..............................................................

Aiheeseen liittyvä kuvakertomus[ kuvia saa käyttää vapaasti ylläolevan kirjoituksen yhteydessä - copyright by Ilkka Luoma 2005, 2006 ja 2007 ]

Kuva 1
---
http://www.panoramio.com/photo/4403462 --- [ 2926kB]

Teksti
Ennen maataloutta ihminen tai ihmisapina harrasti keräilytaloutta, sitten syntyi kaskeaminen ja vihdoin kaupungistuminen. Tämä ratkaisi energiankulutuksen räjähdysmäiseen kasvuun ja näin alkoi kulutustalous päätyäkseen huomioimistalouteen. Kaupunkilainen keräilee mustikoita, poimijoita pitää haalia aina Kiinaa myöten, siksi vähän - mielestämme - tästä työstä maksetaan.

Kuva 2
---
http://www.panoramio.com/photo/4403488 --- [ 2469kB ]

Teksti
Taaporin vuorella (Nurmijärvi) Aleksis Kiven syntysijoilla ulkoilmamuseossa esiteltiin taidetta "vanhoissa raameissa". Sukupolvet asuivat ennen yhdessä - yksinäisyyttä ei esiintynyt. Mummo jakoi kokemusta, isä viljeli ja tyttäret auttoivat äitiä, poikien ollessa pelloilla ja metsissä. Tänään mummot keräävät rahaa kaupungeissa pankkeihin synnyttäen historian suurimmat perinnöt, joilla nuoremmat sukupolvet maksavat velkaa, joka oli liikaa... Taistelevat metsot olivat ennen, tänään ja huomenna - aina otetaan yhteen - perinteet ja suvunjatkaminen ne velvoittavat.

Kuva 3
---
http://www.panoramio.com/photo/4403515 --- [ 2455kB ]

Teksti
Ennen maalla vaivaisille kerättiin kotikirkossa rahaa, heidän ollen kotipiirissä - nyt vaivaiset laitetaan laitoksiin pois ihmisten ilmoilta. Taaporin vuoren ulkoilmamuseossa Nurmijärvellä esiintyi kaunis ja vetoava ilmestys muistona menneiltä ajoilta kysymyksenä nykyihmisille: " kuinka tässä näin kävikään...?"

Kuva 4
---
http://www.panoramio.com/photo/4403546 --- [ 2570kB ]

Teksti
Aleksis Kivi leikitteli sanoilla vailla vertaa. Kullervoa riivasi piru perkele, kuten se riivaa kulutusintoista näyttötalousihmistä - pitää saada enemmän, vähemmällä vaivalla ja nopeammin. Mieli sairastuu ellei ole yhteenkuuluvuutta, hyödylliseksi tuntemista ja osallistumista joukkoon. Piru perkele on ilmiö ajassa: eilen, tänään ja huomenna - mutta kuka jaksaa sen olkapäillään kantaa ja aika-ajoin neppaista tiehensä?

Kuva 5
---
http://www.panoramio.com/photo/4403589 --- [ 3243kB ]

Teksti
Ihmiskunnan aamunkajo nousi vedestä, sen vuoksiaallon tunsimme syntymässä ja sen haluamme vastineeksi kiireelle, juoksulle ja onnistumisen hädälle. Paluu juurille tapahtuu voimallisesti maalla, mökeillä, rannoilla ja veden äären rauhassa - tyynnyttäen kireän, kilpailevan ja rauhattoman sielumme. Suomi on kesämökkien ja rantojen luvattu maa, - "älkööt niitä vieraiden maiden ihmisille myytämän" (kuva: Hirvensalmi).

Kuva 6
---
http://www.panoramio.com/photo/4403613 --- [ 2346kB ]

Teksti
Kaupunkilainen kohtaa ruokansa. Maito tulee lehmästä ja leipä pellosta. Aito helsinkiläissyntyinen isän ja äidin takaa maalta periytynyt rapsuttaa Joutsenossa sikaa, jonka Jouluna kynttilänvalossa syömänsä mielen tekevi. Ote maahan, juuriin ja historiaan on kadonnut asfaltoitujen katukuilujen sykkeeseen kiireenä ja yksinäisyytenä jotka kaatavat yhä enemmän ihmisiä hengen kurjuuteen, yksinäisyyden ahdistukseen ja katoamiseen siitä olevaisuuden osasta, josta synnyimme vuosimiljoonat sitten.

Peruskansalaiset valitsevat sosiaalisen ympäristövastuuelämän uudet linjat

orig kirjoitettu 24. elokuta 2007

[ ... asuntokauppa hiipuu, ... töitä riittäisi toistaiseksi kaikille, mutta mistä tekijät - osan kärvistellessä työhaluttomuudessa tai epätietoisuudessa mitä tekisi tänään ja huomenna. Perussuomalaiset kasvavat päättäjien asemaan ja sosiaalidemokratia käy omaa kamppailua puoluepolitiikan ja kansalaisliikeajatuksen rajoilla ... ]

"Maassa kaikki hyvin ja tuleva kuningas eläköön kauan". Elintasolintukotomme on yhteiskuntapoliittisessa "vaikutekriisissa" - kansa ei laajasti tue perinteellistä puoluepolitiikkaa. Kansakunta vaikuttaa nyt suoraan ja keskustelee keskenään - ohi puolueapparaattien. Suomi on syönyt hyvin, vaikka nälkä kulutuksen kasvussa onkin ohittanut vyön viimeisenkin solkireiän. Nälkä on myös tietämättömyydessä, mitä huominen tuo tullessaan.

Suomalainen on keskimäärin perusihminen, joka ei kannata Natoa, mutta kannattaa varusmiesarmeijaa ja poliisia peruskansalaisten turvaksi mm. maahanmuuttajien varalta. Tavallinen kansa uskoo Jumalaan, ei käy kirkossa, mutta maksaa verot. Suomalainen on epäluuloinen vierasta kohtaan, olemme tottuneet saloseutuihin ja olemme yksi Euroopan harvaan asutuimmista valtioista. Reviirimme istuvat mielissämme, aidoissamme ja suojauksissamme - kuitenkin kilttiä ja hyväuskoista luonnettamme puolustaessamme.

Suomi oli puolueiden maa - niitä meillä riittää, olemmahan aatesirpaloituma ilman aatetta. Meillä on kolme suurta, mutta aatekriisissä olevaa - kansa ei enää laajasti luota puoluepolitiikaan. Kansalaiset valitsevat ihmisiä, siis tekijöitä, joihin toivottavasti voisivat luottaa. 'Puolue pettää aina', näin me useasti ajattelemme.

Perussuomalaiset saivat suuren vaalivoiton, kiitos mm. hyvän Uusimaa menestyksen. Vanhempi ikäpolvi muistaa vielä Veikko Vennamon suurvoiton, jossa Suomi ja eduskunta saivat 17 kansanedustajaa unohdetulta kansalta, joka tiesi mitä halusi. Veikko loi henkeä ja siihen kulminoitua aate, mies ja tahto. Kyllä kansa sen tiesi. Perussuomalaiset, jotka ovat Veikon, Einon ja Pekan jälkeläisiä, valmentautuvat uuteen suurvoittoon, samalla kun demarit pohtivat minne jäi aate, henki ja johtajan karismaattinen voima - Tannerista ja vanhemmasta Paasiosta on jo kulunut pitkä aika.

Puolueet muuntuvat vääjäämättä kansalaisliikkeiksi. Kansalla on nyt suoravaikuttamisen kanavia käytössään, me osaamme viestiä, löytää tietoa ja mielipiteitä verkosta. Olemme verkottumassa ja bloggaamme, keskustelemme anonyymeinä sekä kerromme mistä voi ostaa ja mistä sai mitäkin palvelua. Kansalaiset siirtyvät suoravaikuttamiseen. Puolueiden on muututtava siinä mukana, jos mielivät pysyä tavallisen perussuomalaisen kelkassa. Puolueiden ja kansan etäisyys toisistansa on nyt saavuttanut rajansa.

Tämän päivän pieni puolue kansalaisliikkeenä voi olla huomisen suuri vaikuttaja. Aate on heräämässä uudelleen. Arjen pienkuluttaja on huomannut tapahtumassa olevat ympäristömuutokset niin henkisenä oravanpyöränä kuin talouskiihkeytenä, mutta ennen kaikkea muutoksina ympärillämme, mistä kuintenkin ammennamme kaiken elinvoimamme.

Haemme muutosta ja odotamme suunnannäyttäjää, mikä kulminoituu myös henkilönä, joka sanoo ja pitää sen mitä lupaa. Suurin lupaus on yhteenkuuluvuuden viesti - vaikuttavin lupaus on välittäminen ja osallistuminen, ei välttämättä katteeton palkankorotus, verojen alennus, vaan oikeudenmukaisuus jaossa, tuessa ja huomioimisessa.

Huomisen aate ei ehkä ole puoluepolitiikkaa, vaan se saattaa olla kansalaistoimintaa, jossa osallistumisen riemu ja yhteenkuuluvuus nostavat ihmiset vaikuteryhmiin kukin mieltymystensä mukaisesti. Yksinäisyys, osallistumattomuus ja sivuraiteelle jäänti pelottavat eniten. Vaatimatonkin toimeentulo hyväksytään, kunhan on tunne tarpeellisuudesta ja joukkoon kuulumisesta. Vaikeina aikoina ihminen osoittaa parhaan taistelutahtonsa ja tuolloin yhteishenki ratkaisee.

Kansalaisliike on ryhmätoimintaa, missä on päämäärä. Päämäärä kristalloituu johtotähtenä, suunnalla pitää olla näyttäjä - näyttäjä tulee olla keulakuva johon luotetaan. Johtaja antaa ryhmälle ja liikkeelle kasvot - kasvot ovat elämää suurempi asia, kun ratkaistaan tahdon lujuus ajaa omiensa asioita. Vahvin asiaansa uskova saavuttaa voiton. Muutokset ovat nyt lähempänä kuin miesmuistiin jämähtäneiden puolueapparaattien aikana, jolloin meitä "hallitsemaan" valiintuivat henkilöt, jotka kasvoivat ulos aivan tavallisen kansalaisen elämisen arkitodellisuudesta.


Seuraavat vaalit ovat yllättäen pienen ja suuren mittelö, jossa kirkastuu uusi aatteen tie, missä kansalainen saa sijansa vaikuttajana myös muulloin kuin vaaliuurnilla. Suoran kansalaisvaikuttamisen aikakausi on alkanut ja tämä edellyttää aktiivisuutta, näkyvyyttä ja määrätietoisuutta kansanjohtajilta. Lupaus huomisesta on niukkuus, josta joudumme maksamaan velkaa sinne, mistä ympäriltämme ylettömällä kulutuksella, vain oman lyhytnäköisen etumme vuoksi, ryöstimme. On velanmaksun aika.

Ilkka Luoma
KESKUSTELU --- TIEDE [21685]

______________________________________
Mielipidekirjoitukseen liittyvä kuvakertomus -
kuvia saa käyttää vapasti ylläolevan kirjoituksen kanssa. Copyright by Ilkka Luoma 2007.

Kuva 1
---
http://www.panoramio.com/photo/3900903 --- 28072007098.jpg 915kB

Teksti
Suomi muutti kaupunkeihin ja autioitti maaseutua. Miltei meidän kaikkien tavallisten suomalaisten juuret ovat mullassa. Pysähtynyt juna ilman veturia Kallislahden asemalla. Ratakenttä on ruohottunut, mutta voisiko lisääntyvä kotimainen puukauppa jälleen virkistää maaseutua, junaliikennettä ja paluumuuttoa juurillemme, jonne joka kesäviikonloppu kymmenet tuhannet kaupunkilaiset suuntaavat hermojaan lepuuttamaan. Nykyiset sivuraiteet voivat olla huomisen väyliä, jotka tuovat toimeliaisuutta syrjäseuduille - Suomi on suuri maa, jossa on hyvä asua.

Kuva 2
---
http://www.panoramio.com/photo/3900907 --- 28072007126.jpg 928kB

Teksti
Tai kuinka se sitten meneekään? Kuitenkin kaikissa tilanteissa aivan tavallinen perussuomalainen on aina maksumies/ -nainen, kun päätöksille rahoittajaa haetaan. Onko nykyinen puoluebyrokratisoitunut apparaattijärjestelmä huomisen päättäjä, jää suuren kansa ratkaistavaksi. Tämän päivän pienet puolueet voivat olla huomisen suuria kansalaisliikkeitä - kansa ottaa vaikutusmahdollisuuksia enenevästi käsiinsä, ei vain vaaleissa, vaan jatkuvina vaikutekanavina valitsemilleen.

Kuva 3
---
http://www.panoramio.com/photo/3900911 --- 28072007131.jpg 1013kB

Teksti
Suomalainen aivan tavallinen kylätaiteilija ilmineerasi mielipiteensä suoraan kuvina, patsaina ja teksteinä. Tämäkin on suoraa kansalaisvaikuttamista. Vekaranjärvellä suuren varuskunnan vieressä kantaa ottava suoravaikutetaiteilija osoitti ajatuksensa kaikille ohikulkijoille (Onnela).

Kuva 4
---
http://www.panoramio.com/photo/3900923 --- DSC_8751.jpg 2802kB

Teksti
Perussuomalaisen intohimo on sauna ja usein siihen liittyvä olut ja sahti. Kaikkea kohtuudella, on vanhan kansan viisaus, joka pätee myös tunteiden ravitsemisessa. Suomalaiseen elämäntyyliin kuuluu sauna ja ranta, mistä uida. Kohtalomme alkoi vedestä ja siihen se myös joskus päättyy. Millaisia ovat tämän päivän suurien puolueiden kohtalot, kun kansakunta huomaa voivansa tehdä kansalaisliikkeinä omia päätöksiään suoraan ohi byrokratisoituneiden puolueapparaattien?

Kuva 5
---
http://www.panoramio.com/photo/3900933 --- DSC_8776.jpg 2986kB

Teksti
Meille monille aivan tavallisille perussuomalaisille riittää ruismoottorinen aitosuomalainen puuvene mökin rantaan. Vuosituhannet saloseuduillamme vesistöt ylitettiin ruuhilla, veneillä ja nimenomaan ihmisvoimalla, joka ei rasittanut luontoa, vaan ravitsi sitä väkevinä eloperäisinä luontopäästöinä. Olisiko huomisen uudet kansalaisliikkeet myös väkeviä todisteita vastuidemme kasvusta?

Kuva 6
---
http://www.panoramio.com/photo/3900944 --- DSC_8780.jpg 3097kB

Teksti
Kiihkoutuva kulutusjuhlamme vaatii lepoa ja rauhoittumista. Usko huomiseen ladataan rannoilta ja vedestä - meillä tavallisilla suomalaisilla on suuri veto veden ääreen, sieltä mistä vuosimiljoonia sitten nousimme jatkamaan sukuamme maan päälle. Tavalliselle perussuomalaiselle riittää uskottava ja luottamusta herättävä valtion ohjastaminen - syntyykö tämän päivän pienet puolueet huomisen suuriksi kansanliikkeiksi ohjastamaan meitä luontoystävällisempään suuntaan?

Kuva 7
---
http://www.panoramio.com/photo/3900952 --- DSC_8824.jpg 2798kB

Teksti
Tyven sisäsuomalainen järvi, jossa pienet veden kareet laajenevat tyyntyäkseen lopulta. Tyyntä myrskyn edellä - olemme kuluttaneet luontomme elinvoimaa siihen tahtiin, että huomisen rajuilmat odottavat jo tyvenen takana. Meillä suomalaisilla on valitettavasti yksi maailman suurimmista ekologisista jalanjäljistä, siis kulutamme henkeä kohti valtavat määrät energiaa.

Kuva 8
---
http://www.panoramio.com/photo/3900960 --- DSC_8828.jpg 2560kB

Teksti
Tavallisen suomalaisen ydinperheen pyyde ja toive on terveet lapset ja ilo niiden kasvattamisesta niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä. Leikkiviä lapsia kirmailee pienen järven rannalla; kaikki leikit eivät vaadi kalliita laitteita, vekottimia ja vempeleitä - joskus riittää pelkkä ilo lämpimästä vedestä ja omien vanhempien läheisyydestä.

Kuva 9
---
http://www.panoramio.com/photo/3900966 --- DSC_8861.jpg 2867kB

Teksti
Juuri tavallinen suomalainen kaipaa rauhaa, omaa rantaa ja pientä saunaa, jossa voi hikoilla pois arkipäivän murheet oman perheen kesken. Kaikki ilot ja mukavuudet eivät maksa paljon, tarvittaisiin vain yritteliästä mieltä. Tavallisen suomalaisen ikioma sauna jossain järvisuomessa.