tiistaina, lokakuuta 31, 2006

Suomi on osannut elää muulle Euroopalle 'pelottavan' Venäjän kanssa

Pääministeri Vanhanen sai suurimman kiitoksensa Financial Times - lehden kritiikistä kutsua Venäjän presidentti Suomeen EU:n epäviralliseen huippukokoukseen. Kutsu oli erinomainen esimerkki Tuntemattoman alikersantti Rokan hengestä toimia velivenäläisen kanssa, joka on nyt Suomen suurin kauppakumppani.

Kuvaliite: ---------------------> kopauta <----------------------.

Oli itseasiassa erinomainen sattuma, kun arvovaltainen talouslehti 'erehtyi' kritisoimaan väärästä aiheesta, väärään aikaan ja väärälle maalle. Suomi, jos mikä, tietää kuinka toimia Venäjän kanssa. Suomalainen ei pelkää venäläisiä - päinvastoin kauppa kukoistaa, autot rullaavat ja rajalla ruuhkautuu - siksi intensiivistä ja välillä hektistäkin tämä yhteistoiminta on.

Suomi on suvereeni Venäjän tuntija EU:ssa. Meille sälyttyy oikeutetusti asema idän ja lännen vedenjakajana, jaammehan me sopimuksella jo Saimaankin vedet juoksutussopimuksin :-)

Suomi on toiminut kautta historian lännen etuvartiona idän kulttuurien, uskontojen ja kansojen edessä. Tarkasti katsottuna Venäjä teki palveluksen Suomelle, vapauttamalla meidät Ruotsin otteesta. Jäljellä on vähemmistökieli ja ruotsalaisjohteinen pääoma, joka koettaa kangeta asemaansa vahvemmaksi taloudellisin liikkein maassamme. Suomi operoitui itse lopullisen vapaaksi omin voimin ja Neuvostoliiton perustajan Leninin myötävaikutuksella.

Sittemmin Suomi on säilyttänyt itsenäisyytensä, eikä meitä ole miehitetty, kuten lähes kaikille muille EU-maille on tapahtunut. Suomi voi tuntea selvää ylpeyttä kyvystänsä toimia, ja ei niin helpossa maantieteellisessä asemassaan. Nyt Venäjän läheisyys on meille uskomaton mahdollisuus.

Lahden energiapitoisessa huippukokouksessa pääministerimme voi kerätä pisteet kotiin kruununa puheenjohtajuuskaudellemme. Vanhanen totesi osuvasti keskiurooppalaisten 'pelkoihin' - joissa arvellaan Putinin huomaavan erimielisyytemme - yhtenäisyyden olevan luotavissa yhteisellä EU-illallisella, ennenkuin Putin astuu estraadille.

Venäjä on yksi ratkaisu Euroopan energialle. Venäjä toimii tavallansa ja haluaa olla luotettava energiatoimittaja, sillä takkuilevat toimitukset jäytävät businesta ja raha ei tuolloin siirry toivottuihin taskuihin. Nyt Suomella on erinomainen mahdollisuus näyttää suuntaviivoja toimista Venäjän kanssa. Muun Europan 'pelko ja tietämättömyys' sopii nyt hyvin Suomelle.

Seuraava EU-puheenjohtajamaa Saksa ei myöskään arkaile Venäjää, heillä on samoin paljon kokemusta Venäjän karhusta ja nyt suhteet toimivat ja kauppa käy. Venäjällä ja Saksalla on jokin outo rakkaussuhde, välillä käydään historian suurimpia taisteluja ja välillä ollaan ystävät vaille vertaa. Anna Politkovskajan murha oli ryppy rakkauteen, sillä
Angela Merkel on suoralinjainen Saksan liittokansleri ja hänellä on kykyä napauttaa suoraan asiat Vladimirille. He pääsevät sopuun asiassa yhteisellä kielellään, saksalla.

Suomella ja pääministeri Vanhasella on Lahdessa suuri hetki nostaa osakkeemme korkealle, siten, että myös puheenjohtajuuskauden jälkeenkin pienisuuri pohjoinen maamme tiedetään Venäjän ammattilaisena ja osaavana kauppakumppanina yksille maailman nopeimmin kehityville markkinoille.

Toivomuslistalla olisi, että Suomelle tulisi vahva ja karismaattinen johtaja, joka suvereenisti operoisi venäläisten kanssa. Yksi vahva syy pärjäämiseemme takavuosina Neuvostoliiton (venäläisten) kanssa oli presidentti
Urho Kaleva Kekkonen.

Ilkka Luoma


Linkki keskusteluun ......................... TIEDE



torstaina, lokakuuta 26, 2006

Elämänarvot katosivat kaivinkoneiden kauhoihin

MIELIPIDE-kirjoituksen lähde:
(YLE TV1 16.10. MOT)
LINKKI: --
http://lotta.yle.fi/motweb.nsf/sivut/ohjelma --

Tutkiva journalismi esitti koskettavan dokumentin ikänsä omassa kodissaan asuneiden pakkohäädöstä. Koti pihapiireineen oli ollut yhteisten touhujen ja harrasteiden keskipiste. Omenapuut antoivat omalta tontilta satoa ja saunaa oli mukava lämmittää itse. Viranomaiset ja rakennusyhtiö pakkolunasti mökin tontteineen ja poliisi ohjasi heille varmaan hyvin epämieluisana tehtävänä vanhukset kaupungin järjestämään pieneen kerrostalo-onkaloon.

Suomessa laki sallii pakkolunastukset kuuluisalla yhteisen ja vaikuttavan edun nimellä. Tässä kohteluraiskauksessa oli pakko purkaa vanhuksien talo (100 neliötä) ja saada tontti uuden uljaan kerrostalon alle uusille asukkaille. Pakkolunastushinta olisi riittänyt juuri alle 50 neliön asuntoon ko. tontille myöhemmin valmistuvasta kerrostalosta.

Iäkäs pariskunta kävi pontevasti vastarintaan televisiokameroiden edessä vastustaen pakkohäätöä ja -hoitoa. Poliisit olivat selvästi harmissaan saamastaan työstä. Poliisi on koulutettu suojelemaan ihmisiä, varsinkin sellaisia, joilla ei ole omaa riittävää mahdollisuutta puolustamiseensa. Nyt poliisi erittäin huomioon ottavasti ja rauhallisesti 'ohjasi' vanhukset pois heidän omasta kotipiiristään.

Kaupunki järjesti noin 50 neliön asunnon ensiasuntosuojasta. "Luukku" oli järkytys omaan pihapiiriin tottuneille, jossa vihreys loisti ja omat askereet olivat aina käsien ulottuvilla. Nyt aktiiviset ikäihmiset työnnettiin kerrostalokennoon betoniseinien koloon kerrostalon seinässä. Uusien aktiviteettien löytyminen voi olla työlästä itselliseen elämään tottuneille ikäihmisille vieraan vihamielisessä elinympäristössä. Miksi he eivät saaneet elää haluamaansa loppuun omassa kodissa ja omalla tontilla?

Kaupunki tarvitsi tontteja uusille rakennuksille ja asunnoille. Tässä kaupungissa on paljon rakentamatonta kaavoitettua tonttimaata. Miksi näin piti tehdä? Missä oli se pelisilmä, joka olisi voinut ajatella ihmisiä, joiden työ on ollut rakentaa aikanaan vähin valituksin pohjaa tälle hyvinvointivaltiolle, jossa nuoren sukupolven on huomattavasti mukavampaa ponnistella omien haasteiden edessä.

TV1:llä esitetty MOT-dokumentti oli osin hiukan dramatisoitu, mutta hyvä näin, sillä perusasia on kaikille selvä: Meillä tulisi olla vanhempien ihmisten kunnioitus ja kyky ajatella empaattisesti ja huolehtien. Nuoremman ikäpolven velvollisuus on kunnioittaa vanhempien työtä ja järjestää parhain päin elämän ehtoo ihmisille, joiden kädet rakensivat hyvinvointia, josta nyt ponnistamme.

Esitetyssä tapauksessa kaupungin olisi pitänyt löytää vastaava koti häädetyille, näin ei käynyt. Nyt kysynkin, löytyisikö kansalaisilta yhteishenkeä ja suoraa toimintaa auttaakseen nyt häädettyjä. Kyseisestä kaupungista löytyy varmasti vastaava asumiskelpoinen koti omalla pihalla heille korvaukseksi kohtelusta ja menetetystä elämänlaadusta. Olisi suoran kansalaistoiminnan suuri voitto, jos näkisimme isännän vielä lämmittävän vaimolleen pihasaunaa omin käsin ja itse tehdyin klapein.

Mainittakoon, että rakennusyhtiö on korvauksena maksanut 150.000 euroa tilille, mutta oman kodin suvereeni isäntä ei ole rahaan koskenut, summa ei vastannut likimainkaan oikeaa alueen arvoa tontteineen.

Matti ja Eliina Förstillä on sitä henkeä, millä tätä maata on aikoinaan puolustettu. Nyt on meidän vuoro auttaa ja tehdä heille se, mikä meille elämää ajatteleville Ihmisille kuuluu. On suoran kansalaisvaikuttamisen aika. Näitä kohtuuttomia häätöjä tapahtuu kaikissa suurissa kaupungeissa. Tehdään yhdessä tälle kohtuuttomuudelle loppu.


Nettiin on avattu adressi kerätäksemme nimiä osoitukseksi väärästä kohtelusta ja tavoitteesta saada heille vastaava koti, mitä se oli ennen häätöä. Adressin osoite:

http://www.adressit.com/forsti

Ilkka Luoma

keskiviikkona, lokakuuta 25, 2006

Puolueiden vaikuttimet Sipoo - Helsinki maanomistustaistelussa

Sipoon kunnanvaltuustossa on kolme keskustalaista ja kahdeksan demaria. Ruotsalainen kielipuolue pitää suurimman ryhmän ominaisuutta hallussaan, ollen päättäjä, näin ovat äänestäjät valinneet. Sipoo on kaksikielinen kunta. Keskusta on toistaiseksi nykykuntajaolla maakuntien mahtitekijä ja suurien kaupunkien kääpiö. Kokoomus halajaa kykyilijänä arvotontteja kannattajilleen. SDP taas halajaa lisävaltaa 'Suurhelsingin' demareille Sipooseen muuttavina kerrostaloasukkaina.

Pieni Sipoo on muodostunut vapauden ja itsemääräämisoikeuden esitaistelijaksi tuleviin pakkoliitoksiin, joita syntyy väkisinkin koko Suomen alueelle. Aluksi ensi-innostusaalto yhdistelee kuntia vapaaehtoisesti, jopa kiireellä valtiopalkkion vauhdittamana. Kaikkia kuntaliitosvaikuttimia ei tule riittävän hyvin tutkituiksi. Liitos ei ole itsessään arvo, vaan siitä syntyvä kyky huolehtia huomioivammin asukkaistansa.

Sipoo on täysin eri lähtökohdissa kuin Helsinki. Helsinki laskee sisäänmuuton kasvavan ja rakennusmaasta on pulaa, näin sanotaan. Kunnilla on myös pakkolunastusoikeus maihin, mikäli siihen löydetään laajaa yhteiskunnallista pakotetta. Helsinki ei uskalla käyttää oikeuttaan tehokkaasti peläten vaikuttajien varpaille astumista. Muistettakoon kuitenkin, että ihmiset johtavat kuntia ja johtajienkin takana on asennemuokkaajina valtapyydepyrkyrit - "olemme poikien kanssa näin päättäneet" -mentaliteetilla.

Keskustan on pakko onnistua seuraavissa eduskuntavaaleissa, erityisesti suurissa kaupungeissa ja nimenomaan Helsingissä ja Uudellamaalla. Näistä kahdesta valitaan noin 50 kansanedustajaa ja se on jo yksistään Suomen suurin 'puolue'. Keskustalla on vähän edustajia Suomen tiheimmin asutulla alueella. Keskusta, pää- ja kuntaministerinsä suulla, julistaa Helsingin oikeutta laajeta ja kasvaa. Keskusta kosii äänestäjiä ja on valmis pilkkomaan Sipoon. Kuinka olisi vastaava tilanne jossain muualla Suomessa? Kerrotaan Hämeessä keskustalaisille valtuutetuille määrätyn estämään liitos, jottei paikat uudessa valtuustossa alene vähemmistöön.

Puolueet kaikkinensa halajavat valtaa, ja saattaa siinä ahneuden kiihkossa ihmisen ääni unohtua. Puolueet epäsuosioahdingossaan voisivat siirtyä piirun verran kansalaista kohti, muulloinkin kuin ennen vaaleja. Puolueiden kannattaisi uhrata aikaansa suosionsa kasvattamiseksi kannustamalla Helsingin ja Vantaan välistä kaupunkiliittoa. Vantaalaiset haluavat ja helsinkiläiset tarvitsevat. Vantaan liittämisestä Helsinkiin syntyisi maahamme arvomme mukainen huomisen vauras ja vahva pääkaupunki.

Demarit haluavat lisääntyvälle pääkaupunkiasutukselle kerrostalojaan Sipooseen. Sinne sopii mainiosti 40.000 uutta asukasta ja demarit luonnollisesti toivovat sinne heidän äänestäjiään. Suuret tontit ja kalliit talot eivät tuota demareille ääniä. Sipoon nykyväki siirtoalueilla toisi mukavat lisätulot, asuuhan Sipoon eteläosissa heidän vaurain väestöosa.

Vihreät urbaanipuolueena ristiriitaisesti tutkailevat kaupungistumisen ja metroistumisen laajennusta Sipoon eteläisille alueille, säästäisivät kuitenkin Sipoon korven rakentamiselta. Vihreät ovat vastoin luontoarvoja kaupunkipuolue ja uskovat hekin saavansa äänestäjiä uudesta kaupunkisipoosta. Outoa on se, että vihreät eivät puolusta Sipoon luonnonmukaista nyky-ympäristöä ja sipoolaisten omaa halua toteuttaa sipoolaisilla luontoarvoilla omaa kuntakehitystä.

Yhteiskunta elää muutosprosesseissa ja ei ole varmaa, että väestömuutto jatkuu pääkaupunkiseudulle ennakoidulla tavalla. On olemassa merkkejä, että Helsingistä, Vantaalta ja Espoosta lähtee suurien ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle paluumuuton aalto kotisijoilleen. On muistettavaa, että monien juuret eivät ole pääkaupunkiseudulla, vaan sinne tultiin työn perässä muutoksien vuosikymmeninä mm. 1960- ja 1970-luvuilla.

Maaseutu on lähivuosina kokemassa uuden come-backin. Monissa kunnissa ruuhkattomuussuomessa ovat palvelut, osallistuminen, yhteenkuuluvuus ja luontoarvot aivan eri asennossa, kuin ruuhkien keskellä kaupunkien jokakeväisissä katupölymyrskyissä. Suuret ikäluokat ovat keskimäärin osin vauraita asuntojensa suhteen ja Helsingin kerrostalokolmio vaihtuu kivasti maaseuturivitaloon tai omaan tonttiin ja perunamaahan, silti kaupunkiin saattoi vielä jäädä se pieni kaksiokin kaupunkireissuja varten. Lisäksi monet kotikonnuilleen paluumuuttajat ovat saamassa metsä-, tila- ja rantaperinnöt vanhemmiltaan.

Sipoo-Helsinki asia on koko Suomen asia. Nyt ennen eduskuntavaaleja olisikin hyvä huomioida, kuinka puolueet käyttäytyvät suuremman edessä uhraten tarvittaessa pienemmän ehdottoman enemmistötahdon. Nyt tulemme huonoimmillaan näkemään, kuinka suuri kävelee pienen yli, tai sitten kansalaiset omalla suoravaikutuksellaan estävät sen. Nyt pitää tarvittaessa laillisesti nostaa mielipiteet, oikeudenmukaisuus ja tahto kaduille mielenosoituksina ja tehdä Sipoon puolesta kampanja koko kansan asiaksi. Mikäli nyt suuri saa, vieläpä valtiovallan tuella, ylimarssia pienen enemmistön - on se kivetty tie monille huomisen pakkopäätöksille lainehtia lakiin perustuvan itsemääräämisoikeuden yli. Maan hallituksen on syytä lykätä asiasta oma mahdollinen päätös yli vaalien.
..................
Linkki nettiadressiin, jossa pyydetään Sipoon puolesta taistelevien nimiä osoittamaan kannustusta Helsingin pyrkimyksiä vastaan:
http://www.adressit.com/sipoo_ei On huomattavaa, että nettiadressiin on nyt tullut paljon nimiä koko Suomen alueelta.
..................

Ilkka Luoma

ilkka.luoma@keskipiste.fi


Kuva:
DSC_5835.JPG, 27. syyskuuta 2006. Copyright by Ilkka Luoma 2006. Kuvaa saa käyttää vapaasti ylläolevan tekstin yhteydessä.

Kuvateksti:
Sipoon puolesta ry vieraili Eduskunnassa ojentamassa nimiadressin kuntaministeri Hannes Manniselle - sipoolaiset enemmistönä haluavat säilyttää Sipoon sellaisena kuin se nyt on. He eivät halua kuvan kaltaisia työmaita horisontin siintäessä täynnään kerrostaloja ja liikenteen ruuhkia. Sipoo on myös helsinkiläisille vapaa virkistäytymisalue, jossa luontoarvot ovat arvossa ja jota sipoolaiset haluavat itse omalla yksilöllisellä tavallansa kehittää.

tiistaina, lokakuuta 24, 2006

Markkinoidakseen lehtiään eräät päätoimittajat avasivat Nato-pelin

Muutama päätoimittaja on sama kuin muutama satunnaisesti valittu Suomen kansalainen mielipiteen arvokkuutena. Uutisointi innostui Helsingin Sanomien vastaavan päätoimittajan Janne Virkkusen avauksesta Natoon kehoituksesta. Asiasta tehtiin jostain syystä laajempi, haastattelemalla muutamia muitakin päätoimittajia. Suomen kansan enemmistö ei tutkimusten mukaan halua Natoon.

Kuvalinkki ..........[cpaz]........... F-18/Stratotanker/Mirage

Keskustelulinkki ......... [CPAZ] .......... TIEDE

Painettu sana käy omaa kamppailuaan huomisen levikki- ja lukijakatoa kohtaan, ennen kaikkea nuorten osalta. Nuoret ovat siirtymässä painetusta paperin turhakäytöstä sähköisiin medioihin - lähinnä internettiin. Uutinenhan se on sekin, että muutama päätoimittaja suosittaa Nato-jäsenyyttä, kuten on uutinen sekin, että eduskuntavaalit ovat jo n. 5 kuukauden kuluttua. Sana on vapaa ja päätoimittajat kaitsevat, kuin myös vastaavat, kukin tavallansa lehtensä linjasta, pääkirjoituksista ja uutisarvioinneista.

Printtimedia on siirtymässä uuteen ajanjaksoon tiedon siirrossa internettiin. Mm. Taloussanomat on selvasti ottanut lähestymisen sähköiseen muotoon uudistaessaan nettilehteään. Toimituksellista uutisointia ja taustatutkimusta tullaan aina tarvitsemaan, nyt on itseasiassa vain kysymys siitä kannattaako puuta tuhlata musteen kuljetuspaperiin.

Puheenaiheita pitää keksiä heräteltäessä lukijoita. Nato-myönteisyys oli looginen ja populistinen avaus muistuttelulla, että täällä paperi-informaation puolellakin on mielipiteitä. Sana on vapaa, vaikkakin lukijat odottanevat mieluumminkin huolella laadittuja kaikista näkökulmista tarkasteltuja uutisia mahdollisimman totuudenmukaisina. Arviot ja mielipiteet muodostuvat lähinnä lukijoilta, joskin avaukset kannanotoilla herättävät keskustelua. Nato-kortti on jälleen heitetty pöytään. Päätoimittajilla on sama ilmaisunvapaus, kuin lukijoilla ja lukijoilla on oma valinnanvapaus, mitä lukevat.

Suomen ei kannata liittyä Natoon muutamien tosiseikkojen vuoksi. Suomi on jo nyt uskottava YK-rauhanturvaajamaa. Suomi on uskottava puolueeton toimija konfliktien kentällä. Suomalainen on aina ollut niin hyvässä kuin pahassa idän ja lännen rajalla, taloudessa, politiikassa, kulttuureissa ja uskonnoissa. Suomella on nytkin aivan erityinen asema. Kauppa Venäjän kanssa on aikaisemminkin ollut ratkaisevaa hyvinvointimme osalta. Venäjä on suurin kauppakumppanimme. Suomi on myös EU:ssa ja nyt käytännössä suvereeni omatahtoinen maa Brysselistä huolimatta.

Nato on monille nouseville ja kehittyville maille merkki amerikkalaisuudesta ja sillä on negatiivisia vaikutuksia puolueettomuuteen. Sveitsi on pitäytynyt irti sotilasliitoista ja tälle on muodostunut ainutlaatuinen asema puolueettomana toimijana ja välittäjänä. Sveitsillä on lähes aina mennyt hyvin.

Suomi voi saavuttaa itselleen rauhanturvaamis- ja konfliktien hallinnan 'suurvalta-aseman', pienuudestaan huolimatta. Arvostetuimmat rauhanturvaajat tulevat luonnollisesti puolueettomista maista. Maapallolla tulee aina olemaan hymistelyistä huolimatta sotia, taisteluja ja erimielisyyksiä. Suomalainen YK-sotilas on uskottava, luotettava ja puolueeton huipputuote maailman erimielisyyskentille nyt ja huomenna. Valtion on huolehdittava tästä sotilaallisesta puolueettomuusstatuksesta. Suomen ei tarvitse liittyä Natoon. Nykyiset kytkökset riittävät hyvin. Valtion on turvattava riittävät varat uskottavan ja puolueettoman sotilaskykymme ylläpitämiseksi.

Suomen kansan enemmistö ei halua Natoa, tätä kantaa pitää kunnioittaa. Mikäli kansa sanoo enemmistönä kyllä Natolle, on sekin asiat sitten selvä. Sanan vapauden nimissä päätoimittajilla on oikeus julkaista mielipiteitään ja lukijoilla on oikeus antaa niistä arvionsa. Oli perin selvää, että tämä muutaman päätoimittajan julkisuuteen marssi oli aikomus antaa vaikutusvallallaan ohjausta kansalaisille ja lukijoille.

Seuraavissa vaaleissa kansa osaa itse antaa mielipiteensä ja arvionsa mm. Nato-kysymyksestä ääniensä kautta, mikäli Nato-kortti kulminoituu ehdokkaisiin. On mielenkiintoista nähdä ketkä pelaavat Nato-kortilla ja millä tavoin. Janne Virkkusen kolumnissa oli se hyvä puoli, että se lopullisesti antoi kuvan edustamansa lehden kannasta, nyt on lukijoiden vuoro.

Ilkka Luoma

maanantaina, lokakuuta 23, 2006

EU on keinotekoinen liitto pakosta olla kykenevä


...
Suomalainen on luonnostaan herkästi vastaan tuntemattomia kohtaan 

[ ... suurelta osaa EU on mystinen kompleksi, jossain muualla kuin me. Olemme tottuneet puolustamaan maatamme. Tiedämme, minkä hinnan olemme yksin ollessamme maksaneet itsenäisyydestämme. Ei ole ihme, että olemme epäuskoisia, koska kukaan ei ole vielä uskottavasti kertonut, mitä me hyödymme jäsenyydestämme ... ]


EU on järkälemäinen isojen pikkupoikien hiekkalaatikko, 


jossa kukaan ei ole oikeasti valmis liittovaltioksi. Euroopan Yhdysvallat tuo vasta kokonaishyötyä, myös Suomelle - joka olisi tuolloin osavaltio. USA on liittovaltio, mutta heillä on yhteinen kieli, vaikkakin sulatusuuni kansallisuuksien ja synnyinmaiden osalta. EU kokoonpanossaan on niin uusi, että kitkaa ja hankausta syntyy koko ajan. USA kävi sisällissotansa ja sen jälkeen vasta syntyi eheämpi kokonaisuus nimelta Amerikan Yhdysvallat.


Euroopan Yhdysvallat on se lopullinen tavoite tai sitten löyhä markkinaliitto


joka ei tuota yhtäläisyyttä ja keskinäisvoimaa turvallisuuden, ulkopolitiikan ja tulontasauksen osalta. Euroopassa on samalla tavalla rikkaita alueita kuin on Suomessakin alueellisesti suuria eroja mm. pääkaupunkiseudun ja vaikkapa Kainuun välillä. Kainuussa ja Helsingissä kuintenkin puhutaan samaa kieltä. Talvisodassa rintamalla seisoi niin Pohjanmaan talonpoika kuin turkulainen laivanvarustajan vesa - yhdessä he turvasivat Isänmaansa. Heillä oli yhteinen tehtävä. Mikä on EU:n yhteinen tehtävä?
...

EU on kaunis rakenteellinen luomus ideaalisella tavoitteella, 


direktiiveillä ja pienillä olemattomilla pohdinnoilla syötävän kurkun muodosta. Asia on hyvin yksinkertainen; suuret kansallisvaltiot, jotka myöhemmin olisivat osavaltoita, eivät ole valmiita antamaan suuria päätöksiä vielä Brysseliin. Luottamus yhteiseen hallintoon ei ole kypsä. Nyt on menossa EU-evoluutio, jossa hiotaan maailman moderneimman liittovaltion perusrakenteita. Työ kestää vuosikymmeniä. USA:kin on jo kohta 300-vuotias, mutta jälleen - yhteisellä puhutulla kielellä.


EU:n suurin haaste ja tarve jäsenillensä on taistelu maapallollisesta työn uudelleen jaosta 


EU:n kilpailijoita ovat USA ja Kiina. Kumppaneitamme voisivat olla mm. Venäjä ja Ukraina energia- ja raaka-ainevarojensa vuoksi. Eurooppa hajanaisena ei tule pärjäämään Kiinan haasteisiin. Myöskin USA taipuu 30 vuoden kuluessa Kiinan edessä. 1.300 miljoonaa kiinalaista on enemmän kuin EU, Venäjä ja USA yhteensä. 

EU on ainut turva Euroopan kansallisvaltioille pärjätä uudessa maailman tilanteessa, USA:n napa kallistuu kaukoitään; siellä ovat suurimmat markkinat. EU on luontaisempi kumppani Kiinalle, koska USA on nyt hegemonia maailmassa ja Kiina on virallisestikin ilmaissut, ettei yksikään maa voi olla toistaan manipuloivampi.


EU on mahdollisuus ja uhka


Suurin uhka on tietämättömyys, etääntyminen ja Brysselin lausekieli, joka ei kansalaisille aukea. Bryssel ei ole itseisarvo, vaan palvelija toteuttamaan kansallisvaltiot järjestyksessä autonomisiksi osavaltioiksi (hyvin pitkällä aikavälillä). Välimuotoja ei juuri ole - meillä on huomisen liittovaltio tai eroamme takaisin itsenäiseksi valtioksi, kuitenkin pysyen eurossa, koska siitä on muodostunut meille konkreettinen hyöty, alhaiset ja vakaat korot [!]


Ajassa

Suomen pitäisi viimeisinä kuukausina sopia Euroopan veturin Saksan kanssa (seuraava puheenjohtaja), että EU-perustuslaki otetaan lopullisesti käsittelyyn ja ajetaan läpi tai jos ei, niin Suomi tehköön omat itselliset päätöksensä.



EU:ssa ei ole vuosisatoihin yhteistä kieltä, puhumattakaan yhteistä kulttuuria. Kiinassa ja USA:ssa nuo kutakuinkin ovat. Kaikkialla maailmassa jokaisella ihmisellä on oma kotimaa, jossa suunnilleen ymmärretään toinen toisiansa.



Ilkka Luoma



Huom! kappalejaottelu on uusittu 7. heinäkuuta 2015

sunnuntaina, lokakuuta 22, 2006

Juha Mieto vetoaa tunteisiin kummityössään kehitysmaiden hyväksi

On ilo katsoa mainosaikaa, jossa on sisältöä. Markkinointi on kiinnostuksen herättämistä ja parhaimmillaan mainos on siinä, kun se pitää, minkä lupaa ja ehkä antaa vielä enemmän. World Vision hankki yhden Suomen kuuluisimmista hiihtäjistä aidolla Pohjanmaan murteella vetoamaan suomalaisiin antamaan apunsa todellista hätää kärsiville.

Suomalaiset muistavat v. 1980 Juha Miedon olemattoman häviön 15 kilometrin hiihdossa Ruotsin Thomas Wassbergille, ero maalissa oli vain 0,01 sekunttia! Siinä meni Mietaan Juhan kultamitalli. Sittemmin suuri mies on esittänyt suomalaisille rehtiä esimerkkiä, kuinka olla oikeudenmukainen ihminen ja suorapuheinen käänteissään niin vaikeina kuin hyvinäkin aikoina.

World Vision onnistui naulan kantaan palkatessaan Juha Miedon puhumaan kaikkien muistamalla murteella koko kansalle mainoksessa, jossa yksinkertaisesti pyydetään suomalaisten apua hätää karsiville lapsille - olemaan heille kummi, kirjoittamaan ja arkisemmin lahjoittamaan rahaa heidän meihin nähden todella ankean elämän pienoiseksi helpotukseksi.

Juha Mieto oli siksi reilu ja rehti kilpailija, että hän voi onnistua vetoomuksessaan ja synnyttää todellisen kansalaisliikkeen, kuten Niilo Tarvajärvi keräsi poliiseille kasapäin autoja, kun valtiolta ei määrärahoja lohjennut. Tarvajärven äänen muistamme vieläkin, kuten on Mietaankin murre syöpynyt mieliimme. Tänään hyvinvointisuomi valtiovaltana ei kykene tavoitteeseen, joka olisi 0,7% bruttokansantuotteestamme kehitysapuun.

Nyt on kansalaisilla sydämenpaikka antaa kehitysmaihin vastinetta sille, mitä vuosikymmenien aikana olemme heiltä pienellä rahalla raaka-aineina saaneet rikastuttamaan yhteiskuntaamme. Kansalaiset voivat itse ja suoraan ottaa ohjat käsiinsä ja ojentaa kätensä hätää kärsiville. Maapallo on meidän kaikkien yhteinen asia. Parempi elämisentaso kehitysmaissa parantaa koko maapallon edellytyksiä. Siksi suuria ovat pallomme ongelmat, että kaikkinainen hätä maailmalla on meidän kaikkien yhteinen asia.

On uskottavaa, että Juha Mieto sanaili murteellansa sydämensä pohjasta vetoomuksen kansalaisille, sävyssä oli tunnetta, joka muistutti niistä juhlavista hetkistä, mitä hiihdon saralla Mietaa Suomelle toi. Suuri hiihtäjämme ei lähtenyt tähän tahtojen koitokseen heppoisesti, vaan toivoo inhimillisyyden voittoa nyt heille, jotka eniten kärsivät.

Linkki: World Vision;
http://www.worldvision.fi/ ja http://www.wvi.org/wvi/home.htm

Ilkka Luoma

lauantaina, lokakuuta 21, 2006

Keski-ikäisten miesten kiirastuli jaksamisessa ja luopumisessa

Tilastokeskus kertoo joka kolmannen kuoleman kohtaavan alkoholisyistä 45-49 vuotiaissa miehissä. Vuonna 2004 alkoholikuolema kutsui 1.860 suomalaista, joista työikäisiä (15-64-vuotiaita) oli 1.545. Sukupuolen mukaan jakauma työikäisissä kaikissa kuolemansyissä on miesten tappioksi 7.541 / 3.282. Luvut ovat tylyjä miehille.

Kuvalinkki: -------------------> Kopauta tätä <-----------------------.

Keitä he ovat? Nämä ennen aikojaan parhaassa työiässä menehtyneet miehet syntyivät 1955 - 1959. He kävivät kansakoulun ja jatkoivat, kuka jatkoi - kuka ei, keskikouluun, osa vieläkin ylemmäksi, kokien hiukan liian myöhään tietokoneet, jotka ovat nyt hallitsevassa asemassa koko yhteiskunnassa. He eivät kuulu suuriin ikäluokkiin. Heille sälyttyi nykyajan pahin lama juuri parhaassa työiässä 1990-luvun alussa, he olivat tuolloin noin 33-37 vuotiaita. Puhutaan liian monista itsemurhista pankin viedessä kaiken, mm. vakuuksia myyden pilkkahintaan lähipiireille.

Tämän päivän viisikymppiset ovat vaaravyöhykkeessä ja monissa 'pysähtyneissä' kaupungeissa ja kunnissa kuolema niittää satoaan suhteellisesti vieläkin tiuhemmin, mitä nämä koko maan keskiarvoluvut puhuvat. Kyseessä on suuri ongelma. Kuntakohtaiset tilastot saa vain rahaa vastaan Tilastokeskuksesta.

Vuodessa syntyy näinä vuosina korvaukseksi huomiselle keskimäärin 28.000 poikalasta, kuolleiden työiässä olevien miesten liian aikainen lähtö on tuosta syntyvien poikien määrästä 27%! Tilastoissa ei tapahdu vuosittain kovinkaan suuria muutoksia, eli jatkumo on ikävänlainen.

1990-luvun alun lama jätti pitkät jäljet. Tänään liian moni on siipirikkona työttömänä, työkyvyttömänä ja lopullisesti masentuneena yrittämisen tuhansina rintamamiehinä - voimat loppuneena ja useasti kaikkensa antaneena.

Tuon paljon puhutun laman syyt tunnetaan hyvin; ahneus, kähmintä, lasikiiltoinen voitonkatse silmissä ja usko loputtomaan kasvuun johti syihin, joissa mm. asuntojen hinnat ja vakuusarvot romahtivat. Työttömyys räjähti pilviin, tuoden valtion velkaan jättiläismäisen nousun, jota nyt kiivaasti maksetaan häpeänä monista virhepäätöksistä.

Suomen valtio on velkaa 38% BKT:sta. Velkaa suomalaisilla kotitalouksilla on 80% vuosituloistaan, kun esim. tanskalaisilla sama prosentti on 260. Pitikö valtion maksaa omaa velkaansa näin kiihkeästi? Suomi mm. maltillisten tuloratkaisujen ansiosta on rypenyt vientiylijäämässä yli 10 vuotta. Suuret yritykset ovat käärineet suuret voitot, työllisyyden silti kasvaessa hyvin hitaasti viimeisten reilu 10 vuoden aikana. Nämä voitot ovat valuneet ulkomaalaisille omistajille ja investointeina mm. kaukoitään. Valtio osin antoi tämän mahdollisuuden. Jäikö rahaa ja huolehdintaa liian vähän puurtaneille raaja-rikoille, jotka hävisivät 'elämänsä' 90-luvun laman puristuksissa? Toisaalta arkipäiväevoluutio ei tue häviäjiä, vaan vahvempi, ovelampi, sitkeämpi ja itsekkäämpi voittaa. Äiti Teresoita tämä kulutusjuhlatalous ei helli.

Keski-ikäiset miehet kantavat nyt suuren vastuun ja hinnan tapahtuneista. Nyt asunnot ovat samassa tapissa kuin juuri ennen 90-luvun laman alkua. Lainojen lyhennysvapaiden pyynnöt pankeista kasvavat, korko on alhaalla, mutta nousee hitaasti, mutta vakaasti. Kurkistaako seuraava hyökyaalto nurkan takana?

Ovatko seuraavassa alamäessä vaaravyöhykkeessä jälleen 35-39 vuotiaat miehet? Mainittakoon, että juuri tänään eniten velkaantuneet ovat ryhmässä 35-44 vuotiaat, jotka elävät velkoihinsa nähden yli varojen (106% kokonaisvelkaa vuotuisista tuloista, koko otoksen ollessa 67%. Velkaa koko Suomessa on 53%:lla kotitalouksista).

Viimeisen 10 vuoden aikana sosiaalipalveluiden työllisyys on noussut 1995:n 130.000:sta vuoden 2005 195.000 henkilöön. Työpaikkoja on syntynyt, mutta mistä syystä me tarvitsemme yhä enemmän sosiaalisia palveluita? Hoidon tarve lisääntyy, hoitokustannukset kasvavat, eliniänodote nousee. Rahaa tarvitaan yhä enemmän ja myös odotusten alla olevat perinnöt suurenevat, mutta tarvitsevatko vanhuksemme nämä perintöön tarkoitetut varat omaan huolehdintaan kustannusten noustessa. Valtio ei kykene kattamaan kaikkia tarvittavia palveluita verovaroista.

Alkoholi tekee työtään, moni vielä vaaravyöhykkeessä oleva poistuu ennen eläkeikää ja niinpä näitä vanhuuskustannuksia tältä osin ei tule jakoon. Tässäkin suhteessa, niin kornilta kuin se tuntuukaan, nämä keski-ikäiset miehet kantavat 'vastuuta' eliminoitumalla kustannuksettomien tilikirjoihin.

Kun menetämme eräästä ikäluokasta enemmän kuin keskimääräisyys edellyttäisi, niin oppina siitä pitäisi olla vähintään kyky huolehtia nyt, niin perheissä, suvuissa kuin yhteiskunnassakin nämä parhaassa työiässä olevat. Suomessa ei tarvitse enää tehdä niitä virheitä, mihin 1950-luvun puolivälin jälkeen syntyneet miehet joutuivat. Suomi ei kestä yhtään 'ylimääräistä ja ennenaikaista' veronmaksukykyisen poistumaa muonavahvuudesta.

Tilastot: Suomen Pankki / http://www.bof.fi , Euro & Talous 3-2006 ja http://tilastokeskus.fi/til/ksyyt/2004/ksyyt_2004_2005-10-31_tie_001.html + http://tilastokeskus.fi/til/synt/2005/synt_2005_2006-05-05_kuv_001.html

Lisää BKT

Ilkka Luoma

tiistaina, lokakuuta 17, 2006

Nyrkit kutsuvat kehän ympärille toiveena nähdä tyrmäys

Suomi on saamassa huipulle ammattilaisnyrkkeilijän, tämä on harvaista maassamme. Nyrkkeily on joidenkin mielestä niin alkukantainen laji, että toimittajatkin pukeutuvat smokkiin. Nyrkkeilyssä ratkaisee sisu ja pelisilmä. Formuloissa voi aina selittää menestymättömyyttään syyttämällä autoa, rataa tai huoltohenkilöstöä. Nyrkkeilyssä ollaan omilla; housut, kengät, hanskat ja hammassuojat ainoina 'apuvälineitä'.

USA:ssa nyrkkeily on yksi suosituimmista lajeista ja kuuluisuudet käärivät sievoiset summat jopa muutaman minuutin työstä - Mike Tyson, 2 minuuttia, tyrmäys ja 10 M$. Nyrkkeily on puhdas kontaktilaji, jossa lopputuloksena voi olla massiivinen mestaruusvyö osoituksena voitosta tai aivovammat, verenpurkaumat, kukkakaalikorvat ja muhkeä tuulenhalkaisija noin keskellä poskien välissä. Uutisointi on myös suuressa maailmassa ottanut mielellään hanskaan ammattilaisnyrkkelijöiden siviiliasiatkin, väkivallantekoineen ja väkisinmakaamisineen.

Ehkä kuuluisin raskaan sarjan maaailmanmestari Cassius Clay (Muhammed Ali) elää vakavasti sairaana ja ei ole missään nimessä osoitettu, että saadut iskut päähän eivät olisi aiheuttajina. Moni nyrkkeilijä on vammautunut loppuiäkseen, mutta harvemmin kuollut. Formula1 sarja kautta-aikain on kohdannut kymmenien kuljettajien kuoleman radoilla (erityisesti 1960-70 luku). Mainittakoon, että nyrkkeilijöillä on amatööritasolla päässään iskuja vaimentava päänsuojus, ammattitasolla tuo suojaväline katsotaan turhaksi.

Suomi sai oman ottelunsa perjantaina iltamyöhään, suomalaisen Amin Asikaisen kohdatessa saksalaisen vastustajan, Asikainen voitti pistein, ei tyrmäyksellä, joka on muodostunut hänen tavaramerkikseen ammattilaisotteluissa (14/19). Tyrmäyksessä ihminen vaipuu tajuttomuuteen tai lähelle sitä. Jääkö tyrmäyksistä aivovammoja, jää aina myöhempään nähtävaksi. Kaikki ammattilaisnyrkkelijät nousevat kehään vapaaehtoisesti voiton- ja/tai rahantavoittelu mielissään, kuten missä tahansa muussakin maailmanluokan urheilutapahtumassa.

Osa sanoo nyrkkeilyä brutaaliksi saalistukseksi, jossa urokset (myös naiset) jahtaavat toistaan tavoitteena hyväksytyn 'sääntöjen mukaisen katutappelun' lopputulokseksi euforinen olo vahvuudesta ja voittamisen voimasta. Arkisemmin voitaisiin todeta, että tavoitteena on voitto, kuten missä tahansa kaksinkamppailussa, käyttäen kaikkia taitojaan mahdollisimman tehokkaasti. Nyrkkeily on yleisölaji ja näkymä kehään on erinomainen. Formula 1:ssä näkyvyys on vain murto-osa todelliseen tilanteeseen. Nyrkkeilyssä näet jopa joka hikipisarankin.

Ihminen on koko historiansa ollut myös väkivaltainen, ottelu kehässä on sallittua taistelua. Voidaan sanoa, että nyrkkeilyssä on jalostettua ja hallittua 'väkivallan' ominaisuutta.

Nyrkkeily kiinnostaa yhtälailla naisia kuin miehiä. Naisia saattavat kiinnostaa uroiden ottelut voimakkaana alitajuntatunteena. Luonnossakin naaraat usein katsovat vierestä, kun urokset kamppailevat reviiristä ja suvunjatkantaoikeudesta. Naaras valitsee voittajan. Nyrkkeilyssä on voimakkaita emotionaalisia tuntemuksia pelissä. Näky kehästä villitsee ja se aiheuttaa mielen kiihoitusta vahvana adrenaliinipurskeena. Kadullakin ihminen kiihtyy, kun nyrkit tulevat näkyviin ja alkaa kamppailu, jopa hengestä. Katujen väkivalta on säännötöntä taistelua ilman tuomaria, nyrkkeilyssä on sitä vastoin tarkat säännöt ja mm. perjantainen ottelu oli siisti ja vauhdikas.

Nyrkkeilyssä liikkuvat suuret rahat, sikarimanagerit ja huoltajat pyyhkeineen ja agressiivisine kannustehuutoineen. Vedonlyönti on myös pesiytynyt lajiin. Yleisö elää vahvasti mukana, on kyseessä ihmisen vanhimmalla tavalla mittelö paikasta saada menestys ja vaikutusvalta, mutta sääntöjen vallitessa kehässä.

Nyrkit tuovat rahaa, mainetta ja ihailijoita. Yleisön on helppo samaistua, ei ole selityksenä mitkään apuvälineet, on vain oma voima, nokkeluus, nopeus ja päämäärä iskeä toinen kanveesiin. Nyrkkeilijän paalupaikka on tyrmäys, koska siitä aukeaa lähes aina voitto. Tosissaan kehissä nyrkkeilevät ovat harvemmin kehän ulkopuolella agressiivia. Laji on myös saanut hyväksynnän naisten puolelta ja tässäkin on suomalaista menestystä odotettavissa.

Ilkka Luoma

torstaina, lokakuuta 12, 2006

Mitä hyötyä Kiinasta on meille suomalaisille?

Julkaistu yksinoikeudella Vieskalainen lehdessä 2.10.2006:

Vuonna 1999 ei Suomessa laajasti uskottu Kiinan merkittävään vaikutukseen maailmantaloudessa. Ei myöskään uskottu Kiinan merkitsevän muutoksia suomalaiselle kauppapolitiikalle. Sittemmin olemme uutisista lukeneet ulkoistuksista Kiinaan; suomalaiset ovat investoineet maahan miljardeja ja mm. Nokia on Kiinan 16. suurin yhtiö. Kiina on vienyt "liukuhihnatyöpaikkoja" kaikkialta maailmasta itselleen. Nyt kiinalaista rahaa on tarjolla myös Suomeen investointeina.


Syy on yksinkertainen, palkat ovat Kiinassa keskimäärin 80 euroa kuukaudessa 


Toisaalta parturimaksu on pesun ja kasvohieronnan kanssa noin 2 euroa. Voidaan sanoa, että kemijärveläinen Salcomp ei olisi pärjännyt ilman muuttoa Kiinaan. Ulkomaalaiset ovat investoineet Kiinaan omien pyrkimyksiensä vuoksi, ei auttaakseen Kiinan kansantaloutta. Yritykset toimivat tavoitellakseen voittoa. Voiton muodostumiseen vaikuttavat mm. markkinoiden läheisyys ja edulliset tuotantokustannukset.


Suomalainen
Eimo, joka valmisti kännyköiden kuoria, myytiin kiinalaisille (Taiwan) 


Sittemmin lähes koko entisen Eimon tuotanto ja työpaikat ovat poistuneet maastamme. Suomessa ei kannattanut valmistaa liukuhihnoilta kännyköiden kuoria, olivatpa ne kuinka laadukkaita tahansa. Eimo kaupassa Suomeen tuli suuri määrä pääomia myyjien sijoittaessa niitä uudelleen suomalaiseen yrityselämään luoden myös uusia työpaikkoja maahamme.


Maapallolla on menossa työn uudelleen jaon taistelu 


Meille suomalaisille pitäisi jäädä myös jotain, missä hyödyntäisimme korkean koulutuksemme, vakaat yhteiskuntaolot sekä turvallisen yritysympäristön. Palkkojen merkittäväkään alennus ei tuo takaisin kokoonpanotyöpaikkoja. 


Tarvitsemme innovaatioita ja keksintöjä 

Hintakilpailu on kova ja mm. vaatesektorilla kiinalaiset vaatettavat jo 60% maapallon väestä. Emme pärjää paidan valmistuksessa, vai mitä sanotte, kun hinta miesten laatukauluspaidalla on Helsingin satamassa noin 2,10 euroa ja Lidl myy tätä samaa tavaraa suomalaisille hinnalla 11,90-14,90 euroa. Mikä on suomalaisten vaatekauppojen hinta?


Suomalaiset ovat ulkoistaneet suuret määrät pääomia ulkomaille investointeina ja osinkoina 


Tähän antoi mahdollisuuden palkkamaltti ja valtiovalta jo alkaen 1990-luvulta. Suomi on mallikelpoinen maa yli 10 vuoden ajan ulkomaankaupan merkittävistä ylijäämistä. Nuo ylijäämät ovat osin osinkoina ulkomaalaisilla ja investointeina takomassa edullisemman palkkatason maissa rahaa omistajilleen. Toivottavasti osa näistä rahoista suuntautuisi sijoituksina kotimaahamme.


Kiinan keskushallinto vapautti investoinnit ulkomaille tämän vuoden alusta 


Kiinaan on kertynyt suuret valuuttavarannot lähinnä USA:n kaupasta; Kiina palauttaa osan USA ylijäämästään takaisin Amerikkaan lainoina liittovaltiolle, jotta sen jättiläismäinen alijäämä saadaan paikattua. Nyt myös tämä kiinalainen sijoitusraha pyrkii mm. Suomeen. 

Suomessa on runsaasti yrityksiä, joilla olisi paljon annettavaa Kiinalle. Kiina hakee itselleen hyödyllisiä investointikohteita mm. EU-alueelta. Suomi on kiinalaisten mielestä luotettava maa. Suomi oli ainut maa 1950-luvulla, joka myi kiinalaisille käytetyn paperikoneen oikeasti käytettynä.

Kiina kasvaa jättiläismäisen työvoimareservin ansiosta kiivaasti heilutellen jo koko maapallon taloutta. Mikäli kaikki kiinalaiset saavuttavat amerikkalaisten elintason, tarvitsemme maapallomme lisäksi kolme-neljä uutta palloa.



Kiinassa on nyt painopistealueita, jotka sopivat suomalaiselle osaamiselle 


Kiina tarvitsee mm. eko-, hyötysuhde-, turvallisuus-, uusiutuvien energialähteiden -, tietoliikenne-, ja pienpuutalorakentamisen teknologioita. Suomessa on miltei joka kohtioon huippuosaamista. Nämä teollisuuden alat voisivat saada merkittäviä pääomasijoituksia Kiinasta lähinnä pk-sektorin yhtiöille. Suomessa on innovaatioita ja Kiinassa on markkinat ja rahaa.


Kuinka meidän pitäisi toimia? 


Meillä on Kiinassa jokaista suomalaista kohden 240 kiinalaista kuluttajaa. Samalla huomaamme, että heidän ongelmat kasvukivuissa voivat olla meihin nähden 240 kertaiset. Samoin meidän ymmärrys kiinalaisesta kulttuurista, arvoista ja historiasta on ehkä 240:s osa siitä tarpeellisesta, joka johdattaisisi meidät ymmärtämään ylihuomisen maailman suurinta taloutta.


Pohjanmaalla yrittäminen on verissä, 


 ... samoin Kiinassa uuden aallon nuoret tähtäävät yrittäjiksi. Tässä voisi olla yhteistä säveltä Suomelle; joku vielä hoksaa perustaa suomalais-kiinalaisen yrittämisen koulutuskeskuksen ja se sopisi Suomen yrittäjäystävällisimmälle alueelle Pohjanmaalle.


Meillä on muutamia kymmeniä suomalaisia, 


 ... jotka oikeasti ja vakavasti opiskelevat yhtä maailman suurinta kieltä; mandariinin kiinaa. Pekingissä opiskelee 24 kiinalaista päätyönään suomen kieli. Voisimme perehtyä Kiinan kulttuuriin, sillä kiinalaiset voivat nähdä meidät porttina muualle Eurooppaan. Suomesta on eurooppalaisittain lyhin lentoreitti mm. Pekingiin. Siperian rata tulee Suomen rajan yli ollen lyhin maareitti molemminpuoliseen tavaravirtaan Kiinasta.


Konkreettisesti suomalaiset puutalot ovat mielenkiintoinen toimialue 


Suomessa on vaikeat talonrakennusolosuhteet. Me hallitsemme mm. kosteuden siirron ja lämpölaajenemiset. Osaamme tehdä laatua. Kiinalaiset tietävät suomalaisen laadun; Metson paperikoneet, Tamglassin lasikoneet ja Nokian menestys. Nokia muuten aloitti nykyisen menestyskierteen noin 21 vuotta sitten tietotekniikka-alueena; ensimmäinen kauppa oli luokkaa 400.000 USD. Nokia sana on käännetty myös kiinaksi, sen ollessa kutakuinkin äänneasultaan "Nuutzia" ja tarkoittaen osapuilleen "lupaukset kumpuavat idästä".


Kiinassa puutalo ei voi maksaa kuten Suomessa, 


 ... mutta se voidaan tehdä edullisena ja pelkistettynä sarjatyönä heidän tarpeiden mukaisesti pyyhkeiden jo roikkuessa koukuissaan, kun talo lasketaan "plug-in" periaatteella valmiiseen pohjaan "putket" kiertäen kiinni ja asukkaat sisään. Kiinassa ei ole juurikaan omia puuvaroja. Siperia on täynnä puuta ja suomalainen sahausteknogia voisi saada jalansijaa Venäjältä, joka tulee olemaan merkittävä sahatun puun toimittaja maailman suurimmille talomarkkinoille.


Me emme voi myydä Kiinaan bulkkitavaraa, he ovat maapallon "liukuhihna" 


Me voimme myydä osaamista, laatua, projekteja, projektin johtoa, suunnittelua ja "yhteiskuntajärjestelmiä". Nyt Kiinan viranomaisia kiinnostaa mm. yksittäisenä tekijänä Suomen potilasturva-asiat ja -vakuutukset.


Kiinasta on käynyt lentokonelasteittain virkamiehiä tutustumassa
koululaitokseemme 


Suomessa on vireä noin 2.000 kiinalaisen opiskelijan yhteisö, jotka ovat Kiinan huomisentekijöitä. Kiinalaiset opiskelijat koettavat opetella suomen kieltä ja myöhemmin he ovat parhaimmillaan meidän edusmiehiä ja -naisia kotimaassaan tuomassa esille suomalaista kaupankäynnin rehellisyyttä, osaamista ja luotettavuutta. Kiinalaiset luottavat suomalaisiin ja nyt onkin alkanut kiinalaisten yhtiöiden perustamisoperaatiot Suomeen.


Ennakkoluulottomuutta, 


 ... kaupankäyntiä ja yrittämistä sekä tuntemuksen lisäämistä kiinalaiseen kulttuuriin, se tuo meille sen mahdollisuuden maailman huomisen suurimmille markkinoille. Aikaikkuna menee myös umpeen ja kaikki markkinatalousmaat kilpailevat Kiinan markkinoista. 

Ottakaamme vastaan myös kiinalaiset matkailijat; kun heille paljastuu, että Suomi on puhdas ja miltei tyhjä maa, voisi heiltä olla runsaasti kysyntää matkoihin Suomeen, eikä vain Helsinkiin katsomaan Suurkirkkoa ja Kauppatoria.


Ilkka Luoma


Kuvalinkit: *1* .......... *2* .......... *3* .......... *4*

maanantaina, lokakuuta 09, 2006

Asioita joista pankit eivät puhu - kuinka kohtaamme huomisen arjen?




*


Nythän maan hallitus puhuu niin hyvästä menestyksestä, että jotain on jäänyt huomaamatta (minist. Heinäluoma). Pankit julkistelevat tutkimuksia kotitalouksien peloista. Ehkä pankit ovat huomanneet kautta linjan lisääntyneet lainojen lyhennysvapaapyynnöt. Pankit elävät koroilla ja 'ikuinen" laina on varma asiakassuhde. Kuinka käy, kun 'ikuisen asiakkaan' maksukyky romahtaa?

Linkki keskusteluun: -------------> Kopauta <------------------ .="" span="">

Työnantajat epäilevät osaksi, että heidän työvoima ei ole riittävän pätevää. Paineet lattioilla kasvavat. YT on arkipäivää ja ulkoistus kurkistaa yhä useampien osastojen ovilla. Omistajat vaativat lisää voittoja, työntekijät tekevät vapaaehtoista pakkoylityötä entistä enemmän ja johtajistot halajavat bonuksia, palkkioita ja optioita.

Kulutus kasvaa, halutaan littu-TV, halutaan neliveto, halutaan isompi ja varustellumpi koti. Pitää olla sähköt mökillä, ja pitää olla kyky matkustaa kaukomaille. Lapsille pitää järjestää enemmän harrasteita, etteivät maleksi kaduilla, kun isillä ja äidillä on jatkuvasti menoja, siis poissaoloa kotoa.

Uhkia kasaantuu päällemme. On menossa maailmanlaajuinen työn uudelleenjako. Asuntojen hinnat ovat tapissa, ja kuitenkin välittäjät ennustelevat kasvavien palkkioiden toivossa vain maltillista arvonnousua asuntoihin. Muotia on asua väljemmin kuin ennen, pitää olla sauna, terassi, parveke ja patio maastomersun kokoiselle pihagrillille. Tämähän vaatii rahaa, ja pankit markkinoivat tyrkyttäen sitä kaikkeen kulutukseen, myyvätpä lyhennysvapaita vuosiakin.

Pankkien katteet ovat tiukoilla ja kilpailu kovaa, näin sanovat. Pankit siitä huolimatta takovat ennätysvoittoja, ikäänkuin varautuen suureen luottolamaan ja -tappioihin. Pankeissa on aivan viime aikoina herännyt myös vastuuajattelu.

Velka veli otettaessa. Pankit saavat jatkuvasti lisää lainojen lyhennysvapaapyyntöjä, pankki suostuu, koska korko on katteen merkittävä muodostaja, millä eletään, tai pitäisi. Pankissa kaikki maksaa. Tilille pano on ilmaista, mutta fyysisistä konttoreista halutaan eroon. Käteisrahan ystävälle jää kohta pankiksi vain sukanvarsi. Missä odotuttavat itseään puhtaat nettipankit, joilla on asiakaslähtöinen lähestymistapa. Heidän käteiskassa voisi olla kauppojen kassakoneet. Verkot olisivat jo teknisesti valmiina.

Kuinka paljon todellisuudessa on lainojen lyhennysvapaapyyntöjä, sitä eivät pankit kerro. Varma korko on pankin tulos, ainoastaan taseet täytyy pitää vastaavuuskunnossa, mutta miten silloin, kun vakuudet alentuvat? 1990-luvun alussa oli asuntokriisi, korot 15% ja asuntojen hinnat lähteneet siitä tapista, missä nyt ollaan, jyrkästi alenemaan.

Nyt korot hitaasti, mutta varmasti nousevat ja marginaalit kotikukkaroissa ovat tiukoilla - on pakko pyytää lyhennysvapaata. Asuntojen hinnat tulevat laskemaan ja pakkorealisointeja tapahtuu, osan velasta jäädessä edelleen maksettavaksi - muistoksi patioista, terasseista ja pakettiauton kokoisista pihagrilleistä.

Käteisen näkeminen on kohta ylellisyyttä, ja korteilla ei ole tuntua oikeasta 100 euron setelistä, kun lappuun piirtyy vain summa 99,95e. Veli velkaa otettaessa, velipuoli maksettaessa, voi olla kivuliasta arkiviisua monessa yritteliäässä kodissa, jossa kuitenkin haluttiin vain parempaa elintasoa.

Valtiolle vastuupolitiikkana ei ole viisasta nyt alentaa kokonaisverokertymää, ainoastaan painotus eri verojen kesken voi olla kannustavaa, mm. työntekoon. Valtion on syytä rakentaa turvapuskureita kansalaisille, kun elämän nurjempi hetki koittaa. Valtio on tasaava ja vastuullinen puskuri ylläpidettäessä sitä turvaa, sosiaalista toimivuutta, opetusjärjestelmiä ja yhteiskuntatoimivuutta, jonka suuret ikäluokat ovat rakentaneet sekä heidän vanhemmat perustaneet. Vastuullisuutta on nähdä myös uhat kasvun tavoittelun käyrien takaa.

Ilkka Luoma

lauantaina, lokakuuta 07, 2006

Purasjoen raportti itsetutkiskelee myös omia aikaisempia päätöksiään

Raportti heijastelee myös kansalaisten tuntoja. Halvempaa sähköä yhteen EU-alueen halvimman sähkön maista. Sivulauseessa esiintyi sana säästäminen. Suomessa on yksi suurimpia ekologisen jalanjäljen merkkejä, meillä sen ollessa 6,0 gha/ suomalainen, kts. selitys alla. Kansalaisten tuntoja seuraili verhottu viesti Fortumista, mainintana itsestään selvää voittoa tuottavana toimijana, johdon ahnehtiessa ansiottomia optiomerkintöjä.

Linkki keskusteluun -------------------> Kopauta <--------------------.

Purasjoki kertoi sen, mitä keskustelupalstoilla oli tiedetty ja keskusteltu jo koko kuluneen vuoden. Entinen kilpailuasiamies koosti asiat nippuun ja selvitti kerralla tämän Fortum kestopuheenaiheen. Uuden ydinvoimalan tarve sai suosituksen; poliitikkojen on nyt helppo antaa suostumus kuudennelle voimalalle. Suomi kuluttaa yhä enemmän sähköä. EU-alueella keskimääräinen ekologinen jalanjälki on 5,1 gha/ eurooppalainen.

Purasjoen raportti oli siksi kansanomaisesti laadittu, että voisi arvata hänen pyrkivän eduskuntaan. Halvempaa sähköä - miltei halvimman sähkön maahan - on kädenojennus kuluttajille. Sähkön hinnan pitää olla yksi keino kilpailukyvyn luonnissa, mutta se ei saa leväperäistää säästömenetelmiä ja -haluja. Sähkön hintaa pitää valtiollisesti ja vastuullisesti säätää kulutus- ja haittaveroin, ei oligopolisesti maksimaalista voittoa tavoitellen.

Kornia on se, että valtiovalta antoi Fortumille avaimet automaattivoittojen tuottoon hyvän pörssiyhtiön velvoitteilla. Poliittinen päätös siunasi "money machine" ilmiön, jonka Purasjoki aktiivityössään Kilpailuvirastossa hyväksyi. Fortumin toimitusjohtaja Lilius sai automaattimahdollisuuden - kansalaisten suussa keinon mielettömiin optiomerkintäkuittauksiin - ilman häivääkään ansainnasta ja oikeudenmukaisuudesta saavutettuihin merkintä - realisoitumisvoittoihin.

Oligopolissa toimiessaan Fortum, ruotsalainen Vattenfall ja norjalainen Statkraft vipusivat hinnat 30% nousuun keräten mukavat voitot erityisesti vesivoimaloista (kiitos päästöoikeuskauppojen). Voittovarat kerättiin kuluttajien ja teollisuuden taskuista. Halvempaa Venäjä-sähköä Fortum luonnollisesti vastustaa, vedoten turvallisuuteen ja saatavuusepäilyihin.

Sähkö on perushyödyke. Sähkön säätöä pitää suorittaa osin, Purasjoen sanoin, valtiollisesti. Nyt heräsi henkiin vanha sosialisointi, jolle voi olla tässä tapauksessa porvarillisessa Suomessa jopa kannatusta. Demarit varovaisesti hyväksyisivät, mutta Kepu vastustaa valtion suorempaa roolia sähköntuotannossa. Purasjoen raportissa oli näin vaalipoliittinen hyöty; saimme valtapuolueet eri leiriin ja kansa päättää, kuinka tehdään - valitsemalla haluamansa eduskunnan.

Mauri Pekkarinen sai kerralla valttikortit taskuunsa raportista. Mauri ei ollut päättämässä optioista. Pekkarinen sai käsikassaran toimilleen poistaakseen kansallisen ahneusrasitteen Fortumista. Kornia on jälleen se, että Fortum on tuonut valtiolle mukavan muhkeat voittovarat (palsamina shokkiSoneran kiirastuleen). Valtio poliittisin, mutta virkamiesohjatuilla päätöksillä yhdisti muinoiset Nesteen ja Imatran Voiman, näin luotiin edellytykset pörssiyhtiöllisesti menestystarinalle. Näin rakentui miltei monopoli, johon myöhemmin 'hannu hanhena' Lilius singahti toteuttamaan poliitikkojen tahtoa. Asiat olisivat menneet hyvin valtiolle tilitettyinä voittoina, mutta kipukynnys ylittyi yksittäisten henkilöiden ahneudessa ja pelisilmättömyydessä olla luopumatta vapaaehtoisesti ansaitsemattomista, mutta laillisista optio-oikeuksista.

Suomalaiset haluavat lisää sähköä, se mielletään saasteettomaksi, ja sitä saa töpselistä miltei joka paikasta. Peli sähkön ympärillä kiristyy merikaapelissa, joka markkinoisi halvempaa sähköä Suomeen Venäjältä, jopa toimitettavaksi Ruotsiin saakka. Virolainen sähkö kelpasi, vaikka sitä tehdään osin "palavasta kivestä", joka on hyvin saastuttavaa tuotantomenetelmänä.

Veli-venäläisen sähkö olisi ydinsähköä nyt epävarmasta voimalasta. Suomalaisissa on myös herännyt vanha epäluulo karhua kohtaan pelkona tulevissa sähkökatkoissa. Venäläiset kuluttavat jatkuvasti yhä enemmän sähköään myös itse. Moskovassa ekologinen jalanjälki kasvaa kiihkeimmin. Venäjällä aloitetaan merkittävä uusien ydinvoimaloiden rakennusohjelma. Otetaan venäläinen sähkömerikaapeli ja pääsemme "vastalahjaksi" noihin ydinvoimalaprojekteihin mukaan. Suomalaiset osaavat suunnitella ja rakentaa laadulla, kuin myös luotettavasti.

Vesivoima Suomessa on kansallista energiapotentiaalia. Imatran Voima Oy voidaan palauttaa lakimuutoksilla purkamalla Fortumia. Fortum toi sievoiset voitot valtion jaettavaksi tulontasauksena kansalaisille. Työ on tehty. Nyt voidaan tämä rahastusautomaatti purkaa. Vesivoima voidaan keskittää suoraan eduskunnan päätösvallan alle erilliseksi valtion liikelaitokseksi.

Huomisen kulutusta säädellään veroilla, ei voitontavoittelulla. Tämä ei ole sosialismia, vaan kuluttajien edunvalvontaa. Maailmanlaajuisesti huomenna vallitsee energiapula. Suomen on voitava hallita itse omia energiavarojaan, turvaten saanto käyttäjille. Tavoite ei ole halvin hinta, vaan saatavuus siten, että emme kannusta ylettömään ja turhaan kuluttamiseen. Koko maapallolla ekologinen jalanjälki on henkeä kohden keskimäärin 2,2 gha/ henkilö.

.............................
Ekologinen jalanjälki on yhden ihmisen koko toimintaansa tarvitsema kasvavan luonnon pinta-ala (keskiarvona). Kts myös: http://www.tampereenkaupunki.net/ekotallaaja/ ja http://www.edu.fi/teemat/KEKE/kulutus/valinta.html#ekologinen_jalanjalki Selitys: gha = globaali hehtaari.

UUSIUTUMATON ENERGIA


............................

Ilkka Luoma

perjantaina, lokakuuta 06, 2006

Joukkoliikenne on vastuullista huomista

Valtakunnallinen sanomalehti jakoi sisässään maksetun ilmoituksen tyytyväisimmistä itsensä liikuttelijoista. Joukkoliikennettä käyttävät olivat kaikkein tyytyväisimpiä omaan valintaansa kulkijoina markkinatalouspyörässä, siirrellessämme itseämme paikasta toiseen. On vastuullista yhteiskunta- ja ympäristöpolitiikkaa valita kulkumuodokseen yleiset liikkumisvälineet, siellä missä se on tarjottuna.

Linkki keskusteluun --------------> kopauta <---------------.

Kasvuhokemassa olevat suuremmat kaupunkimme vaikeroivat yksityisautoilijoina ruuhkista, punaisissa seisomisesta ja parkkipaikkojen puutteesta. Seisova ja käyvä henkilöauto on suurin saastuttaja ajettua kilometriä kohden per matkustaja.

Kaupunkien parkkipaikat on täynnä silloin, kun sitä ruutua tarvitsee - parkkiliisa lisäksi muistuttelee kiireessä väärin pysäköinneistä. Suuremmissa kaupungeissa työmatkoihin ja työajan sisällä mm. kokouksiin siirrot kaupungin sisällä, ottavat melkoisesti aikaa, ollen myös tuottamatonta työnantajallensa.

Henkilöauton käyttö tyypillisesti matkustaja per auto on luonnonvarojen ja energian tuhlaamista, mutta tosin valinnan riemukasta vapautta. Yksinajelussa on myös vahingoniloinen tapa päästä haukkumaan muiden vääristä ajotavoista ja vitkastelusta; sillä juuri itse ajava kuski on se paras tietäjä, kuinka jouhevasti kaistoilla suhahdellaan.

Yksityiset autot vievät kaupunkisuunnittelulta runsaasti hyödyllistä ja arvokasta tonttimaata rakennuksilta, puistoilta ja kevyeltä liikenteeltä, erityisesti polkupyöräilijöiltä. Poistamalla henkilöautot kokonaan keskustoista, vapautuu merkittävästi vapaata maata uusille ideoille aina niukkuuden alla olevista neliöistä.

Joukkoliikenne on huomisen kulkemistapa. Yksi bussi vie jopa 60 henkilöä, raitiovaunu jopa 100 ja metroon menee muutamalle kymmenelle metrille leveydellä kolme metriä parhaimmillaan satoja henkilöitä. Tarvittavan kulkemisneliömetrimäärän henkilölukusuhde on joukkoliikenteessä aivan ylivoimainen, samoin kuin tarvittava energiamäärä per matkustaja.

Nyt joukkoliikenne informoi itseään positiivisten ihmisten tapana siirtää itseään työhön ja kotiin sekä harrasteisiin ynnä muuhun vapaa-aikaan. Seuraavaksi tyytyväisimpiä valitsemaansa tapaan ovat jalankulkijat ja sitten pyöräilijät. Erittäin tyytyväisiä yksityisautoiluun on 0 prosenttia, julkisen tavan käyttäjissä vastaava prosentti on 23 (liikennebarometri 2004, Otantatutkmius Oy).

Joukkoliikennettä haja-asutusalueilla vaikeuttaa sen vähäinen käyttö, koska väki on paennut keskuksiin ja suurempiin kaupunkeihin - palatakseen osin suurina ikäluokkina takaisin kotikonnuilleen etsien elämänlaatua ja -rauhaa kilpajuoksullisen työelämävaiheen jälkeen.

Joukkoliikenne paranisi huomattavasti koko maassa, mikäli käyttöasteet nousisivat. On varmaa, että yhteiskunta järjestää "joka paikkaan" modernin joukkoliikenteen, jos saavutamme korkean käytettävyyden. Kysymyksessä on kannattavuuslaskelma suoritettaviin investointeihin ja käyttömenoihin nähden. Nyt tulisikin laskea, kuinka lippujen hintojen kävisi esim. 50, 60, 70 ja jopa 80-90% käyttöasteilla; lippujen hinnat laskevat käyttöasteen noustessa. Lisääntyvä joukkoliikenteen käyttö vähentää ympäristökuormaa ja siksi se on myös yhteiskunnallisesti kannustettava muoto liikkua.

Kansalaisten siirtyessä rauta- ja paripyörille (linja-autot/ pienbussilinjat) saavuttaa yhteiskunta säästöjä, joita voidaan kohdentaa joukkoliikenteen edelleenkehittämiseen. Verkoston tihentyessä kulunut siirtoaika paikasta toiseen vähenee ja tyytyväisyys kasvaa. Tyytyväisyyden kasvaessa työpäivän motivaatio paranee ja ihmiset huomaavat liikennevalotörttöilijöiden sijasta positiisempia tapahtumia. Joukkoliikenteessä on myös mahdollisuus tavata kanssaihmisiä helpotteeksi useiden yksinoloon :-)

Joukkoliikenteen tarjoajat voisivat tehdä yhteiskuntatakuuhinnoittelun esim. saavutettaessa 80% käyttöaste, jolloin kulkemisen hinta ei olekkaan 1,45 euroa per päivä (pääkaupunkiseutu/HKL), vaan esim. 0,95 euroa. Markkinataloudessa hinta on yleensä suurin valintatekijä. On varmaa, että käyttöasteen parantuessa on varaa hintojen alennuksiin (myös vuorojen lisäämiseksi), nythän monet julkiset vuorot menevat vain 10-30% käyttöasteella.

Joukkoliikennettä ei voida asettaa kaupungin/ kunnan rahareikien täyttäjäksi, se on liiketoiminnallinen palvelu kansalaisille, kuten kunnallisten energiayhtiöidenkin pitäisi olla. Yhteiskunnan järjestämissä palveluissa veroilla säädelleen kulutusta, ei voittoa maksimoimalla.

Seuraava laaja projekti onkin siirtää kaikki julkiset kulkuvälineet liikkumaan sähköllä ja kaasulla. Erityisesti sähköä voidaan suosia, koska enenevässä määrin huomisen sähkö tuotetaan ydinvoimaloissa ja se on tunnetusti toistaiseksi vähäpäästöisintä sisältäen kuitenkin vastuuta tuhansiksi vuosiksi.

Kiinalaiset ajoivat vielä pari vuosikymmentä sitten liikuntasuorituksensa paikasta toiseen polkupyörillä, heidän ollen edelleenkin yksi vähäylipainoisimpia kansakuntia. Lopullinen kulkeminen tapahtuu lyhytmatkoilla omalla ruismoottorilla tuottaen positiivisen mielenlaadun lisäksi fyysistä kuntoa.

Ilkka Luoma

maanantaina, lokakuuta 02, 2006

Seksuaalisuudessa kohtaavat tarve, tarjonta sekä kilpailu


Kuva: ~  https://www.iltalehti.fi/perhe/a/2012060415664217 - |*


***



Uutisointia puhuttaa nyt myös Suomessa vahvat epäilyt lapsiin kohdistuvista nimenomaan internetin välityksellä alkaneista seksuaalisista hyväksikäytöistä. Pinnalle on tullut jäävuoren huippu. Eläinkunnassa ei ole laadittuja lakeja suvunjatkamiselle, siellä toimivat vahvemman lait ja voimakas tarve lisääntymiseen ainoana päämääräpitoisena mallina itse elämäntarkoituksessa.

Linkki keskusteluun----------------> Kopauta <----------------- .="" span="">


Eläinkunnassa toimivat luonnonlait. 

Vanhempien kasvattamat jälkeläiset ovat valmiit lisääntymiseen heti, kun sukukypsyys saavutetaan. Selvää "ikärajaa" vuosina ei ole, on vain luonnonlaki, joka tuntuu nenään ja vaistoihin sekä toisinpäin sisältä tulevana tarpeena tehdä jotain. 

Ihmiset ovat rakentaneet lait - sukukypsyyden käyttämisen osalta - selkiyttämään veteen piirretyn viivan. Sukukypsyys biologisesti saavutetaan aikaisemmin, kuin laki sen sallii toimintana ja mieli sen täysin ymmärtää. 

Seksuaalisuus on luonnossa markkinointia ja mainontaa

Urokset ovat komeita ja sijoittuvat näytösalttarille valiintumisten kohtaamiseksi. Naaras katsoo usein vierestä, kun uros taistelee itselleen lisääntymisen oikeuden. Soitimella oleva urosmetso on naaraille komea näky ja paras kalisuttaja saa palkinnon. 


Uros on geenistöltään aina taistelutilanteessa ratkaistaessa perimän siirtoa eteenpäin

Länsimainen markkinatalous on ulottanut markkinoinnin ja mainonnan kaikille elämän aloille. Mainostetaan niin miehekkäitä mammuttimaastureita, naisellisia ja eroottisia vaatteita kuin tunteisiin vetoavia palveluita mm. keräyksinä. 


Koko elonkaaremme on täynnä mainontaa

Mainosihmiset ovat keksineet myös nuoret, jopa alaikäiset markkinoinnin alttarille, jossa mm. piiloseksuaalisuudella on näkyvä osansa. Alaikäiset ovat löytäneet mainosvälineen vailla vertaa; internet on täynnä mm. chat-palstoja, joissa sivustot ovat täynnä nuorten tyttöjen ja poikien kuvia photoshopattuina, aseteltuna ja edukseen järjestettynä aikuisten mainosmaailman mukaisesti. Nämä kuvat ovat kaikkien nähtävillä. 


Internetpalstat ovat markkina-aluetta verhottuna yhteenkuuluvuusryhmien keskusteluihin

Osa nuorista ei olisi tiennyt "kaunistaa" itseään esittelykuntoon, ellei markkinaviesti aikuisten maailmasta olisi heitäkin tavoittanut. Sitä nuoret ja lapset perässä, mitä aikuiset edellä. 

Suosituimmalla chat-palstalla Suomessa on viisi miljoonaa potretti- yms.kuvaa ja 367.000 nuorta/lasta esittelyssä. Kävijöitä sivuilla on joka päivä satoja tuhansia ja niiden joukkoon mahtuvat myös nämä epänormaalit helpon voiton tavoittelijat. Tällä sivustolla rekisteröityneiden käyttäjien keski-iäksi on laskettu 19 vuotta, toisaalta monet nuoret ilmoittavat ikänsä korkeammaksi, kuin se onkaan. 


Uros ja mies on aina testaustilanteessa kykyjensä osalta; 

on kysymys viehätysvoimasta ja tarpeesta kokeilla myös varttuneemmalla iällä kykyjen ja keinojen toimivuutta. Uros on aina markkinatilanteessa naaraiden ja naisten valintatilanteissa. Ihmisissäkin monesti naiset katsovat vierestä kun miehet vertailtuvat; nokkelin, vahvin ja huomaavaisin vahvalla itsetunnolla saa palkinnon ikiaikaisessa taistelussa seurustelusta ja sen jälkeisestä suvunjatkannasta. 


Mieheltä eivät lopu tarpeet, suvunjatkantakyky normaalisti säilyy loppuelämän

Osa varttuneista miehistä on valinnut itselleen "helpon" markkinatien kykyjensä, taitojensa ja huomaavaisuuden testaamiseksi; se on internet, joka on täynnä tarjontaa aikuistenmaailmassa. Viime vuosina tähän tarjontaan on tullut nuorten ja lapsien omat sivustot ja chattipalstat, joilla on nyt varhaisteineinä ja lapsiaikuisina kuvamarkkinat, joista on helppo valita kohteita. 


Kyseessä on tarjonta- ja kysyntätilanne, jossa alaikäisen mieli ei usein ymmärrä, mitä on tekemässä

Lisäksi teiniytyvällä tytöllä on tarve alkaa kokeilemaan omaa viehätysvoimaa; kaikkien tyttöjen äidit tietävät tämän. Tässä kohtaamispisteessä syntyvät lakien mukaiset rikokset. Nettipalstoilta löytyy helppoja "uhreja" tarpeisiin omissa ikäluokissaan onnistumattomille miehille. 

Kun luontainen tavoittelu ei ota onnistuakseen, on kentäksi valittava sellainen, jossa onnistuminen omille tarpeille onnistuu. Nuoret tytöt ovat suojattomia, he ovat luonnonmukaisesti testausvaiheessa itsekkin ja tähän miehet iskevät kiinni. 


Kokemus käyttää hyväkseen kokemattomuuden

Vastuu varttuvasta nuoresta jää unholaan. Vanhempien osuutta kasvatuksessa, koulimisessa ja opastuksessa ei voida unohtaa. Tietokoneessa on myös OFF-nappula. Alaikäisten hyväksikäyttö kohtaa myös toisen ilmiön tyttöjen lisäksi pojissa, joista pieni osa varttuneista miehistä on kiinnostunut. Tämä toiminta on täysin luonnonvastainen; urokset keskenään eivät voi lisääntyä ja eläinkunnassa tämä saman sukupuolen keskinäisesiintymä on erittäin harvinainen, sen luonnottomuuden vuoksi. 


Ihmisillä vastaava tilanne alaikäistilanteessa varttuneemman tahon osalta on sairautta ja vastoin luonnollista kehittymistä

Yhteiskunta hoitakoon sairaat asianmukaisesti pois yhteisöllisyydestä. Luonnossa nämä erikoistilanteet eliminoituvat tavallansa. Seksuaalisuus alaikäisten osalta on myös kasvatuskysymys. Vanhemmilla on velvollisuus valmentaa lapsensa kohti yhteiskuntamme mukaisia normistoja myös viattoman esittelyn, itsensä markkinoinnin ja mainonnan osalta. 


Vanhempien tulee ymmärtää oman nuoruutensa kautta lapsiensa kehittyminen ja muuttuva maailmanmeno

Varttuneemmat ihmiset, lähinnä miehet ovat vastuussa omasta kyvystään ja jos se ei onnistu omassa kategoriassa, niin silloin on aika ajanut ohi ja "helppoa" tavoittelua, manipuloimalla kokemattomia ja alaikäisiä ei tule sallia. Yhteiskuntaelämä on vastuuta itsestä ja toisista. Luonnonlait ovat meillä ihmisilläkin. 

--


|* Kuva haettu 08102021 - syynä lähinnä tämä kirjoitus YLE-uutisoinnista ~  https://yle.fi/uutiset/3-12134189  - otsikolla:

"

Vaasalaisvaltuutettu kirjoitti tyttöjen paljastavasta pukeutumisesta, ei saa seurauksia: "Hän on korostanut, ettei uhri ole koskaan syyllinen"

"