maanantaina, maaliskuuta 26, 2007

Kulutussuuntautunut markkinointi ohjaa tytöt ja pojat eri lähtöruutuihin

Kalevala oli miesvaltainen eeppos suomalaisuuden juurista ja tarustoista merkiksi omaleimaisuudesta, josta suomalainen voisi olla terveesti ylpeä - oli sitten takaa siintävästä lukiosta valmistuneiden tyttöjen osuus jo reilu 65% tai ei. Mainittu lukio on Suomen paras, tai sitten se toiseksi paras on eri mieltä - koulujen välillä on vallinnut ikiaikainen mittelö Suomen mestaruudesta - poikien villitsemänä tyttöjen katsoessa vierestä reviirihärkien paremmuustaistelua.
Oye como va - sointui kauniisti lauluksi hyvin tyttövaltaisesta esiintyjäjoukosta estraadilta, missä nuoriso esitti osaamistaan kiinnostuneille vanhemmille lukion avoimien ovien päivillä 12. marraskuuta 2005.
____________________________
[ ... eduskunta sai ennätysmäärän naisia eduskuntaan, heitä on kuitenkin vähemmän kuin suhteellisen osuus kansasta "edellyttäisi" - tytöt suuntaavat lukioihin ja pojat enemmän pajoille ja linjoille käden töihin ... ]

Työpaikoilla nuoret naiset aloittaisivat pienemmällä palkalla kuin miehet. Suomesta on katoamassa monien vientialojen kilpailukyky kokonaispalkkakustannusten vuoksi. Kädentaitotyöt nousevat palkkaluokissa ja tekijöiden puutetta havaitaan miltei kaikissa mm. rakennusalan tehtävissä.

Tytöt ovat ahkeran kiltisti päämäärätietoisia esikuviensa myötä astumaan lukion kautta akateemiselle tielle ja myöhempiin johtaja- ja päättäjäasemiin yhteiskunnassamme. Peruskoulumme suosii tyttöjen säntillisyyttä, ohjautumisherkkyyttä ja yleistietouteliaisuutta. Tytöt ovat "parempia" lukioiden käytäville.

Pojat ropaavat ensin kaikkea mitä käsiin tarttuu, sitten pojat ropaavat fillareita, mopoja ja lopuksi tuunataan corollia ja astroja. Kaikki mikä kädessä taipuu viehättää yhä useampia poikia. Nuoret miehet ovat luulleet itsestään enemmän kuin nuoret naiset. Miehet ovat osanneet pyytää palkkaa rohkeasti, itsevarmasti ja jopa yli taitojensa - näin on hiljalleen muodostunut 'ikiaikainen' palkkatasoero miesten ja naisten välille.

Kilpailukykymme ulkomaille paranee hiljalleen, kun korkeampi palkkaisille aloille suuntautuu paremman ja pidemmälle menneen koulutuksensa myötä enemmän naisia - palkkatasot alenevat, koska nuoret naiset ovat varovaisia, realisteja ja "järkevämpiä" palkkapyyntöjensä suhteen. Naisilla ei ole miehille pakonomaista palkkataistelua paremmuuden osoituksena - naiset arvostavat enemmänkin itse tehtäviä, tiimejä ja kokonaisuutta.

Äidit haluavat lapsensa ja tyttärensä eliittilukioihin ja sitä myötä akateemiselle tielle vastuisiin ja vaikutustilanteisiin. Kärjistäen isät joko loikoilevat sohvalla, pubissa tai loputtomissa ylitöissä ja pitkästyttävän turhauttavissa kokouksissa vierailla paikkakunnilla - ainakin muun perheen mielestä. Miehet mittelevät vallasta, palkoista, optioista ja bonuksista. Naiset pohtivat osatekijöiden vaikutuksia järkevän kokonaisuuden muodostumiseksi. Ikiaikaisen geeniohjauksen myötä nainen näkee harmoniaa ja palapelien palojen siisteyttä, kun mies taas näkee uhkia, konflikteja ja vastakkainasettelua geeniohjauksessa ja reviiriajattelussa. Nainen kokoaa ja mies hajottaa.

Tyttöjen suuntaus korkeampaan, mutta ei välttämättä parempaan koulutukseen tulee ohjaamaan koko yhteiskuntaa. Poikien suuntautuminen käden töihin tulee nostamaan entisiä duunariammatteja ansaitsemaansa arvostukseen ja näin muodoin nostamaan palkkatasoja siellä, ellei sitten ulkomaalaisvahvistukset hillitse palkkatasonousua. Naisten laajempi hakeutuminen entisiin, jopa yliarvostettuihin, valkokaulusammateihin taas tulee laskemaan niiden palkkatasoja, joka tuo sitten kaipaamaamme kilpailukykyä nimenomaan vientialojen avainaloihin.

Tyttöjen ja poikien suurin esimerkki-imu lähtee markkinoinnista, joka alkaa jo heti siinä vaiheessa kun lapsi tiedostaa television. Telkkarista lähtee vahva vaikute urasuuntaukselle - mainokset iskostavat, tyypittävät ja kohdistavat ihanteita kuluttamisen maailmaan kokemaan halustaan, sielustaan ja ruumiistaan malleja, jotka rakennetaan mainostoimistojen piirustuspöydillä. Tytöt ohjataan suuntiinsa ja pojille annetaan suuntavilkut tahoillensa. Erilaistuminen rakennemuutoksena koittaa vahvimmillaan valinnoissa lukion ja ammattikoulujen välillä - osan jäädessä ajalehtimaan, koska perinteellistä kotiohjausta ei ole saatu nuorten kaipaavasta tarpeesta ja halusta huolimatta.

Pojat tulevat taivuttamaan putkia, nostamaan elementtejä, korjaamaan jakokaappeja sekä laskemaan asfalttia. Näiden töiden arvostus nousee miehisen egon mukana, koska kukapa mies aliarvostetussa työssä olisi - miehinen reviiritaistelun itsetunto näkee tarpeellisuutta entisissa aliarvostetuissa ammattiryhmissä. Tytöt taas opettavat, suunnittelevat, logistisoivat ja hoivaavat tasaisella järkevyydellä - ilman miesmäisiä intohimoja - tehtäviä, arkitoiminnallisesti molemmat jalat maassa. Näistä tehtäväjakaantumisista kohtaa myös tuleva palkkatasa-arvo.

Loppuosa palkkaeroista miesten ja naisten väliltä poistetaan hyvin yksinkertaisesti: Miehet pudottavat sen naisia suuremman osuutensa pois seuraavassa palkkatarkistuksessa ja kas - näin syntyi taas uutta kilpailukykyä vientitoimintaamme - olemmahan monilla aloilla tuskaisen ylihinnoiteltuja kovaan kansainväliseen työn uudelleen jakoon nähden.

Lopuksi:

Uuden eduskunnan tärkeimpiä tehtäviä on panna alulle täysin uusi pohdinta kokonaiskoulutusjärjestelmästämme alkaen jo ajasta ennen nykyistä peruskoulun ala-astetta [ vakavuudella ].

On myöskin mukavaa ja hyödyllistä vastakkaisten sukupuolien ollessa kiinnostuneita edelleen toisistaan, tekemättä siitä kuitenkaan sen vakavampaa vastakkainasettelua [ keveydellä ].


Ilkka Luoma
0400 607080
ilkka.luoma@keskipiste.fi

KESKUSTELU --- TIEDE

_________________________
Kuva [B0001842.JPG.] :
---
http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/430629644/

Kuvateksti:
Kalevala oli miesvaltainen eeppos suomalaisuuden juurista ja tarustoista merkiksi omaleimaisuudesta, josta suomalainen voisi olla terveesti ylpeä - oli sitten takaa siintävästä lukiosta valmistuneiden tyttöjen osuus jo reilu 65% tai ei. Mainittu lukio on Suomen paras, tai sitten se toiseksi paras on eri mieltä - koulujen välillä on vallinnut ikiaikainen mittelö Suomen mestaruudesta - poikien villitsemänä tyttöjen katsoessa vierestä reviirihärkien paremmuustaistelua.

Kuva [ B0001832.JPG.]:
---
http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/430629636/

Kuvateksti:
Oye como va - sointui kauniisti lauluksi hyvin tyttövaltaisesta esiintyjäjoukosta estraadilta, missä nuoriso esitti osaamistaan kiinnostuneille vanhemmille lukion avoimien ovien päivillä 12. marraskuuta 2005.

Kuvia saa käyttää vapaasti ylläolevan tekstin yhteydessä. 12. marraskuuta 2005. Copyright by Ilkka Luoma 2005.

lauantaina, maaliskuuta 24, 2007

Maailmanjärjestys tarvitsee ainoalle valtahegemonialle vastinetta tasapainoksi

Kuvan aukeilla ja kentillä ei näkynyt satoihin vuosiin tavallisia kansalaisia - Kielletty kaupunki sisälsi enimmillään mm. 20.000 eunukkipalvelijaa ja keisarin enimmillään 12.000 naisen haaremin. Nyt kielletty kaupunki on suuri nähtävyys. Kiinan nykyjohto on huolehtinut esikuvansa hyvin ja aluetta korjataan jatkuvasti. Keisari Zhu Di aloitti kielletyn kaupungin rakentamisen 1400-luvun alussa, jolloin Kiina oli maailman vaikutusvaltaisimpia maita maailmassa omaten mm. maailman suurimman kauppalaivaston.
Kielletyn kaupungin Tienanmenin puoleinen pääportti, jossa vakaasti ja pysyvästi sijaitsee nykyisen Kiinan perustajan Mao Zedong´n kuva. Mao teki kokeiluja ja testasi huomisen systeemejä - tuolloin kokeet suurelta osin epäonnistuivat, mutta jalostettuina nuo, ehkä parhaat niistä, voisivat olla uuden ajan alkua markkinatalouden ajautuessa omiin voittamattoman suuriin ongelmiinsa.
___________________

[ ...YLE Maailmannäyttämöllä (11.03.2007) ihmetteli alkanutta pörssinotkahdusta Shanghaista, osallistuneet asiantuntijat ihmettelivät myös vahvan kansantuotteen nousun ongelmia. Lisäksi keskustelua herätti huomio, että muutkin voivat kuluttaa kuin eurooppalaiset ja amerikkalaiset - Kiina puhutti ... ]

Kiina sai starttikehoituksen jo edesmenneen Kiinan suuren miehen Deng Xiaoping´ in kehotteena rikastua - näin tuli annettua maailman historian suurimman mobilisaation komento. Jälkipolvet voivat sitten miettiä 50 vuoden kuluttua, mitä tämä kehote sai aikaan.

Viimeinen eletty vuosisata oli eurooppalaisten ja amerikkalaisten, jatkuen aina 2020-luvulle saakka. Kiina on ottanut käyttöönsä osin samat menetelmät hyväkseen ja haitakseen kuin millä valkoinen markkinatalousmekanismi imi kehitys- ja öljymaiden raaka-aineet, pilasi ilmakehän, saastutti pohjavedet ja rakensi maailman suurimmat tuloerot. Viimeisen sadan vuoden aikana läntinen markkinatalous on syytänyt ilmakehään, vesistöihin ja maaperään suunnattomat määrät vahingollisuutta, jonka korjausurakat ovat lankeamassa jälkipolvillemme. Me emme mukavuuteen, elintasoon ja elämän helppouteen tottuneina kykene tekemään riittäviä muutoksia.

Kiina otti vastaan länsimaiden investoinnit kiihdyttämään oman tuotantokoneistonsa maailman suurimmaksi luomalla jättiläismarkkinat ja loputtoman halvan työvoiman saannon osinko- ja tuottoherkille länsisijoittajille ja yrityksille. Länsi haki/ hakee voimansa menestymiseen halvoista "liukuhihnoista" ja läsnäolosta maapallon yksillä suurimmista markkinoista.

Nyt USA elää mm. Kiinan rahoittamana. USA saa katettua jättiläismäiset vajeensa osin kiinalaisella työllä, jotta voivat ostaa isänmaattomasti entistä enemmän kiinalaisia halpatuotteita. Nyt vain odotetaan, kun kiinalaiset autot vyöryvät länsimarkkinoille. Kiinassa riittää meihin nähden halpaa työvoimaa, halpaa suunnitteluvoimaa ja halpaa liikkeenjohtovoimaa. Tarkkaan ottaen me emme ole juuri missään tilanteessa tai tuotannon vaiheessa parempia kuin kiinalaiset kolleegamme seuraavien 10 vuoden aikana.

Suurin pelko eurooppalaisille ja amerikkalaisille on Kiinan korkeateknologian valmistuminen kauppakuntoon (5 - 10 vuotta); lentokoneet, erikoislaivat, kulkuvälineet, tietokoneet ja ympäristötekniikkaan liittyvät tuotteet sekä järjestelmät.

YLE:n Maailmannäyttämöllä pohdintaa aiheutti "pörssinotkahdus" Kiinasta - kyseessä ei ollut edes mikään romahdus, vaan testi ja pieni ylilyönti tottumattomilta sijoittajilta, joita Kiinassa kasvaa kuin ansaitsemattomia optioita tekemättömälle työlle. Kiinassa harjoitellaan innokkaasti länsimaalaista spekulaatiopolitiikkaa. Kiina on ottamassa vahingokseen käyttöön juuri sen elementin, millä miltei häviämme pelin - myös kiinalaiset haluavat rikastua tekemättä juuri mitään. Spekulaatioraha on aina toisen työn ja tuottavuuden ulosmittausta, jossa tulonjaon kohdisteellisuus ajaa ostovoimaa sellaisiin taskuihin, joihin se ei oikeudenmukaisuus- ja työnjaollisuusperiaatteella edes kuuluisi.

Kiinan suurin voima on innokkaan utelias kansa. He ovat kiinnostuneita, tarkkoja ja vaativia - he osaavat myös kilpailla. Kiina on yksi vanhimpia teollisuusvaltioita ollen jo 1800-luvulla maailman suurin teollisuusvaltio. Kiinassa on jo nyt uudelleen maapallon suurin teräksen tuotanto.

Kiinassa riittää oppinutta työvoimaa. Suurena voimavarana Kiinalla on miltei mapallon jokaisessa maassa ahkeria, valittamattomia ja vähään tyytyviä kansalaisiaan miljoonittain työssä ja opiskelemassa. Kiina kasvattaa henkistä pääomaa tehokkaasti hyödyntämällä kaikkialla maailmassa parhaiden yliopistojen opit. Kiina koulututtaa ihmisiään kaikkialla. Kiinalaisia tutkijoita on miltei kaikissa yliopistoissa, tutkijoiden yleisin osallistujanimi ei ole enää Smith, nyt se on Li.

Kiinassa valmistuu enemmän insinöreja kuin Euroopassa ja USA:ssa yhteensä. Meillä ei ole syytä luulotella, että meidän insinöörit olisivat parempia - se on harhaluulo. Kiina tuottaa myös muita ammattiosaajia korkeakoulutuksella enemmän kuin koskaan. Voimme vain arvata, mitä tapahtuu, kun tämä maapallon suurin koulutettu tietokeskittymä mobilisoituu.

Kiinassa on eräs merkittävän suuri asia; se on yhteenkuuluvuus, vaikkakin kiinalaisen pahin kilpailija on kiinalainen itse. Kiinassa on keskimäärin voimakas kansallistunne, kuten se on ollut voimatekijänä myös USA:ssa, kun se nousi maapallon veturiksi ja maailmanpoliisiksi [USA:ssa yhtenäistunnetta luo massiivinen isänmaallishenkinen elokuvateollisuus]. Kiinassa joukkovoimaa nostaa vuosisatainen kollektivismi, jolla ei ole juuri mitään tekemistä perinteellisen kommunismin kanssa. Kiinassa perhe ja suku ovat kaikki kaikessa; veri on vettä sakeampaa.

Voimme koettaa löytää myös ongelmia Kiinasta. Saasteet, juomavesi sekä sen löytäminen, raaka-aineiden riittävyys, poikavaltaisuus ja elintasokuilu kaupunkien ja maaseudun välillä. Löydämme myös kymmenet eri kansallisuudet, kielimurteet, eriarvoisen maakuntahengen, keskinäisen kilpailun ja paikallishallinnon korruption kuin myös paikallisviranomaisten osittaisen mielivallan.

Kiinalaisiin ongelmiin on yksi vahva vastavoima; se on Kiinan keskushallinto. USA:ssa vastaava voima on liittovaltio, Euroopassa se voisi olla keskitetympi EU:n ylijohto. Kiinassa keskushallinto on keisareiden Kiinan suora jatko. Keisari edusti voimaa, pyhyyttä ja yhteenkuuluvuutta, mutta ennen kaikkea karismaa ja luottamusta. Keskushallinto on Kiinan viimeinen sana. Kiinan korkein elin - istuva politbyroo, jossa on kommunismia vain tuo nimi. Kiinan kommunismi on nuori ilmiö verrattuna keisareiden keskusvaltaan - kiellettyyn kaupunkiin [rak. 1400-luvun alkupuolella], joka nytkin on käytännössä olemassa korkeimpien puoluejohtajien muureilla suojattuna uutena asuinpaikkana. Kiinaa johtaa yhdeksan miestä, kaikki insinöörejä. Keisaria ei ole, mutta keisarin valtaa käyttää pitkälti Hu Jintao.

Kiina ei pyri selittelemään demokratian kaikkivoipaisuudella. Kiinassa ei meidän kaltainen demokratia toimi, eivätkä he sitä edes tarvitse. Kiina tarvitsee johtajaa, oikeudenmukaisuutta, luottamusta, yhtenäisyyttä ja kansallista keskinäisvoimaa, jota se luo juuri koko ajan omalla tavallansa. Kiinalaiset edelleen muistavat kunnioituksella nykyisen Kiinan luojan ja perustajan Mao Zedong ´in hänen osin epäonnistuneista kokeiluistaan huolimatta. Kiina tarvitsee aina vahvan johtajan; 1325 miljoonaa ihmistä ei ohjata vaalidemokratioilla ja vaalien tyhjillä puheilla. Kiina elää voimakkaista päätöksistä, joihin kansalaiset voisivat luottaa. Kiinassa tehdään myös virheitä, kuten tehdään meilläkin.

Kiinassa kansankokous julistaa aiemmin ryhmissä päätetyt asiat koko kansalle. Nyt 2007 pääministeri julisti yksinkertaisesti, ilman vaalilupausmaisia lauseita mm. seuraavat päämäärät: säästö, toimintatehokkuus, hyötysuhde, koulutus, tuotekehitys, ympäristöhuolehtiminen ja maaseudun tuki. Kiinalaiset pitävät keskushallintoa lukkona, joka on takuumies asioille. Paikallista hallintoa voidaan arvioida, mutta keskushallinto pysyy koskemattomana, kuten keisarit heidän vahvuuden aikoinaan.

Kiina seurailee mielellään länsivirtauksia, he ottivat amerikkalaiset pikaruokalat, yksityisautot ja omakotitalot. Toivottavasti he eivät ota meiltä laitoskulttuuria, vanhainkoteja, individualistista yksinoloamme, yksinäisyyttämme ja puhumattomuuttamme lähimmäisillemme. Me Euroopassa olemme menettämässä yhteishengen, yhteenkuuluvuuden ja kansallisen tunteen omasta osaamisestamme. Kiinassa elää voimakas usko ongelmien ratkaisukykyyn.

Kiina kerää nyt voimavaroja ja toiminnan reservejä varautuen länsimaiden talouslamaan kuin myös omaan pankkikriisiin. Kiina kykenee omalla kulutuksellaan ja kansantaloudellaan estämään todennäköisen länsiromahduksen vaikutuksen itseensä, se saattaa olla pelastus myös monille pienille maille, kuten Suomelle.

Kiinalaisissa on yksi ominaisuus ylitse muiden; heillä on uskomaton odottamisen taito, vaikka aina tuntuu siltä, että he kiiruhtavat hengähdysvauhtia eteen päin - tosin vanhat sanonnat kuuluuvatkin: kiiruhda hitaasti ja puutarhan hoito on maailman tärkein asia, eikä sekään ole niin tärkeää.

Kiinassa puhaltavat nyt uudet tuulet niin ongelmissa, ratkaisuissa kuin valtapelissä, jossa meille kummallisella tavalla järjestys säilyy ja systeemit toimivat [esim. SARS epidemian hoito]. Kun laitamme Kiinan kartan Euroopan päälle, jää alle miltei koko EU. Kiinan hallintomekanismit vertauksena Suomeen on kuin vertaisi Enontekiötä Helsinkiin. Enontekiöläiset eivät kuulemma ole halunneet neuvoa helsinkiläisiä, kuinka pääkaupunkiamme johdetaan. Samoin länsimaat voisivat perehtyä omiin ongelmiin ja kansalaisten hyvinvointiin kuin hakea meidän mielestä niitä kiinalaisia ongelmia, jotka meidän silmäämme paistavat. Ovatko kiinalaiset tulleet meitä neuvomaan; eivät - he ovat tulleet tekemään kauppaa kanssamme, ja siinä piilee mahdollisuutemme.


Lopuksi voisi ottaa teoreettisen, mutta kiinnostavan loppulauseen:

Mikäli jokainen kiinalainen ostaisi meiltä jotain kerran kuukaudessa, kerrallansa 22 eurolla, olisi miltei meidän koko vientitoimintamme katettu. Koko Kiinassa keskipalkka on nyt 65 euroa kuukaudessa. Mutta mitä Deng Xiaoping´in rikastumiskehoitus viime kädessä merkitsi?

Ilkka Luoma
ilkka.luoma@keskipiste.fi
KESKUSTELU --- TIEDE

Kuva 1.

---
http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/417814279/ ---

Kuvateksti 1.

Kuvan aukeilla ja kentillä ei näkynyt satoihin vuosiin tavallisia kansalaisia - Kielletty kaupunki sisälsi enimmillään mm. 20.000 eunukkipalvelijaa ja keisarin enimmillään 12.000 naisen haaremin. Nyt kielletty kaupunki on suuri nähtävyys. Kiinan nykyjohto on huolehtinut esikuvansa hyvin ja aluetta korjataan jatkuvasti. Keisari Zhu Di aloitti kielletyn kaupungin rakentamisen 1400-luvun alussa, jolloin Kiina oli maailman vaikutusvaltaisimpia maita maailmassa omaten mm. maailman suurimman kauppalaivaston.

Kuva 2.

---
http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/417814284/ ---

Kuvateksti 2.

Kielletyn kaupungin Tienanmenin puoleinen pääportti, jossa vakaasti ja pysyvästi sijaitsee nykyisen Kiinan perustajan Mao Zedong´n kuva. Mao teki kokeiluja ja testasi huomisen systeemejä - tuolloin kokeet suurelta osin epäonnistuivat, mutta jalostettuina nuo, ehkä parhaat niistä, voisivat olla uuden ajan alkua markkinatalouden ajautuessa omiin voittamattoman suuriin ongelmiinsa.
...............................................................
Kuvia saa käyttää vapaasti ylläolevan kirjoituksen yhteydessä. Kuva 1.; B0004494.JPG, 5. marraskuuta 2004, klo 7:58 [FI]. Kuva 2.; B0004508.JPG, 5. marraskuuta 2004, klo 7:39 [FI]. Copyright by Ilkka Luoma 2004.

perjantaina, maaliskuuta 23, 2007

Vedenjakajaeduskunnassa suurimman tappion sai puoluepolitiikka

Uusi eduskunta on valittu. Kansa on sanonut painavan sanansa - huolestuttavinta on puoluepolitiikan häviö ja kansalaispassivismi uurnien laistamisena ja äänestämättömyytenä (67,8%). Uudet kansanedustajat tulevat ajalemaan ylös ja alas vallan ja suosion hisseissä - kansa katsoo vierestä ja odottaa tekijöitä, jotka kuuntelevat ja lopulta tarttuvat myös vaikeisiin puhumattomiin aiheisiin. Kuvassa eduskunnan uuden osan modernit suomalaisvalmisteiset hissit.
_____________________________

[ ... Sauli Niinistö henkilönä nousi historialliseen tulokseen (60.498); hänen henkilökohtainen persoona ja karisma veivät mukanaan joukon kokoomuslaisia Arkadianmäelle nostaen suurelta osin Kokoomuksen hallitusvastuuseen, kansa antoi luottamuksen nimenomaan Niinistölle... ]
...........................................................
Kansa on sanonut painavan sanansa äänestysprosentissa (nyt 67,8% - v. 2003 69.7%) - suurimman tappion sai puoluepolitiikka, joka on jäämässä maapallollisen kehityksen jalkoihin niin työn uudelleen jaossa kuin ympäristön todellisessa huolehtimisessa. Vedenjakajuus eduskuntaan syntyy koko ajan suurentuvasta vähäosaisten määrästä verrattuna kulutusyhteiskunta-aktivisteihin. Kansakunta tarvitsee voimaa johtajiltaan sekä yrittämisen- ja luottamuksen tuulia elämänsä keskipisteeseen.

Sauli Niinistön panos merkitsi hyvin kiusallista tilannetta Kokoomuksen puheenjohtajalle. Kansa on ilmaissut halunsa kuka on pääministeri ja kuka on Matti Vanhaselle (24.037) oikea vaihtoehto - Sauli kuitannee oikeutetusti vähintään valtiovarainministerin salkun. Niinistölle sopisi myös ulkoministerin salkku, hoitaisi Putinin kaltaiset henkilöt sopivalla karismalla ja otteella. Olisi mielenkiintoista laskea tarkoin, kuinka monta edustajaa Sauli vie mukanaan suureen saliin.

Toinen voittaja varjoisalta puolelta on Kokoomuksen voiton takaa perussuomalaiset. Kansa antoi pienoiskoossa uuden ajan esialun kansalaisliikkeiden nousulle. Perussuomalaiset ovat hyvä pohja neljän vuoden päähän nahan uudelleen luonnin kautta merkittäväksi aktiivikansalaisliikkeeksi. Perussuomalaiset voisivat vaikeiden asioiden toteuttajaeduskunnassa vuoden 2011 vaalien jälkeen olla osaltansa vastuunkantaja heille, jotka eivät uurnille nyt menneet valintavaikeuksien, syrjäytyneisyyden tai sopivien ehdokkaiden puutteen vuoksi.

Keskusta sai "voiton" häviöstään huolimatta. Matti Vanhanen kuivuudellaankin vetoaa tavallisiin suomalaisiin ja hänestä tullee myös uusi pääministeri. Vanhanen tulee varmasti Niinistön kanssa toimeen ja Jyrkille lohkeaa vaalivoitosta ilmiselvästi kauppa- ja teollisuusministerin paikka. Paavo Väyrynen (10.937) palaa ulkoministeriöön tai Paavoksi Paavon paikalle suuren äänisaaliinsa kanssa ja lisäksi hän pystyy Kekkosen miehenä hoitamaan suhteita Venäjälle.

Tukipuolueiksi suomalaisten vuoksi pitäisi saada pääomia edustavat ruotsalaiset sekä ilmastomuutosta torjumaan vihreät. Ympäristöministeriksi sopii Anni Sinnemäki (7.680) ja opetusministeriksi Stefan Wallin (11.107). Vihreiden kansalaispalkka tulee hallitusohjelmaan purkamaan valtion ja kuntien virkabyrokratiaa - tosin kansalaispalkkaan sidotaan soveltuva työvelvollisuus.

Keskusta ja Kokoomus sopivat hyvin yhteen, koska tämä vedenjakajaeduskunta valmistelee pohjia vaikeille päätöksille neljän vuoden päähän - nuo vaikeat asiat ovat maapallollinen työn uudelleen jako, varttuneen väen huolehdinta ja tulontasauksen täysin uudelleen arviointi. Lisäksi koko koulutusjärjestelmä pitää pohtia uudelta pohjalta ja puolustus rakentaa liittoutumattomuudelle ja sitoutumattomuudelle. EU keskeinen yhteispuolustusperiaate nostaa Saksan johdolla päätään ja koko EU ottaa hiljalleen irtiottoa USA:sta.

Kaupallisesti uudet nousevat maat Kiina edellä ovat Suomen mahdollisuus. Me elämme viennistä ja jos halutaan pitää kiinni hyvinvointiyhteiskunnasta on kaupan ja kilpailukyvyn vastattava kiristyvään kansainväliseen kilpailuun, myös kustannuksien osalta. Joudumme pohtimaan täysin uudelleen palkka- ja yrittäjäpolitiikkaa. Yrittäjyyden tietä on tasoitettava ja kannustettava ottamaan päätöskykyä myös pieniin tiimeihin, jotka ovat riittävän notkeita kilpailutilanteeseen ja tuotekehitykseen.

Jyrki Kataisen (10.796) Kokoomus [616.000 - vain 23.000 enemmän kuin demarit] ansaitsee onnen toivotukset; erityisesti Sauli Niinistö - Kokoomuksen uuden identiteetin ja karisman luoja saa palkkionsa ja nousee käytännössä tasa-arvoiseen asemaan hallitustyöskentelyssä Matti Vanhasen kanssa.

Matti Vanhasen Keskusta [640.000] ansaitsee onnittelut torjuntavoitosta, Vanhasen perustotinen persoona viehätti suomalaisia - Matti on rehellinen kuusen kaataja Joulujuhlaan ja kädentaito on huomisen Suomea palvellessamme toinen toisiamme, pitääksemme itsemme työstä aktiivisina.

Perussuomalaisten [112.000] Timo Soini (19.690) ansaitsee Vuoden hymypoika patsaan taistelusta vähäväkisen kansanosan puolesta. PS:sta voisi syntyä uusi kansalaisliike, josta kansalaisaktiviteetti saadaan uuteen nousuun neljän vuoden kuluttua ratkaistaessa kansakunnan suuria asioita.

Demarien [593.000] Eero Heinäluoma (10.849) on kiltti ja rehellinen ammattiyhdistysjyrä, joka ei nyt onnistunut - Suomi jatkuu myös SAK:n pyöröovien jälkeenkin. Demarit aloittavat itsetutkiskelun, onkin muistettava, että demareissa on vankka koko politiikan älykkö, Erkki Tuomioja (12.885), jolle sälyttyy nyt ratkaisijan rooli uudistettaessa Sosiaalidemokraattista puoluetta, vanhan menneen ajan vähäverisiä pitkäaikaisia edustajia mm. Itä-Suomesta putosi, aika oli ajanut ohi - nyt on rakentamisen aika.

Johtopäätös

Suomi valmistautuu torjumaan yksinäisyyttä, osallistumattomuutta sekä ajelehtimista; tavoitellen hyväksytyksi tulemista, tunnustetta ja tarpeelliseksi tuntemisen hyvää oloa - ja nyt nimenomaan kansalaisen näkökulmasta. Kansakunnan äänestysprosentti jäi alle odotusten ja se oli viesti valtaa pitäville - suurimmaksi puolueeksi valittiin jälleen nukkuvien puolue - se oli huolestuttavasti voittaja näissä vedenjakajavaaleissa.

Ilkka Luoma

ilkka.luoma@keskipiste.fi
KESKUSTELU --- TIEDE

___________________________
Linkit:

Puolueiden äänimäärät, abs. ---
http://www.yle.fi/vaalit/tulospalvelu/index.htm ---
Ehdokkaiden änimäärät, abs. ---
http://www.yle.fi/vaalit/tulospalvelu/ehdokkaat/ehdokkaat_A.htm ---
_______________________________________

Kuva:
DSC_4616.JPG
. 17. elokuuta 2006, klo 14:59. Copyright by Ilkka Luoma 2006. Kuvaa saa käyttää vapaasti ylläolevan kirjoituksen yhteydessä.

Kuvalinkki:
---
http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/425842557/ ---

Kuvateksti:
Uusi eduskunta on valittu. Kansa on sanonut painavan sanansa - huolestuttavinta on puoluepolitiikan häviö ja kansalaispassivismi uurnien laistamisena ja äänestämättömyytenä (67,8%). Uudet kansanedustajat tulevat ajalemaan ylös ja alas vallan ja suosion hisseissä - kansa katsoo vierestä ja odottaa tekijöitä, jotka kuuntelevat ja lopulta tarttuvat myös vaikeisiin puhumattomiin aiheisiin. Kuvassa eduskunnan uuden osan modernit suomalaisvalmisteiset hissit.

Miksi juuri vaalien alla Venäjästä löytyikin uhkaa ja vakavaa pohdintaa?

Ranskalainen Nato-kone [ Dassault Mirage ] on laskeutunut ja suomalainen [ McDonnell-Douglas ] lähdössä nousuun. Samalla tavalla Naton tähti lähtee laskuun ja suomalainen liittoutumattomuus ja sotilasliittoihin kuulumattomuus lähtevät nousuun. Kauppa pitää Suomen pystyssä ja monet suuret kauppakumppanimme arvostavat sitoutumattomuuttaamme NATO-yhteensopivuudesta huolimatta.
Kansainvälisissä lentonäytöksissä eri maiden ilmavoimien lentäjät mittelevät taidoillaan - suomalainen hävittäjälentäjä ei häpeä minkään maan kolleegoidensa joukossa. Kuvassa amerikkalaisen Stratotanker tankauskoneen siiven alla Falconit, Miraget ja Suomen Hornetit, takana vielä kurkistelee Suomen harjoitushävittäjät Hawkit. Kuvan yläreunan siipi kuuluu USA:n Ilmavoimien tankkauskoneelle, joka oli ensimmäistä kertaa vierailulla Suomessa [Boeing KC-135 Stratotanker].
___________________
[ ... Venäjä ja Saksa tekivät energiasopimuksen kaasun toimituksesta Itämerta pitkin - se onkin nyt uhka Itämeren rauhalle. Puola vakavoitui, kun Venäjä korvaa vanhentuneita käyttökelvottomia aseita Leningradin puolustusalueella. Venäjän sukellusveneet ovatkin nyt suuri uhka, kun niitä sijoitetaan puolalaisten mukaan miltei EU:n sisämerelle ... ]

Vaalit lähestyvät. Miksi YLE - kansalaisten lupamaksuin rahoittama radio- ja televisiotoiminta - aloitti systemaattisen Nato-pohdiskelun juuri varsinaisen vaalipäivän alla. Vain Kokoomus on liputtanut Naton puolesta vastoin enemmistökansan mielipidettä. Kokoomus on galluppien mukaan nousemassa kahden suuremman sekaan, mutta halusiko YLE vahventaa karismaltaan toistaiseksi epävarman Jyrki Kataisen osakkeita julistamalla Venäjä vakavuutta ja uhkaa juuri nyt.

Tunnetusti Neuvostoliiton armeija jäi Reaganin jalkoihin tähtien sodassa. Nykyisen Venäjän armeija on vain muisto siitä 1970- ja 1980-luvun todellisesta iskukunnosta, suurin osa silloisista moderneista amerikkalaisillekkin hanttiin tarvittaessa panevista aseista on umpiruosteessa käyttökelvottomina. Entiselle suurvallalle se on kuin potenssittoman miehen mieli elämänsä haaremissa. Mainittakoon, että USA käyttää yli puolet koko maapallon asevarustelusta ylläpitääkseen maailmanpoliisi rooliaan.

Nyt Venäjästä tehdään uhkaa urakalla, apuun hälytettiin Suomen suurlähettiläät arvioinnilla huippuasiantuntijuudesta. Eilisen asiantuntemus ei sovi enää tämän päivän suurvalta- ja suurvallaksi pyrkimyspolitiikan arviointiin. Mooses Lipponen isällisesti rauhoitteli kekkosmaiseen sävyyn sopuisuutta ja harkintaa olla tekemättä hätiköityjä johtopäätöksiä. Lipponen kasvoi valtiomiesmittoihin valtansa viimeisenä päivänä.

YLE jopa ilmaisi vajaamittaisena ilakointina, että "sokeat reetat" luulevat nukkuvansa läpirauhallisen Venäjän karhun käpäläkehdossa tuuditellen rauhaa ja rakkautta maiden keskinäisyydessä. Tästäkin piti saada tölväisy enemmistökansan käsityskykyyn nykytilanteesta. Näyttäisi siltä, että suuri kansa osaakin ajatella maatiaisjärjellä huomaten, ettei Venäjällä ole mitään järkevää syytä Suomen alistamiseen. Venäläiset liikemiehet ja varakkaammat kansalaisetkin kärräävät rahaa ja ostovoimaa kovina valuuttoina suomalaiselle elinkeinoelämälle viestien haluaan tehdä kauppaa ja näyttää kykyään. Kaupallisesti aktiivinen maa ei ehdi sotia. Sitoutumaton maa saa päinvastoin erityishuomiota luotettavana kauppakumppanina ollen rajoittamatta toimiaan mihinkään sotilasblokkiin. Suomen tie vapaudessa on sitoutumattomuus ja liittoutumattomuus.

YLE hoksasi vieläpä haastatella erään Pietarin alueen oppikoulun nuorkoululaisia, joille oli sopivasti syötetty sanat suuhun jo 1990-luvun sotilasopeista, joissa Suomi kategorioitiin Nato-maaksi - olematta sitä. Meiltäkin saa tarvittaessa vaikka millaisia lausuntoja - tilauksesta. Mielenkiintoista on se, että Venäjän eittämätön voimamies Vladimir Putin ei ole koskaan näin sanonut.

Tunnetusti Putinin sana on "laki" Venäjällä. Venäjä on vahvojen johtajien maa ja he tunnetun mieluusti neuvottelevat tyylillään vahvojen vastinkumppaneidensa kanssa - muistamme Saksan Schröderin ja Putinin läheisen liiton - vaikka luulisi, että juuri nämä olisivat taistelukumppanit, tappoivathan ne toisiaan muutamia miljoonia viimeisessä tosikoitoksessa.

YLE onnistui löytämään lähes kaikesta uhkaa, vakavaa pohdintaa ja miltei vihaa - ymmärtämättä, että Venäjä hakee vain asemaansa uudessa energiasuurvaltasemassaan. Venäjä on aina ollut tsaareista lähtien Eurooppalainen suurvalta - suoraviivaisen reipas esiintyjä (myös eräät armeijan upseerit, kuten kaikissa muissakin maissa), jonka kanssa tulee toimeen kun ymmärtää, että kaikki muiden sisäiset asiat eivät kuulu meille länsimarkkinamekanismi eurooppalaisille.

Suomi on tunnetusti maa, joka laittoi suurelle Neuvostoliitolle hanttiin toisen suuren, Saksan itsekkään merkittävällä avustuksella (1944 kesä). Suomalaisten paras rauhan- ja kaupankäynnintakuu on välittömät suhteet niin Venäjälle kuin Saksaankin. EU, Saksa veturinaan, hiljalleen muodostaa eurooppalaiset voimat - irtiotto USA:sta sotilaallisesti voi tapahtua jo 10-20 vuoden kuluessa, jonka aikana USA saa pohdittavaa idän jättiläisestä - Kiinasta. Kiina ei mm. hyväksy USA:n lausuntoa toimiensa vapauteen ketä tahansa kohtaan avaruudessa, merellä ja ilmassa, jos se kokee uhkaa omalle kansakunnalleen.

Saksa ja Venäjä ovat sidotut yhteen - tässä liitossa sopuisuuden takaa historiallinen arvostus ja voima - Venäjä tuntee Saksan kyvyt ja Saksa tuntee äitivenäjän voimat ärsytettynä. Puolaiset, virolaiset, liettualaiset ja muutkin läpijuostut pelkäävät, heidät miehitettiin mennen tullen, Suomi seisoi pystyssä ja Venäjän voimamies Putin tietää erinomaisen hyvin tämän asian. Ei tarvitsisi kuin haastatella tiettyjä turkulaisia, niin he tietäisivät mikä on Putinin todellinen arvio Suomesta - sieltä ei löydy mitään Suomen valloitusintohimoa. Putin peräänkuuluttaa kauppaa ja yhteistoimintaa. Mistä YLE saa tuntumaa Venäjän uhkakuvasta Suomea kohtaan?

Suomen suurin uhka on liittyminen NATOon - meidän ei tarvitse kulkea sopulilauman mukana USA:n talutushihnassa. USA on osa uhkakuvaa koko maailmalle. Muistatteko sellaisen aikakauden viimeisen sadan vuoden aikana jolloin USA ei olisi sotimassa, ja mikä mielenkiintoisinta - se on aina tapahtunut heidän omien rajojen ulkopuolella. Syykin on selvä - USA haluaa olla maailman poliisi "vapauden ja vapaan kaupan" esitaistelijana turvaten oman raaka-aineiden, energiavarojen saannon sekä omien kauppatuotteiden vapaan kulkemisen - vaikka väkisin. USA harjoittaa jatkuvasti agressiivisesti armeijaansa päämääränä kyetä iskemään mihin tahansa maapallolle.

Suomen ja Venäjän keskinäinen, tavanomainen sekä suhteellinen sotilaallinen tasapaino on paljon lähempänä tosiaan kuin oli muinoin Vietnamin ja USA:n - muistamme kuinka koitoksessa kävi. Oman maansa puolustajat ajoivat USA:n pois isiensä mailta. USA:n kotirintama kyllästyi turhaan tapattamiseen kaukana kotoa, ilman mitään järkevää syytä. Kuinka on muuten nyt Irakissa? Mitä seuraavaksi?

USA on NATOn kiistaton johtaja. USA menetti monia poikiaan Vietnamin viidakoissa - kuolleina, rampoina, skitsoina ja huumeriippuvaisina - miltei saman määrän kuin Suomi isänmaansa puolustustaistelussa 1939-1940 ja 1941-1944. Vietnam jäi valloittamatta samoin kuin Suomi. Todellinenkaan suurvalta ei kykene murskaamaan yhteishenkeä ja puolustustaistelun motivaatiota, kun isät ja pojat ovat taistelemassa omasta vapaudestaan, perheiden puolustamisesta ja oman maansa koskemattomuudesta.

Venäjä ei ole uhka Suomelle, halusivat sitä niin Sanoma Oy:n Helsingin Sanomat, Janne Virkkusen kynällä, tai eräiden maakuntalehtien päätoimittajat. Nyt tähän kansalaisten enemmistön vastaiseen koalitioon liittyi myös verhotummin YLE - jonka kustannukset haetaan juuri sieltä kansan syvistä riveistä, jotka tavallisina kansalaisina nyt sunnuntaina ratkaisevat vedenjakajaeduskunnan kokoonpanon.

Lopuksi:

Suomen paras puolustus on vahva itsenäinen armeija. Meillä on puolustusvoimien ylläpitoon rahaa, kansalla on tahto ja nyt se pitää siirtää uudelle eduskunnalle. Armeija saakoon kaikki järkevät aseensa ja varansa, mitä se tarvitsee ylläpitääkseen uskottavaa puolustusta ja yleistä asevelvollisuutta. Armeija saakoon myös rahansa sellaisiin aseisiin ja joukkoihin, että mikä tahansa vihollinen jättää Suomen rauhaan jo suunnitteluvaiheessa - vaikka voisikin sen valloittaa, mutta liian kalliilla hinnalla. Kansakunta voi pysyä lujana ja pitää Suomen kaiken sen todellisen uhan ulkopuolella mitä neljä kirjainta - NATO - merkitsevät. Suomen tulevaisuus on suoraviivaiset kauppasuhteet mm. niin Saksaan, Venäjälle kuin huomisen uudelle supervallalle Kiinaan.

Ilkka Luoma
ilkka.luoma@keskipiste.fi
http://ilkkaluoma.blogspot.com

KESKUSTELU --- TIEDE


___________________________
Kuva 1.:

---
http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/422263550/ --- [B0002238.JPG]

Kuvateksti 1.:

Ranskalainen Nato-kone [ Dassault Mirage ] on laskeutunut ja suomalainen [ McDonnell-Douglas ] lähdössä nousuun. Samalla tavalla Naton tähti lähtee laskuun ja suomalainen liittoutumattomuus ja sotilasliittoihin kuulumattomuus lähtevät nousuun. Kauppa pitää Suomen pystyssä ja monet suuret kauppakumppanimme arvostavat sitoutumattomuuttaamme NATO-yhteensopivuudesta huolimatta.

Kuva 2.:

---
http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/422263582/ --- [B0002220.JPG]

Kuvateksti 2.:

Kansainvälisissä lentonäytöksissä eri maiden ilmavoimien lentäjät mittelevät taidoillaan - suomalainen hävittäjälentäjä ei häpeä minkään maan kolleegoidensa joukossa. Kuvassa amerikkalaisen Stratotanker tankauskoneen siiven alla Falconit, Miraget ja Suomen Hornetit, takana vielä kurkistelee Suomen harjoitushävittäjät Hawkit.

Kuvia saa linkkien alta käyttää vapaasti ylläolevan tekstin yhteydessä. 2. heinäkuuta 2005, Lappeenranta. Copyright by Ilkka Luoma 2005.

lauantaina, maaliskuuta 17, 2007

Kokoomus jakaa kansalaiset ikäluokkiin äänestyksessä

Eduskuntaan valinta tapahtuu ruohonjuuritasolta. Kansalaiset puntaroivat luottamusta, lupauksia, karismaa ja yleistä habitusta - kuinka kukin ehdokas hänelle sopisi. Kansakunnalla on kerran neljässä vuodessa mahdollisuus olla keskipisteessä, se on juuri nyt. Kuinka hyvin Kokoomus menestyy kahdella keihään kärjellä, jää kansalaisten ratkaistavaksi. Eräät kansalaiset myös ratkaisivat eduskunnan edessä olevien makasiinien ennen aikaisen kohtalon. Päätökset olivat otettu omiin käsiin. Tulevissa eduskuntavaaleissa toivotaan suurta aktiivisuutta ja korkeaa äänestysprosenttia. Seuraavat neljä vuotta ratkaisevat meidän huomisen suunnan - äänestä ja vaikuta!
_________________________________

[ ... Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen on epäilemättä rehellisin, innokkain, yritteliäin ja vakuuttelevin omasta sopivuudestaan pääministeriksi, ikäluokastaan huolimatta. Kataisen kämmenet ovat Koivoston, mutta kipristelevä vakuuttelu takavuosien Väyrystä ... ]

Suomi käy eduskuntavaaleihin hyvin herkullisista lähtökohdista, jossa Kokoomus tulee ratkaisemaan kahden keihään politiikalla kansan jakaantumisen kahtia: passivoitunut nuoriso antanee ääniä vakuuttelevalle Kataiselle ja vuosi vuodelta vankistuva ja aktivoituva varttunut väki taas valitsee luotettavuutta tavoittelevan Niinistön. Muistettakoon kuitenkin, että Suomessa ei ole nyt pääministerivaali, se on poliitikkojen oma keksintö.

YLE 1:n Lauantaiseura haastatteli Jyrki Kataista kiusaten Niinistöllä, vaaligallupeilla ja ikärasismilla. Muistettakoon, että 1990-luvulla Keskustan Esko Aho nousi pääministeriksi maakunnasta 36-vuotiaana. Suomen kansa on aina palkinnut "poljetut ja parjatut" - näin myös Katainen saanee ylimääräisen piristeen maratonjuoksulle pääministeriksi pääministerin paikalle. Kansalaiset palkitsevat myös nykyisen pääministerin, vaikkakin ilkeämieliset huhut kertovat Keskustan tilanneen pyytämättä ja saaneen yllätyksenä vaalikiihdyttimen jo hyvissä ajoin internetin keskustelupalstoilta ja tekstiviestittelystä.

Kokoomus on omalla vedenjakajallaan välivaaleissaan. Eläkeläiset tulevat ratkaisemaan monta eduskuntapaikkaa omalla aktiivisuudellaan ja tämä suosii Sauli Niinistöä. Kansalaiset ovat jo antaneet kyselytutkimuksissa mielipiteensä pääministeristä, yllätys ei ole Niinistön suosio, mutta yllätys on Erkki Tuomiojan suosio ohi nykyisen valtiovarainministerin, puolueensa puheenjohtajan Eero Heinäluoman.

Katainen on innokas, yritteliäs ja ehkä hivenen liikaa vakuutteleva. Korosteet ovat selkeissä vaalilupauksissa ja puolueen vaaliohjelmassa, joka itseasiassa on normaalia puoluepolitiikkaa helisevin lausein ilman konkretiaa. Jokainen puolue osaa sanoa: Lisää rahaa opiskelijoille, lisää vanhuushoivaa, lisää yritteliäisyyttä, lisää ahkeruutta työpaikoille ja lisää innovaatioita turvaamaan meille niin tärkeää ulkomaanvientiä. Ei ole temppu lausua näin, sen sijaan on temppu saada ihmiset tekemään niin. Ei ne puheet vaan teot.

Kukaan poliitikko ei ole kertonut eväitä, kuinka liian monissa kansalaisissa vaikuttava alakulo, yksinäisyys, erakoituminen ja yrittämisen puute ja herpaantuminen - siis yksinkertaisesti yliväsyminen puretaan. Nämä eväät eivät edes aina vaadi rahaa. Kansakunnassa on puutetta uskosta, luottamuksesta, yhteenkuuluvuudesta ja joukkoon hyväksymisestä. Näihin tarpeisiin tarvitaan oikeita karsimaattisia aidosti asioista kiinnostuneita ehdokkaita, joille edustajan tehtävä olisi kutsumus. Kutsumus ei saa kohdistua kansanedustajan palkkaan, valtaan ja omien etujen vaikutusmahdollisuuksiin vaan äänestäjiin.

Missä ovat vastuunkantajat, jotka eivät lupaa mitään muuta kuin kuuntelua ja osallistumista ollen äänestäjien "iholla" läpi koko edustajakauden. Toimenpiteet ja ratkaisut tapahtuvat sitten itse suuressa salissa ja valiokuntatyöskentelyssä. Suurin tavoite ja itse lupaus pitäisi syntyä äänestäjiltä mahdollismman suurena äänestysaktiivisuuden toteutumana.

Ilkka Luoma
ilkka.luoma@keskipiste.fi
http://ilkkaluoma.blogspot.com

KESKUSTELU --- TIEDE

____________________________
Kuva:
DSC_2034.JPG
. 6. toukokuuta 2006, klo 12:03. Copyright by Ilkka Luoma 2006. Kuvaa saa käyttää vapaasti yllä olevan kirjoituksen yhteydessä.

Kuvaliite:
--
http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/392805337/ --

Kuvateksti:
Eduskuntaan valinta tapahtuu ruohonjuuritasolta. Kansalaiset puntaroivat luottamusta, lupauksia, karismaa ja yleistä habitusta - kuinka kukin ehdokas hänelle sopisi. Kansakunnalla on kerran neljässä vuodessa mahdollisuus olla keskipisteessä, se on juuri nyt. Kuinka hyvin Kokoomus menestyy kahdella keihään kärjellä, jää kansalaisten ratkaistavaksi. Eräät kansalaiset myös ratkaisivat eduskunnan edessä olevien makasiinien ennen aikaisen kohtalon. Päätökset olivat otettu omiin käsiin. Tulevissa eduskuntavaaleissa toivotaan suurta aktiivisuutta ja korkeaa äänestysprosenttia. Seuraavat neljä vuotta ratkaisevat meidän huomisen suunnan - äänestä ja vaikuta!

Kuinka tulonjakopuolue onnistuu SAK:n ja Eero Heinäluoman kanssa




[ ... SAK räväytti puhuttelevalla ravistelulla, tietoisesti tietäen jo etukäteen tulevan palautteen. Operaatio onnistui hyvin ja ihmisten mieliin jäivät mm. alitajuntakytköksinä Fortum/ Lilius optioiden tolkuttomuudet. Ruoka on elinehto ja tällä leikitteleminen ylitti aivan tavallisen kansalaisen sietokyvyn... ]

Puheenjohtaja Eero Heinäluoma on ammattiyhdistyskasvatti. Hakaniemen ammattijyränä, toki valveutuneena sellaisena - oli suuri harppaus valtiovarainministeriön linnaan ja puolueen johtoon. Eero Heinäluoma esittää suurena pienellä äänellä sanailijana henkistä alistumista karismaattisemmalle Niinistölle ja hiukan pidemmälle Vanhaselle.

Demarit ja SAK ovat rakentaneet Suomeen osaltansa vertaansa vailla olevan tulontasauskoneiston. Suomessa on keskimäärin erinomainen elintaso, keskimäärin erinomaiset turvajärjestelmät ja toistaiseksi keskimäärin riittävästi rahaa jakava eläkejärjestelmäsysteemi. Miksi aina tämä keskimäärin - yksinkertaista, koska hiljalleen niin lapsiperheissä, opiskelijoissa, yksineläjissä, työttömissä ja vihdoin myös eläkeläisissä muhii hiipivä tulotason lasku, osallistumattomuus, tietämättömyys huomisesta, luottamuspula ja syrjäytyminen sekä lopulta kansantaloudellinen mahdottomuusyhtälö: valtiostamme loppuu raha, kun kilpailukykymme murenee mm. korkeiden kustannusten ja kohdisteettomien koulutusjärjestelmien vuoksi.

SAK perustettiin taisteluun patruunoita, tehtaanomistajia, ... siis työnantajia vastaan - huolehtimaan hiukan enemmän rahaa myös duunarin massiin. Siinä tehtävässä työmarkkinajärjestöt, SAK etunenässä, onnistuivat hyvin. Meillä Suomessa oli pienimmät tulotasoerot vielä 1970 ja -80 luvuilla, kunnes viime vuosikymmenenä tulotasoerot ovat olleet jälleen kasvussa. Lauantaiseurassa YLE-TV1:llä SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen osoitti valtiomiesmäistä taitoa selostaa epäsuorasti miksi SAK:lla oli oikeus raflaten valistaa katsojia hyllytetyllä tv-mässäilyllä ylipaisuneita osinkoja, optiojakoja ja työpaikkojen sekä pääomien karkailua.

Ihminen on aina ollut ahne keksittyään minäkeskeisyytensä ja varastoi ylijäämäänsä varastoiksi rahana, omaisuutena ja ihonalaisena rasvana pahojen päivien varalle. Demarit, vasemmisto ja SAK ovat kamppailleet myös työväestölle "varastoja", omaisuutena, kulutusvoimana ja sijoituksina. Ihminen on ns. kerääjä, joka mittaa arvoansa mm. "varastojensa" määrällä ja koolla. Jokainen varasto tavarana, omaisuutena ja ostovoimana on aina pois aktiivisesta luonnon kiertokulusta. Näin ihminen onkin varastoivin eläinlaji, joka hamuaa itselleen sellaista kasvu - ja elonjatkamisvoimaa, joka on muilta pois. Kulutamme määräämme suuremman osuuden maapallollisista yhteisistä varannoista.

Demarit ovat vastavoima yliähkyoptioille, suhteettomille osingoille ja ostovoiman jemmaamiselle liian harvojen taskuun. SAK halua jakaa sitä, mikä kuitenkin yhdessä tehdään. On kansantaloudellisesti sama kuka mahdollistaa, kuka suunnittelee ja kuka tekee - oleellista on se, kuka kuluttaa yhteiset tuotokset ja kuinka/ miten paljon niitä kulutetaan. Kysymys on jakaantumisesta. Eero Heinäluoma oppi Helsingin Hakaniemessä jakamisen periaatteen, hän oppi myös mikä voima SAK:ssa piilee - kukahan vielä osaisi kanavoida tämän voiman kansankunnan eduksi?

SAK:n ongelma on jäsenistön ikääntyminen. Suomen ongelma on väestön ikääntyminen. Puolueiden ongelma on nuorten puute aktiivisista toimijoista. Nuoret eivät ole kiinnostuneita puolueista, ei ammattiyhdistysliikkeistä, eikä oikeastaan puoluepolitiikastakaan. Missä vika? Demarit, SAK ja Eero Heinäluoma ovat tosi paikan edessä. Kuinka herätetään joukkoihin ymmärrys, ettei kaltaisemme meno voi jatkua - olisiko todellisuuden tunnustus keino sytyttää joukot, sytyttää nuoret osallistujiksi huolehtimaan huomisesta. Sytytys ei onnistu lupauksilla, joissa jaetaan sellaista, mitä ei ole olemassa. Paras sytytys on lupaus olla kuuntelija, olla kokoaja ja olla esille ottaja.

Demarit toivat osaltansa elintasoa Suomeen, SAK lyhensi työaikaa.
SDP paransi työehtoja, SDP nosti palkkoja vastavoimaksi loputtoman ahneille osinko- ja spekulaatiokiipijöille. Duunarikin ansaitsi ostovoimaa helpommalla, nopeammin ja tehokkaammin. Palkkiona meillä on osin tietyillä toimialoilla ulkomaisiin toimijoihin nähden kilpailukyvytön markkinamekanismi. Emme pärjää puolta halvemmille työtovereillemme. Mitä me teemme? Tässä olisi SAK:n, demareiden ja Eero Heinäluoman mahdollisuus saada uutta sytykettä joukkoihin, osallistumiseen ja yhteenkuuluvuuteen.

Niin duunari, suunnittelija kuin pääoma voisivat katsoa Suomemme etua, jokainen meistä voi leikata sellaista, mitä meillä on liikaa - tilalle saisimme kilpailukykyä, kauppaa ja toimeliaisuutta. Me saisimme voimaa kohdata vieläkin suuremmat haasteet; ympäristömme korjaamisen, kohentamisen ja elinkelpoisuuden palauttamisen monimuotoisuudelle ja harmonialle, jonka olemme kulutuskiihkossamme tuhoamassa.

Aika on nyt loppunut. On vain tekojen aika - leikkaamisen ja säästämisen aika. SAK ja demarit kantoivat vastuuta, kun liian itseriittoisilta patruunoilta neuvoteltiin ja lakkoiltiin tulonsiirtoa myös duunarien varastoihin. Nyt nämä varastot ovat täynnänsä sellaista, joka kuuluu muille. On aika purkaa se - se tulee palauttaa luonnon omaan kiertoon ja valinnoiksi myös muille. On tasapainoittamisen aika - työtätekevä väestö suurempana massana voi ottaa vallan ja tehdä elämänsä suurimman ympäristöteon, luoda elämän edellytyksiä tuleville sukupolville.

Huhu kertoo, että Eero Heinäluoma olisi vuokrannut vihreydessään Toyota
Prius hybridiauton vaalikampanjaansa juuri vaalien äänestyspäivään saakka. Onko tämä merkki demareiden vihertymisestä, jää nähtävksi - äänestäjät valitsevat nyt vedenjakajaeduskunnan, joka valmistelee pohjaa neljän vuoden päästä valittavalle eduskunnalle, jolle sälyttyy kaikki suuret, vaikeat ja jopa kipeät päätökset kulutuksesta, verotuksesta, tulontasauksesta ja nykykaltaisen hoivayhteiskunnan osittaisesta purkamisesta. Rajat on nyt saavutettu. Olemme syöneet liikaa ja se näkyy.



Ilkka Luoma
ilkka.luoma@keskipiste.fi
http://ilkkaluoma.blogspot.com

KESKUSTELU ---- TIEDE

______________________________________________________
Pääkuva:http://photos1.blogger.com/blogger/4810/1008/1600/DSC_1983.jpg

Pääkuvan teksti:
Suomen valtapuolueen Sosialidemokraattien puheenjohtaja Eero Heinäluoma puhui sinänsä asiaa, mutta idealismina, ei konkreettisena ja toteutuskelpoisena asiakokonaisuutena. Puoluepolitiikka on käymässä tiensä päähän nykymuodossaan. Kansa ei enää kiinnostu "tyhjistä sanoista". Heinäluoman puhe oli sanoina selkeää ja ymmärrettävää, muut käytännössä toteutuskelvotonta. Puheessa ei nähty metsää puilta. Puhujalavan takana siintää demareille tyypillisesti kulttuuri; "vaalean punaiset" ovat myös innokkaita työväenteatterin kannattajia, vaikkakin takana siintää Suomen teatterimaailman pyhättö Suomen Kansallisteatteri, josta aivan viime aikoina jäi eläkkeelle yksi erinomainen näyttelijä ja herrasmies; Martti Järvinen, joka pitkän teatteriuran päätteeksi sai ansaitsemansa eläkepäivät. Demarit sen sijaan kamppailevat kulttuurin ja markkinatalouden välillä. Demarit kuten Kepukin joutuu muutokseen, joka voi ravistaa koko puoluekonetta, siksi kyllästynyttä kansan syvät rivit ovat. Yltäkylläisyyttä ja hyvinvointia kaltaisellamme kulutustasolla ei yksinkertaisesti voi kaikille maapallon kansalaisille jakaa ja tämän tietää erinomaisen hyvin myös valtiovarainministeri Eero Heinäluoma. DSC_ 11983.JPG, klo 12:14. 1/400s, f10, 40 mm.

Lisäkuvat:

1)http://photos1.blogger.com/blogger/4810/1008/1600/DSC_1987.1.jpg

Kuvateksti 1.:
Vapulla on monet juhlijansa, toinen odotti ja toinen sai armeliaasti irakilaisilta islamilaisilta ilmaisen ruoan. Elämän laitapuolen kulkijat ovat muistutus kaiken katoavaisuudesta, kuten kulutuksen hedelmistä joiden perään ponnistelemmme selostuksella kasvava hyvinvointi ja työn teon helpotus. Kuinka pitkälle kasvutalous etenee, milloin tulevat rajat vastaan? Kuvan vahvasti vaatettunut henkilö ei ota osaa kulutusjuhlaa, hän ainoastaan taistelee elämästään. Meillä kaikilla on ansiomme ja ainutlaatuisuutemme, kukaan ei ole syntymähetkellä toistaan "arvokkaampi" kuten ei myöskään lähdön hetkellä, jolloin kaikki se maallinen muuttui salamannopeasti turhaksi ja hyvin kaukaiseksi. Pitäisikö evoluution poistaa minkäkölaiset kulkijat, miten kullakin on oma oikeutensa, vai antaako luonnon huolehtia kuten muualla eläinkunnassa. Kuka on kelvollinen antamaan sen oikean vastauksen? Kello 12:53. DSC_11987.JPG. 1/320s, f9, 97 mm.
2)http://photos1.blogger.com/blogger/4810/1008/1600/DSC_1975.jpg

Kuvateksti 2.:

Marssille oli lähdössä myös Anarkistit, joille näyttää myös pääomien loputon rahankasvatus tuoneen mielipidettä purkamaan kasvuntaloutta maapallon kustannuksella. Anarkistit olivat pieni ryhmä, vain satakunta henkeä. Suomi on vapaa maa, siksi sen ovat tehneet isämme ja isoisämme, Kiitos heille. Meillä voivat kaikki kukat kukkia, myös vaihtoehtoiset. DSC_11975.JPG, klo 11:59. 1/250s, f8, 36 mm. Anarkisteille musta väri oli vaatetuksessa tyypillistä ja heidän lippunsa olivat enteellisesti musta-punaisia.

Luottamuksen ja epäluulon suhde ajaa hallitsemattomaan väkivaltaan

Taivaanrannassa meren jään takana siintää savupiiput, jotka ovat mielletty elintason merkkikuviksi. Savu, päästöt ja hiilidioksidi ovat työn ja tekemisen merkki. Savu merkitsee rahaa, vientiä, palkkoja ja menestystä. Tämä menestys haetaan aina jonkin varjolla ja jonkin resursseista. Nyt ongelmistamme suurin, joka myös aiheuttaa hankalimman syy-seuraussuhteen - on jatkuva kasvu ja sen hokema sokeana ymmärtämättömyytenä, että mikään ei riitä koskaan loputtomiin. Kausaliteetti tulee palauttamaan "järjestyksen" vuosimiljoonaiseen tasapainoon - ennen lopullista "tuhoa" - tai se ei ole oikeastaan tuho, vaan jatkumon päässä häämöttävä syy-seuraussuhteen keskipiste.
__________________________
[alkuperäinen ilmestymispäivä 11. maaliskuuta 2007.]

[ ...ihminen reviiritaistelussaan, kasvavassa omistushamuamisessaan ja näyttämisenhalussaan rakentaa epätasapainoa herkkään luottamuksen ja epäluulon suhdeverkkoon - jossa vallitsee aina syy-seuraussuhde... ]

Täyttäessään hallitsemisen tarpeita toisten valvonta, määräily ja epäsuora vaikuttamisen halu herkistävät yksilöiden, ryhmien ja kansanjoukkojen väliseen hallitsemattomaan yhteenottoon päätyen aika-ajoin massiivisiin väkivaltataisteluihin - ihminen ja ihmisryhmät määrittämättömässä aikakausiajattelussa puhdistavat, purkavat ja toteuttavat patoutuneita kokemuksiaan epäoikeudenmukaisuudesta.

Tiedemiehet ovat kautta-aikain tutkineet kausaliteettia (syy-seuraussuhde) - on hyödyllistä vähintäänkin ymmärtää, miksi jokin tapahtuma on mahdollistunut. Syy-seuraussuhteet vallitsevat kaikkialla, niin koko eläinkunnassa, fysiikassa, kemiassa kuin filosofiassa ja psykologiassa.

Luomakunnan kausaliteetti on yhtä pitkä kuin aikajakso "kaiken alusta". Kaiken alun synnytti pienen pieni "häiriö" täydellisen harmonisessa ja äärimmäisen lyhytkestoisessa alun supertapahtumassa - alkuräjähdyksessä. Myöhemmin syntyivät pienimmät osaset, joita juuri nyt etsitään kiihkeästi ja nimenomaan selityksenä miksi yleensä on mitään ja miksi me olemme ihmisinä täällä.

Kaikkeen syntyi syy-seuraussuhde ja lopputulemana on mm. kaltaisemme eläinlaji, ihminen, joka kieriskelee pitkälti itse aiheuttamissaan ongelmissa. Ihminen on yksi eläinlaji muiden joukossa, itseasiassa ihminen on vain yksi malli, kuinka atomit ja molekyylit ovat ryhmittyneet joukko-opiksi, josta on syntynyt kysymyksiä asetteleva ajattelija.

Ihmisen epäluulo voittaa luottamuksen juuri ennen hallitsematonta väkivaltapurkausta. Aika-ajoin ihminen tarvitsee maskuliinisensa voimain koetuksen - tähän haetaan aina jokin syy, jotta seuraus saa oikeutuksensa. Valtahegemoniassamme olemme ylittäneet meille luonnostaan tarkoitetun reviirialueen. Olemme onnistuneet ruokkimaan omaa itsetyytyväisyyskoneistoa niin paljon, että suhteellinen ymmärryksemme elinaluekoosta on hämärtynyt ratkaisevaksi uhaksi muille luonnostaan tasa-arvoisille lajeille.

Taistelu on osa luontoa. Luonnossa laajasti ottaen vallitsee sattuma, tai paremminkin kausaalisuus, johon 99,99% eläin- tai kasvikunnasta ei pyri eikä voi ottaa määräävää osaa. Ihminen on ainoa eläinlaji, joka koettaa vaikuttaa syy-seuraussuhteisiin ihmiskeskeisenä ajattelumallina. Muu orgaaninen eliöstö "hyväksyy" niistä riippumattoman ohjailumekanismin annettuina parametreina.

Eläin- ja kasvilajisto keskittyy vain juuri oman sattuman täyteisen elinkaarensa välittömään suojelemiseen, ilman että se tekee suunnitelmia varastoidakseen energiana, materiana tai suunnitelmina sellaista, mikä kuuluu myös muille. Vain ihminen on luonut luonnottoman taseajattelun, jossa mm. taloudellisena ilmiönä markkinatalous omistajaluokkana pyrkii ohjailemaan suurempaa reviiriä kuin sille kuuluisi.

Ihminen on kateellinen, mutta oikeudenmukaisuutta haluava. Vapaasti, mutta rahavallan tarkassa ohjailussa kulkeva markkinatalous ajaa ihmisiä eripuolilla maapalloa epätasapainoon, epäoikeudenmukaisuuteen ja epätasaisten kertymien yhteismitaksi, jonka seurauksena syntyy vääjäämätön konflikti - se sota, joka ravistelee koko ihmiskuntaa aika-ajoin. ---

Ja tähän tapahtumaan on selvä syy-seuraussuhde - se luottamuksen ja epäluulon järkkynyt suhde, jossa "heikompi" tarttuu aseeseen, väkivaltaan ja muutosvoimaan. "Vahvempi" vastaa [myös provosoiden] voimakkaammilla aseilla. Sota on osa ihmisluontoa, kuten se on eläinkunnassakin, mutta meillä se ajautuu kekseliäisyytemme vuoksi ylimitoitetuksi valtataisteluksi, jossa aina lopuksi sanotaan: "Ei enää koskaa...".

Loppukirjoitus
Juuri nyt maailmassa vallitsee energian, raaka-aineiden, työvoiman, valtahegemonian ja henkisen vaikutusvallan uusjako. Yhteiset resurssit eivät riitä kaikille sen suurimman kulutuksen näkökulmasta. Maapallo on yksinkertaisesti tukehtumassa. Jännitteet kasvavat - itä kohtaa lännen. Etelä kohtaa pohjoisen ja tulotasoerot ovat juuri nyt suuremmat kuin koskaan. Ihmiskunnan suurimmassa pokeripelissä kortit on nyt jaettu epärehellisesti ja väärin. Pelin pyörittäjä vaihtuu tämän vuosisadan aikana.


Ilkka Luoma
ilkka.luoma@keskipiste.fi
http://ilkkaluoma.blogspot.com
KESKUSTELU ---- TIEDE

____________________________
Syy-seuraus suhteen selityslinkki:
---
http://www.helsinki.fi/~pylikosk/opetus/tf/22.html ---

Wikilinkki:
---
http://en.wikipedia.org/wiki/Causality [eng.] ---
Tekstiin liittyvä kuva:
---
http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/417357879/ ---

Kuvaa saa käyttää vapaasti ylläolevan tekstin yhteydessä. Kuvatiedosto: DSC_7010.JPG. 3. maaliskuuta 2007, Rauma, klo 15:01 [FI]. Copyright by Ilkka Luoma 2007.

Kuvaan liittyvä teksti:
Taivaanrannassa meren jään takana siintää savupiiput, jotka ovat mielletty elintason merkkikuviksi. Savu, päästöt ja hiilidioksidi ovat työn ja tekemisen merkki. Savu merkitsee rahaa, vientiä, palkkoja ja menestystä. Tämä menestys haetaan aina jonkin varjolla ja jonkin resursseista.

Nyt ongelmistamme suurin, joka myös aiheuttaa hankalimman syy-seuraussuhteen - on jatkuva kasvu ja sen hokema sokeana ymmärtämättömyytenä, että mikään ei riitä koskaan loputtomiin.

Kausaliteetti tulee palauttamaan "järjestyksen" vuosimiljoonaiseen tasapainoon - ennen lopullista "tuhoa" - tai se ei ole oikeastaan tuho, vaan jatkumon päässä häämöttävä syy-seuraussuhteen keskipiste.

tiistaina, maaliskuuta 13, 2007

Kansalaisyhteiskunta hylkää nykyisen puoluepolitiikan seuraavien kahdeksan vuoden aikana


Alkanut kultaisen sian vuosi kiinalaisessa kalenterissa 17. helmikuuta 2007 aloittaa lopullisesti napaisuuden siirron Tyynen valtameren yli Aasiaan ja Kiinaan. Suomen kiinalaiset järjestivät ensimmäisen kerran Uuden Vuoden juhlansa Suomessa. Hyvää ja läheistä yhteistyötä kuvasti meidän ja heidän värein maalatut lohikäärmeet, joita kannattelivat niin suomalaiset kuin kiinalaisetkin. Suomi on uusien kumppanien valintatilanteessa. Suomen Kiina-Suomi seura oli myös kiinalaisten vuosijuhlan järjestelyissä mukana.


Suomalaisille urheilu on tärkeä yhteenkuuluvuuden luoja. Suomen sisäisessä jääkiekko-ottelussa kohtasivat pääkaupunkiseudun rahajoukkue Jokerit ja savolaisten Kalpa. Raha hävisi tällä kertaa yhteishengelle ja tsempille. Savolaiset voittivat rehdillä ja yritteliäällä pelillä kymmenen kertaa rikkaamman helsinkiläisseuran. Voitto lähtee viime kädessä yrittämisestä, yhteenkuuluvuudesta ja päämäärästä sekä halusta saavuttaa päämäärä. Pieni voi mainiosti nujertaa suuren, kuten tässäkin kävi, Kalpa voitti Jokerit 4-1.



Koijärviliike oli uranuurtaja jo pari kymmentä vuotta sitten. Luonto ja taloudelliset oppiarvot eivät juuri koskaan kohtaa. Rahan liikkeet ovat miltei aina vastoin luontoa ja tämän sisäistä harmoniaa. Ihminen on rahan liikkeiden aisankantajana vastoin luontoarvoja. Kuvassa harvinaisen kaunis järvimaisema Espoon Nuuksiosta. Tämä kansallispuisto on monille ihmisille henkireikä talouden juoksupyörästä. Espoo on ymmärtänyt ylläpitää viherkeuhkoa kaikille pääkaupunkiseutulaisille. Mainittakoon, että Sipoo Helsingin itäpuolella voisi olla toinen keuhko meille stressaantuneille kaupunkilaisille. Ville Komsi oli kansalaisaktivismin yksi esikuvista rohkeilla suoratoimillaan virka- ja rahavaltaa vastaan. Maailma on nyt muuttumassa ymmärtämään Villen työn arvon.


__________________________________




[ ... YLE elää ajassa kansakunnan iholla etukäteen kertoessaan ajankohtaisohjelmissaan kansalaisliikkeista Koijärviliikkeestä lukien (pe. 23.2.). Pioneerina toiminut Ville Komsi olisi nyt hovikelpoisena valmis uudelleen ottamaan osaa yhteisiin asioihin ... ]





Nykymallinen poliittinen eduskunnan suurensalin istumajärjestys jakaa kansalaisia keinotekoisiin blokkeihin, salissa olematta merkittäviä ohjelmallisia eroja huomisen hoitamisesta huomioon ottamisen menetelmillä. Mieluumminkin voitaisiin sanoa yhtäläisyyksistä, joissa vain lauseiden sanallisten pieneroavaisuuksien hiuksen hienot erot erittelevät vasenta oikeasta.


Tämän päivän painotus on kasvu; 

hyvinvoinnin kasvu, talouden kasvu, vapaa-ajan kasvu ja elämän helppouden kasvu sekä eniten ihmiseen vaikuttavana tekijänä automaation kasvu. Huomisen kansalaisyhteiskunta suoravaikutteisena korostaa osallistumista, luontoarvoja, henkistä ja alueellista autonomiaa, lähialuetuotantoa, täystyöllisyyttä ja ennen kaikkea hyväksymistä kutakin soveltuvimpaan ryhmään saaden arvostusta olemassa olostaan ja osaamisestaan.

Markkinatalous ajaa globalisaatiota suhteettomine kuljetuksineen ja varastoimisen labyrintteineen. EU-alueella on menossa varsinainen rekkaralli ilman minkäänlaista logiikkaa tai huomioimista kokonaisuutena - mittareina ovat hetkellinen tuotos, kustannukset yhdessä mittauspisteessä ja kustannusten siirto toisille momenteille ja tuotantonumeroille. Raha on nyt ratkaisijan roolissa; raha on hyvä renki, mutta tunnetusti huono isäntä.


Kansalaisvaikutteeton valtalehdistö

Kansalaisvaikutteesta vapaa markkinaorientoitunut valtalehdistö säestää poliittista nykykarttaa kukin tarpeidensa ja tavoitteidensa mukaisesti - täälläkin rakennetaan tämän päivän informaatiota kaupallisten etuisuuksien nimissä. Suuret mainostajat ja markkinoijat, kuten lehtitalojen omistusrakenteet määräävät linjoista, jotka enimmillään ajavat päämääriä suuren kansan mielipiteiden vastaisesti. 

Valtalehdistössä on menossa ajopuuna syöksy valtapiirien patoränneihin ajaen mm. turvallisuusoppejaan menneisyyden aallonharjoilla.


Kansalaisviestintä lisääntyy!

Huomisen päivän informaatiossa ja mediassa kansakunta ottaa näkyvämpää ja suorempaa roolia keskinäiseen kansalaisviestintään. Kansalaisesta kasvaa kehittymisen myötä varteenotettava tiedontuottaja, johon nykytekniikat langattomuuksina jokaisen taka- ja povitaskusta mahdollistavat. 

Kansalaisvaikute kasvaa ja yhä useampiin tapahtumiin otetaan osaa suoraan, kuten Ville Komsi pioneerina aloitti Koijärvellä taistelun yhteiskunnan rahamekanismeja vastaan luonnon säästämisen etuja ajaen.


Kansalaisten omistama YLE eduskuntaohjattuna kuroo välimatkaa suoravaikuttamisen iholle 

YLE hakee ymmärrystä miksi nykymallisiin talouskärventyneisiin maailman ohjausmalleihin pitää saada paikallisempi, kansalaistavampi ja yhtenäistävämpi kehityksen linja, jossa ihminen toimijana koetaan osaksi luonnonjärjestystä. 

YLE on astumassa kansan pariin hakien välitöntä yhteyttä ihmisiin, jotka käytännössä jo nyt maksavat koko sen tapahtumaketjun, missä spekulantit kasvattavat ahneuden mekanismeilla omaa yksinapaista kulutuksen madrahokemaa.


Suomi on kansalaistottelevaisuuden mallimaa 

Me emme nouse barrikadeille. Me olemme toistaiseksi hyväksyneet vakuuttelut vallassa olevalta hallitukselta, että hyvin menee, tietäen kuitenkin, ettei hyvin mene. Rahalla mittaus on muodostunut sokeuden kulmapisteeksi. 

Sokeus avautuu todellisuutena rävähtäen silmien eteen alastomana näkynä yksinäisyydestä, osallistumattomuudesta, erakoitumisesta ja päämäärättömyydestä ajopuuajelehtimisena ilman yhteenkuuluvuutta ja joukkoihin kuulumisen tuntua.


Huominen arki avautuu nopeasti, 

 ... kun menetämme keskimäärin hyvin palkattuina perustyötämme halvempien toverien tehdassaleihin. Seuraavaksi muun muassa Kiinassa 340.000 joka vuosi valmistuvaa yhtä pätevää insinööriä saapuu osaksi maapalloistuneen markkinatalouden työkentille imaisemaan töitä puolta pienemmällä palkalla. Nämä uhkakuvat ovat todellisia. 

Me olemme pieni kansakunta, joka turvaa todellisuudessa vain itse itsensä. Me olemme täydellisen riippuvaisia viennistämme (puolet bruttokansantuotteesta), meidän tuotteiden ja palveluiden tulee olla parempia aina sen mukaisesti, mitä ne ovat kalliimpia.


Huomista ei voida jakaa nyt 

Meidät on jo nyt varustettu yhdellä maailman suurimmista ekojalanjäljistä; kulutamme yksinkertaisesti liikaa. Huomisen tie on säästämisen tie. Meidän on pakko vähentää kaikkea välitöntä ja välillistä turhuutta. Vastuun ja ymmärryksen kokonaisuudesta on kasvettava mittoihin, jotka sopusointuvat luonnon kantokykyyn.


Me emme ole yksin täällä 

Maapalloa jakaa 6,5 miljardia muuta ihmistä. Länsimaat, eurooppalaiset ja amerikkalaiset etunenässä ovat osuutensa jo ottaneet ja nyt jaamme ulkoistumisina, työpaikkasiirtoina ja toimeliaissiirtoina sitä aiemmin ahnehdittua kasvuraaka-ainetta muille kehittyville maille, nyt on heidän vuoronsa.
...


Pallollamme on menossa maailmanlaajuinen resurssien, 

 ... raaka-aineiden ja työvoiman täysuudelleenjako. Meille jää nyt sopeutumisen aikakausi - tämä vuosisata on kaukoidän ja Kiinan vuosisata. Kiinalaisilla alkoi erityinen kultainen sianvuosi, joka on vain kerran 60 vuodessa - tunnetusti he ovat enneherkkiä ja uskovat loputtoman positiivisuutensa ratkovan meidän silmissä heidän massiiviset ympäristö- ja kaupungistumisen ongelmat. Suomi lähestyy osaltansa myös uusia valintoja kumppaneiden etsinnässä.
...


Nykyinen entisen maailman puoluepolitiikka on muutoskyvytön 

Se elää menneisyydessä uskoen kaltaisemme taloudellisen hyvinvoinnin kasvuun, elämän automatisoitumiseen helpottamaan työtämme, liikkumistamme kuin myös turvallistamaan lintukotoamme luonnolle tunnistamattomaan muotoon.


Huomisen arvoja ovat osallistuminen, joukkoon kuuluminen ja hyväksytyksi tuleminen 

Näillä elämän arvoilla saavutetaan luontaista sietokykyä oppia hyväksymään materia- ja energiakuluksemme alentaminen merkittävästi - sillä maapallollinen vastuunkanto alkaa sieltä, missä tämä talouden materiaalinen kasvukulutus synnytettiin.


Meillä eurooppalaisilla on nyt vastuunkantovuoro, 

 ... jonka EU aloitti uusilla päästövähennystavoitteilla. Koko EU saa yhtenäisyyden synnytetyksi julistamalla historiallisen yhteiskuntaongelmien tuote- ja palvelukehityksen käyntiin nyt ja heti - sen nostaen maanosamme takaisin osaajien joukkoon, missä massiiviset ympäristöongelmat lieveilmiöineen padottiin, eristettiin ja eliminoitiin.

--- 

Huominen politiikka on kansalaisvaikuttamista suoraan - 

kansa ottaa enemmän ohjia omiin käsiinsä ja rakentaa mekanismit uudelle hallintojärjestelylle. Taloudeltaan yhtenäistyvä Eurooppa ei silti poista kansallisia kokonaisuuksia, vaan oma ympäristö ja kanssaihmiset säilyttävät omaa keskinäisyyttään. 

Edustamista tarvitaan, mutta huomisen järjestelmissä sillä on jatkuva valvonta ja vaihtotakuu koko kaudeksi. Ja lopulta Maamme laulua on mukava kuunnella.


Ilkka Luoma

http://ilkkaluoma.blogspot.com

KESKUSTELU --- TIEDE


___________________________
Kuva 1:
DSC_6928.JPG. 17. helmikuuta 2007. Copyright by Ilkka Luoma 2007. Kuvaa saa käyttää vapaasti ylläolevan kirjoituksen yhteydessä.

Kuvalinkki 1:
--
http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/399987713/ --

Kuva 2:
IMG_0226.JPG. 22. helmikuuta 2007. Copyright by Ilkka Luoma 2007. Kuvaa saa käyttää vapaasti ylläolevan kirjoituksen yhteydessä.
Kuvalinkki 2:-- http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/399987722/ --

Kuva 3:
B0002784.JPG. 28. toukokuuta 2005. Copyright by Ilkka Luoma 2005. Kuvaa saa käyttää vapaasti ylläolevan kirjoituksen yhteydessä.
Kuvalinkki 3:-- http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/400006796/ --


Kuvateksti 1:
Alkanut kultaisen sian vuosi kiinalaisessa kalenterissa 17. helmikuuta 2007 aloittaa lopullisesti napaisuuden siirron Tyynen valtameren yli Aasiaan ja Kiinaan. Suomen kiinalaiset järjestivät ensimmäisen kerran Uuden Vuoden juhlansa Suomessa. Hyvää ja läheistä yhteistyötä kuvasti meidän ja heidän värein maalatut lohikäärmeet, joita kannattelivat niin suomalaiset kuin kiinalaisetkin. Suomi on uusien kumppanien valintatilanteessa. Suomen Kiina-Suomi seura oli myös kiinalaisten vuosijuhlan järjestelyissä mukana.

Kuvateksti 2:

Suomalaisille urheilu on tärkeä yhteenkuuluvuuden luoja. Suomen sisäisessä jääkiekko-ottelussa kohtasivat pääkaupunkiseudun rahajoukkue Jokerit ja savolaisten Kalpa. Raha hävisi tällä kertaa yhteishengelle ja tsempille. Savolaiset voittivat rehdillä ja yritteliäällä pelillä kymmenen kertaa rikkaamman helsinkiläisseuran. Voitto lähtee viime kädessä yrittämisestä, yhteenkuuluvuudesta ja päämäärästä sekä halusta saavuttaa päämäärä. Pieni voi mainiosti nujertaa suuren, kuten tässäkin kävi, Kalpa voitti Jokerit 4-1.

Kuvateksti 3:
Koijärviliike oli uranuurtaja jo pari kymmentä vuotta sitten. Luonto ja taloudelliset oppiarvot eivät juuri koskaan kohtaa. Rahan liikkeet ovat miltei aina vastoin luontoa ja tämän sisäistä harmoniaa. Ihminen on rahan liikkeiden aisankantajana vastoin luontoarvoja. Kuvassa harvinaisen kaunis järvimaisema Espoon Nuuksiosta. Tämä kansallispuisto on monille ihmisille henkireikä talouden juoksupyörästä. Espoo on ymmärtänyt ylläpitää viherkeuhkoa kaikille pääkaupunkiseutulaisille. Mainittakoon, että Sipoo Helsingin itäpuolella voisi olla toinen keuhko meille stressaantuneille kaupunkilaisille. Ville Komsi oli kansalaisaktivismin yksi esikuvista rohkeilla suoratoimillaan virka- ja rahavaltaa vastaan. Maailma on nyt muuttumassa ymmärtämään Villen työn arvon.





.

sunnuntaina, maaliskuuta 11, 2007

Mitkä ovat Matti Vanhasen perimmäiset tarpeet ja päämäärät?

Eduskunnan uudessa osassa heijastelee huomisen politiikan hoidon - siis yhteisten asioiden - uusi aalto. Kuinka hyvin täällä toteutuu kansakunnan perimmäiset tahtotilat, jäävät nähtäväksi. Nyt valitaan eduskunta ja seuraavien neljän vuoden aikana näemme kuinka toiveemme toteutuvat näissä vallan portaikoissa ja herrahisseissä. Tuleeko edustajistamme meidän palvelijoita ja työntekijöitä, kuten heille annetut valtakirjat pitäisivät määrittämän.

_________________________________
[ ... YLE 1.n Lauantaiseura haastatteli 24.2. pääministeri Matti Vanhasta oletuksella, että kansa valitsee Keskustan suurimmaksi puolueeksi, koska Vanhasta haastateltiin kuten jo etukäteen valittua Vanhanen II hallituksen pääministeriä, tosin Vanhanen itse mainitsi kamppailun käytävän SDP:n ja Keskustan välillä ... ]

Kuinka pitkälle kanslaisten olisi hyvä tietää ja ymmärtää millaisen henkilön he valitsevat eduskuntaan ja mahdolliseksi uudeksi pääministeriksi? Dilemma, joka on syntyy yksityisyyden hyvin perustellusta suojasta sekä suuressa mielenkiinnossa olevasta sensaatiokirjoittelusta toisen henkilökohtaisena arviona - on merkille pantavaa. Kuinka paljon henkilö omasta yksityisyydestään peilaa tapojaan yhteisten asioiden hoitoon, on jo kansalaisia kiinnostava seikka.

Matti Vanhanen on peruskansalainen, aikaisempi puolijournalisti, joka on valmennettu hyvin meneillään olevaan vaalitaisteluun. Mitään merkittävää uutta ei puheesta silti heijastunut. Päämääränä on jatkaa omaa aloitettua linjaa, jossa toimitusjohtajan rooli on korostunut ja sisällöltään hämärtynyt. Eurooppalaisena toimitusjohtajana Vanhanen saisi todellisen osakeyhtiön selvitystilaan nopeasti, sillä osakeyhtiöiden kuten muidenkin yritysten vahvuudet ja menestykset lähtevät työntekijöistä ja heidän motivaatiosta, kannustuksesta, huolehtimisesta sekä lujasta johtajuudesta.

Suomi nimisessä "osakeyhtiössä" työntekijä - so. kansalainen voi monin paikoin huonosti, koska meneillään on jatkuva "YT-neuvottelu" kuinka yhteisöön kuulumisen oikeuksia jaetaan ja mahdollisuuksia järjestellään. On perusteltua sanoa, että "Suomi osakeyhtiössä" on satoja tuhansia tipahtaneita, luopuneita ja osattomiksi jääneitä - tuo määrä on suurempi, mitä subjektiivisesti - sumean logiikan läpi katselevat - nykyhallituksen vastuunkantajat näkevät. Siinä mielessä Vanhanen on toimitusjohtaja tyyppiä, sanoaessaan haastattelussa tulos tai ulos -menetelmän olevan yksi instrumentti hallitustyöskentelyssä - olisiko juuri tuolla instrumentilla vieraantunut ja syrjäytynyt 300-400.000 suomalaista paitsioon ja tukiverkostojen ulkopuolelle? Toisaalta nykyiset oikeat osakeyhtiöt surutta ulkoistavat työt ja laittavat vanhat tekijänsä kilometritehtaalle - tässä Vanhasen ihastelemaan toimitusjohtaja sanaan rakastuminen voi olla kohtalokasta. Ei ne vaalipuheet, vaan hallitustyöskentelyn teot.

Lauantaiseurassa pidettiin lähtökohtana, että loppusuoralla ovat Keskusta ja SDP. Matti Vanhasta pidetään jo nyt valmiina jatkavana pääministerinä, vaikka Vanhasen sanoin yhtään ääntä ei ole annettu. Kansalaiset pitävät suurta valtaa käsissään, ja jo pelkästään perinteellinen "nukkuvien puolue" voi aktivoituessaan kääntää hallituskokoonpanon täysin ennakoitua vastakohtaisemmaksi. Liian aikainen "valtiomiesmäinen" ja galluppeihin tuudittautunut asenne voi kohtalokkaasti muodostua käännekohdaksi, sillä kansalaiset ovat oikeutetusti kerran neljässä vuodessa herkimmillään ja välittävät tuntonsa numeroina äänestyslippuihin. Paikkoja hallituksessa on vielä turha jaella, ei Keskustan eikä SDP:n.

YLE otti asenteeksi olla Vanhasen takana, siksi kiltti oli Lauantaiseuran haastatteluyritelmä [Hannu Lehtilä]. Keskustelusävy oli jo kumarrus vanhan siirtymiseksi uudeksi, minkään muuttumatta. YLE valitsi säilyttäjän roolin haastattelun juonnossa. Vasta kansalaiset ratkaisevat asetelmat. Onkin oletettavaa, että kansalaisten havaitessa puoluepolitiikan jyräysmenetelmät, kääntävät he selkänsä koko nykykaltaiselle puolueajattelulle - jo nyt käy suuri joukkopako puoluejäsenyyksistä.

Kansakunta valmistautuu kansalaisaktivismiin ja ohjaksien aktiivisempaan käsiin ottamiseen. Huomisen systeemeissä ei valittu hevonen juoksekkaan mielivaltaisesti, vaan jatkuvan seurannan ja vaikuttamisen myötä kansalainen ottaa suoravaikuttamisen menetelmät ohjatakseen valittujaan aktiivisemmin koko nelivuotiskauden.

Matti Vanhanen on säilyttäjä, joka on ulkoiselta habitukseltaan rehellinen julkiasussaan, puhe on selkeää miltei sisällyksetöntä tyypillispoliittista riskitöntä sananvalintaa. Kuinka helposti sanotut sanat muuntuvat jää laajemmalta nähtäväksi. Hyvänä esimerkkinä ajatusmielialojen muutoksesta oli Vanhasen toteamus Sipoo-Helsinki kysymyksen siirrosta sittenkin uudelle hallitukselle, nyt ei löytynytkään aikaa sen käsittelyyn edes toimitusministeriössä. Sipoo liikkeen saamaa laaja kansalaiskannatus - jopa Helsingissä, jossa tutkimusten mukaan enemmistö ei halua Sipoosta liitettäviä osia - muutti Vanhasen ajatukset pelkona äänten menetyksestä. Vanhanen on asettunut suuren Helsingin puolelle maanvaltauksessa pientä maaseutumaista kuntaa vastaan. Vanhanen otti Sipoo kysymykseen viisaan aikalisän. -- Kuinka paljon Vanhasen ajatukset ja teot muuttuvat, kun todelliset vaikeudet kasautuvat kansankunnan ohjastamiseen? Nythän tapahtuneet taloudelliset menestykset ovat johtuneet pitkälti hallituksesta riippumattomista tekijöistä.

Eduskuntavaalit lähestyvät ja kansalaiset siirtyvät uurnille - toivottavasti runsaslukuisina - valitsemaan itselleen ylimenokauden hallituksen, sillä vasta neljän vuoden kuluttua veri punnitaan. Seuraava nelivuotiskausi menee yliheittona vanhoilla taseilla sekä varannoilla. Uusi galluptodennäköinen hallitus ei tulle tekemään merkittäviä päätöksiä. Mikäli taas kansa antaa vahvan valtakirjan uudistajille, saamme erilaisen räväköitäkin päätöksiä tekevän hallituksen. Nyt ovat kuitenkin vastakkainen perinteellisyys ja miltei perinteellisyys - uuden kansalaisaktiivisuuden kausi eduskunnassa alkaa vasta neljän vuoden kuluttua.

Ilkka Luoma

ilkka.luoma@keskipiste.fi
http://ilkkaluoma.blogspot.com
KESKUSTELU --- TIEDE


______________________
Kuva:
DSC_4614.JPG
. 17. elokuuta 2006, klo 14:57. Copyright by Ilkka Luoma 2006. Kuvaa saa käyttää vapaasti ylläolevan tekstin yhteydessä.

Kuvalinkki:
--
http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/400554958/ --

Kuvateksti:
Eduskunnan uudessa osassa heijastelee huomisen politiikan hoidon - siis yhteisten asioiden - uusi aalto. Kuinka hyvin täällä toteutuu kansakunnan perimmäiset tahtotilat, jäävät nähtäväksi. Nyt valitaan eduskunta ja seuraavien neljän vuoden aikana näemme kuinka toiveemme toteutuvat näissä vallan portaikoissa ja herrahisseissä. Tuleeko edustajistamme meidän palvelijoita ja työntekijöitä, kuten heille annetut valtakirjat pitäisivät määrittämän.