keskiviikkona, elokuuta 24, 2016

”No niin” – suurlähettiläät Helsingissä – opin ja välittämisen tiellä


(Media on innokkaasti uutisoinut vuotuisia suurlähettiläspäiviä|* Helsingissä. Kerran vuodessa nämä oikeastaan tasavaltamme presidentin lähettiläät kokoontuvat miettimään maailman syntyjä syviä, nykypäiviltään ja kuluneelta vuodelta. Eräs heistä on korvannut sanan ”kippis” – no niin -tervehdyksellä |**)


[ … arkikansalainen Erkki on usein miettinyt mitä nämä kuluerät maailmalla tekevät. Erkki ei huomaa lähetystöjen työtä olohuoneeseensa kuin silloin tällöin uutisina – nyt Tukholmasta, kun lähettilään arvellaan lähestyneen liian tuttavalliseksi |1, joidenkin mielestä

 … kansalainen Liisa sen sijaan tietää, että lähetystöissä edustetaan maatamme, ja perehdytään asemavaltion kulttuuriin, tapoihin ja historiaan – unohtamatta ruokatapoja, poliittista järjestystä/ epäjärjestystä, jotta osataan olla maassa maan tavalla – ikään kuin esimerkkeinä kohteliaisuudesta ja diplomatiasta vieraita kohtaan. Diplomatialla on toki arkinen puolensa – Liisakin pohtii kuluja saavutettuihin hyötyihin nähden … ]
|** ~ suurlähettiläs Yle Aamu – TV:ssä 24.8.2016 – ruokakulttuurin merkitys diplomatiassa


Suurlähetystö on kuluerä, mutta tavoitteeltaan hyödyllinen menotili

 Lähetystöt edesauttavat suurlähettiläiden johtamina maamme esilläoloa. Liki 100 lähetystöä |2 on paljon kokoisellemme valtiolle. Lähetystöt ja edustustot ovat työkirjoiltaan monipuolisia kansakuntamme edustajia. Tavoite on kirkas – tuotetaan mahdollisuuksia kaupallisesti, kulttuurillisesti – suhdetoiminnallisesti sekä poliittisesti, viemällä kohteliaan pidättyväisesti omia hyödyllisiksi arvioimiamme ominaisuuksia isäntämaalle ja kuuntelemalla isäntämaan ääntä herkällä korvalla.


Suomi itsessään on erinomaisesti asemoitunut – olemme vedenjakajalla
[ - suomalaisuus kumpuaa niin idästä kuin lännestä, meidän itsemme ollen lännen ja idän vedenjakajalla ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/05/suomi-on-niin-idasta-kuin-lannesta-emme.html - ]

Asemamme idästä ulottuvan niemen kärjessä, meren rannalla on ikään kuin idän päätepiste, josta alkaa länsi. Tänään länsi ja itä mittelevät voimiaan – toistaiseksi onneksemme vain sanallisesti olotilassa, jossa pistimiä on kiinnitelty varmistettuihin aseisiin. Jossain kipinä on sytyttänyt leimahduksen, jonka ympärillä länsi ja itä asemoivat omaa kulttuuriaan puolustaen |3 edustamaansa arvomaailmaa |4, aivan loogisin ja historiallisin syin.


Suomi on erityisasemassa – olemme idän karhun kainalossa hapuillen läntisyyttä

Kansalaiset ovat realisteja, ja joutunevat opastamaan |5 seuraavista vaaleista toistaiseksi vallassa olevia poliitikkoja roolistamme sitoutumattomana maana, joka ei halua toisten sotiin eikä konflikteihin. Myöskään meidän suurlähetystöt eivät voi esittää niin läntistä kuin itäistä roolimallia …
 … me edustamme suomalaisuutta, jonka erityislaatuisuus esiintyi viimeisen kerran presidentti Urho Kekkosen mahtiaikana 1975 – ETYK – kokouksena |6, joka loi meille puolueettoman valtion statuksen. Kekkonen oli tältä osin tuolla kokouksen päättäneellä nuijan kopautuksellaan saavuttanut erään tavoitteensa – irtautumisen idän syleilystä. Olimme hyväksytyt asemaan, jota oli jo vahvistettu monin YK-rauhanturvaoperaatioiden osallistujana |7.


Tänään asema on toinen – meidän johtajat unohtivat Kekkosen opit ja teesit
[ … me emme ole läntisen sotilasliiton jäseniä, emme voi hännystellä liikaa länttä, unohtamalla itää. Kansa on sanonut painavan sanansa väkivahvana natokielteisyytenä jo yli 10 vuoden ajan … ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2016/06/kansakunta-on-paattanyt-me-emme-liity.html - ]

Suurlähettiläät edustavat Suomea, omaa ministeriötään ja tasavaltamme presidenttiä. Tämä on vaativa rooli. Suurlähettiläs on itse valtiomme ykkösedushenkilö isäntämaassaan ja joutuu myös ottamaan vastaan kiitokset ja moitteet – joskus jotkut ovat saaneet karkotuksen, tosin suomalaiset eivät.
Suurlähettiläs ja hänen lähetystönsä on pidättyväinen ja osaa olla maassa maan tavalla, meidän omin erityisin toimintapiirtein, jonka huippukohta on kohtelias puuttumattomuus toisten sisäisiin asioihin – olivatpa ne mitä tahansa.

Valkoinen oman kaltaisensa demokratian ja vapaan sanan edustaja ei voi olla opettaja, meillä ei ole opetusroolia tai huomauttelijan osaa ollessamme isäntämaan vieraana – vieraalla maalla, vaikka itse tontti voisikin olla valtiomme omaisuutta.


Tulevaisuuden ulkopolitiikka edustaa huomioivaa tarkkanäköisyyttä oivaltaa riidoille ratkaisuehdotus
[ … riitojen ratkaisu on asiaviileä asenne jokaista osapuolta kohtaan – vain sillä saavutetaan kaikkien arvostus ja kunnioitus … ]

Suomen asema muuttuvassa maailmassa joutuu tarkasteluun, kun maailma on muuttumassa moninapaiseksi. Yhdysvallat ei ole enää maailman suurin talous |8, se on toki sotilasmahti, mutta se ei ole ainoa ydinasesuurvalta |9.

USA’ n rooli maailmanpoliisina on päättymässä. Kaukaa idästä on noussut voima, jonka päämääriä on syytä tarkkailla uteliaana, puuttumatta mihinkään sellaiseen, mikä ei meille kuulu tai meihin suoraan vaikuta.

Meidän on tultava toimeen monien eri toimintamallien kanssa, joista yksi on läntinen demokratia. Muistamme, ettei Euroopan Unionin edustama maailmannäkemys kanna kuin noin 20 - 25 prosenttia maailman väkiluvusta.  

Meidän suomalaisten rooli on välittäjä ja huomion osoittaminen kaikille erilaisten hankauksien ja konfliktien osapuolille. Meidän rooli on palaamassa Kekkosen ETYK-isännyyteen, tuolloin olimme huipulla. Emme puutu muiden asioihin, emme huuda mediana oppejamme, emme myöskään painota asemaa lännettyneenä valtiona, koska kansakuntamme osaa jo nyt asemoitua idän ja lännen vedenjakajalla.


Tänään presidentti Sauli Niinistö on myös kahdenvälisyyden kannattaja

Meidän erityisasema idän portilla asettaa vaatimuksia juuri presidentille, sillä kansa on hänet suoraan henkilönä asemaansa valinnut. Presidentti on aina kansalaistuntojen julkituoja, kuten näyttää nyt Niinistön osalta tämäkin toimivan.

Kansa odottaa valitsemaltaan edustajalta johtajuutta |10, vaikka laki ei siihen kaikkia polettimerkkejä annakaan. Kansa olisi valmis nostamaan presidentin valtaoikeuksia. Kekkosen aikana maassamme oli isäntä talossa ja kansa hyrisi tyytyväisyyttään |11, vaikka eripuraisia vastustajia oli, joita sopivasti Kekkonen aina silloin tällöin myllytti. Nykyinen on pidättyväinen myllykirjeistä – ehkä yksi on nyt nähnyt päivänvalon |12.


Suomen presidentillä on loistava mahdollisuus olla välittäjä

Kutsu Venäjän presidentti Vladimir Putinille saapua mehuhetkelle Naantalin Kultarantaan oli oiva esimerkki tapahtumasarjan käynnistämisestä |13, jota nyt media tarkoitushakuisesti ja yksipuolisesti yrittää riepotella.

Lukijat ja äänestäjät sen sijaan laulavat kuorossa niin medialle kuin lännettyneille natottajille: ”Puhukaan te, me pidämme hevosta”! Kansa on tänään enemmän äänessä kuin aiemmin – siihen antaa mahdollisuuden uusmedia nimeltään kehittyvä some (=sosiaalinen media).


Edustajamme ulkomailla – ”no niin”

Oppikirja ”sveitsittymisen” hyveistä on vielä painamatta |14, se tarkoittaa sitä, että nyt harjoittelemme rauhanvälittäjän roolia kaikkialla, niin idässä kuin lännessä. Emme vanhan sanonnan mukaan kumarra mihinkään ilmansuuntaan, jottemme myöskään pyllistä toisaalle. Me emme ole amerikkalaisia, emme ole myöskään venäläisiä, ruotsalaisuudesta edes puhumatta – olkaamme siis suomalaisia.

Suurlähettiläät ovat organisaatiollisesti ulkoministerin alaisia, nyt meillä on harjoittelija ulkoministerinä |15. Ministeriä on vaihdettava, meillä on ulkopolitiikan alalta kaksi kiistatonta ammattilaista – europarlamentaarikko Paavo Väyrynen |16 ja kansanedustaja Erkki Tuomioja |17. Näiden herrojen kokemus on ylivertaista luokkaa. Ulkoministerit ovat liki poikkeuksetta ministereitä kokeneimmasta päästä – kuten Venäjän Sergei Lavrov.


On hallitun muutoksen aika,

 … ja se tarkoittaa EU-valtiona saksalaishyväksyttyä välittäjän roolia, jottei Euroopassa synny ratkaisemattomia ongelmia. Nyt siihen on vaara. Saksa on EU-johtaja |18 ja Eurooppa jatkuu Uralille asti|19. Saksa haluaa kauppasuhteet Venäjälle kuntoon, kaasun virtaukseen varmuuden ja yhteisen näkemyksen kuinka maailman ympäristöongelmiin pureudutaan oikeasti – ei vain puhein.

Eurooppalainen rauha takautuu Saksan ja Venäjän yhteistoiminnalla |20. Nämä kaksi valtiota tietävät historian opettamana parhaiten, ettei vastakkainasettelusta tule kuin vahinkoa – ja paljon, hyvin paljon ruumiita.

Näistä tosiasioista, jotka on syytä hyväksyä – latautuu meille viisaus olla välittäjä – konfliktien välittäjä täältä Pohjan periltä – idän ja lännen vedenjakajalta.  

Tekstin lisälinkit




Ilkka Luoma
Kansalaiskirjoittaja Helsingistä

AL | US | PZ | VU | BL | BL | BLOG 86950


DOC rauhantekija_peacemaker_24082016 – Microsoft Word Starter
PVM 24082016



1175

Ei kommentteja: