Näytetään tekstit, joissa on tunniste rauhanvälittäjä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rauhanvälittäjä. Näytä kaikki tekstit

maanantaina, lokakuuta 15, 2018

Kolme suurta Suomeen – presidentti Sauli Niinistön täyttymys









Jopa presidentin kanslia ilmoittaa Arktisen neuvoston juhlakokouksen yhteyteen suurvaltatapaamista – näin ehkä Venäjän presidentti Vladimir Putin ja US presidentti Donald Trump tapaisivat Suomessa [1 – ehkä Rovaniemellä. Olemme muuten toistaiseksi ainoa valtio, jolla ei noista Arktisen neuvoston varsinaisista jäsenmaista ole omaa Jäämeren rantaa – ehkä tilanne helpottuu Liinahamarin myötä!

Miksi kolme – johan kahdessa on riittämiin, eikä Sauli Niinistö ole suuri, vain suuri välittäjä, joka osaa hyödyntää hienosti erikoista geopoliittista asemaamme täällä idän ja lännen vedenjakajalla [2. Kaksikon kruunaa kolmas – maailman suurimman talouden Kiinan presidentti Xi Jinping, joka on kiinnostunut ottamaan osaa kolmen kädenpuristukseen … olemme ainoalaatuisessa asemassa, näin skenaariona!


[AN] Arktinen neuvosto

Ote ajankohdalta (kansalaiskirjoituksesta), jolloin ulkoministeri Timo Soini kertoi pohjoisen ulottuvuudesta 00.02.2017 -

” … Kiinalla voi olla toinenkin tavoite – olla mukana triangelissa!

Arktinen neuvosto on kahden ydinasesuurvallan kohtaamispöytä ja nyt Suomen kohta alkavalla kaksivuotisella puheenjohtajuuskaudella tuo pöytä voisi olla Rovaniemellä – ansaitusti. Meillä on harjoitettu presidentti Sauli Niinistön johdolla poikkeavasti vuoropuhelua myös itään eli Venäjälle. Suomi kun sijaitsee niin idän kuin lännen vedenjakajalla.

Nyt olisikin luonnollista, että uusi USA:n hallinto presidentti Donald Trumpin johdolla tulee tutustumaan Joulupukkiin ja Napapiirin Pajakylään – se vetäisi automaattisesti Venäjän presidentin Vladimir Putinin myös Lapin pääkaupunkiin … ”

Presidentti Niinistö on välittäjä ja järjestelijä – sotilaspoliittisesti liittoutumattomasta valtiosta

Ote: ” … Presidenttimme on oivaltanut tarttua omaehtoisesti ja itsenäisesti meille kuulumattomiin asioihin!
Päätös presidentilliseen ryhtymiseen on kaiku pitkäaikaisimman presidenttimme Urho Kekkosen ajoista. Tuolloin reilu 20 vuoden aikana Kekkonen tasapainoili kansakuntansa etujen nimissä taitavasti idän ja lännen välissä – huolehtien samalla kansallisvarallisuutemme kasvusta sekä liki automaattisten tilausten saannosta juuri idästä – monet ovatkin todenneet, että Kekkosen aikana suomalaiset elivät parasta aikaansa [3.
Me stabiloiduimme lopullisesti idän ja lännen vedenjakajalle jo vuonna 1975, kun Kekkosen ETYK-nuija päätti historiallisen kokouksen, jossa saimme lopullisen puolueettomuustunnustuksen niin lännestä kuin idästä.




Nyt Sauli Niinistö stabiloi meille asetelmaa vailla vertaa

Kansakuntamme onneksi presidenttimme on oivaltanut hienosti kansakuntamme perustahdon olla irti kaikista sotilasliitoista; emme halua Natoon ja tämän Niinistö on lukenut useista mielipidetiedusteluista, joissa kansakuntamme sanoo yhtäläisesti vuosikausien ajan – täyden ei, yli 50 prosentin voimalla – ”Kiitos ei – Nato!” … ” [T]


Entä nyt, jotta esitetty kolmen suuren skenaario voisi toteutua, ja näin luoda meille Suomelle ja suomalaisille olo- ja elintilan, jossa meidät lopullisesti voidaan erottaa turhista vastakkainasettelun painostuksista koskien sotilaallista liittoutumista – vaikkapa jenkaamisena Natoon – lännenmiehen sotakoneeseen.

Voima-akseli Kiina – Venäjä ylimmän johdon taholta ei hyväksy yhden maailmanpoliisin roolitusta, eikä toivo Suomelle yksipuolista näkymää, jolle voisi vaikeuttaa rauhanvälittämisen tehtäviä – presidentti Martti Ahtisaaren Nobelin rauhanpalkintoansioiden jatkoksi … nyt istuva presidentti on matkalla todellisin ansioin tuohon haluttuun Nobel-palkintoon.


Ahtisaari on julkisesti natottaja ja veisi Suomen Natoon – lännen sotakoneeseen

Martti eli kansan suussa Mara on siksi viisas, että oivaltaa maamme reaalipolitiikan, ja siksi kansalaisiamme ihmetyttää hänen ja Alexander Stubbin yhteinen natotus [4 – vaikka kansakuntamme on suuresti vuodesta toiseen vastaan tätä muun muassa Afganistanissa epäsuoraa sotaa käyvää sotilasliittoa vastaan. Niin Martti kuin Alex tietävät tarkasti mitä rajamme vieressä Kuolan niemimaalla on ja mitä merkitsee Pietari alue venäläisille.


Kirjoitus Helsingin Sanomista --- -toimittajana Teemu Luukka

Trump ja Putin saattavat tavata uudelleen Suomessa alkuvuodesta – Presidentti Sauli Niinistön mukaan asiat ovat edenneet ”yllättävästikin parempaan suuntaan”

Ilkka Luoma kommentti: 11.10.2018 – 02:53 [24]
Nykyinen presidentti Sauli Niinistö rakentaa koko ajan siltoja, niin itään, idemmäksi ja länteen. Niinistö saa ennakoidusti kolme suurta Suomeen - Arktisen neuvoston juhlakokoukseen: Venäjän presidentti Vladimir Putinin, Kiinan presidentti Xi Jinpingin ja US-presidentti Donald Trumpin. Päätteeksi Kiina tulee neuvoston täysjäseneksi muun muassa Koillisväylän vuoksi [5.

Niinistö on oivaltanut Suomen erinomaisen aseman täällä idän ja lännen vedenjakajalla - meidän sotilaspoliittisesti viisaan kansakuntamme tahdon mukaisen liittoutumattomuuden avustamana.

Talvella 2017 Suomea verhotusti houkuteltiin tulemaan mukaan Korean rauhanrakentamiseen yhdeksi järjestelijä-arkkitehdiksi
[6, Suomessa tätä ei hoksattu, mutta jotain vielä tapahtuu; uskoisin, että presidenttimme on varmaankin informoitu Pekingin tiekartasta [7 ...


Toinen teksti HS Vieraskynä: – kirjoittajina Martti Ahtisaari ja Alexander Stubb

Martti Ahtisaari ja Alexander Stubb Vieraskynä-palstalla: Rauhanvälitystä tarvitaan enemmän kuin koskaan

Ilkka Luoma kommentti: 10.10.2018 – 22:08
Nykyinen presidentti Sauli Niinistö rakentaa koko ajan siltoja, niin itään, idemmäksi ja länteen. Niinistö saa ennakoidusti kolme suurta Suomeen - Arktisen neuvoston juhlakokoukseen: Putinin, Xi' n ja Trumpin. Päätteeksi Kiina tulee neuvoston täysjäseneksi Koillisväylän vuoksi.

Niinistö on oivaltanut Suomen erinomaisen aseman täällä idän ja lännen vedenjakajalla ...


Entä nyt, kun pöydät toivottavasti katettaisiin kaikille kolmelle?

Yksinkertaista – irtaudumme koko natokeskustelusta, ja avaamme portit ja ovet kaikkiin ilmansuuntiin. Meidän tehtävä olla pieni suuri YK-rauhanturvatehtävien suurvalta [8
näin turvaamme parhaiten oman koskemattomuutemme – itsenäisyytemme luovutimme jo vuosia sitten EU-Brysseliin, ellei sitten kansakuntamme ryhdistäydy, ja ota irtiottoa meitä kahlitsevasta lännenmiehen talous- ja yhteiskuntajärjestelmästä – joka muuten edustaa maailmamme väestöpopulaatiosta vain noin 20 prosenttia!

EKSTRA

Kiinalaisten syvä epäluulo Venäjää kohtaan: strateginen kumppanuus koskee vain maiden johtajia” – UPI-FIIA, vanhempi tutkija Jyrki Kallio … ~ https://www.fiia.fi/julkaisu/kiinalaisten-syva-epaluulo-venajaa-kohtaan -


...
Viitteet:


Ilkka Luoma
Kansalaiskirjoittaja Helsingistä

US VU 24 T BL BL BL FB FB FB BLOG 180799

DOC kolme_suurta_11102018.doc – OpenOffice Writer
PVM 11102018

839_7891 – 11:10_16:07 Triangle Operation - TO

tiistaina, elokuuta 14, 2018

Sauli Niinistöstä uusi Kekkonen – tavoiltaan?



Luottopari - Putin & Niinistö?


Istuva presidentti sai ilokseen/harmikseen kaksi uutta kirjaa – toinen otetaan tässä ruodintaan. Sanomalehti Kalevasta eläköitynyt Risto Uimonen kirjoitti ylistyskirjan Sauli Niinistöstä [1, sisältöä pohdittiin ja analysoitiin Helsingin Sanomien toimesta ulkoisin voimin – heti kärkeen, jopa viiltävästi.

Olemmeko suitsuttajia taka-ajatuksin tai vilpittömin mielin? Kansasuosiossa uiva Sauli omii itselleen ”kekkosmaisia” piirteitä …? Kansakunnallammekin on toki omat toiveet valitulleen.

Kansalaiset Suomessa eivät ole saaneet täyttä selvitystä mikä oli kaikkinensa Niinistön rooli, kun Suomea vietiin Euroopan Unioniin ja kuinka meiltä otettiin puolisalaa – pyytämättä ja yllättäen – markka, ja tilalle ujutettiin euro, yhteisvaluutta. Ujutus oli virhe – ainakin, jos kuuntelemme talousasiantuntija Sixten Korkamannia, joka tosin samaan hengenvetoon ilmaisee, ettei eurosta voi enää erota [2.

Helsingin Sanomat otsikoi – Viikon toista Niinistö-kirjaa voisi luulla presidentinkanslian tilaustyöksi – Risto Uimonen suitsuttaa Niinistöä hengästyttävästi -yliopistolehtori Johanna Vuorelma


Ote: ” … Tuoreessa kirjassa Uimonen kuvaa presidenttiä taitavaksi, toimeliaaksi ja määrätietoiseksi presidentiksi, joka on puheissaan looginen ja johdonmukainen. Niinistö on Uimosen mukaan kiistaton ykkönen ulkopolitiikan johtajana, tarvittaessa tiukka suhteessa Venäjään ja taitava puhevallan käyttäjä, joka on ”onnistunut profiloimaan itsensä hyvien arvojen ja asioiden puolesta puhuvana sekä esimerkkiä näyttävänä mielipidejohtajana”.

Lista jatkuu: Niinistöllä on vahvoja näyttöjä aidosta julkisuuskuvasta, asioiden hallinnasta ja hyvästä pelisilmästä sekä edellytyksiä ymmärtää tavallisten ihmisten elämää … ”
...
Lukijakommentti – Ilkka Luoma: ”Istuvaa tasavallan presidenttiä Sauli Niinistöä ja Suomen pitkäaikaisinta presidenttiä Urho Kekkosta ei voida rinnastaa suoraan, kuin yhdessä asiassa - ovat miehiä ja mieltyivät selvästi nuorempiin naisiin, joka ei ole lainkaan synti, vaan halusta elää.

Molemmat ovat aikakausituotteita. Kekkonen oli itsenäisyysmies, jolla oli suuri tehtävä, joka toteutui vain osaksi - ETYK 1975. Niinistön suurta tehtävää EU-Brysselin varjosta emme tiedä. Sen sijaan viitteitä EU- ja Nato-kytkeytymiseen on jo olemassa [3.

Kekkonen piti Neuvostoliiton varjoa todellisuudessa loitolla, hakien sieltä liki täydet hyödyt Suomelle ja suomalaisille [4 - puolittaisena demokraattisen ja itsenäisen valtion "itsevaltiaana". Niinistön kaudella Suomi ei ole enää itsenäinen [5, tässä verkostoituneessa maailmassa [E.

Molemmat presidentit nauttivat eilen ja tänään suurta kansansuosiota. Kekkonen valittiin tässä äskettäin eräässä kansalaiskyselyssä* kaikista, myös elossa olevista presidenteistä kaikkein arvostetuimmaksi.
[* ~ https://www.ksml.fi/kotimaa/Nyt-se-on-tutkittu-Kekkonen-arvostetuin-presidentti/1091503 -

Kekkonen oli myös monien mielissä viilto myllykirjeiden saatossa. Kekkosen hautapaadessa on myös kynnöksen viilto kuvaamassa kesken jäänyttä työtä - tuota työtä Niinistö ei kykene viemään loppuun kuin täyden ihmeen voimalla.

Niinistön työn jatkajaa emme tiedä, mutta Kekkosen työn jatkaja on yhä olemassa! [6

Luottaisinko tuohon Sauliin? -Trump



Elämme Niinistön aikaa ja kansakunta kaipaa vahvaa johtajaa

Media maalaa jatkuvasti uhkaa ja pelotetta idästä [7 ja pelastusta lännestä. Miten istuva presidentti taiteilee tässä vastakkainasettelun [8 mediamaailmassa, kun kansalaisemme taas ovat oivaltaneet olomme idän ja lännen vedenjakajalla [9, jossa perintömme tulee niin lännestä kuin idästä [10.

Suomi on demokratia, sen todistaa suora kansanvaali presidentistämme – Sauli sai historialliset äänet hänen viimeisestä presidenttivaalista – nyt onkin lopulta kysymys, kuka jatkaa hänen älykästä välittäjän roolia [11 täältä sotilaallisesta liittoutumattomuudesta [12 – idän karhun vierestä, joka voi olla meille vielä uudelleen kaupallinen pelastus – jos oikein yritämme osata suurvaltapuolueettomuuden politiikkaa


Viitteet:
[1 Risto Uimonen: Sauli Niinistö – tasavallan presidentti. WSOY. 411 s.
.
[10 ~ https://www.facebook.com/groups/5749603299/ – FB_SJE – suomalaisuuden juurien etsijät - asiantuntija-artikkeleita
.

EKSTRA
Kansalaisen paras kausi elettiin Kekkosen aikana” -mielipidekirjoitusotsikko Kaarlo Nordlund [HS-Mielipide]
...


Tähän väliin Sauli välittäjäksi! Trump &Xi



Ilkka Luoma
Kansalaiskirjoittaja Helsingistä

US VU 24 T BL BL BL FB FB FB BLOG 176951

DOC niinisto_kekkonen_14082018.doc – OpenOffice Writer
PVM 14082018

577_5681 | 09:35_10:08

torstaina, maaliskuuta 30, 2017

Presidentti Putinilla on erinomainen pelisilmä!


(Juuri tulleen tiedon mukaan - MTV |1, Arkangelissa Venäjän presidentti Vladimir Putin olisi ilmaissut, että hän haluaisi tavata juuri Suomessa Yhdysvaltain uuden presidentin - Donald Trumpin)

Uutinen toteutuessaan on erinomainen esimerkki Putinin pelisilmästä, jolla hän hienosti nostaa puolestaan Suomen asemaa idän ja lännen vedenjakajalla - olla isäntänä kahden ydinasesuurvallan päämiehen kohtaamispaikka. Meidän presidentti Sauli Niinistölle nostetaan nyt sitä kuuluisaa tuhannen valuuttayksikön paikka - Sauli oletko valmis tehtävään?|2


Suomi kuittaa Arktisen neuvoston puheenjohtajuuden toukokuussa - tänä vuonna. Pesti kestää kaksi vuotta. On tunnettua, että Venäjä ja Yhdysvallat ovat molemmat mukana Arktisessa neuvostossa, ja se on foorumi, jonka merkitys kasvaa, sillä sinne mitä ilmeisimmin on pyrkimässä täysjäseneksi myös maailman suurin talous - Kiina.
...


Kiinan presidentti on tulossa Suomeen

Koskaan aiemmin ei Kiinasta, maailman väkirikkaimmasta valtiosta - kautta aikojen - ole nykyisen valtiojärjestelmän päämies käynyt Suomessa; nyt tämäkin on tapahtumassa - jo ensi viikolla. Suomen itsenäisyysjulistuksesta tulee tänä vuonna täyteen 100 vuotta, tosin olemme luovuttaneet oleelliset itsenäisyyden tunnusmerkit EU - Brysseliin. Presidentti Xi Jiping tulee Suomeen, ja varmaan muistaa Suomen olleen yksi ensimmäisistä, joka tunnusti nykyisen Kiinan!


Kiina hakee Arktisen neuvoston jäsenyyttä?

Luotettavan tiedon mukaan Kiina hakee Arktisen neuvoston täysjäsenyyttä, ollen nyt tarkkailijana tässä pohjoisten napaseutujen epäpoliittisessä järjestössä. Ehkä Kiina yhtenä maailman vaikuttavimpana valtiona haluaa olla samassa neuvottelufoorumissa Venäjän ja Yhdysvaltojen kanssa.

Samalla Kiinaa kiinnostaa Koillisväylä - kauppareittinä Eurooppaan. Tässä piilee suomalaisille uskomaton mahdollisuus - katsotaan oivalletaanko se käytää hyväksi, jonka jo Kiina ja Venäjä tietävät!

...
|2
Onko presidentillämme rooli kyllä on!
[25022014][ … suomalainen rauhanvälitys ja sanansaatto idän ja lännen välisenä sukkulointina ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/02/suomi-sovittelijaksi-akselille-eu.html - ]

Lainaamme yllä olevasta linkistä osan tähän:

” … Nyt Suomella on se paikka,
 … mitä me erityisasemastamme loogisesti voisimme saavuttaa. Näin saavutamme välitysneuvottelijan aseman - Vladimir Putinille ja epäselvälle EU-konklaaville, tai Saksalle - sujuvuuden nimissä.  Me olemme niin 'itää kuin länttä' meille avautuu nyt se asema, mitä olemme odottaneet, vain 5,4 miljoonan kansakuntana. 

Meihin luotetaan, kunhan valitsemme projektille pätevän vetäjän Tasavallan presidentti Sauli Niinistö, riittääkö taito, oivallus ja johdattelukyky? 

Sauli, ottaisitko tehtävän vastaan, jos sitä Moskovasta vihjaistaisiin? …”

...
EKSTRA


Ilkka Luoma
Kansalaiskirjoittaja Helsingistä 872


...
AL | US | T | VU | BL | BL |FB | FB | BLOG 132639

DOC Presidentti Putinilla on erinomainen pelisilmä_30032017.doc*
PVM 30032017

|397|@

torstaina, syyskuuta 01, 2016

UPI-FIIA: Venäjän uhka kasvaa – sumutusta, shakkipeliä vai vääräuskoisuutta?


(Ulkopoliittinen instituutti julkisti paljon mediatilaa saaneen raportin Venäjästä, sen nykytilasta ja erityisesti arvioiduista vaikutteista Suomeen ja meidän ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan ~ http://www.fiia.fi/fi/publication/607/venajan_muuttuva_rooli_suomen_lahialueilla - )|1


[ … kansalainen Erkki ihmettelee lähiöpubissa miksi Venäjästä koetetaan löytää vuodesta toiseen uhkaa? |2 Samalla Erkin pystypubikaveri riemastuu – ”prkl - Karjala takaisin, miekka meni sittenkin liian aikaisin tuppeen!” |3 Jäänteitä on moneen junaan ja Päämaja kaupungin asemalle jäi useat ihmettelemään, kun mikään uhka ja uhan maalaus ei ole toteutunut – jo yli 70 vuoteen

 … kansalainen Liisa lukee ihmeissään raportteja kuinka paha Venäjä onkaan. Toki paljon elämään nähneenä hän muistaa kuinka käytiin sotaa ja viljaa tuotiin Saksasta. Saksa oli auttanut meitä, mutta vienyt meidät samalla 1941 sotaan Neuvostoliittoa vastaan. Liisa ei ole nähnyt venäläisiä pieniä vihreitä miehiä Suomessa, mutta amerikkalaiset taistelukoneet lensivät Liisan mökin yli lähellä Venäjän rajaa – olivat kuulemma tulleet näyttämään voimaa ja kertomaan karhulle, että täältä pesee |4 … ]


Yle Aamu – TV: ssä - 31. elokuuta 2016 kokeneet kansanedustajat, Kokoomuksen väkevä natouskovainen ja amerikkalaista rautaa rajalle Pertti Salolainen ja Keskustan pitkään pääministerinäkin toiminut Matti Vanhanen jutustelivat tästä UPI’ n raportista. Jako oli selvä – Salolaisen ”mopo keulii ja vikuroi”, edelleen |5 ja Natoa kaivataan, joskin jo vaimeammin – Pertti on oivaltanut, ettei kansamme halua Natoon |6.

Toinen uuniperunoistaankin tunnettu Matti Vanhanen, edesmenneen professori Tatu Vanhasen poika, esitti jo valtiomiesmäistä toppuuttelua ystävällisesti myös Pertille – Matti otti tasoittelevan asennon ja viestitti rauhoittumista ja venäläisyyden tuntemusta |7 ymmärtää, että vain ulkopolitiikan älykäs ja huomioiva hoitaminen pitää idän karhun säyseänä ja kaupankäyntiin innostuvana. Oli myös kuultavissa, että Itämerellä toimivat muutkin asevaltiot kuin Venäjä. Aivan kuin Matti olisi oivaltanut, että olemme niin idästä kuin lännestä?


UPI astui miinaan Lapin Venäjältä pakolaisista!

Norjalaiset sitoutumattomat tutkijat olivat havainneet, että Venäjän roolia tarkoitushakuisena toimijana ei löytynyt. Nyt pitää myös muistaa, jota UPI ei muistanut, että Ruotsista ohjattiin ystävällisesti ja huomaavaisesti pakolaisia noin kymmenkertainen määri Suomeen – Haaparanta – Tornion kautta. Ruotsi jo tuolloin pullisteli omista pakolaisistaan.


Miksi Venäjästä luodaan vuodesta toiseen uhkaa?

Kiinalaiset ovat oivaltaneet kaksi erinomaista ja jo vuosisataista sanontaa: 1) ”Pidä ystävät lähellä ja viholliset kaukana”. Miksi muuten Yle haastattelussa Salolainen haikailee amerikkalaisia sotavoimia Suomeen; onhan rapakon taakse pitkä matka |8 ja Yhdysvallat on se sotinein kansakunta viimeisen 70 vuoden aikana – onko tämä Pertiltä unohtunut?

Se toinen kiinalainen sanonta: 2) ”Ellet voita vihollistasi – tee siitä ystävä”. Vanhanen, jo julistautuneena seuraavien presidentinvaalien ehdokkaana viestittää suomalaisille tärkeää viestiä – me jatkamme samaa linjaa, mitä nykyinen presidentti Sauli Niinistö harjoittaa – kahdenvälisyyttä |9

Tämä on tärkeä viesti, joka ei varmaan sotaisille kokoomuslaisille |10 oikein sovellu. Mitä muuten Kokoomus haluaa, kun tämän presidentti on vastoin puolueensa natolinjauksia? Kansa päättää parin vuoden päästä – uudesta presidentistä.


Tunnustus instituuteille – UPI-FIIA ja Aleksanteri-instituutti

UPI on rehellisesti lännettynyt ja Venäjän uhan lietsoja ja vastaavasti Aleksanteri-instituutti rauhoittelee malttamattomia ”upilaisia”, etteivät ”mopedit liiaksi hyppyytä”. Meillä ei ole varaa sellaiseen lyhytnäköiseen ulkopolitiikkaan, mitä UPI suosittaa – eli liki samankaltaista kuin oli Talvisodan aattona |11, jolloin silloinen HS-omistaja Eljas Erkko ulkoministerinä vahvalla kädellä operoi. Emme hallinneet tuolloin ulkopolitiikkaa ja historia kertookin loput.

Jatkosotakin oli saksalaistuupattua Suur-Suomen luontia |12 – tätäkään politiikkaa emme halua harjoittaa – nyt. EU eikä Nato tuo meille mitään todellista turvaa maantieteelliseen sijaintiimme, vain vahinkoa suhteisiin ja suuret venäläisarmeijat rajoillemme sekä uhan joutua taistelualustaksi ydinasesuurvaltojen välisiin konflikteihin (Pietari ja Kuolan niemimaa syinä) |13.


Kansa asennoituu rauhaisesti ja ilmoittaa ettemme liity Natoon

Vaikka Venäjän uhkaa, jopa vihaa lietsotaan urakalla |14, ja jota presidentti Niinistö ja vastuupoliitikot harmikseen saakka tuskaillen tasoittelevat – on informaatiosota kiihkeää |15, varsinkin Helsingin Sanomien taholta |16, ja muut sopulit seuraavat perässä.
Kansakuntamme ilmaisee selvästi – emme liity Natoon! ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2016/06/kansakunta-on-paattanyt-me-emme-liity.html -


Kansakunta elää kuitenkin rauhaisana ja luottavaisena Venäjää kohtaan –

 … todellisuudessa (asioita seuraavat huomasivat, että Suomi on elänyt jo yli 70 vuotta täyttä rauhan aikaa!). Kansalaishuoli on enempikin pakolaisissa |16, taloudessa (työttömyysuhassa |17) ja terrorismissa |18, jonka välttäminen maassamme on ollut jo pienoinen ihme, vaikka olemme jo mukana sotien osapuolena niin Afganistanissa |19 kuin Irakissa |20 + Malissa |21, Afrikassa.


Johtopäätökset

UPI säädätti raporttinsa tarkoitushaluisesti päämääränä Natoon liittyminen |22. UPI ei ymmärrä mitä liittyminen merkitsisi. Kansalaiset kysyvät mistä ”upilaisille” maksetaan palkat ja mikä kustantaa tämän tyyppiset yksipuoliset tutkimukset, joissa ei huomioida uhaksi juuri muuta kuin Venäjä ja Kreml.


Lopuksi ja lopetukseksi

Miksi lännenmies puolustaa niin aggressiivisesti kulttuuriaan |23 – tajuamatta, että sen populaatio edustaa vajaata 20 prosenttia maapallon väestöstä?

Hallituksemme on tehtävä nyt nopeat päätökset millaisia tutkimusinstituutteja hallintomme ja erityisesti kansalaisemme tarvitsevat. Ei ole hyväksi kansakuntamme yhteenkuuluvuudelle, että julkistellaan puolueellisia ja yksisilmäisiä selvityksiä.


Jälkikirjoitus

Lopultahan kansa maksaa UPI-FIIA’ n kustannukset!

Kansan on saatava luotettavaa tietoa vastineeksi antamilleen rahoille. Tosin nyt toinen yhteiskunnan ylläpitämä laitos – Aleksanteri - instituutti tasoittaa tilannetta – eli sopuisasti toteankin, että ”jokaiselle jotain”.


EKSTRA

Maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäki otsikon aiheesta

PS Leipätekstin numeroviittaukset tulevat jakoon myöhemmin – 5. syyskuuta 2016 mennessä sivustoon ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2016/08/link-upi-fiia-venajan-uhka-kasvaa.html


Ilkka Luoma
Kansalaiskirjoittaja Helsingistä

...
AL | US | BL | BL | VU | PZ | BLOG 87343

DOC UPI_Venajan_uhkaa_31082016 – Microsoft Word Starter
PVM 31082016




831