Uraitsekkyys ja runsas kokemuksien haku on uhka luonnolliselle suvunjatkannalle

[... nainen on hedelmällisimmillään jo alle 20-vuotiaana. Nuorina ollaan myös pelottomampia ja luonnollisempia hoitamaan lasta. Lapsi - mukana menossa on luonnollisempaa kuin urahaussa stressaantuneen mielen hoitovapaa-ajan pelossa, kuinka työn käy, kun palataan takaisin aikuisten työmaailmaan...]

Suuren sanomalehden kuukausiliite avasi yhden ihmisen tärkeimmistä puheenvuoroista. Sunnuntainen kirjoitus herätteli ajattelemaan milloin olisi luonnollisinta tehdä geenien siirto huomiselle. Markkinatalous ajaa nuoret lukemaan, bailaamaan, työharjoittelemaan ja kiirehtimään urakehitystä aina yli pitkälle kolmenkympin, jolloin vuosituhantisesta keskiarvosta ollaan jo menetetty yli kymmenen vuotta lapsen huolehdintaa - on myös huomioitava, että kaikki eivät halua tai voi saada lapsia.

Miksi ensisynnytystä lykätään ja lykätään? Selityksinä kuullaan valmistuminen, kokemuksien haku, nautiskelu omasta vapaasta elämästä sekä kokeilu erilaisista suhteista. Lasten tulo viipyy, etusijalla ovat ura, titteli, vauraus ja taloudelliset tavoitteet. Ei ole harvinaista, että ensisynnyttäjinä on jo 4-kymppisiä, jolloin se sisältää jo mahdollisia riskejä. Olisiko myös lapsuuskotiesimerkillä tai kasvatuksella merkitystä lykkääntyneeseen lapsen tekoon?

Ei pelkästään oman edun tavoittelu, oman egon kasvattelu ja urakehityksen valvonta, vaan ennen kaikkea muuttunut tapa ja kyky hoitaa lasta, jotta tämä olisi itse myöhemmin valmis samoihin vuosituhantisiin tapahtumiin suvunjatkannan turvaamiseksi. Nainen menettää hedelmällisyyttään jo alkaen 20-ikävuodesta. Mies tunnetusti säilyttää kykynsä kauas, mutta tutkimusten mukaan siittiöiden laatu ja määrä ovat hälyttävästi huononemassa ja vähentymässä - joko saasteiden, elämäntapojen tai jonkin meille tuntemattoman kehityssuunnan vuoksi.

Eläinkunta tekee suvunjatkannan heti kun elimistön kello antaa merkin; syntyy kiima ja vuosituhantinen tapahtuma toteutuu vuodesta toiseen. Keskimäärin eläinkunnassa riippuen vastasyntyneen kehitysasteesta, huolehdinta on intensiivistä, tarkkaa sekä puolustavaa jopa henkeen ja vereen saakka - kunnes vieroitus tapahtuu - on tullut aika lähteä. Ihminen sitä vastoin usein kiinnittyy lapsiinsa vanhempien omien itsekkäiden mieltymysten vuoksi - ei uskalleta kohdata uutta yksinoloa avio-/ avopuolisosta huolimatta. Lapsista on syntynyt oljenkorsi nuoruuteen, joka menetettiin omissa oman edun tavoittelun tempauksissa 2-kympin ikavuosikymmenellä

Yhteiskunnan pitää suunnata järjestelmät siten, että lapsien teko on mahdollista luonnollisesti, silloin kun se on fyysisesti tehokkainta ja jolloin lapsen kasvatus on luonnollisimmillaan. Monesti näkee kypsempiä hoitotapoja ja -muotoja nuorissa, kuin ikääntyneemmissä ensisynnyttäjissä. Nuori on rohkeampi hoitamaan ja kasvattamaan - hän/ he eivät pelkää - "lapsi ei mene niin helposti rikki". Ikääntyneempi saattaa hemmotella hyvä hyvyyttään lapset sokeana siitä opinvirrasta, joka olisi koulivampaa ja yhteiskuntaan valmistavampaa kuin pumpulissa kaitseminen.

Jokainen jo lapsensa aikuisikään saattanut isä tai äiti voi tapahtumien edessä olla kertomassa kuinka se iltatähti syntyi ja kuinka siitä huolehdittiin - liika passaaminen on vaarana luoda liian helpon elämännäkemyksen pienokaiselle ja nuorelle - jos liiaksi paapotaan vielä murrosiän kynnykselläkin kun ensimmäiset yöihmeellisyydet ovat jo tulleet. Toisaalta kokemus voi luoda varmuutta kasvatukseen.

Miksi meillä ja muissa länsimaissa markkinatalouden ehdot, säännöt ja menetelmät patoavat luonnollista elämän purkaumaa viivästyttäen lunnollisen kasvatuksen kauemmaksi. Miksi lapset pitää tehdä niin myöhään? Selitys ei ole se, että haimme kokemusta, haimme talouden turvaa, haimme uskottavuutta - "eihän 20-vuotias voi nyt äiti ja isä olla".

Itseasiassa suuri muutos tapahtui jo 1980-luvulta alkaen, vielä tuolloin ei ollut ihmeellistä, että 19-vuotias tyttö/poika työnteli vaunuja - nyt se on jo harvinaisempaa. Mikä muutti tilanteen? Selitykseksi ei myöskään kelpaa, ettei lasta uskalla tehdä, on epävarmuus työstä, on epävarmuus asunnosta ja on epävarmuus huomisesta, niin ja on epävarmuus miehestä/ mahdollisesta isästä. Nuo ovat vaillinaisia selityksiä. Luonto loi mahdollisuuden tehdä lapset juuri silloin, kun evoluutio vuosimiljoonaisena kehityksenä sen valmiiksi siihen tehtävään loi ja ajoi tikanpojan puuhun.

On todennäköistä, että lapsien aikaisempi teko, kasvatus ja tämän tapahtumaketjun synkronoiminen nuoruuden vaiheisiin kiinteyttää, kasvattaa ja yhtenäistää perhettä, jolloin lapsen saama huomio on luonnollisella ja avoimella asteella - lapsen kokiessa jatkuvaa mukana oloa, kuten se evoluutiossa ihmisen osalta on säädetty tuhansien vuosien aikana intensiiviyden jaksoksi aina siihen hetkeen jolloin hän/ he ovat kypsiä omaan koitokseen ja suvunjatkantaan.

Markkinatalous, oravanpyörä, stressaantuminen ja henkinen rasitus, kilpailu urasta, tittelistä, maallisuudesta sekä omaisuudesta tuottavat uudet ikävanhemmat jo valmiiksi riskitekijöiksi lapsen normaalille kehitykselle, joka ei olisi muuta kuin huolehdintaa, mukanaoloa sekä olemista "iholla" - ymmärtäen, ettei lasta omisteta. Meillä on ainoastaan vastuu ja velvollisuus huolehtia omien geenien jatkuminen ja huolehtia se siten, että lapsemme ovat valmiina ottamaan vastaan kaiken sen, mitä me itsekkin olimme silloin aikaisemmin elämän edessä kohtaamassa. Liian moni aikuinen varmentaakseen myöhemmin turvaa lapsilleen käänsi asian ongelmaksi oman uupumuksen ja juurettomuuden vuoksi. Suurena lohdutuksena on myös se, että vaikeudet ovat myös vahvistamassa uskoa omiin mahdollisuuksiin, saataessa onnistumisia, ... edes joskus.

Lopuksi on todettava, että yleispätevää oikeaa aikaa ei ole. Kyse on kypsyydestä nähdä vastuu ja kyvystä saattaa tehtävä valmiiksi. Ei ole mitään patenttia ajoituksesta - ihmiset ovat yksilöitä, tosin myöhempää ajatellen lasten kehityksessä on haastava vaihe poikien ja tyttöjen eriaikaisessa murrosiässä -tosin senkin tulisi synkronoitua myöhemmin. Tänä päivänä ovat vain seuraukset näkyvissä - ja näitä HS/kuukausiliite helmikuu 2007/ Virpi Suutari hyvin herättävässä kirjoituksessaan "Äiti hukassa" esille toi. Yhteiskunnassamme, maallisesta vauraudesta huolimatta, on paha olo.

Ilkka Luoma

ilkka.luoma@keskipiste.fi
http://ilkkaluoma.blogspot.com

Nettilinkkejä:
-- http://www.kirkkojyvaskyla.net/fin/uutiset/index.php?id=39&kansio=1&rap_id=1432 [lasten hätä]
-- http://koti.phnet.fi/otaku/jorina/ahdistusjasimputus.html [ahdistuneet aikuiset ja simputetut lapset]

Kuva:
B0001265.JPG. 18.helmikuuta 2004, klo 14:18. Copyright by Ilkka Luoma 2004. Kuvaa saa käyttää vapaasti ylläolevan kirjoituksen yhteydessä.

Kuvalinkki:
-- http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/381992462/ --

Kuvateksti:
"Lapsia ja nuoria ei voi liiaksi rajata aikuisten aitojen taakse suojaten heitä maailman pahuudelta". Ei ole pumpulia, joka olisi lopullinen tae suojelun autuudesta. Lapset ja nuoret tulee laskea aistimaan maailmaa, kokemaan uutta ja tyydyttämään uteliaisuutta, jottei myöhemmin aikuisena tarvitse siirtää lapsuuskokemuksien puuteselityksien vuoksi sitä luonnollisinta tapahtumaa.