maanantaina, elokuuta 08, 2016

Tekn.lis. Jyri Maunukselan väitöstilaisuus 2016


(Tilaisuus oli Espoon Otaniemessä 22.04.2016 ~ http://chem.aalto.fi/en/current/events/2016-02-29/ -)


Doctoral dissertations -
"Novel applications on peracetic acid as a biocide in the pulp and paper industry"
[42/2016]

Peretikkahapon uusia biosidisiä sovelluksia paperi- ja massateollisuudelle

[ … tiivistelmäteksti tulee myöhemmin … ]





****


Esimerkki mediajulkaisusta

Vanha leipä muuntuu polttoaineeksi

Energiayhtiö St1 sen sijaan valmistaa etanolipohjaista polttoainetta biojätteistä ja elintarviketeollisuuden prosessitähteistä.
Esimerkiksi 100:lla tonnilla ylijäämäleipää voidaan valmistaa noin 25 000 litraa korkeaseospolttoainetta, jolla ajaa noin 240 000 kilometriä, kertoo vanhempi biokemisti Jyri Maunuksela St1 Biofuelsista.

St1 valmistaa etanolia elintarvikejätteistä viidessä tehtaassa. Ensimmäinen tehdas avattiin vuonna 2007. Nyt yritys suunnittelee Kajaaniin uutta tuotantolaitosta, joka tuottaisi bioetanolia sahateollisuuden sivutuotteista. Suunnitelmien mukaan tuotanto voisi alkaa vuonna 2015. Yhtiö näkee suurimman etanolin valmistuksen potentiaalin selluloosaa sisältävissä raaka-aineissa, kuten sahanpurussa, oljessa ja kierrätyskuiduissa.

St1 Suomen etanolitehtaiden verkoston tavoitteena on tuottaa 2020-luvulla 300 000 tonnia etanolipohjaista biopolttoainetta” ~ https://teknet.tek.fi/arkisto.lehti/content/biopolttoainetta-tankkiin.html -


Dr and Senior Biochemist Jyri Maunuksela ~ https://fi.linkedin.com/in/jyri-maunuksela-58a52ab -


...
Interesting points
  1. Pure - and waste water
  2. Enzymes


Videolinks – to Doctoral dissertations
1] ~ https://youtu.be/gMKj-h6dII0 – [1] 20 min
2] ~ https://youtu.be/VYY2JfxP3xc – [2] 11 min
3] ~ https://youtu.be/D41cUD_qiyQ – [3] 19 min
4] ~ https://youtu.be/SJajSnZ4eok – [4] 19 min
5] ~ https://youtu.be/y46-WnIG3Rk – [5] 20 min
6] ~ https://youtu.be/NJOT_-BKPtA – [6] 15 min

Video – Nikon D300S + Sigma 30/1.4 HSM AF EX – Ilkka Luoma




HUOM!
Alla olevat tekstit eivät millään tavoin sido, velvoita tai luo vastuuta väitöksen tekijään nähden, vaan ovat aiheella - mielenkiintoista itse kemiallisena prosessina, kun niin jäte- kuin juomavettä puhdistetaan. Tekstit ovat Ilkka Luoman, joka kantaa vastuun täysin niiden sisällöstä. 

1.
[2009]
Maslowin tarvehierarkiassa 2/ vesi on heti hengitettävän ilman jälkeen seuraavana. Ihminen kuolee vedenpuutteeseen jo muutamassa viikossa. Vesi on seuraavan suursodan aihe ja veteen liittyvät sijoitukset nousevat raketin lailla kaikkialla maailmassa. Viimeisessä pörssissä vesi on maailman toiseksi arvokkain aine.

Ihmiskunnan perusperiaatteen pitäisi olla käyttämänsä raaka-aineen luonnonmukainen palautus sellaisena luontoon, kuin se sieltä on otettu. Ihmisen elämä on väsyksiin saakka itsensä ja tavaroidensa siirtelyä paikasta toiseen 3/. Tuohon toimintaan käytämme energiaa, jonka lainaamme ympäristöstämme ja lopulta aina auringosta - tai ytimien "loputtomien" energioiden maailmasta. Vesi voi olla myös "loputtoman" energian lähde.


1.
[2011]
[ … jätevesilaitoksen haju leijailee kaupungille Kiinassa ... Suomesta tullut yhtiö järjesti hajun pois parissa vuorokaudessa. Puoli-ihmeitä tekevät suomalaiset nousivat Kiinassa maineeseen. Kauppoja hierotaan. Oli valittu brändiä tehokkaampi tapa toimia - puhuttiin vähemmän ja tehtiin enemmän */ ... ]
Kiinaan suunnitellaan suurta kansainvälistä vesitutkimuksen keskusta. Kiinassa paikka paikoin puhdas vesi loppuu ja jätevesilaitoksien lietekasat kaatuvat niskaan ongelmina, jotka pitäisi lopulta toimittaa puhdistettuina takaisin peltoon ravinteiksi ja uudeksi kasvun ravinnoksi biosfäärille.






...
DOC Jyri Maunuksela_vaitos2016.doc – OpenOffice.org Writer

PVM 08082016

2 kommenttia:

Ilkka Luoma kirjoitti...

~ http://www.vtt.fi/sites/iptoss/en/participants -

Ilkka Luoma kirjoitti...

IPTOSS
~ http://www.vtt.fi/sites/iptoss/en/participants -

.