Näytetään tekstit, joissa on tunniste John Kerry. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste John Kerry. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai, syyskuuta 11, 2016

Kun Venäjä ja Yhdysvallat kohtaavat: Lavrov & Kerry


(Media ja koko maailma arvuuttelee mitä tämä kaksikko saakaan aikaiseksi – polttopisteessä Syyria |1, Syyrian kansa ja ydinasesuurvaltojen roolit ja asemoituminen uudessa uljaassa maailmassa, joka sotiin, mutta ei haluaisi sotia – vaikka aina kuitenkin sotii sanottuaan ”ei enää koskaan” jälkeenkin)

[ … kansalainen Erkki on pitkään pohtinut miksi me sodimme, miksi me haluamme enemmän kuin olemme ja tarvitsemme, ja miksi eräät haluavat olla maailman napa. Erkkiä ihmetyttää mediamme yksipuolisuus – se tekee aina Venäjästä uhkaa ja Yhdysvalloista ikään kuin apuun ratsastavaa sinitakkia, joka karauttaa apuun milloin minnekin päin maailmaa

 … kansalainen Liisa pohdiskeli jo aiemmin, miksi Yhdysvallat taisteluttaa aina uusia ikäluokkia. Liisa ei voi ymmärtää miksi Vietnamissa menetti henkensä ~ 50.000 yhdysvaltalaispoikaa – minkä vuoksi? Liisa oli lukenut historiaa ja huomasi, että muinoinen Neuvostoliittokin halusin oman Vietnaminsa – Afganistanin sodan, jossa kaatui tuhansia venäläisiä – lähinnä nuoria poikia …, Liisa on ihmeissään, kun näyttää siltä, että aina kuitenkin tarvitsemme nuo sodat! … ]


Maailmalle on onneksi, että niin Venäjällä kuin Yhdysvalloilla on erinomaisen diplomaattiset ja hienosti keskenään toimeentulevat ulkoministerit – Kerry & Lavrov. Ulkopolitiikka on tae ja lukko parhaimmillaan, ettei tulisi sotilaiden vuoroa (kuuluisa Neuvostoliiton generalissimus Josif Stalinin lause – ”puheiden aika on ohi, on sotilaiden vuoro”)


Ulkopolitiikka on jalo taito, jota ei suoda monille

Yleensä menestyneimmät ulkoministerit ovat pitkäaikaisia ja ikäluokaltaan muita kokeneempia. Legendoiksi ovat yltäneet Neuvostoliiton Andrei Gromyko (1957 – 85!) |2, saksalainen Hans-Dietrich Genscher |3 ja Kiinan Tsou En-Lai |4. Samaan joukkoon hiukan arvoituksellisesti voisimme lukea myös Yhdysvaltain Henry Kissingerin |5.

Meillä Suomessakin on kaksi ylitse muiden ulkoministeriosaajaa – lepovuorossa olevat Erkki Tuomioja ja Paavo Väyrynen, ulkopolitiikan palvelusvuosijärjestyksessä. Ulkoministeriksi ei voi laskea kokeilijoita ja onnenonkijoita.

Ulkopolitiikan hoito vaatii rautaista kokemusta, pelisilmää, kohteliaisuutta ja määrätietoista kuuntelutaitoa. Ulkoministeri on psykologi ja psykiatri, joka osaa nähdä enemmän kuin kuulee sekä yhdistää nämä kaksi aistia. Nykyinen ulkoministerimme pitää saada vaihtoon nopeasti – tarjolle on vain kaksi vaihtoehtoa, todellakin vain kaksi.


Sergei Lavrov ja John Kerry

Herrat tulevat ilmiselvästi hyvin keskenään toimeen. He suodattavat esimiestensä tahtoa, päätöksiä ja määräyksiä. Parhaimmillaan molemmat ovat saaneet luottamusasemastaan käsin puolivapaan pelikentän. Voimme vain pohtia, kuinka herrat kahden kesken ratkovat asioita, jotka koskettelevat koko maailman rauhaa tai sotaa.


Tieto ja taito tehdä esityksiä, jotka johtavat onnistuneisiin päätöksiin

Niin Venäjän presidentti Vladimir Putin kuin Yhdysvaltain presidentti Barack Obama ovat aika-ajoin tietämättömiä, mitä oikeasti pitäisi tehdä – tuon tietävyyden rajapinta yhdistyy Kerryn ja Lavrovin välissä – vain he usein todellisuudessa ja syvällisesti tietävät mitä voidaan tehdä, mutta kuitenkin heitä sitoo tahto jostain ylempää.

Tuossa ylempänä oli syitä miksi ulkoministerinä esimerkiksi Suomessa Timo Soini ei voi toimia |6. Kansakuntamme etu olisi nyt korvata perussuomalaiset demareilla, jolloin Erkki Tuomioja ottaisi rintamavastuun ulkopolitiikan hoidosta – yhdessä presidentti Sauli Niinistön kanssa.


Syyria on koetinkivi - mitä todella ydinasesuurvallat yhdessä pystyvät tekemään

Mikäli viikoksi määritelty Syyrian tulitauko ja aselepo onnistuvat – on sotilaiden vuoro, ja yhdessä USA’ n ja Venäjän kesken. Mikäli tuo sotilaallinen yhteishyökkäys onnistuisi, onnistuneen aselepoviikon jälkeen – ”liikahtavat mantereet”, sillä se olisi myös kiinni mennyt ovi yhden valtion maailmanpoliisi roolille. |7 Onnistuessaan nyt Venäjä nousee Lähi-itään ratkaisupelaajaksi – ovathan Palestiina ja Israel kohtaamassa Moskovassa – Kremlissä. |8.

Mielenkiintoiseksi maailmallisen ulkopolitiikan ja vaikuttavuuden tekee Kiina, joka on jo noussut maailmantalouden suurimmaksi vaikuttavuudeltaan, jo kokonsakin puolesta. Kiina on yksiselitteisesti jo ilmaissut, ettei maailmassa voi olla vain yhtä, joka määrää muita.


Nyt polarisoidutaan ja yhdistytään ympäristökatastrofin edessä

Mikäli Kiina, Venäjä ja Yhdysvallat yhdessä päättävät, että tehdään muutos, jää meidän eurooppalaiselle ”suurvallalle” EU’ lle nelosviulun paikka, vaikka kansantalouskoko edellyttäisi kakkospaikkaa, jopa ylintä tasoa. EU ei ole ymmärtänyt, että se olisi pelinpaikalla kärkihyökkääjä tai puolustaja, jos se olisi oivaltanut, että eurooppalainen ulkopolitiikka ulottuu Uralille asti. Ehkä herääminen tapahtuu Saksasta käsin. |9


Mikä olisi meidän suomalaisten rooli?

Se on helppo vastaus. Me Suomena olemme liittoutumaton sotilaallisesti – kansakuntamme tahdosta. Me olemme välittäjä ja osapuolisanansaattaja suurien välissä sukkulana. Olemme idän ja lännen vedenjakajalla ja me omaamme geeniperimää idästä ja lännestä.

Me Suomena olemme lisäksi luontainen YK-rauhanturvaamistehtävien suurvalta – omalla merkittävän kokoisella ja toimintavarmalla armeijalla. Me olemme Pohjolan Sveitsi. |0 Uskoisin, että tähän tavoitteeseen sisimmältään nykyinen presidenttimme tähtää, kuten myös ulkopolitiikan ammattilaiset – Tuomioja ja Väyrynen.

Viisaat ulkopolitiikan hoitajat eivät rakenna vastakkainasettelua, vaan purkavat jo tehtyjä muureja, joilla tuota vastakkaisuutta on torjuntaeleenä nostatettu!

Uskoisin vakaasti, etteivät molemmat ulkopolitiikan osaajamme halua sotkeutua muiden kolmansien sisäisiin asioihin – vaan keskittyvät huolehtimaan meidän oman uskottavuutemme tahdikkaana ratkaisuehdotusten luojana, johon voidaan luottaa.


Nyt me kaikki pidämme peukkuja Syyrian aselevolla ja tulitauolle

Me toivomme, että ulkoministereiden Lavrov & Kerry suhdetoiminta kantaa hedelmää ja todettuna antaa yhteisten aseiden puhua eliminoimaan sellaiset voimat, joiden kanssa ei voida neuvotella.

Vai voitaisiinko neuvotella – missä olisi se taho ja toimija, joka voisi hoitaa neuvotteluteitse Syyrian onnistumisen jälkeen terrorismin loppumisen, sillä, kun ISIS poistuu Syyriasta, tulee se esille jossain muualla – tämä on jo varmaa. |E Tyydymmekö tilanteeseen, jossa ihmiskunta aina ”tarvitsee sotansa”? |F

Tekstiin liittyvät lisäkirjoitukset



EKSTRA

Harva olisi osannut ennakoida tulevia massiivisia rynnäkköpommituksia, suvereenien valtioiden alueille tunkeutumisia, hyökkäyssotia ja Quantanamoa ja rujoa siviilikärsimystä niin moniin maihin - Afganistan, Irak, Syyria, Libya, Yemen, Somalia …, ja nyt nuo kaikki valtiot ovat kaaoksessa ja sekasorrossa - ja näillä ollen yksi yhteinen nimittäjä ~ http://www.hs.fi/ulkomaat/a1473475365908 - 9/11 ja amerikkalaiset asevoimineen - kosto oli saatava aikaiseksi.



Ilkka Luoma
Kansalaiskirjoittaja Helsingistä


PS Mikäli et näe linkityksiä tai et saa niitä auki, on tämä sama teksti saatavilla tämän linkin ~ x – alta toimivine linkkeineen.

AL | US | VU |PZ | BL | BL | BLOG 87902

DOC Kun Venäjä ja Yhdysvallat kohtaavat_syyria_11092016 – Microsoft Word Starter
PVM 11092016







980

lauantaina, elokuuta 06, 2016

Odessan miehet saavat tuomionsa Syyriasta


(Yhdysvallat joutui taipumaan ja pyytämään Venäjän apuun järjesteltäessä Syyriaa, ja sen myötä Irakia. Kaikki kolme muslimivaltiota – mainitut ja Libya ovat sekasortoisessa tilassa ja USA ei enää selviä tilanteesta)

USA' n ulkoministeri John Kerry ja Venäjän virkaveli Sergei Lavrov sopivat salaisesti a] b] samalla Ukrainan tilanteen askelmerkit. Krim jää Venäjälle, jo senkin takia, että kansa siellä niin tahtoi, jo ajat sitten ja Venäjän presidentti Vladimir Putin on laittanut oman arvovaltansa peliin – kertomalla, että Krim on ja pysyy osana Venäjää.

” … ne kieltäisivät Syyrian ilmavoimia pommittamasta Yhdysvaltain tukemia oppositioryhmiä (Syyriassa] … ”

b] ”Salainen Syyria – Lähi-itä sopimus” ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2016/07/venaja-seka-yhdysvallat-kohtaavat.html -


Nyt myös Odessan murhapoltto saa kohtalonsa mukaisen tuomion ja tapahtumat selvitetään juurta jaksain. Kiova ei ole pystynyt tai halunnut tapahtumaa tutkia, sillä jäljet johtavat liian kiusallisesti sylttytehtaalle – Maidanin verimellakoihin. Nyt USA ja Venäjä yhdessä suorittavat tutkimukset ja syylliset saatetaan edesvastuuseennäin piireistä kerrotaan.

Odessan uusi pormestari – entinen Georgian erotettu presidentti Mikheil Saakashvili c] on junailemassa asioita jälleen tilaan, josta edes Ukrainan presidentti Petro Poroshenko ei selviä, vaan ukrainalaiset äänestävät uuden, ja samalla ratkaisevat Itä-Ukrainan, eli Donpassin autonomian ja oikeuden venäjänkieleen.



[05052014] Ukrainan Odessassa poltettiin roviolla ammattiyhdistysten taloon ~40 ihmistä. Ketkä olivat asialla? Maidan aukiolla tapettiin kiikaritähtäimin ~100 ihmistä – ketkä olivat asialla? Krim vapautettiin tai vallattiin – Venäjä oli asialla, kuolleita 0-1 ihmistä. Itä-Ukrainassa halutaan ylläpitää omaa kulttuuria ja omaa kieltä – liittovaltion oletetaan edesauttavan tätä, ketkä asialla? Venäläismieliset.

Nyt Venäjä vaatii YK turvaneuvostoa koolle päättämään mitä tehdään Odessan polttomurhan jälkeen. Venäjä haluaa asian tutkintaan. Mitä tapahtuu YK:n turvaneuvostossa? YK:n turvaneuvosto valtuutti aikanaan USA:n ja lähinnä läntisen yhteisön (EU) pommittamaan Libyaa 1], jotta saadaan maan diktaattori Muammar Gaddafi eroamaan – hänet tapettiin. Venäjä ei vastustanut YK:ssa USA:n ja tämän liittolaisten pommituksia.


Entä nyt – Odessan polttomurhan jälkeen? Saako Venäjä luvan USA:lta pommittaa Kiovan vasalleja, kun Maidan aukion tutkimuksetkin ovat ”siirapissa ja tervassa”? Löydetäänkö Odessan miehet ja saadaanko heidät vastuuseen? Entä Maidanin sala-ampujat? Miten me täällä Suomessa rinnastamme USA:n Libya pommitukset ja miten mahdollisen Venäjän väliintulon Ukrainassa?


Kosovo repäistiin aikanaan YK:n lausekkein sen emomaasta Serbiasta

Oli syntynyt paljon kuolleita, ja Nato-sotakoneet USA:n johtamina olivat jo pommittaneet rankasti entistä Jugoslaviaa, jonka hajoaminen alkoi heti, kun ”diktaattori” Josif Broz Tito kuoli. Samoin Libyankin kaaostila alkoi heti Gafddafin tiukan otteen hellittäessä. Irak lienee samantyyppisen kehityksen alaisena – USA operoi aikansa ja maa on puolittaisessa uskontojen ja heimojen ”sisällissodassa” - mitä USA:n välissäolo sai aikaiseksi?


Mihin unohtuivat itse ukrainalaiset?

Maassa on vahva venäläisvaikute ja voimakas nationalismi, joka kumpuaa jo II Maailmansodan ajoilta – Ukrainan juutalaiset kaasutettiin ja poltettiin paljolti myös ukrainalaisten SS-keskitysleirimiesten 2] ja -naisten toimesta. Nyt Ukrainasta muuttoaalto Israeliin on lisääntynyt voimakkaasti – tämä tietää paljon uusia ja laittomia siirtolaiskuntia palestiinalaisten alueille Lähi-idässä 3].

Tiedämme senkin, että Venäjän presidentti Vladimir Putin on harvinaisen hyvissä väleissä Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun kanssa – tämä johtuu siitä, etä Putinilla on hyvin suotuisa käsitys ja käsittelytapa omia juutalaisiaan kohtaan Venäjällä – puhutaankin, etä Putinissa on juutalaista verta suonissaan [?]


Miksi USA häärii Ukrainassa?

Tätä asiaa kysyttäessä vaalikiertueella olevalta - virkavapaakomissaari Olli Rehniltä [Kesk.], antoi hän selvän vastauksen: ”EU tarvitsee USA:n tuen ja avun, lisäksi USA luo EU-Euroopalle sen tarvitseman sotilaallisen turvan ja ”(ydin)asesateenvarjon” - lisäksi Rehn totesi kysymykseen: ”Voidaanko USA ”korvata” sotilaallisesti omalla EU-puolustusjärjestelyillä, ottaen siihen mukaan Venäjä” – niin Rehn: ”Tämä ei ole realismia, me olemme länttä ja USA:n vaikute on niin suuri, vähintäänkin taloudellisesti” *] -lauseet eivät ole sanatarkka toisto Rehnin Helsingin Hakaniementorilla tapahtuneesta vaalikeskustelusta sunnuntailta 4. toukokuuta 2014.


Mitä nyt tapahtuu Ukrainassa?

USA:n on hellitettävä otteensa – vahvistetusti tiedämme, että CIA ja FBI ovat jo Kiovassa neuvoineen ja mittavine apuvälineineen, mukana kuuluu olevan lisäksi amerikkalaisten ”yksityisarmeija” Blackwater … onko Itä-Ukrainassa venäläisten vastineet ”Mustalle vedelle”, ... tähän ei ole vahvistettua näyttöä … Venäjän on myös käytettävä valtaansa, mutta turvattava, ettei konflikti paisu veljessodaksi, siksi likeiset ovat veri-, kulttuuri- ja kielisiteet – slaavilainen reviiripuolustus 4] on käynnissä ---


Suomella voisi olla erinomainen rooli välittäjänä 5] -

Venäjä tietää, että kansakuntamme ei halua Natoon 6], olemme sotilaallisesti puolueettomia ja meillä on YK-rauhanturvaamistehtävien myötä hieno kokemus olla vaikeissakin paikoissa. Venäläiset luottavat meihin enemmän kuin ruotsalaisiin, ja Itävalta kuin Irlantikin ovat kaukana tapahtumista. Lisäksi niin USA:ssa, EU:ssa kuin Venäjällä tiedetään, että olemme niin itää kuin länttä. Olemme siis erinomaisia rauhanvälityskandidaatteja Ukraina tilanteeseen. Lisäksi presidentti ja Natoon jenkaajalle Martti Ahtisaarelle 7] on myönnetty Nobelin rauhanpalkinto!


VIITTEET
2] Ukrainalaiset Saksan kolmannen valtakunnan SS-joukoissa [Waffe] ~ http://de.wikipedia.org/wiki/14._Waffen-Grenadier-Division_der_SS_(galizische_Nr._1) -
2] Ukrainalaiset keskitysleirivartijat Treblinkassa ~ http://personal.inet.fi/koti/kkoskela/treblink.htm -
3] Lähi-itä – juutalaiset ja palestiinalaiset ~ http://www.tiede.fi/keskustelu/7703/ketju/eiko_israel_nae_rauhanmahdollisuutta_aitansa_takaa – 16645/1152510 -
6] Kansalaisviisaus erottaa meidät Natosta ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1029728 -
7] Rauhannobelisti jenkaa meitä suomalaisia Natoon! ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1052002 -

*] Maanantaina 5. toukokuuta 2014 esitetty YLE/MoT kertoo hyvin Rehnin lauseet todeksi … ~ http://areena.yle.fi/tv/2188166 – USA:n rooli on ollut hämmästyttävä Euroopassa välittömästi II Maailmansodan jälkeen … tästä aiheesta tulee myöhemmin oma artikkelinsa.
*] EU:lla ei ole omaa puolustusjärjestelmää – vaan se lepää Naton varassa ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/04/suurvaltataistelu-onko-ukrainassa.html -

EXTRA
Amerikkalaisuutta parhaimmillaan! ~ http://youtu.be/jxtpJrhAh94 – The Boss Bruce Springsteen
Kuka sitä Syyriaa oikein lietsoo? ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=952149 -


Ilkka Luoma

SENT

Sent: Monday, May 05, 2014 10:41 PM
Subject: KANSALAISKIRJOITUS - Galitsian haamut Ukrainan yöstä
...

Galitsian haamut Ukrainan yöstä
(Ukrainan kohta hallitsematon eskalaatio on suurvaltapeliä, jossa EU pelaa hanttikorteilla, USA:n pitäessä ässiä käsissään - Ukrainan hajanainen kansa on sensijaan sivuroolissa, ei edes korttien jakajana ja Venäjällä ovat Jokerit taskussaan)

AL US Vf IL BL US AL - BLOG 35407
---05052014---
---04082016---

doc.: odessan_miehet_05052014.doc – OpenOffice Writer
doc.: odessan_miehet_04082016.doc – OpenOffice Writer

613 | 5938
966 | 9249

[2][3]

...