Näytetään tekstit, joissa on tunniste west trolling technical manipulation. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste west trolling technical manipulation. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, helmikuuta 13, 2019

Idän ja lännen välinen vastakkainasettelu II


US pr. Trump ja Kiinan pr. Xi 



- mistä sitä johdetaan ja mitkä ovat motiivit ?

Kiinalainen Huawei informaatiologistiikan monialayritys on alallaan maailman suurin. Aikanaan Huawei tarjoutui ostamaan koko Nokian, jo ennen amerikkalaista Microsoftia. Nokia koki Microsoftin tarjouksen itselleen paremmaksi |1. Voimme vain arvailla miten tilanne olisi nyt, jos Nokia olisi tarttunut Huawein ojennettuun käteen.

Joskus Nokian menestysvuosina Kiinan Pekingin kunniakansalaiseksi nimitetty Jorma Ollila kertoili kiinalaisille, ettei sitä tiedä, vaikka joskus Nokian toimitusjohtaja olisi kiinalainen. Nokia teki suurimmat voittonsa juuri Kiinasta ja nyt yhtiötä johtaa intialainen.

Huawei on siis alallaan maailman suurin, ja sille olisi saatava suitset – hevonen (kiinaksi 'ma') on saatava aisoihin, jottei se 5G' n myötä nouse liian voimakkaaksi, sillä 5G muuttaa kaikkia yhteiskuntajärjestyksiä, ihmisten henkilökohtaista eloa sekä sotilaspoliittisia asetelmia – kaikkialla maailmassa. Lännen mielestä itä – eli Kiina ei voi olla tien näyttäjä, vaikka kiinalaisia on enemmän populaationa kuin kaikkia lännenmiehiä yhteensä ---

…

Suojelupoliisi varoittaa kiinalaisista yhtiöistä: Kytkökset valtiovaltaan otettava vakavasti


Ilkka Luoma kommentti ylläolevaan linkkikirjoitukseen: 7.2.2019 – 14:06:

Muistamme erinomaisesti ajan jolloin maamme tuolloinen vahva presidentti Urho Kekkonen huolehti, että valtiolla oli omaisuutta - vaikkapa osakeyhtiöitä, oli metsä- ja metalliteollisuutta - unohtamatta energiaa ja kemiaa. Ei tuolloin ulkomailta huudeltu, että varokaa noita "Kekkosen yhtiöitä" - ovat valtiollisia ja voivat vakoilla teitä!

Kekkonen halusi pitää reservinä huonoja päiviä varten suuren valtio-omaisuuden, myös yhtiöinä, joilla oli merkittävä työllistämistehtävä ja -vaikutus ... Kekkoselle työ oli kaikki kaikessa ja tuohon aikaan työ olikin "valtion erityisessä suojeluksessa".

Valtion yhtiö oli kuin puskuri, jonka tehtävä oli taata työtä ja toimeliaisuutta, vaikka oltaisiin menty väliaikaisesti tappiolla - hallitun ajan. Tuolloin kansakunta ymmärsi mitä merkitsi valtio-omaisuus - nyttemmin tuo omaisuus on paljolti myyty pois, se ei ole tänään modernia liiketoimintalogiikkaa, sanotaan.

Kiina on noin 1400 miljoonan kansakunta ja valtio. Kiina on myös maailman vanhimpia jatkuvia korkeakulttuureja
|2 ja heidän yhteiskuntajärjestys on erilainen kuin meillä – ollen jo ”vientituote” |3.

Kiina edustaa maapallollisesta kokonaisuudesta populaatiollaan enemmän kuin koko lännenmiehen yhteisö - yhteensä. Kiinassa työ on merkittävä ominaisuus, ihmisillä pitää olla työtä - muutoin he ovat levottomia yhteiskuntajärjestystä häiritseville ilmiöille.

Kiinassa käydään maailmanhistorian suurinta muutosprosessia - rauhallisesti. Kiinassa vakaus ja järjestys ovat etusijalla, ja tuohon vakauteen kuuluu vahva valtio- eli keskushallintokeskeisyys; sen tarkoittaessa kansalle turvaa ja suojaa, kun joskus menee vääjäämättä huonomminkin.

Nyt Huawei antoi
West trolling manipulation -ilmiölle |4 alaviitteen: West trolling technical manipulation -viestinnän, jolla koetetaan kaikin keinoin - jopa ilman todisteita - torpata kiinalaista menestystä.

Huawei on kasvanut liian ylivoimaiseksi, ja se on siksi padottava pois - lännenmiehen yhtiöt ovat hävinneet sille, ja näin on otettava käyttöön arveluttavat manipulaation keinot. Odotamme väitteille vankkoja todisteita |E.




…
|E Yle ote: ” … Käytetäänkö Huawein laitteita vakoiluun?

– Varmasti Huaweilla on yhteyksiä Kiinan hallitukseen. Mutta niin on myös Ericssonilla Ruotsin hallitukseen ja Nokialla Suomen hallitukseen, tietoturvayhtiö F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen sanoo. Mitään konkreettista yhteistyötä ei ole pystytty osoittamaan. Yhdysvaltojen kannalta kyse on Hyppösen mielestä ainakin osin kaupankäynnistä ja kauppapolitiikasta. Sikäläistä valtionjohtoa pelottaa Kiinan nousu.
– On eletty Amerikan imperiumin aikaa sata vuotta, ja nyt aika vahvasti näyttää, että seuraavaksi nousee Kiinan imperiumi. Vastaan voi pyristellä ja imperiumin nousua voi hidastaa. Hyppösen mielestä kuvaavaa on, että Yhdysvalloissa ei myydä maailman toiseksi suosituimman Huawein puhelimiakaan käytännössä lainkaan.
– Huawein reitittimistä ja kännyköistä on löytynyt reikiä [tietoturvapuutteita] ihan kuten vaikkapa Applen kännyistä on löytynyt reikiä. Kuka voi sanoa, ovatko Huawein järjestelmässä olleet reiät tahallaan vai vahingossa jätettyjä, Hyppönen kysyy … ” ~ https://yle.fi/uutiset/3-10546742 -




Ilkka Luoma

DOC huawei_uhka maailmalle_07022019.doc – OpenOffice Writer
PVM 07022019 --- HW06

VU 24 T BL BL FB FB

torstaina, helmikuuta 07, 2019

Huawein ylivoimaa koetetaan torpata epäreiluin keinoin?





Liikenne- ja viestintävirasto selvittää Huawein laitteiden käyttöä suomalaisissa viestintäverkoissa – syynä tietoturvakohu

[ ~ https://www.hs.fi/talous/art-2000005990812.html - ]



Ilkka Luoma kommentti ylläolevaan HS-linkkikirjoitukseen 6.2.2019 – 10:12:

On kiintoisaa nähdä "vapaan markkinatalouden" todelliset keinot, kun joku/ jokin "väärästä paikasta" nousee maailman suurimmaksi, vieläpä sektorilla, jolla on oikeaa merkitystä yhteiskuntakehitykseen. Huawei on yksinkertaisesti liian suuri ja kestämätön pala amerikkalaisille ja läntisen maailman markkinataloudelle. Huawei on voitettava - vaikka epäreiluin keinoin?

On otettu käyttöön hyvin arveluttavat keinot - tavoitteena torpata liian suuri ja vaikuttava pois - ainakin lännenmiehen omilta markkinoilta. Keinot ovat alhaiset, tai sitten väitteet, vihjailut ja luulot on ryyditettävä vankoin todistein ja näytöin. Mikäli luulot ovat oikeassa - on silloin tapahtumaketju Huaweille selvä - mennään korvauksien tielle, mutta ENSIN ne näytöt!

Voimme kutsua median esitystapaa 'West trolling manipulation' -ilmiön alalajilla: 'West trolling technical manipulation' -ilmiönä, jolla vesitetään, mustamaalataan ja vaikeutetaan ylivoimaisen osaajan toimintaa syyllä, joka on "alemman kastin" toimintamalleja - heitetään peliin em. vihjailevia luuloja, joita vahvistetaan läntisellä ryhmähengellä itäistä "uhkaa" kohtaan!

Voimme vain arvailla, mitä tapahtuu kun Kiina ryhtyy vastatoimiin, jollei vankkoja näyttöjä synny lännenmiehen väitteiden tueksi. Kiinalle riittää maailman se 80 prosentin populaatio-osuus, joka on muuta kuin lännenmiehen markkinallista näyttö- ja vertailutaloutta.

Voisimme arvat BRICS-maiden lisääntymistä, kehitysmaiden "kiinalaistumista" ja Kiinan omien maailman suurimpien sisämarkkinoiden sulkeutumista - ainakin osin - lännenmiehen markkinakoneelta. Vaaravyöhykkeessä tulisivat olemaan tällaiset yhtiöt kuin: Intel, Cisco, Microsoft, Apple, Motorola ja (kaikki) autotehtaat US' sta ... Uskoisin, että tuota sulkeutumista maailman velkaantunein valtio - US - ei kestä?


Ilkka Luoma

DOC huawei_06022019.doc – OpenOffice Writer
PVM 06022019


24 VU T BL FB FB HW06