torstaina, heinäkuuta 10, 2014

Yrittääkö Israel jälleen lopullista ratkaisua?

Gaza oli vielä ennen 1967 Israelin faktisesti provosoituna aloittamaa hyökkäyssotaa Egyptin aluetta, kuten oli Länsiranta Jordanian ja Golanin kukkulat Syyrian. Nyt Syyria käy sisällissotaa 0] jossa suurena vaarana juutalaisvaltiolle on ISIS ääri-islamistien mahdollinen voitto ja uuden kalifaatin perustaminen Syyria-Irak akselille.



Israel ei vetäydy YK yleiskokouksien päätöslauselmien kehoituksista huolimatta rajoille ennen sotaa 1967 – syy on yksinkertainen, USA tukee kaikin keinoin juutalaisvaltiota – asein, rahalla, teknologioilla ja ennenkaikkea YK turvaneuvostossa 1] loputtomin estotoimin, joilla estettiin muun muassa Palestiinalaisvaltion itsenäistyminen.



Israelissa on paljon omia ääriaineksia,

joiden de facto johtaja on nykyinen ulkoministeri Avigdor Lieberman 2], joka jo vuosia sitten piti hyvä ratkaisuna pommittaa Assuanin pato ja hukuuttaa egyptiläiset. Avigdor edustaa luvattua maata ja valittua kansaa – olisiko jumala niin epäoikeudenmukainen, jotta asettaisi jonkin yksittäisen kansan kaikkien muiden edelle. Ei ole.



Lähi-itä on hyvin suosittu puheenaihe Suomessa

Yli seitsemän vuotta aktiivisena ollut ”Eikö Israel näe rauhanmahdollisuutta muurinsa takaa3] on kerännyt jo yli 16.000 kommenttia ja yli 1,1 miljoonaa lukukertaa. Miksi meitä kiinnostaa juutalaiset, palestiinalaiset – islam ja Israel? Näemmekö me tämän uskontojen kohtaamisena ja sovinnaisuuden taisteluna epäsovinnaisuutta kohtaan? 4]

Me olemme myös vuosien saatossa paljon kirjoittaneet aiheesta – juutalaiset ja palestiinalaiset, unohtamatta Gazaa, gazalaisia – siviilisurmia, lapsien tappamista – kuin palestiinalaisten rakettejakaan, mutta miksi tapposuhde on niin julma?



Miksi Israel ja juutalaiset yrittävät lopullista ratkaisua?
[ ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/35942-yrittavatko-juutalaiset-lopullista-ratkaisua - ]

Onko juutalaisilla jokin eri oikeus Lähi-idän maa-alueisiin, Jordan virran veteen, Golanin kukkuloihin ja miksi USA tukee niin vahvasti Israelia, sallien sille aikanaa jopa atomiaseen?

Olisiko Estelle laiva voinut olla jonkin uuden alku? 5]



VIITTEET
0] Kuka tai mikä sitä Syyrian sotaa oikein lietsoo? ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=952149 - [18445]
1] Suurvaltojen käsikassara – turvaneuvosto ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2011/11/ykn-turvaneuvosto-suurvaltojen.html -
2] Juutalaisten sotahaukka Lieberman ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=985246 - [12672]
3] TIEDE Keskustelut, eikö Israel näe rauhaa? ~ http://www.tiede.fi/keskustelu/7703/ketju/eiko_israel_nae_rauhanmahdollisuutta_aitansa_takaa – [16841/1160915]
4] Voittaako ehdottomuus suvaitsevaisuuden? ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/140956-voittaako-ehdottomuus-suvaitsevaisuuden -
5] Estelle laivan tulikoe epäonnistui ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=831029 – [12317]



[11012009]
SENT
Sent:Sunday, January 11, 2009 10:16 PM

(Israelin armeija ylivoimaisena tappokoneena ruhjoo lähinnä palestiinalaisia siviilejä jo 16. päivää)

[LINK] … juutalaiset kehoittavat palestiinalaisia siviilejä suojautumaan alueelle, jonka Israelin armeija rauhoittaa sotatoimilta - myöhemmin taloon suunnataan amerikkalaisvalmisteinen ohjus - 30 palestiinlaista kuolee. Israelin armeija pommittaa suomalaisten rakentaman sairaalan, tuhoaa ambulansseja, tappaa kiihtyvästi lapsia, vanhuksia ja naisia ... ]


Kuinka pitkälle jumalan valitsema kansa saa tappaa, murhata ja olla välittämättä niin YK:n päätöslauselmista, tappamisen etiikasta ja kyvystä olla näkemättä rauhaa muuriensa takaa? Kuinka kauan juutalaiset saavat koko maailman vastalauseista huolimatta kuristaa vuosikausia palestiinalaisia - tuolta lähtevät ne syytkin miksi Hamas kotitekoisia raketttejaan ampuu tehottomin seurauksin.

Mikä antaa oikeuden tähän rujosti historiasta kalskahtavaan lopullisen ratkaisun tavoittelulle? Tapettujen ihmisten saldosuhde on tyrmäävä - vajaa 10 juutalaista vastassa on jo yli 800 palestiinalaista, joista lapsia on yli 100 - mikä jumala siunaa tälläisen tappamisen?

...
Alla liian sattuva kirjoitus lähihistoriasta, jolloin jo ehdotettiin Martti Ahtisaarta rauhanneuvottelujen vetäjäksi. Kirjoituksessa kaikuu kumeana historia synkkänä kuin palestiinlaisten elämä tänään sellaisten taholta, jotka armoa anelivat... kirjoitus mitään poistamatta, lisäämättä tai muuttamatta...

...
[C]
[orig. lauantai, heinäkuu 22, 2006]
Yrittävätkö juutalaiset lopullista ratkaisua?

YLE 1 esitti tiistai-iltana sattuvasti dokumentaarisen elokuvan Lopullinen ratkaisu. Elokuva käsitteli vain yhden jäljelle jääneen dokumentin pohjalta Kolmannen Valtakunnan (Saksa 1933-1945) salaista kokousta Wanseessa. Saksalaiset tuolloin dokumentin mukaisesti pohtivat lopullista ratkaisua saksalaisuutta riipivään ja omatuntoja vieläkin häiritsevään juutalaisten tuhoamiseksi.

Israel teloitti lopullisen ratkaisun käytännön vastuuhenkilön Jerusalemissa vuonna 1962. Saksa on pyytänyt jo kansleri Willy Brandtin aikana virallisesti anteeksi isiensä tekoja mm. Israelissa holocaustin muistomerkillä.


Aihe on äärimmäisen tulenarka, vieläkin

Keskitysleirien muisto elää jälkeläisissä ja vielä niissä muutamissa, jotka sen oikeasti näkivät. Omatuntonsa menettänyt saksalainen sukupolvi on poistunut ja Saksa on vihdoin löytämässä identiteettinsä itsehäpeän jälkeen uudelleen Euroopan ja EU:n talousveturina. Hävinneen ei ole lupa puolustautua, eikä Saksa ole sitä koskaan vaatinutkaan, vaan on osannut pyytää anteeksi kärsineiltä.


Miksi YLE 1 esitti juuri nyt kyseisen elokuvan,

kun juutalaiset pommittavat systemaattisesti sanojensa mukaan olemassaoloaan uhkaavia Hizbollahin sissejä, kuin myös Hamasin taistelijoita, jotka kotitekoisin raketein ja ihmispommein varoittamatta iskevät Israelin alueelle. Israel tappaa sissien lisäksi lapsia, naisia ja vanhuksia selitellen, että Hizbollah ja Hamas ovat kätkeytyneet siviilien sekaan. Israelin armeija ei koe itsehillintää, vaan tuhoavat päivästä toiseen itselleen lopullista ratkaisua. Juutalaiset miehittäjinä haluavat selityksensä mukaan sodalla rauhan rajoilleen.


Israelin olisi syytä muistaa,

että meneillään oleva totaalinen ylivoimasota yhdistää sen vihollisia aikaansaaden rauhanneuvottelut umpikujaan, siksi suureksi on tapettujen siviilien määrä Palestiinan - ja Libanonin alueilla kasvanut. Väkivalta lietsoo väkivaltaa, eikä mikään ole luvatun maan jumala tuhoamaan naapuriensa viattomien ihmisten henkiä, elämisen mahdollisuuksia ja omaisuutta.

Suomella on nyt EU:n puheenjohtajamaana oiva tilaisuus tuomita silmitön tappaminen ja tuhoaminen, niin juutalaisina, hamaseina, jihadeina kuin hizbollaheina. EU voi yksinkertaisesti laittaa molempien osapuolten kauppatuotteet boikottiin niin kauaksi aikaa kuin "lopullisen ratkaisun" sota päätetään ja istutaan samaan pöytään neuvotteluihin.

Ennakkoluulottomuus voi alkaa presidentti Martti Ahtisaaren tarjoamisesta välittäjäksi. Parempi neuvotella ja löytää yhteinen rauhanomainen rinnakkainelo kuin "lopullinen ratkaisu", jossa kaikuu kolkosti historian hyytävä ja tyly kaiku. Liiaksi ärsytetty ja epätoivoon työnnetty ihminen taistelee itsensä hengiltä vieden vihollisen mukanaan. Väkivalta ei tee lopullista ratkaisua, sen historiakin näytti. Kykeneekö Israel kumppaneineen pyytämään anteeksi Shatilan ja Sabran pakolaisleirien muistomerkillä syyttömästi tapetuilta?


EXTRA
Rauha voidaan saavuttaa yllättävillä toimenpiteillä, mutta halutaanko Lähi-idässä rauhaa?! ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2006/07/rauha-voidaan-saavuttaa-yllttvill.html -

Hamas nousee ja Sharon siirtyy syrjään ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2006/01/hamash-nousee-ja-ariel-sharon-siirtyy.html -



Ilkka Luoma
http://ilkkaluoma.blogspot.fi
https://www.facebook.com/first.ilkka


AL US IL Vf BL [Jon_3490] BLOG 38265
---09072014---

doc.: lahi-ita_jalleen_09072014.doc – OpenOffice Writer

853 | 8256

Ei kommentteja: