perjantaina, heinäkuuta 11, 2014

Talous- ja ympäristöongelmien perussyy - elinikämme!


Kartta: ~ https://fi.wikipedia.org/wiki/Elinajanodote - kartta lisätty 29062022


***


Aika on rahaa ja pitkä ikä ongelmiemme ydin, niin taloudelle kuin ympäristöllemme. Talous- ja ympäristöviisaat löytävät paljon vahinkojen aiheuttajia – taloudesta varsinkin hyvin monimutkaisia. Lopulta on vain yksi ydinsyy; ja se on pitkitetty ja pitkittynyt keskimääräinen elinajankesto – tänään Suomessakin jo naisilla yli 80 vuotta ja miehilläkin noin reilu 76.



Monin, erityisesti fyysisin ominaisuuksin olemme edelleen kivikaudella, jolloin keskimääräinen elonaika oli noin 30-35 vuotta, siis nykymittapuun mukaan kuoltiin varsin ”nuorina”, mutta aikaansa nähden juuri oikeaan aikaan – ilman vanhuuden sairauksia. Jälkikasvu oli siitetty ja heille juuri ehditty koulia ravinnon hankinta ja uuden polven luominen.

Ihmispopulaation väkiluku pysyi hyvin aisoissa aina 1800 -luvun alkuun saakka. Luonto, epidemiat, jopa pandemiat suorittivat tehtäviään 0]. Työ oli rankkaa ja sodittiin tiheästi. Lapsikuolleisuus oli suurta, ei tiedetty keinoja pelastaa elämää.



Lapsia tehtiin paljon;

tarvittiin ravinnon tuotantoon työvoimaa (vallitsi täystyöllisyys) – kuolleisuus oli suurta, ”heikko ja elinkelvoton menehtyi biosfäärin kiertoihin” - vahvat ylläpitivät geeniperimää … Evoluutio teki hitaan tappavasti työtään ja elämä oli ikuista 1] – polvesta toiseen kuten nytkin.



Vapaa-aikaongelma

Tänään vapaa-aikaa kehittyneissä markkinatalousmaissa on aivan liikaa, jää aikaa turhille mietteille, esimerkiksi ylimääräiseen kuluttamiseen, millä ei ole mitään tekemistä varsinaisen elon ja sen jatkamisen kanssa. Nyt kohkataan pridehomoista, eikä niinkään lasten kasvatuksesta, vaikka Eerikankin ”huusi” hätäänsä 2] – sitä ei osattu huomioida, mutta aikaa on pohtia homoille 3] adoptio-oikeus …

Lisääntyvä vapaa-aika tapetaan myös pelaamalla *], tosin ”pelit” jatkuvat töissä ja parinmuodostuksessa. Nyt on toivo herännyt jopa peliteollisuudesta, jotta se toisi lohduketta talouden ja hyvinvoinnin laskun uhkaan. Uskomattomia ovat toiveemme tiet – pelit eivät viime kädessä elätä … ehkä lohtua kuitenkin tuoden sisäiseen minään tutkimattomille.

*] Elämmekö pelaamalla? ~ http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/mit-peli-sin-pelaat -



Ongelmien ydinluu on pitkä elinikä,

josta nykyään vietetään vapaalla jo vajaa kolmannes. Talouden ja ympäristön ongelmat vähenisivät heti, jos ihmispopulaatio pienentyisi kolmanneksella. Elettäisiin täysipainoinen elämä työtä tehden ja osattaisiin poistua, kuten ikääntyneet norsut siinä hetkessä, kun aiheutuma ylittää oman itselleen tuotantokyvyn …, mutta me olemme luoneet erikoisen ominaisuuden

meillä ihmisillä on tarkoitushakuinen inhimillisyys toisiamme kohtaan. Tunnemme empatiaa, sääliä, huolehtivaisuutta ja osanottoa, vaikka jokaisen sodan jälkeen toteamme, ettei enää koskaan! 4] Mikä on lopulta meidän inhimillisyys? Voimme katsoa sitä ajelehtivista nuorista, unohdetuista vanhuksista, jatkuvista sodista (nytkin rytisee Gazassa 5] – Lähi-idässä). Niin, mikä on empaattisuus toisiamme kohtaan? Puhumme kuitenkin paljon hyvinvoinnista!

Kivikaudella nykyaikaan nähden ankara hyvinvointielo kesti noin 30-35 vuotta, josta lisääntymisaikaa oli reilu puolet. Nyt lisäännytään kivikautisittain ”elon lopussa”; mikä vaikutus tällä on perimään ja jälkikasvun saantoon – on tutkimusten kohteena. Se tiedetään, että Helsingissä joka vuosi hedelmöityshoidot lisääntyvät 10 prosentin vuosivauhdilla.



Kivikaudella ei ollut paljoa vapaa-aikaa

Kaikki aika meni ravinnon haentaan ja metsästykseen, reviirin puolustamisen ja naaraan hankintaan, jotta evoluutio sai päämääränsä täytetyksi. Lisääntyminen on ainoa tavoite mitä biosfäärissä on, olemmehan pienen pieni osa luonnollista biomassaa, yksi erityvä evoluutiosaareke erilaisina reviirillisinä kansakuntina.

Vähäinen vapaa-aika kivikaudella, jossa tosiaan monin fyysisin ja jopa psyykkisin ominaisuuksin elämme edelleen, meni taikauskon harjoittamiseen – ymmärrettiin, että ukkonen vesisateineen ja aurinko paisteineen loi elämän ja olikin tärkeää, että suhteet yläkertaan valon ja sateen jumalaan olivat kunnossa.



Maaperällä oli arvonsa, se oli äitikohtu, josta kaikki kasvoivat

annettiin arvo joelle ja järvelle, sieltä sikisi elämän alkuliemi kaloina ja äyriäisinä. Osattiin ja ymmärrettiin yhteys elonantajaamme luojaan, oli kunnioitus kasveja ja eläimiä kohtaan. Elämän ravintoa käytettiin yleensä vain kohtuullinen määrä – oli jäätävä ravintoa seuraavaksikin vuodeksi.

Ymmärrettiin, ettei tyhjästä voida nyhjäistä. Nyt jyllää kasvuhokema, nyt pärisee kiihko kaiken automatisoinnissa ja lopulta haluamme robotisoida kaiken turhan työn pois, tarvitsemmehan vapaa-aikaa pohdinnalle, miksi olemme ja miksi tulemme 6].


...
Olemme kadottaneet tasapainoelämäyhtälön pari muuttujaa

emme tajua, emmekä ymmärrä mitä merkitsee biomassojen lajikohtainen käyttöaste ja kiertosuhde. Emmekä ole löytäneet kadonneita muuttujia lisääntyvästä vapaa-ajastamme huolimatta, koska olemme keskittyneet näyttö- ja vertailutalouden 7] kiihkoelämään yhä suurempine pihagrilleineen ja citymaastureineen.


VIITTEET
0] Ohjelmoidut virukset ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/04/h7n9-odotammeko-pandemiaa.html -
1] Evoluutiossa häivähdys kuolemattomuutta? ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/133610-evoluutiossa-haivahdys-kuolemattomuudesta -
2] Eerikan äänetön hätähuuto! ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=896233 - [3097]
3] Miksi homoista kohkataan niin paljon? ~ http://ilkkaluoma.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/160114-homouden-suhteeton-kohkaus -
4] Väkivalta on osa ihmisyyttä! ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/06/vakivalta-on-osa-ihmisyytta.html -
5] Yrittävätkö juutalaiset jälleen lopullista ratkaisua? ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/171730-yrittaako-israel-jalleen-lopullista-ratkaisua -
6] Tulevaisuutemme lasikuutioissa? ~ http://ilkkaluoma.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/153242-tulevaisuutemme-lasikuutioissa – [scifi]
6] Syntyvätkö mittakaavat mielikuvituksesta? ~ http://ilkkaluoma.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/157505-syntyvatko-mittakaavat-mielikuvituksesta -
7] Tuloerot ovat osa näyttötaloutta ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/58856-tuloerot-ovat-nayttotaloutta -

EXTRA
Better Days Bruce Springsteen ~ http://youtu.be/VmwJQ62Cs_o – [YOUTUBE]
Dream Baby DreamBruce Springsteen ~ http://youtu.be/06fCMfcMnqk – [YOUTUBE]



Ilkka Luoma
http://ilkkaluoma.blogspot.fi
https://www.facebook.com/first.ilkka


Talous- ja ympäristöongelmien perussyy?”


AL US IL Vf BL [jon] |  SUOMI24  | BLOG 38325
---10072014---

doc.: ongelmiemme_ydinluu_10072014.doc – OpenOffice Writer

691 | 6523

1 kommentti:

Ilkka Luoma kirjoitti...

https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000005924655.html