*
Gaza
oli vielä ennen 1967 Israelin faktisesti provosoituna aloittamaa
hyökkäyssotaa Egyptin aluetta, kuten oli Länsiranta Jordanian ja
Golanin kukkulat Syyrian. Nyt Syyria
käy sisällissotaa 0]
jossa suurena vaarana juutalaisvaltiolle on ISIS ääri-islamistien
mahdollinen voitto ja uuden kalifaatin perustaminen Syyria-Irak
akselille.
Israel ei vetäydy
YK yleiskokouksien päätöslauselmien kehoituksista huolimatta
rajoille ennen sotaa 1967 – syy on yksinkertainen, USA tukee kaikin
keinoin juutalaisvaltiota – asein, rahalla, teknologioilla ja
ennenkaikkea YK turvaneuvostossa 1]
loputtomin estotoimin, joilla estettiin muun muassa
Palestiinalaisvaltion itsenäistyminen.
Israelissa on
paljon omia ääriaineksia,
joiden de facto
johtaja on nykyinen ulkoministeri Avigdor Lieberman 2],
joka jo vuosia sitten piti hyvä ratkaisuna pommittaa Assuanin pato
ja hukuuttaa egyptiläiset. Avigdor edustaa luvattua maata ja
valittua kansaa – olisiko jumala niin epäoikeudenmukainen, jotta
asettaisi jonkin yksittäisen kansan kaikkien muiden edelle. Ei ole.
Lähi-itä on hyvin
suosittu puheenaihe Suomessa
Yli seitsemän vuotta
aktiivisena ollut ”Eikö Israel näe rauhanmahdollisuutta
muurinsa takaa” 3]
on kerännyt jo yli 16.000 kommenttia ja yli 1,1 miljoonaa
lukukertaa. Miksi meitä kiinnostaa juutalaiset, palestiinalaiset –
islam ja Israel? Näemmekö me tämän uskontojen kohtaamisena ja
sovinnaisuuden taisteluna epäsovinnaisuutta kohtaan? 4]
Me olemme myös
vuosien saatossa paljon kirjoittaneet aiheesta – juutalaiset ja
palestiinalaiset, unohtamatta Gazaa, gazalaisia – siviilisurmia,
lapsien tappamista – kuin palestiinalaisten rakettejakaan, mutta
miksi tapposuhde on niin julma?
Miksi Israel ja
juutalaiset yrittävät lopullista ratkaisua?
[
~
http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/35942-yrittavatko-juutalaiset-lopullista-ratkaisua
- ]
Onko juutalaisilla
jokin eri oikeus Lähi-idän maa-alueisiin, Jordan virran veteen,
Golanin kukkuloihin ja miksi USA tukee niin vahvasti Israelia,
sallien sille aikanaa jopa atomiaseen?
Olisiko Estelle
laiva voinut olla jonkin uuden alku? 5]
VIITTEET
0]
Kuka tai mikä sitä Syyrian sotaa oikein lietsoo? ~
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=952149
- [18445]
1]
Suurvaltojen käsikassara – turvaneuvosto ~
http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2011/11/ykn-turvaneuvosto-suurvaltojen.html
-
2]
Juutalaisten sotahaukka Lieberman ~
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=985246
- [12672]
3]
TIEDE Keskustelut, eikö Israel näe rauhaa? ~
http://www.tiede.fi/keskustelu/7703/ketju/eiko_israel_nae_rauhanmahdollisuutta_aitansa_takaa
– [16841/1160915]
4]
Voittaako ehdottomuus suvaitsevaisuuden? ~
http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/140956-voittaako-ehdottomuus-suvaitsevaisuuden
-
5]
Estelle laivan tulikoe epäonnistui ~
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=831029
– [12317]
…
[11012009]
SENT
Sent:Sunday,
January 11, 2009 10:16 PM
(Israelin
armeija ylivoimaisena tappokoneena ruhjoo lähinnä palestiinalaisia
siviilejä jo 16. päivää)
[LINK]
… juutalaiset
kehoittavat palestiinalaisia siviilejä suojautumaan alueelle, jonka
Israelin armeija rauhoittaa sotatoimilta - myöhemmin taloon
suunnataan amerikkalaisvalmisteinen ohjus - 30 palestiinlaista
kuolee. Israelin armeija pommittaa suomalaisten rakentaman sairaalan,
tuhoaa ambulansseja, tappaa kiihtyvästi lapsia, vanhuksia ja naisia
...
]
Kuinka
pitkälle jumalan valitsema kansa saa tappaa, murhata ja olla
välittämättä niin YK:n päätöslauselmista, tappamisen etiikasta
ja kyvystä olla näkemättä rauhaa muuriensa takaa? Kuinka
kauan juutalaiset saavat koko maailman vastalauseista huolimatta
kuristaa vuosikausia palestiinalaisia - tuolta lähtevät ne syytkin
miksi Hamas kotitekoisia raketttejaan ampuu tehottomin seurauksin.
Mikä
antaa oikeuden tähän rujosti historiasta kalskahtavaan lopullisen
ratkaisun tavoittelulle? Tapettujen ihmisten saldosuhde on tyrmäävä
- vajaa 10 juutalaista vastassa on jo yli 800 palestiinalaista,
joista lapsia on yli 100 - mikä jumala siunaa tälläisen
tappamisen?
...
Alla
liian sattuva kirjoitus lähihistoriasta, jolloin jo ehdotettiin
Martti Ahtisaarta rauhanneuvottelujen vetäjäksi. Kirjoituksessa
kaikuu kumeana historia synkkänä kuin palestiinlaisten elämä
tänään sellaisten taholta, jotka armoa anelivat... kirjoitus
mitään poistamatta, lisäämättä tai muuttamatta...
...
[C]
[orig.
lauantai, heinäkuu 22, 2006]
Yrittävätkö
juutalaiset lopullista ratkaisua?
YLE
1 esitti tiistai-iltana sattuvasti
dokumentaarisen elokuvan Lopullinen
ratkaisu. Elokuva käsitteli vain yhden
jäljelle jääneen dokumentin pohjalta Kolmannen
Valtakunnan (Saksa 1933-1945) salaista
kokousta Wanseessa.
Saksalaiset tuolloin dokumentin mukaisesti pohtivat lopullista
ratkaisua saksalaisuutta riipivään ja omatuntoja vieläkin
häiritsevään juutalaisten tuhoamiseksi.
Israel
teloitti lopullisen ratkaisun käytännön vastuuhenkilön
Jerusalemissa vuonna 1962. Saksa on pyytänyt jo kansleri Willy
Brandtin aikana
virallisesti anteeksi isiensä tekoja mm. Israelissa holocaustin
muistomerkillä.
Aihe
on äärimmäisen tulenarka, vieläkin
Keskitysleirien
muisto elää jälkeläisissä ja vielä niissä muutamissa, jotka
sen oikeasti näkivät. Omatuntonsa menettänyt saksalainen sukupolvi
on poistunut ja Saksa on vihdoin löytämässä identiteettinsä
itsehäpeän jälkeen uudelleen Euroopan ja EU:n talousveturina.
Hävinneen ei ole lupa puolustautua, eikä Saksa ole sitä koskaan
vaatinutkaan, vaan on osannut pyytää anteeksi kärsineiltä.
Miksi
YLE 1 esitti juuri nyt kyseisen elokuvan,
kun
juutalaiset pommittavat systemaattisesti sanojensa mukaan
olemassaoloaan uhkaavia Hizbollahin sissejä, kuin myös Hamasin
taistelijoita, jotka kotitekoisin raketein ja ihmispommein
varoittamatta iskevät Israelin alueelle. Israel tappaa sissien
lisäksi lapsia, naisia ja vanhuksia selitellen, että
Hizbollah ja Hamas
ovat kätkeytyneet siviilien sekaan.
Israelin armeija ei koe itsehillintää, vaan tuhoavat päivästä
toiseen itselleen lopullista ratkaisua. Juutalaiset miehittäjinä
haluavat selityksensä mukaan sodalla rauhan rajoilleen.
Israelin
olisi syytä muistaa,
että
meneillään oleva totaalinen ylivoimasota yhdistää sen vihollisia
aikaansaaden rauhanneuvottelut umpikujaan, siksi suureksi on
tapettujen siviilien määrä Palestiinan - ja Libanonin alueilla
kasvanut. Väkivalta lietsoo väkivaltaa, eikä mikään ole luvatun
maan jumala tuhoamaan naapuriensa viattomien ihmisten henkiä,
elämisen mahdollisuuksia ja omaisuutta.
Suomella on nyt EU:n
puheenjohtajamaana oiva tilaisuus tuomita silmitön tappaminen ja
tuhoaminen, niin juutalaisina, hamaseina, jihadeina
kuin hizbollaheina. EU voi
yksinkertaisesti laittaa molempien osapuolten kauppatuotteet
boikottiin niin kauaksi aikaa kuin "lopullisen ratkaisun"
sota päätetään ja istutaan samaan pöytään
neuvotteluihin.
Ennakkoluulottomuus voi alkaa presidentti
Martti Ahtisaaren
tarjoamisesta välittäjäksi. Parempi neuvotella ja löytää
yhteinen rauhanomainen rinnakkainelo kuin "lopullinen
ratkaisu", jossa kaikuu kolkosti
historian hyytävä ja tyly kaiku. Liiaksi ärsytetty ja epätoivoon
työnnetty ihminen taistelee itsensä hengiltä vieden vihollisen
mukanaan. Väkivalta ei tee lopullista ratkaisua, sen historiakin
näytti. Kykeneekö Israel kumppaneineen pyytämään anteeksi
Shatilan
ja Sabran
pakolaisleirien muistomerkillä
syyttömästi tapetuilta?
EXTRA
Rauha
voidaan saavuttaa yllättävillä toimenpiteillä, mutta halutaanko
Lähi-idässä rauhaa?! ~
http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2006/07/rauha-voidaan-saavuttaa-yllttvill.html
-
Hamas
nousee ja Sharon siirtyy syrjään ~
http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2006/01/hamash-nousee-ja-ariel-sharon-siirtyy.html
-
Ilkka Luoma
http://ilkkaluoma.blogspot.fi
https://www.facebook.com/first.ilkka
AL
US
IL
Vf
BL
[Jon_3490] BLOG 38265
---09072014---
doc.:
lahi-ita_jalleen_09072014.doc – OpenOffice Writer
853 | 8256