perjantaina, joulukuuta 02, 2016

”Guggenheim – tapahtui ärhäkkä kansanäänestys”



Aivan aluksi: Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen (sd.) kertoi some - raivon |1 padonneen asiakeskustelun ja totesi pettyneenä, ettei kansainvälinen taide ole näin saavuttanut Helsinkiä – osapuilleen näin.


Kansalainen tai oikeastaan helsinkiläinen oli oikeutettu antamaan mielipiteensä – hehän lopulta Helsingin kaupungin veroäyrit keräävät kasaan, joilla maksetaan erilaisia hankkeita – ilmaista terveyskeskuskäyntiä, metron subventioita ja muun muassa silmiemme iloa – viheralueiden ylläpitoa, huolehdintaa ja kehittämistä.

Guggenheim on varmasti hieno taidekonstruktio läntiselle säätiölleen tuotavalla tavalla. Epäilemättä maailmalla olevissa Guggenheim museoissa on paljon hienoja sekä puhuttelevia taideteoksia, eihän sitä kukaan asettanut kyseenalaiseksi. Nyt oli kysymys Helsingistä, Suomesta ja suomalaisuudesta!


Suomi ja suomalaiset ovat ilmiö

Meille on muotoutumassa jo muutoinkin imago, ominaisuus maassa, joka sattuu olemaan maailman suurimman mantereen eräs äärimmäinen niemi – tosin Aasian jättimanner jatkuu Ranskan Bretagneen saakka. Tälle Suomenniemelle sattuivat saapumaan ihmiset, joilla on oma erityinen luonne, tapakirjo sekä taidekäsityskin – Tykö Sallisineen ja Hugo Simbergeineen – unohtamatta ikonista Akseli Gallen-Kallelaa. Siinä on mistä näyttää.


Maailmalla on juuri herätty Suomen olemassa oloon

Meillä on rauhallista, puhdasta, hiljaista, tyhjyyttä positiivisessa mielessä ja vettä – paljon vesipinta-alaa – järvinä, lampina ja upeine meren saaristoineen. Meillä on ainoalaatuisuutta, joka herätti/ herättää aivan uusia matkailijaryhmiä – vaikkapa kiinalaisia. Kiinalaiset voisivat olla kiinnostuneita myös meidän taiteesta – ehkä meillä on muutakin yhteistä, yllättäen, jos vain osaamme markkinoida itsemme oikein.


Guggenheim ei ollut menetys, se oli vain harmi joillekin

Helsingissä kaupunginvaltuusto äänesti selvät lukemat, 53 – 32 Guggenheimia vastaan, siis pulinat pois |2. On kerrottu, että sosiaalisen median raivo säikäytti valtuutetut |3, on puhuttu jopa tappouhkauksista. Ehkä tappaminen taiteen vuoksi on liioittelua, mutta hätää huutavista perheistä ei ole pulaa, myös Helsingissä on pahoinvointia, omissamme – jospa heidät pitäisi ensin huomioida. Päämajastaan Yhdysvaltojen New Yorkista viestitettiin, että kyse oli vastalause globalisaatiolle, näinkö? |4
|2 Tavalliset helsinkiläiset ”somettivat” tuohduksissaan epävirallisen kansanäänestyksen ~ http://www.hs.fi/kaupunki/art-2000004888519.html -
|3 Kuvaan ilmestyivät jälleen poliittiset kiemurat, jopa alkukantaisuudessaan ~ http://www.hs.fi/kaupunki/art-2000004888723.html - Kokoomuksen Lasse Männistö (HS).
|4 Tai arkikansalaisten ”some-raivo” (Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Viljanen) lannisti eliitin venkoilut (esimerkkinä Helsingin kaupunginvaltuutettu Männistö) - Suositaan mieluummin aitokotimaista erilaisuutta, se saattaa enemmän kiinnostaa maailman suurinta ulosmatkailumaata ~ http://www.hs.fi/kaupunki/art-2000004888967.html - [HS/ New York Times].


Guggenheim on tervetullut Helsinkiin ja Suomeen

 … omine rahoineen ja yksityisine riskisijoittajineen – G ei ole nyt meillä yhteiskuntaprojekti – se on yksityinen eliittiprojekti ja nyt vain eliitin harrastukset eivät voi koskettaa arki-ihmisiä, joille taidetta on riittävästi tarjolla jo nytkin – mitä korkeimmassa muodossaan.

Niin tai näin, kansakuntamme katsoo huomiseen yhdessä ja nyt tässä kohtaa Helsingissä yhdistyneenä, siksi raju ulostulo tapahtui kansalaismedioissa ja sosiaalisessa mediassa – voimme sanoa, että helsinkiläiset suorittivat epävirallisen kansanäänestyksen – Guggenheimin estämiseksi.


Ilkka Luoma
Kansalaiskirjoittaja Helsingissä


...
AL | US | PZ | BL | BL | T | VU | BLOG 101589

DOC Guggenheim_01122016 – Microsoft Word Starter
PVM 01122016








|441|

Ei kommentteja: