Suomi saa tammikuussa 2006 viimeisen perinteellisen poliitikkopresidentin vaaleissa, jonka arvo tulee olemaan poikkeuksellisen suuri korkean äänestysprosentin vuoksi. Suomen kansa saa juuri kuvansa mukaisen maan isän tai -äidin. Samalla alkaa viimeinen kutistetuin valtuuksin oleva presidenttikausi, sillä kansalaiset äänestävät seuraavan eduskunnan sellaiseksi, että presidentin tai tulevan "kuvernöörin" valtuudet nostetaan lähemmäksi edesmennyttä todellisen karisman presidenttiä Urho Kekkosta.
Nyt ehdokkaina on joukko kyvykkäitä perinteellisä poliitikkoja ja kaksi mielenkiintoista enemmän kansalaispresidenttiehdokasta, nimittäin prof. Arto Lahti ja Perussuomalaisten pj. kansanedustaja Timo Soini. Lahti on täysi epäpoliitikko ja Soini ilmoittautui rehellisesti populistiksi (populismi on kansanomaistamista kaikille ymmärrettävään muotoon). YLE julkaisi kansalaisille mielipidevaalikoneen, jonka tulokset epäilemättä vaikuttavat myös äänestyskäyttäytymiseen, monet tulevat huomaavan yllätyksekseen kärkisijoille nousevan Soinin ja Lahden.
Tänä päivänä käydään mm. internetissä laajaa, kriittistä ja kantaaottavaa polemisointia ehdokkaista ja edelleenkin on perin selvää, että nämäkin vaikuttavat äänestyskäyttäytymiseen. Suurin voitto Suomen kansalle on korkea äänestysprosentti, arvellaan sen nousevan jopa 90:een. Suomessa on juuri nyt pitkiin aikoihin ensimmäinen todellinen kisa alkamassa ja yllätyksiä voi syntyä "pienehdokkaiden" suurien äänimäärien osalta, kuin myös epäpoliitikko Lahti voi keskusteluissa onnistuessaan kerätä suhteellisesti muhkean potin ääniä Karjalan palautuksen kannanottoina.
Nyt olevat vaalit jäävät viimeiseksi puoluepolitikan ohjaamiksi vaaleiksi. Seuraavat vaalit ovat kamppailua oikeiden kansanjohtajien kesken, jossa ratkaisevat nykypäivänä harvinaiset ominaisudet, kuten karisma, yhteenkuuluvaisuuden luonti. Lisäksi presidentillisen hengen luonti tarpeellisuuden tunteesta jokaiselle kansalaiselle koetaan tärkeäksi kuin myös halu tehdä täysillä työtä kansakunnan edun ja hyödyn nimissä. Presidentin aktiivisuus edustaa omaa maatansa kaupallisissa pyrkimyksissä lisää myös työn mahdollisuuksia Suomessa. Vuoden 2012 presidentinvaalit ovat vahvojen henkilöiden vaalit, jossa kansa saa johtajan, jota on kaikissa gallupeissa lähes Kekkos-ajoista lähtien haluttu ja kaivattu.
Tammikuun vaalit ovat esialkua epäpoliitikkojen esiinmarssille. Kansalaisilla on täyden kympin mahdollisuus ilmaista mielipiteensä nykyiselle puoluepolitiikalla, onkin suorastaan jännittävää nähdä, mikä on kansalaisreaktio nyt, kun kaikki ehdokkaat ovat riittävän mitan täyttäviä. Perinteellisesti ajatellen kaikki ehdokkaat kykenevät hoitamaan presidentin tehtäviä kuten nytkin. Kun Suomella menee hyvin, on meillä hyvät ehdokasvaihtoehdot. Kuinka kauan meillä menee hyvin ja mitä meillä on pinnan alla? Entä sitten, kun ajat huononevat ja ne huononevat vuoren varmasti. Vaikeina aikoina tarvitaan määrätietoisuutta ottaa vastuuta ikävistä, vaikeista ja leikkaavista toimenpiteistä; tämä ei onnistu ns. hyvinvoinnin vartiointipresidenteiltä. Meneillään oleva kansainvälinen työn ja koulutuksen uudelleen jako välillä kehittyvät ja kehittyneet (taantuvat) maat tuottavat myös Suomelle pohdittavaa ja vaikeita päätöksiä myös sisäisen sosiaalisuuden tasa-arvon osalta.
Suomi haluaa vahvan presidentin ja kansalaiset saavat tämän viimeistään vuonna 2012. Mahdollisesti jo nyt tulevan uuden presidentin ja kansalaisten välille syntyy suora vuorovaikutuskanava moderneillä kysymysasetteluilla kansalaisille, kansanäänestyksillä ja kansalaisneuvonkysynnöillä. Presidentistä tulee oikeasti koko kansan presidentti laajemmilla valtuuksilla ja lyhyen informaatiologistiikan välityksellä presidentti, joka on kokoajan kansalaisten iholla.
Ilkka Luoma
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti