Demarien on aika luoda nahkansa - joukkuehenki on vain kadoksissa

(SDP:läiset etsivät kiihkeästi uutta ulosmenotietä kansalaisten pariin - YLE/Teema esitti mielekiintoisen dokumentin työväenliikkeen osuustoiminnasta Elannosta)

[ ... demarien tappio ei ollut suuri, se oli vain näkyvä ilmiö Niinistönä, kadonneena puolueohjelmana sekä otteen menetyksestä kansalaisiin. Joukkuehenkeä etsitään nyt piireistä ja osastoista - huomaamatta mitä yhteishengestä etääntynyt kansakunta olisi tarvitsemassa ... ]

Demarit yhdistetään ammatttiyhdistysliikkeeseen, kuten punaisemmatkin - miltei aateveljet ja -sisaret. Tuo napanuora oli tarpeellinen kun työväestölle haettiin status ja asema. Nyt ei ole työväestöä, tai sitten kaikki ovat sitä. Napanuora poikki ja historiallinen Elanto/ E-liike henki päälle huolehtijana ja johtotähtenä. Kaiken ei tarvitse olla markkinaosuustaisteluvingutettua kulukarsinta maksimivoittopyydemetsästystä.

Demareilta puuttuu valovoimaiset ja karismaattiset johtajat. On älykköä, ammattiyhdistysjyrää ja takavuosien toveriaatetta. Vanhan remmin olisi tuettava uusien syntyä hierarkian yläkertaan. Pinnan alta pyrkii uusi ääni - se on yhteistoiminnallinen ääni, jossa puhalletaan joukkuehenkeä - sitä henkeä mitä työväestön oma osuustoiminta-aate parhaimmillaan aikoinaan rakensi. Missä ovat tannerit, paasiot ja muut aatteen valaisijat?

Työväenaatteen osuustoiminta kupattiin, kun johtajat halusivat oman osansa markkinamekanismitaloudesta ymmärtämättä, että pelkällä toverihengellä ei kuluttajaa tuolloin kosittu. Ei huomattu markkinoinnin ja mainonnan vetovoimaa. Nyt ollaan kulutusjuhlamme huippuvaiheessa, kun elintasoamme ja hyvinvointiamme mainostetaan taivaisiin ja elämisen taso jää vaille vuoropuhelua. Tilanteet pysäyttävät. Käänne alkaa silmien aukeamisesta todellisuuteen, mihin info- ja kulutuskyllästetty markkinamekanismi vapaan yksilöperiaatteen mukaan on vienyt.

Työväen aatteen osuustoiminta ei ole kuollut, se olisi vain heräämässä tähän päivään vastineeksi tavararöykkiötalouteen. Elanto oli tiivis yhteisö, jossa haluttiin olla sen kultavuosina mukana täysin rinnoin vauvasta vaariin. Tällöin ihmiset osallistuivat, rakensivat ja kokivat ylpeyttä omastaan - oli joukkuehenkeä. Kansakuntaa johdetaan edestä, kansakunnalle annetaan esimerkein mallit ja osoitetaan yhteenkuuluvuutta olemalla kiinnostunut ja utelias mitä nykypäivän toveri tekee ja ajattelee. Mihin on jäänyt vireä 1970-luvun alun nuorisopolitikka aatekeskusteluineen?

Puolueet operoivat nuorennusleikkauksia, joskus vain muodon vuoksi - ei itse aatteen, päämäärän, kykyjen ja tavoitteiden vuoksi. Ei itse innokkuus, vaan ote sellaisena, jossa äänestäjät, ja ehkä uudet jäsenet haluavat sen ryhmähenkenä ja yhteisenä päämääränä nähdä. Huominen ei ole enää johtajakeskeinen, se on ryhmäkeskeinen. Kansakunta kuluttajina, äänestäjinä ja ympäristöstään huolestuneina kansalaisina hakee mallia, karismaa ja sellaista otetta, joka synnyttää verkostoja, joissa saavutetaan hyväksyntää, osallistumista sekä aktiivisuutta. Mihin jäivät takavuosikymmenien mm. runsashenkiset vappumarssit?

Aatteen palo on edelleen sallittua. Kulutushokeman ja näyttötalouden jälkeen etsitään ihmistä, linjaa ja ulospääsyä synnytetyistä markkinatalouden ongelmista. Keskusteluille, arvomaailmoille, aatteille ja henkisyydelle on nyt sijansa. Puolueiden on panostettava aatejohtajuuteen, mallikehitykseen, jossa tuntee olevansa läsnä, olla tekemässä ja osallistumassa. Mihin ovat kadonneet demareiden takavuosikymmenien karismaattiset johtajat, joilla oli aatetta ja sytykettä jäsenistön nosteeksi olla ylpeä omasta ja ryhmästänsä?

Demarit ovat perinteellinen puolue, joka ammensi voimansa vastakkainasettelusta omistavaa luokkaa kohtaan. Nyt kohta kaikki ovat omistajia, mm. runsaiden tulossa olevien perintöjen myötä. Omaisuus tekee kitsaammaksi, omaisuus tekee huolehtivammaksi omaansa kohtaan, meistä on tullut takavuosien omistajaluokkaa. Aate haalistui vaalittaessa autoja, mökkejä, asuntoa, lomalentoja ja muuta maallista, jonka perässä juoksemme innokkaasti perustellen, että pyörivät pyörät takaavat työllisyyden.

Työllisyys on tärkein elementti edelleen, tai oikeastaan osallistuminen on oleellisin osa yhteiskuntaa. Vaipuminen ja juurettomuus ovat haittoja synnyttämään nykyisiä ja huomisen ongelmia. Rahakaan ei lopulta voitele rauhattomuutta, kun ei ole omaa verkostoa, josta saada tukea, neuvoa ja ryhmähyväksyntää. Aate on ryhmä, ja aate on ihminen itse - pääpaino ei ole taistelu työnantajaa vastaan - taistelu on meitä kohdannutta osattomuutta, henkistä tekemättömyyttä ja saamatonta hyväksyntää vastaan.
--- Saavuttamaton hyväksyntä on ongelma yli puoluerajojen. Ei ole vasemmistoa, eikä oikeistoa - on vain ympäristö ja me ja niiden asemoituminen tilaan, jossa paikka ja sijainti kohtaa tasapainon. Mihin ovat kadonneet ne ihmismielelle sallitut ja kehittävät henkisen otteen kilpailut ja mittelöt, joilla aatteita ja joukkuehenkeä johdettiin?

Demareilla on etsikkoaika. Eduskunnassa on jo nyt sopivia kandidaatteja uusiksi johtajiksi, niin nuoria kuin kokeneempia. Työnteko on yhteinen oikeus, raha on valiintuvasti jaettava kohtaanto kulutuksen kanssa. Kasvava tuloero on yhteisöllisyyden vihollinen. Ansaitsematon palkka ja palkkio ovat vihan lähteitä, joista kumpuaa ongelmia tosiensa perään. Näyttötalous ja kulutusiloittelu ovat erheitä, jotka ajauttavat ihmiset lokeroihin, joista on muodostumassa uuden ajan luokkajaot.

Yhteiskunta ei ole markkinamekanismien temmellyskenttä, vaan alusta, jossa saavuttaminen, tavoitteellisuus, onnistuminen ja osallistuminen hyväksyttyinä jäseninä ovat parhaita yhteisön vahvuuksien lähteitä. Vahvuuden vaalijaksi pitää löytyä aate ja sen valvoja - on vahvojen johtajien aika. Demarit voivat saada kirittäjikseen uudistuvan Perussuomalaiset, jos vain siellä riittää kyvykkyyttä ojentamaan rivit suoriksi ja uskottavaksi kenttätoiminnan linjakkuudeksi.

Ilkka Luoma