perjantaina, elokuuta 09, 2013

Uuvuttiko ministeri Virkkusen kuntauudistus kunnat?

Kuntauudistus on ehdottoman tarpeellinen. Henna Virkkunen on tässä asiassa tältä osin täysin oikeassa; miltei missään muussa ei sitten olekaan. Kuntaministeri Virkkunen on valjastettu mahdottoman asian eteen johtamistaidottomana ja toistokoneena, josta kerrataan samoja vanhoja hokemia. Pääministerin uhri ja uhka Kokoomuksen kannatukselle?


Hallitus tekee tietoisesti kuntien asemaa vaikeaksi, jotta se pakottaisi kunnat Kokoomuksen ajamaan muottiin; sellaiseen muottiin, jota ei ole loppuun saakka pohdittu, vaan tehdään niin kutsuttua ”kokoomussormenjälkeä” - kansakunnan haitaksi – pidemmällä aika-akselilla. Jos kunnalta vaaditaan laajaa itsehallintoa – pitää sille antaa siihen myös resurssit – esimerkiksi arvonlisäveron tilitys.




Pienuus on lähellä kansaa tehokkuutta


Huominen tulevaisuus on pienien itsenäisten päätössolujen aikakautta, joissa ”kylä- ja kortteliyhteisöt” päättävät omista asioista. Suurempien resurssitarpeiden ”päätösrajat” kulkevat vero- yms. tulonmuodostuskaavioilla.




Yksilölliset kunta-asukaskohtaiset verotilit


Lisäksi vastuulliseen yhteiskuntapalveluihin kuuluvat yksilökohtaiset tuotto- ja aiheutumiskululaskelmat – alkoholisti ei saa uutta maksaa, eikä tupakoitsija keuhkoja jne --- … meille jokaiselle tulee verotili, joka osoittaa reaaliaikaista miinus- tai plusmerkkisyyttä. Oletko valmis kohtaamaan totuuden – nyt meillä on verohyödyllisyydestämme paljon vääriä mielikuvia!




Viimeiset elinkuukaudet


Tänään sote -pääluokassa suuri osa rahasta kuluu niin kutsutusti 6-9 viimeisen kuukauden ylläpitoon – siis käytetään resursseja sellaiseen, jola ei ole lyhyelläkään tähtäimellä toivoa paremmasta. Sote on järjestäytyneen yhteiskunnan kulmakivi ja inhimillisyyden ja tasa-arvoisuuden perusmittari.




Kunta-Sote_uudistus on ohjattu väärin,


taitamattomasti ja asioita kokonaisvaltaisesti ymmärtämättömästi. Henna valjastettiin kuntauudistuksen osalta liian pienin ”eväin” - ikäänkuin uhriksi sellaiseen projektiin, joka on täysin välttämätön, mutta itsepäisyydellä ”viety metsään näkemättä puita”.


Demari ja ent. ministeri Maria Guzenina-Richardson laitettiin jo vaihtopenkille – uhraako Pääministeri Jyrki Katainen Hennansa jo syksyn epätoivoneuvotteluissa?




Parlamentaarinen valmistelu – juuri tässä tapauksessa!


Välttämättömyyden vuoksi kunta_sote kehittämiseen myös poliittisella rintamalla olisi pitänyt ottaa poikkeuksellisesti koko eduskunta mukaan suunnittelutyöhön. Nyt seuraava hallitus joutuu aloittamaan jälleen alusta.




Kuinka kauan meidän pitäisi elää?


Lopuksi herää vääjäämättä kysymys meidän jatkuvasta keskimääräisestä eliniänodotteen noususta – kuinka tarkoituksenmukaista on olla eläkkeellä 30-40 vuotta? Kuka tämän elämisen lystin maksaa ja onko lystiä olla yksinäisenä vanhuksena – usein alkoholisoituneena, mutta muutoin terveenä? Mikä on tarkoituksenmukainen elin-ikä? Antaisikö muu eläinkunta siihen osviittaa?




Tylytystä olan takaa?


On ennustettavissa, että Kataisen sextetti hajoaa 1] ja saamme uudet ennenaikaiset eduskuntavaalit jo tulevana syksynä. Meillä kansakuntana ei liene varaa ylläpitää Kataisen ”väkipakolla runnottua” hallitusta 2] – on kahden puolueen hallitusten aika, ja se alkaa synnytystuskien kautta PersuKeskustana 3].







VIITTEET
1] Kataisen sextetti rapautuu ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/144461-sextetti-rapautuu-jykke-neuvottomana - [US_P/il]
2] Onko varaa Kataisen hallitukseen? ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/136667-onko-kansakunnallamme-varaa-yllapitaa-sextettia - [US_P/il]
3] Vain yksi hallituspuolue?! ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/145756-persukeskustan-puoluesihteerit-kohtasivat-tyhjin-lausein - [US_P/il]








Ilkka Luoma
http://ilkkaluoma.blogspot.fi
http://ilkkaluoma.kuvat.fi




...
Sent:


Cc: matti.putkonen@perussuomalaiset.fi ; riikka.slunga-poutsalo@perussuomalaiset.fi ; ville.niinisto@ymparisto.fi ; kimmo.tiilikainen@eduskunta.fi ; mari.kiviniemi@eduskunta.fi ; paula.risikko@stm.fi ; presidentti@tpk.fi ; eero.heinaluoma@eduskunta.fi ; petteri.orpo@eduskunta.fi ; timo.laaninen@keskusta.fi ; puheenjohtaja@keskusta.fi ; taru.tujunen@kokoomus.fi ; timo.soini@eduskunta.fi ; jutta.urpilainen@vm.fi ; maria.guzenina-richardson@eduskunta.fi ; henna.virkkunen@eduskunta.fi ; jyrki.katainen@vnk.fi


Sent: Thursday, August 01, 2013 1:56 PM
Subject: KANSALAISMIELIPIDE - Henna Virkkuselle ladattiin mahdoton tehtävä - KUNTA_(Sote)
...


Kuntaministeri Henna Virkkuselle ladattiin liian suuri - olemattomin eväin
(YLE Aamu-TV:ssa kuntaministeri Henna Virkkunen (kok.) oli haastateltavana - hyvin kysymyksin, mutta vanhoin hoetuin vastauksin ... )








...
ALFb US
BLOG 21 442 | 1 802 - IL
---01082013---






doc.: Sote_kunta_01082013.doc (OpenOffice Writer)







481 | 4656 

1 kommentti:

Ilkka Luoma kirjoitti...

HS: "Pieni osa suomalaisista tuottaa valtaosan sote-menoista, mutta heitä ei osata tunnistaa etukäteen

Paljon palveluja tarvitsevien hoidosta pitää laatia terveyskeskuksessa suunnitelma, mutta sen toteutus on myöhässä. ... "

~ https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006037232.html -