perjantaina, elokuuta 09, 2013

Työ velvoittaa - inhimillisyys edellyttää osallistumista

[ … sukujuuriaan Afrikassa tutkinut Richard Leakey 1] löysi Turkanan pojan 2] fossiloituneet luut muinaisen järven rantapenkalta (YLE TV 1 3]) – kävi ilmi, että poika oli elänyt vajaakehittyneenä aina varhaisteiniksi saakka – yksin hän ei olisi selvinnyt villissä luonnossa … ]

Jo reilu miljoona vuotta sitten oli (apina?)ihminen osoittanut inhimillisyyttä, ja näin ylläpiti evolutiivisesti ”elinkelvottoman” yksilön elämänvaloa päällä - kollektiivisesti.

Älä hylkää heikkoa ja syyttään avun tarpeessa olevaa, sillä ethän halua Sinuakaan hylättävän, kun vaikeudet ja ongelmat kasaantuvat ilman täyttä omaa syytä päällesi”



Suomessa sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko (Kok.) avasi keskustelun, joka aukeaa aina, kun yhteiskunta ei kykene tuottamaan riittävää ylijäämää jaettavaksi myös vähempiosaisille, jotka ovat ajautuneet hätään ja vaikeuksiin – joko syyttään tai sitten omasta syystään. Tästä alkavat vastikkeellisuuden vaateet.



Nyt vaaditaan vastikkeellisuutta,

vedoten, ettei yhteiskunta voi kaikkea järjestää. Talouden tiukentuessa, herää parempiosaisille huoli luusereiden siivestyksestä – ei haluta tehdä työtä, halutaan vain nautiskella muiden hedelmillä. Nautiskellaan niin hurjasti, että sairauden- ja terveyden ylläpitokustannuksetkin heitetään muiden niskaan – kuulostaa tylytykseltä, mutta on harmiksemme totta.



Ahdingosta nousseita sympatisoidaan ja kannustetaan –

työhön ja yhteisiin talkoisiin osallistumattomia vieroksutaan. Ei haluta lisäongelmia vierailta mailtakaan – kun reviiripuolustuskin 4] herää keinovalikoimista ylläpitämään kaltaistamme yhteiskuntajärjestystä.




Evoluutio on toiminut biosfäärin ylläpitäjänä,
[Evoluutio ~ http://jontikka.blogspot.fi/2012/11/huolimaton-lisaantyminen.html - [BLOG/il ]

jossa sopeuma on ollut elämän valttikortti. Heikompi raivautuu pois jäljelle jäävän biomassan 5] ravinnoksi ja elämän ylläpitäjäksi. Inhimillisyytemme herää kun naarasleijona nappaa sen heikoimman antiloopin pienokaisen – leijonan pennutkin tarvitsevat ravintoa ja lihansyöjinä niitä ruoho ei elätä.

...
Suomessa talous menee vuosien 2008-2009 aallonpohjien jälkeen niin kutsuttuun ”tuplawee - W” käyrästöön – pienen nousun jälkeen romahdamme jälleen alas. Kasvuhokema EX2] ei saa enää vastakaikua kansalaisilta.



Sopeumamme muuttuvaan maailmaan on nyt heikoimmillaan –

taistelemme sellaisen puolesta, jota emme kokonaisuutena ansaitse, olemme syöneet muiden ”riisikupeilta”. Nyt maistamme väsymyksen kalkkia – kasvuhuutoon ei jakseta enää vastata – ei ole riittävää lisääntyvän ostovoiman filosofiaa – markkinataloutemme on mahoutumassa ja meitä kohtaa yhteiskunnallinen degeneraatio. On luopumisen aika, on aika vähentää henkilökohtaista kulutustamme – palkat eivät voi jatkuvasti nousta, rajat tulevat lopulta vastaan.



Mitä on vastikkeellisuus ja vastikkeeton ansainta?

Eläinkunnassa ymmärtämämme vastikkeettomuutta saadaan vain jälkikasvun kasvatusvaiheessa, joilloin pennuille tulee ateria kuin ”manulle illallinen” - sitten seuraa vieroitus/ karkoitus, kun ollaan valmiit kohtaamaan oma itsellinen maailma. Kasvattajien vuosimiljoonainen velvollisuus on ollut huolehtia kasvatuksen ja opastuksen riittävästä määrästä – keskeneräisiä ei maailmalle ole lähetetty.



Meillä ihmiskunnassa vastikkeettomuutta jaetaan pitkin elämän vartta

Työtön saa päivärahansa ja hyvin pitkään eläkkeellä oleva eläkkeensä. Kalleimmat sairaalaleikkauksetkin ovat niin arvokkaita, ettei yhden ihmisen koko elämän mittainen verokertymä riitä niiden korvaamiseen. Olemme kollektiivinen yhteiskunta – tulontasauksen osalta, mutta kuluttajina haluamme olla individualisteja.



Työvelvoite – osallistumispakko

Työttömyys riipoo erityisesti nuoria 6], nyt on kymmeniä tuhansia nuoria jäämässä yhteiskuntajärjestelmien ulkopuolelle – he ovat kotoaan lähtenee ”keskeneräisinä”, ei jaettu oppia riittävästi, kun oli niitä omia menoja niin paljon.

Nyt esitetään työ- ja osallistumispakkoa ja muun muassa nuorisotyökeskuksia nousee kaikkialle – ovatko he normaalin voittotahtoisen yritystoiminnan kilpailijoita – ovat, ja hyvä niin – koska kustannuksemme ovat karanneet käsistä.

Emme ole enää ulkomaille kilpailukykyisiä; palkkojemme on alennuttava vastaamaan paremmin maailmanlaajuista ”keskiarvoa”. Alkakoot siis kustannusalenemat näistä työkeskuksista, jotka tarjoavat palveluita rinnan yritystoiminnan kanssa.



Eläkkeet ovat osittain etukäteen maksettua loppuelämän turvaa

Nyt kohtaamme kansalaistalkoot, jossa osallistuminen herää laajasti. Kaikki väestöryhmät ottavat osaa yhteiskuntamme hengen kohotukseen, johon oleellisena osasena kuuluu ymmärryksen syttyminen – vähentämiseen; enemmän työtä, vähemmän materiaalisuutta ja lisääntyvästi henkistä tasapainoa.

Eläkeläiset ovat voimavara 7], heidän määrä kuluttajina ja yhteiskuntapalveluiden käyttäjinä kasvaa koko ajan. Herää kysymys mikä on ”oikea ja tasapainoinen” aikajänne olla eläkkeellä. Kenenkään työssäolonaikana maksamat eläkevaraumat eivät riitä 25-40 vuoden eläkkeellä oloon – kokonaistyöjan on lisäännyttävä 8]



Lopulta yhteiskunnat nousevat ja laskevat

Evoluutio vaikuttaa myös meihin, meidän talouteen ja kaikkinaiseen käyttäytymiseemme. Emme ole yksin tässä maailmassa – meillä on velvollisuuksia niin itseämme kuin muita kohtaan, unohtamatta meitä elättävää biosfääriä.



Nyt velvollisuutemme on taata lapsiemme elinmahdollisuudet,

vaikka senkin kautta, että leikkaamme omastamme ja vähennämme kulutustamme – tulemme keskimäärin toimeen jopa 10-33 prosenttia vähemmällä. Tänään me käytämme tuloistamme keskimäärin vain noin 13 prosenttia elintarvikkaisiin, kun prosentti vielä 1950 -luvulla oli noin 25.


Saavutetuista eduista on myös luovuttava – ei ole mitään ikuisuutta, on vain suvunjatkanta ja siihen liittyvä kasvatusvelvollisuus.



...
VIITTEET
1] Richard Leakey ~ http://en.wikipedia.org/wiki/Richard_Leakey - [Wiki]
2] Turkanen poika ~ http://www.talkorigins.org/faqs/homs/15000.html -
3] Turkanajärven luulöydöt ~ http://areena.yle.fi/tv/1963567 - [YLE Areena]
4] Search – Reviiripuolustus ~ http://puheenvuoro.uusisuomi.fi/search/apachesolr_search/reviiripuolustus - [US_P]
5] Biomassalla tarkoitetaan sitä hiilielämän EX] kokonaismassaa (=painoa) mikä maapallollamme vallitsee – ihmiskunnan biomassa on suuruudeltaan noin muurahaispopulaatioiden tasolla – siltikin olemme häviävän peini osanen hiilielämän kokonaisuudesta. Evoluutio on järjestellyt biomassojen kokonaissuhteita tavalla, jotka eivät ole meille täysin auenneet. Syömme jatkuvasti enemmän kuin meille kuuluisi. Biosfäärin evoluution tavoin sopeutuneena lukumäärämme olisi selvästi pienempi kuin nykyinen reilu seitsemän miljardia.
6] Työttömyys voi olla kohtalokasta! ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/05/tyoton-on-altis-kohtalokkaille.html - [BLOG/il]
7] Eläkeläiset voivat ratkaista monia ongelmia ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2005/10/elkeliset-voivat-ratkaista-monia.html - [BLOG/il]
8] Eläkeikäkeskustelu A) ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/40512-u-elakeikakeskustelu-alkaa-vasta-nyt-todenteolla-e65e67 - [US_P/il]
8] Eläkeikäkeskustelu B) ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2010/09/04/tosiasioiden-kieltaminen-on-totuuden-valttelya-elakeika-e65 - [US_P/il]


...
EXTRA
EX] Romahtaako elämä toimenpiteistämme? ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/41494-romahtaako-ravinnekierto-ihmisen-toimista - [US_P/Il]
EX2] Jatkuvaa kasvua ei ole – tämän ymmärtänevät talousoppineetkin? ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/136865-resurssiymmartamaton-kasvuhuuto - [US_P/il]


...
Ilkka Luoma

http://www.facebook.com/first.ilkka
http://ilkkaluoma.blogspot.fi


...
Sent:

Cc: eero.heinaluoma@eduskunta.fi ; pirkko.ruohonen-lerner@eduskunta.fi ; pekka.himanen@aalto.fi ; juhana.vartiainen@vatt.fi ; jaakko.kiander@ilmarinen.fi ; Hiltunen Rakel ; liisa.hyssala@kela.fi ; vesa.puttonen@aalto.fi ; annika.lapintie@eduskunta.fi ; kari.stadigh@sampo.fi ; jyri.hakamies@ek.fi ; lauri.lyly@sak.fi ; lauri.ihalainen@tem.fi ; vesa.vihriala@etla.fi ; presidentti@tpk.fi ; timo.soini@eduskunta.fi ; kimmo.tiilikainen@eduskunta.fi ; puheenjohtaja@keskusta.fi ; taru.tujunen@kokoomus.fi ; martti.hetemaki@vm.fi ; jutta.urpilainen@vm.fi ; ville.niinisto@ymparisto.fi ; riikka.slunga-poutsalo@perussuomalaiset.fi ; maria.guzenina-richardson@eduskunta.fi ; paula.risikko@stm.fi ; pasi.holm@ptt.fi ; sixten.korkman@aalto.fi ; juhana.vartiainen@vtt.fi ; susanna.huovinen@stm.fi ; jan.vapaavuori@tem.fi ; heidi.hautala@formin.fi ; sirpa.pietikainen@europarl.europa.eu


Sent: Thursday, August 08, 2013 8:23 AM
Subject: KANSALAISMIELIPIDE - Työvelvollisuus - osallistumispakko?
...


Työ velvoittaa - inhimillisyys edellyttää osallistumista
(Ministeri Paula Risikon esilletulo ja kirjoitus tutusta asiasta - kun talous alkaa luisumaan alamäkeen, velvoitetyöllisyys nostaa päätään)


AL US
BLOG 21 574 | 1 853 - IL
---07082013---


doc.: vastikkeellisuus_07082013.doc – Open Office Writer

811 | 7673

Ei kommentteja: