tiistaina, toukokuuta 16, 2017

Presidentti Koivisto pohti huomista - omatunto kolkuttaen






[U] “ ... Presidentti Mauno Koivisto on aina ollut karismaattisesti arvoituksellinen johtohenkilö. Helsingin Sanomat väänsi häntä aikoinaan innokkaasti presidentiksi. Koivisto on myös kieltänyt hänen lausuntojensa johdattelevan tulkitsemisen. Kuitenkin häneen luotettiin -vaikka lausunto Viron itsenäistymisestä oli edelleen Virossa herkistelyä aiheuttava. 

Koivisto kertoo HS/ kuukausiliitteen haastattelussa Englannin matkastaan - se sisälsi paljon näkymiä arvoitusten ratkaisuiksi - pohdintaa idän voimasta (sen kokeneena) ja Saksan kestokyvystä 1944-45. Todennäköisesti Koivisto tarkemmin selittämättä hautaisi myös Nato-haaveet siihen uskovilta.

Koivisto nuorena Englannissa ollessaan ihmetteli vapautta, mikä vallitsi sodan runtelemassa voittajavaltiossa. Vertasi kansandemokratioihin ja kertoi englantilaisille idän olevan suuri ja valloitushaluinen. Pelkäsi tapahtumia ja aprikoi perheenkin perustamista. Koivistolla oli päällimmäisenä ajatus yhteiskunnallisesta debatista, osallistumisesta ja kantaa ottavasta keskustelusta jopa väittelystä. Nythän meillä taas vallitsee talouden lait ja kuluttamisen vertailutalous. Koivisto oli myöhemmin Suomen Pankin pääjohtaja.

Koivisto sai todennäköisesti liftausmatkoillaan Englannissa paljon vaikutteita ja tietovarantoa myöhempiin ilmauksiinsa. Koivistohan oli ns. älykködemari, sataman kasvatti, joka nokkelasti luki itsensä tohtoriksi. Kiihkoton pohdiskelija antoi vähän tarkkoja mielipiteitä, olisiko halunnut sokratesmaiseen tapaan kuuntelijan itse löytävän kysymyksiin vastaukset?

Kaksi kautta Koivisto purki Kekkosvaltaa - pitäen kuitenkin itse nyörit visusti halonhakkaajan kämmenissään. Suomessa Koiviston auktoriteettia kasvatettiin työläisen käsistä, jotka olivat jo Turun satamassa parkkiintuneet.
 ...


...
Entä nyt, kun fundeeraaja on poissa - jäljellä vain useille avautumaton huomisen viisaus!


Presidentti Mauno Koiviston muistoa vilpittömästi kunnioittaen

Ilkka Luoma


AL | US | VU | T | BL | BL | FB | FB | BLOG 143797

DOC Presidentti Koivisto pohti huomista_15052017.doc
PVM 15052017

|252| 

Ei kommentteja: