perjantaina, tammikuuta 04, 2019

Näkemyksien sovittelua – mutta vain rajoitetulla alueella!






Presidentti Sauli Niinistö piti totutun Uudenvuoden puheensa – HS |1 otsikoi sitä osaltansa tällä tavoin: ”Presidentti Niinistö nosti uudenvuodenpuheessaan esiin kansalaisten tyytymättömyyden ja ääriliikkeet – … ”; huomio kiinnittyi otsikon loppuosaan - ” … Vaarana on, että menetämme kyvyn sovittaa yhteen erilaisia näkemyksiä


Suvaitsevaisuus ja erilaisten näkökulmien sovittelu on taidetta rajoitetulla alueella, tämän Niinistö totesi samassa puheessaan – kieltämällä osaa ihmisistä ilmaisemasta mielipidettään ”demokraattisesti hyväksytystä” valtavirrasta poikkeavalla tavalla.

Tavalla joka sai 5. maaliskuuta 1933 saksalaiset demokratiassaan yltämään jopa reiluun 43,9 prosenttiin kansakunnan äänestysikäisistä [https://de.wikipedia.org/wiki/Nationalsozialistische_Deutsche_Arbeiterpartei] * – meillä Suomessa yksikään nykypuolue ei saavuta tuota noin suurta vähemmistöosuutta – vaikka suurin puolue pääministeripuolueeksi pääsee ”vain” 22-24 prosentin kannatuksella.


Mennäänpä totutusti nyt asiaytimeen mietittäessä sovittelua, sopeutumista ja sopeutumattomuutta. Kirjoitimme jo vuosia sitten uskonnoista, joiden myötä useat konfliktit syttyvät, mutta myös sammuvat, kun hoksattiin sanoa: ”Ei enää koskaan” - ja kohta on taas sota edessä
---
|* Verranto on tässä vain kylmää matematiikkaa, ja kansalaisten äänestyskäyttäytymistä demokraattisena ilmiönä. Emme ota tässä kantaa NSDAP' n asiasisältöön, historiaan tai mihinkään tapahtumiin mitä siihen liittyi tai mitä ollaan tänään mieltä – vain numeerista käsittelyä kansalaisten halusta ilmaista mielipidettään – demokraattisissa vaaleissa.

[2013][U]Nujertaako suvaitsemattomuus suvaitsevaisuuden?

Uskonto kehittyi ja löytyi avuksi, kun ei ymmärretty tai osattu selittää jotain tuntematonta ja ennen kokematonta. Ihminen yksilöllisyydessään oivalsi itselleen monia uskontoja – kullekin tarpeensa *] ja halunsa kuin tuntonsakin mukaisesti. Maailma odottaa nyt uskontojen sotaa – vaikka esimerkiksi meillä Suomessa valtionuskonnostamme evankelis-luterilaisuudesta erotaan kiihtyvällä tahdilla – rahanko vuoksi ?


EU-Eurooppa kipristelee maahanmuuttajista, kun oli saatava nöyriä työhalukkaita työntekijöitä, jotka tekevät ne duunit, mitkä eivät ”valkoiselle alkuperäeurooppalaiselle” kelvanneet – solidaarisuusinnoissamme otimme/ otamme vastaan myös pakolaisia, joissa on aitoja sekä sellaisia, jotka kulkevat helpon rahan perässä. Viattomuus ei ole kaikkien hyve, eikä sinisilmäisyys ”pahe”.

Kristittyä pidetään maallistuneena, suvaitsevana ja tavaroistaan kiinnipitävänä – olemme maallisessa näyttö- ja vertailutaloudessa **]. Jaamme vain sen verran, että pakolaisille annetaan se minimi, joka voitelee pahaa oloamme kehitysmaiden ryöstöstä 1] – niin raaka-aineina kuin energiana. Luulemme maksavamme velkaa riistetyille.


Lakikirjat Raamattu ja Koraani

Meillä uskontomme tarjoaa lakikirjaksi Raamatun, joka on jäänyt suurimmalle osalle tuntemattomaksi. Emme osaa arvostaa hienosti kirjoitettua lakikirjaa. Islamistisissa maissa sen sijaan Koraania 2] arvostetaan ja kunnioitetaan suuresti – se on Elämä ja pyhitys sille. Koraani on Ikuinen Elämän kirja, ja se on lakikirja, josta kumpuaa suvaitsevaisuus. Ongelmaksi kaltaisellemme ymmärrykselle on syntynyt Koraanista tehdyt ”sovellukset” sharia ja sunna 3]- ne aiheuttavat eripuraa myös islamistien omissa piireissä. [T]


Lännessä eräät viisaat ovat oivaltaneet,

että maallinen hallinto on oivaltanut monissa maissa Islamin uskon mullaheineen/ imaameineen 4] erinomaiseksi byrokratiaksi ja valtion staattisuuden säilyttäjäksi ja järjestyksen ylläpitäjäksi. Uskonoppineet mullahit/ imaamit ja muftit/ ajatollah´it 5] eivät ole persoja maalliselle mammonalle – heille merkitsee enemmän henkinen valta, yhteys henkeen, lain tulkinta (sharia) ja ote muhamettilaisiin, Koraanin ja ”sovellusten” kautta.

Onkin sanottu, että Islam on halvin valtakoneisto ylläpitämään järjestystä omien keskuudessa. Mullahien ja Koraanin arvostus on korkealla ja niiden kaikkivoipaisuutta ei koskaan kyseenalaisteta. Islamilaisuus on osa valtiokoneistoa, joka huolehtii tavallansa ihmisistä kouluista hautaan.


Me lännessä emme ole oppineet ehdotonta kunnioitusta kristinuskoamme,

Raamattua ja pappejamme kohtaan – me olemme tottuneet kyseenalaistamaan, ja samalla olemme oppineet suvaitsevaisuuden ja lipeämisen ehdottomuuden tieltä. Ehdottomimmat ovat reviirivalloittajia ja suvaitsevaiset luovuttajia. Me olemme täällä lännessä kristillisine arvoinemme antajan asemassa. Me otamme vastaan ja käännämme poskemme, mutta kuinka kauan? [24]


Kullakin on pyhä oikeus uskoa omaansa

Ehdottomuus ei ole vahvuuksiamme; annamme vapaan oikeuden harjoittaa omia tapoja, vaalia omaa kulttuuria – suvaitsemme muiden kulttuureja, emme edes osaa pontevasti ehdottaa ”maassa maan tavalla, tai maasta ulos” - olemmeko häviäjien rintamalla?


Islam on nouseva järjestelmä,

mitä maalliset laajentumishaluiset nationalistihallinnot käyttävät sumeilematta hyväkseen. Minkä tahansa kaatuneen tai vielä kaatumattoman arabimaan maalliset hallinnot ovat hyvissä väleissä mullahien ja muftien kanssa – sillä ”pappiskasti” ylläpitää järjestystä, opinantoa ja Islamin kaidalla tiellä pysymistä – kaikki nämä edesauttavat maallisten enemmän tai vähemmän diktaattorien hallintoa.


Kunkin jumala on pyhä

Jumalalla on monta nimeä – Jumala, Jahve ja Allah – kullakin on poikansa ja/tai profeettansa. Pojat ja profeetat ovat pyhiä, eikä viisauteen kuulu arvioida toisen vakaumuksellista uskoa omaansa.

Kolmen uskonnon kehdossa Jerusalemissa kohtaavat alku-uskonto juutalaisuus 6] sekä tämän ”perilliset” - kristityt ja muhamettilaiset. Kaikilla kolmella on yhteisiä ja erottavia tekijöitä. Silti Jerusalemissa on vallinnut enemmän tai vähemmän jännittynyt suvaitsevaisuus toistaan kohtaan – kaikkien osapuolien ääriliikkeitä ja fundamentalisteja lukuunottamaatta.


Saamme maistaa nyt ristin ja miekan omaa lääkettä!

Ehdottomuutta on esiintynyt myös lännessä – muistamme historian kirjoista kristityn maailman inkvisitiot, miekat ja ristit ryöstettäessä intiaaneja 7], aboriginaaleja kuin Afrikan alkuperäkansoja. Voimme arvata, että monilla kansoilla ja kansallisuuksilla on pitkä muisti, kun kristitty valtasi toisen omaa.


Mellakat 8] kielivät vallankumousta

Juuri nyt Ruotsi, kuten aiemmin Ranska – ehkä kohta moni muukin valtio kokee pienien aktivistiryhmien liikehdintää. Tuo liikehdintä saattaa olla ohjattua ja niiden takana voi olla uskonnollista ehdottomuusväriä – tavoitteena vallata uusia asemia, päinvastaisista puheista huolimatta. Suurin osa ihmisistä on rauhallista väkeä.


Suvaitkaamme älyä 9], oivallusta ja oman reviirimme puolustusta

Meille parhaaksi evääksi koituu ymmärrys, mitä toinen tekee ja siihen tarkasti kohdistetut ja oikeutetut oman reviirimme puolustustoimet, mikäli näin todella haluamme. Yksikään uskonto ei lopulta ”viimeisellä portilla” ole toistaan parempi – paremmuus syntyy vain meidän vajavaisten ihmisten mielissä. Uskonto itsessään ei aloita sotaa – vaan niiden kannattajat ja vastustajat. Me ihmiset luomme vastakkainasettelun. [US]



...
JK
Jälkipuintia presidentin Uudenvuodenpuheesta ---
Otsikolla: ”Presidentti Niinistö kehotti uudenvuodenpuheessaan maahanmuuttajia ”ohjaamaan omiaan” – HS kysyi presidentiltä, ovatko yhteisöt vastuussa jäsentensä teoista”

Otsikolla: ”Presidentti Niinistön kommentit maahanmuuttajien vastuusta saavat tukea ja kritiikkiä – ”Tällainen jaottelu on vaarallista”, sanoo kansalaisjärjestön johtaja”



Ilkka Luoma
Kansalaiskirjoittaja Savonlinnasta

VU 24 T BL BL BL FB FB FB BLOG 188075

DOC presidentillista_sovittelua_02012019.doc – OpenOffice Writer
PVM 02012019 [U]

908_8180 – 16:22_18:57 PS08

1 kommentti:

Ilkka Luoma kirjoitti...

.
Priorisoitu e-lähetys ---
Lähetetty: torstai 3. tammikuuta 2019 10:47

Vastaanottaja: tasavallan.presidentti@tpk.fi; martti.ahtisaari@cmi.fi; paavo.vayrynen@eduskunta.fi
Kopio: erkki.tuomioja@eduskunta.fi; matti.vanhanen@eduskunta.fi; pertti.salolainen@eduskunta.fi; teija.tiilikainen@fiia.fi; jussi.halla-aho@europarl.europa.eu

Aihe: Kansalaiskirjoitus: Näkemyksien sovittelua – mutta vain rajoitetulla alueella!

.
Lähetetty: torstai 3. tammikuuta 2019 10:53

Vastaanottaja: juha.sipila@vnk.fi; antti.rinne@eduskunta.fi; pekka.haavisto@fin.la; paula.risikko@eduskunta.fi
Kopio: laura.huhtasaari@eduskunta.fi; susanna.koski@eduskunta.fi; sanna.marin@eduskunta.fi; katri.kulmuni@eduskunta.fi; antti.lindtman@eduskunta.fi; antti.kaikkonen@eduskunta.fi

Aihe: Kansalaiskirjoitus: Näkemyksien sovittelua – mutta vain rajoitetulla alueella!