Näytetään tekstit, joissa on tunniste Matti Nykänen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Matti Nykänen. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, helmikuuta 05, 2019

Muistokirjoitus Matille






Uutinen toi monille lohduttoman surun |1 – legenda mäkihyppyjen maailmasta oli kuollut – yllättäen. Surua siivittää entisestään Matin herkkä toive nähdä lapsen lapsiaan |2, joka oli jotenkin estetty tai sitten tapaamisia harvennettu, niin, että se tuotti suurta surua ukille ---

Lainaan tähän kirjoituksen vuodelta 2010 – ajankohdalta, jolloin Mattia riepoteltiin, käytettiin hyväksi eikä kuunneltu tarkalla korvalla. Eräs asia lohduttaa monia – Suomen kansan syvät rivit tykkäsivät Matista, eivätkä koskaan häntä hylänneet.

Maamme laulua koko kansalle soitattanut Matti Nykänen

11.1.2010 09:58 
(Arvostettu englantilaislehti Guardian ihmettelee suomalaisten asennetta kautta aikojen maailman parasta mäkihyppääjää*/ kohtaan)

[ ... 
urheiluselostaja huutaa kyyneleet silmissä, kun Matti lentää sankan lumipyryn keskeltä ylivoimaiseen voittoon kisan viimeisenä hyppääjänä - jälleen Matin hermottomat hermot olivat kestäneet paineet, vaikkei edes kisamonttua jalkarätin kokoisten lumihiutaleiden välistä erottanut. Matti toi jälleen kultaa ja Suomen kansalle Maamme -laulua ... ]
Englantilaiset näemmä ihmettelevät Suomen kansaa, joka muistaa hyvällä urheilijan, jonka saavutuksia ei olla vieläkään saavutettu. Matti laulatti suomalaisia Maamme-laululla ihmisten mieliin kansan omasta kultapojasta, jota vietiin rahan ahneiden voimalla paikasta toiseen nopeammin kuin tavallisen suomalaisen mieli ehti ymmärtää.

Suomessa - monien mielestä identiteettömien maassa, muistetaan ihmiset, jotka ovat kansallisesti tehneet merkittäviä tekoja, ja erityisesti tässä tapauksessa, kun kansa tietää, että Matti tavallisena ihmisenä oli rahantekijöiden pyörityksessä, heidän imiessä kaiken maallisen vaurauden ja maineen Matin selkänahasta - kysymättä juurikaan mitään pojalta itseltään.

Kansalaiset myöntäisivät Matille heti elinikäisen eläkkeen kansallisista saavutuksistaan

Kansalla Suomessa on pitkä muisti, ja jos kansa saisi päättää - valtio myöntäisi Matille elinikäisen eläkkeen teoista, joista suomalaiset nauttivat miljooniin nousseissa television katsojamäärissä. Harvemmin ammattiselostajat ovat hurmaantuneet sellaisiin tunnelatauksiin, mitä Matti hypyillään aikaansai. Matti oli ja on penkkiurheiluhullun Suomen kansan lemmikki, vaikka syntilistalle on kertynyt tekoja, joita ei muutoin suvaittaisi. Ei suvaita nytkään, mutta kansa ymmärtää Matin historian.

Matti oli tavallinen, ehkä enemmän sisällään ajatteleva - hiljainen nuori poika, kun hänet hyvin motoriikkaa oppivana tempaistiin urheilun tiukkaan maailmaan, jossa väkisinkin haettiin voittoja ja jälleen voittoja - koska Suomen kansa elää yhtä identiteettinsä osaa noista urheilijoiden tuomista mitaleista ja Maamme -lauluista.
[T]

Myös Mika Häkkinen on aina Suomen kansan kultapoika

Muistamme hyvin nykymaailman historian suurimman suomalaisen "kansainvaelluksen", kun toinen Suomen kansan lemmikki Mika Häkkinen lennätti ja ajatutti 20.000 suomalaista Unkariin 1989 - "Suomen F-1 kotikisaa" - Hungaroringille. Mika kiitti uskollisia kannattajiaan ja voitti tuon kisan ja jälleen laulatti Suomen kansaa Maamme -laululla - ottaen kauden päätteeksi vielä maailmanmestaruuden.

Samalla tavalla kuin Mika, Matti nostatti kansallishenkeä erikoisena suomalaisluonteena näyttäen maailmalla, kuinka vähemmillä puheilla ja kovemmilla teoilla - "
ei tänne puhumaan ole tultu, tänne on tultu voittamaan" - pärjätään.

Suomen kansa on vähäpuheista, ja se saattaakin englantilaisista tuntua jurottamiselta

Suomen kansa on keskimäärin vähäpuheista ja olemme siitä jopa ylpeitä - teot ratkaisevat. Lähihistoriamme kovimmassa mittelössä 1939-1940 ei ollut puheilla sijaa, kun teoilla itsenäisyyttä puolustettiin.

Näinä aikoina on meneillään "Talvisodasta 70 vuotta" -vuosi - tuolloinkin puhuttiin vähemmän ja tehtiin enemmän. Suomi sai tuolloin "voittonsa" täysin materiaalisesti ja määrällisesti ylivoimaisesta vihollisesta.

Pieni kansakunta - suurien joukossa 

Tänäänkin urheilijamme vääntävät voittoa ja menestystä pienenä kansana vastassaan moninkertaisten väkimäärien maita, kuten mäkihypyssä, jääkiekossa, rallissa ja Formula 1:ssä - keihästäkään unohtamatta.

Matti elää aina Suomen tavallisen kansan sydämissä. Matti sai kultaa, jolloin Suomen kansa koki itse saavansa kultaa. Matti voitti ja samalla Suomen kansa koki voittavansa. Maamme laulu yhdisti ja yhdistää tätä pohjoista kansaa, joka puheilla ei ole koristellut latujaan, vaan teoilla, jotka voitoillaan ovat ikuisesti kansalaisten mielissä.
Ehkä englantilaiset eivät ole koskaan olleet todella selkä seinää vasten, kuten suomalaiset. Suomalaisilla on varaa olla omiensa takana, sanoivat teenjuojat mitä tahansa. Seisomme aidosti omiemme "kansalliskultaa" tuoneiden tukena.
*/
WIKIPEDIA - MAAILMAN MENESTYNEIN MÄKIHYPPÄÄJÄ
---   http://fi.wikipedia.org/wiki/Matti_Nyk%C3%A4nen   ---
Klo 10:19 … vain 19 minuuttia ilmestymisestä – 13.000 katseluavausta … ~ https://areena.yle.fi/1-50061325 -

.
|2 ” … – Lapsenlapsieni vanhempia todennäköisesti kaduttaa vielä jossain vaiheessa, jos tilanne pysyy tällaisena. Yritin aiemmin saada vanhempien kautta kontaktia lapsenlapsiini, mutta koska asia ei edennyt, olen jäänyt nöyränä odottamaan yhteydenottoa siltä suunnalta. Toivottavasti tilanne vielä tästä muuttuu, Nykänen sanoi. … ” ~ https://www.is.fi/viihde/art-2000005973449.html - -IS 22012019

...
EKSTRA
Tähän on hieno kohta päättää oma kirjoittelu maailman parhaasta mäkikotkasta ja hänen tavallisen ihmisen inhimillisyydestä - kaikkine rosoineen. Remu kertoili tässä niitä asioita, jotka osuivat napakymppeinä ... Remu osasi olla Masan kanssa, tiesi itsekkin elämän kovuutta kokeneena miten erikoisuuden, ujouden ja vilpittömyyden kanssa toimitaan. IS-juttu on poikkeuksellisen hieno ja osuva! R.I.P Matti. Nyt koko kansan Matin hautajaisista saattaisi tulla surussaan kansanjuhla, jos vain omaiset niin sallisivat ... "kansainvaellus on nyt heräkkässä"!
Ote IS' sta: " ... – En ensin edes tunnistanut, kuka soittaa, Remu kertoo IS:lle – Sitten Matti sanoi, että täällä on Mäkikotka. Vastasin, että no niin just. Hyvä, kun sanoit tunnussanan. Nykänen oli Remun mukaan menossa ”tutustumaan uuteen paikkaan” – Sanoin: ”Masa, pidä tossut maassa.” Se kyllä ymmärsi, mitä tarkoitin. ... "



Ilkka Luoma
http://ilkkaluoma.vuodatus.net

...
Sent:

Sent: Friday, January 08, 2010 10:17 AMSubject: KANSALAISMIELIPIDE - Guardian ~ Maamme laulua soitattanut Matti Nykänen

...
Maamme laulua koko kansalle soitattanut Matti Nykänen


24 T VU BL BL BL FB FB FB BLOG 191807
800_6968 – 09:14 - MN07

torstaina, helmikuuta 16, 2006

Kilpailu luo ja vie lopulta hengen

Maailman paras mäkihyppääjä - Matti Nykänen


Maailman talvilajien huiput kohtaavat kilpailuhengessä, kuten kaikkien elämän alku siinä ensimmäisessä koitoksessa, jossa ei jaeta kuin ensimmäinen sija. Kilpailuvietti on rakentanut ihmiselon, nykyisen yhteiskuntajärjestyksen ja maallisen kilvoittelun paremmuudesta niin kisailuna kuin sotaisina taisteluina. Halu mitellä voimia ja kykyjä on sisäänistutettu ja peritty geenistöstä evoluution kilpajuoksuna sopeutumasta kiihtyvästi muuttuvaan ympäristöön. Viimeisen kilpailun me häviämme kaikki, olimmepa sitten elontaipaleella kuinka menestyneitä tahansa.

Urheilu on sallittu laji asettaa maat ja kansat järjestykseen. Kansallishenki ja yhteenkuuluvuus kulminoituu Maamme-laulussa ja siniristilipussa, kuten ruotsalaisilla Tre Kronorissa ja sinikeltalipussa. Kilvoittelu on arvoasetelma voittaa itsensä ja vihollisensa saavuttaen mielihyvää menestyksestä ja kunnioituksesta. Suomalaisille voittaminen talvilajeissa on perinteellinen pakko-odote ja menestymättömyys kuuluu kauas. Voitot hullaannuttavat ja kansalaiset rakastavat voittajiaan, kuten aikoinaan ja nykyisinkin vielä saavutuksiltaan maailman paras mäkihyppääjä Matti Nykänen.

Mikä laittaa kilpailemaan? Osallistuja janoaa voittoa toisista, hän haluaa olla paras. Paras on mittari, joka nostaa kunnioituksen ja ihailun. Harva kilpailija mittelee puhtaasti itsensä kanssa, kyseessä on arvonannon pyyde. Pyyde huomioinnista ja pyyde kunniasta. Itse kilpailujen suurkuluttajat janoavat taas yhteenkuuluvuutta ja samaistumista, henkistä ylemmyyttä voitetuista kansoista, vaikka oma panos olisi lähtöisin sohvien pohjalta.

Kilpailu kuluttaa tekijänsä, mutta rakentaa tahtoa, jota voi hyvin hyödyntää aktiiviuran jälkeisessä elämänvaiheessa tavoiteltaessa sielläkin menestystä ja voittamista. Länsimaalainen yhteiskunta on voittajien ja superlatiivien mittelöä maallisista mittareista pyrkien aina parempaan, suurempaan ja tuottavampaan. Markkinataloutemme on rakentunut kulutushokemaan, jossa kilpailuviettiä kiihdytetään aineellisilla mittareilla ja huippu-urheilussa yhä suuremmilla rahallisilla kannustimilla. Kilpaileminen maksaa. Valtiomme rahoittaa verovaroista kansalaisilleen yhteenkuuluvuutta voittojen juovuttavana nektarina, tai ainakin niin toivotaan. Rooman keisarit tarjosivat kansalaisilleen leipää ja sirkushuveja. Urheilu on positiivista sirkushuvia nostattaen kansallistunnetta lipun noustessa korkeimpaan salkoon.

Ihminen on tottunut taistelemaan voitosta syntymänsä alkuhetkistä alkaen, voimmekin sanoa, että meillä kaikilla on yksi yhteinen piirre: olemme voittaneet kaikki sen suurimman kilpailun - olemme hengissä - jatkaaksemme kilpailua kuolemaamme saakka. Vain muutama menee huipulle - he ovat nykyajan markkinatalouden voittajia korokkeella ollessaan. On sanottu, että vain viimeinen voitto muistetaan, uusin voittaja on useimpien mielissä. Kaupallisesti joka aamu markkinat jaetaan uudestaan, joka aamu alkaa uusi kilpailu, joka päivä jaetaan uudet palkinnot, edellisten himmetessä muistoihin. Elämä on yrittämistä, elämä on taistelua työstä ja toimeentulosta.

Yhteiskunta on juuri niin vahva kuin on sen yhteinen henki. Joukkuekilpailu on kuin pienoissuomi; nytkin odotamme toiveenamme kultainen mitali jääkiekkojoukkueellemme. Kun Suomen jääkiekkojoukkue voittaa Olympia kultaa, on kansakuntamme yhtenäisempi kuin koskaan rauhan aikana ja presidentinvaalien tyhjät puheet koko kansan presidenttiydestä jäävät unholaan. Seuraavien päivien aikana kansalaiset istuvat hartaina televisioiden ääressä odottaen malttamattomina saavutuksia, jotka toisivat hyvää mieltä ja tunnetta kohtaamaan ne oikeat kilpailun haasteet, mitä yhteiskuntamme on kokemassa kansainvälisessä työnuudelleenjaossa.

Ilkka Luoma