Näytetään tekstit, joissa on tunniste The Beijing' s Road Map. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste The Beijing' s Road Map. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, huhtikuuta 24, 2018

Korealaiset solmivat rauhansopimuksen (?)








On ilmassa tekemisen meininkiä [1 – pohjoisen korealaiset haluavat päättää pitkään jatkuneen jännitteen aiemmin niin yhtenäisten korealaisten välillä. Esteenä voi olla kolmas ulkoinen taho – amerikkalaiset, jotka olivat jo vuonna 1945 jakamassa kilpajuoksuna Korean niemimaata nyttemmin edesmenneen Neuvostoliiton kanssa [2.

Korealaisten suurin uhka on yhteinen – se on ulkoiset taistelu- ja sotavoimat Korean niemimaalla. Amerikkalaisia sotajoukkoja on yhteensä noin 30 000. Lisäksi US-vetoisesti etelän korealaiset järjestävät vuosittaisia sotaharjoituksia niemimaalla – pohjoisten korealaisten harmiksi ja uhaksi.

Vastavoimaksi on pohjoisessa sinnikkäästi kehitetty ydinasetta ja sille kantovoimaa – puheiden mukaisesti jopa Yhdysvaltoihin saakka. Korealaiset pelkäävät sotaa, sillä he tietävät mitä se merkitsi, kun ulkoa tulleet voimat – niin etelästä kuin pohjoisesta sekaantuivat ”pyydettynä” ja pyydettynä apuun.


YK määräsi lännenmiehen sotavoimat Koreaan -

YK määräsi Koreaan kansainväliset, lähinnä amerikkalaiset sotavoimat patoamaan pohjoisen korealaisten etenemistä etelään. Tuossa ratkaisevassa YK-kokouksessa Neuvostoliitto boikotoi äänestystä, sillä se protestoi sitä, että US johteisesti – Mao Tse Tungin* Kiinaa, jo tuolloin maailman väkirikkainta valtiota ei oltu hyväksytty YK' n jäseneksi [3.

Voisimme jossitella … , jos generalissimus Josif Stalinin Neuvostoliitto olisi muodikkaasti äänestänyt YK' ssa tuota sotaan lähtöä vastaan, mitä olisi tapahtunut – ehkä nyt tuo valuvika voidaan korjata? --- Elettiin aikaa, jossa Yhdysvalloissa elettiin ”kommunismin leviämisen kauhun hetkiä – mccarthyismiä [4.


Nyt on tekemisen meininki!

US' n mahdollinen uusi ulkoministeri, entinen CIA-johtaja Mike Pompeo vieraili salaa Pohjois-Koreassa [5 – itsevaltias ja sukuperintöjohtaja Kim Jong-unin luona. Vierailu sääti tulevaa huippukokousta itse US presidentti Donald Trumpin kanssa – ehkä toukokuussa 2018, jota ennustellaan supertoukokuuksi, sillä vierailuohjelmassa saattaa olla myös Venäjän pr. Vladimir Putin, ehkä jopa Kiinan pr. Xi Jinping.


Kim on hakenut turvaa ja selkänojaa – niin Kiinasta kuin Venäjältä




Tausta: US poistuu Syyriasta [6, ja näin tekee tilaa idälle, tässä lännen ja idän ”sodassa” [7 - sanasodassa, informaatiosodassa [8 ja mahdollisessa kauppasodassa [9. Syyria jää Venäjän, Turkin ja Iranin neuvottelupöydille, nyt kun Syyrian laillinen hallinto Bashar al-Assadin johdolla on voittamassa/”voittamassa” Syyriassa vaikuttavat kapinallisterroristit, joita US on salaa CIA-operaationa aseistanut jo vuodesta 2013 [10.

Nyt puhutaan, että US suunnittelee kauppa (sota-) voiman käyttöä seuraavaksi Iraniin [11 – kyseessä sielläkin ”pelko” ydinaseiden leviämisestä …


Entä Korean niemimaa – Pekingin tiekarttasuunnitelma?

Suomi sai erikoisen viestin jo vuosi sitten [27.4.2017 – Yle – LINK], jossa salaperäisesti tarjottiin neuvottelua vanhan paperikonevelan maksamisesta. Oli velastakin kysymys, Kiina oli varmaankin luvannut maksupostin, jos Suomi olisi kopannut otteen tarjotusta neuvottelupallosta – ei kopannut, ei oivaltanut [?]

Herää kysymys ulkopolitiikkamme osaamisherkkyydestä – mitähän tähän sanoisivat kokeneimmat ulkopolitiikan asiantuntijamme – kansanedustaja ja tohtori Erkki Tuomioja ja europarlamentaarikko ja tohtori Paavo Väyrynen?


Korealaiset ovat sukkuloineen niin Ruotsissa kuin Suomessakin

Aika pian tuon salaperäisen Suomeen toimitetun viestin* jälkeen ruotsalaiset oivalsivat tarjota neuvottelijan pöytää [12 perinteellisestä ei Nato-valtiosta, tietäen, ettei korealainen Kim mieluusti tule lännenmiehen sotakonevaltioon.

Suomalaiset hölmistyivät – ehkä nykyinen toistaiseksi ulkoministeri Timo Soini ei edes huomannut ruotsalaisten neuvottelukäden ojennusta koreoiden suuntaan (?) … Niin tai näin – korealaisia on nyttemmin nähty Suomessakin Vantaalla – salaperäisissä neuvotteluissa.

Näinkö Suomelle pelataan sitä kuuluisaa tuhannen juanin välittäjän paikkaa [13, jossa Kiina soittaa ykkösviulua – perinteellisesti ääneti, sillä Kiinalla ei ole tarvetta puuttua ”kolmansien asioihin”.
[13... Kim ei tule Nato-valtioon. Vuosi sitten Suomi sai salaperäisen viestin*, johon ei oivallettu reagoida. Suomi on sotilaspoliittisesti liittoutumaton maa, joka sijaitsee idän ja lännen vedenjakajalla. Suomi oli mahdollinen välittäjä, jonka korealaiset pohjoisesta olisivat halunneet. Entä nyt, kun aikaa on kulunut? Miten Peking vetelee naruja, Pekingillä on erinomainen lentolaivasto … ~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005647051.html -

Nyt kyseessä on kuitenkin Kiinalle rajanaapuri, kuten muuten myös Venäjälle ja tässä kohtaa idän jättiläiset, niin Venäjä kuin Kiina soittavat samalla tahdilla – samassa orkesterissa, … jonka Trumpin on myös täytynyt kuulla!


Entä nyt?

Lähestymme hetkeä, jossa maailman voisi hengähtää – päästäkseen nopeasti Trumpin ”mielivallan” pauloihin, jossa vaalilupauksensa mukaisesti Donald haluaa välit kuntoon – ehdoillansa – Venäjän Vladimirin kanssa – ehkä seuraavassa ja ensimmäisessä virallisessa tapaamisessaan he yllättävät ja solmivat sinunkaupat – US-kongressin ja amerikkalaisten sotahaukkojen kauhuksi ---

Donald voi olla yllättävä diilintekijä ja Vladimir osaa kompata Syyrian ennalta ja yhdessä sovitun risteilyohjusiskun jälkeenkin. Suurvaltapolitiikka on usein suurta bluffia!

Syyriassa molemmat ydinasesuurvaltajohtajat säilyttivät kasvonsa astumatta liiaksi toistensa varpaille – mediamme vihjailu - väitteellisestä korskunnasta huolimatta.

Viitteet:
[1 ... The Beijing' s Road Map rolling, ehkä aselepo päätetään rauhansopimukseen, joka tuo mahdollisuuden poistattaa amerikkalaiset taistelu- ja sotavoimat pois koko Korean niemimaalta. Historiaa tuntevat tietävät USA' n ja edesmenneen Neuvostoliiton kilpaa jakaneen yhtenäisen Korean jo vuonna 1945, japanilaisten miehittäjien vetäytyessä alueelta vuosikymmenien miehityksen päätteeksi
[3 ” … Ulkoministeri Dean Acheson laati Korealle suunnitelman, jonka presidentti Harry S. Truman hyväksyi, ennen kuin asia oli otettu esille Pentagonissa, kongressissa tai YK:ssa. Koska Neuvostoliitto boikotoi turvallisuusneuvoston kokouksia, USA onnistui saamaan neuvoston mukaan päätökseen, jonka mukaan Etelä-Korealle annettaisiin sotilaallista apua … ” ~ https://maailmanhistoria.net/artikkelit/sota-loi-kaksi-koreaa -
[5... Kim sai ystävällisiä ja rauhantahtoisesti uhoamattomia neuvoja, niin Pekingistä kuin Moskovasta. Jää nähtäväksi millainen vaihtokauppa on syntymässä. Kaukoidässä on totuttu saamaan jotain, jos ensin annetaan. Ehdollisuuden kiinnikeprosentti on edelleen auki! … ~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005645974.html -




Ilkka Luoma
Kansalaiskirjoittaja Helsingistä

US VU 24 T BL BL BL FB FB FB BLOG 166638

DOC kim_rauhantekija_19042018.doc – OpenOffice Writer
PVM 19042018 - 09:38

830_7596




maanantaina, huhtikuuta 02, 2018

US lopettaa Syyrian pommitukset ja vetäytyy Koreasta?




USAF Fairchild A-10 rynnäkkökone



US presidentti Donald Trump odotetusti ilmoitti vetäytyvänsä Syyriasta [1, jonne Yhdysvallat meni jo 2013 salaisella CIA' n Syyrian kapinallisterroristien aseistamishankkeella [2 ja jatkoi rajua puuttumistaan ilmapommituksilla – ilman mitään kansainvälisen yhteisön mandaattia vuonna 2014.

Yhdysvallat ja jo hajonnut Neuvostoliitto syöksyivät Korean niemimaalle 1945 ja jakoivat sen keskenään 38 leveyspiirin kohdalta – kysymättä itse yhtenäisiltä korealaisilta mitään.

On aika poistua Koreastakin – sillä noin 30 000 amerikkalaissotilasta ylläpitävät osaltaan epävakautta kahtia jaetun Korean yhtenäistävän rauhankehityksen esteenä – korealaisten ydinaseet eivät ole ongelma, sillä muun muassa Kiina tietää niiden todellisuuden toimivuuden – mahdollisessa sodassa

[TAUSTAA] Aiemmin jo vuonna 2003 Yhdysvallat hyökkäsi Irakiin, johon yritti saada silloisen ulkoministeri Colin Powellin valheisin sanoin kansainvälisen yhteisön hyökkäyslupaa – ei herunut, mutta USA hyökkäsi kuitenkin – näin poika Bush sai oman sotansa – isä Bushin jatkeeksi, tosin isällä oli mandaatti - (?)


A Nyt Trump ilmoitti vetäytymisestään – Syyriasta

Ote: ”Trump uhosi Yhdysvaltojen vetäytyvän Syyriasta, ja se muuttaisi valtatasapainoa sekavassa sodassa – Isis voisi voimistua uudelleen … Voittajia olisivat Turkki, Venäjä ja äärijärjestöt kuten Isis … ” -HS/Petteri Tuohinen

Allekirjoittaneen kommentti ylläolevaan linkkikirjoitukseen:
... Miksi HS-toimittaja Tuohinen unohtaa miten US meni Syyriaan? Ensin US CIA aseisti salaa vuodesta 2013 Syyrian kapinallisterroristeja, tosin pr. Trump päätti lopettaa tuon salaisen CIA aseistamisprojektin. Vuonna 2014 USAF aloitti raskaat Syyrian pommitukset, ilman mitään kansainvälisen yhteisön mandaattia. ISIS taas syntyi Irakista, kun US aloitti täyden hyökkäyssodan vuonna 2003, ja jälleen ilman mitään mandaattia, vieläpä valhein YK' n edessä, saadakseen hyökkäysluvan kansainväliseltä yhteisöltä. Lupaa ei tullut, silti US hyökkäsi tunnetuin seurauksin



US Army troops



B Trump haluaa tavata pohjois-korealaisen Kum Jong-unin*

Mutta!
Ote: Lisää painetta Pohjois-Korealle: YK:n mustalle listalle kymmeniä varustamoja ja laivoja sekä yksi mies … Pakotelistalla pyritään estämään öljyn ja hiilen salakuljetusta ” -Yle/Markus Myllyoja

Allekirjoittaneen kommentti ylläolevaan linkkikirjoitukseen:
... US koettaa lisätä kapuloita rattaisiin. Onkin odotettavissa, että korealaisten keskenään tavatessa, Kiina helpottaa pakotelistaa, avaamalla muutamia elintärkeitä tuotteita Korean vientiin. Tarvitaan jokin positiivinen merkki, jotta Kiina helpottaa pakotteita. Amerikkalaiset voivat kokea yllätyksen, kun osana Korean niemimaan rauhankehitystä, US joutuu vähentämään Koreassa olevia taistelu- ja hyökkäysjoukkoja - näin tapahtuu suopean kehityksen myötä ennemmin tai myöhemmin
[* Kiina vetelee naruja ... The Beijing' s Road Map näyttäisi toimivan. Tosin US pr. Donald Trump saattaa yllättyä, kun korealaiset toivovat täyttä rauhaa Korean niemimaalle, ja siellähän ei oli Yhdysvaltain sota- ja rynnäkkötaisteluväkeä, jotka tulisi poistaa rauhan tieltä ~ http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201803282200843668_ul.shtml -


Entä nyt, kun Korean niemimaan mahdollinen rauhankehitys on lähtenyt käyntiin?

Kim junaili itsensä odotetusti Kiinan Pekingiin [3 – tarkistamaan jo toukokuussa 2017 laadittua esitiekartaa, joka nimittyi myöhemmin ”The Beijing' s Road Map” suunnitelmaksi tielle kohti yhtenäistä Koreaa – idealla: ”Yksi valtio – kaksi järjestelmää” - kunnes toinen järjestelmistä haihtuu pois (haihtuminen suora käännös kiinankielisestä tavoitepaperista) -


Suomeen toimitettiin jo huhtikuussa 2017 verhottu pyyntö – johon ei osattu reagoida
[ ~ https://yle.fi/uutiset/3-9582419 - … ” … Pohjois-Korea ei ole unohtanut, että Suomella on 1970-luvulta periytyviä saatavia. Tähän ongelmaan löytyy varmasti ratkaisu, vakuuttaa ulkoministeriön edustaja Ylelle … ”]

Yle julkisti harmittoman näköisen uutisen maksettavasta velasta – jolle tosin edetessään olisi ollut maksaja. Tuon uutisen taakse oli kätketty verhottu viesti: ”Tulkaa järjestelijäksi välillemme, meille riittää puolueeton neuvottelupöydän järjestäminenkin – Peking ja Moskova ovat teitä suositelleet huomaavaisina ja puolueettomina toimijoina, joilla on ”herkkä korva, huomaavainen mieli ja ystävällinen suu” ---


Entä nyt?

US haluaa pitää taisteluharjoitukset Korean niemimaalla [4 – nyt liki heti. Amerikkalaiset eivät ymmärrä tahdikkuutta, jota pohjoisen Korean Kim nyt toraisan sanailunsa sijasta viestittää.

Sotaharjoitus on nyt väärin valittu menetelmä – uhona ja näyttöpullisteluna. Tosin en ihmettelisi, jos sotaharjoitus peruttaisiin viime hetkellä. Saa nähdä onko viesti Pekingistä mennyt perille Souliin ja Washingtoniin?

VIITTEET

[3Osa tarkkaan suunniteltua kehityskulkua, joka näyttäisi ainakin toistaiseksi toimivan. Kehityskulun suunnittelu alkoi jo viime vuoden toukokuussa, jolloin sanasota oli kiivaimmillaan suurvaltauhon kanssa, jossa US pr. Trump uhkasi polttaa koko Korean poroksi, haukkuen Kimiä "rakettimieheksi" ... Kiina kantaa vastuuta naapureistaan ja on lisännyt kehitysapua rajanaapurilleen. Peking noudattaa tarkoin lupauksiaan liittyen YK-sanktioihin, jotka päättynevät kesällä 2018, ainakin Kiinan osalta (?)

[4... Tulevien yhteistapaamisten pääosaan noussee amerikkalaisten sota- ja hyökkäysjoukkojen asteittainen poistaminen korealaisten keskuudesta, jolloin nämä provosoivat sodan uhan mahdollisuudet katoavat. Jäämme odottamaan Kimin todellista reagointia ja jo nyt näemme Pekingin tiekartan toimivuuden, jota tarkasteltiin Kimin Kiinan vierailun yhtenä pääasiana” … ~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005625742.html -



Ilkka Luoma
Kansalaiskirjoittaja Helsingistä

US VU 24 T BL BL BL FB FB FB BLOG 165639

DOC yksi_valtio_kaksi_jarjestelaa_01042018.doc – OpenOffice Writer
PVM 01042018

704_6082