Näytetään tekstit, joissa on tunniste The Great America. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste The Great America. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, helmikuuta 28, 2017

Trumpin salainen maailma –


 … ainakaan perinteellisen median HS - toimittaja Saska Saarikoski aloitussanoillaan ei tunnu herkistyvän Uuteen Uljaaseen Maailmaan!
…
Saarikoski tänään 23. helmikuuta 2017 näppäili kolumnin otsikon näin:


”Lännen hyödylliset idiootit Putinin apureina – Takinkääntö on ollut Suomessakin vauhdikasta”

…

Herää kysymys konservatiivisuuden mediahuipusta. Onko Saarikoski rämettynyt mediaaniseen suohon olla näkemättä tapahtumaketjua, tai oikeastaan katkonaista tapahtumasarjaa, jossa Yhdysvaltain uusi uljas ”TheGreat” presidentti Donald J. Trump on lähtenyt toteuttamaan vaalilupauksiaan ja juuri äänestäjilleen.

Toteuttaako Trump näin ennakoimisen ja ennustettavuuden betonijalkaa huomiselle? Aiemminkin henkilöt, jotka tietävät mitä pitää tehdä – ovat se paljastaneet jo ennen valtaa!|1 Oliko nyt Trumpin vuoro kertoa etu käteen mitä huomenna tekee? Trumpia haukutaan arvaamattomaksi.

 

Perinteellinen media otti Trumpin hampaisiin ja nyt hampaat saivat liian kovan palan

Kehote kuuluu: Silmät auki nyt ja herkkyys pois takataskusta. Olisiko mahdollista, että Trump valmistelee ilma- ja henkisen elintilan niin laveaksi, jotta sinne mahtuu sensaatio ajankohtana, jolloin vaalilupaukset täytettyään äänestänyt kansa hyväksyy luottamuksen jatkuvan annon presidentilleen ja tämän jopa radikaaleille toimille.

 

Trump on saattanut kuulla Kiinasta viestit ja taloustilastot

Kiinalaiset sanoivat vuosia sitten, että aika jolloin yksi valtio tulee määräilemään muiden yksittäisten maiden ja/tai valtioryhmien toimia ja tekoja – on illassaan. Maailma ei ole enää vain amerikkalainen unelma. Maailma on lokeroitumassa usealle reviiritaholle |2 – on EU, on Venäjä toisena ydinasesuurvaltana ja sitten on Kiina, maailman suurin talous jo vuodesta 2014 lähtien. Sanotaan jopa, että elämme kiinalaisten vuosisataa, kuten jo 1400 – luvun alussa elettiin.

 

Trump saattaa liikemiehenä haistaa maailman tuulet paremmin kuin jämähtäneet poliitikot?

Ehkä Trump pesee nyt edestään pois hidasteita, ravistaa puskia ja sytyttää tuleen turhia liikennemerkkejä amerikkalaisuuden polulta, kohti parempaa omavaraisuutta, varaumaa suurille tuntemattomille uhille ja lopulta huolehtia omistaan, joka on useille maille vierasta – valtapolitiikan ajaessa kansalaisten etujen yli.

 

Saska Saarikoski avasi pelin, jossa tunnustus tuli ymmärtämättömyydestä mitä suuressa kuvassa tapahtuu

Selitettä haetaan kaikkialta muualta kuin aiheytimistä, missä vallitsevat perusongelmat lymyävät. Selitettä etsitään vieläpä siten, ettei nykyinen maailmankäsite vajaan 20 prosentin väestöosan valta-asemasta horju.

Valkoinen lännen- ja markkinamiehenä on itse asiassa marginaaliryhmä elävästä ihmisbiomassasta, vaikka kuinka paljon amerikkalaiset (~140 kg/asukas per vuosi) ja länsi - eurooppalaiset (~70 kg/ asukas per vuosi) söisivät lihaa, jonka kasvattamiseen tarvitaan valtavat määrät tuotantovihreää.

Valkoinen markkinamies on pieni vähemmistö Telluksellamme, mutta viimeisen 150 vuoden aikana ylivoimaisesti suurin raaka-aineiden ja energian käyttäjä.

 

Trump oivaltaa?

Ehkä, tai sitten oikeasti The Great America on tähtäimessä, mutta keiden kustannuksella. Amerikkalaisten hiilijalanjälki viimeiseltä 100 vuodelta on niin ylivoimainen, että jos Kiina sen tekee – ei meille suomalaisillekaan enää mitään jää, varsinkin jos intialaiset ryhtyvät kiinalaistalkoisiin. Trump saattaa nähdä oikeasti, että Yhdysvaltain noin 320 miljoonaa on aivan eri kastissa kuin Kiinan 1380 miljoonaa.

 

Trump pesee itselleen kirkasta tietä?

[ … ja käyttää tehokkaasti hyväkseen valitsemaansa eripurahallintoaan – tämä kuulostaa tutulta, jotkut sanoisivat pelottavan tutulta … ]

Olisiko liikemies niin fiksu, että tunnustaa aiemmin tunnustamattomat tosiasiat viisautena, ja ryhtyy vaalilupausten toteuttamisen jälkeen muutosprosessiin, jota ei mediassa osata aikaistettuna ymmärtää, edes oivaltaa? Onko Trump uuden ajan Martti Luther?|3 Trump naulaa teesejään jo koko ajan, mutta keiden oviin ja osaammeko lukea tuota trumppismin ja trumpmedian vaihtoehtoista totuutta?

Herätys! Maailmanpuhdistus on jo käynnissä, jotteivat liian jyrkät uskonnot ehtisi sitä tehdä jo aiemmin. Jokin sota pitää saada käydä, mutta mihin suuntaan ja mitä vastaan? Nyt käydään sodan ensimmäistä vaihetta – informaatiosotaa |4; West trolling >< East trolling – onko tässä pelin ydinhenki?

…

|1 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2017/01/hatkahdyttava-vertailu-donald-trump-ja.html –

|2 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2017/01/presidentti-trump-on-reviiripuolustaja.html –

|3 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2017/02/uuden-ajan-martti-luther-omien-teesien.html -

|4 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2015/01/hybridillista-informaatiosotaa-mista.html -  

 

Ilkka Luoma

Kansalaiskirjoittaja Helsingistä

https://ilkkaluoma.blogspot.fi

https://www.facebook.com/first.ilkka

...

AL | US | PZ | VU | T | BL | BL | FB | FB | BLOG 125793

DOC Trumpin salainen maailma_23022017 – Microsoft Word Starter

PVM 23022017


|584|

lauantaina, helmikuuta 04, 2017

Germania – Suur-Saksa, entä trumppistinen The Great America?


( - ja meidän aikanaan olleet Suur-Suomi haaveet Saksan kolmannen valtakunnan aseveljenä Jatkosodan valmisteluissa – osana suurta Barbarossaa |*)


Yhdysvaltain presidentti Donald Trumppia on vertailu Saksan diktaattoriin Adolf Hitleriin |** – verrannossa kaikuu menettelytapa hallinnossa, toivottavasti ei käskyjen annossa sinne hyytävimpään suuntaan.

Trump on toteuttaja, näyttää nostaneen uudelleen kunniaan vaalilupausten pitämisen, vaikka liittovaltion oikeus astuikin Donaldin varpaille |*** – sietääkö suurdiili Trump tämän arvovaltahäviön, vai keksiikö jotain uutta. Äänestäjät odottavat ja kahtiajakautunut USA mieltä osoittaen jopa mellakoi. Nyt jo ennustellaan, ettei Trump jatka virassaan edes ensimmäisen kauden loppuun!
…


Miten me Suomi ja suomalaiset tähän kytkeydymme. Hyvinkin, sillä turvasimme vapautemme Saksaan 1940:stä – 1944 kesään. Sen jälkeen pakosta turvauduimme Neuvostoliittoon, jonka huuruissa olemme nauttineet yli 70 vuotta täyttä rauhan aikaa. Hyvä näin, vaikka koirat haukkuvat, niin karavaani kulkee eli kansa ajattelee etuaan pysyttäytymällä poissa Yhdysvaltain johtamasta sotilasliitto Natosta |****
…


Ja sitten trumppismiin – hajota ja hallitse,

 … näinhän Hitlerkin teki ja kilpailutti omia vasallejaan, jotka olivat jakautuneet erilaisiin leireihin tai kuppikuntiin, kukin omalla mahtavuudellaan – antoihan Hitler luotetuilleen täyden tuen ja asetteli heitä ryhmittäin vastakkain. Näinkö Trump tekee, kyllä – juuri näin.


[12012016] Kirjoittelimme jokin aika sitten Germaniasta – tuosta Suur-Saksasta näin:
Oppi puhtaasta rodusta, rajallinen ymmärrys ylivertaisuudesta ja kuri nähdä viitoitettu reviiripuolustettu tie kohti uutta maailmanjärjestystä nosti saksalaiset Euroopan valtiaiksi nopeudella ja yllätyksellisyydellä vuonna 1941. Saksan kolmas valtakunta oli noussut Euroopan johtajaksi ja hyödynsi maanosavoimavarat suureen ristiretkeensä itään – elintilan laajentamiseksi.

Seuraukset olivat tunnetut ja voittajat (USA ja Neuvostoliitto) eivät juuri anna selitemahdollisutta hävinneelle. Saksan itsevaltiutta ja asehegemoniaa haaveilevat maan alle piiloutuneet ryhmät – tänäänkin. Elintilan puute ajoi suuret suunnitelmat jo 1920 – luvulta, vereslihalliseksi kohtaloksi Länsi-Euroopan valtiaille - saksalaisille.


Suur - Germania - unelma, joka vei 6,5 miljoonan saksalaisen hengen – puhumattakaan neuvostoliittolaisista, joita kaatui ”suuressa isänmaallisessa sodassa” yli 30 miljoonaa, romahdutti erityisesti Saksan kansan. Opimmeko mitään Adolf Hitlerin Saksasta ja Josif Stalinin Neuvostoliitosta?

Mitä Saksa ei saanut asein – saa se sen nyt ylivertaisella taloudella, kekseliäisyydellä ja tehokkuuden taidolla – ilman aseita -


...
[2007]
Vaiettu asiakokonaisuus, kielletty totuus ja sen ymmärtämättömyys ahdistavat

(YLE esitti pienoissarjan saksalaisesta arkkitehdistä, joka pelasti itsensä taitavalla luovimisella 1945 - 46 - varusteluministeri Albert Speer, Hitlerin ystävä ja laskelmoinut lojaalisti )

[... joukkoja ja kansanryhmiä on kautta-aikain johdatettu ryhmähengen, kansallistunteen, yhteenkuuluvuuden ja yhteisen vastustajan/ vihollisen osoittamisella tekoihin, jotka hitaasti kehittyivät mm. Saksan Kolmannesta Valtakunnasta esitettyihin ja todettuihin rikoksiin ihmiskuntaa vastaan... ]


Ilmaisjakeluna ilmestyvä tieteen ja filosofian mielipiteitä, tutkimuksia ja tieteellisen maailman riippumattomuusdebattia julkaiseva Tieteessä Tapahtuu -lehti 4/2007 julkaisi hätkähdyttävän artikkelin - professori Juha Manninen 
2] rohkea ja kiihkottoman kirjoitus "Eino Kaila ja kolmas valtakunta" 1].
…

Suomessa oli runsaasti myönteisyyttä ja seurailua jo 1930-luvulta alkaen koskien Kansallissosialistisen Saksan siirtymistä totalitaarisen yhteiskuntajärjestyksen tielle.


Suomessa - kuten kaikkialla - on hyvin tunnettua, mitä tapahtui Saksassa 1933 - 1945. Nämä kertomukset ja kirjoitukset eivät ole sisältäneet juuri mitään sellaista, josta syntyi ennennäkemätön joukkovoima yhdistämään miltei koko kansakuntaa.

Kolmannen Valtakunnan järjestelmä kaikkinensa on jätetty esimerkiksi pahan akselista, jolle ei ole vertaa löytynyt. Näkökulmien syväluotaukset kiihkottomina analyyseina ovat jo julkistaneet esisanoina ja varovaisina pohdintoina - ja tässäkin äänitorviksi uskaltautuvat ensiksi "valtapolitiikasta vapaat" tiede- ja filosofiapiirit.


Joukkovoima ja yhteenkuuluvuuden henki

1930-luvulla Saksa vapaissa vaaleissa valitsi kansallissosialistisen järjestelmän, jota johti systeemi, joka ammensi alusta alkaen voimansa ryhmähengestä, samankaltaisuudesta, historian kaipuusta ja oman edustamansa ryhmän kaikki voivaisuudesta.

1930 -luvun tiede etsi monin keinoin perusteluja vahvemman rooliin, epäkelpojen lopulliseen järjestykseen ja rodun arvioimiseen saavutusten pohjalta. Oli syntymässä vastakkainasettelua tuolloisella tavallansa, jota tänäkin päivänä esiintyy rasismina, reviiripuolustuksena ja pelkona, kuin myös vihana tuntematonta ja vierasta kohtaan.


Suomalainen myötämieli 

Akateemikko Eino Kaila suomalaisena filosofina pohdiskeli järjestelmää (erityisesti 1940 - 1942), jossa suosittiin päämääriä vahvuuksien ja yhteneväisyyden pohjilta. Saksa oli järjestelmä, johon moni suomalainen samaistui, syntyi haaveita ja päämääriä rakentaa vastaavuuksia joukkohengestä, puhtaasta suomalaisuudesta ja elinpiiristä, joka olisi meille historiallisesti kuulunut.

Suomella oli kiistattomat siteensä Saksaan jo meitä vapauttamaan tulleiden jääkärien ajoilta, jotka tunnetusti saivat koulutuksensa Saksan kasarmeilla. Samoin ne nuoret miehet, jotka seikkailun ja voimantunnon kuin liittoon kuulumisen hengessä vapaaehtoisesti Saksan SS-joukkoihin ilmoittautuivat "yhteiseurooppalaiseen akselivaltojen" sotalaitokseen turvaamaan "yhtenäisen Saksa-johteisen Euroopan" lisäelintilan saantia idästä.


Professori Kaila –

kuten monet muutkin, esimerkiksi tunnetun tiedemiessuvun Rolf Nevanlinna (Helsingin Yliopiston rehtorina 1940-luvulla) suitsuttivat kansallissosialismin aatetta johtotähdeksi kommunismia ja sen leviämistä vastaan. Löydettiinpä siitä myös kantaeurooppalaista historiahavinaa.


"Marksismi on kaiken pahan alku ja juuri"

Neuvostoliiton marxistinen järjestelmä oli pelon ja vihan kohde ja Saksa koettiin tuon maanvyöryn lailla leviävän systeemin riittävän vahvana esteenä (tavallaan täältä asti saamme perintönä sitkeästi elävää uhkamanipulointia nyky- Venäjääkin kohtaan).


Voiman häpeilemätön ihannointi 

On selvästi tunnistettavissa, että monet tiedemiehet ja poliitikot omaksuivat voiton ja kansallisen voiman tiekseen, erityisesti Saksan menestyksen vuosina. Moni kirjailija innostui palavasieluisesti kuvaamaan Saksan joukkokokoontumisia ryhmähengen ja yhtenäisyyden hektisenä kiihkona.

Voimaa ravittiin hypnoottisesti puolifilmaattisella alitajuntavaikutepsykologialla. Kansakunta oli Saksassa saanut latauksekseen varautuneen tunnefilosofian, jossa suuretkin ponnistusvaateet otettiin vastaan hyväksyttyinä tehtävinä päämäärän saavuttamiseksi - kansa oli uskollinen johtajalleen loppuun saakka.


Suomi eli vahvuutensa jatkosodan alussa Saksan rinnalla - aseveljenä

Saksa oli jäänyt meille ainoaksi valinnaksi; pelkäsimme Neuvostoliittoa, vaikka meillä, jos kenellä, on näkemystä, tietoa ja elämisen tasapainoa idän ja lännen vedenjakajalla. Saksa hurmasi monet ja Adolf Hitlerin Taisteluni 1:stä ja 2:sta otettiin runsain painoksin. Monilta se jäi lukematta; se kuului ikään kuin kunnon kansalaisen kirjahyllyvarustukseen. Lukivatkohan Stalinin vasallitkaan sitä?

...
Saksan vaiheista 1930- ja - 40-luvuilta ei ole loppuun kirjoitettuja kappaleita

Asioiden kaikkia puolia ei ole tuotu esille. Niitä tekoja, jotka alussa valitsivat vapailla vaaleilla kansallissosialistisen järjestelmän, ei tuoda kuin verhotusti esille. Tämä puolittainen esitys - vain sen negatiivisina puolina - pitää hengissä mystiikkaa ja viehtymystä vahvuudesta, voimasta ja käsittämättömästä ihmisten hallinnasta (suurelta osin vieläpä vapaaehtoisesti)

Puolittaisuus antaa ajattelemisen ja kiihkottoman pohdiskelun aihetta. Mystiikat ovat aina kiehtoneet ja kiihottaneet ihmisiä. Kielletty on hedelmää, jota jo historiassa on maistettu. Oliko lähes koko tuolloinen Saksan kansa niin täysin väärässä kuin halutaan antaa ymmärtää?


Kolmannessa valtakunnassa oli myös tarkastelun arvoisia puolia;

täystyöllisyys, perhekeskeisyyden arvostus, ruumiinkulttuurin kannatus, mielenvahvuuteen tähtäävät terveystavoitteet, liikenneyhteydet ja ylivertainen järjestys ja toiminnallinen tarkkuus. Järjestelmän sisällä oli hyvä ja turvallinen asua - oli vain joko vapaaehtoisesti tai mukaillen hyväksyttävä valtavirta, josta järjestelmä loi yhteenkuuluvuuden ja ryhmähengen voiman kannattajillensa.

Urheilu, liikunta, luonto ja terveet elämäntavat olivat hyveitä, joita tosin osa puolue-eliitistä viis veisasi - "älä tee niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon" -mentaliteetilla.


Järjestelmä söi itsensä – kansa pysyi uskollisena

On tunnettua, että totalitäärisissä järjestelmissä hitaiden muuttujien seurauksena tapahtuu "ryöstäytyvää" siirtymistä itselleen arvostelukyvyttömään suuntaan luoden uskomuksia omasta täydellisestä kaikki voivaisuuden ylemmyydestä.

Hyvätkin alun idealismia hipovista aatesunnista frustruoituvat valtapyyteisiksi ja "tavoitteet pyhittävät teot" -periaatteiksi. Järjestelmän tavoitteiden eteen ei saanut jäädä häiritseviä esteitä. Esteet raivattiin pois, jotta historiallinen vastuu ja perimän kanto uusille sukupolville ei häiriintyisi.
Järjestelmäkonkretisoijat olivat sokeutuneet näkemään omia muista, "vieraista" piittaamattomia toimia - tavoite- ja käskyjen noudattamisvelvoitteet olivat ylittäneet inhimilliset kestorajat.


Mystiikan hälvennys
Kolmannen valtakunnan mystiikkaa saadaan parhaiten hälvennetyksi ottamalla esille sen kaikki puolet, myös kiistattomat edut ja tapahtumat, jotka nostivat Saksan I-maailmansodan häpeästä jälleen koko Euroopan tekniseksi ja kaupalliseksi veturiksi.

Ylivertainen varustelukyky sumensi Saksan kiihkotonta näkemystä yleiseurooppalaisesta yhteismallista; sen teki itsellisesti Saksa yksin ja omien valtapyyteiden ohjaamana. Liiallinen identiteetti on kuin hyvän - tai pahanlaatuinen liikakasvu yhteisöllisyyden elimistössä.


Kolmannen Valtakunnan Eurooppa oli saatettava yhden järjestelmän systeemiksi,

jossa tosin kansalliset ominaisuudet saivat jäädä paikoilleen, kunhan ne eivät muodostuneet uhaksi tunteelle, jossa koettiin ylivertaisuutta muihin nähden. Eurooppa olisi näin saanut riittävän voiman patoamaan pelättyä kommunismia, joka oli Hitlerin Saksan suurimpia uhkakuvia läntisille järjestelmille.

Hitler ennusti neuvonantajiensa kautta hyvin II Maailmansodan loppumisen jatkoseuraukset. Amerikkalainen panssarikenraali Patton oli ilmeisesti pikaistuksissaan jossain yhteydessä 1944 tuumannut, että saman tien Moskovaan saakka. Hitler uskoi loppuun saakka lännen kääntävän aseensa Neuvostoliittoa vastaan.

...
Nyt me elämme uudessa Euroopassa ja uudella mantereellakin trumppismin ohjaksissa

jossa Saksa koettaa järjestellä yhteistä perustuslakia EU:lle. Yhteisömme on nyt pinta-alallisesti miltei yhtä suuri kuin Kolmas Valtakunta vuonna 1942. Saksa on jälleen noussut tekniikan ja kaupan veturiksi maanosassaan.

Suomelle Saksa on ollut koko itsenäisen historiansa yksi tärkeimmistä kauppakumppaneista, kuten myös Neuvostoliitto ja myöhempi Venäjä. Saksa on uudessa koko maapalloa koskevassa työn uudelleenjaon taistelussa yksi merkittävimmistä Euroopan pelintekijöistä.

Yhtenäisen EU:n tulisi asemoitua USA:n ja tulevan Venäjä-Kiina -akselin välimaastoon yhteiskunnallisena ympäristöarvostajana kehittämään tekniikat ja järjestelmät siivoamaan sen aikaansaamat markkinataloudellisen kulutusjuhlinnan jäljet.

.
Eurooppa voisi olla ensimmäinen irtiottaja palauttamaan henkisiä arvoja ymmärrykseen mitä on historiallinen sivistys näkemään vastuuta teoistamme, jossa me valkoisena rotuna olemme markkinakulutuksen ääriesimerkkinä jälkemme jo ympäristöömme jättäneet.

Eurooppa on ollut filosofioiden ja useiden korkeakulttuurien kehto
Meidän uutena Eurooppa -filosofiana olisi tilausta ympäristötavoitteiden harmonisoituminen kunnioitukseen kokonaisuuksia kohtaan. Olisiko sieltä "pimeistä ja vääryyden peittämistä" Kolmannen Valtakunnan joistakin perusperiaatteista ammennettavissa yhteyttä luontoon, terveeseen ruumiinkulttuuriin sekä joukkohenkeen, jossa yhteisöllisyydellä tavoiteltaisiin sellaisia päämääriä, joilla olisi kestävyyden merkkejä - vaikkapa tuhanneksi vuodeksi ymmärtämään, että luonto ei kestä kaltaistamme kulutusta?

.
Ja nyt tänään, kun Trump säveltää uutta suurta maailmanjärjestystä

Katkeaako kamelilta selkä, ja missä? Eskalaatio- ja kovan tahdon neuvottelupisteitä nousee niin Kiinaan, EU - Eurooppaan, Meksikoon ja Lähi-itään – ainakin näihin kipupisteisiin, jotka hiertävät Trumpin golf – kenkää.

Entä me suomalaiset tässä ajan virrassa? Miten me asemoidumme täältä idän ja lännen vedenjakajalta? Nykyinen toistaiseksi ulkoministeri Timo Soini rukoili aamupalalla USA:ssa Trumpin johdolla – viisasta vai tyhmyyttä, silti kaikki kunnioitus uskonvakaumukselle.

Uskallan ennakoida uutta hallituspohjaa kansallamme – perussuomalaisten poistumista ja demareiden esiinmarssia, jolloin ulkoministerin posti menee kokeneisiin käsiin. Jää nähtäväksi.



Ilkka Luoma
Kansalaiskirjoittaja Helsingistä


...
AL | US | BL | BL | VU | T | FB | FB | PZ | BLOG 120633


DOC Germania_The Great America_04022017 – Microsoft Word Starter
PVM 04022017






|1549|