Pidä kädestä - se luo läheisyyttä!
(YLE
Aamu - TV:n uutisointi painotti, että keski-ikäiset tyttäret hoitavat eniten
omaisiaan – vanhuksia, isää ja äitiä. Riittääkö tyttäriä, ja mihin pojat ovat
”hävinneet”? Eläkeläisten ja vanhuksien
määrä lisääntyy voimakkaasti ja eliniänodote nousee kilpaa vapaa-ajan määrän
kanssa)
[ … alta lipan
katsomissamme Venäjällä ja Kiinassa vanhukset – vanhemmat ja isovanhemmat ovat
hoidettu perinteellisesti kotona, jopa kolme sukupolvea yhdessä asuen. Hoidosta
ei ole noissa mainituissa maissa maksettu mitään – vaan hoiva on katsottu
olevan kunniakysymys ja historiallinen velvollisuus. On myös huomattu, että
virkeät vanhukset ovat oiva lasten lapsien hoitoyksikkö 1] –
eikä siitäkään ole maksettu mitään … ]
Meillä
huudetaan nyt yhteiskuntaa hätiin, kun tyttäret ja lapset väsyvät ja uupuvat
hoitaessaan samalla ostovoiman vähintäänkin säilyttävää arkityötään 2] –
tämän päälle ei oikein jakseta ajaa autolla kymmeniä kilometrejä omaisten
luokse, kun ovat omassa kodissaan kotihoidossa. Yhteiskunta ajaa nyt
voimistuvasti kotihoidon suuntaan – se on halvempaa kuin laitoshoito.
Tänä päivänä eläkeläisten aktiivielon aikana omaisuus on
keskimäärin kasvanut 3] –
vuosi vuodelta. On huolehdittu juurikin suurien ansionousujen myötä
varallisuushankinta – on eletty moni paikoin näyttö- ja vertailutaloudessa 4], jossa ostovoima ja sen näyttö ovat merkitseviä
suureita.
Verotus
on ollut keino, jolla on tasattu tuloja sekä ylläpidetty,
jopa kehitetty
yhteiskunnan palveluita – vaikkapa laitoshoitoa päättöelämälle 5] ja hoivapalveluita kotonaan
selviämättömille. On kannettu kollektiivista
vastuuta ja niinpä sosiaalisten palveluiden yhteiskuntatyövoimamäärä on
lisääntynyt eniten!
Nyt ollaan maailmanlaajuisessa
työn uudelleen jaon taistelussa 6] ja verokertymiä ei enää synny riittäviä määriä, kun
virkamiesten ja julkishallintotyöntekijöidenkin palkkoja on nostettu yli paljon
puhutun tuottavuuden. Miksi muuten söimme keskimäärin liian suurilla palkan
korotuksilla kilpailukykymme 7] – ja samalla synnytimme kasvavan ongelman 8], ylipainosta johtuvan diabetes kakkosen?
Olemme
selkä seinää vasten – hoivaa tarvitsevien vanhuksien määrä lisääntyy,
hoitokustannukset kasvavat, tyttäret uupuvat – raha
loppuu. Joutuuko jo nyt kahtia revitty kansakuntamme tuuliajolle, heidän
osalta, jotka eivät syystä tai toisesta jaksaneet juosta elintason perässä ja
omaisuudet jäivät hankkimatta. Silti pieni osa on yhä rikkaampaa ja
ostovoimaisempaa, tuottaen yhä suurempia perintöjä 9] perillistensä ylisuurien
asuntolainojen maksuun. Entä jos asuntokupla poksahtaa silmille?
Pitäisikö vanhuksien, jotka tarvitsevat hoitoa
loppuelonsa ylläpitoon, realisoida perinnöiksi tarkoitettua omaisuuttaan, jotta
tarvittavat palvelut voidaan ostaa helpottamaan vaikeutuvaa eloa? Olisiko
perinnöksi tarkoitetut varannot’ myytävä’ pankeille, jotta saadulla lainalla
rahoitetaan hoivakulut, jos lapset ja lasten lapset eivät halua, pysty tai heistä/
heitä ei ole hoitamaan vanhuksiaan.
Huominen
on täynnä toinen toistaan vaikeampia kysymyksiä, silti huudetaan kasvua
Pitää saada lisää ostovoimaa, lisää sitä ja tätä vieläpä
nopeammin – ravinnonkin pitäisi parantua ja ulkomaille päästävä vähintään kaksi
kertaa vuodessa.
Missä
menee kasvuhokeman rajat,
kun vanhukset lisääntyvät ja eläkepommi latautuu
käsiimme. Missä on vastuu vanhuksista, se vastuu, jonka he osoittivat
lisääntymisen myötä lapsilleen – kasvattaen heidät yhteiskuntakelpoisiksi,
ainakin osin.
Onko
pakko saada perintöjä,
onko pakko säilöä rahaa korottomille pankkitileille ja
samaan aikaan nostetaan yhteiskuntatukia vaivalloiseen elämään. Missä mennään
Suomi ja kansakuntamme – tänään, jolloin työttömyys kasvaa, työt karkaavat
halvempien tovereiden käsiin, elintasosairaudet lisääntyvät – ja vuodepaikka sairaalassa
maksaa yhä enemmän ja nuorisokin oireilee vakavasti – pitkittyneenä työttömyysputkena – tietämättä mitä huomenna tekisi.
Lisää
työaikaa/ työssäoloaikaa, näin kuuluu huuto,
vaikka töitä ei ole ja uupumus riepoo ’lattiatyöntekijöitä’
– pitää olla hommissa E65:een, mieluummin E67:aan 0], vaikka itse kuuluisa työmarkkinajohtaja ’EK’
OTK Lasse
Laatunen siirtyi hyvällä eläkekorvauksella E63:na
eläkeläisarmeijaan *]. Oliko työ ollut jo
liian raskasta, ja uupumus vallannut mielen – ”älä tee niin kuin minä teen, vaan tee niin kuin minä sanon”
–periaatteella.
…
Päättökirjoitus
Olimme lapsia viattomia, kun synnyimme – olimme
mahdollisuuksien edessä. Nuorena osaa meistä ei kasvatettu – ajelehdimme,
harhaannuimme, … osa opetettiin tekemään työtä ja pyytämään aina lisää.
Saimme kuulemma maailman parhaan koulutuksen. Siirryimme
työelämään, kuka siirtyi – kuka ei. Saimme palkkaa, kitisimme maksamistamme
veroista, aina ’minä maksoin liikaa ja
naapuri liian vähän’.
Piti saada elintasoa ja ’kiiltävä audi tai korskea bemari’
– osa otti lainaa, laskien, että perintö hoitaa sen, kun oma kantokyky ei
kuitenkaan kestä. Muutuimme vanhuksiksi, ja oletimme, että olemme työllämme ansainneet
jopa 40 vuoden lokoisat eläkevuodet.
Kuka tai ketkä maksavat ja kantavat
vastuuta – herää lopulta kysymys, kun valtiojohtommekin
hallituksesta karkasi ja pakeni Brysseliin 11] – kesken vaalikauden ja kesken hallitustyön. Mitä
velvollisuuksia tämä esimerkki lataa meille arki-ihmisille, jotka lopulta ’pesevät ne ruumiit, jotka muut karanneet
ovat tehneet’?
…
VIITTEET
EXTRA
Ilkka
Luoma,
’Kollektiivista hoivavastuuta –
yksilöllistä perintöoikeutta’
SENT
Thursday, November 06, 2014 10:39 AM
Subject: KANSALAISKIRJOITUS -
’Kollektiivista hoivavastuuta – yksilöllistä perintöoikeutta’
---06112014---
doc.: kollektiivinen_hoivavastuu_06112014 – Microsoft Word
Starter
785s – 820s
