tiistaina, helmikuuta 02, 2016

Pohdinnan syvyysharjoittelu -- kyky hallita mieltänsä


  • Kun katsot tarkkaan, hahmotuskykysi voi havaita koiran istumassa -siis aina valmis palvelemaan isäntäänsä, ihmistä. Kts. kuva *]
    Kun katsot tarkkaan, hahmotuskykysi voi havaita koiran istumassa -siis aina valmis palvelemaan isäntäänsä, ihmistä. Kts. kuva *]
[ ... aluksi niin harmiton meiltä näkymättömissä oleva molekyylitason muutos siirtää tapahtumia kierteeseen, johon elämäntoimiemme kiihtyvä kasvu lisää kierroksia monikertaistaen ”luonnollista” rytmiä -- päätyen kaaokseen, jossa lopputulemana saattaa olla kaltaisemme ihmiselämän päättyminen -maailmalopputeoriomistako? ... ]


[2007]  Ympäristönmuutos on jatkuva tapahtumaketju. Luonnossa omat rytmit muuttavat olosuhteita niin hitaasti, että ympäröivä elämä sopeutuu ja muuntuu elinympäristönsä mukaisesti. 
Ihmisen käyttämä kiihtyvärytminen energian - ja raaka-aineiden itseensä nähden "ylimääräinen" käyttö lisää hidasmuuttujien rytmiä niin suureksi, etteivät luonnon omat mekanismit ehdi mukautumaan. Näin syntyy kaaos 1)


Koko olevaisuus pienimmistä suurimpaan on hitaiden ja vääjäämättömien muuttujien kierrossa. Ihmiset eivät tunne kuin murto-osan näistä rytmeistä, jotka suurelta osin kätkeytyvät pinnan alle, johon aistimme ja tutkimusvälineemme eivät ylety.

Niin ihmisen omaehtoinen käyttäytyminen, symbioosi muun luonnon kanssa kuin ylisuuri lainaus toisilta eliöiltä siirtävät tapahtumaketjuja nopeutuvaan rytmiin sellaisilla syy-yhteyksillä, että jo nyt aikaansaadut tapahtumat ovat huomisen vääjäämättömiä toteutumia. Edes energiankäytön puolitus ei enää pysäytä muutosprosesseja - nyt on jo liian myöhäistä, voimme vain yrittää sopeutumista.

Sopeutuminen
Sopeutuminen taas edellyttää ihmiskunnalta mobilisaatiota yhtenäiseen toimintaan. Huomisen yhteiskunta on hyvin säädeltyä, määritettyä ja rajoitettua. Ei ole puheellisia tavoitteita, on vain teot, joiden toivotaan parantavan sopeumaamme ympäristöön, jonka hidasmuuttujien kiihdytystä aktiivisesti - ymmärtämättä kokonaisuutta - edesautoimme.

Ihmisen käyttäytyminen, kriisit ja tapahtumat ovat aina alussansa hyvin pieniä huomaamattomia tapahtumia - sodatkin lähtevät liikkeelle pienen pienistä seikoista, usein epäluuloista, joihin ei olisi tarkalla tarkastelulla ollut mitään totuusarvoa. Asiat vain syntyvät olemattomuudesta.

Kokeilunhaluinen ihminen helpottaa apuvälineillä eloaan
Pieni ja harmiton liikkeen nopeuttamisen tarve ja uteliaisuus kokeiluihin vajaat 300 vuotta sitten [alkoi junien ja autojen kehitys siirtelemään ihmisiä ja tavaroita] synnytti ilmakehää tuhoavan massiivisen superraskaan taakan jatkuvana kiireen lisäämänä energian käyttönä.

Ahneus saada lisää, lisää ja vielä kerran lisää
Tuotos, voitto, ajansäästö ja työtilanteiden helpotus polttivat luonnon miljoonien vuosien hiilen muunnosprosessit reilussa sadassa vuodessa ilmakehään mm. hiilidioksidina ja muina saasteina. Syy ilmastomuutokseen on ilmiselvä ja perussyy oli kiireemme ja jatkuvasti ahnehtien kasvatettu teho, nopeus ja ajansäästö tuottaen jatkuvasti enemmän ja enemmän.

Alun pienen pienet muutokset ovat usein molekyyli- ja sähköimpulssitasolla
Kulunut ilmaus perhosen siivenlyönnistä hirmumyrskyksi ei ole tuulesta temmattu. Samalla tavalla perhettä kohtaava lohduton tragedia lopullisena sairautena tai hirvittävänä väkivallantekona on saattanut olla alussansa aivan pieni "merkityksetön ja harmiton" tapahtuma. Mielenmuutoksetkin lähtevät liikkeelle miltei havaitsemattomista vaikuttimista.

Tämän päivän jättiläismäinen ympäristöongelmakin on lähdöiltään pieni viaton ruoanhankinnan helpottamisen tarve tuhansien vuosien takaa. Luolakaudella havainto apuvälineen, nuijan, asettumisesta sattuman oikusta käteen synnytti yhden maailman suurimmista teollisuudenaloista - sotateollisuuden kaikkine ilmiöinensä, niin työllistäjänä kuin kuoleman kosketuksena.

Kaikki tapahtumat lähtevät liikkeelle pienistä hidasmuuttujista,
joiden olemassaolon mekanismeja ei juuri tunneta. Mallinnus on tapa selvittää kokeellisesti mitä tapahtuu, jos... . Mallinnus on monimutkaistuvan ongelmankentän selventäjä. Jos olisimme osanneet mallintaatapahtumaketjut 1700-luvulla öljyn ja hiilen käytöstä, olisimme ehkä välttäneet nykyiset nyt peruuttamattomat ympäristökatastrofit. Mallinnus on tunkeutumista alun pienen pieniin muuttujiin ja niistä alkaviin prosesseihin, joiden vallitseva suuntaus on suureneva monimutkaisuus.

”Big Bang – suuri pamaus”
Voimme sanoa, että dramaattisin kaikkeen vaikuttanut pienen pieni muuttuja oli kaiken alun "tyhjästä" pulpahtaneen täydellisen harmonisen räjähdyslaajenemisen [ teoria: Big Bang ] äärimmäisen pieni häiriö.
"Virhetilanne" täydellisyydessä siirsi jotain olematonta juuri sen verran lähemmäksi jotain mitätöntä, että syntyi vetovoima. Nyt elämme tuon hitaan, mutta meidän ajallisesti käsittämättömän pienen hetken hidasmuuttujan jälkimainingeissa. Voimme vain odottaa takaisinpurkausta alkuhetkeen, jota ei ehkä ollutkaan - tosin oma aikamme loppunee aiemmin.


Jatkumo, jossa koko ajan nämä niin meihin kuin ympäristöön vaikuttavat muuttujat
- on piirtänyt toimintakartan, joka on dokumentoitunut jonnekkin. Kartta on viisasten kivi, mitä tiedehenkilöt ympäri maapallon etsivät - todennäköisesti löytämättä sitä. Tämä lopullinen tieto on sinänsä olemassa ja lähempänä kuin luulemmekaan - se on heti ympärillämme ja sisällämme. Kaiken mallinnus on kuin muuttujien hallintaa, jota myös kaiken teoriaksi voisi nimittää. "Tieto on läsnä, kunhan vain tartut siihen" - helppoa, mutta niin vaikeaa. Kaukaisinkin universumin data on jo täällä, kunhan vain "näet/ koet" sen, etkä tulkitse sitä väärin.

Ihmisen loputon kiihko suurempaan,
tarkempaan, tehokkaampaan ja nopeampaan synnytti ylitsepääsemättömät ongelmat, toisaalta tuoden myöskin lähemmäksi "kaiken tiedon", kunhan vain välineemme ja kykymme tarkentuvat. Nämä pienen pienet hitaat muuttujat vallitsevat ja ympäröivät maailmamme - on aika oppia tunnistamaan näitä liikkeitä.
Tunnistamisella ja mallinnuksella voimme tarvittaessa vältellä hitaiden muuttujien ongelmia; ennakoimalla ja sopeutumalla jo tapahtuneen ennusteeseen. Alun oivallus harkinnasta olisi estänyt monia peruuttamattomia tapahtumia niin rikoksina, onnettomuuksina kuin sairauksinakin. Se on shakin peluuta, jossa paras on se, joka osaa "katsoa" pisimmälle.

Olemme sormeilleet muuttujia jo niin pitkälle,
että vain yhteinen punnerrus voisi saada jatkumoon käännettä. Onkin sanottu, että vain lopullisen suurimman uhan edessä ihmiskunta tai -ryhmä toimii mobilisoituen ja yhtenäistyen ratkaisemaan kriisiä ja tapahtuvaa katastrofia. Länsimaat ovat väsyneet omaan "kasvun lisäämistaakkaansa" - kehittyvät yhteisöt, mm. Kiina, saattavat omien jättiläismäisten ongelmiensa edessä olla se moottoroiva voima, joka tekee muutoksen.

Saattaa olla, että kansallinen herääminen ymmärtämään muuttujia ja taito mallinnuksesta generoituvat maailman suurimmilta oppimisen markkinoilta. Materiaalinen kulutuskasvu hyljätään lyhyen länsiopin ja -vaikutteen jälkeen mahdottomana yhtälön osana maailmanjärjestyksen muuttujaparemetreissa.
...
Muodostuuko positiiviseksi kohtaloksemme Kiinan suuren miehen Deng Xiaoping ´in 2) arvoituksellinen lause kehoituksesta rikastua, mutta millä lailla ja millä välineillä? Mitä hän viime kädessä tarkoitti "rikastumisella"?

Ilkka Luoma


...
Kuvakokoelma aiheeseen (linkitetty tietoturvalliseen http://www.flickr.com sivustoon)
Photos copyright by Ilkka Luoma 2007 ]

Kuva 1
--- http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/485820080/ --- IMG_0729.JPG

Teksti:
Kuvan joutsen ja lokkipari "taistelivat" samoista leipämurusista. Ruokaa on aina keskimäärin niukalti ja elonkamppailussa ympäristömuuttujien merkitys on ratkaiseva. LIntujen kehitys nykymuotoonsa on vaatinut miljoonia vuosia, tuo tapahtumaketju on ollut täynnänsä hitaita muuttujia - 65 miljoonaa vuotta sitten Velociraptor-sauruksissa http://fi.wikipedia.org/wiki/Velociraptor oli jo alkua hyöhenpeitteestä. Kuvan lintujen sisään on piirretty kaikki se tieto, mikä johdatti ne nykymuotoonsa. Hitaiden muuttujien ketju on ollut vääjäämätön ja muutospisteet ovat keränneet tietoa valintoihin ympäristöstänsä, sopeuman ollessa ihailtavan täydellistä. Ihminen sotkee useiden lajien sopeumat aiheuttaen sukupuuttoja lisääntyvästi.

Kuva 2
--- http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/485820060/ --- IMG_0540.JPG

Teksti:
Ilmasto ja ympäristö muuttuvat. Ratkaiseva suomalainen osaamisen projekti testaa tässä taitojaan pienoisseminaarissa Sipoossa keväällä 2007. Tohtori Pasi Makkonen [ VTT ] avaamassa seminaaria sipoolaisille kuntapäättäjille. Tilaisuudessa avattiin toivottavasti hitaasti nopeutuvien muuttujien jatkumo pelastamaan itsenäisyyttä, ympäristöhuolehdintaa ja uutta menestyksen osa-aluetta koko Suomelle jatkuvasti kiristyvässä työn ja osaamisen uudelleen jaon taistelussa. Mainittakoon, että tapahtumaa oli todistamassa arvovaltainen delegaatio Kiinan suurlähetystöstä ( herrat Ni ja Li ). Suomi voi olla yksi ratkaisijoista yhdessä kiinalaisten kanssa tämän päivän ympäristöongelmiin.

Kuva 3
--- http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/485820038/ --- IMG_0580.JPG

Teksti:
Tämän runo-otteen osaa kuulemma jokainen kiinalainen opiskelija. Se kertoo niistä opiskeluajan tapahtumista, joihin ei pitäisi ryhtyä, olisiko se oppi välttämisestä, onko se kokemusta ja opastusta tapahtumaketjuun, jossa ennustettavuus olisi hyvällä tasolle. Ratkaisevatko maailman suurimmat oppimisen markkinat huomisen mallinnuksen - pelastukseksi koko muulle maailmalle? [ Ravintola Tang Dynastyhttp://www.eat.fi/Tang_Dynasty , Helsinki - galligrafiaa seinällä käsin tehtynä].

Kuva 4
--- http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/485820030/ --- IMG_0645.JPG

Teksti:
Alkoholi on eräs suurimmista hitaiden muuttujien aiheuttajista puhuttaessa draamasta ja tragediasta. Kemialliset prosessit elimistössämme ja erityisesti aivoissamme aikaansaavat laajaa inhimillistä hätää "paremmissakin piireissä". Kemiallinen kaava tämänkin huipputuotteen [ Maker´s Markhttp://en.wikipedia.org/wiki/Maker's_Mark ] sisällöstä sekoittaa monet kierteeseen, joista muuttujina ei ole paluuta. Alun mallinnus olisi voinut kertoa etukäteen huomisen murheen, mutta emme kyenneet hillitsemään hitaiden muuttujien vääjäämätöntä liikettä. "Alkoholi on hyvä renki, mutta huono isäntä".

Kuva 5
--- http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/485820026/ --- IMG_0746.JPG

Teksti:
Aurinko aloitti järjestelmässämme kaiken. Sekin syntyi hyvin pienien hitaiden muuttujien tapahtumana sammuakseen jälleen rakennusaineeksi uudelle. Auringon sisäisiä tapahtumia muuttujina ei tunneta juuri lainkaan. Auringossa muhii hitaiden ja pienien muuttujien jatkumo, joka voi sammuttaa elämän lähteemme nopammin kuin arvaammekaan [ http://www.sunshinedna.com/ ]. Suurimmat muutokset lähtevät pienimmistä tapahtumista.

*] Kuva 6
--- http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/485820016/ --- IMG_0739.JPG

Teksti:
Ihmisen suuria hyvin hitaita muuttujia oli tulen "keksiminen" hyödyttämään tarpeitamme. Tulen valjastus aloitti erkaantumisen luonnon harmonisesta jatkumosta, sillä opimme riippuvuuden itsellemme ulkoisesti tuotetusta lämmöstä. Liekit Meri-Rastilan rannalta Vappu-aattona 2007, jolloin toisen kerran peräkkäin ihmiset kokoontuivat pohtimaan huomisen päivän peruuttamattomia muutoksia.

...
Tunnisteet:


.

maanantaina, helmikuuta 01, 2016

[U] Maailmanlaajuinen työn uudelleenjaon taistelu

blogID 12100979


  • Herra Dengia siirretään Sotatieteen museoon Pekingissä - kuvana*]
    Herra Deng Xiaoping siirretään Sotatieteen museoon Pekingissä - kuvana*]
  • Herra Mao kokeili kaikenlaista, osa onnistui, osa ei - historiallisia kokeiluja tulevaisuuden nimiin.
    Herra Mao Zedong kokeili kaikenlaista, osa onnistui, osa ei - historiallisia kokeiluja tulevaisuuden nimiin.
[U] Uutisointi ulvoo tuttua virttä – yt-raivoaa kalliiden0] työkustannusammattialojen kimpussa – Pöyry Oyj, Nokia Oyj, Nokia-Siemens Networks Oyj ja nyt perään vielä Tieto Oyj. x]

[ ... softanikkari oli kehitellyt osaamisellaan maailmanlaajuisesti työn tuottavuuteen nähden osin vastikkeettoman palkkarakenteen – työ oli tullut liian kalliiksi. kornia on se, että tietotyöläinen on suuresti osavastuullinen sille, että työttömiä ”lattiatasolle” on syntynyt lisää. Tunnetusti tietotyö automatisoi prosesseja sekä eliminoi käden työtä ja taitoa ...  ]
Meneillään oleva automaatio, materialistinen kasvupolitiikka, lisääntyvien voittojen vaade ja kehittyvien maiden vääjäämätön nousu pelinrakentajiksi syövät eurooppalaista valkoisen miehen perintöä ja luo henkistä degeneraatiota – on alkanut kaukoidän ja Kiinan1] vuosisata. Napaisuus on vaihtumassa. Söimme itseltämme kilpailukyvyn, ... toistaiseksi. On alkanut uuden ajan ajelehtivan pimeä henkisyyden 2] keskiaika.

Materialistinen elintasopyrky 3] keräsi koteihimme kulutustavaraa, käyttö- ja näyttötavaraa – paljolti myös Kiinasta, koska sieltä sai halvemmalla. Näin samalla tuimme kaukoidän toverien palkkarakennetta kohti suurempaa ostovoimaa. Olemme ostosuuntauksellamme ojentaneet suuremman kehitysapuvirran kuin kuunaan itse kehitysapu 4] – näin toimi tässä tapauksessa markkinatalous. Unohdimme kotimaisen työn arvon itsellemme.

Työ karkaa kaukomaille

On kolme tai neljä pääsyytä, miksi me menetimme ensin bulkkisuoritetyötä ja sitten korkeajalosteista työtä halvemmille tovereille; meni ”laturia, meni selluloosaa, paperia sekä bulkkia” ja nyttemmin myös suunnittelutyötä:
1)       Kiinan merkittävästi halvemmat palkkakustannukset kokonaisuutena
2)       Markkinatalous etsii aina suurinta ja halvinta – pääsy maailman suurimmille markkinoille
3)       Tuotanto on edullista siellä, missä ei tarvitse välittää ympäristöstä – menimme ”sontimaan” kaukoidän veljien taskuihin, koska mm. Kiinassa olivat olemattomat ympäristölait.
4)       Työteliäämmät toverit, koska heillä ei ole toistaiseksi työnantajan näkökulmasta kasvua jarruttavia ammattiyhdistysliikkeitä vastuksenaan kasvattaa voittoja,
5)       joka voisi olla se viides syy, miksi työpaikat karkaavat kauas taivaanrantaan - nousevan auringon maihin.

Suomi kävi suuret voimainponnistukset vajaassa sadassa vuodessa

Suurruhtinaskunnan perilliset synnyttivät ammattiyhdistysliikkeen, tappelivat keskenään ja lahtasivat tovereita, sotivat yhtenäisenä jättivihollista vastaan, rakensivat maan uudestaan ja lunastivat pakkolupauksensa sotakorvauksista, lakkoilivat huiman devalvaatiopalkkakehityksen ja lopulta 1990-laman jälkeen palkkasovinnolla loivat historiamme pisimmän ylijäämäulkomaanviennin.
Näin toimi eripurainen, mutta samakielinen yhteiskunta, jolla oli päämäärä. Nyt ei ole päämäärää – kaikkien puolueiden ideologiat ovat hukassa, kuin sen muinoisen leasingautoilijan pissapoika. Olimme pissanneet omiin huosuihimme, jonka seurauksena olemme menettämässä kilpailukykymme.

Lääkkeet ovat yksinkertaiset

Alennamme palkkojamme, alennamme palkkioitamme, alennamme bonuksiamme, alennamme eläkkeitämme ja lopulta alennamme kulutustamme. Löydämme toisemme uudelleen, löydämme ideologian ja päämäärän. Löydämme itsemme ja löydämme tahdon olla voittajia. Näin helppoa se kaikessa vaikeudessaan on. Meidän on voitettava vihollisemme, joka on usein me itse!
--
[2007] Suomi oli luokkayhteiskunta vielä 1960-luvulla. Silloin meillä oli rehellisesti duunari ja tirehtööri kuin työmies ja johtaja. Työsuhteet olivat pitkiä ja hommia riitti - työttömyys oli pientä, noin 3-5% luokkaa, tai oikeastaan työttömyys oli outo ilmiö. 1960-luvulla vielä vaneri ja sahatavara tehtiin Suomessa ja laivattiin vientiin. Oli tehokasta tuottaa voittoja devalvaatioiden turvaamassa talousympäristössä. Korot olivat vakaat ja patruunat halusivat tehtaiden olevan lähellä omia kartanoitaan.

[2005] Kun katsomme niin eilistä kuin tätä päivää, on vaikea perinteellisessä mielessä hahmottaa Niinistöstä työväen edusmiestä ja Halosesta yrittäjien edusnaista. Jos me nyt ihan rehellisesti katsomme, niin demarien arvopohja ei kannata yrittäjävoittoja (tulisi muistaa, että maatalous on myös yrittämistä, joskin vahvasti tuettuna, kuten yhteiskunta tukee myös muutakin yritystoimintaa), vaikka maailmanlaajuinen työn uudelleenjako on tekemässä työtätekevästä yrittäjämäisempää työpanoksen myyjää markkinaehtoisesti.
Lisäksi, jos jatkamme rehellisyyden linjalla, niin mikä on nykyinen työväestö ja kuinka sen edustajaksi sopii kokoomuslainen arvomaailma, joka oli hiiren hiljaa itse Fortum optiojupakasta, jossa on ilmennyt ehdoton ansiottomuus ja tolkuton ahneus kohtuuttomuudessaan.
Mikä oli/on Niinistön mielipide Liliukselle realisoituvista optioista? Loppujen lopuksi huomisen maailmassa me kaikki olemme työläisiä ja yrittäjiä yhtäaikaa; siksi mukavasti nämä eilisen maailman arvotekijät risteytyvät.
Tämän päivän arvomaailma on ympäristömme ja sen raiskauksen lopetus sekä yhteenkuuluvuuden tavoite luomaan pohjaa kansalliselle kilpailukyvylle.

[2006Uhkia kasaantuu päällemme
On menossa maailmanlaajuinen työn uudelleenjako. Asuntojen hinnat ovat tapissa, ja kuitenkin välittäjät ennustelevat kasvavien palkkioiden toivossa vain maltillista arvonnousua asuntoihin. Muotia on asua väljemmin kuin ennen, pitää olla sauna, terassi, parveke ja patio maastomersun kokoiselle pihagrillille. Tämähän vaatii rahaa 5], ja pankit markkinoivat tyrkyttäen sitä kaikkeen kulutukseen, myyvätpä lyhennysvapaita vuosiakin.
--

Meidän on suunnattava mielenkiintopanokset meille hyödylliseen suuntaan

Suunta on Saksaan, suunta on Venäjälle ja suunta on Kiinaan, samalla hoidamme sotilaallisen sitoutumattomuutemme. Olemme myös uskottava, muiden sisäisiin asioihin puuttumaton kauppakansa, joka myy sinne, mistä varmimmin saamme sovitun hinnan ja kaupankäynnin jatkuvuuden.
Keskitymme osaamisemme ydinalueisiin 6] ja koulutamme niille osa-alueille, missä on työvoimakysyntää. Ostamme itseltämme 7] ja tuemme kotimaisuutta. Syömme omilta pelloilta ja työllistämme toisiamme, mutta myymme hanakasti – joka aamu markkinat on jaettu uudestaan, kautta aikain.

VIITTEET
2] – ”Promille mahtuu mielisairaaloihin!” - http://ilkkaluoma.blogspot.com/2006/01/promille-suomalaisista-mahtuu.html   -

Ilkka Luoma
...
Sent
Sent: Wednesday, March 21, 2012 8:33 AM
Subject: KANSALAISMIELIPIDE - Maailmanlaajuinen työn uudelleenjaon taistelu
...

Maailmanlaajuinen työn uudelleenjaon taistelu
*]
Deng aloitti kuuluisan rikastumisen tien, tosin se ei ole vielä kirkastunut mitä silla itse asiassa tarkoitettiin. Kiinassa on meneillään maailman historian suurin muutosprosessi, joka jättää jälkensä koko maapalloon. Vuonna 2004 järjestettiin Kiinan sotamuseossa ensimmäinen koko kansan näyttely suuresta miehestään, muutoksen vahvuudesta - Deng Xiaoping ´sta