sunnuntaina, tammikuuta 22, 2006

Promille suomalaisista mahtuu mielisairaaloihin

2518984 bytes, 630 x 419 pixels. 29.10.2004. DSC_1601. Nikon D70+MicroNikkor 60mm/2.8. Photos by Irmuli 2004.

1950- ja 60-luvuilla oli runsaasti työpaikkoja, joihin pääsi yksinkertaisellakin osaamisella työhön. Työt olivat teollisuuden ja palveluiden aputöitä, jotka olivat osana kokonaisuutta välttämättömiä, mutta joiden tekijäksi kelpasi yhteiskunnallisesti "lahjattomampikin" ihminen. 40% mielisairaaloiden asiakkaista hakeutuu vapaaehtoisesti hoitoon. Työtehtävien vaativuus kasvaa nykyaikana entisestään.

Suomi on sairaanhoidossa vielä maailman huippumaita. Suomessa huolehditaan myös mielisairaista kapasiteetilla promille koko kansakunnasta. Säästö- ja juustohöyläpolitiikka vie kuntia, kuntainliittoja ja sairaanhoitopiirejä ahtaalle, jolloin kotiinlähetyksistä kohoaa uutisoinnin aihetta traagisina otsikoina. Nykymallisessa markkinataloudessa myös mielisairaanhoito on hinnoiteltu ja pelissä on tavoiteasetanta. Veronmaksajat vähenevät Suomessa ja eliniänodote kasvaa entisestään. Ihmiset ikääntyessään yksinäistyvät ja erakoituvat kaupunkikaksioihinsa. Hoitotarve kasvaa psykiatriassa.

Yleislääketieteen hoitopäivän (somatiikka) hinnaksi on määrätty 1150 euroa per päivä. Psykiatriassa se on 630 euroa. Mielisairaaloissamme vuodepaikoista on n. 75% aina käytössä. Ihmiset tarvitsevat stressin, burn-out -ilmiöiden, yleisen jatkuvan huolen ja kiristyneen perhe-elämän vuoksi enemmmän päivystyskäyntejä hinnalla 110-273 euroa per käynti. Sairaidemme joukossa on myös "lopullisesti menetettyjä" ja yhteiskunta joutuu vakavimman toden eteen, koska päätökset on tehtävä myös heidän osaltaan.

Sukulaiset ovat etääntyneet iän myötä, kunnes yksinäisyys kohtaa ja ainoaksi elämän helpotukseksi koituvat mm. mielisairaalat. Samalla tavalla "normaalit" ihmiset hakeutuvat apteekkiin, pankkiin ja lääkärin vastaanotolle puhekaverin puutteen vuoksi. Monet "mielisairaiden" kontaktiotot olisi voitu välttää vastuullisemmalla sukulaishuolehdinnalla. Kaukoidässä kolmannen polven lapset saavat arvokasta elämänkokemusta isoäideiltään ja -isiltään.

Työ vaatii tai halutaan vaativan nykypäivänä yhä enemmän; miltei tehtävä kuin tehtävä, niin kolmen kielen osaaminen, kansainvälinen businesskokemus, 15 vuoden työkokemus ja alle 35 vuoden ikä; näitä tavoitteita ei monikaan täytä ja kummallinen dilemma: työvoimapulan ja työttömyyden yhdistelmä on tosiasiaa. Me ihmiset emme ole samasta puusta, vaan olemme yksilöitä ja kaikki eivät jaksa ponnistella, pyrkyröidä, taistella ja kyynärkikkailla itseään nykymaailman markkinamekanismimenestyjien joukkoon. Osa "palaa henkisesti loppuun" ja hakeutuu hoitoon pettyen omaan "osaamattomuuteen". Arkipäivän arvostus voisi kohdentua myös kädentaitoihin, jolloin "business- ja virkamieskikkailua" osaamattomat hiljaisemmatkin itseään vähemmän tyrkyttävät saavat tehtäväkuvan, josta saa osallistumisen ja yhteisöllisyyden tyydykettä. On muitakin mittausmenetelmiä kuin optiolauenta, urakkakorvaus ja nuolaisulisä.

Tänä päivänä uudet psyykelääkkeet palauttavat veronmaksajiksi akuuttipotilaita 2-4 viikon "hoitokierrolla", rivakammin kuin ennen. Pitäisi olla muitakin keinoja kuin lääkepumppaus. Yhteiskunnalle olisi edullisempaa järjestää osallistuvaa työtä, miltei mitä tahansa, kunhan ihmiset pääsevät takaisin yhteiskuntaamme tuoden hyödylliseksi kokemisen tunteen tekijöilleen.

Mielenkiinto on liiaksi kohdistunut henkilökohtaisen tulon valvontaan, huomaamatta, että ympärillä hätä ja tarve kasvaa heikentäen pitkällä aikavälillä myös "terveiden" elinoloja. Tänä päivänä kansalaisille tuputetaan lennä Matti, lennä -elokuvaa muistutuksena ihmisen julkihädästä unohtaen kaiken sen glamourin ja kansallistunteen mitä nuori Matti Nykänen aikoinaan Suomen kansalle antoi maailman kautta-aikojen parhaana mäkihyppääjänä. On tekojen aika.

Ilkka Luoma

1 kommentti:

Samuli Seppälä kirjoitti...

"1950- ja 60-luvuilla oli runsaasti työpaikkoja, joihin pääsi yksinkertaisellakin osaamisella työhön. Työt olivat teollisuuden ja palveluiden aputöitä, jotka olivat osana kokonaisuutta välttämättömiä, mutta joiden tekijäksi kelpasi yhteiskunnallisesti "lahjattomampikin" ihminen. 40% mielisairaaloiden asiakkaista hakeutuu vapaaehtoisesti hoitoon. Työtehtävien vaativuus kasvaa nykyaikana entisestään."

Miten vapaaehtoinen hakeutuminen mielisairaaloihin liittyy avustaviin työtehtäviin? Jos viittaat että avustavien työtehtävien väheneminen johtaa mielenterveysongelmiin, niin lisää linkki tutkimukseen jolle väitteen perustat? Eikö adaptiota ole tapahtunut?

Tekstisi oli mielenkiintoinen, mutta lähteet ja viittaukset puuttuu joten tämä lienee olevan vain henkilökohtaista reflektiota.