keskiviikkona, heinäkuuta 06, 2005

Tietoa vapaaehtoisesti ja kulutusta alitajuntaan

Suomi menetti kulutusjuhlakanavansa ruotsalaislle. Meille jäi valtiollinen tiedonvälittäjä; se arkiharmaampi Yleisradio. Kulutusorientoitunut kaupallinen MTV3 lipsahti ulkomaille; muutosta ei tulla havaitsemaan kuin hienokseltaan: kulutusorientoitunut mainospolitiikka on länsimaissa yhtäläistynyt kasvottomiksi. Eduskunnan huolehtima YLE keskittyy kansalaistietämyksen nostoon periaatteella kaikille jotain.

MTV3 ja Nelonen puskevat joka viikko väsymykseen saakka amerikkalaista elokuvaa; parhaimmillaan neljä yhdessä illassa. Amerikkalaisen elokuvan ylivalta länsimaissa on hengästyttävää. Jopa YLE joutuu tähän, koska kansalaiset rakastavat Hollywoodin sanomaa ylevästä amerikkalaisesta kuluttajaelämäntyylistä.

YLE hoitaa leiviskänsä kiitettävästi kansalaissivistäjänä. YLEn tarjonta seurailee maailman tilaa ja kestosuosikkeina ovat luonto- yms. dokumentit. Utelias ihminen voi ravita intoaan saada tietämystä erinomaisesti YLEn kanavilta. Sohvakansa toisaalta saa itse päättää 3-5 tuntisen sessionsa aikana joka ilta, mitä kaukosäätimen nappulaa milloinkin painaa. Tarjolla on puuduksiin ulkonäköä, rakkaus - tai joukkuekilvoittelua maksettujen Jatkuu... ohjelmien puitteissa. Länsimaalainen kulttuuri on siitä erinomaista, että saamme ihailla taidokkaita mainoksia mielin määrin halumme mukaan. Mikäli kulutusintoilu työllistämisvaikutuksestaan huolimatta ei taas innosta, voimme tyydyttää uteliaisuutta maailman ja kotimaamme ilmiöistä, joilla on vaikutusta vähintäänkin lapsiimme.

Televisio-ohjelmat kuvastavat mainoskanavilla keskimääräistä ihmistä. Markkinatutkijat ovat niin tarkkoja selvityksissään, että he tietävät juuri mikä kiinnostaa ja samalla valitut ohjelmat pikku hiljaa vaikuttavat kulutustottumuksiimme ja asenteeseemme itse markkinatalouden kaikkivoipaisuuteen.

YLEn tehtävänä on tyydyttää ilman markkinamekanismia kansalaisten uteliaisuutta ja toivottavasti myös herätellä keskustelua ja kriittisyyttä toimiamme kohtaan. YLE rahoitetaan lempeällä pakolla kansalaisten kukkaroista suoraan. Markkinakanavat joutuvat ansaitsemaan rahansa mainoksista, ja mainostajat ovat yksiselitteisiä; vain katsotut ohjelmat saavat hyvin tuottavia markkinasanomia kuluttajille näytettäviksi. MTV3 ja Nelonen ovat kulutuksemme armoilla.

Vakavasti ottaen tv-kanavat jakavat kansaa kunkin aktiivisuus- /uteliaisuus- ja viihteentyydytystarpeen mukaisesti. Monotooninen sohvakansa on tosin keksinyt myös kanavasurffauksen, jolloin meille on kehittynyt kyky hahmottaa useampaa ohjelmaa yhtäaikaa. Suomi on vapaa maa valinnoille. Yleistietomme, ymmärryksemme nykyisyydestä sekä tiedosta, missä elämme, nimissä Eduskunnan tehtävä on tukea laajasti objektiivista ja tasapuolista näkemyskirjoa tapahtumista ennen, nyt ja huomenna. Tieto on tutkittua ja sitä on saatavilla paljon. Tulkinta monimutkaistuu ja väärinkäsitykset kasvavat. Tiedon toimituksellinen ammattitaito on entistä tärkeämpää katselijoilleen ja kuulijoilleen. Oleellisen havaitseminen oleettomasta on muodostunut taitolajiksi.

Ei kommentteja: