keskiviikkona, elokuuta 16, 2006

Koko Suomen YLE jalkautuu kansalaisten pariin

kopautappa alla olevaa linkkiä, niin näet kuvat jo etukäteen, kyseessä oli nauhoitus


Välittömän suoravaikutuskanavan mahdollistanut internet on "valtaannousullaan" jalkauttanut myös Yleisradion televisiona maksajiensa pariin kuulostelemaan tavallisten ihmisten tuntoja, mielipiteitä ja kantoja päivänpolttaviin asioihin. Kansalaisten suoravaikuttaminen on alkanut. Elämme nyt välivaihetta, jossa kuluttaja, veronmaksaja, työtön ja aktiivi ottavat osaa heräävästi itseään koskeviin kysymyksiin. Kansalaisvaikuttamisen nousu lisää myös ihmisten aktiiviisuutta, uteliaisuutta ja kriittisyyttä nähdä, mitä ympärillä oikeasti tapahtuu.

Media antaa suurimman osan palstoistaan, esitysajoistaan ja julkisuudestaan välikäsille, kuten poliitikoille ja toimeenpaneville virkamiehille asioissa, jotka kuitenkin koskettavat normaalia ja tavallista kadunnaista ja -miestä. Nykydemokraattinen edustuksellisuus ja välikädellisyys on ollut nykypäivän mediasirkusta. Kansalainen on maksajan roolissa ja massana paitsiossa lukumääränsä vuoksi.

Lehdistö on kautta-aikain julkaissut mielipideosastonsa, saaden ilmaiseksi suoraan kansalaisilta tuoreita tuntoja, näkemyksiä, kritisointia ja kiitosta oman toimituksellisen valintansa kautta. YLE toimitti jo kauan aikaa sitten Kansanradiota kosiskellen kuulijoitansa aktiivisuuteen. Radiossa on edelleenkin esim. luontopohdiskeluja kansalaisille, ja niihin luontoaktiivit mielellään ottavat osaa.

Internet avasi lopullisesti kansankanavan suoravaikutukselle. Netissä vallitsee anarkia omien sivustojen myötä, jota vasta nyt lainsäädäntö alkaa ohjastamaan. Ylläpidetyt foorumit pullistelevat jo nyt mielipiteitä, tulikivenkatkuisia väittelyitä, asiapidoltaan suorastaan nokkelia kansalaisideoita kuin myös tyyntä puppuakin (kuitenkin jokainen juttu on kirjoittajalleen tärkeä ja ajankohtainen; näin kohtaa todellinen kansalainen toisensa). Netti sisältää oikeasti kaikille jotain. Internet on tuleva alusta suoralle kansalaisvaikuttamiselle ja -äänestyksille. Nyt YLE on jalkauttanut tuotantokoneistoaan kansalaisaktivistien ja aivan tavallisten ihmisten pariin yhdistäen netin ja television.

YLE kustannetaan suoraan kansalaispussista ja sen linjaukset ja mediastrategian valvoo Eduskunta. YLE on vastapaino markkinamekanismille ja sillä on merkittävä paikkansa laajana informaatiologistiikkaväylänä, huomioiden myös vähemmistöt, jotka eivät kokonsa puolesta riitä tuottamaan mediaseksikkyyttä huokutellakseen mainosrahaa väliajoille. YLEn kansallinen velvollisuus on katsoa yhteiskuntaa kansalaislasien läpi hyväksymättä mitään markkina-, valta- kuin vähemmistöliikettä ohjailijakseen. YLEn tehtävä on huolehtia informaatiosta, johon kansalainen voisi luottaa. Puoliyhdeksän uutiset ei voi olla markkinatalouden välittäjä, vaan tiedon tuottaja ja välittäjä, johon voidaan perustaa kansalaisten jatkokeskustelut.

Nyt YLE haluaa tehdä omaa kansalaisaktivismia penkoen suoraan tietoa sieltä, missä se muodostuu, siis kansalaiskeskustelusta. Ihminen kohtaa toisensa netissä ja käy siellä kukin omanlaistaan debattia, seurailua, osallistumista aktiivisemmin tai passiivisemmin, mutta vapaaehtoisesti tavallansa. YLE televisiona poimii toimituksellisesti paloja omalta nettisaitilta jatkokäsittelyyn ja tuo esille "peruskansan" mieli- ja näkökulmakuvaa edelleen uuteen kansalaispureksintaan. Tämä on TV:n esiinmarssi yhdistettäessä internet ja televisio. Elokuun lopulla alkaa tämä uusi kansalaisvaikute expressinä sieltä, missä toiminta kulminoituu käytännöksi. Välistä jää pois osa edustuksellisuudesta ja virkakunnasta.

Suorakanavoiminen kansalaistunnoista arvaisi saavan suosiota, kuten ovat saaneet television aivan tavalliset tammelat, heikit ja kaijat, metsolat, kotikadut ja monet muut arkielämän sarjat, joissa kansa katsoo itseään. Nyt myös ajankohdallisuudessa kansalaiset katsovat itseään ja sitä aktiivisuutta, minkä internet mahdollisti. YLE TV2 yhdisti nämä kaksi mediaa ja vaikutekanavaa.

Lehdistön mielipidepalstat ovat saaneet nyt sähköisen median puolelta seuraa tuottaen printtimedialle kehityspainetta suoran kansalaisvaikuttamisen edistämiseksi. Osa lehdistä onkin lisännyt mielipidepalstojensa pinta-alaa ja mielellään julkaisevat myös jatkokysymykset ja -kannanotot. Erään lehden päätoimittaja sanoi jo vuosia sitten, että hän lukee ensin mielipideosaston ja sitten pääkirjoitukset. On ymmärrettävää, että toimittaja on kiinnostunut ammattisisarien ja -veljien aivotuotoksista, mutta nostaen samalle viivalle suoran kansalaismielipiteen jo 20 vuotta sitten. Toimittajan mielipide oli jo tuolloin viisas, sillä lukijat ratkaisevat lehden menestyksen. Lehtimedia ei poistu, ainoastaan paperi muuttaa muotoaan.

Niin lehti kuin TV:kin toimitetaan, on vain kysymys siitä, kuinka lähelle kansa pääsee. Suunta on välittömyyteen ja iholla oloon siellä, missä todellisuus kohtaa niin hyvässä kuin pahassa (tämä on syy, miksi eräät aikakausilehdet ovat niin uskomattoman suuria levikiltään; nämä lehdet tehdään juuri sellaisiksi kuin lukijat sen haluavat). Nyt myös koko kansan YLE toteuttaa ainakin yhdessä ohjelmassaan edustuksellisuuden läpiporausta suoraan kansalaistuntoihin.

YLE voisi saada toimintavaransa suoraan Eduskunnalta ohi ministeriöiden, erillisen ja itsenäisen toimijan kautta turvataksemme yhteiskunnallisesti luotettavan, laaja-alaisen, kantaaottavan ja myös vähemmistöjä huomioivan tiedon näkökulman. Tiedossa laadun ja luotettavuuden tulisi ohittaa lööpillisyyden, tavoitehakuisuuden ja markkinamekanismin. Kansakunnan kaapin päällä on tiedollinen ja tiedontuottajallinen itsenäisyys, kuten on eurooppatasolla Euroopan keskuspankilla.

Menestystä kaikille medioille, niin sähköisille kuin "paperillisille" löytämään suoravaikute ja tapahtumien "iholla olon" lattiataso. "Lattia- ja peltotasolla oleva kansa on aina tehnyt sen tuloksen, josta menestys, toimeentulo ja hyvinvointi on ammennettu yhdessä huomioivan ja osallistuvan johdon kanssa.

Ilkka Luoma

Ei kommentteja: