tiistaina, elokuuta 22, 2006

Varttunut väki etsi edustajiaan Eduskunnan avoimilla ovilla

Aurinko porotti kokeneeseen jonoon odottaessamme pääsyä Eduskunnan lisäsiipeen, pikkuparlamenttiin. Jonossa olivat kiltisti Karjalan evakot ja paljon kokemusta kartuttaneet Suomen vaurauden perustojen rakentajat. Olipa jonoon eksynyt muutama nuorikin, joita kiinnosti, missä heidän edustajansa työskentelevät. Iäkkäämpi väki etsi myös kansanedustajiaan, pongaus tuotti sisällä yhden ja pari taisi olla huoneissaan päätteidensä äärellä ottamassa yhteyttä kansaan.

Uusi Eduskunnan lisärakennus huokui suomalaisuutta; sisällä henkilökunta avuliaasti esitteli koko kansan taloa havaittavalla ylpeydellä ja ystävällisyydellä; kurssit eikä rekrytoinnit ole selvästikkään menneet hukkaan. Rakennuksen sisätilat täytti puurakenteet, ja niiden vakuutettiin olevan Suomesta, kuten kiviainekset myös.

Kansalaiset jonottivat edelleen sisällä kahvia ja pullaa. Kahvi oli todistettavasti hyvää ja pulla tuoretta. Ensi kevään äänestäjille esiteltiin neuvottelusopet, -huoneet ja suuren valiokunnan istontapyhättö, jossa kristalli tai sen jäljitelmä kiilteli luvaten säkenöivää lain laadintaa.

Varttunut väki jonoissa haikaili menetettyä Karjalaa ja aprikoi, ettei seuraavissa vaaleissa enää äänestäisi, siksi kaukaisiksi nämä kansan tuntoja välittävät edustajat ovat käyneet, ainakin jonossa oleville 40-, 50- ja 60-luvun vaikeitakin aikoja nähneille Suomen vaurauden perustojen rakentajille. Pitkällisen vastuuta pursuavan keskustelun jälkeen Karjalan evakot lupasivat sittenkin täyttää kansalaisvelvollisuutensa äänestämällä, mutta lupasivat olla nyt radikaaleja ja seuraavansa tarkoin mitä lupaillaan.

Karjalaa ei heti takaisin jonottajien mieliksi saada, mutta toivottavasti he saavat Eduskunnan, joka huomioi myös iäkkäät ihmiset vaurautemme pohjan rakentajina. Kahvin juonnin lomassa haikailtiin edustajia, mutta pongaus ei tuottanut kuin yhden, tosin kukaan ei kehunut tuntevansa kaikkia ja saattoihin kansalaisten seassa pari muutakin edustajaa vilahdella.

Kansanedustajan tehtävä on valvoa äänestäjiensä etuja vastuulla koko Suomen hyvinvoinnista. Eduskunnan 100-vuotisjuhlat sanotaan maksaneen veronmaksajille 6 miljoonaa euroa, olisiko juhlaväsymyksellä tai lomakaudella ollut harventava vaikutus edustajien osalta, ...mutta kansa sai kuitenkin taas kahvia juodakseen.

Kierroksella myös esiteltiin oikeusasiamiehen tehtäviä, se tuli selväksi: armeija, vankilat yms. asiakkaidensa osalta voivat tehdä kantelun huonosta hoidosta tai epämiellyttävästä huolehdinnasta. Rintamalla ollut veteraani kysyi kuka sitten näitä kansanedustajia valvoo, niin siihen ystävälliset ja kohteliaat esittelijät hetken mietittyään iloisesti hymyillen tokaisivat, että kansahan sen tekee kerran neljässä vuodessa..., vastaukseen veteraani oli tyytäväinen ja lupasi sen äänestyskopissa muistaa.

Kansanedustuslaitos on osaksi vieraantunut kansalaisista, se ajatus päällimmäisenä jäi mieleen kuunnellessa ihmisten tuntoja. Rakennus oli komea ja henkilökunta osasi asiansa. Oli ilo huomata myös uskollisesti jonottaneiden olevan ylpeitä omasta talostaan ja sen siisteydestä; huokuipa eräässä lausahduksessa jopa kunniallisuutta ja isänmaan väreilyä. Jonotus jatkui myös vieraskirjalle, johon innolla kirjailtiin nimiä ja paikkakuntia.

Suora kansalaisvaikutus kasvaa ja edustajat saavat uusia haasteita ylläpitääkseen luottamussuhteita äänestäjiinsä. Valta on aina kerran neljässä vuodessa kansalla ja olisikin toivottavaa, että äänestysprosentti nousisi korkealle, koska vain äänestyksellä voi vaikuttaa. Todellinen jatkuva kansalaisvaikuttaminen odottaa vielä varsinaista tulemistaan.

Aurinko paistoi edelleen, kun Karjalan evakot poistuivat tyytyväisinä näkemäänsä, rakennukseen ja hyvään henkilökuntaosaamiseen. Jäljelle jäi vain kysymys, missä edustajamme olivat, arveltiin lomien jatkuvan näin helteillä. Ihmiset toivottivat Suomelle hyvää menestystä ja kunnioitusta tehdyille töille ja uhrauksille, jotka ovat lopullisesti jäämässä historian pimentoon viimeisten Itsenäisyyden takuumiesten ja -naisten poistuessa viimeiselle iltahuudolle. Ilman näitä ihmisiä Eduskunta ei olisi viettänyt näitä 100-vuotisjuhliaan.

Ilkka Luoma

Ei kommentteja: