Näytetään tekstit, joissa on tunniste biosfääri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste biosfääri. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, huhtikuuta 30, 2019

Jätebiomassasta liikennepolttoaineita?



- biodieseliä - 



Herää kysymys kuinka paljon voimme polttaa biomassoja niiden luontaisesta kierrosta. Biosfääri eli paljolti hiilielämä antaa elon koko eliökunnalla - ihmiset siinä mukana. Hiilidioksidi on välttämätön kaasu biologiselle kasvulle. Saamme hiilidioksidista ehdottoman välttämättömän hapen yhteyttämisen tuloksena.
Entä miten biomassojen kierto häiriintyy, jos käytämme sen kierrossa olevia massoja liike-energiaksi autoihimme - yhä enenevässä määrin. Elävän puun kaataminen biopolttoaineeksi on erittäin arveluttavaa. Biomassa on tarpeellinen elämän kiertokululle niin elävänä kuin kuolleena!
Filosofisesti ja tasapainoisesti katsoen vain suora aurinkoenergia on uusiutuvaa, senkään sitä lopulta ollessa. Kaikki loppuu aikanaan. Autoja oli Suomessa vuonna 1964 noin 300 000, nyt niitä lienee kymmenkertainen määrä!


...

tiistaina, maaliskuuta 19, 2019

Romahtaako hyönteisten maailma?






HS: On pöyristyttävää, ettei pölyttäjähyönteisistä kanneta Suomessa suurempaa huolta


…

Ilkka Luoma 13.3.2019 - 17:20:

Biosfäärillinen elo alkoi joskus pari miljardia vuotta sitten - jostain yksinkertaisesta sattumatapahtumasta, tai sitten ohjatusti - vaikkapa Jumalan toimesta, jolle on annettu monia eri nimiä. Jumaluudesta saattaisi olla kyse yhdestä ja samasta "universaalista käyttöjärjestelmästä", joka säätää tätä meidänkin menoa? 

Jotta meidän elo on mahdollistunut, on täytynyt olla monta eri vaihetta - ja mm. nuo puheenaiheena olevat hyönteiset "ilmestyivät" ehkä 600 miljoonaa vuotta sitten, kuitenkin kasvien jälkeen? Nämä hyönteiset tulivat tarpeeseen ja ottivat roolin, joka kiihdytti kasvikunnan elon massiiviseen lisääntymiseen - syntyi herkkä tasapaino, jota jälleen säädellään jostain, vaikkapa tuon jumaluuden algoritmeista ja hyppykäskyistä? 

Biosfäärillisessä elämässä tasapainon ja herkän kilpailutilanteen ratkaisee biomassojen lajikohtainen jakauma ja niiden keskinäiset vaikutukset - niin elämällisenä kiertona kuin elollisina toimenpiteitä - muun muassa pölyttämisenä. Ihmisuroskin "pölyttää siemenillään" ja näin varmistaa meidänkin osalta evoluution kuolemattomuuden - pitkässä ajan kaaressa. 

Ihmiskunta otti biodiversiteettiä eli elon monimuotoisuutta häiritsevän asennon jo pari-kolme sataa vuotta sitten, jolloin meidän lisääntyminen kiihkeytyi yli "äyräiden" - syöden kasvavasti ja kasvuhokemallisesti muiden "riisikupeilta". Näin alkoi elon monimuotoisuuden köyhtyminen, kiihtyvänä ilmiönä sekin. Tuhlasimme parissa sadassa vuodessa maaperän ammoin kuollutta hiilijaetta niin paljon, että sen muodostamiseen "äiti maan elollisuudelta" saattoi kulua muutamia miljoonia vuosia? 

Ihmiskunnan itsekäs helpommalla, nopeammin ja enemmän kasvumantra riipaisi biosfäärillisen monimuotoisuuden polulle, josta evoluutio saattaa löytää itselleen tyhjiä koloja - täyttäen ne tavallansa, ja samalla ihmetellen miksi ikuisuuksia kestänyt "rauhallinen elämän kellotaajuus" pompsahti ylikierroksille, kun ihminen, joka edustaa noin muurahaiskolonioiden biomassaa - aloitti kasvavan tuhotyönsä! 

…
2594

.
- 174 c - 24 - 3190 o (2594.) 19012024|  226  SUOMI24  3834   |  VU  |  FB  | FB totuus  |  X  |

sunnuntaina, helmikuuta 17, 2019

Onko biodiversiteetti hajoamassa - mikä on voittaja?


” … Biodiversiteetti eli biologinen monimuotoisuus (myös elonkirjo, luonnonkirjo tai luonnon monimuotoisuus) tarkoittaa maapallon tai sen jonkin osan elollisen luonnon monimuotoisuutta. Yleinenbiodiversiteetin mittari on lajirunsaus eli alueen lajien lukumäärä. … ” -Wiki





…

Luonnon monimuotoisuutta on turvattava rohkeasti -HS


Ilkka Luoma kommentti ylläolevaan linkkikirjoitukseen 16.2.2019 – 8:06:

--- Luonnon monimuotoisuus on kiinni vain ja ainoastaan biomassojen "ikuisuuskierroista"! ----

Elämänpelin avauskirjoitus. Ihminen pelaa pelejään omaksi edukseen ja muiden kustannuksella. Mitä nämä muut ovat? Ne ovat biomassaa kuten mekin, ja pelistämme johtuen biomassasuhteet* eri lajien kesken ovat vinoutuneet viimeisen 200 vuoden aikana suhteessa edelliseen 200 miljoonaan vuoteen - liian nopeasti.

Muutosnopeus on ollut ja on liikaa meidätkin synnyttäneen evoluution näkökulmasta. Elämänpelissä on tietokonemainen kellotaajuus, jonka tahti on se sävel, jolla monimuotoisuus on syntynyt aikojen saatossa. Meidän ihmisten kellotaajuus nuotittuu nykyään sanoilla - "kasvua, nopeammin, enemmän ja useammin".

Mikä tämä kellotaajuus on? Se on sopeumaharmonian mahdollistaja, jotta "kaikki ehtivät mukaan", olla osallinen aikansa, olla vaikuttaja ja olla sopeuttaja. "Kaikki ehtivät mukaan" - tarkoittaa lajidemokratiaa kilpailussa paikasta auringossa.

"Paikka auringossa" on se tekijä, jotta voi syntyä uutta - vanhan pohjalta. Tätä uuden syntymistä ohjaa sattumallinen evoluutio, jolla on hitaan muuttujan** kellotaajuus. Biodiversiteetti on järjestelmä - evoluution "sattumalta" luoma elämänsävel, josta me ihmiset viemme liiallisuudellamme nuotteja, jolloin sinfonia särkyy ja syntyy riitasointuinen ympäristö.

Biodiversiteetti särkyy ja tilalle on syntymässä "kasvua, enemmän ja useammin" -ihmismentaliteetilla tehotalous, joka sotki biomassasuhteet liian nopealla kellotaajuudella, muut lajit (ne miljoonat) eivät ehdi, eivätkä ehtineet mukaan.

Evoluution nuottiavain ei ole hukassa, se on jo toiminnassa, yllättäen elinympäristöämme muutetaan muidenkin kuin ihmisten toimesta sellaisella voimalla, jossa häiriötekijät poistetaan mahdottomina elämänsävelen yhtälöön.

Biomassainen luonto toipuu, biotasapaino palaa, ja kellotaajuuskin eri lajien kesken tasaantuu lähemmäksi evoluution perustahtia, joka meille ihmisille on suuri arvoitus! Onko meidän ihmisten oma elämänsävel hukassa?

…

...

EKSTRA
” … Biodiversiteetti eli luonnon monimuotoisuus tarkoittaa elollisen luonnon erilaisuutta ja monipuolisuutta. Biodiversiteetillä on kolme tasoa: lajin sisäinen eli geneettinen monimuotoisuus, lajimonimuotoisuus ja ekosysteemien monimuotoisuus. … ” -lainattu yllä olevasta linkistä



Ilkka Luoma


DOC monimuotoisuus_biodiversiteetti_16022019.doc – OpenOffice Writer
PVM 16022019

.
VU 24 T 24 BL BL FB FB BI06

maanantaina, toukokuuta 28, 2018

Biomassayhtälöt pitävät sisällään koko elämän ylläpitorakenteet!




Karjaa . karjaa loputtomiin


Aikanaan jo vuosia sitten biomassayhtälöihin kiinnitettiin huomiota ja Kiinassa aloitettiinkin tutkimus suomalaisittain katsottuna suurella tutkijaryhmällä selvittämään mitä biosfäärin monimuotoisuus ja siihen liittyvät biomassakaavat/ - yhtälöt merkitsevät ihmis- ja koko muulle eliökunnalle.

Suomessa aihealue ei saanut tuolloin kiinnostusta, vaan ideointi piti viedä Kiinaan, joka maailman väkirikkaimpana ja suurimpana taloutena kiinnostui, jopa innostui aiheesta suuresti. Tutkimusta on tehty kaikessa hiljaisuudessa kymmeniä henkilötyövuosia ja tuloksia on jo pienelle piirille jaettu.


Nyt Pnas julkisti [1 läntisen maailman selvityksiä samasta aiheesta

Pnas Ote: ” … The composition of the biosphere is a fundamental question in biology, yet a global quantitative account of the biomass of each taxon is still lacking. We assemble a census of the biomass of all kingdoms of life. This analysis provides a holistic view of the composition of the biosphere and allows us to observe broad patterns over taxonomic categories, geographic locations, and trophic modes … ” -Pnas … ~ http://www.pnas.org/content/early/2018/05/15/1711842115#abstract-2 … -.

HS Ote: ” … Ihmisiä on vain 0,01 prosenttia kaikesta elämästä, mutta olemme jo tuhonneet 83 prosenttia luonnonvaraisista nisäkkäistä ja puolet kaikista kasveista

Jo 60 prosenttia kaikista maapallon nisäkkäistä on ihmisen karjaa. Uusi tutkimus arvioi ensimmäistä kertaa kaiken elävän biomassan jakautumisen Maan päällä … ” -HS-toimittaja Niko Kettunen.



…
Aihetta käsiteltiin jo julkisesti vuonna 2014 – sen herättämättä suurempaa kiinnostusta

IL_blog ote: ” … Toistaiseksi meille tuntematon biomassojen jakokaavasto

Olemmeko erkaantuneet meille tuntemattomasta rakenne- ja jakokaavasta, joka on vuosimiljoonat määrittänyt luonnonvalinnan kautta ”sopivat biomassajakosuhteet” niukkuudesta ja väliaikaisesta runsaudesta. Saannon vaihtelu kiihdyttää aika-ajoin lisääntymistä, kunnes ”vastavoima” kilpailutekijänä vähentää lajikohtaisia biomassoja, ylläpitääkseen mahdollisimman tasapainoista biodiversiteettiä eli elämän monikirjoa.

Maan päälläkö vain yksi eliö!
[ …kutsuttakoon sitä vaikka vesiohjatuksi hiilielämäksi 2 … ]

Monikirjo saattaa olla sidostunut geeniperimiensä myötä meille yllättäen vain yhdeksi eliöksi, jonka me näemme itsekkyyslasiemme läpi monina lajeina – me itse ollen lajistossa päällimmäisinä. Fiktiona voisimme ajatella, että ulkoa avaruudesta tullut sen sijaan saattaisi nähdä ja kokea maanpäällisen biomassan yhdeksi eloksi ja kommunikoida sen kanssa meille tuntemattomalla tavalla – ehkä kommunikointi on käynnissä koko ajan?.


Me haaveilemme jatkuvasta hyvinvoinnin lisääntymisestä!
[ … tähän hyvinvointiin ei esimerkiksi monien mielestä mahdu 200 sutta – viiden miljoonan ihmisen sekaan! … ] … ”

...
Entä nyt, kun laajemminkin on huomattu aiheen merkityksellisyys?

Pnas – tutkimus ja selvitys auttavat suuresti ymmärtämään rooliamme, suhteettoman suurta osuuttamme ja aivan liian suuren ympäristöllisen jalanjälkemme merkityksiä. Näin voisimme oivaltaa muutoksen ehdottoman välttämättömyyden!

Me olemme toimillamme kohtalokkaasti muuttamassa biosfäärillistä tasapainoa [2 sellaiseen suuntaan, johon evoluutio, joka rakensi koko biodiversiteetin ei ”hitaammalla kellotaajuudella” [3 ehdi mukaan sen normaalikehityksenä [4.

On oletettavaa, että sopeuman tavoittelija ”jää jälkeen”, mutta vääjäämättä jatkaa tehtäväkuvaansa, jossa sen täydellinen itsekkyys toimii kutistuneenakin eli jatkaa omaa kuolemattomuuttaan! [5

...
Viitteet:
[2 Elämään sovittautumisen käyttösuhde! ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/07/elamaan-sovittautumisen-kayttosuhde.html – Ote: ” … Nyt tasapainoyhtälöön on ilmestynyt kauttamme tuntematon tekijä – yhtälön osa, johon evoluutio ei ole ehtinyt reagoimaan. Ollaanhan me muutoinkin fyysisesti vielä kivikaudella, mutta innokas aivovibraatiomme on kehittänyt automaationa, robotisaationa ja vihdoin 3D-materiataloutena mittoihin, joille ei ole kaltaisellamme ajatusmallilla sijaa vuosimiljoonaisessa kehitysjatkumossa … ”
[4 Mitä lopulta tarkoitetaan normaalikehityksellä – olisiko se turha käsite, sillä evoluutio pyrkii aina jonkin asteiseen keskinäistasapainoon, jonka adjektiivinen arviointi on vain ihmisen päässä!?



Kaikki alkoi kuitenkin täältä!



Ilkka Luoma
Kansalaiskirjoittaja Helsingistä

US VU 24 T BL BL BL FB FB FB BLOG 170958

DOC biomassayhtälöt_26052018.doc – OpenOffice Writer
PVM 26052018

542_5126 – 09:26

perjantaina, joulukuuta 23, 2016

Opetamme koneälyä, vaikka emme edes ymmärrä evoluution jatkuvuutta



Teksti: ~ https://slideplayer.fi/slide/2624551/ - päivitetty 18052023



***


(Tänään on muotisanoina rykelmä: automaatio, digitalisaatio ja robotisaatio – kaikki nämä tarvitsevat jatkuvuutta ohjelmointina. Ohjelmoitu elämä on myös evoluution perusrakenne. Evoluutio on taas päällimmäisempi ohjelmistokerros atomien ja molekyylien ”ikuisessa jatkumossa”, mitkä osaavat korjata ja lisääntyä* alkaen jostain meille toistaiseksi tuntemattomasta rajapinnasta lukien, jossa alkaa kaltaisemme elämä)


Ihmiskunta on kehittänyt itselleen apuvälineitä helpottamaan elämää ja samalla riidellyt itselleen suuremmat ongelmat, mitä koko aiemmasta ihmiskehityksestä ovat syntyneet. 200 vuodessa |1 enemmän ongelmia kuin edellisissä 20.000 vuodessa.

*

”Puolet avaruudesta on jo kadonnut, vaikka se jatkanee ikuista laajenemistaan – lopulliseen tyhjyyteen”



Ihminen luuli olevansa nokkela,

 … sai evoluutiosopeumana isommat aivot, biomassaansa nähden kuin muut oliot. Aivot ovat kuin prosessori, jolla on käytössään keskusmuisti, käyttöjärjestelmä – massamuisti ja näytönohjain sekä hermostointernet, jonka tietosuoja on edelleen ylittämätön – emmehän pääse toistaiseksi toisen tietoisuuteen, vaikka kuinka haluaisimme.


Ihmiskehon hermoverkko on kuin maailmojen verkko – internet,

 … sillä erolla, että jokainen toimiva biomassayksilö on itsenäinen tieto- ja kehityskonstruktio. Kehityskaari alkaa lapsesta tullen lopulta aikuiseksi - kokeilemalla, oppimalla, kertaamalla ja myös erehtymällä.  Kuinka paljon koneäly tulee erehtymään?

Prosessorimme tarvitsee kokemuksia massamuistiinsa, jotta se osaisi löytää uutta, joka on kuitenkin aina ollut jo olemassa. Tyhjästä ei mitään synny, edes tietoisuuden tai keksintöjen tasolla. Luovuus on erityispiirre meillä ihmisillä, mutta suuntaammeko me sen oivallukset ”oikein”? |2


Nyt käsittelemme tietoa enemmän kuin koskaan –

 … maailmanverkot kutovat tiedon tuottamisen yhteen ja massiiviset tietomäärät pureskellaan pilvipalvelimissa, joista sitten jaetaan tai otetaan luvalla tai luvatta dataa, kuka ja ketkä mitäkin tarvetta varten. On alkanut tiedon prostituutio, jota käytetään häikäilemättä ajamaan erilaisia päämääriä – jopa riitasointuisia tavoitteita harmoniseen kehitykseen nähden, jota evoluutio hakee herkeämättä.  Tiedämmekö aina mikä on totta? |3


Tänään yleisin asento on työpöytäasento selkäsairauksineen ja jännetupin tulehduksineen

Istumme itsemme pilalle |4. Evoluutio tarkoitti meidät juoksemaan ravintomme kiinni – elämme fysikaalisesti vielä kivikaudella |5, jolloin keskimääräinen elinikämme oli noin 30 vuotta, josta lisääntymisaikaa oli noin 15 vuotta, mikä taas riitti kasvatukseen juosta ruoka kiinni.

Sitten joku oivalsi lyödä kivellä toista otsaan |6 – ehkä jo apinavaiheessa. Nyt kivi on muuttunut ydinohjukseksi ja käytöstä huolehtii sisään kasvanut väkivalta ja kaipuu reviirien puolustuksesta rikkovaan väkivaltaan.


Entä sitten, miten tämä kaikki peilautuu alun muotisanoihin: automaatio, digitalisaatio ja robotisaatio?

 Yksinkertaista, sillä nuo muotisanat ovat jo vanhoja, ja keskeneräisiä välivaiheita kaikkeen siihen miten evoluutio |7 jo rakensi miljoona vuotta sitten.  Evoluutio on tehtävä- ja tapahtumakeskeinen juuri nyt ajassa operoiva ylläpitojärjestelmä, joka ei katso sekuntiakaan nyt hetkestä tulevaisuuteen.
Evoluutiolla ei ole tulevaisuutta, vain tämä hetki ja kokemus, josta haetaan korjausohjeita vaillinaisuutta ja sopeutumattomuutta vastaan.


Evoluution eräs ylivoimainen tekijä on tämän itsensä rakentuminen kuolemattomaksi

Tämä on ominaisuus mitä ihminen ei hallitse eikä osaa – ihmisen tekemät konstruktiot ovat molekyylikasaumia, joilla ei ole elastisuutta synnyttää uutta ja kierrossa olevasta, ei siis perimän kautta jatkuvuutta. Kone hajoaa aina lopulta – kuten ihminenkin.

Jokainen ihminen, jokainen olio ja eliö ovat kantoratoja evoluutiolle alun hamasta lähtien – ja tässä on nyt se jättiero, missä me nyt menemme, luullen olevamme biosfäärin valtiaita.


Evoluution näkökulmasta muurahaiset ja hait ovat huomattavasti pidemmällä kuin me,
[ … eivätkä tarvitse automaatiota, digitalisaatiota kuin robotiikkaakaan, ollen ehkä itse lähempänä robotteja|8 jo nyt?]

 … ollen kuitenkin vain tässä ja nyt – niiden edes tajuamatta turhuuksia nimeltä: ennakoivuus pidemmällä aikajänteellä, ennustettavuus tai huomisen tietäminen. Muurahaiset eivät sitä tarvitse, eivät ole tarvinneet miljooniin vuosiin – kuten eivät hait kymmeniin miljooniin vuosiin – itse asiassa koskaan. Koko muu eliökunta ei hae vakautta, vaan jatkuvaa sopeumaa juuri nyt tilanteeseen.


Evoluutio matkustaa sukupolvesta toiseen –

 … tästä syntyy meille mystinen kuolemattomuus. Evoluutio rakensi itsensä itsekkäästi kuolemattomaksi, me olemme vain sen biodynaaminen kantorata. Me ihmisinä kuolemme aina sukupolvittain, mutta evoluutio siirtää itseään tunnetulla tavalla polvesta toiseen.

Näin meistä jokainen kantaa mukanaan karttaa elämän alusta lähtien, meistä on kantorata taaksepäin – kaikkine korjaus- ja sopeuttamistoimineen, joka ikisessä solussa, kaikissa ihmisissä – muurahaisissa ja kasveissakin. Joku voisi osata kertoa missä oli hyppy kasveista eläimiksi; ehkä paremmin sopeuma paikaltaan liikkeeseen – tai onko evoluution näkökulmasta mitään eroa lainkaan!



Hylkääkö evoluutio tarkoitushakuisesti?

Sanotaan ettei evoluutiolla ole tunteita |9, näin varmaan onkin. Evoluutio käyttää oman ”hengissä pysymisen” varmentamiseksi biosfääriä kantoratanaan. On tunnettua, että historian sivu on lajeja kuollut sukupuuttoon; sopeutumattomina ja liian heikkoina koe-erinä.  

Verrannoksi voisimme ottaa informaation levityksen, joka on tapahtunut ja tapahtuu vieläkin paperi kantoratanaan. Nyt olemme hylkäämässä paperin tiedon levittäjänä, koska sähkö, tietoliikenne ja -verkot tekevät sen tehokkaammin – leviävämmin.

Evoluutiokin haluaa varmentaa oman ”elonsa ja määräävyytensä” eli se saattaa uhrata uusia koe-eriä sopeutumattomina ja haitallisina kehitysversioina elokerroksen kokonaisuudelle. Ovatko virukset ja bakteerit evoluution sotilaita?|0 Käykö ihmiselle näin?  Vai onko niin, että ihminen itsessään automaationa, digitalisaationa, robotiikkana ja koneoppimisena tekeekin jo itse itsestään syrjäytyvää? Vai onko ihminen itsessään evoluutiolle kone?


Suurin ero on nyt tässä – kertakäyttöisyydestä jatkuvuuteen

Mikään ihmisen apuväline ei osaa lisääntyä, korjata itseään tai kuljettaa perintöä alkujuuriltaan. Meidän tuotantosaavutukset ovat kertakäyttöisiä, kun taas evoluutio on jatkumo kuolemattomana. Me ihmisinä, tuossa ketjussa, olemme vain henkilötunnuksellinen kertakäyttövälitin siirtämään aiemman sukupolven tieto uusille sukupolville. Olemme kierrossa.

Evoluutio osasi jo aikojen alussa tiedon siirron sellaisena, josta me vain voimme uneksia. Jäljelle jää kysymys, mikä synnytti evoluution – tilanteen pakko, universumin käyttöjärjestelmä vai jokin muu, jolle ihmiset vajavaisuudessaan ovat antaneet yleisnimen Jumala – ja kukin uskonto omalla tavallaan. Jotkut puhuvat universumin käyttöjärjestelmästä.  

…
Linkkinumerointi tekstistä

|1 Ihmiskunta onnistui viimeisen 200 vuoden aikana muun muassa purskauttamaan ilmakehäänsä hiilidioksidit maan alta hiilijaevarastoista (raakaöljy, kivihiili ja maakaasu), joiden synnyttämiseen meni muinoiselta biosfääriltä – lähinnä hiilikaudella noin 20 - 40 miljoonaa vuotta!


Ilkka Luoma
Kansalaiskirjoittaja Helsingistä

…
AL | US | PZ | T | BL | BL | VU | FB | BLOG 108133

DOC Opetamme koneälyä_evoluution ohjauksessa_20122016 – Microsoft Word Starter
PVM 20122016






|962|

torstaina, elokuuta 11, 2016

Ylikulutuspäivä – Nyt!






(IS-media informoi näyttävästi liki kaikista tuuteista kulutusjuhlaamme - ”pahimmasta vähäisimpään”. Laskennallisesti vuotuinen ylikulutuspäivä alkoi eilen 8.8. - tänä vuonna 2016 - ollen jälleen lähempänä vuoden alkua kuin kuunaan |1)

[ … kansalainen Erkki pohdiskelee mitä voisi vähemmän tehdä |* , kun ei enää jaksa siirrellä itseään ja tavaroitaan paikasta toiseen |2 – vanhaan tahtiin, jolloin oli olo rauhaton, oli jotenkin aina kiire. …

… kansalainen Liisa on innokas kirpputoristi, siis henkilö, joka haluaa kierrättää |3. Vanha käyttökelpoinen siirtyy toisille, tarvitsijoille. Second hand on eräs liike vähentämään uuden kulutusta, joka tosin saattaa vähentää työtilanteita. Onko näillä yksilöiden teoilla mitään merkitystä – kysytään herkästi? … ]
…
|* - yleensä tekeminen on kuluttamista, paitsi ajattelu, jota tehdään ilmeisesti liian vähän – ainakin syvällisesti!


Ylikulutuspäivänä |4 ihmiskunta on syönyt uusiutuvan maapalloaineksen energioineen ja ravintotuotantoineen koko vuoden ympäristöluomisvoiman osalta. Mitä se merkitsee? Ei mitään, tai hyvin paljon – riippuen katsojasta ja tekijästä. Uusiutuva luonnonvara on ihmiskunnalle lähinnä hiiliyhdisteiden kiertoa, joka luo samalla tämän kaltaisemme elämän ja sen kehittymisen mahdollisuuden!
…
4| Ylikulutuspäivä ~ http://wwf.fi/uhat/ylikulutus/ - [WWF]


Hiiliyhdiste ei sekään lopulta uusiudu, vaan kiertää muuttuen

Me syömme osaltansa aiemmin kuolleiden eliöiden jäännöksiä – pelto on täynnä multaa, ja multa muodostui muun muassa jätöksistä, joita tuotimme/tuotamme, ja mitä luovutamme, kun heitämme henkilötunnuksemme nurkkaan, lopullisesti.

Hiiliyhdisteiden ”elo” jatkuu perintötekijöiden myötä, joita taas ohjaa evoluutio – sopeutumalla hitaan rauhallisesti kaikkia vaikutetekijöitä ”nuuskimalla”. Evoluutio geenisiirtäjänä on kuolemattomuuden merkki |5, kunnes maapallon tehtävä |6 on tehty ja Aurinko sen nielaisee ennen uuden elinvoiman lopullista räjähtämistään.
…
|6 Maapallon tehtävä – mikä se on? Olisiko se vain energian ja materian keskinäistä vuorovaikutusta, muun ollessa tuon vaihdon loiskiehuntaa – mehän muistamme, että meille tuntemattomat pimeä materia ja – energia muodostavat kaikkeudesta nykytietämyksen mukaan noin 93 prosenttia – unohtamatta pakollista vetovoimaa, jonka syntyäkään ei tiedetä?


Ylikulutus on maallinen ilmaus ahneudesta ja riittämättömyyden tunteesta

Me haluamme aina lisää, koska pitää näyttää ja kyetä vertailemaan omaa erinomaisuuttaan ja saada siitä kiksaatioita. Minulla on oltava suurempi, vahvempi, kauniimpi ja tehokkaampi. Asunto suurenee, auto levenee, moottorivene- ja tai -pyörä nopeutuu. Aina lisää – mikään ei riitä. Kulutamme enemmän, vaikka säästämme, omatuntoa rauhoittaen, vaihtamalla hehkulamppuja LED-valaisimiin.

Asuntojakin passivoitamme energian osalta, mutta samalla haluamme lisää neliöitä. Ennen oli koko kerrostalon yhteinen talosauna, sitten oma pieni sauna ja nyt hiljalleen kokonainen saunaosasto. Me osaamme kuluttaa – se on kuin säästä puhumista, tuttua ja turvallista ja samalla autoista tuttu itsetunnon rinnanröyhistys useammista kuin yhdestä pakoputkesta toteutuu.


Ylikulutuksen juhlaa vietetään erityisesti kehittyneissä markkinatalousmaissa

Kehitysmaat nuolevat näppejään ja purevat hammastaan. Me söimme entisten alusmaa-valtioiden toverien riisikupeilta. Herää kysymys, maksammeko joskus velkamme heille? |7 Mekin irvistelemme 0,7 bkt-prosentin kohdalla, kun haluttaisiin vastuullisten näkökulmasta viedä kehitysapua nääntyville – ainakin meidän mielestä sontaläjässä eläjille, joilla ei ole edes ilmastointia, kahta autoa, eikä kesämökkiä, joka onkin jo talviasuttava toinen koti – täällä meillä Suomessa.

Elintasoa pitää nostaa, ansaitusta ei luovuta eikä muisteta, että elämänlaatu on eri asia kuin elintaso.


Olemme toki siirtäneet ostovoimaa hitaasti kehittyviin maihin, kuten Kiinaan
[ … kiinalainen mobilisoituu kovaa vauhtia entisiin kehitysmaihin, vieden mitä – kulutusta! ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/02/kiinalainen-mobilisaatio-ulottuu-yli.html - ]

Me veimme ahkerille ja halpapalkkaisille kiinalaisille työtä, koska halusimme halvemmalla tavaroita ja yhtiöt himoitsivat suurempia voittoja ja niistä osinkoja. Samalla alussaan yhtiömme kävivät p*skantamassa toverien taskuihin – siirtämällä ympäristökuormaa Kiinan suureneviin kaupunkeihin, toki tuoden kiinalaisille työtä ja nousevaa palkkatasoa, jotta hekin voivat kuluttaa enemmän.

Kiinassa syötiin lihaa viitisentoista vuotta sitten noin 10 kiloa per nenä vuodessa – nyt luku on noin 50kg! Meillä Suomessa kilot ovat 76,9 (v. 2015), EU' ssa 88 ja USA' ssa muhkeat 120! Intialaiset syövät noin viisi kiloa lihaa per asukas per vuosi. Entä ihmisten ylipaino, kulkeeko se ylikulutuslukujen perässä? Paljonko biosfäärivihreyttä vaaditaan yhteen punaisen lihan kiloon? Entä miten ryöstämme meret kaloista ja äyriäisistä ja ketkä sen tekevät?


Biosfääri elättää meidän – ei mikään muu

Toki tarvitsemme vettä, joka siirtää säätiloja haihtumisellaan ja muodostaa pilvet, jotka luovat sateet, jotta vihreys kukoistaisi ja täyttäisi sille luontuneen tehtävän lisääntyä ja antaa osansa, omaksi edukseen.

Biosfääri on meille paljolti tuntematon kokonaiseliö, jonka juuret lienevät samasta aihiosta – kaikkine eläimineen, ja niiden joukossa biomassaltaan |8 pieni ihmispopulaatio, jonka kulutuskäyttäytyminen silti muuttaa maapalloamme eniten |9 – tuhoavasti ja muuntaen evoluution tarvitsemia vaikutetekijöitä liian nopeasti, näin evoluutio ”ei ehdi vuosimiljoonaisesti ajatellen perään”.


”Suunnitteleeko” sopeuma sille haitallisten tekijöiden poistoa – eliminointia?

Ehkä, sillä elintasosairaudet lisääntyvät, tuloerot ihmisten kesken syvenevät ja virukset sekä bakteerit monipuolistuvat, niiden evoluution kiihkeytyessä – aivan kuin näillä vanhimmilla ”eliöillä” olisi tehtävä! |10


Biomassa

Meille mystisen biosfäärin biodiversiteettijakosuhteet ovat tuntemattomia. Merkitsevää on jako, siis se jako, miten biomassat jakaantuvat eri lajien kesken ja miten kukin laji käyttää hyödykseen yhteisiä maapallovarantoja – sopeumansa ohjaamalla tavalla ja määrällä.


Ovathan kaikki eläväiset kuluttajia, me päällimmäisinä ja suhteessa suurimpina

Mikä on meidän suhteellinen osuus, jos sen tietäisimme, voisi joku laskea sopeumallisen ihmismäärän – kiloina ja siitä väkilukumääränä. Nyt emme osaa, ja lisäännymme, koska se on mukavaa ja se sisältyy ohjeistukseen, jonka saamme isältämme ja äidiltämme - perintötekijöinä.


Miksi suhteellisuus unohtui?

Helppo vastaus – tuhosimme tai vähensimme luontaiset vihollisemme, joiden piti vähentää meitä - hyödykseen, kuten me vähennämme susia, karhuja ja muita petoeläimiä, joita joidenkin mielestä Suomessakin on jo liikaa |11. Uskomatonta, mutta totta; ne ovat vaarallisia, voivat vaikka tappaa, kuten me hirviä, lintuja, jäniksiä ja joukoittain kotieläimiä – ravinnoksemme. Meillä kun oikeus siihen - lupa tappaa.


Mikä oikeus meillä on?

Ei mitään enempää kuin millä tahansa muulla eliökuntaan kuuluvalla. Me emme voi syödä niin ”Ambomaan toverin kulhosta” kuin olla oikeutta tyhjentää meriä – elämän alkulähdettä. Meille on määritetty se juuri oikea määrä, joka merkitään nykyään x' llä, kun emme sitä tunne.

Meillä on yksi oikeus ja se on oikeus tunnustaa elämän ykseys, yhteinen alkujuuri |12 ja kunnioitus kaikkea sitä kohtaan, joka mahdollistaa meidän oma elämisemme – ja sehän on biosfääri - elokerros ja sen biomassa, josta ammennamme elomme.

…
Tekstiin liittyvät lisäkirjoitukset ---

|9 Ihminen muuttaa ympäristöään ~ http://www.ymparistoosaava.fi/rakennusala/index.php?k=22790 -
|9 Ympäristösuojelutieteen väitöskirja ~ http://www.helsinki.fi/ymparistotieteet/pdf/EF/EF23-Willamo.pdf -




Ilkka Luoma
Kansalaiskirjoittaja Helsingistä

…
AL | US | PZ | VU | BL | BL | BLOG 85924

DOC ylikulutuspaiva_09082016.doc – OpenOffice.org Writer
PVM 09082016

0969 | 08023 [WFL]
1017 | 09152

.