sunnuntai, huhtikuuta 10, 2016

Kevät tulee – hameet lyhenevät







(”Kirmaavat kuin vasikat kevätpaisuntaa” – vanha sanonta Etelä-Pohjanmaan Alavudelta. Myös ihmisen mieli kirkastuu, paljas pinta ruskettuu ja iloisuus näkyy läntisenä elämänmuotona, suotuisuuden esittelynä. Saa mielellään katsoa, ei tuijottaa, mutta ei kuitenkaan koskea kuin vasta luvan jälkeen!… [jatkuu lopussa] … [US]


[U] Lisääntymisvietti, tuo jumalainen intohimo silmäilee aina sanomattomia viestejä

15. tammikuuta 2016 Yle Jälkiviisaat, ilman Kalle Isokalliota, väitteli pakolaisten |1 ja muiden maahamme tulleiden raiskauksista, aktiivisesta seksin nälästä ja naisten kopeloinnista. Media tosin on osannut jo kertoa, että aktiiviset suomalaiset pakolaisauttajat, tai heihin rinnastettavat ovat ostaneet parilla kympillä seksiä vireiltä pakolaisilta |2 – ehkä rakkauskin kipinöi, mene ja tiedä.


[ … kansalainen Erkki puolustaa omiaan – meidän naisiin ei käydä käsiksi. Mehän pojat perustetaan katupartiot |3 ojentamaan tumman kiihkeitä kiharapäitä. Naisasialiikkeen Liisa ei voi hyväksyä tapahtumia, mitä kähminnällä on tehty Senaatintorilla Uudenvuoden yönä |4 - meillä naisenoikeus pitää olla yhtä vahva kuin miehelläkin, valinta on aina kahden ja vapaaehtoisesti! … ]


Kansalaiset ovat saaneet turvallisen puheenaiheen, säätilojen ihmettelyn rinnalle
Tunnetusti Suomi on saanut hallitsemattomasti, paljolti EU-ristiriitojen ja riitelyjen tuloksena kosolti pakolaisia ja onnen onkijoita. Osa tulee hädässä ja aika moni seikkailijana hakemaan helpompaa toimeentuloa – vaikka toisten rahoilla yhteiskuntaan, joka on täysvastakohta kuin oman lähtömaan.

Maahantulijoiden seksin nälkää, kähmintää ja ahdistelua on vihdoin osattava katsoa kiihkotta ja kaikki näkökulmia tarkastellen. Luonto loi miehille ja naisille tarpeen lisääntyä, tietty. Hyvä näin, muutoinhan olisi sukupuutto |5 jo kohdannut.


Maailma on pullollaan erilaisia tapoja, perittyjä ja opittuja

Maailmaan mahtuu arvoasteikkoja ja kunnioitusmetodeja laidasta laitaan. Ihmisarvo jo sukupuoltenkin välillä on tosiasia – jopa naista alentavana/ ”väheksyvänä”. Me olemme jo oppineet, että nainen on ’yhtä kuin mies’, vaikka naisen euro on kuulemma edelleen noin 0,9 euroa.

Pääministeri Juha Sipilä kutsui laajasti markkinoituna pakolaisia maahamme – tarjoten inhimillisyyttään ”omaa kotiaan” pakolaismajoitukseen. Tämä uutinen levisi kulovalkean lailla ja tilastot kertovat maahantulomäärien piikin kohta tuon markkinoinnin jälkeen. Moni tulija oli ja on mies – nuori mies, ilman perhettä (jos sellainen olikaan) ja ilman omaa sallittua seksiä.


Suomi on omansa – meillä on oma yhteiskuntajärjestys ja tapamme ovat myös omat

Irakissa, Syyriassa ja yleensä arabimaissa, muslimimaissa on myös omat tapansa, sääntönsä ja toimeliaisuuden historiansa. Muslimimaissa nainen usein puetaan kaapuun, burkaan |6 ja jopa niin peittäen, ettei edes meikattuja/ meikkaamattomia silmiä näy – verkon lävitse.

Kasvoverkon lävitse ”koira ei heiluta häntäänsä”, kuten eräs nuori arabimies kuvasi länsimaalaisen naisen pukeutumistyyliä, joka paljastavammillaan ei jätä juuri mitään näkemiseltä piiloon. Meillä on totuttu näyttämään omaa viehätysvoimaa, kun taas monissa arabimaissa viehätys jätetään omalle miehelle sinne makuukammariin.  

Meillä jopa nuoret tytöt |7 – lapsetkin puetaan ja meikataan vapaan mentaliteetin mukaan, millaisin seurauksin – kysyy moni! Missä vaiheessa ikää Sinä antaisit luvat korvakoruihin, lävistyksiin, tatuointeihin ja meikkaukseen kuin korostavaan pukeutumiseen?


Läntinen kulttuuri on markkinointia ja näyttötaloutta

Meillä näytetään mitä me olemme, myös ulkonäöllisesti. Naiset meikkaavat omaksi ja muiden iloksi. Meillä miehet mieluusti katselevat vartalon myötäisiä kiristyshousuja. Rintamustakin kohotetaan ”push-up’ paamalla”.

Kenkien koroilla saadaan näyttävyyttä lyhytjalkaisemmallekin. Arabi- ja muslimisiskot sen sijaan salaavat sulonsa vierailta, jottei ”koira häntäänsä heiluttaisi”. Tänään on lännen maissa muodikasta myös esitellä mustalla verhottuja sääriä, joskus pidemmällekin.


Miehen testosteroneja (ei) saa herätellä ilman tarkoitusta – vain näyttämisen riemusta?

Voisin olla varma, että sieltä burkan alta paljastuu samoja muotoja ja kaaria samalla tavalla kuin länsisisarelta. Tavat ovat vain erilaiset – toinen korostaa ja toinen peittää. Nyt kuitenkin nuo tummien tulisten miesten himot ovat herätetty. Olisiko ollut hyväksi kertoa jo rajalla, että meillä on sitten sitä silmäniloa, mutta sitä ei kuulu kuin katsoa – häveliäästi, sallitusti, sitä vartenhan näyttöä tehdään, jo vertailunkin vuoksi.


Maassa maan tavalla, tai sitten ulos maasta

Näin on sanottu, vaadittu ja esitetty. Hyvä niin, sillä jokainen oma yhteiskunta rakentuu ja rakentaa omat sääntönsä, tapansa, historiansa ja menetelmänsä. Meillä paljastaminen on normi-iloa ja siitä nautitaan ja samalla koetetaan sallitusti löytää merkkejä, että voisiko koettaa säällisesti omaa viehätysvoimaa ja saavuttaa pariliitos – vapaaehtoisesti ja mielihyvällä. Näinhän se pitäisi olla, mutta ei omatkaan osaa pitää sepaluksiaan kiinni, vaan pitää väkisin yrittää, kun muulla lailla ei ole onni suonut ilojaan.


Onkin puhuttu yhteiskunnan ylläpitämästä bordellista eli laillista iloa jokaiselle,

 … oman makunsa mukaan – vahingoittamatta koskaan ketään niin fyysisesti kuin henkisesti. Ei ole tietoa, että vähentääkö vapaa yhteiskuntaohjattu bordellilaitos |8 raiskauksia. Samalla pitää muistaa, että myös kauniimpi sukupuoli haluaa omia tarpeitaan tyydyttää - tälläkin saralla pitää tasa-arvon toteutua.


Ja sitten se yksi oleellinen asia

Miksi meillä esitellään ja vaikkapa muslimimaissa peitellään? Syy on erittäin yksinkertainen. En voi enkä pysty hakemaan tietoa Koraanista, miten naista on kohdeltava – en halua sitä tehdä, koska voisin loukata joitain ihmisiä, sillä Koraanista on erillisiä tulkintoja |9 ja niihin valkoisen miehen on turha mennä.

Voisin olla kuitenkin varma, että ilman naista ei toimi muslimiyhteiskunta eikä lännenmiehenkään markkinatalous. Nainen on tasan se 50 % osa sukupuolista, joita tunnetusti on kaksi, eikä kolmatta, minkä englantilaiset ovat lakinakin jo hyväksyneet! |0 [EXTRA]


Naista arvostetaan niin meillä kuin muualla – käytännössä
[Naisten väheksymisellä on pitkä historia ~ http://www.hs.fi/mielipide/a1452835343270 - ]

Nyt ei kannata hakea yli miljardin kannattajan uskovaisyhdyskunnasta – muslimeista – vain ääriesimerkkejä. Näitä kauhukertomuksia sattuu meillekin – tappoineen, paloitteluineen kuin muine väkivaltaisuuksineen.

Nyt on tartuttava tähän kulttuurieroavaisuuteen. Jos ei halua tunnustaa, hyväksyä ja arvostaa meidän suomalaisten tapoja, on parempi pysyä poissa. Nimittäin muillakin mailla, kulttuureilla ja uskonnoilla on omat reviirit |11, suojamuurinsa ja kipupisteensä, joita ei vain ylitetä – eikä tarvitse.
|11 Reviirejä uimahallissakin - Saksa ~ http://www.hs.fi/ulkomaat/a1452841012908 -  


Me olemme luoneet omat tapamme ja niitä tunnustetaan – piste

Me taas arvostamme muiden tapoja, emmekä mene esimerkiksi Saudi-Arabiaan rienaamaan heidän tapojaan minihamein, korkokengin, eikä ”push-up” liivein, joilla kohotetaan itsetuntoa kovassa vertailutalouskilpailussa. Meidän on syytä arvostaa muiden tapoja, kuten me edellytämme meidän tapoja arvostettavan. Jotenkin näinhän se meidänkin Raamattu sanoo.


Mistä tässä olikaan kysymys?

Yksinkertaista – koira saa heiluttaa häntäänsä. Tietty – ei estettä, kun tavoitteena on molemmin puolinen viehätyksen haenta. Hännän heiluminen on merkki, ja sitä merkkiä ei saa tulkita väärin. Tässä piilee koko ongelman ydin – liittyen pakolaistestosteroneihinkin.


Pakolaiset tulevat peitellystä kulttuurista avoimeen yhteiskuntaan,
[ … nujertaako suvaitsemattomuus suvaitsevaisuuden, uskonnollisesti? ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/05/nujertaako-suvaitsemattomuus.html - ]

 … menee nuoren miehen siementuotanto sekaisin ja maltti ja tavat unohtuvat, varsinkin jos tapojamme ja kulttuuriamme ei ole riittävän terävästi teroitettu heti maahantulo vaiheessa. Asiaa helpottaisi, jos pakolaispojille kerrottaisiin, että raiskaamisesta koittaa ”kivityskuolema”, niin johan nuo ”häntää väärin tulkitut” tapahtumat vaipuvat nollaan!
[… jatkuu alun esi-ingressistä…] - paljastavaa kulttuuria eivät ahdistuneesta ja peitetystä maailmasta tulleet nuoret testosteronihuuruiset miehet ymmärrä, vaan luulevat tulleensa paratiisiin – kymmenen neitsyeen maahan.


JK. [16012016] ”Suomalainen mies – sinä et ole sika” – Ulla Appelsin, päätoimittaja – Ilta-Sanomat

Tekstinumerointi

3|Katupartoiden sijasta Suojeluskunnat! ~ https://www.facebook.com/groups/754975281237923/ - [Facebook ryhmä]
4|Kähmintää yössä – raiskauksia ~ http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016010920934535_uu.shtml -

EXTRA

EXTRA 2
Euroopan tulevaisuus kulttuurien ja uskontojen varjossa” ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2005/11/eu-euroopan-tulevaisuus-kulttuurien.html - 



Ilkka Luoma
kansalaiskirjoittaja Helsingistä


...
AL | PZ | BL | US | BLOG 67435 | FB

doc.: Lisääntymisvietti_kulttuurierot_15012016 – Microsoft Word Starter
doc.: Lisääntymisvietti_kulttuurierot_09042016 – Microsoft Word Starter

965s | 1032s | 1068s | 1145s|



.

2 kommenttia:

Ilkka Luoma kirjoitti...

Evoluutio loi lisääntymisen – monistaakseen sopeumalla ”itseään” kuolemattomaksi [1. Jotta tuo kuolemattomuus toteutuisi, kuten näyttää erinomaisesti toimineenkin – löysi evoluutio ratkaisuksi hyvän olon, jopa kiihkon tunteen – varsinkin hetkellä, jolloin se lisääntyminen on otollisimmillaan -näin oli suunniteltu jossain.

Suomeen saatiin vertauskuvallista rauhaa – pandoina Kiinasta, mikä valtiona harjoitti rajoittavaa lisääntymistä – yhden lapsen politiikkaa (tunnetuin seurauksin [2), kun oli laskelmat, että kiinalaisia tulee ”liikaa” - ei tullut, kysymys olisi ollut jostain muusta – tasapuolisesta resurssien jakamisesta, niin Kiinassa kuin muualla maailmassa.

Panda on lisääntymishaluinen vain hetken – kerran noin vuodessa – ehkä tunnin verran. Ihminen elää lisääntymisodotuksessa koko ajan – ainakin aktiivisen elämänjaksonsa ajan. Evoluutio loi bonuksena muutoin miehen fyysisesti vaativampaan elämään nähden elinikäisen mahdollisuuden tuottaa evoluutiolle kuolemattomuutta.

Nyt media, tietyt ihmisryhmät ja erityisesti naiset tulivat ulos kaapista, mitta oli täyttynyt ja seksuaalista häirintää oli harjoitettu ”itsestään selvinä oikeuksina” miesten maailmasta liian pitkään.

Miehiä ajoi historian perinne, erilaiset kulttuurilliset tavat kuten ”vahvemman oikeus” pitämään itseselvyytenä saalistusta – miehet vain unohtivat (ainakin) yhden tärkeän seikan ---

Muussa eläinkunnassa urokset joutuvat useimmiten kamppailemaan oikeudesta lisääntyä!

~ ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/250455-metoo-nosti-kiihkon-pintaan-mika-onkaan-sallittua -

.

Ilkka Luoma kirjoitti...

~ https://ilkkaluoma.vuodatus.net/lue/2019/01/kevat-tulee-hameet-lyhenevat -