Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sprengtporten. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sprengtporten. Näytä kaikki tekstit

sunnuntaina, syyskuuta 15, 2024

Tukholmasta Pietariin: Sprengtporten - historiavaikuttajamme

 SPREGT|2970|530739|PORTEN



Vaakuna ~ 

Friherrliga ätten Sprengtporten nr 275 †



PyrtRauhan tultua nuori kapteeni ei saanut pitkiin aikoihin vakituista virkaa. Virat oli yleensä varattu vakinaisten joukkojen upseereille, eikä ulkopuolisen ollut helppoa päästä niihin käsiksi, ei ainakaan ilman suuria rahoja. Sprengtporten kuului muun muassa Suomen puolustustehtäviä tarkastavaan komissioon 1766 ja suoritti monenlaisia tiedustelu- ja kartoitustehtäviä. Samalla hän perehtyi Ruotsin raja-alueisiin sekä idässä että lännessä ja saattoi sen perusteella pohtia alueelle sopivia taistelutapoja. Hänen tiedetään tutkineen tuona aikana paljon myös sotatieteellistä kirjallisuutta. Vasta 1770 Sprengtporten sai nimityksen majuriksi velipuolensa johtamaan Uudenmaan ja Hämeen kevyeen rakuunarykmenttiin. Samana vuonna suku korotettiin vapaaherralliseen arvoon, jonka johdosta sukunimi, joka tähän asti oli kirjoitettu muotoon Sprengtport, muuttui muotoon Sprengtporten.

Sprengtporten otti osaa niin sanotun vapauden ajan viimeisiin valtiopäiviin ja näki niiden kyvyttömyyden asioiden ratkaisussa. Niinpä hänen ei ollut vaikea yhtyä Jacob Magnus Sprengtportenin puuhiin tämän ryhtyessä avustamaan kuningas Kustaa III:n vallankaappausta 1772. Hän toimi tämän apuna Viaporin haltuunotossa sekä sen varusväen suostuttelemisessa kuninkaan puolelle. Tästä avusta kuningas ylensi hänet everstiluutnantiksi, mitä palkintoa hän piti liian vähäisenä. Seuraavana vuonna 1773 Sprengtporten sai everstin arvon, ja hänestä tehtiin kevyiden rakuunoitten komentaja tehtävästä katkeroituneena syrjään vetäytyneen velipuolensa jälkeen. Kaksi vuotta myöhemmin hänet määrättiin Savossa olevien kevyiden joukkojen komentajaksi. Hän sai alaisuuteensa Savon rykmentin ja sen jääkärijoukon, Karjalan ja Kymenkartanon läänin rakuunat sekä osia Hämeen ja Uudenmaan jalkaväestä. Näistä yhdessä muodostettiin Savon prikaati, jonka komentajana Sprengtporten siis toimi.

 - 

*****


Aikalainen G. M. Sprengtporten

(Ristiriitainen, keskustelua aiheuttava - mutta tärkeä osanen Suomen ja suomalaisuuden suuri historiavaikuttaja - Tukholman kuninkaan hovesita Pietarin Tsaarin juhlaslaihin --- )


Yle Areena .. Automia jäljillä .. "Keisarin jalomielisyyttä vai reaalipolitiikkaa, hyvää onnea vai taitavaa lobbausta? Neljä eurooppalaista tulkintaa Suomen erikoisasemasta vuonna 1809" ~ https://areena.yle.fi/1-10745 -

__ __
IJL-kommentti: " .. Meille syntyi ratkaiseva mahdollisuus, kun 1800-luvun mediaväki hoksasi tilata Jean Sibeliukselta edelleen sykähdyttävän sävelmän - näin syntyi Finlandia ja väkevä itsenäisyyskaipuu *. Sittemmin Neuvosto-Venäjän Vladimir Lenin ja Josif Stalin allekirjoittivat meille itsenäisyyden - virallisesti 4. tammikuuta 1918. .. | >

< | .. |* Itsenäisyytemme kaukainen protostartti luotiin jo 1700 -luvun lopulla, kun Georg Magnus Sprengtporten*] osasi sukkuloida oivasti Tukholman ja Pietarin väliä –kauaskantoista toimintaa – toivoisi sitä myös nykyhallitukseltamme.

Venäjän tsaari oivalsi myös, että perivihollisen Ruotsin ja Venäjän väliin tarvitaan vedenjakaja – ja siihen sopi hyvin ajatus - ”idästä ja lännestä” kotoisin olevat suomalaiset – omalle niemimaalleen! ... |

| .. "Elämä on" - tähän päättyvät usein tarinat ...




Mutta tarina jatkuu Magnus Wilhelm Armfelt' in > 

[ https://fi.wikipedia.org/wiki/Magnus_Wilhelm_Armfelt - ] aikalaisen - toisen tunnetun sotilaan ja upseerin Georg Magnus Sprengtporten' in [ https://kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/602 - | osilta -

-| https://fi.wikipedia.org/wiki/Georg_Magnus_Sprengtporten - ] < elämäntyöhön.



Sprengtporten oivaltaa eron (irtoamisen kuninkaan holhouksesta) Ruotsista, sen ainoaksi oikeaksi teoksi pyryssä omaan suomalaiseen itsenäisyyteen ja identiteettiin (!), --

.. ensialun itäiseen autonomiaan, omaan rahaan - jopa postimerkkiin ja Suomen Pankkiin (perustettu aiemmin kuin Venäjän Pankki!), näidenkin myötä piti hakea vauhtia itäisestä kulttuurista tsaarien ohjauksessa nähdä maailmaa sen kaikilta kanteilta ja periaatteilta, mitkä nyt tänään valtiojohdollisesti median ohjaamana sotaisena 1941-uhona ovat haihduttamassa taivaan tuuliin. .. | ..

.. | .. - kansansuosiossa aiemmin olleen PR Sauli Niinistön lausuman The Financial Times -aviisille:

"Olen suomalainen" |OS - tähän ei tarvitse kuin lisätä ikuinen lausuma sinivalkoisena äänenä:

"Suomi on hyvä maa, ja sitä puolustaa parhaiten suomalainen itse"
-edesmennyt Mannerheim-ristin ritari, jalkaväen kenraali Adolf Ehrnrooth. .. -Isänmaan miehenä "

__
Seurauksia vieläkin kauemmaksi - siitä mitä Sprengtporten saattoi mielikuvinaan jo 1700-luvun lopulla hahmotella:

https://ilkkaluoma.blogspot.com/2020/03/hs-pohjolan-liittovaltio-voisi.html - [530682]

- niin, olisiko Georg Magnuksen Sprengtporten' in ajatuskammio kyennyt jo hahmottaa laajaa 'Pohjoismaista liittokuntaa' - varsinkin, kun se olisi vienyt Suomen pois Ruotsin kuninkaan ikeestä ja luoda erinomaiset suhteet jo tulloin maailman siuurimpaan valtioon

.. - Tsaarin Venäjään, niin - tämä onkin aivan liian vähän tutkittu ajatusskenaario, miten meidän olisi suomalaisina voinut kuvitella käyvän! (?) Hyväksikö vai haitaksi?

____

Nyt olemme Euroopan Unionissa,

.. oma valuutta menetettynä ja vielä lisäksi tuhosimme idän suhteet Nato-kiihkoilun takia,

- idän kaupan menetimme ja päälle saimme raskaan taakan; amerikkalaisten liki jatkuvasta taistelu- ja sotaharjoitteluista (Lapissamme!), nyt jopa ydinasein |YA !

|YA ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2023/08/isot-eu-valtiot-ovat-oivaltaneet.html -
IJL-BLOG: "Isot EU-valtiot ovat oivaltaneet Venäjän olevan Euroopan suurin osa"


__ __ _
Kaiken päälle olemme jo epäsuorassa sodassa Ukrainassa!
- kun virallinen valtiojohtokin jo huutaa miltei falsetissa:



Venäjän täytyy hävitä!
-russofopistisen mission tietoistarkoituksellisesti uhosta - Naton selän takaa. , johon liianhetkellisesti ripustaudutaan; ympätötekijöitä huolimstta.


-onko tämä jo diplomatian aivoituksellista "tyhmyyttä, josta kärsii se kuuluisa kansakuntaruumis?"


.. .. ..
Olisiko US' n pitänyt hävitä kaikki hyökkäyssotansa - lähinnä kehitysmaihin (vuosina 2001-21), kun US Army ja USAF kävivät brutaalia täysipäiväistä hyökkäyssotaa liki 20 vuoden ajan! (?)

Millaisia sankitioita Euroopan Unioni (EU) asettikaan Yhdysvalloille; entä pakotteet, taka-varikot, boikotit ja jäädytykset - niin, tiedätkö?



__
PS. Loppuun tämä syvältä kiusauksien viidakoista oleva vilpitön kysymys - niin poliitikoil-lemme kuin täälläkin oleville lukijoille:


Milloin ja miten Venäjä on meitä Suomea ja suomalaisia sotilaallisesti uhannut?


Kuka kertoo?





__
158659


|  43   SUOMI24  331  |  VU  |  FB  |  Vapaa sana  .|  X  | FB TILANNE  |



Pohjolan liittovaltio voisi kukoistaa vuonna 2070

 Pohjolan|2968|530529|liittovaltio!

Kuva:  ~ https://www.ts.fi/uutiset/170193  - 

"

Pohjoismaiden yhdistämisellä yli 40 prosentin tuki

"



Ote vuodelta 2010: "Pohjoismaiden liittovaltio saa yllättävän paljon tukea maiden kansalaisilta
Pohjoismaiden neuvoston julkistaman tutkimuksen mukaan -
jopa 42 prosenttia Pohjoismaiden väestöstä suhtautuu hyvin myönteisesti
tai myönteisesti Pohjoismaiden yhdistymiseen liittovaltioksi,
jolla olisi yhteinen valtiosääntö ja valtionpäämies.

Toisaalta 40 prosenttia suhtautuu kielteisesti ja 18 prosenttia hyvin kielteisesti varsinaiseen poliittiseen liittovaltioon. Perusteluksi kansalaiset ilmoittavat huolen lähidemokratian ja kansallisen identiteetin häviämisestä. .. "


*****





https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006445474.html -
..

Ilkka Luoma 20.3.2020 - 11:18 -- 1 - Suomalaiset elivät satoja vuosia Ruotsin kuninkaiden ikeessä tai autuudessa, satoja vuosia. Toisaalta kaikki Pohjoismaat sijoittuvat "maailman onnellisimpien maiden" seitsemän joukkoon - miten Onnea |O sitten mitataan - onkin aivan eri asia.


|O ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2014/11/onni-happyness.html - 

"Onni - Happiness"



Mikäli Venäjän tsaari ei olisi vuonna 1809 "ottanut" ruotsalaisen kuninkaan myötävaikutuksella Ruotsin itäistä maakuntaa "omakseen" - olisimme ehkä edelleen ruotsinkielisenä osa Ruotsia? Pekkoruotsin kahlehtimana vieläkin - tänään!

Niin tai näin, mutta tsaarit antoivat meidän fennomaaneille - (itsenäisyysmielisille - tässä on hyvä perehtyä myös kahden valtion lopulta itsenäisyysmieheen - G.M. Sprengtporteniin |1) - narua ja itsenäisyyden viitoitettua tietä - pienin askelin, kunnes meille luvattiin itsenäisyys marraskuussa 1917 - demareiden puoluekokouksessa Tampereella - yllättäen Josif Stalinin ilmoituksella. Aiempi PM Sanna Marin on demari ja Tampereelta.

Saimme Neuvosto-Venäjän myötävaikutuksella itsenäisyyden, jonka ensimmäinen tunnustus saatiin Pietarista 4. tammikuuta 1918. Luovutimme itsenäisyydestämme suuret palat EU-Brysseliin - kansanäänestyksen jälkeen, johon oli kytköstetty de facto salassa kansaltamme myös markan menetys |MK - nyt olemme eurovaltio - hyvä vai paha, jääkööt tässä arvioimatta.


|MK  ~ https://jontikka.blogspot.com/2014/12/markasta-euroon-petos-raskauttavien.html



Norja ei ole EU' ssa, mutta mukana lännen sotakoneessa Natossa - ollen kapealta osin kiinni Venäjässä - siinä toisessa ydinasesuurvallassa. Ruotsi ja Tanska eivät kuulu euromaiden joukkoon, he halusivat pitää talouden nuorat käsissään 


-ainakin oman valuuttansa myötä. Tanska on Natossa.



Yli rajojen Saamenmaa voisi olla laajemman maantiedealueen luontaisena historiajatkumona oiva ensiteko löytää uusia ulottuvuuksia leveyspiireillemme - tuolla pohjoisessa, jossa saamelaisilla ja poroilla on ikuinen nautintaoikeus rajattomiin maihinsa, joita nyt eteläisten valloittajavalkoisten taholta hallitaan - todellisuudessa.

Mutta! jos pitäisi pakolla etsiä "valtioliittoa", olisi se luontaisinta Ruotsin kanssa. >
.
|1 ~ http://vintti.yle.fi/yle.fi/teema/ohjelmat/juttuarkisto/sprengtporten-itsenaisyyden-arkkitehti.html -

|1 ~ https://kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/602


Pohjolan liittovaltio voisi kukoistaa vuonna 2070 - II


Ilkka Luoma 20.3.2020 - 11:47

__
2  -  Olisi kyllä parempikin vaihtoehto Ruotsille, jossa Suomi saisi taitavalla diplomatialla ja vihdoin loppuun saakka käydyillä neuvottelutaidoilla (joita ei ollut syksyllä 1939*), omamme takaisin.

Puhutaan Karjalasta, Sallan kaistaleesta - uraanivaroineen, ja tietystä Petsamo Liinahamareineen, jonne päättyisi Kiinan pohjoisin Silkkitie - Koillisväylä - sulassa sovussa Venäjän kanssa.



Karjalan alue on Venäjällä suurempi kuin meidän koko Karjala 


-tuon loppuosan kanssa voisimme luoda löyhän valtioliiton, lupauksella ettei näin suuremmaksi paisunut Suomi tee "koskaan liittoa" minkään sotilasryhmittymän kanssa. Olisimme ylpeitä aidosta itsenäisyydestämme päättää puolueettomuudestamme.


Me olemme osa jotain sellaista, mikä ei ulotu Ruotsiin

Me Suomena ja suomalaisina olemme idän ja lännen vedenjakajalla - geeniemme tullen niin lännestä, etelästä kuin idästä - ehkä idästä eniten |G (?)

Me olemme jotain erilaista - me olemme slaavilaisessa Venäjässä kiinni, itse olematta slaaveja - vaan ainutlaatuisia suomalaisia. Niin venäläiset kuin ukrainalaiset ovat vielä tarkemmin - itä-slaaveja |ES !


|  G ~ https://www.facebook.com/groups/5749603299 - 

|ES ~ https://en.wikipedia.org/wiki/East_Slavs - 



Meidän rooli on olla hyvien palveluksien Suomi, joka osaa katsoa niin itään kuin länteen. Meidän voima on huomisen puolueettomuus, jota piireissä kutsutaan "sveitsittymiseksi".


Meillä menee hyvin, kun meihin luotetaan - niin lännestä kuin idästä

Meitä odottaa ainoalaatuinen tulevaisuus, kun oivallemme nykyisen presidenttimme - kansansuosiossa olevan Sauli Niinistön lausuman The Financial Times (FT) -aviisille |FT


"Olen suomalainen" - tähän ei tarvitse kuin lisätä ikuinen lausuma sinivalkoisena äänenä:


 "Suomi on hyvä maa, ja sitä puolustaa parhaiten suomalainen itse" -edesmennyt Mannerheim-ristin ritari, kenraali Adolf Ehrnrooth.


|FT ~ https://www.kaleva.fi/presidentti-niinisto-ftlle-suomalaiset-eivat-tue-n/1807970 -  |  

https://www.ft.com/content/0754c814-657d-11e8-a39d-4df188287fff - 



Emme tarvitse niinkään Ruotsia, tarvitsemme itsemme ja erityisesti ajassa nyt, jossa NNV-hallitus PM Sanna Marinin johdolla veti vankkuriamme määrätietoisesti kohden onnistuvaa ratkaisua.

Annetaan Sannalle (tänään Petterille [Orpo] , jos oivaltaa mistä olisikaan kysymys ?!) työrauha ja kansa komppaa siloittaen tietä eteenpäin!
e



__
158618


_

|  21  SUOMI24  141  |  FIRST  |  VU  |  FB  |  X  |  Vapaa laina  |  FB TILANNE  |   AREENA  |



__

Musiikkia iloksemme, mutta niin osuvasti, kun katsoo päivämäärää!

https://youtu.be/1dsENDiyivQ?si=T9FBVVrVTdKFTZ4t - 

"Chisu: Vanha jo nuorena"

torstaina, maaliskuuta 28, 2013

Putinin selite - Stalinin rajanveto

28.3.2013 17:42 | Ilkka Luoma

[ … ajattelemattomasti kansallismielinen ja urhosisuuntunut suomalainen haluaa Karjalan takaisin – vaikka taloudellisesti olisi viisaampaa saada luovutettu Sallan kaistale, jossa sijaitsee Euroopan suurimmat uraanivarat kimberliittipiipuissa, joista löytyy myös timantteja … ]

Karjalaa, emmekä muitakaan menettämiämme alueita saa perinteellisin keinoin venäläisiltä takaisin – vaaditaan taloudellista - sekä kulttuurillista luovuutta, ja kykyä ymmärryksen avautumiseen muitakin kuin vain itseään kohtaan.


Suomen itsenäisyyden lähtölaukaus

Itsenäisyytemme kaukainen protostartti luotiin jo 1700 -luvun lopulla, kun Georg Magnus Sprengtporten*] osasi sukkuloida oivasti Tukholman ja Pietarin väliä – kauaskantoista toimintaa – toivoisi sitä myös nykyhallitukseltamme. Venäjän tsaari oivalsi myös, että perivihollisen Ruotsin ja Venäjän väliin tarvitaan vedenjakaja – ja siihen sopi hyvin ajatus - ”idästä ja lännestä” kotoisin olevat suomalaiset – omalle niemimaalleen!

*] G.M. Sprengtporten--- http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/602/ ---


Tukholma hylkäsi meidät – oman etunsa vuoksi

Ruotsi oivalsi saman ja ”hylkäsi” meidät, siis jukuripäisen itäosansa valtakunnastaan. Tsaari lisäsi löylyä ja halusi aitosuomalaiset vieraannuttaa ruotsinkielestä ja ”turkulaisuudesta”. Pääkaupungiksi tuli Helsinki ja tsaari, täysin vapaaehtoisesti liitti Suomen Suuriruhtinaskuntaansa omia Venäjän alueita, joita hävityssä 1808-1809 Suomen sodassa 1], Ruotsin itäisessä ”maakunnassa” ei ollut.

1] Suomen sota 1808 --- http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_sota ---


Tsaari liitti yhdistämisajatuksensa eheäksi suomalaisuudeksi

samalla silloisten sodankäyntimenetelmien vaateita huomioiden, kun ei ollut lähialuemerkitystä Pietariin nähden. Myöhemmin Stalin huomasi, että Leningrad piti suojata paremmin ja asetti suomalaisille pohdittavaa kuuluisilla maanvaihtoehdotuksillaan, jossa Leningradin puolustus oli paremmin huomioitu.

Maanvaihtoehdotukset eivät kantaneet hedelmää ja seuraukset olivat tunnetut ja veriset - niin meille kuin venäläisille – meidän verisuonet olivat vain ohuemmat!

Suomalaisten itsenäistymispyrkimyksiä 1800 -luvulla tuettiin passiivisella myötämielisyydellä Pietarista – tsaareille Suomi oli mieluinen paikka ja mieluinen kulttuuri – eroten vahvasti heidän omasta slaavilaisesta perinteestä – olimmehän myös sekoitus lännestä, joka koituu vielä tänäänkin meidän menestykseksi, kunhan vain oivallemme sen.



Lenin allekirjoitti Suomen itsenäisyyden

Sekasotkuinen vallankumous Venäjällä nopeutti meidän itsenäistymispyrkimyksiä – sinänsä niin Lenin kuin Stalinkin [!] olivat jo hahmottaneet Suomelle tien itsenäisyyteen, mutta vallankumouksen melskeet toivat siihen nopeuttavan lisämuuttujan – jota Saksan keisarikunta oivasti edesauttoi.



Venäläinen raha ja ostovoiman siirto näivettyvään kansantalouteemme

Tänään venäläiset rahtaavat meille 'niska limassa' ostovoimaansa – joka voimistaa erityisesti Itä-Suomea. Näin myös vahvistuu ajatus idän ja lännen vedejakajalla olevasta mielenkiintoisesta Suomesta – jota niin Kiina kuin USA:kin hyödyntävät venäjä-asiantuntijana – esimerkiksi Suomen Pankki/BOFIT 2].

2] BOFIT --- http://www.suomenpankki.fi/bofit/seuranta/ennuste/Pages/default.aspx ---


Putinin rajakirurgia

Pietarin suojavyöhyke on Karjalan kannas. Meille tarjottiin suurempia ja nyt jälkeenpäin ajatellen paljon hyödyllisempia Aunuksen Karjalan alueita – monin kerroin enemmän pinta-alallisesti kuin mitä venäläisten toive oli Karjalan kannakselta.

Emme tarttuneet heti tosissamme Stalinin ehdotuksiin 1938 – vaikka itsenäisyytemme tukipylväät C.G.E. Mannerheim, Juho-Kusti Paasikivi ja Mannerheimin luottokenraali Rudolf Walden 3] voimakkaasti kannattivat Stalinin tarjouksen huolellista läpikäymistä.

3] Rudolf Walden --- http://fi.wikipedia.org/wiki/Rudolf_Walden ---


Korskuva Suomen sisu ja häkistään karannut leijona

Olimme tuolloin riehakkaalla 1930 -luvulla pontevia ja ensimmäisen kerran sisuuntuneita suomalaisia, ja kansalliskiihkossamme emme osanneet nähdä elämän realiteetteja. Myöhemmin edellä mainitut kolme herraa joutuivat sitten kansallismielisten virheiden korjaajiksi – hyväksyen tosiasiat elämän arkiviisaudeksi.


...
Putin selvitti asian nyt kerralla ja pulinat pois

Kuten todettua, emme saa perinteellisella meuhkaamisella mitään Karjalan tai Petsamon palautusta. Sen sijaan olemalla huomioitseva, älykäs ja terävä neuvottelija – voimme saada paljon suuremman voiton … tästä erilliset kirjoitukset linkkien alta:

http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/37104-myohemmin-kokonainen-karjala-voi-olla-taysin-itsenainen-valtio

Suomen sisu

Suo, kuokka ja jussi ovat sibeliuksen, saunan ja sisun ohella meidän lääkitsijät. Noista lääkkeistä muodostuu muun muassa yhteiselo velivenäläisen kanssa, joka on suurin kauppakumppanimme – jälleen, kuten se ollut ajoittain aina 1700 -luvulta lukien.

Meidän realiteetti on 1200 kilometriä rajaa itäisen naapurimme kanssa – ja sitä me puolustamme, kaikissa olosuhteissa. Tämä itäraja on sotilaallisesti Venäjän puolelta heikosti varustettu, koska Suomi ei hyökkää Venäjän kimppuun – kuten se teki Saksan kolmannen valtakunnan ajamana ”ajopuuna” kesällä 1941 – osana operaatio Barbarossaa 4].

4] --- http://fi.wikipedia.org/wiki/Operaatio_Barbarossa ---


Suomalaista sisua ei johdatella kyvyttömillä johtajilla

Sisu Suomessa vaatii voimaa ja karismaa. Sitä ei sisuuntuneilla suomalaisilla toistaiseksi ole – ei niin Perussuomalaisissa kuin Suomen Sisussakaan. Nykyinen sisuttomuus ei tuo menestystä meille.

Suomalaiset kaipaavat 'kekkosia' 5], joilla on munaa operoida – muun muassa Venäjällä. Presidentti Urho Kekkonen oli todella lähellä perinteellisessä Karjala-palautuksessa 1970 -luvun lopulla, mutta se tilanne meni ohi ja ei sellaisena enää palaa.
...
5] Kekkonen oli suuri valtiomies http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2005/10/kiistaton-suomen-valtiomies-oli.html ---


Itäisen rajamme todellisuus

Itäinen raja on seilannut vuosisatojen aikana pitkin Itä-Suomea – se on ollut kuin veteen piirretty viiva. Ehkä saamelaisilla olisi eniten vaadittavaa, jos tarkkoja ollaan. Tarkkuutta vaaditaan tänään eri tavalla.

Karjala on kokonaisuus ja sillä on elinkelpoiset mahdollisuudet myös täysin itsenäisenä – ja tuon Karjalan tasavallan rajat olisivatkin todella mielenkiintoiset!


Ilkka Luoma
http://jontikka.blogspot.fi
http://www.facebook.com/first.ilkka



EXTRA
Olemme osanneet elää hyödyllisesti meille itsellemme suuren itänaapurimme kanssa – tästä ominaisuudesta monet valtiot ovat kiinnostuneita, onhan Venäjän maapinta-alaltaan maailman suurin valtio ja on todennäköistä, että sen maa-uumenissa odottaa maailman suurimmat mineraali- yms. varat ...” --- [2006] LINK:
** http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2006/10/suomi-on-osannut-el-muulle-euroopalle.html **



Sent
Lähetetty: 16. maaliskuuta 2013 15:44:07


Vast.ott.: erkki.tuomioja@formin.fi (erkki.tuomioja@formin.fi); alexander.stubb@formin.fi
(alexander.stubb@formin.fi); pertti.salolainen@eduskunta.fi(pertti.salolainen@eduskunta.fi); 
presidentti@tpk.fi (presidentti@tpk.fi);jyrki.katainen@vnk.fi (jyrki.katainen@vnk.fi); 
paavo.vayrynen@keskusta.fi(paavo.vayrynen@keskusta.fi); 
ilkka.kanerva@eduskunta.fi(ilkka.kanerva@eduskunta.fi); timo.soini@eduskunta.fi 
(timo.soini@eduskunta.fi)


Kopio: heidi.hautala@formin.fi (heidi.hautala@formin.fi); carl.haglund@defmin.fi
(carl.haglund@defmin.fi); jussi.halla-aho@eduskunta.fi (jussi.halla-aho@eduskunta.fi); jussi.niinisto@eduskunta.fi (jussi.niinisto@eduskunta.fi);
eero.heinaluoma@eduskunta.fi (eero.heinaluoma@eduskunta.fi)



Putin - ja Josif Stalinin maanvaihtoehdotukset
(Venäjän presidentti Vladimir Putin kertoi Talvisodan hyökkäyssyyksi 1917 rajojen kirurgiakorjauksen …)


DOC | Putinin selite – Stalinin rajanveto_28032013.doc – OpenOffice Writer


AL BLOG 15702 IL
---16032013---


817 | 7874