Näytetään tekstit, joissa on tunniste isäntämaasopimus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste isäntämaasopimus. Näytä kaikki tekstit

perjantaina, joulukuuta 19, 2014

Koppalakkiosasto Kokoomuksesta kurvaa kansakunnan ohi Natoon!

(Media lööpitti voimakkaasti kokoomuslaisen vanhan kaartin – ”erkkolaisuuden nousun haudasta” ja äkkirääkäistyn julkihuudon kansanedustajiltamme - Pertti Salolainen, Ben Zyskowicz ja Kimmo Sasi käynnistivät natomopedinsa 1] – ”Natoon ilman kansanäänestystä!”)


[ … Kokoomus on rehellinen kannoissaan – se haluaa viedä Suomen Natoon ja piste. Toisaalta vielä nykyinen puolueen puheenjohtaja, pääministeri Alexander Stubb sanoo kaukoviisaammin – Natoon, ei kuitenkaan ilman kansalta kysymättä. Herää kysymys – onko kallupoinnin alamäessä oleva Kokoomus 2] hajoamassa, kun paniikkinappulointia harjoitetaan näin väkevästi? … ]


Suomen kansakunta on vuodesta toiseen, kallupista kolmanteen ja kymmenenteen vakaasti suurena enemmistönä sanonut painavan ja viisaan ein Natolle 3] (57-68 prosenttia ei, kun taas natomyönteisiä on noin 17-30 prosenttia). Voimme päätellä, että kansalaiset omalla kansanviisaudellaan 4] ovat systemaattisia asiaytimeen näkijöitä.



Miksi kansalaiset ovat niin vakaasti Natoa vastaan?

Siihen on yksiselitteistä vastausta vaikea antaa, mutta yritetään: 1) Suomalaiset eivät halua ajautua Venäjän vastustajaksi, kuten ajauduimme Saksan kolmannen valtakunnan virrassa Jatkosotaan, 2) Suomen kansa haluaa olla kaukoviisas ja katsoa sotilaallisesti liittoutumattomana niin itään kuin länteen – emme asettaudu näin toimien viholliskandidaatiksi 5], vaikka Nato-Isäntämaasopimus 6] jo saattoi siirtää meitä tuohon suuntaan [?].


Kolmanneksi Venäjä on meille erittäin merkittävä kauppakumppani

Me tuomme Venäjältä energiastamme suuren osan – tosin tuo energiavirta kaasuna, raakaöljynä, sähkönä, kivihiilenä ja uraanina on virrannut häiriöttä, kiristämättä tai uhkailematta jo 50 vuotta ja rauhaakin olemme saaneet nauttia 70 vuotta.


Neljänneksi kansalaisemme eivät pitäisi mahdollisuudesta,

 … jossa Naton 5. artikla laittaisi meidät sotisopaan ja auttamaan vaikkapa USA:ta, kun se valtiona tai sen sotilastukikohtana joutuu hyökkäyksen kohteeksi. Emme edelleenkään täysin ymmärrä, mitä me teimme ja edelleen Afganistanissa 7]. Emme myöskään mielellään vaihda 70 vuoden rauhaa uhkaan, jossa Nato kaikilta 1300 kilometriltämme on Venäjän rajassa kiinni.


Kuudenneksi suomalaiset eivät voisi sietää Luumäelle

 …  tai Virolahdelle Naton ohjustukikohtia, jotka ainakin tarjottuina ’turvallisuusvälineinä’ esitettäisiin meille, onhan noilta paikkakunnilta ”poronkusema” Pietariin, jonka ahdistaminen on jo puoli sodanjulistus Venäjälle.


Seitsemänneksi Lapin kansa ei halua suunnata lisänatouhkaa Kuolan suuntaan,

 … jossa sijaitsevat Venäjän laivaston strategiset ydinsukellusveneet – Tämä on muuten se ainoa kohta, josta me voisimme saada Natosta, natottomanakin, uhan itsellemme. Olisi helppoa natomaa Norjasta suunnata tehokas panssari- ja maataistelukoneisku läpi Lapin ja näin katkaista elintärkeä huomisen Koillisväylän 8] raidejatke Pietariin ja syvällä muualle Venäjälle.


Kahdeksanneksi me tiedämme Venäjän,

olemme pärjänneet liki omillamme, ilman varsinaisia liittoja vaikeissakin tilanteissa – viimeeksi kesällä 1944 9], jolloin Saksan kolmas valtakunta auttoi meitä ratkaisevasti – ilman sotilasliittoutumaa, toki aseveljinä 0].


Yhdeksänneksi tiedämme Venäjän tietävän,

ettei meidän maata kannata edes yrittää valloittaa – vaikka meillä onkin pieni, mutta äänekäs, miltei ’russofobistinen natojenkaajien’ joukko 11]. Russofobbareista  me selviämme kyllä itsekin – olemmehan kuitenkin enemmistöperiaatevaltio. Venäjä käy kanssamme kauppaa, vaikka nyt EU:n ja USA:n lännenmiehinäkin yrittää luhistaa Putinin Venäjää 12]. Turistivirratkin maahamme idästä ovat tyrehtyneet – herää kysymys sahaammeko oksaa jolla istumme 13].


Kymmenentenä kohtiona kansalaisemme tietävät,

että Ukrainassa on kaksi, ettei jopa neljä osapuolta – siellä kohtaavat länsi ja itä 14] ja molemmin puolin käytetään palkkasotilaita ja vapaaehtoisia aatteen ja ramboilun nimissä, ja niin USA liittolaisineen kuin Venäjä avustavat kiertoteitse sisällissodan osapuolia.
Edellä mainittu tuo ymmärrystä kansalaisenemmistölle, joka ei halua Natoon, että se on kiihdyttänyt ’nato-jenkaavan älämölön’ huippuunsa ja tätä yksipuolista infosotaa kansakuntamme ei halua ja se ajaa natovastustajat entistä tiiviimpään yhteisrintamaan.


Lopulta kansalaisemme tietävät ja ymmärtävät …

 … meidän erikoisaseman idän ja lännen vedenjakajalla 15], samalla tiedostamme, että olemme myös niin lännestä kuin idästä. Meidän itäinen ja läntinen veteen piirretty viiva piirtyy jonnekin Karjalan ja Savon maastoihin, jossa itäiset ja läntisen periaatteet, tavat - kulttuurit ja näkemykset sekottuvat. Me emme ole vain ”ruotsalaisia”, vaan olemme suomalaisia – erityispiirteitämme myöten. Itsenäisyytemmekin syntyi idästä 16] ja menetettiin länteen.


EU-joustavoitettu sveitsittymisemme!

Meillä myös ymmärretään erinomaisesti ulkopoliittisen johtomme (presidentti Sauli Niinistö ja ulkoministeri Erkki Tuomioja) harjoittaman erinomaisen idän politiikan, jota kutsutaan kansalaisten syvistä riveistä ’EU-joustavoitetuksi sveitsittymiseksi’ 17], joka tarkoittaa paljolti myös sitä, että erkaannumme puuttumasta muiden kolmansien sisäisiin asioihin ja siihen, että voimme olla erinomaisia idän ja lännen välissä olevia uskottavia välitysneuvottelijoita 18] ja jopa pyydettyjä rauhanturvaajia YK-mandaatilla 19].


Kun yhdistelemme kaikki nuo yllä olevat natovastaiset teesit,

ymmärrämme kansakuntamme suuren enemmistön näkemyksen. Kansaa ei voi vaihtaa, sen sijaan eduskunnan me äänestäjät voimme vaihtaa. ”Erkkolainen koppalakkiosasto” Kokoomuksesta teki eduskuntavaaleista 2015 nato- ja eurovaalit – kansalaiset kiittävät ja äänestävät nyt suoraan, koska on kuitenkin olemassa häviävän pieni uhka, että Kokoomuksen ’miekantuppikäskyosasto’ saakin kannatusta.


Kansakuntamme on arkiviisas ja itsesuojeluvaistoinen,

 …kun se näkee yli-innokkaiden ja syvällisesti ajattelemattomien poliitikkojemme läpi. Kansa hymyilee hiljaisena, ja aina lopulta ”ruumiiden pesijöinä” sanoo isällisesti: ”Puhu sinä, minä pidän hevosta” …

 … nuo hevosen pitäjät olivat juuri heitä, jotka pysäyttivät ylivoimaisen vihollisen, sisällissotamme 1918 haavoista huolimatta, yhtenä rintamana yhteisellä taistelutahdolla. Heitä on vielä vähän jäljellä ja olikin syvää isänmaan halveksuntaa ja loukkaamista heitellä ”erkkolaisia puoliumpiloisia”, ettei Kansakunnalta mitään Natosta kysytä 20].


Mikä voisi tässä olla poliitikon hyve?

Poliitikon paras hyve on olla äänestäjänsä iholla kunnioittaen enemmistökansan tahtoa ja palvella kansakuntaa sen itsenäisimmällä tavalla. Veteraanit, jotka pelastivat tämän valtion, pitäen sen itsenäisenä, ovat elonsa ehtoossa joutuvat näkemään, kuinka itsenäisyyttämme pala palalta murretaan ja Nato veisi sen itsenäisen puolustamisen itsenäisyydenkin.


….
MIELIPIDEVIITTEET

1] Natomopedien kaulintaa vikuroiden! ~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1045798  – [2708]
2] Kokoomus on taktiikkapuolue ~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1090962 – [1593]
3] Miksi natottajat ja vastustajat inttävät? ~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=920230  – [17595]
4] Kansalaisviisaus erottaa meidät Natosta? ~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1029728 – [20685]
5] Muutuimmeko jo viholliskandidaatiksi? ~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1113570 - [5697]
7] Miksi olemme Afganistanissa? ~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1048804 – [3608]
8] Pohjoisen pallonpuoliskon Koillisväylä ~ http://fi.wikipedia.org/wiki/Koillisv%C3%A4yl%C3%A4 -

11] Russofobbari natojenkaajat ~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1099976 – [4706]
12] Lännenmies yrittää luhistaa Putinin Venäjää! ~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1097438 -  [12663]
13] Sahaammeko oksaa, jolla istumme? ~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1099355 – [5691]
18] Suomi Venäjän ja EU:n välissä! ~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1030309 – [1983]


PS.

Tänään nato-jenkaajien huutosakki käyttää Talvisotaa edeltäviä asioita uhkakuvina, projisoiden niitä nykypäivään, ymmärtämättä, ettei meillä ole edes täyttä historiatietoa, mitä kaikkiaan ’Jartsevista’  21] alkaneet Stalinin maanvaihtoneuvottelut  22] olisivat merkinneet – odotamme Stalinin arkistojen aukeavan 4. tammikuuta 2018.

 … me sen sijaan tiedetään, että sellaiset vastuuvaikuttajat kuin C.G.E. Mannerheim, Juho-Kusti Paasikivi ja Rudolf Walden 23] suosittivat vakavasti ottamaan osaa näihin Stalinin maanvaihtoajatuksiin ja – ehdotuksiin. Näin ei tehty, ja loppu onkin siltä osin historiaa – täältä muuten kumpuaa tuo alussakin mainittu ”erkkolaisuus” 

…
21] Boris Rybkin alias Jartsev ~ http://fi.wikipedia.org/wiki/Boris_Rybkin -
23] Ministeri ja patruuna Rudolf Walden ~ http://fi.wikipedia.org/wiki/Rudolf_Walden -


Ilkka Luoma
Kansalaiskirjoittaja ja Kiina-asiamies (ympäristöjäljet ja –toimijat)


...
SENT


Sent: Friday, December 19, 2014 1:27 PM
Subject: KANSALAISKIRJOITUS - 'Erkkolainen koppalakkiosasto Kokoomuksesta'

Erkkolainen koppalakkiosasto Kokoomuksesta

…
AL   IL    Vf    Pz    BL     BLOG 45576
---19122014---

doc.: viela_kerran_nato_19122014 – Microsoft Word Starter


922 |  1081 | 1157

keskiviikkona, syyskuuta 10, 2014

Sotilaallinen uloke lännestä - kohti itää!

Kuinka osin ”vain otsikot merkitsevät” media ja vähäiset poliitikot ovat vieneet kansaamme suuntaan, jossa olemme irtautumassa vuosisataisesta kontekstistamme - sisällöstämme, johon ovat liittyneet niin itäinen osuus geeneinä, tapoina kuin kulttuurinakin – sisältöömme on myös kuulunut läntinen ”siipi” – uskontoineen, kielen elävöittämisineen ja tässäkin tapoineen. Olemme siis kansakunta vailla vertaa, katselemme jakaantuvaa maailmaa vedenjakajalta.

Lainaan tähän perussuomalaista poliitikkoa, eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtajan Jussi Niinistön erinomaista lausetta: ” … jo ennen Kiovan Maidanin kriisiä 1] eurooppalaisella ominaisuudella, EU:mme, siis Brysselin hallintokoneisto tarjosi slaavi-ukrainalaisille vain ”joko-tai”, kun tarjous olisi pitänyt sisältää joustavuuden elementin ”sekä-ettänä” … ”.

Lännenmies ei tunnistanut ukrainalaisten kokonaishätää, vaan silmiin osui vain oma laajentumishalu ja Naton vienti entistä lähemmäksi Venäjää. 2]


Tässä kujanjuoksussa Maidanilta Krimin kautta Itä-Ukrainan ”venäläisalueille” – poliitikkomme tekivät ulkoministeri Erkki Tuomiojaa ja tasavallan presidentti Sauli Niinistöä lukuun ottamatta raskaita ajattelemattomuusvirheitä, miltei korjaamattomia liikkeitä sekä kansalaistemme edelleen sekoittamista ja kahtiajakoa – näitä virheitä ei voida korjata kuin totaalisella linjanmuutoksella ja täysin uudella eduskunnalla – presidenttiä kansakuntamme ei vaihda.


Meitä juoksutettiin sokeana kohti natomaiden invaasiokehitystä,

jossa diplomatian ja politiikan sijasta aseita ladataan ja siirretään asemiin. Näissä asemoinneissa meidän ei tule olla mukana. Meidän tulee jatkaa meille vedenjakajalla olevana  maana ’sveitsittymistämme’ - muuttuvassa maailmassa, jossa suurvaltablokit ovat muotoutumassa aivan rajojamme hipoen.


Meidän on liittoutumattomina suomalaisina valmistauduttava rauhan - ja neuvottelujen välittäjiksi –
[ ~ http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/pelottava-isis-vy-ryy-maailmalle-mutta-miksi  – Lähestyykö meitä todellinen maailmanottelu, ennennäkemättömänä väkivaltana?]

 …  idän ja lännen välimaastoon, koska meille yhtenä viimeisistä eurooppalaisista on kykyä ja uskottavuutta sotilaspoliittisesti puolueettomaan katsantoon ja ymmärrykseen. Me emme ole kansamme syvien rivien osalta pelkää lännenmiestä – meissä asuu myös itäisen miehen melankoliaa.


Meidän on tehtävä suuria muutoksia selvitäksemme huomisesta ja ylihuomisesta

Taloutemme 3]  ei enää palaa viime vuosikymmenen materiaaliseen kulutusjuhlaan, emme saa enää lisää. Olemme osamme jo maapallostamme ottaneet – on lopulta vähentämisen aika 4]. Vähentämiseen liittyy kaikin osin ’paasikivimäinen’ tosiasioiden tunnustaminen viisautemme eteen.


Vähentäminen ei tarkoita kivikauden alkua,

 … se tarkoittaa asemoitumista tasapainoon, elättäjämme – biosfäärin – kanssa 5]. Se tarkoittaa myös oman osaamistasomme hyväksymistä reviirimme haltijana kansakuntien joukkoon. Meidän on mobilisoiduttava yhtenäiseksi kansakunnaksi puolustamaan omaamme ja se tarkoittaa omavaraisuuden nostamista kaikilla rintamilla. Samalla opettelemme olemaan puuttumatta sellaisiin asioihin, jotka eivät meille suoraan kuulu.


Opimme kunnioittamaan rajantakaista elämää –

 … huolehdimme vain omastamme ja siihen liittyvistä tekijöistä, jotka ylläpitävät luotettavuuttamme, puolueettomuuttamme ja sanassa pysymistä kaikissa kaupallisissa toimissa – kun meidän on kuitenkin pakko viedä rajojemme ulkopuolelle.


Opimme johtopäättelemistämme ”ukrainavirheistä” sen,

 … että emme enää hötkyile asioissa, joita ei ole loppuun saakka tutkittu. Opimme samalla tunnistamaan oleellisen meille oleettomasta. Avaamme molemmat silmät eli hinkkaamme länsilasien itäisen linssin yhtä kirkkaaksi näkemään mikä on meille itsellemme hyväksi. Näennäissolidaarisuus ei sovi pienelle valtiolle, joka jää kuitenkin ”kaltaistensa” tosipaikassa altavastaajaksi.

…
Isäntämaasopimus Naton kanssa oli tosiasiassa valmistautuminen,
[ ~ http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/ensi-viikosta-lukien-olemme-uhka-ja-viholliskandidaatti  – olemmeko isäntämaasopimuksen myötä lähempänä viholliskandidaattia?]

 … mutta ennen kaikkea se oli viesti jonnekin - itään. Toiset luulevat sen viestin olevan turvaavampi kuin ilman tuota sopimusta. Joka tapauksessa tämä MoU sopimus teki meistä enemmän uhan ja miltei viholliskandidaatin. Kansalaisemme eivät olisi tuota titteliä halunneet.


Kansakuntamme haluaa muutosta ja luottamusta poliittiseen koneistoon
Muutos koskee työtä, työn arvostusta, yhteishenkeä, keskinäistä ja omaa puolustuskykyä sekä yhteenkuuluvuutta – omaa reviiriä ja sen valvomista. Kansalaisemme haluavat erillään oloa muiden konflikteista; emme ole ’ramboja’, eikä meillä ollut kansallisesti ja järkevästi ottaen mitään tekemistä vaikkapa Afganistanissa 6].


Omat rajat puolustamme, kuten tähänkin saakka
[ ~  http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=960168  – [7057] Mikä on Sinun maanpuolustustahtosi? ]

Muiden osalta voimme pyydettyinä mennä YK-rauhanturvaajina vaikeisiinkin paikkoihin 7]. Emme halua lietsoa muualle erilaisille kulttuureille negatiivista asennetta ja emme halua heristää sormea muille ”kummallisille”, joiden kulttuuri, uskonto tai tavat eivät vastaa omiamme.  


Olemme varmoja,

 … että jokaiselle maapallon ihmiselle löytyy juuri se oikea isänmaa, jossa kukin tulee toimeen ja ymmärretyksi omalla äidinkielellä – ellei, niin asiat ovat tuon yksittäisen valtion tai alueen oma sisäinen asia. Me huolehdimme omamme, ja vieläpä niin hyvin, että voisimme olla esimerkki tai ainakin kaupallinen kumppani, johon voidaan luottaa.


…
Eroamme eurosta, otamme oman rahan – nimi voi olla markka

Kiinnityskurssiksi sopii muuntohetkelle 1:1:een.  Omalla rahalla voimme operoida vastuullisesti, jolloin pieneen valuuttaamme syntyisi luottamus, kuten Sveitsin frangiin. Voimme muodostaa valuutallemme myös pariteettiputken Kiinan juaniin (renminbi) 8]
Käytämme omaa valuuttaa kaksi vuotta ja sitten irrottaudumme rauhallisesti ja asteittain EU:sta – ja lähenemme meille sopivaa ”sveitsittymistä” 9]  idän ja lännen rajalle, ymmärtäen, että talouskaava ”Kiina + Venäjä > USA + EU” voi muuttua sotilasvoimakaavaksikin 0].

…
Oleellista on työllistää oma kansakunta, vaikka tarvittaessa pienemmällä palkalla – kautta linjan E] – nuorista kokeneisiin ja niin iäkkäisiin, joilla on omaa tahtoa ja terveydellistä kykyä antaa panoksensa isänmaallemme.

... 

VIITTEET
1] Valtaa mellakoinnilla ja kansanäänestyksillä ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/05/valtaa-mellakoinnilla-tai.html -
2] Eikö lännenmies ymmärrä slaavilaista ajatuksenjuoksua? ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/03/lannenmies-ei-saata-ymmartaa.html -
3] Olemmeko jo uppoavassa laivassa? ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1008472 – [2343]
6] Miksi olemme Afganistanissa? ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1048804 – [2509]
9] ”sveitsittymisemme” … mitä se olisi? ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/08/eu-joustavoitettu-sveitsittymisemme.html -
E] Puolitetaan kulutus ja alennetaan palkat ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=976157 – [3339]
E] Puolitetaan kulutus ja alennetaan palkat ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=992808 – [1211]

EXTRA
Olemmeko jo kuin uppoava laiva (PRIMA 6/2013) ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1008472 – [2318]


Ilkka Luoma
AL  IL   Vf   BL   BLOG 41490



Sent: Monday, September 08, 2014 7:51 PM
Subject: KANSALAISKIRJOITUS - Sotilaallinen uloke lännestä - pyllistys itään, paheneeko pakotekierre?


Rikommeko perinteellisen itä-länsiajattelun?
0809… klo 19:17 - EU säätää lisää pakotteita, vaikka ei ole edes täyttä varmuutta saanut virallisen Venäjän osuudesta väitettyihin tapahtumiin - muistettakoon, että meidänkin kansalaisia sotii ISIS -joukoissa *].
Pakotteiden kierre pahentaa entisestään kaaokseen vaarantuvaa talouttamme. Onko nyt se hetki, jolloin suomalaisten täytyy tarkasti miettiä kenen joukoissa seistään?


Itsenäisyytemme päätös – sotilaallinen uloke lännestä?
---07092014---
doc.: raskaat_virheet_07092014 – Microsoft Word Starter

946s