Näytetään tekstit, joissa on tunniste jätemuovi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jätemuovi. Näytä kaikki tekstit

torstaina, kesäkuuta 06, 2019

Muovin kirous mua hirvittää!


Lasten hiekkalaatikko - täynnä muovileluja (Helsingin Lassila)


HS:

Ihminen nielee kymmeniä tuhansia mikromuovikappaleita vuodessa, arvioi tuore kanadalaistutkimus


Ilkka Luoma 

Muovi oli erään kulutusaikakautemme huipputuote, joka täytti kotimme. Muovi on petrokemian jalostamaa alun hiiliyhdisteitä - maan povesta - muun muassa raakaöljystä. Muovi oli aikansa hyvä renki, mutta muodostunut nyt huonoksi isännäksi - täyttäen "kaiken". 

Muovi oli ja on kulutushokemakulttuurin helpoke, joka "taipui" lähes kaikkeen - varsinkin 1960- ja -70- ja -80-luvuilla - vaikka muovin massakulttuuri jatkuu yhä. Viimeisen 30 vuoden aikana muovi on täyttänyt meret, maaperän ja kohta meidätkin. Me muovitumme. Muovi on pitkäkestoinen ongelmajäte. 

Nyt ajateltuna muovi oli kohtalokas keksintö - sehän syrjäytti bakeliitin, jolle ei juuri mitään muoviin verrattavaa valtakautta syntynyt. Muovi sen sijaan rynnisti kaikkialle - jos katsot kotiisi, huomaat 100 ja 1000 esinettä, osaa, komponenttia ja rakennetta, jotka ovat suurelta osin muovia. Koko pakkautumisen maailma yhdistyy paljolti muoviin, kun katsot ruokakauppojen eineshyllyjä - huomaat muovin valtakauden jatkuvan edelleen. 

Miten muu eliökunta on "hyödyntänyt" muovia ja pakkaamista - ei mitenkään. Me ihmiset olemme kekseliäitä, haluamme tuottaa uusia ajtuksia helpottamaan elämäämme, tuottamaan lisää, enemmän ja nopeammin ja tässä muovi on ollut ratkaisijan asemassa - kuinka kohtalokkaasti - sen me näemme seuraavan 100 vuoden aikana. 

Nyt kotitalousjätteiden lajittelu on aluillaan ja jo monet perheet ovat huomanneet, että muovilaatikko tulee nopeasti täyteen, kuten paperi ja pahvikin. Sekäjäte on vähentynyt selvästi. 

Muovi paljolti poltetaan (?), joka on suuri virhe - muovia pitää vieläkin tarkemmin kierrättää, lajitella ja koettaa löytää loppusijoitus - luontaisena päämääränä. Vaikeaa - kyllä, mutta insinööri on ihmeellinen olio ja eliö jonka tässä pitäisi keksiä se ratkaiseva innovaatio, joka vapauttaa meidät muovin kirouksesta. Mitä on biohajoava muovi? 
...

lauantaina, marraskuuta 11, 2006

Kaatopaikka on ihmisen kehittymättömyyden tunnusmerkki


"

Monille vanhoille kaatopaikoille ei tehdä valvontakäyntejä –

"





Kukaan ei halua kaatopaikkoja, eikä kukaan halua sen lähelle muuttaa 

Kaatopaikka on kulutusjuhlamme tunnusmerkki ja tunnus vastuuttomuudesta. Eläinkunnan ainoana lajina ihminen kasaa kulutuskäyttäytymisensä pitkäaikaiseksi muistomerkiksi luonnolle. Logistiikkamme muototaju loppuu siihen, kun kulutusoksennuksemme hajuhaitta siirtyy pois silmistämme ja nenistämme. Kulutustamme on huomenna säänneltävä tiukan kohdisteellisella verotuksella.

Linkki keskusteluun: ...........[45XP/HT29.0500807060VBX]............ TIEDE

Kotitaloudessa pitää ostaa juuri sen verran kertakäyttömuovikasseja ruokakaupasta, että saamme niillä rahdattua silmistämme lähes kaiken sen, minkä suollamme jääkaappiemme ja pakastimiemme kautta elintasopusseissa pihan perille. Näkemys ja tietämys kasvaisivat, jos lajittelisimme kaikki jätteet, jotka suollamme mainosmuovikasseihin. Vanhempi polvi muistaa kauppareissujen jätekuorman vähäisyyden 1950- ja 60-luvuilla. Aiemmin ruokatarvikkeita ei pakattu muoviin ja monimutkaisiin pakkauksiin. Nyt voit katsoa kauppakassisi sisällön ja havaita itsestään selvänä ilmiönä, että kaikki ovat kertakäyttöpakattuina. Tämä jätekuorma palaa luontoon lähes sellaisenaan.

Jätelasku luonnolle on huomattava huomiselle tikittävä pommi. Kliinisyyshysterisoitunut puhtauden tavoittelu on nostanut pakkausteollisuuden tuottohuipulle. Ihminen on ainoa eläinlaji, joka tarvitsee ruokahuoltonsa paketoituna, pakastettuna, tyhjiöimettynä ja suojakaasutettuna. Kaikki nämä sitovat runsaasti energiaa ja tarvitsevat runsaasti pakkausmateriaalia ympärilleen. Kaatopaikat pullistelevat ja synnyttävät 100-200 vuotta kestävän ongelmapesäkkeen.

Huolehtimisen mentaliteettimme on lyhytnäköistä - pois silmistä, se riittää. Hyvä esimerkki kulutuksesta itsellemme olisi kasata muutaman kuukauden kotitalousjätteet olohuoneeseemme alkaen television edestä. Voimme jokainen arvailla, että olohuoneemme ei riittäisi edes paria kuukautta enempää omaksi perhekohtaiseksi kaatopaikaksi. Toinen vaihtoehto silmät avaavaan havainnointiin on koko jätteidenkäsittelytoimialan kuukauden mittainen totaalilakko.

Ihminen on ainoa eläinlaji, joka joutuu kierrättämään tuotoksensa. Muu eläinkunta 'paketoi' tuotoksensa luonnollisesti luonnonsuolesta suoraan hyödyksi luonnon kasvustolle. Ihminen umpioi kiertonsa maakuoppiin muoviin käärittynä yrittäen toivorikkaana imeä muutamat henkäykset kaatopaikkakaasua energiaksi - saadakseen entisestään kulutusenergiaa minkään muuttumatta.

Ihminen on ainoa eläinlaji, joka joutuu säätämään kulutustansa veroilla. Huomisen verotus, pelastaaksemme ympäristöämme, pitää muodostua pelkästä kulutuksesta. Näitä verovaroja, nykyisten veroreikien tilkitsemisen lisäksi, tulee löytyä täydellisen kierrätyksen aikaansaamiseksi. Mm. kertakäyttömuovipakkauksen hinta pitää nostaa veroilla niin korkeaksi, että kierrätys, josta saisi verohelpotuksia, tulee automaattiseksi sen hyödyllisyyden vuoksi. Ihimnen on ainoa eläinlaji joka oppii luonnon kunnioituksen vain oman lompakon kautta.

Kierrätyksessä koko sen logistiikka pitää olla valvottu, se ei voi pysähtyä siihen, että kuluttaja tunnetussa amerikkalaispikaravintolassa lajittelee pahvit yms., mutta pikaruokalan henkilökunta kuitenkin kippaa kaikki samaan pönttöön. Kierrätysrikkomukset ovat kriminalisoitava niin korkealle, että luonnon saastuttaminen on ympäröivän eliöyhteisön murhaa.

Vastuu kasvaa kustannuksien myötä. Kun kulutus tuntuu lompakossa, ajaa se tekemään luonnolle suotuisampia valintoja. Kulutusverot on porrastettava kannustamaan luonnonmukaisuutta, työllisyyttä ja säästöä. Työnteko on verotonta, samoin omistaminen, perinnönkin saa verovapaasti. Ainoat verot ovat arvonlisävero, kulutusvero tuotteittain ja palveluittain sekä määrittäin. Kaikesta kulutuksesta maksamme veroa. Kaikki pakkaukset on pantava verolle ja palautusmaksuisiksi. Ihmiskunta on ainoa eliölaji, joka joutuu oppimaan huomioimisen taidon muusta eliökunnasta.

Ilkka Luoma


__
14062023
"Suomessa syntyi toissa vuonna entistä enemmän jätettä"

HS-ote: " .. Kotitalouksien ja palveluiden yhteenlaskettu jätteen määrä kasvoi hiukan. Jätetilaston mukaan taustalla on kulutuksen kasvu. Kotitalouksien jätemäärä pysyi kuitenkin lähes samana kuin edellisenä vuonna, noin 2,45 miljoonassa tonnissa .. "



--------------------------------------------------------------------------------
Kuva:
DSC_5761.JPG. 23. syyskuuta 2006. Copyright by Ilkka Luoma 2006. Kuvaa saa käyttää vapaasti ylläolevan tekstin kanssa.

LINKKI KUVAAN


Kuvateksti:
Ehkä Suomen kuuluisimmalta jätevuorelta (Vuosaaren suljettu kaatopaikka, Helsinki) avautuu näkymä uudelle satama-alueelle, jolle laivat kohta purkavat kulutustavaroita maailmalta kiertoon kaatopaikoillemme. Aivan vasemmasta laidasta alkavat Sipoon kunnan metsäiset ja vähäväkiset miltei luonnontilaiset maa-alueet, joita Helsinki himoitsee Vuosaaren jatkoksi. 'Kauniiden kumpujen' alle on haudattuna jätteitä pois kuluttajien silmistä. Voimalaitos puskee jätekasojen vieressä lämpöä ja sähköä helsinkiläisille.