lauantaina, maaliskuuta 17, 2007

Kokoomus jakaa kansalaiset ikäluokkiin äänestyksessä

Eduskuntaan valinta tapahtuu ruohonjuuritasolta. Kansalaiset puntaroivat luottamusta, lupauksia, karismaa ja yleistä habitusta - kuinka kukin ehdokas hänelle sopisi. Kansakunnalla on kerran neljässä vuodessa mahdollisuus olla keskipisteessä, se on juuri nyt. Kuinka hyvin Kokoomus menestyy kahdella keihään kärjellä, jää kansalaisten ratkaistavaksi. Eräät kansalaiset myös ratkaisivat eduskunnan edessä olevien makasiinien ennen aikaisen kohtalon. Päätökset olivat otettu omiin käsiin. Tulevissa eduskuntavaaleissa toivotaan suurta aktiivisuutta ja korkeaa äänestysprosenttia. Seuraavat neljä vuotta ratkaisevat meidän huomisen suunnan - äänestä ja vaikuta!
_________________________________

[ ... Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen on epäilemättä rehellisin, innokkain, yritteliäin ja vakuuttelevin omasta sopivuudestaan pääministeriksi, ikäluokastaan huolimatta. Kataisen kämmenet ovat Koivoston, mutta kipristelevä vakuuttelu takavuosien Väyrystä ... ]

Suomi käy eduskuntavaaleihin hyvin herkullisista lähtökohdista, jossa Kokoomus tulee ratkaisemaan kahden keihään politiikalla kansan jakaantumisen kahtia: passivoitunut nuoriso antanee ääniä vakuuttelevalle Kataiselle ja vuosi vuodelta vankistuva ja aktivoituva varttunut väki taas valitsee luotettavuutta tavoittelevan Niinistön. Muistettakoon kuitenkin, että Suomessa ei ole nyt pääministerivaali, se on poliitikkojen oma keksintö.

YLE 1:n Lauantaiseura haastatteli Jyrki Kataista kiusaten Niinistöllä, vaaligallupeilla ja ikärasismilla. Muistettakoon, että 1990-luvulla Keskustan Esko Aho nousi pääministeriksi maakunnasta 36-vuotiaana. Suomen kansa on aina palkinnut "poljetut ja parjatut" - näin myös Katainen saanee ylimääräisen piristeen maratonjuoksulle pääministeriksi pääministerin paikalle. Kansalaiset palkitsevat myös nykyisen pääministerin, vaikkakin ilkeämieliset huhut kertovat Keskustan tilanneen pyytämättä ja saaneen yllätyksenä vaalikiihdyttimen jo hyvissä ajoin internetin keskustelupalstoilta ja tekstiviestittelystä.

Kokoomus on omalla vedenjakajallaan välivaaleissaan. Eläkeläiset tulevat ratkaisemaan monta eduskuntapaikkaa omalla aktiivisuudellaan ja tämä suosii Sauli Niinistöä. Kansalaiset ovat jo antaneet kyselytutkimuksissa mielipiteensä pääministeristä, yllätys ei ole Niinistön suosio, mutta yllätys on Erkki Tuomiojan suosio ohi nykyisen valtiovarainministerin, puolueensa puheenjohtajan Eero Heinäluoman.

Katainen on innokas, yritteliäs ja ehkä hivenen liikaa vakuutteleva. Korosteet ovat selkeissä vaalilupauksissa ja puolueen vaaliohjelmassa, joka itseasiassa on normaalia puoluepolitiikkaa helisevin lausein ilman konkretiaa. Jokainen puolue osaa sanoa: Lisää rahaa opiskelijoille, lisää vanhuushoivaa, lisää yritteliäisyyttä, lisää ahkeruutta työpaikoille ja lisää innovaatioita turvaamaan meille niin tärkeää ulkomaanvientiä. Ei ole temppu lausua näin, sen sijaan on temppu saada ihmiset tekemään niin. Ei ne puheet vaan teot.

Kukaan poliitikko ei ole kertonut eväitä, kuinka liian monissa kansalaisissa vaikuttava alakulo, yksinäisyys, erakoituminen ja yrittämisen puute ja herpaantuminen - siis yksinkertaisesti yliväsyminen puretaan. Nämä eväät eivät edes aina vaadi rahaa. Kansakunnassa on puutetta uskosta, luottamuksesta, yhteenkuuluvuudesta ja joukkoon hyväksymisestä. Näihin tarpeisiin tarvitaan oikeita karsimaattisia aidosti asioista kiinnostuneita ehdokkaita, joille edustajan tehtävä olisi kutsumus. Kutsumus ei saa kohdistua kansanedustajan palkkaan, valtaan ja omien etujen vaikutusmahdollisuuksiin vaan äänestäjiin.

Missä ovat vastuunkantajat, jotka eivät lupaa mitään muuta kuin kuuntelua ja osallistumista ollen äänestäjien "iholla" läpi koko edustajakauden. Toimenpiteet ja ratkaisut tapahtuvat sitten itse suuressa salissa ja valiokuntatyöskentelyssä. Suurin tavoite ja itse lupaus pitäisi syntyä äänestäjiltä mahdollismman suurena äänestysaktiivisuuden toteutumana.

Ilkka Luoma
ilkka.luoma@keskipiste.fi
http://ilkkaluoma.blogspot.com

KESKUSTELU --- TIEDE

____________________________
Kuva:
DSC_2034.JPG
. 6. toukokuuta 2006, klo 12:03. Copyright by Ilkka Luoma 2006. Kuvaa saa käyttää vapaasti yllä olevan kirjoituksen yhteydessä.

Kuvaliite:
--
http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/392805337/ --

Kuvateksti:
Eduskuntaan valinta tapahtuu ruohonjuuritasolta. Kansalaiset puntaroivat luottamusta, lupauksia, karismaa ja yleistä habitusta - kuinka kukin ehdokas hänelle sopisi. Kansakunnalla on kerran neljässä vuodessa mahdollisuus olla keskipisteessä, se on juuri nyt. Kuinka hyvin Kokoomus menestyy kahdella keihään kärjellä, jää kansalaisten ratkaistavaksi. Eräät kansalaiset myös ratkaisivat eduskunnan edessä olevien makasiinien ennen aikaisen kohtalon. Päätökset olivat otettu omiin käsiin. Tulevissa eduskuntavaaleissa toivotaan suurta aktiivisuutta ja korkeaa äänestysprosenttia. Seuraavat neljä vuotta ratkaisevat meidän huomisen suunnan - äänestä ja vaikuta!

Kuinka tulonjakopuolue onnistuu SAK:n ja Eero Heinäluoman kanssa




[ ... SAK räväytti puhuttelevalla ravistelulla, tietoisesti tietäen jo etukäteen tulevan palautteen. Operaatio onnistui hyvin ja ihmisten mieliin jäivät mm. alitajuntakytköksinä Fortum/ Lilius optioiden tolkuttomuudet. Ruoka on elinehto ja tällä leikitteleminen ylitti aivan tavallisen kansalaisen sietokyvyn... ]

Puheenjohtaja Eero Heinäluoma on ammattiyhdistyskasvatti. Hakaniemen ammattijyränä, toki valveutuneena sellaisena - oli suuri harppaus valtiovarainministeriön linnaan ja puolueen johtoon. Eero Heinäluoma esittää suurena pienellä äänellä sanailijana henkistä alistumista karismaattisemmalle Niinistölle ja hiukan pidemmälle Vanhaselle.

Demarit ja SAK ovat rakentaneet Suomeen osaltansa vertaansa vailla olevan tulontasauskoneiston. Suomessa on keskimäärin erinomainen elintaso, keskimäärin erinomaiset turvajärjestelmät ja toistaiseksi keskimäärin riittävästi rahaa jakava eläkejärjestelmäsysteemi. Miksi aina tämä keskimäärin - yksinkertaista, koska hiljalleen niin lapsiperheissä, opiskelijoissa, yksineläjissä, työttömissä ja vihdoin myös eläkeläisissä muhii hiipivä tulotason lasku, osallistumattomuus, tietämättömyys huomisesta, luottamuspula ja syrjäytyminen sekä lopulta kansantaloudellinen mahdottomuusyhtälö: valtiostamme loppuu raha, kun kilpailukykymme murenee mm. korkeiden kustannusten ja kohdisteettomien koulutusjärjestelmien vuoksi.

SAK perustettiin taisteluun patruunoita, tehtaanomistajia, ... siis työnantajia vastaan - huolehtimaan hiukan enemmän rahaa myös duunarin massiin. Siinä tehtävässä työmarkkinajärjestöt, SAK etunenässä, onnistuivat hyvin. Meillä Suomessa oli pienimmät tulotasoerot vielä 1970 ja -80 luvuilla, kunnes viime vuosikymmenenä tulotasoerot ovat olleet jälleen kasvussa. Lauantaiseurassa YLE-TV1:llä SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen osoitti valtiomiesmäistä taitoa selostaa epäsuorasti miksi SAK:lla oli oikeus raflaten valistaa katsojia hyllytetyllä tv-mässäilyllä ylipaisuneita osinkoja, optiojakoja ja työpaikkojen sekä pääomien karkailua.

Ihminen on aina ollut ahne keksittyään minäkeskeisyytensä ja varastoi ylijäämäänsä varastoiksi rahana, omaisuutena ja ihonalaisena rasvana pahojen päivien varalle. Demarit, vasemmisto ja SAK ovat kamppailleet myös työväestölle "varastoja", omaisuutena, kulutusvoimana ja sijoituksina. Ihminen on ns. kerääjä, joka mittaa arvoansa mm. "varastojensa" määrällä ja koolla. Jokainen varasto tavarana, omaisuutena ja ostovoimana on aina pois aktiivisesta luonnon kiertokulusta. Näin ihminen onkin varastoivin eläinlaji, joka hamuaa itselleen sellaista kasvu - ja elonjatkamisvoimaa, joka on muilta pois. Kulutamme määräämme suuremman osuuden maapallollisista yhteisistä varannoista.

Demarit ovat vastavoima yliähkyoptioille, suhteettomille osingoille ja ostovoiman jemmaamiselle liian harvojen taskuun. SAK halua jakaa sitä, mikä kuitenkin yhdessä tehdään. On kansantaloudellisesti sama kuka mahdollistaa, kuka suunnittelee ja kuka tekee - oleellista on se, kuka kuluttaa yhteiset tuotokset ja kuinka/ miten paljon niitä kulutetaan. Kysymys on jakaantumisesta. Eero Heinäluoma oppi Helsingin Hakaniemessä jakamisen periaatteen, hän oppi myös mikä voima SAK:ssa piilee - kukahan vielä osaisi kanavoida tämän voiman kansankunnan eduksi?

SAK:n ongelma on jäsenistön ikääntyminen. Suomen ongelma on väestön ikääntyminen. Puolueiden ongelma on nuorten puute aktiivisista toimijoista. Nuoret eivät ole kiinnostuneita puolueista, ei ammattiyhdistysliikkeistä, eikä oikeastaan puoluepolitiikastakaan. Missä vika? Demarit, SAK ja Eero Heinäluoma ovat tosi paikan edessä. Kuinka herätetään joukkoihin ymmärrys, ettei kaltaisemme meno voi jatkua - olisiko todellisuuden tunnustus keino sytyttää joukot, sytyttää nuoret osallistujiksi huolehtimaan huomisesta. Sytytys ei onnistu lupauksilla, joissa jaetaan sellaista, mitä ei ole olemassa. Paras sytytys on lupaus olla kuuntelija, olla kokoaja ja olla esille ottaja.

Demarit toivat osaltansa elintasoa Suomeen, SAK lyhensi työaikaa.
SDP paransi työehtoja, SDP nosti palkkoja vastavoimaksi loputtoman ahneille osinko- ja spekulaatiokiipijöille. Duunarikin ansaitsi ostovoimaa helpommalla, nopeammin ja tehokkaammin. Palkkiona meillä on osin tietyillä toimialoilla ulkomaisiin toimijoihin nähden kilpailukyvytön markkinamekanismi. Emme pärjää puolta halvemmille työtovereillemme. Mitä me teemme? Tässä olisi SAK:n, demareiden ja Eero Heinäluoman mahdollisuus saada uutta sytykettä joukkoihin, osallistumiseen ja yhteenkuuluvuuteen.

Niin duunari, suunnittelija kuin pääoma voisivat katsoa Suomemme etua, jokainen meistä voi leikata sellaista, mitä meillä on liikaa - tilalle saisimme kilpailukykyä, kauppaa ja toimeliaisuutta. Me saisimme voimaa kohdata vieläkin suuremmat haasteet; ympäristömme korjaamisen, kohentamisen ja elinkelpoisuuden palauttamisen monimuotoisuudelle ja harmonialle, jonka olemme kulutuskiihkossamme tuhoamassa.

Aika on nyt loppunut. On vain tekojen aika - leikkaamisen ja säästämisen aika. SAK ja demarit kantoivat vastuuta, kun liian itseriittoisilta patruunoilta neuvoteltiin ja lakkoiltiin tulonsiirtoa myös duunarien varastoihin. Nyt nämä varastot ovat täynnänsä sellaista, joka kuuluu muille. On aika purkaa se - se tulee palauttaa luonnon omaan kiertoon ja valinnoiksi myös muille. On tasapainoittamisen aika - työtätekevä väestö suurempana massana voi ottaa vallan ja tehdä elämänsä suurimman ympäristöteon, luoda elämän edellytyksiä tuleville sukupolville.

Huhu kertoo, että Eero Heinäluoma olisi vuokrannut vihreydessään Toyota
Prius hybridiauton vaalikampanjaansa juuri vaalien äänestyspäivään saakka. Onko tämä merkki demareiden vihertymisestä, jää nähtävksi - äänestäjät valitsevat nyt vedenjakajaeduskunnan, joka valmistelee pohjaa neljän vuoden päästä valittavalle eduskunnalle, jolle sälyttyy kaikki suuret, vaikeat ja jopa kipeät päätökset kulutuksesta, verotuksesta, tulontasauksesta ja nykykaltaisen hoivayhteiskunnan osittaisesta purkamisesta. Rajat on nyt saavutettu. Olemme syöneet liikaa ja se näkyy.



Ilkka Luoma
ilkka.luoma@keskipiste.fi
http://ilkkaluoma.blogspot.com

KESKUSTELU ---- TIEDE

______________________________________________________
Pääkuva:http://photos1.blogger.com/blogger/4810/1008/1600/DSC_1983.jpg

Pääkuvan teksti:
Suomen valtapuolueen Sosialidemokraattien puheenjohtaja Eero Heinäluoma puhui sinänsä asiaa, mutta idealismina, ei konkreettisena ja toteutuskelpoisena asiakokonaisuutena. Puoluepolitiikka on käymässä tiensä päähän nykymuodossaan. Kansa ei enää kiinnostu "tyhjistä sanoista". Heinäluoman puhe oli sanoina selkeää ja ymmärrettävää, muut käytännössä toteutuskelvotonta. Puheessa ei nähty metsää puilta. Puhujalavan takana siintää demareille tyypillisesti kulttuuri; "vaalean punaiset" ovat myös innokkaita työväenteatterin kannattajia, vaikkakin takana siintää Suomen teatterimaailman pyhättö Suomen Kansallisteatteri, josta aivan viime aikoina jäi eläkkeelle yksi erinomainen näyttelijä ja herrasmies; Martti Järvinen, joka pitkän teatteriuran päätteeksi sai ansaitsemansa eläkepäivät. Demarit sen sijaan kamppailevat kulttuurin ja markkinatalouden välillä. Demarit kuten Kepukin joutuu muutokseen, joka voi ravistaa koko puoluekonetta, siksi kyllästynyttä kansan syvät rivit ovat. Yltäkylläisyyttä ja hyvinvointia kaltaisellamme kulutustasolla ei yksinkertaisesti voi kaikille maapallon kansalaisille jakaa ja tämän tietää erinomaisen hyvin myös valtiovarainministeri Eero Heinäluoma. DSC_ 11983.JPG, klo 12:14. 1/400s, f10, 40 mm.

Lisäkuvat:

1)http://photos1.blogger.com/blogger/4810/1008/1600/DSC_1987.1.jpg

Kuvateksti 1.:
Vapulla on monet juhlijansa, toinen odotti ja toinen sai armeliaasti irakilaisilta islamilaisilta ilmaisen ruoan. Elämän laitapuolen kulkijat ovat muistutus kaiken katoavaisuudesta, kuten kulutuksen hedelmistä joiden perään ponnistelemmme selostuksella kasvava hyvinvointi ja työn teon helpotus. Kuinka pitkälle kasvutalous etenee, milloin tulevat rajat vastaan? Kuvan vahvasti vaatettunut henkilö ei ota osaa kulutusjuhlaa, hän ainoastaan taistelee elämästään. Meillä kaikilla on ansiomme ja ainutlaatuisuutemme, kukaan ei ole syntymähetkellä toistaan "arvokkaampi" kuten ei myöskään lähdön hetkellä, jolloin kaikki se maallinen muuttui salamannopeasti turhaksi ja hyvin kaukaiseksi. Pitäisikö evoluution poistaa minkäkölaiset kulkijat, miten kullakin on oma oikeutensa, vai antaako luonnon huolehtia kuten muualla eläinkunnassa. Kuka on kelvollinen antamaan sen oikean vastauksen? Kello 12:53. DSC_11987.JPG. 1/320s, f9, 97 mm.
2)http://photos1.blogger.com/blogger/4810/1008/1600/DSC_1975.jpg

Kuvateksti 2.:

Marssille oli lähdössä myös Anarkistit, joille näyttää myös pääomien loputon rahankasvatus tuoneen mielipidettä purkamaan kasvuntaloutta maapallon kustannuksella. Anarkistit olivat pieni ryhmä, vain satakunta henkeä. Suomi on vapaa maa, siksi sen ovat tehneet isämme ja isoisämme, Kiitos heille. Meillä voivat kaikki kukat kukkia, myös vaihtoehtoiset. DSC_11975.JPG, klo 11:59. 1/250s, f8, 36 mm. Anarkisteille musta väri oli vaatetuksessa tyypillistä ja heidän lippunsa olivat enteellisesti musta-punaisia.

Luottamuksen ja epäluulon suhde ajaa hallitsemattomaan väkivaltaan

Taivaanrannassa meren jään takana siintää savupiiput, jotka ovat mielletty elintason merkkikuviksi. Savu, päästöt ja hiilidioksidi ovat työn ja tekemisen merkki. Savu merkitsee rahaa, vientiä, palkkoja ja menestystä. Tämä menestys haetaan aina jonkin varjolla ja jonkin resursseista. Nyt ongelmistamme suurin, joka myös aiheuttaa hankalimman syy-seuraussuhteen - on jatkuva kasvu ja sen hokema sokeana ymmärtämättömyytenä, että mikään ei riitä koskaan loputtomiin. Kausaliteetti tulee palauttamaan "järjestyksen" vuosimiljoonaiseen tasapainoon - ennen lopullista "tuhoa" - tai se ei ole oikeastaan tuho, vaan jatkumon päässä häämöttävä syy-seuraussuhteen keskipiste.
__________________________
[alkuperäinen ilmestymispäivä 11. maaliskuuta 2007.]

[ ...ihminen reviiritaistelussaan, kasvavassa omistushamuamisessaan ja näyttämisenhalussaan rakentaa epätasapainoa herkkään luottamuksen ja epäluulon suhdeverkkoon - jossa vallitsee aina syy-seuraussuhde... ]

Täyttäessään hallitsemisen tarpeita toisten valvonta, määräily ja epäsuora vaikuttamisen halu herkistävät yksilöiden, ryhmien ja kansanjoukkojen väliseen hallitsemattomaan yhteenottoon päätyen aika-ajoin massiivisiin väkivaltataisteluihin - ihminen ja ihmisryhmät määrittämättömässä aikakausiajattelussa puhdistavat, purkavat ja toteuttavat patoutuneita kokemuksiaan epäoikeudenmukaisuudesta.

Tiedemiehet ovat kautta-aikain tutkineet kausaliteettia (syy-seuraussuhde) - on hyödyllistä vähintäänkin ymmärtää, miksi jokin tapahtuma on mahdollistunut. Syy-seuraussuhteet vallitsevat kaikkialla, niin koko eläinkunnassa, fysiikassa, kemiassa kuin filosofiassa ja psykologiassa.

Luomakunnan kausaliteetti on yhtä pitkä kuin aikajakso "kaiken alusta". Kaiken alun synnytti pienen pieni "häiriö" täydellisen harmonisessa ja äärimmäisen lyhytkestoisessa alun supertapahtumassa - alkuräjähdyksessä. Myöhemmin syntyivät pienimmät osaset, joita juuri nyt etsitään kiihkeästi ja nimenomaan selityksenä miksi yleensä on mitään ja miksi me olemme ihmisinä täällä.

Kaikkeen syntyi syy-seuraussuhde ja lopputulemana on mm. kaltaisemme eläinlaji, ihminen, joka kieriskelee pitkälti itse aiheuttamissaan ongelmissa. Ihminen on yksi eläinlaji muiden joukossa, itseasiassa ihminen on vain yksi malli, kuinka atomit ja molekyylit ovat ryhmittyneet joukko-opiksi, josta on syntynyt kysymyksiä asetteleva ajattelija.

Ihmisen epäluulo voittaa luottamuksen juuri ennen hallitsematonta väkivaltapurkausta. Aika-ajoin ihminen tarvitsee maskuliinisensa voimain koetuksen - tähän haetaan aina jokin syy, jotta seuraus saa oikeutuksensa. Valtahegemoniassamme olemme ylittäneet meille luonnostaan tarkoitetun reviirialueen. Olemme onnistuneet ruokkimaan omaa itsetyytyväisyyskoneistoa niin paljon, että suhteellinen ymmärryksemme elinaluekoosta on hämärtynyt ratkaisevaksi uhaksi muille luonnostaan tasa-arvoisille lajeille.

Taistelu on osa luontoa. Luonnossa laajasti ottaen vallitsee sattuma, tai paremminkin kausaalisuus, johon 99,99% eläin- tai kasvikunnasta ei pyri eikä voi ottaa määräävää osaa. Ihminen on ainoa eläinlaji, joka koettaa vaikuttaa syy-seuraussuhteisiin ihmiskeskeisenä ajattelumallina. Muu orgaaninen eliöstö "hyväksyy" niistä riippumattoman ohjailumekanismin annettuina parametreina.

Eläin- ja kasvilajisto keskittyy vain juuri oman sattuman täyteisen elinkaarensa välittömään suojelemiseen, ilman että se tekee suunnitelmia varastoidakseen energiana, materiana tai suunnitelmina sellaista, mikä kuuluu myös muille. Vain ihminen on luonut luonnottoman taseajattelun, jossa mm. taloudellisena ilmiönä markkinatalous omistajaluokkana pyrkii ohjailemaan suurempaa reviiriä kuin sille kuuluisi.

Ihminen on kateellinen, mutta oikeudenmukaisuutta haluava. Vapaasti, mutta rahavallan tarkassa ohjailussa kulkeva markkinatalous ajaa ihmisiä eripuolilla maapalloa epätasapainoon, epäoikeudenmukaisuuteen ja epätasaisten kertymien yhteismitaksi, jonka seurauksena syntyy vääjäämätön konflikti - se sota, joka ravistelee koko ihmiskuntaa aika-ajoin. ---

Ja tähän tapahtumaan on selvä syy-seuraussuhde - se luottamuksen ja epäluulon järkkynyt suhde, jossa "heikompi" tarttuu aseeseen, väkivaltaan ja muutosvoimaan. "Vahvempi" vastaa [myös provosoiden] voimakkaammilla aseilla. Sota on osa ihmisluontoa, kuten se on eläinkunnassakin, mutta meillä se ajautuu kekseliäisyytemme vuoksi ylimitoitetuksi valtataisteluksi, jossa aina lopuksi sanotaan: "Ei enää koskaa...".

Loppukirjoitus
Juuri nyt maailmassa vallitsee energian, raaka-aineiden, työvoiman, valtahegemonian ja henkisen vaikutusvallan uusjako. Yhteiset resurssit eivät riitä kaikille sen suurimman kulutuksen näkökulmasta. Maapallo on yksinkertaisesti tukehtumassa. Jännitteet kasvavat - itä kohtaa lännen. Etelä kohtaa pohjoisen ja tulotasoerot ovat juuri nyt suuremmat kuin koskaan. Ihmiskunnan suurimmassa pokeripelissä kortit on nyt jaettu epärehellisesti ja väärin. Pelin pyörittäjä vaihtuu tämän vuosisadan aikana.


Ilkka Luoma
ilkka.luoma@keskipiste.fi
http://ilkkaluoma.blogspot.com
KESKUSTELU ---- TIEDE

____________________________
Syy-seuraus suhteen selityslinkki:
---
http://www.helsinki.fi/~pylikosk/opetus/tf/22.html ---

Wikilinkki:
---
http://en.wikipedia.org/wiki/Causality [eng.] ---
Tekstiin liittyvä kuva:
---
http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/417357879/ ---

Kuvaa saa käyttää vapaasti ylläolevan tekstin yhteydessä. Kuvatiedosto: DSC_7010.JPG. 3. maaliskuuta 2007, Rauma, klo 15:01 [FI]. Copyright by Ilkka Luoma 2007.

Kuvaan liittyvä teksti:
Taivaanrannassa meren jään takana siintää savupiiput, jotka ovat mielletty elintason merkkikuviksi. Savu, päästöt ja hiilidioksidi ovat työn ja tekemisen merkki. Savu merkitsee rahaa, vientiä, palkkoja ja menestystä. Tämä menestys haetaan aina jonkin varjolla ja jonkin resursseista.

Nyt ongelmistamme suurin, joka myös aiheuttaa hankalimman syy-seuraussuhteen - on jatkuva kasvu ja sen hokema sokeana ymmärtämättömyytenä, että mikään ei riitä koskaan loputtomiin.

Kausaliteetti tulee palauttamaan "järjestyksen" vuosimiljoonaiseen tasapainoon - ennen lopullista "tuhoa" - tai se ei ole oikeastaan tuho, vaan jatkumon päässä häämöttävä syy-seuraussuhteen keskipiste.

tiistaina, maaliskuuta 13, 2007

Kansalaisyhteiskunta hylkää nykyisen puoluepolitiikan seuraavien kahdeksan vuoden aikana


Alkanut kultaisen sian vuosi kiinalaisessa kalenterissa 17. helmikuuta 2007 aloittaa lopullisesti napaisuuden siirron Tyynen valtameren yli Aasiaan ja Kiinaan. Suomen kiinalaiset järjestivät ensimmäisen kerran Uuden Vuoden juhlansa Suomessa. Hyvää ja läheistä yhteistyötä kuvasti meidän ja heidän värein maalatut lohikäärmeet, joita kannattelivat niin suomalaiset kuin kiinalaisetkin. Suomi on uusien kumppanien valintatilanteessa. Suomen Kiina-Suomi seura oli myös kiinalaisten vuosijuhlan järjestelyissä mukana.


Suomalaisille urheilu on tärkeä yhteenkuuluvuuden luoja. Suomen sisäisessä jääkiekko-ottelussa kohtasivat pääkaupunkiseudun rahajoukkue Jokerit ja savolaisten Kalpa. Raha hävisi tällä kertaa yhteishengelle ja tsempille. Savolaiset voittivat rehdillä ja yritteliäällä pelillä kymmenen kertaa rikkaamman helsinkiläisseuran. Voitto lähtee viime kädessä yrittämisestä, yhteenkuuluvuudesta ja päämäärästä sekä halusta saavuttaa päämäärä. Pieni voi mainiosti nujertaa suuren, kuten tässäkin kävi, Kalpa voitti Jokerit 4-1.



Koijärviliike oli uranuurtaja jo pari kymmentä vuotta sitten. Luonto ja taloudelliset oppiarvot eivät juuri koskaan kohtaa. Rahan liikkeet ovat miltei aina vastoin luontoa ja tämän sisäistä harmoniaa. Ihminen on rahan liikkeiden aisankantajana vastoin luontoarvoja. Kuvassa harvinaisen kaunis järvimaisema Espoon Nuuksiosta. Tämä kansallispuisto on monille ihmisille henkireikä talouden juoksupyörästä. Espoo on ymmärtänyt ylläpitää viherkeuhkoa kaikille pääkaupunkiseutulaisille. Mainittakoon, että Sipoo Helsingin itäpuolella voisi olla toinen keuhko meille stressaantuneille kaupunkilaisille. Ville Komsi oli kansalaisaktivismin yksi esikuvista rohkeilla suoratoimillaan virka- ja rahavaltaa vastaan. Maailma on nyt muuttumassa ymmärtämään Villen työn arvon.


__________________________________




[ ... YLE elää ajassa kansakunnan iholla etukäteen kertoessaan ajankohtaisohjelmissaan kansalaisliikkeista Koijärviliikkeestä lukien (pe. 23.2.). Pioneerina toiminut Ville Komsi olisi nyt hovikelpoisena valmis uudelleen ottamaan osaa yhteisiin asioihin ... ]





Nykymallinen poliittinen eduskunnan suurensalin istumajärjestys jakaa kansalaisia keinotekoisiin blokkeihin, salissa olematta merkittäviä ohjelmallisia eroja huomisen hoitamisesta huomioon ottamisen menetelmillä. Mieluumminkin voitaisiin sanoa yhtäläisyyksistä, joissa vain lauseiden sanallisten pieneroavaisuuksien hiuksen hienot erot erittelevät vasenta oikeasta.


Tämän päivän painotus on kasvu; 

hyvinvoinnin kasvu, talouden kasvu, vapaa-ajan kasvu ja elämän helppouden kasvu sekä eniten ihmiseen vaikuttavana tekijänä automaation kasvu. Huomisen kansalaisyhteiskunta suoravaikutteisena korostaa osallistumista, luontoarvoja, henkistä ja alueellista autonomiaa, lähialuetuotantoa, täystyöllisyyttä ja ennen kaikkea hyväksymistä kutakin soveltuvimpaan ryhmään saaden arvostusta olemassa olostaan ja osaamisestaan.

Markkinatalous ajaa globalisaatiota suhteettomine kuljetuksineen ja varastoimisen labyrintteineen. EU-alueella on menossa varsinainen rekkaralli ilman minkäänlaista logiikkaa tai huomioimista kokonaisuutena - mittareina ovat hetkellinen tuotos, kustannukset yhdessä mittauspisteessä ja kustannusten siirto toisille momenteille ja tuotantonumeroille. Raha on nyt ratkaisijan roolissa; raha on hyvä renki, mutta tunnetusti huono isäntä.


Kansalaisvaikutteeton valtalehdistö

Kansalaisvaikutteesta vapaa markkinaorientoitunut valtalehdistö säestää poliittista nykykarttaa kukin tarpeidensa ja tavoitteidensa mukaisesti - täälläkin rakennetaan tämän päivän informaatiota kaupallisten etuisuuksien nimissä. Suuret mainostajat ja markkinoijat, kuten lehtitalojen omistusrakenteet määräävät linjoista, jotka enimmillään ajavat päämääriä suuren kansan mielipiteiden vastaisesti. 

Valtalehdistössä on menossa ajopuuna syöksy valtapiirien patoränneihin ajaen mm. turvallisuusoppejaan menneisyyden aallonharjoilla.


Kansalaisviestintä lisääntyy!

Huomisen päivän informaatiossa ja mediassa kansakunta ottaa näkyvämpää ja suorempaa roolia keskinäiseen kansalaisviestintään. Kansalaisesta kasvaa kehittymisen myötä varteenotettava tiedontuottaja, johon nykytekniikat langattomuuksina jokaisen taka- ja povitaskusta mahdollistavat. 

Kansalaisvaikute kasvaa ja yhä useampiin tapahtumiin otetaan osaa suoraan, kuten Ville Komsi pioneerina aloitti Koijärvellä taistelun yhteiskunnan rahamekanismeja vastaan luonnon säästämisen etuja ajaen.


Kansalaisten omistama YLE eduskuntaohjattuna kuroo välimatkaa suoravaikuttamisen iholle 

YLE hakee ymmärrystä miksi nykymallisiin talouskärventyneisiin maailman ohjausmalleihin pitää saada paikallisempi, kansalaistavampi ja yhtenäistävämpi kehityksen linja, jossa ihminen toimijana koetaan osaksi luonnonjärjestystä. 

YLE on astumassa kansan pariin hakien välitöntä yhteyttä ihmisiin, jotka käytännössä jo nyt maksavat koko sen tapahtumaketjun, missä spekulantit kasvattavat ahneuden mekanismeilla omaa yksinapaista kulutuksen madrahokemaa.


Suomi on kansalaistottelevaisuuden mallimaa 

Me emme nouse barrikadeille. Me olemme toistaiseksi hyväksyneet vakuuttelut vallassa olevalta hallitukselta, että hyvin menee, tietäen kuitenkin, ettei hyvin mene. Rahalla mittaus on muodostunut sokeuden kulmapisteeksi. 

Sokeus avautuu todellisuutena rävähtäen silmien eteen alastomana näkynä yksinäisyydestä, osallistumattomuudesta, erakoitumisesta ja päämäärättömyydestä ajopuuajelehtimisena ilman yhteenkuuluvuutta ja joukkoihin kuulumisen tuntua.


Huominen arki avautuu nopeasti, 

 ... kun menetämme keskimäärin hyvin palkattuina perustyötämme halvempien toverien tehdassaleihin. Seuraavaksi muun muassa Kiinassa 340.000 joka vuosi valmistuvaa yhtä pätevää insinööriä saapuu osaksi maapalloistuneen markkinatalouden työkentille imaisemaan töitä puolta pienemmällä palkalla. Nämä uhkakuvat ovat todellisia. 

Me olemme pieni kansakunta, joka turvaa todellisuudessa vain itse itsensä. Me olemme täydellisen riippuvaisia viennistämme (puolet bruttokansantuotteesta), meidän tuotteiden ja palveluiden tulee olla parempia aina sen mukaisesti, mitä ne ovat kalliimpia.


Huomista ei voida jakaa nyt 

Meidät on jo nyt varustettu yhdellä maailman suurimmista ekojalanjäljistä; kulutamme yksinkertaisesti liikaa. Huomisen tie on säästämisen tie. Meidän on pakko vähentää kaikkea välitöntä ja välillistä turhuutta. Vastuun ja ymmärryksen kokonaisuudesta on kasvettava mittoihin, jotka sopusointuvat luonnon kantokykyyn.


Me emme ole yksin täällä 

Maapalloa jakaa 6,5 miljardia muuta ihmistä. Länsimaat, eurooppalaiset ja amerikkalaiset etunenässä ovat osuutensa jo ottaneet ja nyt jaamme ulkoistumisina, työpaikkasiirtoina ja toimeliaissiirtoina sitä aiemmin ahnehdittua kasvuraaka-ainetta muille kehittyville maille, nyt on heidän vuoronsa.
...


Pallollamme on menossa maailmanlaajuinen resurssien, 

 ... raaka-aineiden ja työvoiman täysuudelleenjako. Meille jää nyt sopeutumisen aikakausi - tämä vuosisata on kaukoidän ja Kiinan vuosisata. Kiinalaisilla alkoi erityinen kultainen sianvuosi, joka on vain kerran 60 vuodessa - tunnetusti he ovat enneherkkiä ja uskovat loputtoman positiivisuutensa ratkovan meidän silmissä heidän massiiviset ympäristö- ja kaupungistumisen ongelmat. Suomi lähestyy osaltansa myös uusia valintoja kumppaneiden etsinnässä.
...


Nykyinen entisen maailman puoluepolitiikka on muutoskyvytön 

Se elää menneisyydessä uskoen kaltaisemme taloudellisen hyvinvoinnin kasvuun, elämän automatisoitumiseen helpottamaan työtämme, liikkumistamme kuin myös turvallistamaan lintukotoamme luonnolle tunnistamattomaan muotoon.


Huomisen arvoja ovat osallistuminen, joukkoon kuuluminen ja hyväksytyksi tuleminen 

Näillä elämän arvoilla saavutetaan luontaista sietokykyä oppia hyväksymään materia- ja energiakuluksemme alentaminen merkittävästi - sillä maapallollinen vastuunkanto alkaa sieltä, missä tämä talouden materiaalinen kasvukulutus synnytettiin.


Meillä eurooppalaisilla on nyt vastuunkantovuoro, 

 ... jonka EU aloitti uusilla päästövähennystavoitteilla. Koko EU saa yhtenäisyyden synnytetyksi julistamalla historiallisen yhteiskuntaongelmien tuote- ja palvelukehityksen käyntiin nyt ja heti - sen nostaen maanosamme takaisin osaajien joukkoon, missä massiiviset ympäristöongelmat lieveilmiöineen padottiin, eristettiin ja eliminoitiin.

--- 

Huominen politiikka on kansalaisvaikuttamista suoraan - 

kansa ottaa enemmän ohjia omiin käsiinsä ja rakentaa mekanismit uudelle hallintojärjestelylle. Taloudeltaan yhtenäistyvä Eurooppa ei silti poista kansallisia kokonaisuuksia, vaan oma ympäristö ja kanssaihmiset säilyttävät omaa keskinäisyyttään. 

Edustamista tarvitaan, mutta huomisen järjestelmissä sillä on jatkuva valvonta ja vaihtotakuu koko kaudeksi. Ja lopulta Maamme laulua on mukava kuunnella.


Ilkka Luoma

http://ilkkaluoma.blogspot.com

KESKUSTELU --- TIEDE


___________________________
Kuva 1:
DSC_6928.JPG. 17. helmikuuta 2007. Copyright by Ilkka Luoma 2007. Kuvaa saa käyttää vapaasti ylläolevan kirjoituksen yhteydessä.

Kuvalinkki 1:
--
http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/399987713/ --

Kuva 2:
IMG_0226.JPG. 22. helmikuuta 2007. Copyright by Ilkka Luoma 2007. Kuvaa saa käyttää vapaasti ylläolevan kirjoituksen yhteydessä.
Kuvalinkki 2:-- http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/399987722/ --

Kuva 3:
B0002784.JPG. 28. toukokuuta 2005. Copyright by Ilkka Luoma 2005. Kuvaa saa käyttää vapaasti ylläolevan kirjoituksen yhteydessä.
Kuvalinkki 3:-- http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/400006796/ --


Kuvateksti 1:
Alkanut kultaisen sian vuosi kiinalaisessa kalenterissa 17. helmikuuta 2007 aloittaa lopullisesti napaisuuden siirron Tyynen valtameren yli Aasiaan ja Kiinaan. Suomen kiinalaiset järjestivät ensimmäisen kerran Uuden Vuoden juhlansa Suomessa. Hyvää ja läheistä yhteistyötä kuvasti meidän ja heidän värein maalatut lohikäärmeet, joita kannattelivat niin suomalaiset kuin kiinalaisetkin. Suomi on uusien kumppanien valintatilanteessa. Suomen Kiina-Suomi seura oli myös kiinalaisten vuosijuhlan järjestelyissä mukana.

Kuvateksti 2:

Suomalaisille urheilu on tärkeä yhteenkuuluvuuden luoja. Suomen sisäisessä jääkiekko-ottelussa kohtasivat pääkaupunkiseudun rahajoukkue Jokerit ja savolaisten Kalpa. Raha hävisi tällä kertaa yhteishengelle ja tsempille. Savolaiset voittivat rehdillä ja yritteliäällä pelillä kymmenen kertaa rikkaamman helsinkiläisseuran. Voitto lähtee viime kädessä yrittämisestä, yhteenkuuluvuudesta ja päämäärästä sekä halusta saavuttaa päämäärä. Pieni voi mainiosti nujertaa suuren, kuten tässäkin kävi, Kalpa voitti Jokerit 4-1.

Kuvateksti 3:
Koijärviliike oli uranuurtaja jo pari kymmentä vuotta sitten. Luonto ja taloudelliset oppiarvot eivät juuri koskaan kohtaa. Rahan liikkeet ovat miltei aina vastoin luontoa ja tämän sisäistä harmoniaa. Ihminen on rahan liikkeiden aisankantajana vastoin luontoarvoja. Kuvassa harvinaisen kaunis järvimaisema Espoon Nuuksiosta. Tämä kansallispuisto on monille ihmisille henkireikä talouden juoksupyörästä. Espoo on ymmärtänyt ylläpitää viherkeuhkoa kaikille pääkaupunkiseutulaisille. Mainittakoon, että Sipoo Helsingin itäpuolella voisi olla toinen keuhko meille stressaantuneille kaupunkilaisille. Ville Komsi oli kansalaisaktivismin yksi esikuvista rohkeilla suoratoimillaan virka- ja rahavaltaa vastaan. Maailma on nyt muuttumassa ymmärtämään Villen työn arvon.





.

sunnuntaina, maaliskuuta 11, 2007

Mitkä ovat Matti Vanhasen perimmäiset tarpeet ja päämäärät?

Eduskunnan uudessa osassa heijastelee huomisen politiikan hoidon - siis yhteisten asioiden - uusi aalto. Kuinka hyvin täällä toteutuu kansakunnan perimmäiset tahtotilat, jäävät nähtäväksi. Nyt valitaan eduskunta ja seuraavien neljän vuoden aikana näemme kuinka toiveemme toteutuvat näissä vallan portaikoissa ja herrahisseissä. Tuleeko edustajistamme meidän palvelijoita ja työntekijöitä, kuten heille annetut valtakirjat pitäisivät määrittämän.

_________________________________
[ ... YLE 1.n Lauantaiseura haastatteli 24.2. pääministeri Matti Vanhasta oletuksella, että kansa valitsee Keskustan suurimmaksi puolueeksi, koska Vanhasta haastateltiin kuten jo etukäteen valittua Vanhanen II hallituksen pääministeriä, tosin Vanhanen itse mainitsi kamppailun käytävän SDP:n ja Keskustan välillä ... ]

Kuinka pitkälle kanslaisten olisi hyvä tietää ja ymmärtää millaisen henkilön he valitsevat eduskuntaan ja mahdolliseksi uudeksi pääministeriksi? Dilemma, joka on syntyy yksityisyyden hyvin perustellusta suojasta sekä suuressa mielenkiinnossa olevasta sensaatiokirjoittelusta toisen henkilökohtaisena arviona - on merkille pantavaa. Kuinka paljon henkilö omasta yksityisyydestään peilaa tapojaan yhteisten asioiden hoitoon, on jo kansalaisia kiinnostava seikka.

Matti Vanhanen on peruskansalainen, aikaisempi puolijournalisti, joka on valmennettu hyvin meneillään olevaan vaalitaisteluun. Mitään merkittävää uutta ei puheesta silti heijastunut. Päämääränä on jatkaa omaa aloitettua linjaa, jossa toimitusjohtajan rooli on korostunut ja sisällöltään hämärtynyt. Eurooppalaisena toimitusjohtajana Vanhanen saisi todellisen osakeyhtiön selvitystilaan nopeasti, sillä osakeyhtiöiden kuten muidenkin yritysten vahvuudet ja menestykset lähtevät työntekijöistä ja heidän motivaatiosta, kannustuksesta, huolehtimisesta sekä lujasta johtajuudesta.

Suomi nimisessä "osakeyhtiössä" työntekijä - so. kansalainen voi monin paikoin huonosti, koska meneillään on jatkuva "YT-neuvottelu" kuinka yhteisöön kuulumisen oikeuksia jaetaan ja mahdollisuuksia järjestellään. On perusteltua sanoa, että "Suomi osakeyhtiössä" on satoja tuhansia tipahtaneita, luopuneita ja osattomiksi jääneitä - tuo määrä on suurempi, mitä subjektiivisesti - sumean logiikan läpi katselevat - nykyhallituksen vastuunkantajat näkevät. Siinä mielessä Vanhanen on toimitusjohtaja tyyppiä, sanoaessaan haastattelussa tulos tai ulos -menetelmän olevan yksi instrumentti hallitustyöskentelyssä - olisiko juuri tuolla instrumentilla vieraantunut ja syrjäytynyt 300-400.000 suomalaista paitsioon ja tukiverkostojen ulkopuolelle? Toisaalta nykyiset oikeat osakeyhtiöt surutta ulkoistavat työt ja laittavat vanhat tekijänsä kilometritehtaalle - tässä Vanhasen ihastelemaan toimitusjohtaja sanaan rakastuminen voi olla kohtalokasta. Ei ne vaalipuheet, vaan hallitustyöskentelyn teot.

Lauantaiseurassa pidettiin lähtökohtana, että loppusuoralla ovat Keskusta ja SDP. Matti Vanhasta pidetään jo nyt valmiina jatkavana pääministerinä, vaikka Vanhasen sanoin yhtään ääntä ei ole annettu. Kansalaiset pitävät suurta valtaa käsissään, ja jo pelkästään perinteellinen "nukkuvien puolue" voi aktivoituessaan kääntää hallituskokoonpanon täysin ennakoitua vastakohtaisemmaksi. Liian aikainen "valtiomiesmäinen" ja galluppeihin tuudittautunut asenne voi kohtalokkaasti muodostua käännekohdaksi, sillä kansalaiset ovat oikeutetusti kerran neljässä vuodessa herkimmillään ja välittävät tuntonsa numeroina äänestyslippuihin. Paikkoja hallituksessa on vielä turha jaella, ei Keskustan eikä SDP:n.

YLE otti asenteeksi olla Vanhasen takana, siksi kiltti oli Lauantaiseuran haastatteluyritelmä [Hannu Lehtilä]. Keskustelusävy oli jo kumarrus vanhan siirtymiseksi uudeksi, minkään muuttumatta. YLE valitsi säilyttäjän roolin haastattelun juonnossa. Vasta kansalaiset ratkaisevat asetelmat. Onkin oletettavaa, että kansalaisten havaitessa puoluepolitiikan jyräysmenetelmät, kääntävät he selkänsä koko nykykaltaiselle puolueajattelulle - jo nyt käy suuri joukkopako puoluejäsenyyksistä.

Kansakunta valmistautuu kansalaisaktivismiin ja ohjaksien aktiivisempaan käsiin ottamiseen. Huomisen systeemeissä ei valittu hevonen juoksekkaan mielivaltaisesti, vaan jatkuvan seurannan ja vaikuttamisen myötä kansalainen ottaa suoravaikuttamisen menetelmät ohjatakseen valittujaan aktiivisemmin koko nelivuotiskauden.

Matti Vanhanen on säilyttäjä, joka on ulkoiselta habitukseltaan rehellinen julkiasussaan, puhe on selkeää miltei sisällyksetöntä tyypillispoliittista riskitöntä sananvalintaa. Kuinka helposti sanotut sanat muuntuvat jää laajemmalta nähtäväksi. Hyvänä esimerkkinä ajatusmielialojen muutoksesta oli Vanhasen toteamus Sipoo-Helsinki kysymyksen siirrosta sittenkin uudelle hallitukselle, nyt ei löytynytkään aikaa sen käsittelyyn edes toimitusministeriössä. Sipoo liikkeen saamaa laaja kansalaiskannatus - jopa Helsingissä, jossa tutkimusten mukaan enemmistö ei halua Sipoosta liitettäviä osia - muutti Vanhasen ajatukset pelkona äänten menetyksestä. Vanhanen on asettunut suuren Helsingin puolelle maanvaltauksessa pientä maaseutumaista kuntaa vastaan. Vanhanen otti Sipoo kysymykseen viisaan aikalisän. -- Kuinka paljon Vanhasen ajatukset ja teot muuttuvat, kun todelliset vaikeudet kasautuvat kansankunnan ohjastamiseen? Nythän tapahtuneet taloudelliset menestykset ovat johtuneet pitkälti hallituksesta riippumattomista tekijöistä.

Eduskuntavaalit lähestyvät ja kansalaiset siirtyvät uurnille - toivottavasti runsaslukuisina - valitsemaan itselleen ylimenokauden hallituksen, sillä vasta neljän vuoden kuluttua veri punnitaan. Seuraava nelivuotiskausi menee yliheittona vanhoilla taseilla sekä varannoilla. Uusi galluptodennäköinen hallitus ei tulle tekemään merkittäviä päätöksiä. Mikäli taas kansa antaa vahvan valtakirjan uudistajille, saamme erilaisen räväköitäkin päätöksiä tekevän hallituksen. Nyt ovat kuitenkin vastakkainen perinteellisyys ja miltei perinteellisyys - uuden kansalaisaktiivisuuden kausi eduskunnassa alkaa vasta neljän vuoden kuluttua.

Ilkka Luoma

ilkka.luoma@keskipiste.fi
http://ilkkaluoma.blogspot.com
KESKUSTELU --- TIEDE


______________________
Kuva:
DSC_4614.JPG
. 17. elokuuta 2006, klo 14:57. Copyright by Ilkka Luoma 2006. Kuvaa saa käyttää vapaasti ylläolevan tekstin yhteydessä.

Kuvalinkki:
--
http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/400554958/ --

Kuvateksti:
Eduskunnan uudessa osassa heijastelee huomisen politiikan hoidon - siis yhteisten asioiden - uusi aalto. Kuinka hyvin täällä toteutuu kansakunnan perimmäiset tahtotilat, jäävät nähtäväksi. Nyt valitaan eduskunta ja seuraavien neljän vuoden aikana näemme kuinka toiveemme toteutuvat näissä vallan portaikoissa ja herrahisseissä. Tuleeko edustajistamme meidän palvelijoita ja työntekijöitä, kuten heille annetut valtakirjat pitäisivät määrittämän.

Viestejä ehdokkaille kansalaisilta - mitä jäi sanomatta

Koko joukkue kerralla kuvassa, oikealta: Jukka Vahti [teema - opiskelijat], Timo Roos [teema - "Suomi on hyvä maa elää" ...ja eläkeläiset], Mikko Malm (juontaja/toimittaja), Elina Seitz [teema - lapset ja lapsiperheet] ja Ilkka Luoma [teema - kansanedustajan rooli tien näyttäjänä, esimerkkinä ja äänestäjiensä tuntojen ilmaisijana].

[ ... Suomi elää vaalihuumassa, tai ainakin ehdokkaat - mitä tavallinen kansalainen ajattelee markkinasirkuksesta, joka pyörii kansanedustajaehdokkaiden ympärillä. Olisiko kansalaisilla suoria ajatuksia ja viestejä valituilleen kerran tai useamminkin neljän vuoden aikana? ...]

YLE TV 2 Vaaliexpress kiersi kansan parissa pitkin Suomea kyselemässä tavallisten kansalaisten ja tavallisten ehdokkaiden tuntoja, mitä pitäisi tehdä ja kuinka voisi vaikuttaa sekä ennen kaikkea mihin - mikä kansalaisia kiinnostaa. Vaaliexpress haastatteli tavallisia ihmisiä siitä, mitä he odottaisivat valituiltaan.

TV 2 istutti sohviinsa Salossa 27.2. neljä tavallista suomalaista - nuoren naisen lapsiperheitä edustamaan, aktivistin - salolainen Elina Seitz haluaa vaikuttaa perheiden hyvinvointiin ja mahdollisuuksiin kasvattaa kunnon veronmaksajia yhteiskuntaamme. Myös opiskelijamaailma oli edustettuna huomisesta - Jukka Vahti viestitti, kuinka saamme kilpailukykyä ja osaamista mm. kansainväliseen työn uudelleen jakoon huolehtimalla opiskelijoiden mahdollisuuksista täysipainoiseen opiskeluun.

Varttuneempaa väkeä edusti kolmen kauden ex-kansanedustaja Timo Roos (Hämeenlinna), joka kokemuksella selvitteli kansanedustajien mahdollisuuksia viedä valitsijoidensa asioita eteenpäin politiikan labyrinteissa eduskunnan saunasta aina valiokuntien suljettuihin piireihin; samalla hän edusti kasvavaa eläkeläisjoukkoa, jotka rakensivat maamme hyvinvoinnin nykyistä perustaa. Timo ilmaisi myös Suomen olevan ja olleen lottovoitto syntyville/ syntyneille väriin, sukupuoleen, säätyyn, ikään ja oppiarvoon katsomatta.

Ohjelman juontajatoimittaja Mikko Malm edusti uutta YLE:n ajatusmaailmaa tulla kansalaisten pariin kyselemään tuntoja ja ajatuksia "iholla" ollen tunnistaen niitä kansalaistarpeita, jotka saattavat jäädä tietämättömyyteen, kun vaalivankkurit etenevät markkinataloushulinalla oravanpyörävauhdilla yhä kalliimpien slouganien ja televisiointien myötä kauemmaksi peruskansalaisista.

Lyhyesti voitaisiin todeta, että haastateltu kansalaisjoukkue edisti sitä kaikkea, mistä Suomi ammentaa huomisen menestyksen, vastuunkannon ja tasapainoisen informaation saannon, jotta linjaus vastaisi haasteisiin syntyvyydestä, opiskelusta ja menestymisestä unohtamatta vastuuta kokonaisuudesta, jossa ei unohdeta niitä hiljaisia, joiden ääni ei kuulu parrasvalojen ja estraadien yli päättäjille.

Suomi potee väestökatoa; meille ei synny riittävästi uutta elinvoimaa omasta takaa - kuinka yhteiskunta voisi kannustaa lasten tekoon hieman aikaisemmin, jotta laajempi väestöpohjallinen voimavaramme vastaisi myös ylihuomisen tarpeita. Suomi tarvitsee vauvoja, Suomi tarvitsee jatkajia - ikärakenteen pitää tasapainottua, iäkkäämmät sukupolvet tarvitsevat maksajansa, kuten hekin tekivät aktiivi-iässään vanhemmilleen.

Numero 1 - uusi eduskunta vedenjakajaeduskuntana ottakoon reippaan otteen kannustamaan lapsiperheisiin uusia jäseniä - valtio on juuri niin voimakas kuin on jälkikasvu, jonka edellytykset ovat valtiovallan erityisessä suojeluksessa.

Suomalainen opiskelija lukee tänään enemmän ja laaja-alaisemmin kuin koskaan. Sukupuolijako on vinoutumassa; tytöt valtaavat maisterihissit ja pojat korjaavat autoja sekä putkistoja. Tasapainoa suuntautumiseen ja määrätietoisuutta valmistumiseen.

Numero 2 - uusi eduskunta, vedenjakajaeduskuntana hoitakoot opiskelijoiden edellytykset kerralla kuntoon, jotta osaamistasomme kykenee ottamaan maapallollisen työn uudelleenjaon menestyksekkäästi vastaan. Kouluttautuminen on menestyvän kansakunnan peruspanos - me elämme viennistä, me tarvitsemme kaiken ja vähän vielä enemmän, meidän on oltava parempia, nokkelampia, uteliaampia ja oivaltavampia. Olemme siksi pieni kansakunta, että jokaisen opiskelijan edellytykset pitää järjestää kuntoon ja tämän annettu panos pitää ottaa itse opiskeluna myös täysillä vastaan, kuten vastuuna tehdä opiskelun jälkeen omalle yhteiskunnalle se työpanos, mitä se kultakin tarvitsee.

Suomi vaurastui heidän ansiosta, joista liian moni on nyt yksinäinen, ilman turvaverkkoja, hiljaisina valittamattomina kokeneen tiedon omaajina, joiden aktiivikäyttö pehmeästi voisi olla osaltansa työvoimapelastus; eläkeläiset voivat osin halutessaan antaa puolipäivätyöpanosta työelämälle luoden samalla itselleen osallistumisen riemua, hyväksytyksi tulemisen nautintoa sekä iloa kokemastaan hyödyllisyyden tunteesta.

Eläkeläisissä piilee osaamisklusteri kokemuksena vailla vertaa. Eläkeläiset ovat keskimäärin entistä terveempiä ja heille osalle voisi mainiosti soveltua työtä 'kaksi kertaa viikossa' -ajattelu. Pitkien historioiden maissa varttunut väki kokee kunnioitusta nuoremmistaan elämänkokemuksensa vuoksi - tämä on myös meillä Suomessa voimavara vailla vertaa. Eläkeläiset heidän halujensa mukaisesti aktiiviseen osa-aikatoimintaan nostamaan kansallista yhteenkuuluvuutta ollen tärkeä osa kokemuspatteristona nuoremmilleen.

Numero 3 - uusi eduskunta, vedenjakajaeduskunta jakakoon yhteistä hyvää siten, että se jakaantuu tasaisemmin, myös heille, jotka rakensivat pohjat nykyiselle tulo- ja elintasolle. Nuori polvi tulee saamaan suuremmat perinnöt kuin koskaan tässä maassa on jaettu. Osa tästä varannosta tullee kulumaan eläkeläistensä itsensä hoitoon ja hoivaamiseen. Eläkeläisemme voisivat myös opettaa nuoremmilleen, kuinka kulutusta kautta linjan voidaan vähentää - säästämisestä voisi muodostua osa ympäristömme suojelua.

Kaikkia kolmea osa-aluetta sitoo ja nivoo keskinäisinformaatio, joka muodostaa kansallisen tunteen suomalaisuudesta, sen kunnioituksesta ja voimasta olla juuri niin hyvä ja motivoitunut kuin meidän tulee olla pärjätäksemme taistelussa paikasta auringossa. Olemme poikkeuksellisen vientiriippuvainen maa. Me tarvitsemme paljon sellaista, mitä emme voi itse tehdä tai tuottaa ja nämä hyödykkeet tulee maksaa viennillä. Maksu tapahtuu osaamisena ja mobilisoituneena kansakuntana, joka osaa puhaltaa yhteen hiileen sen kaikilta puolilta.

Suomalainen ymmärrys poikkeusasemastamme idän ja lännen vedenjakajalla antaa meille myös erinomaisia etuisuuksia muihin nähden. Suomi on menestyksekäs liittoutumattomana maana, joka tukeutuu itsellisesti EU:iin arvostaen voimakkaasti omaa identiteettiä ja vahvaa kansakunnan yhteenkuuluvuutta - kuten Suomen sinivalkoinen edesmennyt omantunnon ääni, kenraali Adolf Ehrnrooth sanoi: "Suomi on hyvä maa, se on paras paikka asua suomalaiselle ja sitä puolustaa parhaiten suomalainen itse" ... ja yhdessä rintamassa ikään, sukupuoleen, säätyyn ja oppiarvoon katsomatta [loppuosa kirjoittajan lisäys].

Tuleva eduskuntavaali on valintaa vedenjakajaeduskunnaksi, joka ei tule tekemään suuria, merkittäviä eikä kauaskantoisia päätöksiä - ne jäävät seuraavalle kansalaisvaikuttajaeduskunnalle. Tämä nyt valittava eduskunta tulee tekemään päätöksiä, joiden linjaus jakaa veden virtaamaan suuntaan, joka toivottavasti olisi isänmaan edun, elämisen tason ja yhtenäisyyden viitoittama. Korkea äänestysprosentti tuottaa lähimmäksi kansalaistensa näköisen eduskunnan.

Ilkka Luoma
ilkka.luoma@keskipiste.fi
http://ilkkaluoma.blogspot.com

Kuvat:

--
http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/406849653/ -- IMG_0233 - Copyright by Ilkka Luoma 2007.--1.
--
http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/406849657/ -- IMG_0235 - Copyright by Ilkka Luoma 2007.--2.
--
http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/406849660/ -- IMG_0238 - Copyright by Ilkka Luoma 2007.--3.
--
http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/406849664/ -- IMG_0240 - Copyright by Ilkka Luoma 2007--.4.
--
http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/406849667/ -- IMG_0248 - Copyright by Ilkka Luoma 2007.--5.
--
http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/406849674/ -- IMG_0249 - Copyright by Ilkka Luoma 2007--.6.
--
http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/406860410/ -- IMG_0254 - Copyright by Ilkka Luoma 2007.--7.
--
http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/406860417/ -- IMG_0255 - Copyright by Ilkka Luoma 2007.--8.
--
http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/406860426/ -- IMG_0263 - Copyright by Ilkka Luoma 2007.--9.
--
http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/406860429/ -- IMG_0264 - Copyright by Ilkka Luoma 2007.-10.

[ps. Internetin valtakautta kuvastaa hyvin tämän
http://www.flickr.com saitin suosio: kun nämä ylläolevat kuvat kerralla ladattiin palvelimelle, niin siinä samassa, ympäri maapallon, flickr ´iin ladattiin samanaikaisesti 10.776 muuta kuvaa ja kaikki noin 4 minuutissa!]

Kuvia saa käyttää vapaasti ylläolevan kirjoituksen kanssa.

Kuvatekstit:

1.
Yleisnäkymä Salon Plaza kauppakeskuksesta 27.2.2007 - keskellä viritellään YLE TV2:n Vaaliexpress ohjelman tarvitsemia kalusteita ja laitteita - ... siis kameroita ja muuta tarpeellista.

2.
Infoplakaatti selosti, mitä kauppakeskuksessa tapahtuu... yleisöä oli kohtalaisesti - uteliaina, ehkä siksi, että Salosta on kotoisin yksi rullaluistelija, joka haluaa edustajaksi ja ehkä pääministeriksi pääministerin paikalle.

3.
YLE tarjosi pullakahvit, mutta ei kahdella pullalla - Elina Seitz ansaitsi pienellä kehaisulla :-) kahviliput YLE:ltä, koska oli sitä mieltä, että ohjelma oli lähellä kansalaisten "ihoa" keskittyen pienen ihmisen pieniin asioihin - ylivoimainen enemmistö suomalaisista on tavallista peruskansaa, joille "pienet asiat ovat elämää suurempia" -lämmöllä, inhimillisyydellä ja läheisyydellä.

4.
YLE TV2 Vaaliexpress virittelee kalustoaan kuvauskuntoon Salossa 27.2.2007 viiden Vaaliexpress ohjelman päätteeksi. Ohjelmasarja oli ensimmäinen aito lähestyminen tavallista kansaa kohtaan näin vaalien kynnyksellä. Tavalliset edustajaehdokkaat olivat tavallisten kansalaisten tentattavina tavallisista päivänpolttavista asioista pitkin Suomea - Voikkaa [työllisyys], Kitee [Venäjä ja puuraaka-aine], Kemijärvi [kiinailmiö], Ristijärvi [ikääntyminen] ja Olkiluoto [energia].

5.
Jukka Vahti ihmettelee kuinka saada lisää opintorahaa opiskelijoille, hän olisi sitä mieltä, että valmistuminen olisi nopeampaa ja tehokkaampaa, jos ei tarvitsisi käydä osa-aikatöissä saadakseen vuokrat ja kirjat maksetuiksi. Elina Seitz taas pohtii, kuinka lapset saisivat paremmat lähtökohdat kasvaakseen kunnollisiksi veronmaksajiksi - heitä nimittäin tarvitaan pian ja urakalla, sillä kansalaishyvinvoinnin lasku kasvaa kasvamistaan. Timo Roos puolestaan mietiskelee, kuinka hyvinvointi Suomen rakentajat saisivat ansaitsemansa eläkkeet turvaajiksi täysipainoiselle eläke-elämälle, samalla hän muistuttaa Suomen olevan mallimaa turvallisuudessa, rauhallisuudessa ja hiljaisuudessa - Suomi on hyvä maa elää - totta.

6.
Timo Roos pohtii, kuinka nykykansanedustajat eivät osaa täyttää työttömän kymmeniä kaavakkeita ja byropapereita ... (läppärissä menee video tapahtumasta). Taustalla Mikko Malm haroo hiuksiaan pulman ratketessa itsestään. Salon Seudun Sanomien kuvaaja innostui ikuistamaan joukkuetta - hän muuten otti edellisen koko joukkueen ryhmäkuvan, Kiitos hänelle!

7.
Koko joukkue kerralla kuvassa, oikealta: Jukka Vahti [teema - opiskelijat], Timo Roos [teema - "Suomi on hyvä maa elää" ...ja eläkeläiset], Mikko Malm (juontaja/toimittaja), Elina Seitz [teema - lapset ja lapsiperheet] ja Ilkka Luoma [teema - kansanedustajan rooli tien näyttäjänä, esimerkkinä ja äänestäjiensä tuntojen ilmaisijana].

8.
Salon Seudun Sanomat [
http://www.sss.fi ] halusi ottaa nimiä ja osoitteita ylös, jos halusi lehteä kotiin tuotavaksi. Joku juttu näyttää suuresti hymyilyttävän, olisiko kyseessä vitsi Timo Roosin kertomana, mitä tapahtui eduskunnan saunassa, kun pojat siellä kansakunnan asioista päättivät.

9.
Elina Seitz, Mikko Malm ja kuvaajan kamera - Sony - tämä on kuulemma kuvaajan työkenttänäköala työtä tehdessä. Systeemiä ajettiin nauhalle hiukan kuin suorassa lähetyksessä, ohjaaja oli autossa katselemassa kuvaruutujaan - käytössä oli kolme kameraa. Ohjelma ajettiin ulos seuraavana päivänä, keskiviikkona 28.2. klo 18:20 YLE /TV2.

10.
Kansalainen Jukka Vahti, journalisti, Vaaliexpress ohjelman ohjaaja Salossa - Sari Tamminen, kansalainen, "lapsiasianainen"; Elina Seitz, ohjelman juontaja/ toimittaja Mikko Malm ja kansalainen, ex-kansanedustaja Timo Roos. Ex-kansanedustaja saa ansaitsemaansa huomiota sovinnollisella sanomallaan kutsuen kaikkia yhteiseen kansakuntamme hyvinvointitalkoisiin ilmaisten meidän saaneen lottovoiton syntyessämme Suomeen - totta.

torstaina, maaliskuuta 01, 2007

Arvostukset kohtaavat rahanteossa ja kulutuksessa - Wahlroos kerää sijoittajia kuin hunaja mehiläisiä


[ ... talous, voittojen tavoittelu ja kasvun hokemat lisäävät maallista kunnioitusta ihmisiä kohtaan, jotka tekevät rahaa ja sitten rahalle rahaa. Sampo Oyj:n konsernijohtaja Björn Wahlroos kerää kunnioitusta kaikesta siitä, mikä hiljalleen rapauttaa ja tuhoaa koko ympäristöämme... ]

Markkinatalous on kaikkinensa täysin vastakkaista toimintaa kuin luonnon omat lait, joissa vain välttämättömyys kohtaa ravintona kasvulle toteuttamaan uutta kasvua vain uusina sukupolvina. Ihminen hoksasi jo muinoin, että maasta saa enemmän kuin on elämälle tarpeellista - näin mahdollistui muukin toiminta kuin vain ravinnon etsintä ja suvunjatkaminen.

Markkinataloudessa ihannoidaan kykyä tehdä ostovoimaa - tuolla ostovoimalla lisäämme ympäristökuormaa tunnetuin seurauksin. Ihmisen toiminta on kuluttavana ja keräävänä lajina ainutlaatuista. Vain ihminen kerää ympärilleen ostovoimansa, siis kulutuskykynsä, muistomerkkejä ilmaukseksi omasta arvosta ja erilaisuudesta.

Juuri nyt uutisoinnissa kohkataan kuinka Sampo yhtiön konsernijohtaja Björn Wahlroos kerää ympärilleen toivorikkaita sijoittajia Islannista velkarahalla kärkkymään Wahlroosin huomiselle odotettuja onnistuneita sijoituspäätöksiä. Sijoittajat odottavat saavansa lisää rahaa rahalle - ja samassa yhteydessä muodon vuoksi otetaan huolestunut ilme muuttuvasta ympäristöstä. Kulutuksemme lisää kiistatta saasteita, ilmaston lämpenemistä, stressaavaa elinilmastoa, rauhattomuutta, rikollisuutta, päämäärättömyyttä ja yksinäisyyttä kulutuksen kilvoittelusta tipahtaneiden joukossa.

Kulutus, kerääminen ja jatkuva kasvun ihannointi kohtaa hyvin arvostetussa Wahlroosin persoonassa, joka seireeninä julistaa kasvun kaikkivoipaisuutta ymmärtämättä, kuinka luonnotonta se on tasapainotilassa olevalle markkinaihmisettömälle luonnolle. Meille kulutuskeräilytalous markkinamekanismina on tavoite ja päämäärä, jonne menemme luonnon kustannuksella. Ihmisen toiminta kulutusta lisäävänä elementtinä on uhka ja vaara ympäristölle.

Ihailumme kohteena on tuotto, voitto, lisääntyvä ostovoima ja yhä helpommalla saatava näytetalous ilmaukseksi muille, kuinka hyvin minulla menee. Taloudessa pyöritetään entistä enemmän spekulaatioita, joissa keinoilla ilman aitoa työtä ja palveluiden tekoa muille kehitetään voittoja, kasvua ja ostovoimien kasautumista. Sampo pankin myynti oli erinomainen esimerkki rahanteosta, jossa kotimaassamme tehty vuosikymmenien työ meni vieraille maille, vastineena raha, jolla voidaan entisestään spekuloida järjestelyjä, joissa kohtaa mentaliteetti kasvavien numeroiden maailmaan.

Sokea ihailu kasvuntaloudelle on katsetta ymmärtämättömyyteen niistä muuttujista, jotka vääjäämättä vievät koko maapalloa kestämättömään tilaan. Länsimaiset markkinataloudet kehittyivät ja elävät sen perinnöllä kehittymättömien maiden raaka-aineryöstöstä tuhoten kulutuksellaan niitä resursseja, joista juuri näiden kehittymättömien ja kehittyvien maiden pitäisi ammentaa elinvoimansa tavoitellessaan meidän kaltaista kulutuksen yhteiskuntaa.

Maapallon kulutuskyky nousee lähivuosina sellaiselle tasolle, joka lopullisesti muuttaa tilanteen vastavoimaksi kaltaisellemme kulutusihannoinnille. Maapallon luonto ei yksinkertaisesti kestä eikä ole rakennettu sille kasvun hokemalle, mikä juuri nyt mm. kohtaa meneillään olevassa vaalikampanjassa, jossa jaetaan sellaista, mikä ei meille ihmisinä kuulu. Me jaamme juuri nyt huomisen edellytyksiä tämän päivän ihmisille, jotka ovat vielä synnyttämättä heitä, joille tämä meidän etukäteen syömä elinvoima taakkana lankeaa.

Maapallon kohtalo ratkeaa siinä, kuinka nopeasti kehittyvien maiden miljardit ihmiset pääsevät samaan kulutusrytmiin kuin me markkinatalouden länsimaalaiset. Olemme esimerkkinä kulutuksessa, mutta voisimmeko olla myös esimerkkinä säästämisessä ja luopumisessa?

Ilkka Luoma

ilkka.luoma@keskipiste.fi
http://ilkkaluoma.blogspot.com

Kuva:
IMG_0175.JPG
. 14. helmikuuta 2007, klo 21:20. Copyright by Ilkka Luoma 2007. Kuvaa saa käyttää vapaasti ylläolevan kirjoituksen yhteydessä.

Kuvaliite:
--
http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/391367444/ --

Kuvateksti:
Kasvun portaat ylös tai alas - metroliukuportaat kulutuksen juhlamekassa. Nousu- tai laskuhuuma kurkkii mainostauluista, jotka kaikki kannustavat kuluttamaan enemmän ja enemmän. Markkinamekanismin liukuportaat kiidättävät ihmisiä entistä nopeammin, kiihkeämmin ja useammin kulutuksen alttareille, kuten portaiden yläpäässä avautuva Kamppi kaupunkikone satoine kassakoneineen. Mikä on tämä kiihkeyttävä voima, jolla syömme huomisen edellytykset jo tänään?

Kansalaisten äänestystulos ei toteudu eduskunnan omissa äänestyksissä


[ ... kansakunta äänestäjinä on nyt kaappinsa päällä, nyt valitsemme sisällön neljäksi vuodeksi, ja sittenkään kansalaisen ääni ei toteudu käytännössä hänen valinnan mukaisesti - nykyinen äänestysjärjestelmä tukee ja ajaa ehdokkaat valinneen puolueen etuja ... ]



Äänestäjät ovat vaalikarjaa, jota hoivataan, kuunnellaan ja mielistellään - kyllä kaikelle: eläkkeet, siltarummut, maataloustuet, yrityselämään tutkimusrahaa, korkeakoulutukseen kehitysrahaa ja opiskelijoille lisää opintorahaa. Nyt hamutaan ääniä ja kansalaisia omiin leireihin. Nykyinformaatiologistiikan aikakaudella kansalaiset ottavat enemmän suoraa vaikutusvaltaa.



Puolueet asettavat ehdokkaat - kukin omanlaisensa karsinnan kautta 


Vaaleissa on mukana julkkiksia, on myös älyköitä ja myös vähemmän innovatiivisia. Suomi on puolueiden maa puhuttaessa vaaleista. Meille äänestäjille taas valinnat ovat hyvin usein henkilövalintoja. Meillä on kullakin suosikkinsa, oli se sitten taitavasti Kuros-episodilla vauhditettu Matti Vanhanen, Keski-Euroopasta rullaillut Sauli Niinistö tai vihreiden atomituuli Heidi Hautala, joka miltei ainoana on ymmärtänyt mihin markkinamekanistinen "kulutusquarterbusiness" on maapalloa viemässä.


Jokainen kansalainen omaa yhden äänen 


Eduskuntaan pääsee pienimmillään muutamalla tuhannella äänellä. Äänikuninkaat ja -kuningatteret saavat jopa 40.000 ääntä. Silti jokaisella edustajalla on suuressa salissa vain yksi ääni. Painoarvoa äänikuninkaille voi järjestyä painavampina edustajasalkkuina arvostetuimmille valiokuntapaikoille - tai puolue-elitistit/ -suosikit nappaavat ne.

Kansalaisen näkökulmasta heidän äänien suuntaus valituilleen ei anna oikeaa äänimäärämahdollisuutta itse eduskuntasaliin, onhan 40.000 kansalaisen luottamuksen saaneella aivan eri painoarvo kuin 3.500 ääntä saaneella. 


Lähinnä puolueiden kannattamana meillä on voimassa suhteellinen vaalitapa 1), jossa äänet menevät koko vaaliliiton yhteiseen pottiin [vaalipiireittäin]. Eniten ääniä saanut saa suurimman vertausluvun (siis kaikki vaaliliiton äänet vertausluvukseen), toiseksi eniten saa puolet kaikista jne - näin vahvat pönkittävät saman puolueen/ vaaliliiton heikkoja. 

Vahvat vievät mukanaan sellaisia, joille kansalaiset eivät suurta luottamusta antaneet. Näin on mahdollista, että 6.000 ääntä saanut jää rannalle 3.500 ääntä saaneen sijasta.


Kansalaisen ääni kohdistuu paremmin, 


 ... jos kaikki vaaliliitot puretaan ja suhteellinen valintaprosessi poistetaan. Valittavat edustajat saadaan suoraan kunkin saaman äänimäärän mukaisesti vaalipiireittäin.


Puolueet ovat eduskunnassa ryhmityksen lähtökohta 


Puolueet metsästävät puolueelleen ääniä, jotta ryhmäkurilla saavutetaan puolueen itsensä päättämiä vaaliteemoja ja yleensä lähinnä muita tavoitteita. Kansalaiset eivät arvosta puolueita, ja ovatkin jäseneroamisaallon harjalla juuri nyt. Puolueet ovat kasvottomia, edustajaehdokkaat taas näkyviä, lupaavia ja jopa karismaattisia. Ihmiset tekevät muutoksia, eivät puolueorganisaatiot.


Uusi vaalitapa!

Uudessa vaalitavassa ehdokkaan saama oma äänimäärä ratkaisee, saadut ehdokkaiden äänimäärät pannaan yksinkertaisesti suuruusjärjestykseen vaalipiireittäin ja vaalipiirille määritetty eduskuntapaikkamäärä rajaa viimeisen läpi menevän - laskennassa ja läpimenossa ei käytetä suhteellisuutta eikä vaaliliittojen haamuääniä toisten eduksi.



Asia ei ole kuitenkaan näin yksinkertainen - 


 ... väritön puolue ei saa valovoimaisia ehdokkaita, mutta voivat saada tasaisen käyrän ehdokkaita, jolloin henkilökohtaiset huippuäänimäärät eivät nosta äänikuninkaiksi ketään, joten ehdokkaat asettanut puolue/ aatesuunta ei saa "oikeutta" saamilleen kaikille äänille. 

Peilatakseen puolueen/ aatesuunnan/ kansalaisliikkeen saamaa kannatusta valittuihin edustajiin, lasketaan vaaliäänien ynnäyksen jälkeen kullekin valitulle ehdokkaalle hänen oma painoarvo - ääniluku, oman vaaliliiton saamista kokonaisäänistä. Jokaiselle kansanedustajalle tulee näin oma henkilökohtainen painoarvo äänilukuna itse äänestyksiin eduskunnassa. Toisella edustajalla voi olla 1,6 ääntä kun taas jollakin on "vain" 0,85 - esimerkkeinä - suurimman osan saadessa noin yhden äänen. Kuitenkin eduskunnan äänestyksissä nuo pienet äänierot voivat ratkaista äänestyksiä.

Tässä uudessa vaalitavassa kansalaiset saavat välittömämmin omat todelliset suosikit heille kuuluviin ja ansaittuihin painoarvoihin. Kansan valinnat menevät paremmin läpi myös äänestyksissä itse eduskunnassa. 


Siis kerrattuna tämä tarkoittaa, että esim. jostain vaalipiiristä nousseet 10 edustajaa ovat valitut suoraan henkilökohtaisten ääniensä perusteella ja sitten kullekin lasketaan oma henkilökohtainen ääniluku haettuna kunkin puolueen/ vaaliliiton kokonaismäärästä tietyllä laskentakaavalla (mm. edustajan saaman henkilökohtaisen äänimäärän osuus kaikista vaaliliiton/ ryhmän kaikista äänistä).


Oma todellinen painoarvo!

Jokaisella edustajalla on oma yksilöllinen kannatuksensa mukainen painoarvo äänilukuna eduskunnan äänestyksissä. Näin toteutuisi kansan suoratahto ja vaalit tulisivat henkilö- eikä puoluevaaleiksi. Testi edellisen vaalien saaduilla äänimäärillä muuttaa runsaasti ns. viimeisten paikkojen henkilösisältöä, mutta painotus eduskuntaäänestyksissä palautuu henkilökohtaisten äänilukujen jälkeen liki samaksi, kuin se oli perinteelliselläkin vaalitavalla.



Mitä me tästä hyödymme, 


 ... kun muutamme vaalitapaa kansalaisten todellista tahtoa vastaavaksi. Me hyödymme sen, että juuri nämä ihmiset, jotka kansa on sinne vahvasti halunnut, saavat painoarvoisensa mahdollisuuden vaikuttaa todellisiin päätöksiin, heillä ollen enemmän ääniä kuin niillä, joille kansalaiset vähemmän suosioitaan jakoivat. 

Tässä menettelyssä pienetkään äänestyspiirit eivät tule kärsimään, koska maa on jaettu edelleen vaalipiireihin ja kullakin vaalipiirillä on aina kuninkaansa ja kuningattarensa. Tämä uusi systeemi ei myöskään "sorsi" pieniä puolueita - nyt ratkaisee itse ehdokkaan valovoimaisuusarvo.


Suomi ja maailma ovat muuttumassa 


Lähenemme kansalaisyhteiskuntaa, jossa suora kansalaisvaikute kasvaa - kansa ottaa päätöksiä omakseen ja kansalaisäänestykset myös vaalien välivuosina tulevat lisääntymään, näin ollaan enemmän ajan hermolla ja kansalaisten "iholla". 

Lopuksi on mielenkiintoista se, että tällä uudella äänestys- ja äänilukupolitiikalla eduskunta alkaa muistuttamaan enemmän itse kansakuntaa, joka kuitenkin nämä työtehtävät edustajilleen järjestää. Eduskunta on sinne pääsemistä sekä siellä vaikuttamista ja tämä uusi äänilukuvaalitapa ratkaisee nämä kaksi eri asiaa.


Nyt elämme puolueiden ja niiden koneistojen painottamaa puoluemarkkinademokratiaa, kun taas suoravaikutteisemmassa kansalaisyhteiskunnassa lähenemme välittömämpää kansalaisdemokratiaa. Samalla eduskuntavaalit tulisivat henkilövaaleina mielenkiintoisemmiksi ja äänestysprosentti kasvaisi.


...
Nettilinkki:
--
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suhteellinen_vaalitapa [suhteellinen vaalitapa] --
--
http://fi.wikipedia.org/wiki/D%27Hondtin_menetelm%C3%A4 [D´Hondtin menetelmä] --


Ilkka Luoma

http://ilkkaluoma.blogspot.com

! Artikkelin kappalejaottelu on uudistettu 5. syyskuuta 2015


Kuva:
B0000402.JPG
. 15.tammikuuta 2006, klo 13:41. Copyright by Ilkka Luoma 2006. Kuvaa saa käyttää vapaasti ylläolevan kirjoituksen yhteydessä.
Kuvalinkki:-- http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/386427639/ --
Kuvateksti:Kaltaiseemme demokratiaan kuuluu vapaa äänestys. Meillä on yksi ääni annettavanamme. Valitsemamme edustajat mm. eduskunnassa käyttäytyvät enempikin puolueensa ja ryhmäkurin mukaisesti kuin suoraan edustaisivat äänestäjiään, siis työnantajiaan. Ihmiset ovat erilaisia, saadut äänimäärät ovat erilaisia, siis myös kunkin edustajan käyttämät valtuudet yksilöllisin ääniluvuin. Tavoitteena on saavuttaa suorempi kansalaisvaikutteellinen yhteiskunta.

Ihminen kautta-aikojen on halunnut erottautua ja olla myös kokemassa samankaltaisuutta



[ ... moni isä ja äiti kauhistelevat, kun perheen nuoriso otattaa reikiä eri keho-osiinsa ja koristautuvat renkaisiin, metalleihin, nappeihin - niin navassa, huulessa kuin rivinä korvissa. Joukkohenki on purrut, erilaistuminen ja erottuminen on nyt in - vaikka kunkin yhteenkuuluvusryhmä asettaa "tiukat rajat ja säännöt" ... ]

Vuosituhansia ihmiset ovat koristelleet itseään markkinoidakseen valtaa, voimaa, viisautta tai jotain pyhää ja uhkaavaa - osoittaen erottautumista toisistaan. Kenraalit koristautuvat kiiltäviin merkkeihinsä ja punkkarit nostavat hiuksensa pystyyn, kuten koira karvansa, kun on vihainen tai peloissaan - ollakseen esimerkiksi uhkaavan näköinen.

Afrikassa eräät heimot venyttävät huulensa lautasilla ollakseen voimallisempia, sukupuolisesti kiinnostavampia ja toisiaan kiihottavia. Toiset taas venyttävät kaulaansa ollakseen ylevämpiä tai tiukkaavat ja kuristavat jalkateriään ollakseen sirompia ja naisellisempia, viehättääkseen isäntäänsä ja herraansa.

Kemikaliot ovat täynnänsä puikkoa, purkkia, pulloa, suihketta ja voidetta, päämääränä löytää ihmisestä jotain uutta erottuakseen toisista, saadakseen itsetuntoa ja ollakseen kaunis, sillä jokaisella on tarve saada tunnustetta ja hyväksyntää. Samalla tavalla nuoret hakevat rajojaan ja tunnustelevat ympäristönsä reaktioita, odottaenkin ehkä ojennusta alitajunnassaan, jolloin syntyisi ymmärrys, että välittämistä ja huolehtimista on sittenkin olemassa.

Ihminen varustaa itseään, toiset muskeleilla salilta, toiset tietämyksenä ja viisautena kirjoista. Osa rakentaa julkikuvaansa muurien taakse talojensa näyttävyytenä. Hyväksyttävyyttä rakennetaan myös ladon kokoisilla maastureilla, joilla ei ole mitään käytännön käyttöä kaupungeissa, mutta niissäkin on koristautumisen meininki. Arvostusta haetaan merkkikellolla ranteessa tai Brioni-puvulla huolellisin leikkauksin peittämässä elintasokummun ääriviivoja - ja jälleen tavoitteena on olla haluttavampi, näkyvämpi ja hyväksyttävämpi.

Ihminen ja eläimet röyhistävät, pöyhistävät ja pullistavat ollakseen pelottavampia, uhkaavampia, mielenkiintoisempia ja puolustavampia - hyväksymättömyyden pelon ollessa takana viimeisenä ajatuksena omasta pienuudesta. Kiilto, välkehtiminen ja uhkaava murina tuplaputkista nelivedon ulvoessa liikennevaloista synnyttää kanssakulkijoissa kateutta, pistosta ja yrittämisen uhoa mentaliteetilla - "enhän jälkeen voi jäädä, vaan minun vuoroni tulee, odota vain". Kateus kalvaa ja kirvelee. "Miksi talvipakkasella juuri tuolla parkkiruutunaapurilla on bensalämppäri, - minä vaan raaputan ja raaputan ja tuo pahuksenmoinen kiipeää valmiiksi lämpimään autoon".

Kaikella noilla edellä mainituilla on yksi yhteinen piirre - se on erottautuminen, oli se sitten metallirengas silmäkulmassa tai tuplaputket auton takapuolessa. Meillä on näyttämisen halu, me markkinoimme itseämme, kuten se afrikkalainen neito, joka venytti korviinsa reiät, repeytymisen uhallakin. Urosmetso taas levittää takaosastonsa sulkasadon näytiksi koppelolle, joka kyyhkysen lailla kujertaen tutkailee uroksellista kykyä ja taistelutahtoa - olisiko siinä se minun tehogeenisekoittaja?

Niin se ihminenkin markkinoi itseään kohennusvälineillä saadakseen haluamaansa; on push- ja pef-uppia, on kohottajaa sekä kutistajaa, on väriä, tuuhentajaa ja kohentajaa - kaikki vain siksi, että se tuntuu mukavalta olla hyväksytty ja edes joskus aiheiden ja katseiden keskipiste. Se silmäkulmassa killuva metallirenkulakin tyttären silmäkulmasta lähtee ajallaan, kunhan löydetään se oma sielun sisus ja - mielenrauha ymmärryksestä, että minä olen sittenkin aina ainutlaatuinen jo omana itsenänikin :-)

Ilkka Luoma
ilkka.luoma@keskipiste.fi
http://ilkkaluoma.blogspot.com

Kuva:
DSC_2199.JPG. 26. toukokuuta 2006, klo 18:13. Copyright by Ilkka Luoma 2006. Kuvaa saa käyttää vapaasti ylläolevan kirjoituksen yhteydessä.

Kuvalinkki:
--
http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/384215046/ --

Kuvateksti:
Vaihtoehtonuoret istuvat erillään valtavirrasta erottuakseen massasta. Merkistö, kettingit, "mainosjulisteet" [tässä: tulipalon sammuttaja] ja muut erilaistumisvälineet korostuvat kokonaisuudessa, jota myös käyttäytyminen ja esiintyminen sävyttävät. Lordi kokosi ilmaisesiintymiseensä Suomen suurimman yleisön musiikitapahtumana toukokuussa 2006. Kuvan henkilöitä kehoitettiin järjestysvallan myötä kohteliaasti poistumaan oman turvallisuuden nimissä - näin tapahtuikin, ilman mitään rähinöitä ja mellakoita. Ihmiset ovat kautta aikain koristautuneet saadakseen yhteenkuuluvuusryhmänsä hyväksyntää ja osallistumisoikeutta. Evoluutiossa on aina ollut osallisena markkinointi ja omien toimintamahdollisuuksien myynti lajikumppaneille ja/tai yhteenkuuluvuusryhmillensä.

Uraitsekkyys ja runsas kokemuksien haku on uhka luonnolliselle suvunjatkannalle



[... nainen on hedelmällisimmillään jo alle 20-vuotiaana. Nuorina ollaan myös pelottomampia ja luonnollisempia hoitamaan lasta. Lapsi - mukana menossa on luonnollisempaa kuin urahaussa stressaantuneen mielen hoitovapaa-ajan pelossa, kuinka työn käy, kun palataan takaisin aikuisten työmaailmaan...]

Suuren sanomalehden kuukausiliite avasi yhden ihmisen tärkeimmistä puheenvuoroista. Sunnuntainen kirjoitus herätteli ajattelemaan milloin olisi luonnollisinta tehdä geenien siirto huomiselle. Markkinatalous ajaa nuoret lukemaan, bailaamaan, työharjoittelemaan ja kiirehtimään urakehitystä aina yli pitkälle kolmenkympin, jolloin vuosituhantisesta keskiarvosta ollaan jo menetetty yli kymmenen vuotta lapsen huolehdintaa - on myös huomioitava, että kaikki eivät halua tai voi saada lapsia.

Miksi ensisynnytystä lykätään ja lykätään? Selityksinä kuullaan valmistuminen, kokemuksien haku, nautiskelu omasta vapaasta elämästä sekä kokeilu erilaisista suhteista. Lasten tulo viipyy, etusijalla ovat ura, titteli, vauraus ja taloudelliset tavoitteet. Ei ole harvinaista, että ensisynnyttäjinä on jo 4-kymppisiä, jolloin se sisältää jo mahdollisia riskejä. Olisiko myös lapsuuskotiesimerkillä tai kasvatuksella merkitystä lykkääntyneeseen lapsen tekoon?

Ei pelkästään oman edun tavoittelu, oman egon kasvattelu ja urakehityksen valvonta, vaan ennen kaikkea muuttunut tapa ja kyky hoitaa lasta, jotta tämä olisi itse myöhemmin valmis samoihin vuosituhantisiin tapahtumiin suvunjatkannan turvaamiseksi. Nainen menettää hedelmällisyyttään jo alkaen 20-ikävuodesta. Mies tunnetusti säilyttää kykynsä kauas, mutta tutkimusten mukaan siittiöiden laatu ja määrä ovat hälyttävästi huononemassa ja vähentymässä - joko saasteiden, elämäntapojen tai jonkin meille tuntemattoman kehityssuunnan vuoksi.

Eläinkunta tekee suvunjatkannan heti kun elimistön kello antaa merkin; syntyy kiima ja vuosituhantinen tapahtuma toteutuu vuodesta toiseen. Keskimäärin eläinkunnassa riippuen vastasyntyneen kehitysasteesta, huolehdinta on intensiivistä, tarkkaa sekä puolustavaa jopa henkeen ja vereen saakka - kunnes vieroitus tapahtuu - on tullut aika lähteä. Ihminen sitä vastoin usein kiinnittyy lapsiinsa vanhempien omien itsekkäiden mieltymysten vuoksi - ei uskalleta kohdata uutta yksinoloa avio-/ avopuolisosta huolimatta. Lapsista on syntynyt oljenkorsi nuoruuteen, joka menetettiin omissa oman edun tavoittelun tempauksissa 2-kympin ikavuosikymmenellä

Yhteiskunnan pitää suunnata järjestelmät siten, että lapsien teko on mahdollista luonnollisesti, silloin kun se on fyysisesti tehokkainta ja jolloin lapsen kasvatus on luonnollisimmillaan. Monesti näkee kypsempiä hoitotapoja ja -muotoja nuorissa, kuin ikääntyneemmissä ensisynnyttäjissä. Nuori on rohkeampi hoitamaan ja kasvattamaan - hän/ he eivät pelkää - "lapsi ei mene niin helposti rikki". Ikääntyneempi saattaa hemmotella hyvä hyvyyttään lapset sokeana siitä opinvirrasta, joka olisi koulivampaa ja yhteiskuntaan valmistavampaa kuin pumpulissa kaitseminen.

Jokainen jo lapsensa aikuisikään saattanut isä tai äiti voi tapahtumien edessä olla kertomassa kuinka se iltatähti syntyi ja kuinka siitä huolehdittiin - liika passaaminen on vaarana luoda liian helpon elämännäkemyksen pienokaiselle ja nuorelle - jos liiaksi paapotaan vielä murrosiän kynnykselläkin kun ensimmäiset yöihmeellisyydet ovat jo tulleet. Toisaalta kokemus voi luoda varmuutta kasvatukseen.

Miksi meillä ja muissa länsimaissa markkinatalouden ehdot, säännöt ja menetelmät patoavat luonnollista elämän purkaumaa viivästyttäen lunnollisen kasvatuksen kauemmaksi. Miksi lapset pitää tehdä niin myöhään? Selitys ei ole se, että haimme kokemusta, haimme talouden turvaa, haimme uskottavuutta - "eihän 20-vuotias voi nyt äiti ja isä olla".

Itseasiassa suuri muutos tapahtui jo 1980-luvulta alkaen, vielä tuolloin ei ollut ihmeellistä, että 19-vuotias tyttö/poika työnteli vaunuja - nyt se on jo harvinaisempaa. Mikä muutti tilanteen? Selitykseksi ei myöskään kelpaa, ettei lasta uskalla tehdä, on epävarmuus työstä, on epävarmuus asunnosta ja on epävarmuus huomisesta, niin ja on epävarmuus miehestä/ mahdollisesta isästä. Nuo ovat vaillinaisia selityksiä. Luonto loi mahdollisuuden tehdä lapset juuri silloin, kun evoluutio vuosimiljoonaisena kehityksenä sen valmiiksi siihen tehtävään loi ja ajoi tikanpojan puuhun.

On todennäköistä, että lapsien aikaisempi teko, kasvatus ja tämän tapahtumaketjun synkronoiminen nuoruuden vaiheisiin kiinteyttää, kasvattaa ja yhtenäistää perhettä, jolloin lapsen saama huomio on luonnollisella ja avoimella asteella - lapsen kokiessa jatkuvaa mukana oloa, kuten se evoluutiossa ihmisen osalta on säädetty tuhansien vuosien aikana intensiiviyden jaksoksi aina siihen hetkeen jolloin hän/ he ovat kypsiä omaan koitokseen ja suvunjatkantaan.

Markkinatalous, oravanpyörä, stressaantuminen ja henkinen rasitus, kilpailu urasta, tittelistä, maallisuudesta sekä omaisuudesta tuottavat uudet ikävanhemmat jo valmiiksi riskitekijöiksi lapsen normaalille kehitykselle, joka ei olisi muuta kuin huolehdintaa, mukanaoloa sekä olemista "iholla" - ymmärtäen, ettei lasta omisteta. Meillä on ainoastaan vastuu ja velvollisuus huolehtia omien geenien jatkuminen ja huolehtia se siten, että lapsemme ovat valmiina ottamaan vastaan kaiken sen, mitä me itsekkin olimme silloin aikaisemmin elämän edessä kohtaamassa. Liian moni aikuinen varmentaakseen myöhemmin turvaa lapsilleen käänsi asian ongelmaksi oman uupumuksen ja juurettomuuden vuoksi. Suurena lohdutuksena on myös se, että vaikeudet ovat myös vahvistamassa uskoa omiin mahdollisuuksiin, saataessa onnistumisia, ... edes joskus.

Lopuksi on todettava, että yleispätevää oikeaa aikaa ei ole. Kyse on kypsyydestä nähdä vastuu ja kyvystä saattaa tehtävä valmiiksi. Ei ole mitään patenttia ajoituksesta - ihmiset ovat yksilöitä, tosin myöhempää ajatellen lasten kehityksessä on haastava vaihe poikien ja tyttöjen eriaikaisessa murrosiässä -tosin senkin tulisi synkronoitua myöhemmin. Tänä päivänä ovat vain seuraukset näkyvissä - ja näitä HS/kuukausiliite helmikuu 2007/ Virpi Suutari hyvin herättävässä kirjoituksessaan "Äiti hukassa" esille toi. Yhteiskunnassamme, maallisesta vauraudesta huolimatta, on paha olo.

Ilkka Luoma

ilkka.luoma@keskipiste.fi
http://ilkkaluoma.blogspot.com

Nettilinkkejä:
--
http://www.kirkkojyvaskyla.net/fin/uutiset/index.php?id=39&kansio=1&rap_id=1432 [lasten hätä]
--
http://koti.phnet.fi/otaku/jorina/ahdistusjasimputus.html [ahdistuneet aikuiset ja simputetut lapset]

Kuva:
B0001265.JPG. 18.helmikuuta 2004, klo 14:18. Copyright by Ilkka Luoma 2004. Kuvaa saa käyttää vapaasti ylläolevan kirjoituksen yhteydessä.

Kuvalinkki:
--
http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/381992462/ --

Kuvateksti:
"Lapsia ja nuoria ei voi liiaksi rajata aikuisten aitojen taakse suojaten heitä maailman pahuudelta". Ei ole pumpulia, joka olisi lopullinen tae suojelun autuudesta. Lapset ja nuoret tulee laskea aistimaan maailmaa, kokemaan uutta ja tyydyttämään uteliaisuutta, jottei myöhemmin aikuisena tarvitse siirtää lapsuuskokemuksien puuteselityksien vuoksi sitä luonnollisinta tapahtumaa.